Lue keskustelun säännöt.
Anoppi omii lapseni
kurkkua myöten täynnä anoppia
03.08.2016 |
Mentiin ihan minne vaan kaappaa anoppi lapsen. Varsinkin vauva-aikaan oli todella paha. Lapsi täyttää pian kaksi. Yksivuotissynttäreillä lähdin veljeni vaimolle näyttämään pihan kukkaistutusta ja takaisin tulessa oli anoppi leikkaamassa lapsen kanssa kakusta ensimmäistä siivua ja tästä tilanteesta otettiin tietysti kuvia. Itse hämmennyin tilanteesta, etten mitään osannut sanoa. Jälkeen päin sanoin miehelle asiasta, niin sanoi, että tilanne tuli niin nopeasti, ettei vastaankaan osannut sanoa.
Aina, jos samassa kyläpaikassa/juhlissa ollaan tulee ottamaan lapsen kädet ojossa vastaan ja huudahtaa "minulleko". En siinä kaikkien toljottaessa kehtaa lasta olla antamattakaan tai sanoa "et v***u saa". Jos kutsutaan syömään ravintolaan on syöttötuoli aseteltu valmiiksi anopin ja apen väliin.
Vauva-aikaan heillä kyläillessä, vauvan ollessa unilla ja pienenkin inahduksen kuuluessa (vauva ei siis aina edes herännyt) nousi perse penkistä anopilla heti ja ryntäsi vauvan luokse. Tunsin itseni täysin jyrätyksi (asiaa ei auttanut se, että olin toipumassa synnytyksestä saamistani vaurioista ja esikoinen siis kyseessä).
Jatkuvasti anoppi kyselee milloin lapsi tulee taas kylään ja tulee toisinaan kysymättä lasta hakemaan heille. On ostanut turvaistuimen heidän autoonsa, vaikka asutaan muutaman talon päässä toisistamme (eli ihan liian lähekkäin).
Mikä tätä helvetin ämmää vaivaa?!?! Mielestäni en ylireakoi. Tässä ei edes ole vielä kaikkea...
Kommentit (493)
mun anoppi oli hankala esikoisen synnyttyä esim kun imetin samaan aikaan rupes vaippaa repimään vauvalta tai työntään mun rintaa vauvan nenän kohdalta. Ei osannut suhtautua imetykseen kun ei itse tainnut imettää. 1v synttäreillä vei lapsen eri huoneeseen pitkäksi aikaa missä oli kaksin lapsen kanssa. Sitten kerran soitti ja haukkui mut joka asiasta siitäkin että vien hänen poikansa rahat vaikka en mitään ollut tehnyt. Oltiin pari kuukautta välit poikki niin vähän rauhottui mutta anteeksi ei ole monen vuodenkaan jäljeen pyytänyt. Seuraavien lasten synnyttyä ei ollut niin paha ehkä auttoi kun toinenkin pojistaan sai lapsen eikä tän vaimo sietänyt mitään tollaista. Tosin meillä ei lasten syntymistä ole esikoisen jälkeen onnitellut, neljännen synnyttyä yhden lapsen juhlissa sanoi että pitää pojalle sanoa mitä tehdä ettei lapsia enää tule. Meidän neljäs kun ei ollut terve ja hoidin lasta sairaalan ohjeiden mukaan esim maitomäärä nenämahaletkuun siitä sai arvostelua kun anopin kaaliin ei mennyt että vauva ei jaksa syödä tarpeeksi vaikka kuinka nälkä olisi. Joskus vois ajatella. Tosin mun anoppi on nyt jatkuvasti riidoissa toisen poikansa kanssa ettei sillä ole kaikki Muumit laaksossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää jutut on ihan kauheasta luettavaa. Mummo(anoppi) ei saisi välittää lapsestaan ollenkaan, ettei miniä pahoita mieltään. Ajattelepa AP sitä kun olet itse joskun mummo. Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen. Olkaa onnellisia, että on välittävät isovanhemmat. Ja se, että mummon luona kyläillessä, mummo hyökkäsi pystyyn jos näytti,että vauva herää ja sinä olit toipumassa"synnytysvaurioista" niin eikö ollut hyvä,että mummo huolehti ja sinä olisit saanut hengähtää rauhassa. Ihme parkumista kun joku haluaa auttaa.
Höpöhöpöhöpö.
Lapset ääntelevät unissaan. Sit kun joku yli-innokas mummeli ryntään paikalle kuin norsu posliinikauppaan huutaen"onkospikkukultaherännnnnyyy, läsdynlässyn" tms, niin tottahan vauva herää.Ja kenestä se isovanhempi välittää, kun tekee lapsensa puolison elämästä helvetin tunkeilulla ja pätemisellä? Kerropas se!
Näytä mulle yksikin esikoisen äiti, joka oikeasti ymmärtää, että lapset pitävät unissaan ähinää, eikä siihen kannata mennä viereen edes varpaisillaan ihmettelemään, että herääköhän se nyt vai eikö se herääkään. Toinen lukunsa on sitten nämä tarinat täälläkin tuoreen äidin rutistessa, kuinka joutuu juoksemaan kaikkine epparihaavoineen ja keisarileikkaustikkeineen kilpaa virkun anopin kanssa, että kumpi ensin ehtisi vauvan sängyn äärelle, kun vauvan pitää ehdottomasti joka kerta päästä punkasta nimen omaan äidin syliin.
Silloin kun se anoppi ei asu teidän katon alla ja näkee lasta vain vieraillessaan, voi olla ihan varma siitä, ettei se lapsi saa elämänmittaista traumaa mumman syliin satunnaisesti joutumisesta. Ujostelukausia tulee, mutta ne myös menevät ohi. Meillä sattui esikoisen kanssa niin, että hänen ollessaan ihan pieni isä joutui parin viikon työmatkalle, ja sen jälkeen lapsiparka parahti itkuun, kun isä otti hänet syliin. Siinä oli iskäkin tippa silmässä. Vierastaminen meni kuitenkin nopeasti ohi. Ja kaiken kaikkiaan on hyvä, kun lapsella on lähellään muitakin pysyviä aikuiskontakteja kuin vaan se äiti. Se helpottaa elämää valtavasti. Nuo kakaramaiset kakkutarinat eivät ansaitse muuta kuin naurua. Jos anoppi paakaa kakun ja käly paakaa kakun ja äiti paakaa kakun, niin sehän on pelkkä win-win että anoppi saa leikata päivänsankarin kanssa oman kakkunsa ja äiti omansa.
Kyllä kaikki jotakuinkin järjissään olevat äidit oppivat viikon tai parin aikana, että jokainen kopasta kuuluva vinkaisu ei tarkoita sitä, että vauva herää. Anoppi ei ymmärrä vieläkään, vaikka on yli 40 vuotta kokemusta äiteilystä. Mies kerran meni makkarin huoneen oven eteen, kun anoppi oli kovalla tohinalla menossa hakemaan vauvaa. Ja tämä mun anoppi on sitä kailottajatyyppiä, joka varmasti herättää karhunkin talviuniltaan. Sillä kertaa ei onnistunut, vauva nukkui vielä reilun tunnin.
Mut entä jos anoppi ei asu meillä, mutta vierailee keskimäärin 20 kertaa viikossa? Pitääkö olla onnellinen, kun vaippaa vaihtaessa anoppi kirjaimellisesti työntää miniän pois hoitopöydän edestä, kun hänen korkeutensa osaa homman niiiiiiiiin paljon paremmin?)
