Anoppi omii lapseni

Täällä on toinen keskustelu, josss mies unohti taas kerran. Siinä käy varsin hyvin selväksi, että ap:n miehellä ei ole mitään roolia perheessä ja tuo tila on aikanne on aika yleinen. Nyt kun miehet ovat palvelijoina ja anopit, niin ketä syytetään seuraavaksi?

Tv. Itse täydellinen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, näitä anoppi-miniä juupas-eipäs taas. Juu, meitä on joka junaan. Mutta te miniät nyt, muistakaa, jos olette joskus anoppeja, niin ette ikinä tee niitä samoja virheitä kuin teidän anopit nyt! Jaxuhaleja teille kaikille!

Äitini on muistanut hyvin varoa ettei toista anoppinsa sekopäisiä ilkeilyjä miniälleen. Sen sijaan tekee niitä kaikkia minulle, omalle tyttärelleen.

Ehkä joillakin vaan on tarve olla vittumainen jollekin.

On selittänyt vielä monta kertaa että miniän kanssa pitää olla varovainen ettei se suutu. Minä kuulemma en voi suuttua kun olen hänen lapsensa. Ihmettelee kyllä että miksi en vastaa puheluihinsa ja miksi ei saa käydä meillä kylässä.

Onko ollut aina hankala, vai vasta aikuisiällä? Aika kummallinen teoria tuokin, ettei omalle äidille voisi suuttua. Mä kyllä olen, montakin kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on toinen keskustelu, josss mies unohti taas kerran. Siinä käy varsin hyvin selväksi, että ap:n miehellä ei ole mitään roolia perheessä ja tuo tila on aikanne on aika yleinen. Nyt kun miehet ovat palvelijoina ja anopit, niin ketä syytetään seuraavaksi?

Tv. Itse täydellinen äiti

Anteeksi, nyt meni ohi mitä tarkoitat.

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun myötä olen pohtinut omaa htvin tulehtunutta suhdetta anoppiini. Eniten sitä, miten asioita saataisiin sille tolalle, että edes sietäisi olla samassa huoneessa ilman ahdistusta.

Siihen vaadittaisiin se, että anoppi ymmärtäisi olleensa kohtuuttoman ilkeä, mitätöivä ja manipuloiva, että hän on itsekkyydessään tullut jyränneeksi minut monta kertaa. Asian katuminen ei olisi pahitteeksi. Anteeksipyyntöä en halua, koska olen vakuuttunut että anoppi ei edes ymmärrä mitä sana oikeasti tarkoittaa. Hän kyllä ymmärtää, että kyseinen sana sanotaan jos vaikka vahingossa tallaa toisen vatpaille.

Eniten tympäsee se, että tämä tilanne vie ilon jo etukäteen monesta asiasta. Pian on lapsen synttärit, ja pakko se anoppi on kutsua. Pelottaa ajatus, mitä anoppi tällä kertaa keksii. Nämä on nyt viidennet synttärit, menneistä 1 on mennyt ilman mitään konfliktia, ilkeilyä ja draamaa. Molemmissa ristiäisissä anoppi kaappasi vauvan ja otti emännän roolin, oikein säteili omahyväisyyttään. Mä tykkään suunnitella juhlia, leipoa jne, mutta tuo iso epävarmuustekijä... jos edes tietäisi mitä on tulossa, niin voisi varautua. Mutta anopin kyky aiheuttaa mielipahaa on kovin monipuolinen. Vaikka yrittäisi ottaa kaiken huomioon, niin kyllä tuo onnistuu yllättämään silti. Toivottavasti yllättäisi edes kerran positiivisesti! (Turha toivo...)

Ja ei, en voi jättää kutsumatta, vaikka mieli tekisi. Miehen takia on kutsuttava.

Ja tässäkin, kuten ap:n kirjoituksessa

- meillä on ainoastaan miniän tulkinta asioiden tilasta

- syytä löytyy ainoastaan anopista

- kaikki olisi hyvin, kunhan vain anoppi tajuaisi virheensä ja muuttaisi tapansa

No näin juuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää jutut on ihan kauheasta luettavaa. Mummo(anoppi) ei saisi välittää lapsestaan ollenkaan, ettei miniä pahoita mieltään.  Ajattelepa AP sitä kun olet itse joskun mummo. Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen. Olkaa onnellisia, että on välittävät isovanhemmat. Ja se, että mummon luona kyläillessä, mummo hyökkäsi pystyyn jos näytti,että vauva herää ja sinä olit toipumassa"synnytysvaurioista" niin eikö ollut hyvä,että mummo huolehti ja sinä olisit saanut hengähtää rauhassa. Ihme parkumista kun joku haluaa auttaa.

Höpöhöpöhöpö.

Lapset ääntelevät unissaan. Sit kun joku yli-innokas mummeli ryntään paikalle kuin norsu posliinikauppaan huutaen"onkospikkukultaherännnnnyyy, läsdynlässyn" tms, niin tottahan vauva herää.

Ja kenestä se isovanhempi välittää, kun tekee lapsensa puolison elämästä helvetin tunkeilulla ja pätemisellä? Kerropas se!

Näytä mulle yksikin esikoisen äiti, joka oikeasti ymmärtää, että lapset pitävät unissaan ähinää, eikä siihen kannata mennä viereen edes varpaisillaan ihmettelemään, että herääköhän se nyt vai eikö se herääkään. Toinen lukunsa on sitten nämä tarinat täälläkin tuoreen äidin rutistessa,  kuinka joutuu juoksemaan kaikkine epparihaavoineen ja keisarileikkaustikkeineen kilpaa virkun anopin kanssa, että kumpi ensin ehtisi vauvan sängyn äärelle, kun vauvan pitää ehdottomasti joka kerta päästä punkasta nimen omaan äidin syliin.

Silloin kun se anoppi ei asu teidän katon alla ja näkee lasta vain vieraillessaan, voi olla ihan varma siitä, ettei se lapsi saa elämänmittaista traumaa mumman syliin satunnaisesti joutumisesta. Ujostelukausia tulee, mutta ne myös menevät ohi. Meillä sattui esikoisen kanssa niin, että hänen ollessaan ihan pieni isä joutui parin viikon työmatkalle, ja sen jälkeen lapsiparka parahti itkuun, kun isä otti hänet syliin. Siinä oli iskäkin tippa silmässä. Vierastaminen meni kuitenkin nopeasti ohi.  Ja kaiken kaikkiaan on hyvä, kun lapsella on lähellään muitakin pysyviä aikuiskontakteja kuin vaan se äiti.  Se helpottaa elämää valtavasti. Nuo kakaramaiset kakkutarinat eivät ansaitse muuta kuin naurua. Jos anoppi paakaa kakun ja käly paakaa kakun ja äiti paakaa kakun, niin sehän on pelkkä win-win että anoppi saa leikata päivänsankarin kanssa oman kakkunsa ja äiti omansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää jutut on ihan kauheasta luettavaa. Mummo(anoppi) ei saisi välittää lapsestaan ollenkaan, ettei miniä pahoita mieltään.  Ajattelepa AP sitä kun olet itse joskun mummo. Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen. Olkaa onnellisia, että on välittävät isovanhemmat. Ja se, että mummon luona kyläillessä, mummo hyökkäsi pystyyn jos näytti,että vauva herää ja sinä olit toipumassa"synnytysvaurioista" niin eikö ollut hyvä,että mummo huolehti ja sinä olisit saanut hengähtää rauhassa. Ihme parkumista kun joku haluaa auttaa.

Höpöhöpöhöpö.

Lapset ääntelevät unissaan. Sit kun joku yli-innokas mummeli ryntään paikalle kuin norsu posliinikauppaan huutaen"onkospikkukultaherännnnnyyy, läsdynlässyn" tms, niin tottahan vauva herää.

Ja kenestä se isovanhempi välittää, kun tekee lapsensa puolison elämästä helvetin tunkeilulla ja pätemisellä? Kerropas se!

