Lue keskustelun säännöt.
Anoppi omii lapseni
kurkkua myöten täynnä anoppia
03.08.2016 |
Mentiin ihan minne vaan kaappaa anoppi lapsen. Varsinkin vauva-aikaan oli todella paha. Lapsi täyttää pian kaksi. Yksivuotissynttäreillä lähdin veljeni vaimolle näyttämään pihan kukkaistutusta ja takaisin tulessa oli anoppi leikkaamassa lapsen kanssa kakusta ensimmäistä siivua ja tästä tilanteesta otettiin tietysti kuvia. Itse hämmennyin tilanteesta, etten mitään osannut sanoa. Jälkeen päin sanoin miehelle asiasta, niin sanoi, että tilanne tuli niin nopeasti, ettei vastaankaan osannut sanoa.
Aina, jos samassa kyläpaikassa/juhlissa ollaan tulee ottamaan lapsen kädet ojossa vastaan ja huudahtaa "minulleko". En siinä kaikkien toljottaessa kehtaa lasta olla antamattakaan tai sanoa "et v***u saa". Jos kutsutaan syömään ravintolaan on syöttötuoli aseteltu valmiiksi anopin ja apen väliin.
Vauva-aikaan heillä kyläillessä, vauvan ollessa unilla ja pienenkin inahduksen kuuluessa (vauva ei siis aina edes herännyt) nousi perse penkistä anopilla heti ja ryntäsi vauvan luokse. Tunsin itseni täysin jyrätyksi (asiaa ei auttanut se, että olin toipumassa synnytyksestä saamistani vaurioista ja esikoinen siis kyseessä).
Jatkuvasti anoppi kyselee milloin lapsi tulee taas kylään ja tulee toisinaan kysymättä lasta hakemaan heille. On ostanut turvaistuimen heidän autoonsa, vaikka asutaan muutaman talon päässä toisistamme (eli ihan liian lähekkäin).
Mikä tätä helvetin ämmää vaivaa?!?! Mielestäni en ylireakoi. Tässä ei edes ole vielä kaikkea...
Kommentit (493)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muullakin tuollainen sylistä nappaaja -anoppi. Vi.... ttaa ihan älyttömästi, mutta lapsen isän mielestä siinä ei ole mitään pahaa ja Minä ylireagoin!
no niinhän sinä teetkin. Aatteles nyt itse, sulla on se lapsi muut 364 päivää vuodesta ja anopilla ehkä se yksi. Miksi olet niin hirveän omistushaluinen, että lapsen pitäisi olla sinun kanssasi aina ja iän kaiken?
Ei lasta tarviitse repiä syliin eikä pitää väkisin.
Jospa ihan totuttaisitte niitä lapsia sietämään muidenkin syliä kuin mutsin. Entä miten tähän kuvioon sopii se, että kun pikkukakkonen syntyy, vanhempi lapsi voidaankin viedä kodin ulkopuolelle hoitoon? Missä ne äiti on tärkein eikä saa repiä äidin sylistä-puheet silloin ovat?
Hoitotäti tuskin tulee repimään lasta sylistä väkisin. Ja kyllä se äiti pienelle lapselle usein se tärkein. Jotain huolestuttavaa on tilanteessa, jos mummu on tärkein.
Meillä lapsilla 16 kk ikäero, hyvin mahtuvat syliin molemmat! Nuorempi nyt 2, kummatkin kotihoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sinä ap hormonihuuruissasi nimen omaan ylireakoit.
Kukaan ei noissa kekkereissä sun muissakaan takuulla luule, että lapsi on anopin eikä sinun. Eikä lapsi luule anoppiasi mutsikseen. Printtaapa aloituksesi talteen. Kun viiden tai kymmenen vuoden ja toivottavasti myös parin lisälapsen jälkeen luet sitä, huomaat itsekin, miten naurettava se on. Opettele nauttimaan siitä, että lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä ja että muutkin pystyvät hänestä huolehtimaan ja saat itse tilaisuuden tehdä jotain muuta välillä.
Minä olen toista mieltä. Olen juuri saanut ensimmäisen lapsen itsekin, ja jos anoppi menisi ilman lupaani leikkaamaan lapseni kanssa hänen ihan ekaa syntymäpäiväkakkua, pahoittaisin todella mieleni. Se on äidille todella iso hetki. Jokainen äiti on aluksi vähän ulapalla ensimmäisen kanssa, eikä välttämättä osaa sanoa voimakastahtoiselle anopille vastaan. Anoppi ei saisi missään nimessä käyttää tilannetta hyväkseen ja pomottaa vaan ohjata ja neuvoa.
Oma anoppi alkoi myös ohjeistaa ettei pientä vauvaa saa ottaa pöydän viereen sitteriin kun syödään. Itselleni kävi myös niin että jäädyin, enkä osannut sanoa mitään. Tiesin kyllä että meillä lapsi tulee nimenomaan oppimaan syömään yhdessä vanhempien kanssa, pidän koko perheen ruokahetkeä erittäin tärkeänä.
Oliko tuohon joku hyvä peruste, miksi sitteriä ei olisi saanut ottaa pöydän viereen? Juuri noin meilläkin oli, jos vauva sattui ruoka-aikanamme olemaan hereillä. Kun oppi istumaan, oli syöttötuolissa ja nakerteli omia eväitä, porkkana/kurkkutikkuja jne.
Peruste oli että "kuulemma oppii siihen." En ihan käsittänyt ensin miksi ei saisi oppia. Sitten sain kuulla että äitini sisarus oli myös tehnyt niin että huudattanut lasta nälissään kun kuulemma "äiti syö ensin." On ilmeisesti joku tuon sukupolven juttu (40-luvulla syntyneitä).