Kyllä lapselle on hyväksi jos on muitakin aikuisia elämässään kuin äiti ja isä. Mutta onko henkistä väkivaltaa viljelevästä anopista iloa vai haittaa? Miksi sen aikuiskontaktin pitäisi olla mummu? Mielestäni täysjärkinen täti/setä/eno on paljon parempi kuin hullu mummu!
Kannattaisko harkita asumista muualla, lukkojen vaihtamista ja/tai olla avaamatta ovea joka kerran kun anoppi on tunkemassa kylään, jos ahdistaa?
Mies ei suostu muuttamaan, erota en halua. Anopille ei avata ovea, mutta kun ei lukkojen takana haluta olla, ovi on auki, ja anoppi marssii kyllä ihan reippaasti sisälle. kutsumatta. Tämä on siis se tapaus, joka soittelee perään kun ei olla kotona, mutta ovi lukossa ja auto tallissa. Onneksi ollaan saatu rajattua, ettei visiittejä ole enää noin paljon, mutta pahimmillaan kävi useita kertoja päivässä, ja oli välillä useamman tunnin.
"Ei lukkojen takana haluta olla"?? Asutte varmaan maalla? Kaupungissa on itsestään selvää, että ovet ovat lukossa. Ja oikein todella haluat mieluummin pitää ovet auki kuin anopin ulkona? Lapsethan voivat myöskin silloin karata milloin hyvänsä hukanteille? Hankkikaa autotalliin ovet niin hän ei näe, onko auto kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sinä ap hormonihuuruissasi nimen omaan ylireakoit.
Kukaan ei noissa kekkereissä sun muissakaan takuulla luule, että lapsi on anopin eikä sinun. Eikä lapsi luule anoppiasi mutsikseen. Printtaapa aloituksesi talteen. Kun viiden tai kymmenen vuoden ja toivottavasti myös parin lisälapsen jälkeen luet sitä, huomaat itsekin, miten naurettava se on. Opettele nauttimaan siitä, että lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä ja että muutkin pystyvät hänestä huolehtimaan ja saat itse tilaisuuden tehdä jotain muuta välillä.
Minä olen toista mieltä. Olen juuri saanut ensimmäisen lapsen itsekin, ja jos anoppi menisi ilman lupaani leikkaamaan lapseni kanssa hänen ihan ekaa syntymäpäiväkakkua, pahoittaisin todella mieleni. Se on äidille todella iso hetki. Jokainen äiti on aluksi vähän ulapalla ensimmäisen kanssa, eikä välttämättä osaa sanoa voimakastahtoiselle anopille vastaan. Anoppi ei saisi missään nimessä käyttää tilannetta hyväkseen ja pomottaa vaan ohjata ja neuvoa.
Oma anoppi alkoi myös ohjeistaa ettei pientä vauvaa saa ottaa pöydän viereen sitteriin kun syödään. Itselleni kävi myös niin että jäädyin, enkä osannut sanoa mitään. Tiesin kyllä että meillä lapsi tulee nimenomaan oppimaan syömään yhdessä vanhempien kanssa, pidän koko perheen ruokahetkeä erittäin tärkeänä.
Tiukka on meininki, kun ei iskäkään kelpaa taaperon kakkua leikkaamaan. Äiti pahoittaisi siitäkin mielensä ja eikun ero vireille.
Missä niin lukee?
Äiti haluaa määrätä ja tehdä kaiken itse. Takuulla ei isäkään uskalla tehdä yhtään mitään ilman että äidin mieli kovasti pahoittuu. Isovanhemmat ja kummithan ovat merkkivieraita, mikseivät he saisi leikata kakkua, syödä jätskiä, sammuttaa kynttilöitä, laulaa onnittelulaulua, avata lahjoja, leikkiä sankarin kanssa siinä missä muutkin?
Tunnetaanko me? Puhuttiinko isästä? Ap tapauksessa puhuttiin mielestäni anopin ja äidin valtataistelusta? Totta hemmetissä vieraat saa leikata kakkua mutta yleiseen sivistykseen kuuluu että juhlakalu aloittaa. Ja mietippäs vähän, on pariskuntia jotka oikasti yrittää lasta kauan aikaa. Sillloin vanhemmille on tuollaiset ensimmäisten synttärien kakunleikkaus jutut kanssa aika tärkeitä. Yleensä siitä jopa otetaan valokuva talteen.
Yrität selvästi tahallaan haukkua ja lietsoa täällä pahaa mieltä. Mene purkamaan se paha olo vaikka lenkille.
Kunnon kakusta leikkaa 20 palaa ja jokaisesta kakunleikkuusta voi ottaa kuvan, ja kynttilät voi sytyttää kymmenen kertaa ja puhaltaa kymmenen kertaa. Minun yhdellä kummilapsella vietettiin puolivuotispäivää, jossa oli puolikas kakku ja siinä puolikas kynttilä, ja näin toimittiin että saatiin hyvät kuvat ja kaikilla oli tosi hauskaa. Mukaan lukien äidillä, joka ei mennyt vessaan istumaan, koska hänelle olisi kuulunut se ensimmäinen puhallus ja ensimmäinen pala kakkua, yhyyy.
Oikeasti teidän mielensäpahoittajien elämän täytyy olla todella vaikeaa, etenkin sitten kun vastaan tulee niitä oikeita kunnon vastoinkäymisiä!
Ekan palan voi leikata vain kerran ja koskemattomat kynttilät sytyttää ja puhaltaa vain jerran.
Voi voi, nyyh. Kun ei jokaisesta kakusta tartte olla sitä 'täydellistä' kuvaa Instaan. Keskittyisivät siihen lapseen, eikä kakkuun.
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin rajaamisesta pitäisi olla yhtenäinen linja miehen kanssa mutta kun miestä ei häiritse appivanhempien ramppaaminen ja koe tarvetta sen rajoittamiseen niin minkäpä teet. Keskusteltu on ja kerron miltä asia minusta tuntuu, välillä riidellään mutta sama jatkuu. Vähän helpotusta on tullut, kun mies käy lasten kanssa heitä tapaamassa tai keksin itse jotain tekemistä kun ovat paikkakunnalla mutta kotonakin olisi mukava olla rauhassa, aina ei jaksa keksiä jotain muuta, kun oikeasti olen kotona viihtyvää tyyppiä.
Tämä oli meilläkin ongelma. Anoppi tietää poikansa olevan hieman erakko ja vaalivan yksityisyyttä, joten ovelasti ajoitti visiittinsä miehen työajalle, ja viikonloppuna sit kävi vain kerran. Mies ei yhtään ollut kartalla ongelman laajuudesta, eikä tajunnut kuinka häiritsevänä ja ahdistavana koen ramppaamisen. Riitoja oli paljon tuohon aikaan, ja aina juurikin tästä samasta aiheesta. Lopulta mies tajusi, kun olin hermoromahduksen partaalla. Mutta tilanne on parantunut, mies on tajunnut että äitinsä ramppaamisen jatkuessa hän menettää perheensä. Anoppikin on pysynyt pois melko kiltisti. Vahtivan silmän alla ollaan kyllä, heti jos jotain isompaa tehdään pihassa, niin anoppi on nurkan takana kyyläämässä pää pitkällä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen kilpailu sulla siitä lapsesta on? Anna isovanhempien olla innoissaan lapsesta, hellyttävää tuo on, paitsi ehkä jonku hankalan vittunaaman mielestä niinkuin ap. Ainoa mikä tuossa seepustuksessa oli outoa oli tuo kakku esimerkki ja jos et parenpaan pysty niin ongelma on sinussa ja takertuvuudessasi. Ja tuon kakku jutunkin voi laittaa epähuomion/innostuksen piikkiin. Ehkä itselläsi ei ollut hyvät välit omiin isovanhempiin kun et ymmärrä että tuo on ihan normaalia, että isovanhemmat haluavat olla osa lapsen elämää.