Näytä mulle yksikin esikoisen äiti, joka oikeasti ymmärtää, että lapset pitävät unissaan ähinää, eikä siihen kannata mennä viereen edes varpaisillaan ihmettelemään, että herääköhän se nyt vai eikö se herääkään. Toinen lukunsa on sitten nämä tarinat täälläkin tuoreen äidin rutistessa,  kuinka joutuu juoksemaan kaikkine epparihaavoineen ja keisarileikkaustikkeineen kilpaa virkun anopin kanssa, että kumpi ensin ehtisi vauvan sängyn äärelle, kun vauvan pitää ehdottomasti joka kerta päästä punkasta nimen omaan äidin syliin.

Silloin kun se anoppi ei asu teidän katon alla ja näkee lasta vain vieraillessaan, voi olla ihan varma siitä, ettei se lapsi saa elämänmittaista traumaa mumman syliin satunnaisesti joutumisesta. Ujostelukausia tulee, mutta ne myös menevät ohi. Meillä sattui esikoisen kanssa niin, että hänen ollessaan ihan pieni isä joutui parin viikon työmatkalle, ja sen jälkeen lapsiparka parahti itkuun, kun isä otti hänet syliin. Siinä oli iskäkin tippa silmässä. Vierastaminen meni kuitenkin nopeasti ohi.  Ja kaiken kaikkiaan on hyvä, kun lapsella on lähellään muitakin pysyviä aikuiskontakteja kuin vaan se äiti.  Se helpottaa elämää valtavasti. Nuo kakaramaiset kakkutarinat eivät ansaitse muuta kuin naurua. Jos anoppi paakaa kakun ja käly paakaa kakun ja äiti paakaa kakun, niin sehän on pelkkä win-win että anoppi saa leikata päivänsankarin kanssa oman kakkunsa ja äiti omansa.

Jopa meidän koira ymmärtää sen. Mummo ei. Neljän lapsen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehdäänkö lista miniöille

1) kunnioita anoppia

2) anoppi voi tietää jotkut asiat paremmin kuin sinä

3) älä pidä anoppia idioottina, sillä minäkin olen vain ihminen

4) älä soita vain silloin kuin haluat jotain.

5) älä esitä uhkavaatimuksia

6) Tai jos vaadit jotain, niin tee se itse äläkä laita poikaani juoksupojaksi

7) Ymmärrä, että anoppilassa on meidän säännöt. Ole valmis joustamaan

8) älä vertaa meitä omiin vanhempiisi. Olemme erilaisia

9) meillä on omakin elämä ja jos emme ehdi auttamaan kun tarvitset, niin älä suutu.

10) muista, että miehesi on meidän lapsi (&sukua).

11) meistä kukaan ei ole täydellinen ja me kaikki teemme virheitä.

Kunnioitus pitää ansaita

Anoppi saa tietää kotonaan ihan mitä vann, meillä määräämme me

Jos käyttäydyt tyhmästi, vaikutelman luot vain sinä

Ehkä sinua ei kukaan jaksa muuten kuin pakosta

Älä hölmöile ettei lasten lisöksi tarvitse kasvattaa sinuakin

Olen tekemisissä kanssasi vain poikasi tskia,hän hoitakoon sukulaisensa

Totta kai teillä on teidän säännöt, me päätämme sitten käymmekö

En vertaa rupusakkia omaan sukuuni

En kaipaa apiasi

Valitettavasti

Tee ne virheet omassa kodissasi

En vertaa rupusakkia omaan sukuuni :DDDDDD Tää oli nappilaukaus tää listaus! :)

Omiasi haukut, kun lapsesi geeneissä on puolet rupusakkia.

Ei muuten ole. Meillä on adoptiolapset. Joilla minun sukunimeni.

Ohimennen tässä pakko kysyä, millaiset välit sulla on miniääsi/miniöisiisi? Veikkaampa ettei ihan parhaat kun tuollaista listaa tulisi mieleenkään kirjoittaa, jos olisi molemminpuoleista kunnioitusta välillä.

Kun joidenkin kirjootuksia lukee, ei voi muuta kuin huokaista helpotuksesta että itsellä on mitä ihanin anoppi. Huomioonottavainen, kohtelias ja kaikin puolin ihana. Ei todellakaan tuputa omaa näkökantaansa, vaikka on kertonutkin miten itse on toiminut.

Minulla ei ole edes miniöitä, vaan kaksi alakoululaista. Kunnioitus pitää ansaita. Rupusakki rupusakin käytöksellä ei vaan sitä ansaitse.

Ookkei... Oon kyl tismalleen samaa mieltä et kunnioitus pitää ansaita. Mutta tuo rupusakin huutelulla on päinvastainen vaikutus. Ja pakko pyytää tarkennusta mitä tuolla rupusakilla? Käytöstapojen puutetta vai mihinkä perheeseen on syntynyt?

Niin, minulla ei ole mitään intressiä olla missään tekemisissä heidänn kanssaan, joten ihan sama. Kuolleita minulle. Ja se että kouluttamattomat sivistymättömät ihmiset käyttäytyvät kuin jotkin metsässä möyrivät alkuihmismoukat... Sitä ei nyt vaan pysty edes kuvaamaan. Mies sanoo ertä hänen pelastuksensa oli hyvät kaverien perheet, sivistyneet kannustavat opettajat ja se että hän muutti varhain pois kotoa. Vuosia silti yritettiin mutta ei kusipäitä kukaan loputtomiin kestä, enkä myöskään heotä suostu elättämään, vaikka vaadittu on.

Olen nyt tuota tekstiäsi lukenut ja lukenut, kun en halua väärin ymmärtää... Mutta kyllä tuo agressiivisuus paistaa minun silmääni, ainakin tuntuu siltä kun joudun vaan lukemaan enkä näe eleitäsi enkä kuule äänensävyäsi.

Jos ihminen käyttäytyy huonosti on totta, ettei sellaista käytöstä tule sietää. Haukkumiset, vähättelyt ja kaikki ym sellaista. Mutta se miten toistat tuota sivistymättömätöntä rupusakkia... Ei kyllä aina kovin kaunista kuvaa sinustakaan ja todellakin toivon, ettet tarkoita tällä ihmisen koulutus- tai syntymätaustaa.

Sillä on ihan se ja sama onko ihminen lopettanut opiskelunsa peruskoulun jälkeen vai opiskellut jonkun tittelin, kunhan kohtelee toisia tasapuolisesti ja reilusti.

Komppaan edellistä. Todella huonot käytöstavat, jos täytyy lähteä miehen sukua kutsumaan rupusakiksi. Jo lähtökohtaisesti arvostuksen puutetta muita kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, näitä anoppi-miniä juupas-eipäs taas. Juu, meitä on joka junaan. Mutta te miniät nyt, muistakaa, jos olette joskus anoppeja, niin ette ikinä tee niitä samoja virheitä kuin teidän anopit nyt! Jaxuhaleja teille kaikille!

Äitini on muistanut hyvin varoa ettei toista anoppinsa sekopäisiä ilkeilyjä miniälleen. Sen sijaan tekee niitä kaikkia minulle, omalle tyttärelleen.

Ehkä joillakin vaan on tarve olla vittumainen jollekin.

On selittänyt vielä monta kertaa että miniän kanssa pitää olla varovainen ettei se suutu. Minä kuulemma en voi suuttua kun olen hänen lapsensa. Ihmettelee kyllä että miksi en vastaa puheluihinsa ja miksi ei saa käydä meillä kylässä.

Onko ollut aina hankala, vai vasta aikuisiällä? Aika kummallinen teoria tuokin, ettei omalle äidille voisi suuttua. Mä kyllä olen, montakin kertaa.

Aina on ollut erittäin kontrolloiva kaikkia kohtaan. Opetti meille lapsille mm. sen miten kuuluu ajatella, mitkä mielipiteet ovat oikeita ja mitä tunteita saa olla missäkin tilanteissa. Vääristä tunteista pilkkasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehdäänkö lista miniöille

1) kunnioita anoppia

2) anoppi voi tietää jotkut asiat paremmin kuin sinä

3) älä pidä anoppia idioottina, sillä minäkin olen vain ihminen

4) älä soita vain silloin kuin haluat jotain.

