Lue keskustelun säännöt.
Anoppi omii lapseni
kurkkua myöten täynnä anoppia
03.08.2016 |
Mentiin ihan minne vaan kaappaa anoppi lapsen. Varsinkin vauva-aikaan oli todella paha. Lapsi täyttää pian kaksi. Yksivuotissynttäreillä lähdin veljeni vaimolle näyttämään pihan kukkaistutusta ja takaisin tulessa oli anoppi leikkaamassa lapsen kanssa kakusta ensimmäistä siivua ja tästä tilanteesta otettiin tietysti kuvia. Itse hämmennyin tilanteesta, etten mitään osannut sanoa. Jälkeen päin sanoin miehelle asiasta, niin sanoi, että tilanne tuli niin nopeasti, ettei vastaankaan osannut sanoa.
Aina, jos samassa kyläpaikassa/juhlissa ollaan tulee ottamaan lapsen kädet ojossa vastaan ja huudahtaa "minulleko". En siinä kaikkien toljottaessa kehtaa lasta olla antamattakaan tai sanoa "et v***u saa". Jos kutsutaan syömään ravintolaan on syöttötuoli aseteltu valmiiksi anopin ja apen väliin.
Vauva-aikaan heillä kyläillessä, vauvan ollessa unilla ja pienenkin inahduksen kuuluessa (vauva ei siis aina edes herännyt) nousi perse penkistä anopilla heti ja ryntäsi vauvan luokse. Tunsin itseni täysin jyrätyksi (asiaa ei auttanut se, että olin toipumassa synnytyksestä saamistani vaurioista ja esikoinen siis kyseessä).
Jatkuvasti anoppi kyselee milloin lapsi tulee taas kylään ja tulee toisinaan kysymättä lasta hakemaan heille. On ostanut turvaistuimen heidän autoonsa, vaikka asutaan muutaman talon päässä toisistamme (eli ihan liian lähekkäin).
Mikä tätä helvetin ämmää vaivaa?!?! Mielestäni en ylireakoi. Tässä ei edes ole vielä kaikkea...
Kommentit (493)
Vierailija kirjoitti:
Meillä minun äitini ja isosiskoni päättivät keskenään että "meidän perheessä" on perinne että sisko leipoo minun lasteni synttärikakut. Lopulta kakkuja oli kolme, koska minä leivoin tietenkin oman lapseni kakun kuten olin myös etukäteen kertonut, sisko lripoi sen oman kakkunsa ja äitini tilasi leipomosta vielä omansa. Siis niin naurettavaa.
Mikä kakku oli sit lopulta pöydässä?
Aika "kiva" että sukulaiset päättävät perheen perinteen! Mut huvittavinta on tuo, että äitisi ei ilmeisesti luota siskosi leipomistaitoon, kun oli käynyt tilaamassa kakun :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nää jutut on ihan kauheasta luettavaa. Mummo(anoppi) ei saisi välittää lapsestaan ollenkaan, ettei miniä pahoita mieltään. Ajattelepa AP sitä kun olet itse joskun mummo. Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen. Olkaa onnellisia, että on välittävät isovanhemmat. Ja se, että mummon luona kyläillessä, mummo hyökkäsi pystyyn jos näytti,että vauva herää ja sinä olit toipumassa"synnytysvaurioista" niin eikö ollut hyvä,että mummo huolehti ja sinä olisit saanut hengähtää rauhassa. Ihme parkumista kun joku haluaa auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä minun äitini ja isosiskoni päättivät keskenään että "meidän perheessä" on perinne että sisko leipoo minun lasteni synttärikakut. Lopulta kakkuja oli kolme, koska minä leivoin tietenkin oman lapseni kakun kuten olin myös etukäteen kertonut, sisko lripoi sen oman kakkunsa ja äitini tilasi leipomosta vielä omansa. Siis niin naurettavaa.
Mikä kakku oli sit lopulta pöydässä?