Ei mee kakun leikkaus muuta kuin täydellisen ajattelemattomuuden ja vittumaisuuden piikkiin. Ei kukaan epähuomiossa leikkaa synttärikakusta ekaa palaa 1-vuotissynttäreillä kun äiti on pois! Se menis innostuksrn piikkiin, jos käytäisiin vaikka pihistämässä keksi ennen varsinaisen tarjoilun alkua! En näe tuollaisessa äidin syrjäyttämisessä mitään hellyttävää.
En ole ap, mulla oli läheiset suhteet isovanhempiin. Haluaisin samaa lapsilleni, mutta päällepäsmäröivä anoppi, joka ei kuuntele yhtään mitä lapsista kertoo, esim. ruuista, nukkumaanmenoajoista jne ei ole hyvä mummu lapsilleni. On saanut olla hoitajana, petti luottamuksen. Sai toisen mahdollisuuden, kusi silmään uudelleen. Ja nämä vain ne, mistä jäänyt kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sinä ap hormonihuuruissasi nimen omaan ylireakoit.
Kukaan ei noissa kekkereissä sun muissakaan takuulla luule, että lapsi on anopin eikä sinun. Eikä lapsi luule anoppiasi mutsikseen. Printtaapa aloituksesi talteen. Kun viiden tai kymmenen vuoden ja toivottavasti myös parin lisälapsen jälkeen luet sitä, huomaat itsekin, miten naurettava se on. Opettele nauttimaan siitä, että lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä ja että muutkin pystyvät hänestä huolehtimaan ja saat itse tilaisuuden tehdä jotain muuta välillä.
Minä olen toista mieltä. Olen juuri saanut ensimmäisen lapsen itsekin, ja jos anoppi menisi ilman lupaani leikkaamaan lapseni kanssa hänen ihan ekaa syntymäpäiväkakkua, pahoittaisin todella mieleni. Se on äidille todella iso hetki. Jokainen äiti on aluksi vähän ulapalla ensimmäisen kanssa, eikä välttämättä osaa sanoa voimakastahtoiselle anopille vastaan. Anoppi ei saisi missään nimessä käyttää tilannetta hyväkseen ja pomottaa vaan ohjata ja neuvoa.
Oma anoppi alkoi myös ohjeistaa ettei pientä vauvaa saa ottaa pöydän viereen sitteriin kun syödään. Itselleni kävi myös niin että jäädyin, enkä osannut sanoa mitään. Tiesin kyllä että meillä lapsi tulee nimenomaan oppimaan syömään yhdessä vanhempien kanssa, pidän koko perheen ruokahetkeä erittäin tärkeänä.
Tiukka on meininki, kun ei iskäkään kelpaa taaperon kakkua leikkaamaan. Äiti pahoittaisi siitäkin mielensä ja eikun ero vireille.
Missä niin lukee?
Äiti haluaa määrätä ja tehdä kaiken itse. Takuulla ei isäkään uskalla tehdä yhtään mitään ilman että äidin mieli kovasti pahoittuu. Isovanhemmat ja kummithan ovat merkkivieraita, mikseivät he saisi leikata kakkua, syödä jätskiä, sammuttaa kynttilöitä, laulaa onnittelulaulua, avata lahjoja, leikkiä sankarin kanssa siinä missä muutkin?
Tunnetaanko me? Puhuttiinko isästä? Ap tapauksessa puhuttiin mielestäni anopin ja äidin valtataistelusta? Totta hemmetissä vieraat saa leikata kakkua mutta yleiseen sivistykseen kuuluu että juhlakalu aloittaa. Ja mietippäs vähän, on pariskuntia jotka oikasti yrittää lasta kauan aikaa. Sillloin vanhemmille on tuollaiset ensimmäisten synttärien kakunleikkaus jutut kanssa aika tärkeitä. Yleensä siitä jopa otetaan valokuva talteen.
Yrität selvästi tahallaan haukkua ja lietsoa täällä pahaa mieltä. Mene purkamaan se paha olo vaikka lenkille.
Kunnon kakusta leikkaa 20 palaa ja jokaisesta kakunleikkuusta voi ottaa kuvan, ja kynttilät voi sytyttää kymmenen kertaa ja puhaltaa kymmenen kertaa. Minun yhdellä kummilapsella vietettiin puolivuotispäivää, jossa oli puolikas kakku ja siinä puolikas kynttilä, ja näin toimittiin että saatiin hyvät kuvat ja kaikilla oli tosi hauskaa. Mukaan lukien äidillä, joka ei mennyt vessaan istumaan, koska hänelle olisi kuulunut se ensimmäinen puhallus ja ensimmäinen pala kakkua, yhyyy.
Oikeasti teidän mielensäpahoittajien elämän täytyy olla todella vaikeaa, etenkin sitten kun vastaan tulee niitä oikeita kunnon vastoinkäymisiä!
Ekan palan voi leikata vain kerran ja koskemattomat kynttilät sytyttää ja puhaltaa vain jerran.
Voi voi, nyyh. Kun ei jokaisesta kakusta tartte olla sitä 'täydellistä' kuvaa Instaan. Keskittyisivät siihen lapseen, eikä kakkuun.
Siitähän tulis kiva kuva, lapsi selkeästi lavastetussa kuvassa puhaltaa kynttilää puoliksi rääpityn kakun päältä. Ikuinen muistutus anopin vittumaisuudesta olisi se kuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sinä ap hormonihuuruissasi nimen omaan ylireakoit.
Kukaan ei noissa kekkereissä sun muissakaan takuulla luule, että lapsi on anopin eikä sinun. Eikä lapsi luule anoppiasi mutsikseen. Printtaapa aloituksesi talteen. Kun viiden tai kymmenen vuoden ja toivottavasti myös parin lisälapsen jälkeen luet sitä, huomaat itsekin, miten naurettava se on. Opettele nauttimaan siitä, että lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä ja että muutkin pystyvät hänestä huolehtimaan ja saat itse tilaisuuden tehdä jotain muuta välillä.
Minä olen toista mieltä. Olen juuri saanut ensimmäisen lapsen itsekin, ja jos anoppi menisi ilman lupaani leikkaamaan lapseni kanssa hänen ihan ekaa syntymäpäiväkakkua, pahoittaisin todella mieleni. Se on äidille todella iso hetki. Jokainen äiti on aluksi vähän ulapalla ensimmäisen kanssa, eikä välttämättä osaa sanoa voimakastahtoiselle anopille vastaan. Anoppi ei saisi missään nimessä käyttää tilannetta hyväkseen ja pomottaa vaan ohjata ja neuvoa.
Oma anoppi alkoi myös ohjeistaa ettei pientä vauvaa saa ottaa pöydän viereen sitteriin kun syödään. Itselleni kävi myös niin että jäädyin, enkä osannut sanoa mitään. Tiesin kyllä että meillä lapsi tulee nimenomaan oppimaan syömään yhdessä vanhempien kanssa, pidän koko perheen ruokahetkeä erittäin tärkeänä.