5) älä esitä uhkavaatimuksia

6) Tai jos vaadit jotain, niin tee se itse äläkä laita poikaani juoksupojaksi

7) Ymmärrä, että anoppilassa on meidän säännöt. Ole valmis joustamaan

8) älä vertaa meitä omiin vanhempiisi. Olemme erilaisia

9) meillä on omakin elämä ja jos emme ehdi auttamaan kun tarvitset, niin älä suutu.

10) muista, että miehesi on meidän lapsi (&sukua).

11) meistä kukaan ei ole täydellinen ja me kaikki teemme virheitä.

Kunnioitus pitää ansaita

Anoppi saa tietää kotonaan ihan mitä vann, meillä määräämme me

Jos käyttäydyt tyhmästi, vaikutelman luot vain sinä

Ehkä sinua ei kukaan jaksa muuten kuin pakosta

Älä hölmöile ettei lasten lisöksi tarvitse kasvattaa sinuakin

Olen tekemisissä kanssasi vain poikasi tskia,hän hoitakoon sukulaisensa

Totta kai teillä on teidän säännöt, me päätämme sitten käymmekö

En vertaa rupusakkia omaan sukuuni

En kaipaa apiasi

Valitettavasti

Tee ne virheet omassa kodissasi

En vertaa rupusakkia omaan sukuuni :DDDDDD Tää oli nappilaukaus tää listaus! :)

Omiasi haukut, kun lapsesi geeneissä on puolet rupusakkia.

Ei muuten ole. Meillä on adoptiolapset. Joilla minun sukunimeni.

Ohimennen tässä pakko kysyä, millaiset välit sulla on miniääsi/miniöisiisi? Veikkaampa ettei ihan parhaat kun tuollaista listaa tulisi mieleenkään kirjoittaa, jos olisi molemminpuoleista kunnioitusta välillä.

Kun joidenkin kirjootuksia lukee, ei voi muuta kuin huokaista helpotuksesta että itsellä on mitä ihanin anoppi. Huomioonottavainen, kohtelias ja kaikin puolin ihana. Ei todellakaan tuputa omaa näkökantaansa, vaikka on kertonutkin miten itse on toiminut.

Minulla ei ole edes miniöitä, vaan kaksi alakoululaista. Kunnioitus pitää ansaita. Rupusakki rupusakin käytöksellä ei vaan sitä ansaitse.

Ookkei... Oon kyl tismalleen samaa mieltä et kunnioitus pitää ansaita. Mutta tuo rupusakin huutelulla on päinvastainen vaikutus. Ja pakko pyytää tarkennusta mitä tuolla rupusakilla? Käytöstapojen puutetta vai mihinkä perheeseen on syntynyt?

Niin, minulla ei ole mitään intressiä olla missään tekemisissä heidänn kanssaan, joten ihan sama. Kuolleita minulle. Ja se että kouluttamattomat sivistymättömät ihmiset käyttäytyvät kuin jotkin metsässä möyrivät alkuihmismoukat... Sitä ei nyt vaan pysty edes kuvaamaan. Mies sanoo ertä hänen pelastuksensa oli hyvät kaverien perheet, sivistyneet kannustavat opettajat ja se että hän muutti varhain pois kotoa. Vuosia silti yritettiin mutta ei kusipäitä kukaan loputtomiin kestä, enkä myöskään heotä suostu elättämään, vaikka vaadittu on.

Olen nyt tuota tekstiäsi lukenut ja lukenut, kun en halua väärin ymmärtää... Mutta kyllä tuo agressiivisuus paistaa minun silmääni, ainakin tuntuu siltä kun joudun vaan lukemaan enkä näe eleitäsi enkä kuule äänensävyäsi.

Jos ihminen käyttäytyy huonosti on totta, ettei sellaista käytöstä tule sietää. Haukkumiset, vähättelyt ja kaikki ym sellaista. Mutta se miten toistat tuota sivistymättömätöntä rupusakkia... Ei kyllä aina kovin kaunista kuvaa sinustakaan ja todellakin toivon, ettet tarkoita tällä ihmisen koulutus- tai syntymätaustaa.

Sillä on ihan se ja sama onko ihminen lopettanut opiskelunsa peruskoulun jälkeen vai opiskellut jonkun tittelin, kunhan kohtelee toisia tasapuolisesti ja reilusti.

Komppaan edellistä. Todella huonot käytöstavat, jos täytyy lähteä miehen sukua kutsumaan rupusakiksi. Jo lähtökohtaisesti arvostuksen puutetta muita kohtaan.

Rupusakki on rupusakkia. Yllättäen ne korvessa kököttävät kouluja käymättömät moukat harvon on tyttökirjojen jaloja köyhiä. 10 vuotta minä sitä kyykyttämistä siedin. Myös mies on täysin kypsä omaan sukuunsa, edes äitinsä hautajaisiin ei mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää jutut on ihan kauheasta luettavaa. Mummo(anoppi) ei saisi välittää lapsestaan ollenkaan, ettei miniä pahoita mieltään.  Ajattelepa AP sitä kun olet itse joskun mummo. Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen. Olkaa onnellisia, että on välittävät isovanhemmat. Ja se, että mummon luona kyläillessä, mummo hyökkäsi pystyyn jos näytti,että vauva herää ja sinä olit toipumassa"synnytysvaurioista" niin eikö ollut hyvä,että mummo huolehti ja sinä olisit saanut hengähtää rauhassa. Ihme parkumista kun joku haluaa auttaa.

Höpöhöpöhöpö.

Lapset ääntelevät unissaan. Sit kun joku yli-innokas mummeli ryntään paikalle kuin norsu posliinikauppaan huutaen"onkospikkukultaherännnnnyyy, läsdynlässyn" tms, niin tottahan vauva herää.

Ja kenestä se isovanhempi välittää, kun tekee lapsensa puolison elämästä helvetin tunkeilulla ja pätemisellä? Kerropas se!

Näytä mulle yksikin esikoisen äiti, joka oikeasti ymmärtää, että lapset pitävät unissaan ähinää, eikä siihen kannata mennä viereen edes varpaisillaan ihmettelemään, että herääköhän se nyt vai eikö se herääkään. Toinen lukunsa on sitten nämä tarinat täälläkin tuoreen äidin rutistessa,  kuinka joutuu juoksemaan kaikkine epparihaavoineen ja keisarileikkaustikkeineen kilpaa virkun anopin kanssa, että kumpi ensin ehtisi vauvan sängyn äärelle, kun vauvan pitää ehdottomasti joka kerta päästä punkasta nimen omaan äidin syliin.

Silloin kun se anoppi ei asu teidän katon alla ja näkee lasta vain vieraillessaan, voi olla ihan varma siitä, ettei se lapsi saa elämänmittaista traumaa mumman syliin satunnaisesti joutumisesta. Ujostelukausia tulee, mutta ne myös menevät ohi. Meillä sattui esikoisen kanssa niin, että hänen ollessaan ihan pieni isä joutui parin viikon työmatkalle, ja sen jälkeen lapsiparka parahti itkuun, kun isä otti hänet syliin. Siinä oli iskäkin tippa silmässä. Vierastaminen meni kuitenkin nopeasti ohi.  Ja kaiken kaikkiaan on hyvä, kun lapsella on lähellään muitakin pysyviä aikuiskontakteja kuin vaan se äiti.  Se helpottaa elämää valtavasti. Nuo kakaramaiset kakkutarinat eivät ansaitse muuta kuin naurua. Jos anoppi paakaa kakun ja käly paakaa kakun ja äiti paakaa kakun, niin sehän on pelkkä win-win että anoppi saa leikata päivänsankarin kanssa oman kakkunsa ja äiti omansa.

Oho, sähän ryhdyit oikein hyökkäykseen.

Hirviöanopin vastaisku :D

Yksi lyhyt viesti olisi riittänyt paremmin kuin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun myötä olen pohtinut omaa htvin tulehtunutta suhdetta anoppiini. Eniten sitä, miten asioita saataisiin sille tolalle, että edes sietäisi olla samassa huoneessa ilman ahdistusta.