Aika "kiva" että sukulaiset päättävät perheen perinteen! Mut huvittavinta on tuo, että äitisi ei ilmeisesti luota siskosi leipomistaitoon, kun oli käynyt tilaamassa kakun :D
Minun kakkuni oikeilla synttäreillä, joihin mummo kieltäytyi tulemasta koska emme "noudattaneet perheen perinteiä"
Hän tuli sitten erikseen sen kakkulootansa kanssa. En itse asiassa tiedä mihin siskon kakku päätyi.
Sama sota syntyi ristiäismekosta. Samainen sisko teki veljeni pojalle ristiäispuvun. Se muuttui "suvun perinnekastemekoksi". Ja hirvee haloo nousi kun se ei kelvannut meille. Me vaan emme kumpikaan kuulu kirkkoon joten lasta ei edes kastettu...
Vierailija kirjoitti:
Nää jutut on ihan kauheasta luettavaa. Mummo(anoppi) ei saisi välittää lapsestaan ollenkaan, ettei miniä pahoita mieltään. Ajattelepa AP sitä kun olet itse joskun mummo. Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen. Olkaa onnellisia, että on välittävät isovanhemmat. Ja se, että mummon luona kyläillessä, mummo hyökkäsi pystyyn jos näytti,että vauva herää ja sinä olit toipumassa"synnytysvaurioista" niin eikö ollut hyvä,että mummo huolehti ja sinä olisit saanut hengähtää rauhassa. Ihme parkumista kun joku haluaa auttaa.
En näe tuossa mitään välittämiatä tai auttamista.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ärsyyntyisin tuosta kakun leikkaamisesta. Mutta ap ole onnellinen, että lapsella mummo, joka välittää!!
Jos lapsesta välittää, ei tee kiusaa lapsen vanhemmille - koska se vanhempien kärsimä kiusanteko ennen pitkää heijastuu lapseenkin! Eikä kenenkään tarvitse olla onnellinen siitä, että joutuu ilkeyden kohteeksi.
Puolisoni eli lapsuutensa maatilalla, jossa isovanhemmat asuivat pihapiirissä. Mies on kertonut, kuinka mummolassa sai vaikka mitä herkkuja ja erityiskohtelua, mikä oli lapsena tietysti kivaa, mutta muistaa myös, että äiti on ollut vihainen ja itkenytkin mummon tempausten takia. Mies muistaa sekä saamansa hemmottelun, että äitiinsä kohdistuneen kyykyttämisen ja ajoittain todella huonon ilmapiirin. Kovin ristiriitaisesti tuntuu nykyään suhtautuvan mummoonsa. Ihan kamalaa lapselle, jos kaksi tärkeää ja rakasta ihmistä riitelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä minun äitini ja isosiskoni päättivät keskenään että "meidän perheessä" on perinne että sisko leipoo minun lasteni synttärikakut. Lopulta kakkuja oli kolme, koska minä leivoin tietenkin oman lapseni kakun kuten olin myös etukäteen kertonut, sisko lripoi sen oman kakkunsa ja äitini tilasi leipomosta vielä omansa. Siis niin naurettavaa.
Mikä kakku oli sit lopulta pöydässä?
Aika "kiva" että sukulaiset päättävät perheen perinteen! Mut huvittavinta on tuo, että äitisi ei ilmeisesti luota siskosi leipomistaitoon, kun oli käynyt tilaamassa kakun :D
Minun kakkuni oikeilla synttäreillä, joihin mummo kieltäytyi tulemasta koska emme "noudattaneet perheen perinteiä"
Hän tuli sitten erikseen sen kakkulootansa kanssa. En itse asiassa tiedä mihin siskon kakku päätyi.
Sama sota syntyi ristiäismekosta. Samainen sisko teki veljeni pojalle ristiäispuvun. Se muuttui "suvun perinnekastemekoksi". Ja hirvee haloo nousi kun se ei kelvannut meille. Me vaan emme kumpikaan kuulu kirkkoon joten lasta ei edes kastettu...
Hmm. Voiskohan joku noista "olkaa onnellisia" kertomaan miten esimerkiksi tässä se rakkaus lapsenlapseen näkyy? Mun mielestä tuo on halpamaista kiristystä, kun ei voida synttäreille tulla "väärän" (=mummun hankkiman) kakun takia.