Tiukka on meininki, kun ei iskäkään kelpaa taaperon kakkua leikkaamaan. Äiti pahoittaisi siitäkin mielensä ja eikun ero vireille.
Missä niin lukee?
Äiti haluaa määrätä ja tehdä kaiken itse. Takuulla ei isäkään uskalla tehdä yhtään mitään ilman että äidin mieli kovasti pahoittuu. Isovanhemmat ja kummithan ovat merkkivieraita, mikseivät he saisi leikata kakkua, syödä jätskiä, sammuttaa kynttilöitä, laulaa onnittelulaulua, avata lahjoja, leikkiä sankarin kanssa siinä missä muutkin?
Tunnetaanko me? Puhuttiinko isästä? Ap tapauksessa puhuttiin mielestäni anopin ja äidin valtataistelusta? Totta hemmetissä vieraat saa leikata kakkua mutta yleiseen sivistykseen kuuluu että juhlakalu aloittaa. Ja mietippäs vähän, on pariskuntia jotka oikasti yrittää lasta kauan aikaa. Sillloin vanhemmille on tuollaiset ensimmäisten synttärien kakunleikkaus jutut kanssa aika tärkeitä. Yleensä siitä jopa otetaan valokuva talteen.
Yrität selvästi tahallaan haukkua ja lietsoa täällä pahaa mieltä. Mene purkamaan se paha olo vaikka lenkille.
Kunnon kakusta leikkaa 20 palaa ja jokaisesta kakunleikkuusta voi ottaa kuvan, ja kynttilät voi sytyttää kymmenen kertaa ja puhaltaa kymmenen kertaa. Minun yhdellä kummilapsella vietettiin puolivuotispäivää, jossa oli puolikas kakku ja siinä puolikas kynttilä, ja näin toimittiin että saatiin hyvät kuvat ja kaikilla oli tosi hauskaa. Mukaan lukien äidillä, joka ei mennyt vessaan istumaan, koska hänelle olisi kuulunut se ensimmäinen puhallus ja ensimmäinen pala kakkua, yhyyy.
Oikeasti teidän mielensäpahoittajien elämän täytyy olla todella vaikeaa, etenkin sitten kun vastaan tulee niitä oikeita kunnon vastoinkäymisiä!
Ekan palan voi leikata vain kerran ja koskemattomat kynttilät sytyttää ja puhaltaa vain jerran.
Voi voi, nyyh. Kun ei jokaisesta kakusta tartte olla sitä 'täydellistä' kuvaa Instaan. Keskittyisivät siihen lapseen, eikä kakkuun.
Siitähän tulis kiva kuva, lapsi selkeästi lavastetussa kuvassa puhaltaa kynttilää puoliksi rääpityn kakun päältä. Ikuinen muistutus anopin vittumaisuudesta olisi se kuva.
Vaikka. Ainakin se olisi aitoa. Some on täynnä kuvia niistä kakuista täydellisesti aseteltuna ja se tuntuu olevan pääasia, että saa hyvän kuvan instaan. Tiedän ettei siitä onnellisesta pikku synttärisankarista saa laittaa kuvaa nettiin mutta voi kun joku joskus ottaisi sellaiseisen kuvan ja vain omaan käyttöön eikä joka synttäreistä tehtäisi lavastusta faceen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sinä ap hormonihuuruissasi nimen omaan ylireakoit.
Kukaan ei noissa kekkereissä sun muissakaan takuulla luule, että lapsi on anopin eikä sinun. Eikä lapsi luule anoppiasi mutsikseen. Printtaapa aloituksesi talteen. Kun viiden tai kymmenen vuoden ja toivottavasti myös parin lisälapsen jälkeen luet sitä, huomaat itsekin, miten naurettava se on. Opettele nauttimaan siitä, että lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä ja että muutkin pystyvät hänestä huolehtimaan ja saat itse tilaisuuden tehdä jotain muuta välillä.
Minä olen toista mieltä. Olen juuri saanut ensimmäisen lapsen itsekin, ja jos anoppi menisi ilman lupaani leikkaamaan lapseni kanssa hänen ihan ekaa syntymäpäiväkakkua, pahoittaisin todella mieleni. Se on äidille todella iso hetki. Jokainen äiti on aluksi vähän ulapalla ensimmäisen kanssa, eikä välttämättä osaa sanoa voimakastahtoiselle anopille vastaan. Anoppi ei saisi missään nimessä käyttää tilannetta hyväkseen ja pomottaa vaan ohjata ja neuvoa.
Oma anoppi alkoi myös ohjeistaa ettei pientä vauvaa saa ottaa pöydän viereen sitteriin kun syödään. Itselleni kävi myös niin että jäädyin, enkä osannut sanoa mitään. Tiesin kyllä että meillä lapsi tulee nimenomaan oppimaan syömään yhdessä vanhempien kanssa, pidän koko perheen ruokahetkeä erittäin tärkeänä.
Tiukka on meininki, kun ei iskäkään kelpaa taaperon kakkua leikkaamaan. Äiti pahoittaisi siitäkin mielensä ja eikun ero vireille.
Missä niin lukee?
Äiti haluaa määrätä ja tehdä kaiken itse. Takuulla ei isäkään uskalla tehdä yhtään mitään ilman että äidin mieli kovasti pahoittuu. Isovanhemmat ja kummithan ovat merkkivieraita, mikseivät he saisi leikata kakkua, syödä jätskiä, sammuttaa kynttilöitä, laulaa onnittelulaulua, avata lahjoja, leikkiä sankarin kanssa siinä missä muutkin?
Tunnetaanko me? Puhuttiinko isästä? Ap tapauksessa puhuttiin mielestäni anopin ja äidin valtataistelusta? Totta hemmetissä vieraat saa leikata kakkua mutta yleiseen sivistykseen kuuluu että juhlakalu aloittaa. Ja mietippäs vähän, on pariskuntia jotka oikasti yrittää lasta kauan aikaa. Sillloin vanhemmille on tuollaiset ensimmäisten synttärien kakunleikkaus jutut kanssa aika tärkeitä. Yleensä siitä jopa otetaan valokuva talteen.
Yrität selvästi tahallaan haukkua ja lietsoa täällä pahaa mieltä. Mene purkamaan se paha olo vaikka lenkille.
Kunnon kakusta leikkaa 20 palaa ja jokaisesta kakunleikkuusta voi ottaa kuvan, ja kynttilät voi sytyttää kymmenen kertaa ja puhaltaa kymmenen kertaa. Minun yhdellä kummilapsella vietettiin puolivuotispäivää, jossa oli puolikas kakku ja siinä puolikas kynttilä, ja näin toimittiin että saatiin hyvät kuvat ja kaikilla oli tosi hauskaa. Mukaan lukien äidillä, joka ei mennyt vessaan istumaan, koska hänelle olisi kuulunut se ensimmäinen puhallus ja ensimmäinen pala kakkua, yhyyy.
Oikeasti teidän mielensäpahoittajien elämän täytyy olla todella vaikeaa, etenkin sitten kun vastaan tulee niitä oikeita kunnon vastoinkäymisiä!
Ekan palan voi leikata vain kerran ja koskemattomat kynttilät sytyttää ja puhaltaa vain jerran.