Siihen vaadittaisiin se, että anoppi ymmärtäisi olleensa kohtuuttoman ilkeä, mitätöivä ja manipuloiva, että hän on itsekkyydessään tullut jyränneeksi minut monta kertaa. Asian katuminen ei olisi pahitteeksi. Anteeksipyyntöä en halua, koska olen vakuuttunut että anoppi ei edes ymmärrä mitä sana oikeasti tarkoittaa. Hän kyllä ymmärtää, että kyseinen sana sanotaan jos vaikka vahingossa tallaa toisen vatpaille.

Eniten tympäsee se, että tämä tilanne vie ilon jo etukäteen monesta asiasta. Pian on lapsen synttärit, ja pakko se anoppi on kutsua. Pelottaa ajatus, mitä anoppi tällä kertaa keksii. Nämä on nyt viidennet synttärit, menneistä 1 on mennyt ilman mitään konfliktia, ilkeilyä ja draamaa. Molemmissa ristiäisissä anoppi kaappasi vauvan ja otti emännän roolin, oikein säteili omahyväisyyttään. Mä tykkään suunnitella juhlia, leipoa jne, mutta tuo iso epävarmuustekijä... jos edes tietäisi mitä on tulossa, niin voisi varautua. Mutta anopin kyky aiheuttaa mielipahaa on kovin monipuolinen. Vaikka yrittäisi ottaa kaiken huomioon, niin kyllä tuo onnistuu yllättämään silti. Toivottavasti yllättäisi edes kerran positiivisesti! (Turha toivo...)

Ja ei, en voi jättää kutsumatta, vaikka mieli tekisi. Miehen takia on kutsuttava.

Ja tässäkin, kuten ap:n kirjoituksessa

- meillä on ainoastaan miniän tulkinta asioiden tilasta

- syytä löytyy ainoastaan anopista

- kaikki olisi hyvin, kunhan vain anoppi tajuaisi virheensä ja muuttaisi tapansa

No näin juuri.

No olipas jyrkät johtopäätökset.

Anoppini tuskin käy palstalla, eikä tunnistaisi itseään kuvailustani. Joten valitettavasti se anoppini näkökulma jää puuttumaan. Ja anoppini kyllä kertoisi auliisti, että "Pekan" emäntä on ihan hullu. Mullahan ei siis ole hänen mielestään nimeä, vaan olen poikansa emäntä (ohiksena: vihaan yli kaiken emäntä-sanaa).

Olen tehnyt virheitä, suurin niistä varmasti se, että en laittanut rajoja heti kun hän alkoi ravata meillä tiuhaan, tuomaan kassikaupalla turhaa tavaraa jne. Olen sanonut hänelle pahasti. Sitä en kadu, ainoastaan sitä, että vuosien patoutumat valuivat parissa minuutissa aikamoisella volyymillä. Ja kyllä tässä on yrittänyt parhaansa, mutta pakko myöntää se tosiasia, että kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen. Haluaisin kovasti iloisen, ihanan anopin, jonka luo lapset voisi silloin tällöin jättää huoletta. Ei jokapäiväiseen hoitoon, vaan tyyliin pari viikonloppua vuodessa, muuten kyläillä säännöllisesti, muutenkin olla tekemisissä ja autella tarvittaessa puolin ja toisin. Ei vaan onnistu nykyisen kanssa. Pitäisi vaihtaa miestä, sitä en halua tehdä, olen varsin kiintynyt nykyiseen puolisooni.

Ja hyväksi tämä ei muutu ikinä. Se ei ole edes tavoitteeni. Siedettävä riittäisi oikein hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehdäänkö lista miniöille

1) kunnioita anoppia

2) anoppi voi tietää jotkut asiat paremmin kuin sinä

3) älä pidä anoppia idioottina, sillä minäkin olen vain ihminen

4) älä soita vain silloin kuin haluat jotain.

5) älä esitä uhkavaatimuksia

6) Tai jos vaadit jotain, niin tee se itse äläkä laita poikaani juoksupojaksi

7) Ymmärrä, että anoppilassa on meidän säännöt. Ole valmis joustamaan

8) älä vertaa meitä omiin vanhempiisi. Olemme erilaisia

9) meillä on omakin elämä ja jos emme ehdi auttamaan kun tarvitset, niin älä suutu.

10) muista, että miehesi on meidän lapsi (&sukua).

11) meistä kukaan ei ole täydellinen ja me kaikki teemme virheitä.

Kunnioitus pitää ansaita

Anoppi saa tietää kotonaan ihan mitä vann, meillä määräämme me

Jos käyttäydyt tyhmästi, vaikutelman luot vain sinä

Ehkä sinua ei kukaan jaksa muuten kuin pakosta

Älä hölmöile ettei lasten lisöksi tarvitse kasvattaa sinuakin

Olen tekemisissä kanssasi vain poikasi tskia,hän hoitakoon sukulaisensa

Totta kai teillä on teidän säännöt, me päätämme sitten käymmekö

En vertaa rupusakkia omaan sukuuni

En kaipaa apiasi

Valitettavasti

Tee ne virheet omassa kodissasi

En vertaa rupusakkia omaan sukuuni :DDDDDD Tää oli nappilaukaus tää listaus! :)

Omiasi haukut, kun lapsesi geeneissä on puolet rupusakkia.

Ei muuten ole. Meillä on adoptiolapset. Joilla minun sukunimeni.

Ohimennen tässä pakko kysyä, millaiset välit sulla on miniääsi/miniöisiisi? Veikkaampa ettei ihan parhaat kun tuollaista listaa tulisi mieleenkään kirjoittaa, jos olisi molemminpuoleista kunnioitusta välillä.

Kun joidenkin kirjootuksia lukee, ei voi muuta kuin huokaista helpotuksesta että itsellä on mitä ihanin anoppi. Huomioonottavainen, kohtelias ja kaikin puolin ihana. Ei todellakaan tuputa omaa näkökantaansa, vaikka on kertonutkin miten itse on toiminut.

Minulla ei ole edes miniöitä, vaan kaksi alakoululaista. Kunnioitus pitää ansaita. Rupusakki rupusakin käytöksellä ei vaan sitä ansaitse.

Ookkei... Oon kyl tismalleen samaa mieltä et kunnioitus pitää ansaita. Mutta tuo rupusakin huutelulla on päinvastainen vaikutus. Ja pakko pyytää tarkennusta mitä tuolla rupusakilla? Käytöstapojen puutetta vai mihinkä perheeseen on syntynyt?

Niin, minulla ei ole mitään intressiä olla missään tekemisissä heidänn kanssaan, joten ihan sama. Kuolleita minulle. Ja se että kouluttamattomat sivistymättömät ihmiset käyttäytyvät kuin jotkin metsässä möyrivät alkuihmismoukat... Sitä ei nyt vaan pysty edes kuvaamaan. Mies sanoo ertä hänen pelastuksensa oli hyvät kaverien perheet, sivistyneet kannustavat opettajat ja se että hän muutti varhain pois kotoa. Vuosia silti yritettiin mutta ei kusipäitä kukaan loputtomiin kestä, enkä myöskään heotä suostu elättämään, vaikka vaadittu on.

Olen nyt tuota tekstiäsi lukenut ja lukenut, kun en halua väärin ymmärtää... Mutta kyllä tuo agressiivisuus paistaa minun silmääni, ainakin tuntuu siltä kun joudun vaan lukemaan enkä näe eleitäsi enkä kuule äänensävyäsi.

Jos ihminen käyttäytyy huonosti on totta, ettei sellaista käytöstä tule sietää. Haukkumiset, vähättelyt ja kaikki ym sellaista. Mutta se miten toistat tuota sivistymättömätöntä rupusakkia... Ei kyllä aina kovin kaunista kuvaa sinustakaan ja todellakin toivon, ettet tarkoita tällä ihmisen koulutus- tai syntymätaustaa.

Sillä on ihan se ja sama onko ihminen lopettanut opiskelunsa peruskoulun jälkeen vai opiskellut jonkun tittelin, kunhan kohtelee toisia tasapuolisesti ja reilusti.