Vierailija kirjoitti:
Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen.
Mitä jos vain avaisi suunsa ja juttelisi miniälle niin kuin ihmiselle, niin ei tarvitsisi tällaistakaan pelätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä miten jotkut tulee tänne puolustelemaan ja kritisoimaan kirjoituksia, kun itsellään ei ole mitään kokemusta vastaavasta käytöksestä. Tuskin sietäisivät vastaavaa käytöstä vuositolkulla anopiltaan tai keneltäkään.
Pieni osa sellaisista, kenellä ei itsellään ole minkäänlaista hoito- tai muuta apua, ovat kateellisia. Välittäviä tai lähellä asuvia sukulaisia ei kaikilla ikävä kyllä ole, mutta jos empatiakyky on sitä luokkaa, että kadehtien käskee mitätöidyksi ja kiusatuksi tulleen ihmisen olla onnellinen, en hirveästi ihmettele, ettei avuliaita ystäviäkään ole löytynyt....!
Vierailija kirjoitti:
Nää jutut on ihan kauheasta luettavaa. Mummo(anoppi) ei saisi välittää lapsestaan ollenkaan, ettei miniä pahoita mieltään. Ajattelepa AP sitä kun olet itse joskun mummo. Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen. Olkaa onnellisia, että on välittävät isovanhemmat. Ja se, että mummon luona kyläillessä, mummo hyökkäsi pystyyn jos näytti,että vauva herää ja sinä olit toipumassa"synnytysvaurioista" niin eikö ollut hyvä,että mummo huolehti ja sinä olisit saanut hengähtää rauhassa. Ihme parkumista kun joku haluaa auttaa.
Höpöhöpöhöpö.
Lapset ääntelevät unissaan. Sit kun joku yli-innokas mummeli ryntään paikalle kuin norsu posliinikauppaan huutaen"onkospikkukultaherännnnnyyy, läsdynlässyn" tms, niin tottahan vauva herää.
Ja kenestä se isovanhempi välittää, kun tekee lapsensa puolison elämästä helvetin tunkeilulla ja pätemisellä? Kerropas se!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, otan osaa. Itselläni myös kaikkitietävä päällepäsmärianoppi, ja jos voisin palata ajassa taaksepäin antamaan neuvoja itselleni, ne olisivat suurin piirtein nämä:
- Pidä pääsi sinulle/teille tärkeissä asioissa. Tee se mahdollisimman pian, mahdollisimman asiallisesti. Älä perustele, älä selittele. Jos sille tielle lähdet, saat tehdä sitä lopun ikääsi.
- Jos lähes jokaisen anopin tapaamisen jälkeen tunnet itsesi jyrän alle jääneeksi, ota etäisyyttä. Itse ratkaiset, kuinka paljon etäisyyttä tarvitset.
- Miehesi on kaiken avain. Jos hän ei esimerkiksi ymmärrä, miksi tuo 1-vuotissynttärikakkuepisodi tuntui sinusta pahalta, anoppi hivuttautuu ennen pitkää parisuhteenne kolmanneksi pyöräksi. Kiveksi, joka ilmaantuu yhä uudelleen hiertämään kenkään, vaikka siitä luuli jo päässeensä eroon (eikä tämä nyt tarkoita, että anopista pitäisi päästä eroon!).
Oma anoppini on mm. kieltäytynyt antamasta vauvaa takaisin minulle, vaikka pyysin; puhunut lapselle tyyliin "tule tänne mummun luo, kyllä mummu tietää, että äiti ja isä vaan itkettää sua kotona", tiuskaissut vähän vajaa kolmevuotiaalle kiukkuisesti ja halveksivasti "mitä sinä nyt sitä itket, että äiti lähtee?" (jouduin jättämään lapsen anopin hoiviin lääkärikäynnin takia), jättänyt kerta toisensa jälkeen tahallaan huomioimatta toivomuksemme lapsia koskevissa asioissa, halunnut päättää lasten harrastuksista jne. Kaikessa kun anoppi tietää parhaiten. Kyllähän sitä puhetta maailmaan mahtuu, mutta jatkuva vähätellyksi ja ylikävellyksi tuleminen on henkisesti kuluttavaa. Eikä siinä mikään järkevä keskustelu anopin kanssa auta - sama kuin yrittäisi ratkaista asiat puhumalla esimerkiksi manipuloivan työpaikkakiusaajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen.