Voi voi, nyyh. Kun ei jokaisesta kakusta tartte olla sitä 'täydellistä' kuvaa Instaan. Keskittyisivät siihen lapseen, eikä kakkuun.
Siitähän tulis kiva kuva, lapsi selkeästi lavastetussa kuvassa puhaltaa kynttilää puoliksi rääpityn kakun päältä. Ikuinen muistutus anopin vittumaisuudesta olisi se kuva.
Vaikka. Ainakin se olisi aitoa. Some on täynnä kuvia niistä kakuista täydellisesti aseteltuna ja se tuntuu olevan pääasia, että saa hyvän kuvan instaan. Tiedän ettei siitä onnellisesta pikku synttärisankarista saa laittaa kuvaa nettiin mutta voi kun joku joskus ottaisi sellaiseisen kuvan ja vain omaan käyttöön eikä joka synttäreistä tehtäisi lavastusta faceen.
Haluan muistaa sen onnellisen hetken. En halua tallentaa muistoja nöyryytyksistä.
Vierailija kirjoitti:
mun anoppi oli hankala esikoisen synnyttyä esim kun imetin samaan aikaan rupes vaippaa repimään vauvalta tai työntään mun rintaa vauvan nenän kohdalta. Ei osannut suhtautua imetykseen kun ei itse tainnut imettää. 1v synttäreillä vei lapsen eri huoneeseen pitkäksi aikaa missä oli kaksin lapsen kanssa. Sitten kerran soitti ja haukkui mut joka asiasta siitäkin että vien hänen poikansa rahat vaikka en mitään ollut tehnyt. Oltiin pari kuukautta välit poikki niin vähän rauhottui mutta anteeksi ei ole monen vuodenkaan jäljeen pyytänyt. Seuraavien lasten synnyttyä ei ollut niin paha ehkä auttoi kun toinenkin pojistaan sai lapsen eikä tän vaimo sietänyt mitään tollaista. Tosin meillä ei lasten syntymistä ole esikoisen jälkeen onnitellut, neljännen synnyttyä yhden lapsen juhlissa sanoi että pitää pojalle sanoa mitä tehdä ettei lapsia enää tule. Meidän neljäs kun ei ollut terve ja hoidin lasta sairaalan ohjeiden mukaan esim maitomäärä nenämahaletkuun siitä sai arvostelua kun anopin kaaliin ei mennyt että vauva ei jaksa syödä tarpeeksi vaikka kuinka nälkä olisi. Joskus vois ajatella. Tosin mun anoppi on nyt jatkuvasti riidoissa toisen poikansa kanssa ettei sillä ole kaikki Muumit laaksossa.
Jumaliste, jos mun anoppi olis tullut mun tissiin koskemaan kun imetän, olisin taluuvarmasti huitaissut. Kaikenlaisista hulluista oon kuullut, mutta en tuollaisesta. Ihan eri asia sairaalassa, kun tullaan opastamaan imetyksessä.
Mitä siellä toisessa huoneessa tapahtui synttäreillä, aika outoa. Ymmärtäisin jos pari lasta tekisi noin, jotain omaa kivaa salassa katseilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää jutut on ihan kauheasta luettavaa. Mummo(anoppi) ei saisi välittää lapsestaan ollenkaan, ettei miniä pahoita mieltään. Ajattelepa AP sitä kun olet itse joskun mummo. Onko kiva kun et uskalla mitenkään lähestyä lapsenlastasi, ettei lapsen äiti vain pahoita mieltään siitä, että yrität omia lapsen. Olkaa onnellisia, että on välittävät isovanhemmat. Ja se, että mummon luona kyläillessä, mummo hyökkäsi pystyyn jos näytti,että vauva herää ja sinä olit toipumassa"synnytysvaurioista" niin eikö ollut hyvä,että mummo huolehti ja sinä olisit saanut hengähtää rauhassa. Ihme parkumista kun joku haluaa auttaa.
Höpöhöpöhöpö.
Lapset ääntelevät unissaan. Sit kun joku yli-innokas mummeli ryntään paikalle kuin norsu posliinikauppaan huutaen"onkospikkukultaherännnnnyyy, läsdynlässyn" tms, niin tottahan vauva herää.Ja kenestä se isovanhempi välittää, kun tekee lapsensa puolison elämästä helvetin tunkeilulla ja pätemisellä? Kerropas se!
Näytä mulle yksikin esikoisen äiti, joka oikeasti ymmärtää, että lapset pitävät unissaan ähinää, eikä siihen kannata mennä viereen edes varpaisillaan ihmettelemään, että herääköhän se nyt vai eikö se herääkään. Toinen lukunsa on sitten nämä tarinat täälläkin tuoreen äidin rutistessa, kuinka joutuu juoksemaan kaikkine epparihaavoineen ja keisarileikkaustikkeineen kilpaa virkun anopin kanssa, että kumpi ensin ehtisi vauvan sängyn äärelle, kun vauvan pitää ehdottomasti joka kerta päästä punkasta nimen omaan äidin syliin.
Silloin kun se anoppi ei asu teidän katon alla ja näkee lasta vain vieraillessaan, voi olla ihan varma siitä, ettei se lapsi saa elämänmittaista traumaa mumman syliin satunnaisesti joutumisesta. Ujostelukausia tulee, mutta ne myös menevät ohi. Meillä sattui esikoisen kanssa niin, että hänen ollessaan ihan pieni isä joutui parin viikon työmatkalle, ja sen jälkeen lapsiparka parahti itkuun, kun isä otti hänet syliin. Siinä oli iskäkin tippa silmässä. Vierastaminen meni kuitenkin nopeasti ohi. Ja kaiken kaikkiaan on hyvä, kun lapsella on lähellään muitakin pysyviä aikuiskontakteja kuin vaan se äiti. Se helpottaa elämää valtavasti. Nuo kakaramaiset kakkutarinat eivät ansaitse muuta kuin naurua. Jos anoppi paakaa kakun ja käly paakaa kakun ja äiti paakaa kakun, niin sehän on pelkkä win-win että anoppi saa leikata päivänsankarin kanssa oman kakkunsa ja äiti omansa.
Kyllä kaikki jotakuinkin järjissään olevat äidit oppivat viikon tai parin aikana, että jokainen kopasta kuuluva vinkaisu ei tarkoita sitä, että vauva herää. Anoppi ei ymmärrä vieläkään, vaikka on yli 40 vuotta kokemusta äiteilystä. Mies kerran meni makkarin huoneen oven eteen, kun anoppi oli kovalla tohinalla menossa hakemaan vauvaa. Ja tämä mun anoppi on sitä kailottajatyyppiä, joka varmasti herättää karhunkin talviuniltaan. Sillä kertaa ei onnistunut, vauva nukkui vielä reilun tunnin.
Mut entä jos anoppi ei asu meillä, mutta vierailee keskimäärin 20 kertaa viikossa? Pitääkö olla onnellinen, kun vaippaa vaihtaessa anoppi kirjaimellisesti työntää miniän pois hoitopöydän edestä, kun hänen korkeutensa osaa homman niiiiiiiiin paljon paremmin?)
Kyllä lapselle on hyväksi jos on muitakin aikuisia elämässään kuin äiti ja isä. Mutta onko henkistä väkivaltaa viljelevästä anopista iloa vai haittaa? Miksi sen aikuiskontaktin pitäisi olla mummu? Mielestäni täysjärkinen täti/setä/eno on paljon parempi kuin hullu mummu!