Komppaan edellistä. Todella huonot käytöstavat, jos täytyy lähteä miehen sukua kutsumaan rupusakiksi. Jo lähtökohtaisesti arvostuksen puutetta muita kohtaan.

Rupusakki on rupusakkia. Yllättäen ne korvessa kököttävät kouluja käymättömät moukat harvon on tyttökirjojen jaloja köyhiä. 10 vuotta minä sitä kyykyttämistä siedin. Myös mies on täysin kypsä omaan sukuunsa, edes äitinsä hautajaisiin ei mennyt.

Kyllä tässä ehkä pieni aggressiivinen sävy on, mutta vielä enemmän luen rivien välistä turhautuneisuutta ja pettymystä siihen, että appivanhempia ja miehen sukulaisia on yritetty auttaa, mutta mikään ei ikinä ole ollut tarpeeksi, vaan entisten lisäksi on tullut uusia, täysin kohtuuttomia vaatimuksia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää jutut on ihan kauheasta luettavaa. Mummo(anoppi) ei saisi välittää lapsestaan ollenkaan, ettei miniä pahoita mieltään.  Ajattelepa AP sitä kun olet itse joskun mummo. Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen. Olkaa onnellisia, että on välittävät isovanhemmat. Ja se, että mummon luona kyläillessä, mummo hyökkäsi pystyyn jos näytti,että vauva herää ja sinä olit toipumassa"synnytysvaurioista" niin eikö ollut hyvä,että mummo huolehti ja sinä olisit saanut hengähtää rauhassa. Ihme parkumista kun joku haluaa auttaa.

Höpöhöpöhöpö.

Lapset ääntelevät unissaan. Sit kun joku yli-innokas mummeli ryntään paikalle kuin norsu posliinikauppaan huutaen"onkospikkukultaherännnnnyyy, läsdynlässyn" tms, niin tottahan vauva herää.

Ja kenestä se isovanhempi välittää, kun tekee lapsensa puolison elämästä helvetin tunkeilulla ja pätemisellä? Kerropas se!

Näytä mulle yksikin esikoisen äiti, joka oikeasti ymmärtää, että lapset pitävät unissaan ähinää, eikä siihen kannata mennä viereen edes varpaisillaan ihmettelemään, että herääköhän se nyt vai eikö se herääkään. Toinen lukunsa on sitten nämä tarinat täälläkin tuoreen äidin rutistessa,  kuinka joutuu juoksemaan kaikkine epparihaavoineen ja keisarileikkaustikkeineen kilpaa virkun anopin kanssa, että kumpi ensin ehtisi vauvan sängyn äärelle, kun vauvan pitää ehdottomasti joka kerta päästä punkasta nimen omaan äidin syliin.

Silloin kun se anoppi ei asu teidän katon alla ja näkee lasta vain vieraillessaan, voi olla ihan varma siitä, ettei se lapsi saa elämänmittaista traumaa mumman syliin satunnaisesti joutumisesta. Ujostelukausia tulee, mutta ne myös menevät ohi. Meillä sattui esikoisen kanssa niin, että hänen ollessaan ihan pieni isä joutui parin viikon työmatkalle, ja sen jälkeen lapsiparka parahti itkuun, kun isä otti hänet syliin. Siinä oli iskäkin tippa silmässä. Vierastaminen meni kuitenkin nopeasti ohi.  Ja kaiken kaikkiaan on hyvä, kun lapsella on lähellään muitakin pysyviä aikuiskontakteja kuin vaan se äiti.  Se helpottaa elämää valtavasti. Nuo kakaramaiset kakkutarinat eivät ansaitse muuta kuin naurua. Jos anoppi paakaa kakun ja käly paakaa kakun ja äiti paakaa kakun, niin sehän on pelkkä win-win että anoppi saa leikata päivänsankarin kanssa oman kakkunsa ja äiti omansa.

Kyllä kaikki jotakuinkin järjissään olevat äidit oppivat viikon tai parin aikana, että jokainen kopasta kuuluva vinkaisu ei tarkoita sitä, että vauva herää. Anoppi ei ymmärrä vieläkään, vaikka on yli 40 vuotta kokemusta äiteilystä. Mies kerran meni makkarin huoneen oven eteen, kun anoppi oli kovalla tohinalla menossa hakemaan vauvaa. Ja tämä mun anoppi on sitä kailottajatyyppiä, joka varmasti herättää karhunkin talviuniltaan. Sillä kertaa ei onnistunut, vauva nukkui vielä reilun tunnin.

Mut entä jos anoppi ei asu meillä, mutta vierailee keskimäärin 20 kertaa viikossa? Pitääkö olla onnellinen, kun vaippaa vaihtaessa anoppi kirjaimellisesti työntää miniän pois hoitopöydän edestä, kun hänen korkeutensa osaa homman niiiiiiiiin paljon paremmin?)

Kyllä lapselle on hyväksi jos on muitakin aikuisia elämässään kuin äiti ja isä. Mutta onko henkistä väkivaltaa viljelevästä anopista iloa vai haittaa? Miksi sen aikuiskontaktin pitäisi olla mummu? Mielestäni täysjärkinen täti/setä/eno on paljon parempi kuin hullu mummu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehdäänkö lista miniöille

1) kunnioita anoppia

2) anoppi voi tietää jotkut asiat paremmin kuin sinä

3) älä pidä anoppia idioottina, sillä minäkin olen vain ihminen

4) älä soita vain silloin kuin haluat jotain.

5) älä esitä uhkavaatimuksia

6) Tai jos vaadit jotain, niin tee se itse äläkä laita poikaani juoksupojaksi

7) Ymmärrä, että anoppilassa on meidän säännöt. Ole valmis joustamaan

8) älä vertaa meitä omiin vanhempiisi. Olemme erilaisia

9) meillä on omakin elämä ja jos emme ehdi auttamaan kun tarvitset, niin älä suutu.

10) muista, että miehesi on meidän lapsi (&sukua).

11) meistä kukaan ei ole täydellinen ja me kaikki teemme virheitä.

Kunnioitus pitää ansaita

Anoppi saa tietää kotonaan ihan mitä vann, meillä määräämme me

Jos käyttäydyt tyhmästi, vaikutelman luot vain sinä

Ehkä sinua ei kukaan jaksa muuten kuin pakosta

Älä hölmöile ettei lasten lisöksi tarvitse kasvattaa sinuakin

Olen tekemisissä kanssasi vain poikasi tskia,hän hoitakoon sukulaisensa

Totta kai teillä on teidän säännöt, me päätämme sitten käymmekö

En vertaa rupusakkia omaan sukuuni

En kaipaa apiasi

Valitettavasti

Tee ne virheet omassa kodissasi

En vertaa rupusakkia omaan sukuuni :DDDDDD Tää oli nappilaukaus tää listaus! :)

Omiasi haukut, kun lapsesi geeneissä on puolet rupusakkia.

Ei muuten ole. Meillä on adoptiolapset. Joilla minun sukunimeni.

Ohimennen tässä pakko kysyä, millaiset välit sulla on miniääsi/miniöisiisi? Veikkaampa ettei ihan parhaat kun tuollaista listaa tulisi mieleenkään kirjoittaa, jos olisi molemminpuoleista kunnioitusta välillä.

Kun joidenkin kirjootuksia lukee, ei voi muuta kuin huokaista helpotuksesta että itsellä on mitä ihanin anoppi. Huomioonottavainen, kohtelias ja kaikin puolin ihana. Ei todellakaan tuputa omaa näkökantaansa, vaikka on kertonutkin miten itse on toiminut.

Minulla ei ole edes miniöitä, vaan kaksi alakoululaista. Kunnioitus pitää ansaita. Rupusakki rupusakin käytöksellä ei vaan sitä ansaitse.

Ookkei... Oon kyl tismalleen samaa mieltä et kunnioitus pitää ansaita. Mutta tuo rupusakin huutelulla on päinvastainen vaikutus. Ja pakko pyytää tarkennusta mitä tuolla rupusakilla? Käytöstapojen puutetta vai mihinkä perheeseen on syntynyt?