Mitä jos vain avaisi suunsa ja juttelisi miniälle niin kuin ihmiselle, niin ei tarvitsisi tällaistakaan pelätä?
Ja pitää ymmärtää rajansa. Esimerkiksi jos haluaa ostaa vauvalle jotain, niin ennen kauppaan ryntäämistä olisi hyvä kysyä mitä tarvitaan. Voi tarjoutua hoitamaan lasta jos haluaa ja jaksaa, mutta ei jankuttaa asiasta jokaisella tapaamisella. Eikä joka asiassa arvostella ja jyrätä. Ja se tärkein, kohdella miniää ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, otan osaa. Itselläni myös kaikkitietävä päällepäsmärianoppi, ja jos voisin palata ajassa taaksepäin antamaan neuvoja itselleni, ne olisivat suurin piirtein nämä:
- Pidä pääsi sinulle/teille tärkeissä asioissa. Tee se mahdollisimman pian, mahdollisimman asiallisesti. Älä perustele, älä selittele. Jos sille tielle lähdet, saat tehdä sitä lopun ikääsi.
- Jos lähes jokaisen anopin tapaamisen jälkeen tunnet itsesi jyrän alle jääneeksi, ota etäisyyttä. Itse ratkaiset, kuinka paljon etäisyyttä tarvitset.
- Miehesi on kaiken avain. Jos hän ei esimerkiksi ymmärrä, miksi tuo 1-vuotissynttärikakkuepisodi tuntui sinusta pahalta, anoppi hivuttautuu ennen pitkää parisuhteenne kolmanneksi pyöräksi. Kiveksi, joka ilmaantuu yhä uudelleen hiertämään kenkään, vaikka siitä luuli jo päässeensä eroon (eikä tämä nyt tarkoita, että anopista pitäisi päästä eroon!).Oma anoppini on mm. kieltäytynyt antamasta vauvaa takaisin minulle, vaikka pyysin; puhunut lapselle tyyliin "tule tänne mummun luo, kyllä mummu tietää, että äiti ja isä vaan itkettää sua kotona", tiuskaissut vähän vajaa kolmevuotiaalle kiukkuisesti ja halveksivasti "mitä sinä nyt sitä itket, että äiti lähtee?" (jouduin jättämään lapsen anopin hoiviin lääkärikäynnin takia), jättänyt kerta toisensa jälkeen tahallaan huomioimatta toivomuksemme lapsia koskevissa asioissa, halunnut päättää lasten harrastuksista jne. Kaikessa kun anoppi tietää parhaiten. Kyllähän sitä puhetta maailmaan mahtuu, mutta jatkuva vähätellyksi ja ylikävellyksi tuleminen on henkisesti kuluttavaa. Eikä siinä mikään järkevä keskustelu anopin kanssa auta - sama kuin yrittäisi ratkaista asiat puhumalla esimerkiksi manipuloivan työpaikkakiusaajan kanssa.
Meillä mies pitkään vähätteli äitinsä tempauksia. "Se nyt vaan on tommonen". Asia alkoi vähän valkenemaan hänelle, kun kysyin että olisko asia hänelle ok jos kokemani väkivalta olisi fyysistä. Joskus olisi musta silmä, sitten katkennut hammas jne.
Tilanne meni niin pahaksi, että en saanut muuta kuin itkettyä ja huudettua mä en jaksa enää. Olin aivan loppu. Mies käynyt monia keskusteluja äitinsä kanssa, mutta anoppi syyttää minua kaikesta. Onneksi voin nykyään luottaa siihen, että mies on minun puolellani.
Anoppi on pilannut omapäisyydellään meidän koko perheeseen. Anoppi haukkuu minua ja miestäni kaikille sukulaisille ja tuttaville. Toisaalta, kehut säästää lähinnä itselleen.