Kannattaisko harkita asumista muualla, lukkojen vaihtamista ja/tai olla avaamatta ovea joka kerran kun anoppi on tunkemassa kylään, jos ahdistaa?
Mies ei suostu muuttamaan, erota en halua. Anopille ei avata ovea, mutta kun ei lukkojen takana haluta olla, ovi on auki, ja anoppi marssii kyllä ihan reippaasti sisälle. kutsumatta. Tämä on siis se tapaus, joka soittelee perään kun ei olla kotona, mutta ovi lukossa ja auto tallissa. Onneksi ollaan saatu rajattua, ettei visiittejä ole enää noin paljon, mutta pahimmillaan kävi useita kertoja päivässä, ja oli välillä useamman tunnin.
"Ei lukkojen takana haluta olla"?? Asutte varmaan maalla? Kaupungissa on itsestään selvää, että ovet ovat lukossa. Ja oikein todella haluat mieluummin pitää ovet auki kuin anopin ulkona? Lapsethan voivat myöskin silloin karata milloin hyvänsä hukanteille? Hankkikaa autotalliin ovet niin hän ei näe, onko auto kotona.
Asun omakotitalossa, ja ei tosiaan yleensä pidetä ovea lukossa. Hankaloittaa elämää, enkä halua lukita itseäni ulos kun vaikka haen kuivat vaatteet narulta. Lapset siinä pyörii katseen alla, eikä nuo vielä ole karkuun yrittäneet, vaikka oven saavat auki. Talliin on ovi olemassa, se vaan pitäisi asentaa... ja nykyään aika usein "jäänyt" puhelin kotiin, kun anoppi hätyyttelee. Jonkun mielestä sekin lienee väärin, kun en koe olevani tilivelvollinen menemisistäni anopille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sinä ap hormonihuuruissasi nimen omaan ylireakoit.
Kukaan ei noissa kekkereissä sun muissakaan takuulla luule, että lapsi on anopin eikä sinun. Eikä lapsi luule anoppiasi mutsikseen. Printtaapa aloituksesi talteen. Kun viiden tai kymmenen vuoden ja toivottavasti myös parin lisälapsen jälkeen luet sitä, huomaat itsekin, miten naurettava se on. Opettele nauttimaan siitä, että lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä ja että muutkin pystyvät hänestä huolehtimaan ja saat itse tilaisuuden tehdä jotain muuta välillä.
Minä olen toista mieltä. Olen juuri saanut ensimmäisen lapsen itsekin, ja jos anoppi menisi ilman lupaani leikkaamaan lapseni kanssa hänen ihan ekaa syntymäpäiväkakkua, pahoittaisin todella mieleni. Se on äidille todella iso hetki. Jokainen äiti on aluksi vähän ulapalla ensimmäisen kanssa, eikä välttämättä osaa sanoa voimakastahtoiselle anopille vastaan. Anoppi ei saisi missään nimessä käyttää tilannetta hyväkseen ja pomottaa vaan ohjata ja neuvoa.
Oma anoppi alkoi myös ohjeistaa ettei pientä vauvaa saa ottaa pöydän viereen sitteriin kun syödään. Itselleni kävi myös niin että jäädyin, enkä osannut sanoa mitään. Tiesin kyllä että meillä lapsi tulee nimenomaan oppimaan syömään yhdessä vanhempien kanssa, pidän koko perheen ruokahetkeä erittäin tärkeänä.
Tiukka on meininki, kun ei iskäkään kelpaa taaperon kakkua leikkaamaan. Äiti pahoittaisi siitäkin mielensä ja eikun ero vireille.
Missä niin lukee?
Äiti haluaa määrätä ja tehdä kaiken itse. Takuulla ei isäkään uskalla tehdä yhtään mitään ilman että äidin mieli kovasti pahoittuu. Isovanhemmat ja kummithan ovat merkkivieraita, mikseivät he saisi leikata kakkua, syödä jätskiä, sammuttaa kynttilöitä, laulaa onnittelulaulua, avata lahjoja, leikkiä sankarin kanssa siinä missä muutkin?
Tunnetaanko me? Puhuttiinko isästä? Ap tapauksessa puhuttiin mielestäni anopin ja äidin valtataistelusta? Totta hemmetissä vieraat saa leikata kakkua mutta yleiseen sivistykseen kuuluu että juhlakalu aloittaa. Ja mietippäs vähän, on pariskuntia jotka oikasti yrittää lasta kauan aikaa. Sillloin vanhemmille on tuollaiset ensimmäisten synttärien kakunleikkaus jutut kanssa aika tärkeitä. Yleensä siitä jopa otetaan valokuva talteen.
Yrität selvästi tahallaan haukkua ja lietsoa täällä pahaa mieltä. Mene purkamaan se paha olo vaikka lenkille.
Kunnon kakusta leikkaa 20 palaa ja jokaisesta kakunleikkuusta voi ottaa kuvan, ja kynttilät voi sytyttää kymmenen kertaa ja puhaltaa kymmenen kertaa. Minun yhdellä kummilapsella vietettiin puolivuotispäivää, jossa oli puolikas kakku ja siinä puolikas kynttilä, ja näin toimittiin että saatiin hyvät kuvat ja kaikilla oli tosi hauskaa. Mukaan lukien äidillä, joka ei mennyt vessaan istumaan, koska hänelle olisi kuulunut se ensimmäinen puhallus ja ensimmäinen pala kakkua, yhyyy.
Oikeasti teidän mielensäpahoittajien elämän täytyy olla todella vaikeaa, etenkin sitten kun vastaan tulee niitä oikeita kunnon vastoinkäymisiä!
Ekan palan voi leikata vain kerran ja koskemattomat kynttilät sytyttää ja puhaltaa vain jerran.
Voi voi, nyyh. Kun ei jokaisesta kakusta tartte olla sitä 'täydellistä' kuvaa Instaan. Keskittyisivät siihen lapseen, eikä kakkuun.
Siitähän tulis kiva kuva, lapsi selkeästi lavastetussa kuvassa puhaltaa kynttilää puoliksi rääpityn kakun päältä. Ikuinen muistutus anopin vittumaisuudesta olisi se kuva.
Vaikka. Ainakin se olisi aitoa. Some on täynnä kuvia niistä kakuista täydellisesti aseteltuna ja se tuntuu olevan pääasia, että saa hyvän kuvan instaan. Tiedän ettei siitä onnellisesta pikku synttärisankarista saa laittaa kuvaa nettiin mutta voi kun joku joskus ottaisi sellaiseisen kuvan ja vain omaan käyttöön eikä joka synttäreistä tehtäisi lavastusta faceen.
Haluan muistaa sen onnellisen hetken. En halua tallentaa muistoja nöyryytyksistä.