Niin, minulla ei ole mitään intressiä olla missään tekemisissä heidänn kanssaan, joten ihan sama. Kuolleita minulle. Ja se että kouluttamattomat sivistymättömät ihmiset käyttäytyvät kuin jotkin metsässä möyrivät alkuihmismoukat... Sitä ei nyt vaan pysty edes kuvaamaan. Mies sanoo ertä hänen pelastuksensa oli hyvät kaverien perheet, sivistyneet kannustavat opettajat ja se että hän muutti varhain pois kotoa. Vuosia silti yritettiin mutta ei kusipäitä kukaan loputtomiin kestä, enkä myöskään heotä suostu elättämään, vaikka vaadittu on.

Olen nyt tuota tekstiäsi lukenut ja lukenut, kun en halua väärin ymmärtää... Mutta kyllä tuo agressiivisuus paistaa minun silmääni, ainakin tuntuu siltä kun joudun vaan lukemaan enkä näe eleitäsi enkä kuule äänensävyäsi.

Jos ihminen käyttäytyy huonosti on totta, ettei sellaista käytöstä tule sietää. Haukkumiset, vähättelyt ja kaikki ym sellaista. Mutta se miten toistat tuota sivistymättömätöntä rupusakkia... Ei kyllä aina kovin kaunista kuvaa sinustakaan ja todellakin toivon, ettet tarkoita tällä ihmisen koulutus- tai syntymätaustaa.

Sillä on ihan se ja sama onko ihminen lopettanut opiskelunsa peruskoulun jälkeen vai opiskellut jonkun tittelin, kunhan kohtelee toisia tasapuolisesti ja reilusti.

Komppaan edellistä. Todella huonot käytöstavat, jos täytyy lähteä miehen sukua kutsumaan rupusakiksi. Jo lähtökohtaisesti arvostuksen puutetta muita kohtaan.

Rupusakki on rupusakkia. Yllättäen ne korvessa kököttävät kouluja käymättömät moukat harvon on tyttökirjojen jaloja köyhiä. 10 vuotta minä sitä kyykyttämistä siedin. Myös mies on täysin kypsä omaan sukuunsa, edes äitinsä hautajaisiin ei mennyt.

Kyllä tässä ehkä pieni aggressiivinen sävy on, mutta vielä enemmän luen rivien välistä turhautuneisuutta ja pettymystä siihen, että appivanhempia ja miehen sukulaisia on yritetty auttaa, mutta mikään ei ikinä ole ollut tarpeeksi, vaan entisten lisäksi on tullut uusia, täysin kohtuuttomia vaatimuksia

Ai pieni? Siis joo, informaatiot irtos että on kokenut 10 vuotta epäreilua käytöstä ja mieskin on ollut niin vihainen, ettei edes äitinsä hautajaisiin mennyt, se kertoo et jotain keskiverto kinaa pahempaa on tapahtunut.

Mut tuo jatkuva toistaminen rupusakki rupusakki ja nyt vielä tuo teksti kouluja käymättömistä korvessa asuvista... Miksi pitää tuollaisia asioita tuoda edes esille, jos ei kokisi niitä alentavina asioina? Olisiko ollut helpompaa sietää törkeää käytöstä jos anoppi ja appi olisivat asuneet helsingin keskustassa ja olleet jotain professoreja?

Siis oikeesti, hauku se ihmisen käytös, älä puutu sen koulutustaustaan äläkä asuinympäristöön tai muuhunkaan ulkoiseen asiaan. Niillä ei ole väliä oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää jutut on ihan kauheasta luettavaa. Mummo(anoppi) ei saisi välittää lapsestaan ollenkaan, ettei miniä pahoita mieltään.  Ajattelepa AP sitä kun olet itse joskun mummo. Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen. Olkaa onnellisia, että on välittävät isovanhemmat. Ja se, että mummon luona kyläillessä, mummo hyökkäsi pystyyn jos näytti,että vauva herää ja sinä olit toipumassa"synnytysvaurioista" niin eikö ollut hyvä,että mummo huolehti ja sinä olisit saanut hengähtää rauhassa. Ihme parkumista kun joku haluaa auttaa.

Höpöhöpöhöpö.

Lapset ääntelevät unissaan. Sit kun joku yli-innokas mummeli ryntään paikalle kuin norsu posliinikauppaan huutaen"onkospikkukultaherännnnnyyy, läsdynlässyn" tms, niin tottahan vauva herää.

Ja kenestä se isovanhempi välittää, kun tekee lapsensa puolison elämästä helvetin tunkeilulla ja pätemisellä? Kerropas se!

Näytä mulle yksikin esikoisen äiti, joka oikeasti ymmärtää, että lapset pitävät unissaan ähinää, eikä siihen kannata mennä viereen edes varpaisillaan ihmettelemään, että herääköhän se nyt vai eikö se herääkään. Toinen lukunsa on sitten nämä tarinat täälläkin tuoreen äidin rutistessa,  kuinka joutuu juoksemaan kaikkine epparihaavoineen ja keisarileikkaustikkeineen kilpaa virkun anopin kanssa, että kumpi ensin ehtisi vauvan sängyn äärelle, kun vauvan pitää ehdottomasti joka kerta päästä punkasta nimen omaan äidin syliin.

Silloin kun se anoppi ei asu teidän katon alla ja näkee lasta vain vieraillessaan, voi olla ihan varma siitä, ettei se lapsi saa elämänmittaista traumaa mumman syliin satunnaisesti joutumisesta. Ujostelukausia tulee, mutta ne myös menevät ohi. Meillä sattui esikoisen kanssa niin, että hänen ollessaan ihan pieni isä joutui parin viikon työmatkalle, ja sen jälkeen lapsiparka parahti itkuun, kun isä otti hänet syliin. Siinä oli iskäkin tippa silmässä. Vierastaminen meni kuitenkin nopeasti ohi.  Ja kaiken kaikkiaan on hyvä, kun lapsella on lähellään muitakin pysyviä aikuiskontakteja kuin vaan se äiti.  Se helpottaa elämää valtavasti. Nuo kakaramaiset kakkutarinat eivät ansaitse muuta kuin naurua. Jos anoppi paakaa kakun ja käly paakaa kakun ja äiti paakaa kakun, niin sehän on pelkkä win-win että anoppi saa leikata päivänsankarin kanssa oman kakkunsa ja äiti omansa.

Kyllä kaikki jotakuinkin järjissään olevat äidit oppivat viikon tai parin aikana, että jokainen kopasta kuuluva vinkaisu ei tarkoita sitä, että vauva herää. Anoppi ei ymmärrä vieläkään, vaikka on yli 40 vuotta kokemusta äiteilystä. Mies kerran meni makkarin huoneen oven eteen, kun anoppi oli kovalla tohinalla menossa hakemaan vauvaa. Ja tämä mun anoppi on sitä kailottajatyyppiä, joka varmasti herättää karhunkin talviuniltaan. Sillä kertaa ei onnistunut, vauva nukkui vielä reilun tunnin.

Mut entä jos anoppi ei asu meillä, mutta vierailee keskimäärin 20 kertaa viikossa? Pitääkö olla onnellinen, kun vaippaa vaihtaessa anoppi kirjaimellisesti työntää miniän pois hoitopöydän edestä, kun hänen korkeutensa osaa homman niiiiiiiiin paljon paremmin?)

Kyllä lapselle on hyväksi jos on muitakin aikuisia elämässään kuin äiti ja isä. Mutta onko henkistä väkivaltaa viljelevästä anopista iloa vai haittaa? Miksi sen aikuiskontaktin pitäisi olla mummu? Mielestäni täysjärkinen täti/setä/eno on paljon parempi kuin hullu mummu!

Kannattaisko harkita asumista muualla, lukkojen vaihtamista ja/tai olla avaamatta ovea joka kerran kun anoppi on tunkemassa kylään, jos ahdistaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehdäänkö lista miniöille

1) kunnioita anoppia

2) anoppi voi tietää jotkut asiat paremmin kuin sinä

3) älä pidä anoppia idioottina, sillä minäkin olen vain ihminen

4) älä soita vain silloin kuin haluat jotain.