Me saimme paljon apua pariterapiasta. Vielä enemmän se olisi auttanut, jos mies olisi alusta asti ottanut terapian tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä miten jotkut tulee tänne puolustelemaan ja kritisoimaan kirjoituksia, kun itsellään ei ole mitään kokemusta vastaavasta käytöksestä. Tuskin sietäisivät vastaavaa käytöstä vuositolkulla anopiltaan tai keneltäkään.
Pieni osa sellaisista, kenellä ei itsellään ole minkäänlaista hoito- tai muuta apua, ovat kateellisia. Välittäviä tai lähellä asuvia sukulaisia ei kaikilla ikävä kyllä ole, mutta jos empatiakyky on sitä luokkaa, että kadehtien käskee mitätöidyksi ja kiusatuksi tulleen ihmisen olla onnellinen, en hirveästi ihmettele, ettei avuliaita ystäviäkään ole löytynyt....!
Nämä ovat varmasti kateellisia niille, joilla on paino pudonnut nopeasti amputaation seurauksena. Mitä nyt yhdestä koivesta, -18 kg muutamassa minuutissa! Surullista, eipä taida järki päätä pakottaa liiaksi.
Ja kyllä niitä lastenhoitopalveluita on olemssa jos omaa aikaa tarvitsee! Ne tosin maksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun myötä olen pohtinut omaa htvin tulehtunutta suhdetta anoppiini. Eniten sitä, miten asioita saataisiin sille tolalle, että edes sietäisi olla samassa huoneessa ilman ahdistusta.
Siihen vaadittaisiin se, että anoppi ymmärtäisi olleensa kohtuuttoman ilkeä, mitätöivä ja manipuloiva, että hän on itsekkyydessään tullut jyränneeksi minut monta kertaa. Asian katuminen ei olisi pahitteeksi. Anteeksipyyntöä en halua, koska olen vakuuttunut että anoppi ei edes ymmärrä mitä sana oikeasti tarkoittaa. Hän kyllä ymmärtää, että kyseinen sana sanotaan jos vaikka vahingossa tallaa toisen vatpaille.
Eniten tympäsee se, että tämä tilanne vie ilon jo etukäteen monesta asiasta. Pian on lapsen synttärit, ja pakko se anoppi on kutsua. Pelottaa ajatus, mitä anoppi tällä kertaa keksii. Nämä on nyt viidennet synttärit, menneistä 1 on mennyt ilman mitään konfliktia, ilkeilyä ja draamaa. Molemmissa ristiäisissä anoppi kaappasi vauvan ja otti emännän roolin, oikein säteili omahyväisyyttään. Mä tykkään suunnitella juhlia, leipoa jne, mutta tuo iso epävarmuustekijä... jos edes tietäisi mitä on tulossa, niin voisi varautua. Mutta anopin kyky aiheuttaa mielipahaa on kovin monipuolinen. Vaikka yrittäisi ottaa kaiken huomioon, niin kyllä tuo onnistuu yllättämään silti. Toivottavasti yllättäisi edes kerran positiivisesti! (Turha toivo...)
Ja ei, en voi jättää kutsumatta, vaikka mieli tekisi. Miehen takia on kutsuttava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ärsyyntyisin tuosta kakun leikkaamisesta. Mutta ap ole onnellinen, että lapsella mummo, joka välittää!!
Jos lapsesta välittää, ei tee kiusaa lapsen vanhemmille - koska se vanhempien kärsimä kiusanteko ennen pitkää heijastuu lapseenkin! Eikä kenenkään tarvitse olla onnellinen siitä, että joutuu ilkeyden kohteeksi.
Puolisoni eli lapsuutensa maatilalla, jossa isovanhemmat asuivat pihapiirissä. Mies on kertonut, kuinka mummolassa sai vaikka mitä herkkuja ja erityiskohtelua, mikä oli lapsena tietysti kivaa, mutta muistaa myös, että äiti on ollut vihainen ja itkenytkin mummon tempausten takia. Mies muistaa sekä saamansa hemmottelun, että äitiinsä kohdistuneen kyykyttämisen ja ajoittain todella huonon ilmapiirin. Kovin ristiriitaisesti tuntuu nykyään suhtautuvan mummoonsa. Ihan kamalaa lapselle, jos kaksi tärkeää ja rakasta ihmistä riitelee.