Anopille kuva joulukortiksi, tilanne jossa sai miniäänsä tylytettyä. Varmasti lämmittäisi anopin mieltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertokaapa nyt anoppien ymmärtäjät, onko tämä tosiaan teistä ihan normaalia ja hyväksyttävää käytöstä aikuiselta ihmiseltä:
Äiti on kaksin kotona muutaman kk:n ikäisen vauvan kanssa. Anoppi ja appi ovat ilahduttaneet tuoretta äitiä ja isää jo lukemattomia kertoja ilmestymällä kylään mitään ennakkoon ilmoittamatta. Vauvan isä on pyytänyt äitiään soittamaan, ennen kuin tulevat kylään. Jälleen kerran ovikello kuitenkin soi. Äiti on vaihtamassa vauvan vaippaa, arvaa jo kuka oven takana on ja toivoo, että vieraat vain menisivät pois. Saatuaan vaipan vaihdettua äiti päättää kuitenkin mennä avaamaan oven, vaikka hiukset sotkuisina, vaatteet puklussa ja talo siivouksen tarpeessa ajatus ei houkuttele. Anoppi ja appi tönöttävät oven takana ja toteavat, että ai te olette kuitenkin kotona. Äiti seisoo oviaukossa vauva sylissään ja vastaa, että joo mutta meillä on tässä nyt vähän hommat kesken. Anoppi kärkkyy pääsyä sisälle ja ehdottaakin sitä itse jonkin tekosyyn varjolla (tyyliin me voitais tuoda teille tämä eilispäivän lehti jossa oli juttua siitä ja siitä). Äiti seisoo edelleen oviaukossa ja sanoo jo suoraan, että nyt ei olisi oikein hyvä hetki. Anoppi työntää miniänsä tieltään ja tulee sisälle.
Tästä on jo monta vuotta aikaa, mutta edelleen ahdistun ja suutun jo pelkästä tapauksen muistamisesta. Olisi pitänyt tietysti olla jo alusta asti paljon jämäkämpi, mutta silti: kuka toista kunnioittava, yhtään käytöstapoja elämässään oppinut ihminen tunkeutuu toisen kotiin luvatta, väkisin? En kehtaisi itse tehdä noin kenellekään, koskaan! No ehkä olenkin sitten vaan liian nössö ja epävarma.
Aika mennä nukkumaan.. Luin että "Anoppi on lapseni"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertokaapa nyt anoppien ymmärtäjät, onko tämä tosiaan teistä ihan normaalia ja hyväksyttävää käytöstä aikuiselta ihmiseltä:
Äiti on kaksin kotona muutaman kk:n ikäisen vauvan kanssa. Anoppi ja appi ovat ilahduttaneet tuoretta äitiä ja isää jo lukemattomia kertoja ilmestymällä kylään mitään ennakkoon ilmoittamatta. Vauvan isä on pyytänyt äitiään soittamaan, ennen kuin tulevat kylään. Jälleen kerran ovikello kuitenkin soi. Äiti on vaihtamassa vauvan vaippaa, arvaa jo kuka oven takana on ja toivoo, että vieraat vain menisivät pois. Saatuaan vaipan vaihdettua äiti päättää kuitenkin mennä avaamaan oven, vaikka hiukset sotkuisina, vaatteet puklussa ja talo siivouksen tarpeessa ajatus ei houkuttele. Anoppi ja appi tönöttävät oven takana ja toteavat, että ai te olette kuitenkin kotona. Äiti seisoo oviaukossa vauva sylissään ja vastaa, että joo mutta meillä on tässä nyt vähän hommat kesken. Anoppi kärkkyy pääsyä sisälle ja ehdottaakin sitä itse jonkin tekosyyn varjolla (tyyliin me voitais tuoda teille tämä eilispäivän lehti jossa oli juttua siitä ja siitä). Äiti seisoo edelleen oviaukossa ja sanoo jo suoraan, että nyt ei olisi oikein hyvä hetki. Anoppi työntää miniänsä tieltään ja tulee sisälle.Tästä on jo monta vuotta aikaa, mutta edelleen ahdistun ja suutun jo pelkästä tapauksen muistamisesta. Olisi pitänyt tietysti olla jo alusta asti paljon jämäkämpi, mutta silti: kuka toista kunnioittava, yhtään käytöstapoja elämässään oppinut ihminen tunkeutuu toisen kotiin luvatta, väkisin? En kehtaisi itse tehdä noin kenellekään, koskaan! No ehkä olenkin sitten vaan liian nössö ja epävarma.
Siis juuri näin. Tuo vaan on niin kauhea, siihen vielä pohjalle huonosti nukuttu yö tai pari, niin edustuskunto on kukkeimmillaan. Oikeasti olisi kiva tietää mitä semmosen anopin päässä liikkuu, kun tekee noin. Millä ihmeellä voi tuollaisen käytöksen oikeuttaa itselleen.
Mutta kyllä tähänkin joku tulee irvimään, että sinä ylireagoit ja sun vaan pitää olla hirveän onnellinen innokkaasta anopista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katkera, kun ei saanut tyttöjä kirjoitti:
Taas sama keskustelu! Loppupelissä anoppi on paska ämmä, jonka ei kuulu reagoida lapseen millään lailla, ellei miniä soita ja henk.kohtaisesti pyydä apua lapsen hoitoon.
Kuulostaa katkeralta, tiedän. Itsellä on kaksi poikaa, jotka joskus toivottavasti löytävät vaimon ja saavat lapsia. Pitää vain opetella luopumaan noista omista ennen sitä, täysin, ettei osoita innostusta tai kiinnostusta.Anoppi on paska akka joka tapauksessa. Teki niin tai näin, aina menee pieleen. Olen ajatellut, että pysyttelen miniästä niin etäällä kuin pystyn. Saa poika tulla kotonaan yksikseen kyläilemään niin säilyy sopu varmimmin. Ja tuoda lapset sitten yksikseen näytille.
Ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin näitä poikien äitejä. Itselläni on kolme tytärtä, ja jos en pahasti tyri ja jälkikasvua lapsille siunaantuu, saan todennäköisesti nauttia heidän seurastaan ilman että tulee kateudenpuukkoja selkään. Toisaalta ymmärrän kyllä oman anoppikultani valossa, miten ikävä sellainen isovanhempi on, joka esimerkiksi pistää lapset ja lapsenlapset suosituimmuusjärjestykseen.
No jaa, minusta mm. tämänkin ketjun anoppikritiikki on aivan ansaittua. Aivan kuten useimmat siinä pitkässä ketjussa "70-luvulla syntyneet, ovatko teidänkin äitinne näin mahdottomia" tjsp. Voisiko olla, että vanhempiemme sukupolven ihmiset elävät vielä tietyssä käsityksessä suvusta ja sen jäsenten rooleista tms? Koska usein myös äitien ja tyttärien välit ovat vaikeat, erilailla toki.
Kokemukseni mukaan ei ole mitään syytä olettaa olevansa inhottu anoppi poikienkaan äitinä. Ensimmäinen anoppini aikoinaan käyttäytyi kuten normaalin ihmisen kuuluu. Meillä oli lämpimät välit, ja pojastaan erotessa surin eroa hänen äidistään. Nykyisen mieheni äiti taas oli todella hankala. Olen ketjuun aiemmin kirjoittanut kolmen pojan äiti, jonka anopilla myös oli poikia.
Myös minä oletan, että jos en pahasti tyri niin saan ilman muuta nauttia lastenlasten seurasta. Toki, jos miniällä on läheinen äiti, he todennäköisesti ovat enemmän tekemisissä. Siitä olenkin erityisesti tyytyväinen, koska kun omia lapsia on peräti kolme, niin ykkösmummona ei ehtisi muuta kuin omistautumaan isovanhemmuudelle.
Mutta mitä muihin oletuksiin tulee, niistä tuppaa tulemaan itseään toteuttavia ennusteita.