5) älä esitä uhkavaatimuksia

6) Tai jos vaadit jotain, niin tee se itse äläkä laita poikaani juoksupojaksi

7) Ymmärrä, että anoppilassa on meidän säännöt. Ole valmis joustamaan

8) älä vertaa meitä omiin vanhempiisi. Olemme erilaisia

9) meillä on omakin elämä ja jos emme ehdi auttamaan kun tarvitset, niin älä suutu.

10) muista, että miehesi on meidän lapsi (&sukua).

11) meistä kukaan ei ole täydellinen ja me kaikki teemme virheitä.

Kunnioitus pitää ansaita

Anoppi saa tietää kotonaan ihan mitä vann, meillä määräämme me

Jos käyttäydyt tyhmästi, vaikutelman luot vain sinä

Ehkä sinua ei kukaan jaksa muuten kuin pakosta

Älä hölmöile ettei lasten lisöksi tarvitse kasvattaa sinuakin

Olen tekemisissä kanssasi vain poikasi tskia,hän hoitakoon sukulaisensa

Totta kai teillä on teidän säännöt, me päätämme sitten käymmekö

En vertaa rupusakkia omaan sukuuni

En kaipaa apiasi

Valitettavasti

Tee ne virheet omassa kodissasi

En vertaa rupusakkia omaan sukuuni :DDDDDD Tää oli nappilaukaus tää listaus! :)

Omiasi haukut, kun lapsesi geeneissä on puolet rupusakkia.

Ei muuten ole. Meillä on adoptiolapset. Joilla minun sukunimeni.

Ohimennen tässä pakko kysyä, millaiset välit sulla on miniääsi/miniöisiisi? Veikkaampa ettei ihan parhaat kun tuollaista listaa tulisi mieleenkään kirjoittaa, jos olisi molemminpuoleista kunnioitusta välillä.

Kun joidenkin kirjootuksia lukee, ei voi muuta kuin huokaista helpotuksesta että itsellä on mitä ihanin anoppi. Huomioonottavainen, kohtelias ja kaikin puolin ihana. Ei todellakaan tuputa omaa näkökantaansa, vaikka on kertonutkin miten itse on toiminut.

Minulla ei ole edes miniöitä, vaan kaksi alakoululaista. Kunnioitus pitää ansaita. Rupusakki rupusakin käytöksellä ei vaan sitä ansaitse.

Ookkei... Oon kyl tismalleen samaa mieltä et kunnioitus pitää ansaita. Mutta tuo rupusakin huutelulla on päinvastainen vaikutus. Ja pakko pyytää tarkennusta mitä tuolla rupusakilla? Käytöstapojen puutetta vai mihinkä perheeseen on syntynyt?

Niin, minulla ei ole mitään intressiä olla missään tekemisissä heidänn kanssaan, joten ihan sama. Kuolleita minulle. Ja se että kouluttamattomat sivistymättömät ihmiset käyttäytyvät kuin jotkin metsässä möyrivät alkuihmismoukat... Sitä ei nyt vaan pysty edes kuvaamaan. Mies sanoo ertä hänen pelastuksensa oli hyvät kaverien perheet, sivistyneet kannustavat opettajat ja se että hän muutti varhain pois kotoa. Vuosia silti yritettiin mutta ei kusipäitä kukaan loputtomiin kestä, enkä myöskään heotä suostu elättämään, vaikka vaadittu on.

Olen nyt tuota tekstiäsi lukenut ja lukenut, kun en halua väärin ymmärtää... Mutta kyllä tuo agressiivisuus paistaa minun silmääni, ainakin tuntuu siltä kun joudun vaan lukemaan enkä näe eleitäsi enkä kuule äänensävyäsi.

Jos ihminen käyttäytyy huonosti on totta, ettei sellaista käytöstä tule sietää. Haukkumiset, vähättelyt ja kaikki ym sellaista. Mutta se miten toistat tuota sivistymättömätöntä rupusakkia... Ei kyllä aina kovin kaunista kuvaa sinustakaan ja todellakin toivon, ettet tarkoita tällä ihmisen koulutus- tai syntymätaustaa.

Sillä on ihan se ja sama onko ihminen lopettanut opiskelunsa peruskoulun jälkeen vai opiskellut jonkun tittelin, kunhan kohtelee toisia tasapuolisesti ja reilusti.

Komppaan edellistä. Todella huonot käytöstavat, jos täytyy lähteä miehen sukua kutsumaan rupusakiksi. Jo lähtökohtaisesti arvostuksen puutetta muita kohtaan.

Rupusakki on rupusakkia. Yllättäen ne korvessa kököttävät kouluja käymättömät moukat harvon on tyttökirjojen jaloja köyhiä. 10 vuotta minä sitä kyykyttämistä siedin. Myös mies on täysin kypsä omaan sukuunsa, edes äitinsä hautajaisiin ei mennyt.

Kyllä tässä ehkä pieni aggressiivinen sävy on, mutta vielä enemmän luen rivien välistä turhautuneisuutta ja pettymystä siihen, että appivanhempia ja miehen sukulaisia on yritetty auttaa, mutta mikään ei ikinä ole ollut tarpeeksi, vaan entisten lisäksi on tullut uusia, täysin kohtuuttomia vaatimuksia

Ai pieni? Siis joo, informaatiot irtos että on kokenut 10 vuotta epäreilua käytöstä ja mieskin on ollut niin vihainen, ettei edes äitinsä hautajaisiin mennyt, se kertoo et jotain keskiverto kinaa pahempaa on tapahtunut.

Mut tuo jatkuva toistaminen rupusakki rupusakki ja nyt vielä tuo teksti kouluja käymättömistä korvessa asuvista... Miksi pitää tuollaisia asioita tuoda edes esille, jos ei kokisi niitä alentavina asioina? Olisiko ollut helpompaa sietää törkeää käytöstä jos anoppi ja appi olisivat asuneet helsingin keskustassa ja olleet jotain professoreja?

Siis oikeesti, hauku se ihmisen käytös, älä puutu sen koulutustaustaan äläkä asuinympäristöön tai muuhunkaan ulkoiseen asiaan. Niillä ei ole väliä oikeasti.

Mä ymmärrän, mutta en puolustele rupusakki-nimittelyä. Mä käytän anopistani tietyissä tilanteissa hyvinkin halventavaa nimitystä, se jotenkin vaan helpottaa päätä kiristävää vannetta. Ihan kuten kiroilu auttaa vähäsen kun vaikka potkaisee varpaansa tuolinjalkaan. Ehkä tuo halveksunta miehen sukua kohtaan pikkuisen kohdentuu väärin, siihen korvessa asumiseen, vaikka se oikea harmitus on kuppaaminen ja hyväksikäyttö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää jutut on ihan kauheasta luettavaa. Mummo(anoppi) ei saisi välittää lapsestaan ollenkaan, ettei miniä pahoita mieltään.  Ajattelepa AP sitä kun olet itse joskun mummo. Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen. Olkaa onnellisia, että on välittävät isovanhemmat. Ja se, että mummon luona kyläillessä, mummo hyökkäsi pystyyn jos näytti,että vauva herää ja sinä olit toipumassa"synnytysvaurioista" niin eikö ollut hyvä,että mummo huolehti ja sinä olisit saanut hengähtää rauhassa. Ihme parkumista kun joku haluaa auttaa.

Höpöhöpöhöpö.

Lapset ääntelevät unissaan. Sit kun joku yli-innokas mummeli ryntään paikalle kuin norsu posliinikauppaan huutaen"onkospikkukultaherännnnnyyy, läsdynlässyn" tms, niin tottahan vauva herää.

Ja kenestä se isovanhempi välittää, kun tekee lapsensa puolison elämästä helvetin tunkeilulla ja pätemisellä? Kerropas se!