Tässä tuodaan hyvä pointti esiin.
Kyllä muakin joskus mietityttää, miten oma (syystäkin) nuiva suhtautuminen anoppiin vaikuttaa lapsiin. Ja miten lapsiin vaikuttaa se, että anoppi haukkuu äitiä, paitsi jos paikalla on joku kolmas aikuinen. Itse yritän puhua anopista mahdollisimman vähän lapsilleni, eivätkä lapset onneksi juuri mummun perään haikaile.
Tänne kirjoittelee enimmäkseen epävarmat ihmiset. Puuttuu se ponnekkuus pitää kiinni omista rajoistaan, pitää puolensa. Jos on itsevarma niin ei tarvitse ahdistua anopista, saa pidettyä puolensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehdäänkö lista miniöille
1) kunnioita anoppia
2) anoppi voi tietää jotkut asiat paremmin kuin sinä
3) älä pidä anoppia idioottina, sillä minäkin olen vain ihminen
4) älä soita vain silloin kuin haluat jotain.
5) älä esitä uhkavaatimuksia
6) Tai jos vaadit jotain, niin tee se itse äläkä laita poikaani juoksupojaksi
7) Ymmärrä, että anoppilassa on meidän säännöt. Ole valmis joustamaan
8) älä vertaa meitä omiin vanhempiisi. Olemme erilaisia
9) meillä on omakin elämä ja jos emme ehdi auttamaan kun tarvitset, niin älä suutu.
10) muista, että miehesi on meidän lapsi (&sukua).
11) meistä kukaan ei ole täydellinen ja me kaikki teemme virheitä.Kunnioitus pitää ansaita
Anoppi saa tietää kotonaan ihan mitä vann, meillä määräämme me
Jos käyttäydyt tyhmästi, vaikutelman luot vain sinä
Ehkä sinua ei kukaan jaksa muuten kuin pakosta
Älä hölmöile ettei lasten lisöksi tarvitse kasvattaa sinuakin
Olen tekemisissä kanssasi vain poikasi tskia,hän hoitakoon sukulaisensa
Totta kai teillä on teidän säännöt, me päätämme sitten käymmekö
En vertaa rupusakkia omaan sukuuni
En kaipaa apiasi
Valitettavasti
Tee ne virheet omassa kodissasiEn vertaa rupusakkia omaan sukuuni :DDDDDD Tää oli nappilaukaus tää listaus! :)
Omiasi haukut, kun lapsesi geeneissä on puolet rupusakkia.
Ei muuten ole. Meillä on adoptiolapset. Joilla minun sukunimeni.
Ohimennen tässä pakko kysyä, millaiset välit sulla on miniääsi/miniöisiisi? Veikkaampa ettei ihan parhaat kun tuollaista listaa tulisi mieleenkään kirjoittaa, jos olisi molemminpuoleista kunnioitusta välillä.
Kun joidenkin kirjootuksia lukee, ei voi muuta kuin huokaista helpotuksesta että itsellä on mitä ihanin anoppi. Huomioonottavainen, kohtelias ja kaikin puolin ihana. Ei todellakaan tuputa omaa näkökantaansa, vaikka on kertonutkin miten itse on toiminut.
Minulla ei ole edes miniöitä, vaan kaksi alakoululaista. Kunnioitus pitää ansaita. Rupusakki rupusakin käytöksellä ei vaan sitä ansaitse.
Ookkei... Oon kyl tismalleen samaa mieltä et kunnioitus pitää ansaita. Mutta tuo rupusakin huutelulla on päinvastainen vaikutus. Ja pakko pyytää tarkennusta mitä tuolla rupusakilla? Käytöstapojen puutetta vai mihinkä perheeseen on syntynyt?