Mielestäni toisten huomioon ottamisella, ystävällisyydellä ja käyttäytymällä kuin ihminen päästään jo pitkälle. Ihan sama onko anoppi, miniä tai koirankävelyttäjän kaima, toisten yli kävely ja ilkeys eivät ole hyväksyttyä, ikinä.
Minä joskus haikailen ex-anopin perään. On teinirakkauteni äiti, erosta yli 20 vuotta. Vieläkin jutellaan satunnaisesti facebookissa. Ihana, lämmin ihminen. Okei, exän kanssa ei ollut lapsia. Nykyinen anoppi on alusta asti ollut manipuloiva, ilkeä, itseään täynnä oleva jyrä, joka ei hyväksy sitä että hän ei saa olla perheeni keskiössä.
Mun mielestä on käsittämätöntä, että jotkut täällä tuntuvat tosissaan kadehtivan hirviöanoppia (tai onhan osa näistä hirviömummuista äidin puolelta), kun on niin ihanaa kun mummu on innostunut. Mitä sitten että mummu mennen, tullen ja palatessa pyyhkii kenkänsä lapsenlapsensa äitiin. Ihan sama kuin koulukiusatulle sanoisi, että iloitsepa kiusaamisesta, ainakin saat huomiota! Pliis, oottehan vain trolleja?
Ja nämä synttärien pilaajat. Mä oon varma, että jokainen äiti, joka lapsellensa synttärit järjestää, haluaa olla paikalla kun kakkua aletaan leikata, ja päättää mitä lapsella on päällä. Ei siinä mistään insta-kuvista ole kyse, vaan siitä, että mummu vie tärkeän tilanteen äidiltä. Mummu mitätöi täysin äidin arvon siinä tilanteessa, eikä sitä innostus selitä. Siinä on kyllä aikamoinen määrä ilkeyttä.
Ja kyllähän se niin on, että ihan jokaisella on oikeus päättää ketä kotiinsa päästää. Ihan sama vaikka kuinka on pieni vauva talossa, niin tupoautuminen on epäkunnioittavaa. Kun kotona on keskimääräistä kamalampi kaaos, tukka vasemmalle ja pukeutunut maito - ja puklutahraiseen yöpaitaan, niin eipä sitä oikeasti huvita ottaa vastaan ketään. Joo, vieraat tulevat katsomaan vauvaa, mutta samalla näkevät homssuisen äidin ja neljän päivän tiskivuoren. Mua ainakin ahdisti kovasti aikoinaan!
Ihan vähän mummuilta tarvittaisiin pelisilmää. Ja ehkä äideiltäkin. Se, että itsellä on ollut aikoinaan ilkeä anoppi ei oikeuta siihen, että kostaa kokemansa väärän miniälleen. Mummuilla on toki tärkeä paikka lapsen elämässä, mutta äiti ja isi ovat paikkansa ykkösenä ansainneet.
Mulla vähän pistänyt silmään se, että automaattisesti oletetaan että äidit tarvitsevat kahvittelurauhaa sukujuhlissa. Eivät kaikki tarvitse. Toisekseen jos mun anopille antaa lapsen, niin sitten lasta pidetään väkisin sylissä, eikä vahingossakaan anna lasta kenenkään muun syliin, vaikka sukujuhlissa innokkaita sylittelijöitä olisi muitakin. Semmoisia, joita harvemmin näkee. Mua myös ärsyttää anopin tapa kertoa minkälaisia mun lapset on, jopa minulle. Todellisuuden kanssa mummun juttuilla ei ole tekemistä. Ja vielä anopin täysi piittaamattomuus turvallisuuden suhteen. "Tulee elämisen jäläkiä" kun antaa ties mitä lasikippoja leikkeihin. Lapset siis reilusti alle kouluikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se miinus siinä ei tarkoita alipainoista vaan missä kohtaa käyrää kasvuineen lapsi kulkee..
Eikun kyllä se "hälyttävän laiha"! Kumma vaan kun molemmat meidän lapset kasvaa juurikin sillä käyrällä ja neuvola ja lääkäri ja kouluterkat ja koululääkärit ei ole reiluun kymmeneen vuoteen huomanneet. Mutta jonkun raasun anoppi tietää sen heti netissä käyriä näkemättä ja ymmärtämättä. Voi sitäkin miniää, joka tuon ruudinkeksijän kanssa elää.
T. Se hoikan lapsen äiti
Munkin vauva on käyrillä -2, ja kuulemma neuvolan mukaan ihan normaali. Kaveri itse oli pieni ja lyhyt syntyessään, mutta alle kolmekiloinen eli kaikkien keskiarvojen ja käyrien mukaan kokonsa vuoksi erityistä painontarkkailua vaativa. Vauva on kuitenkin kokoonsa nähden aikamoinen pullaposki ja syö kolmen tunnin välein, joten en senkään vuoksi ole kauhean huolissani tyypin painosta..:D Vauva ei kuitenkaan ole hälyttävän alipainoinen tai edes aliravittu, mutta tää kaikenlainen käyrien sun muiden painorajojen katseleminen on aika ärsyttävääkin kun mikään ei ole edes vialla. Kaikki eivät ole syntyessään neljä ja puoli kiloisia eikä edes kolmekiloisia ja voivat silti todella hyvin. Ainakin tämä tuntuu hyvin virkulta tapaukselta..
Mun tyttäreni oli syntyessään vähän yli 2,5kg. Minä ja äitinikin oltiin alle 3kg syntyessä. Raskaus meni yli viikon yliajalle, sairaalassa sanottin että kaikki kunnossa, on vain luonnostaan pieni vauva. No tämäpä ei anopille kelvannut, vaan minun "laihuuden ihannointi" ja se että en mättänyt raskausaikana pullaa 5min välein naamaani, vaikkakin painoa tuli noin 15kg lisää, oli syitä miksi vauvani oli pieni. Ja edelleen (10kk) kasvaa tasaisesti miinuskäyrällään, mikä sekin johtuu siitä että en anna tarpeeksi ruokaa, en juota väkisin maitoa niin paljon kuin napa vetää, en anna herkkuja....
Huoh. Mua jo vähän jännittää, miten oma anoppi suhtautuu meidän joulusuunnitelmiin. Lapsen syntymän jälkeen anoppi on väkisin tunkenut itsensä joka joulu samaan paikkaan missä meidänkin perhe on. Pari edellistä jouluaattoa ollaan oltu miehen sukulaisten luona (jonne he meidät itse pyysivät), anoppi vaati itse itsensä sinne myös. Ensin valitti meille monta viikkoa, kun ei haluttu matkustaa niille aatoksi.
No tämä tuleva joulu me aiotaankin olla mun vanhemmilla. Äiti on ollut vähän surullinen jo pitemmän aikaa, kun ei koskaan ole vielä saanut viettää aattoa meidän kanssa, minusta olisi myös ihana pitkästä aikaa saada viettää joulu oman perheen luona (tai edes omassa kotona ihan omalla porukalla mutta eihän se anopille oo passannu).
Viime vuonna anoppi jopa kommentoi, ettei AIO ANTAA meidän viettää joulua ilman häntä. No sehän nähdään :(
Ei se ole pieni sävy. He ovat rupusakkia, yhteiskunnan kuonaa, vanhempina aurkeita. Mies pelastui fiksujen kaverien, hyvien opettajien ja aikaisen kotoa lähdön ansiosta. Minua kohtaan he ovat olleet hirveitä. Moukkamaisia, ahneita, pomottavia ja nöyryyttäviä.