Näytä mulle yksikin esikoisen äiti, joka oikeasti ymmärtää, että lapset pitävät unissaan ähinää, eikä siihen kannata mennä viereen edes varpaisillaan ihmettelemään, että herääköhän se nyt vai eikö se herääkään. Toinen lukunsa on sitten nämä tarinat täälläkin tuoreen äidin rutistessa,  kuinka joutuu juoksemaan kaikkine epparihaavoineen ja keisarileikkaustikkeineen kilpaa virkun anopin kanssa, että kumpi ensin ehtisi vauvan sängyn äärelle, kun vauvan pitää ehdottomasti joka kerta päästä punkasta nimen omaan äidin syliin.

Silloin kun se anoppi ei asu teidän katon alla ja näkee lasta vain vieraillessaan, voi olla ihan varma siitä, ettei se lapsi saa elämänmittaista traumaa mumman syliin satunnaisesti joutumisesta. Ujostelukausia tulee, mutta ne myös menevät ohi. Meillä sattui esikoisen kanssa niin, että hänen ollessaan ihan pieni isä joutui parin viikon työmatkalle, ja sen jälkeen lapsiparka parahti itkuun, kun isä otti hänet syliin. Siinä oli iskäkin tippa silmässä. Vierastaminen meni kuitenkin nopeasti ohi.  Ja kaiken kaikkiaan on hyvä, kun lapsella on lähellään muitakin pysyviä aikuiskontakteja kuin vaan se äiti.  Se helpottaa elämää valtavasti. Nuo kakaramaiset kakkutarinat eivät ansaitse muuta kuin naurua. Jos anoppi paakaa kakun ja käly paakaa kakun ja äiti paakaa kakun, niin sehän on pelkkä win-win että anoppi saa leikata päivänsankarin kanssa oman kakkunsa ja äiti omansa.

Kyllä kaikki jotakuinkin järjissään olevat äidit oppivat viikon tai parin aikana, että jokainen kopasta kuuluva vinkaisu ei tarkoita sitä, että vauva herää. Anoppi ei ymmärrä vieläkään, vaikka on yli 40 vuotta kokemusta äiteilystä. Mies kerran meni makkarin huoneen oven eteen, kun anoppi oli kovalla tohinalla menossa hakemaan vauvaa. Ja tämä mun anoppi on sitä kailottajatyyppiä, joka varmasti herättää karhunkin talviuniltaan. Sillä kertaa ei onnistunut, vauva nukkui vielä reilun tunnin.

Mut entä jos anoppi ei asu meillä, mutta vierailee keskimäärin 20 kertaa viikossa? Pitääkö olla onnellinen, kun vaippaa vaihtaessa anoppi kirjaimellisesti työntää miniän pois hoitopöydän edestä, kun hänen korkeutensa osaa homman niiiiiiiiin paljon paremmin?)

Kyllä lapselle on hyväksi jos on muitakin aikuisia elämässään kuin äiti ja isä. Mutta onko henkistä väkivaltaa viljelevästä anopista iloa vai haittaa? Miksi sen aikuiskontaktin pitäisi olla mummu? Mielestäni täysjärkinen täti/setä/eno on paljon parempi kuin hullu mummu!

Kannattaisko harkita asumista muualla, lukkojen vaihtamista ja/tai olla avaamatta ovea joka kerran kun anoppi on tunkemassa kylään, jos ahdistaa?

Mies ei suostu muuttamaan, erota en halua. Anopille ei avata ovea, mutta kun ei lukkojen takana haluta olla, ovi on auki, ja anoppi marssii kyllä ihan reippaasti sisälle. kutsumatta. Tämä on siis se tapaus, joka soittelee perään kun ei olla kotona, mutta ovi lukossa ja auto tallissa. Onneksi ollaan saatu rajattua, ettei visiittejä ole enää noin paljon, mutta pahimmillaan kävi useita kertoja päivässä, ja oli välillä useamman tunnin.

Tästäkin rajaamisesta pitäisi olla yhtenäinen linja miehen kanssa mutta kun miestä ei häiritse appivanhempien ramppaaminen ja koe tarvetta sen rajoittamiseen niin minkäpä teet. Keskusteltu on ja kerron miltä asia minusta tuntuu, välillä riidellään mutta sama jatkuu. Vähän helpotusta on tullut, kun mies käy lasten kanssa heitä tapaamassa tai keksin itse jotain tekemistä kun ovat paikkakunnalla mutta kotonakin olisi mukava olla rauhassa, aina ei jaksa keksiä jotain muuta, kun oikeasti olen kotona viihtyvää tyyppiä.

kurkkua myöten täynnä anoppia kirjoitti:

Mentiin ihan minne vaan kaappaa anoppi lapsen. Varsinkin vauva-aikaan oli todella paha. Lapsi täyttää pian kaksi. Yksivuotissynttäreillä lähdin veljeni vaimolle näyttämään pihan kukkaistutusta ja takaisin tulessa oli anoppi leikkaamassa lapsen kanssa kakusta ensimmäistä siivua ja tästä tilanteesta otettiin tietysti kuvia. Itse hämmennyin tilanteesta, etten mitään osannut sanoa. Jälkeen päin sanoin miehelle asiasta, niin sanoi, että tilanne tuli niin nopeasti, ettei vastaankaan osannut sanoa.

Aina, jos samassa kyläpaikassa/juhlissa ollaan tulee ottamaan lapsen kädet ojossa vastaan ja huudahtaa "minulleko". En siinä kaikkien toljottaessa kehtaa lasta olla antamattakaan tai sanoa "et v***u saa". Jos kutsutaan syömään ravintolaan on syöttötuoli aseteltu valmiiksi anopin ja apen väliin.

Vauva-aikaan heillä kyläillessä, vauvan ollessa unilla ja pienenkin inahduksen kuuluessa (vauva ei siis aina edes herännyt) nousi perse penkistä anopilla heti ja ryntäsi vauvan luokse. Tunsin itseni täysin jyrätyksi (asiaa ei auttanut se, että olin toipumassa synnytyksestä saamistani vaurioista ja esikoinen siis kyseessä).

Jatkuvasti anoppi kyselee milloin lapsi tulee taas kylään ja tulee toisinaan kysymättä lasta hakemaan heille. On ostanut turvaistuimen heidän autoonsa, vaikka asutaan muutaman talon päässä toisistamme (eli ihan liian lähekkäin).

Mikä tätä helvetin ämmää vaivaa?!?! Mielestäni en ylireakoi. Tässä ei edes ole vielä kaikkea...

En nyt kyllä oikein ymmärrä aloitusta.

Ainoa, mihin mun mielestä voisi hermostua, olisi tuo kakun leikkuu.  Siinäkin voi olla väärinkäsityksestä kysymys, ehkä on puhuttu kahvittelun ja kakun aloittamisesta ja sitten emäntä onkin häipännyt muualle ja muut ovat panneet homman käyntiin tajuamatta, että äidillä on ollut päässään omat suunnitelmat, miten homman olisi pitänyt mennä. Mutta noin muuten, en parhaalla tahdollakaan pysty näkemään noissa muissa esimerkeissä merkkejä pahantahtoisuudesta. Itse olin aina iloinen, jos joku muu viitsi olla lasten kanssa ja auttaa.

Se mikä silmään pisti tuossa oli miniän kommentit. Millainen ihminen menisi sanomaan kenellekään läheiselleen "v-u" tai "helvetin ämmä". No joo, jos kerran "ylireakoi" niin miksei sitten noinkin...

Ja vitsi että olen iloinen, kun ei ole poikia, jotka ehkä joskus toisi miniöitä!

Mikä ihmeen kilpailu sulla siitä lapsesta on? Anna isovanhempien olla innoissaan lapsesta, hellyttävää tuo on, paitsi ehkä jonku hankalan vittunaaman mielestä niinkuin ap. Ainoa mikä tuossa seepustuksessa oli outoa oli tuo kakku esimerkki ja jos et parenpaan pysty niin ongelma on sinussa ja takertuvuudessasi. Ja tuon kakku jutunkin voi laittaa epähuomion/innostuksen piikkiin. Ehkä itselläsi ei ollut hyvät välit omiin isovanhempiin kun et ymmärrä että tuo on ihan normaalia, että isovanhemmat haluavat olla osa lapsen elämää.