Niin, minulla ei ole mitään intressiä olla missään tekemisissä heidänn kanssaan, joten ihan sama. Kuolleita minulle. Ja se että kouluttamattomat sivistymättömät ihmiset käyttäytyvät kuin jotkin metsässä möyrivät alkuihmismoukat... Sitä ei nyt vaan pysty edes kuvaamaan. Mies sanoo ertä hänen pelastuksensa oli hyvät kaverien perheet, sivistyneet kannustavat opettajat ja se että hän muutti varhain pois kotoa. Vuosia silti yritettiin mutta ei kusipäitä kukaan loputtomiin kestä, enkä myöskään heotä suostu elättämään, vaikka vaadittu on.
Olen nyt tuota tekstiäsi lukenut ja lukenut, kun en halua väärin ymmärtää... Mutta kyllä tuo agressiivisuus paistaa minun silmääni, ainakin tuntuu siltä kun joudun vaan lukemaan enkä näe eleitäsi enkä kuule äänensävyäsi.
Jos ihminen käyttäytyy huonosti on totta, ettei sellaista käytöstä tule sietää. Haukkumiset, vähättelyt ja kaikki ym sellaista. Mutta se miten toistat tuota sivistymättömätöntä rupusakkia... Ei kyllä aina kovin kaunista kuvaa sinustakaan ja todellakin toivon, ettet tarkoita tällä ihmisen koulutus- tai syntymätaustaa.
Sillä on ihan se ja sama onko ihminen lopettanut opiskelunsa peruskoulun jälkeen vai opiskellut jonkun tittelin, kunhan kohtelee toisia tasapuolisesti ja reilusti.
Vierailija kirjoitti:
Tänne kirjoittelee enimmäkseen epävarmat ihmiset. Puuttuu se ponnekkuus pitää kiinni omista rajoistaan, pitää puolensa. Jos on itsevarma niin ei tarvitse ahdistua anopista, saa pidettyä puolensa.
Kyllä se täysin rajaton tunkeileva mummu varmasti ahdistaa ketä vaan. Itse olin hyvin valmistautumaton tilanteeseen johon jouduin. Toki olin hankaliin tyyppeihin ennenkin törmännyt, mutta en noin hävyttömään ja ilkeään, pahaan akkaan.
Mutta et väärässä ole. Minut on opetettu kotona kiltiksi, ja että on parempi olla hiljaa ettei vaan loukkaa ketään. Kyllä siinä aikansa kesti, että sain kylläkseni anopista ja pistin rajat, joista myös pidän kiinni. Yksi parhaista teoistani ikinä! Tuttavapiirissäni muuten kaikki muut pitävät tekoani enemmän kuin hyvänä - paitsi vanhempani. Heidän mielestään olen anopille kohtuuton, kun hän on lasteni mummu, ja "ajattele nyt kuinka kiva olisi kun tulisitte toimeen" jne paskaa. Kiitos vaan vanhukset tuesta! Olishan se kiva jos anoppi olisi ihminen, mutta kun ei ole. Mutta tästä lähtien pidän puoleni, ihan sama nitä ihmiset ajattelevat. Minun ylitseni ei enää anoppi (eikä kukaan muukaan) kävele!
Vierailija kirjoitti:
Ah, näitä anoppi-miniä juupas-eipäs taas. Juu, meitä on joka junaan. Mutta te miniät nyt, muistakaa, jos olette joskus anoppeja, niin ette ikinä tee niitä samoja virheitä kuin teidän anopit nyt! Jaxuhaleja teille kaikille!
Äitini on muistanut hyvin varoa ettei toista anoppinsa sekopäisiä ilkeilyjä miniälleen. Sen sijaan tekee niitä kaikkia minulle, omalle tyttärelleen.
Ehkä joillakin vaan on tarve olla vittumainen jollekin.
On selittänyt vielä monta kertaa että miniän kanssa pitää olla varovainen ettei se suutu. Minä kuulemma en voi suuttua kun olen hänen lapsensa. Ihmettelee kyllä että miksi en vastaa puheluihinsa ja miksi ei saa käydä meillä kylässä.
Kauniit ja Rohkeat, jakson 486594 nimi