En ole tuo jolle vastaat, mutta mitähän helvettiä.:o Yhden yksittäistapauksen takia ei kannattaisi kauheasti yleistää ja vielä noin älyvapaan tapauksen takia.:o
Itsekin ärsyyntyisin tuosta kakun leikkaamisesta. Mutta ap ole onnellinen, että lapsella mummo, joka välittää!!
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ärsyyntyisin tuosta kakun leikkaamisesta. Mutta ap ole onnellinen, että lapsella mummo, joka välittää!!
Välittää kenestä? Itsestään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä vielä lisää...
Omat vanhempani asuvat 400km päässä. Kun tulevat tänne ja anoppi tahtoo heidät sinnekin kylään, niin omii lapsen sielläkin.
Minusta oli todella törkeää käytöstä häneltä lapsen ollessa vauva, kun oltiin kaikki koolla, vanhempani vain ohikulku matkalla ja anoppi oli tietenkin puhunut heidät sinne kylään... Tavattiin siis kaikki siellä. Vanhempani näkivät vauvan viimeksi yli kuukausi sitten. Anoppi ottaa vauvan heti ovella, vanhempani eivät saa koko vierailun aikana lasta syliinsä ja lähtivät siis sieltä suoraan kotiinsa, etteivät meille tulleet.
Äitini oli hieman tilanteesta vaivaantunut, muttei mitään kehdannut sanoa, kun appiukkokin oli kerran kehottanut antamaan lasta välillä muillekin.Sitten vielä tämmöinen. Itselläni on vihreät silmät. Miehellä tai vanhemmillaan ei. Anopin äidillä taas on, niin eikös lapseni vihreäsilmäisyys periydy anopin äidiltä...
Voi herranjumala mitä porukkaa. Sun äitis ei KEHTAA sanoa, että haluaa lapsen syliin vaan anopin pitää aikuiselle ihmiselle ihan erikseen tarjota?
AP, tuntuu, että olet lapellinen pikkumainen valittaja. Onko koskaan tullut mieleesi asiallisesti ottaa aihe esille sen anopin kanssa ja KESKUSTELLA? eikä valittaa ja kiukutella miehellesi ja jossain AV palstalla? Kertoo aika paljon siitä, kuinka vika taitaa enemmänkin olla sussa kuin anopissa. Ei meilläkään ole anopin kanssa aina täydellistä, että a. En ole tosikko, joka kyttää anopin jokaista liikettä ja tekemistä ja olettaa täydellisyytta ja b. jos joku todella vituttaa, otan asian puheeksi asiallisesti ja aikuismaisesti. Perhettähän tässä ollaan kuitenkin.
Säälin miestäsi.
Meillä oli vähän samanlainen tilanne. Sanottiin asiasta miehen kanssa anopille. Hän oli kuin ei olisi kuullut. Mieheni kirjoitti kirjeen. Anoppi soitti miehelleni ja sitten puhui minunkin kanssani: itki ja huusi puhelimessa ja katkaisi lopulta välit. Normaali-ihmisen kanssa puhuminen auttaa, mutta normaali-ihmisen kanssa tilanne ei välttämättä edes mene noin pahaksi! Voi olla että vika ei siis ole ap:ssä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun olisikin niin onnellinen tilanne, että saisi olla 364 päivää vuodessa rauhassa ja anoppi kävisi vain yhtenä pitelemässä lasta sylissä. Kuopuksen synnyttyä tämäkin kesä on mennyt lähes jokapäiväiseen anopin meille tuntemiseen, ihan muutamia välipäiviä lukuunottamatta. Että on saanu muori ainakin lasta nähdä...
Kuka on käskenyt mennä asumaan anopin naapuriin? Muutama sata km väliä, niin ei se joka päivä teillä käy, usko huvikses.
No mä muutin miehen luo, joka valitettavasti on talonsa ihan turhan lähelle äitinsä taloa rakenranut. Mies ei halua muuttaa, asiasta kyllä säännöllisesti keskustellaan. Talosta ja pihasta tykkään kyllä. Eikä erokaan oikein houkuttele, mies on ihana, mutta kaupan päälle tullut anoppi kauhea. Onneksi anoppi mököttää mulle parista jutusta, joten ei ole painajaista juuri näkynyt! Ihana, rauhallinen kesä pitkästä aikaa! Toivottavasti ei ihan heti lepy :)
Oih! Nauti täysin siemauksin! T. Se jolla kesä yhtä anoppia
Yrittänyt kyllä! Sen verran paha tilanne on ollut, ettei ihan uskalla luottaa siihen, että anoppi pysyy pois. Kylmää hikeä meinaa pukata joka kerta kun kuulee auton ajavan pihaan. Ja ahdistus hiipii kun kuulen hänen soittaessa miehelle. (Anoppi kun kuuluu näihin ihmisiin, jotka oikeastaan tarvitsisivat puhelinta ainoastaan mannerten välisiin puheluihin, ääni täyttää koko talon). Eikä hän siis ikinä soita kysyäkseen kuulumisia, vaan kun tarvitsee jotain... oli ongelma sitten rikkinäinen pesukone, autossa vikaa tai koira ontuu, mun miehen pitäisi rientää hätiin!
Kuulostaa kyllä niin tutuilta fiikiksiltä, että olisin voinut itse kirjoittaa! Menee nekin vähät päivät puoliksi pilalle, ku eivät käy, kun tiedän appivanhempien olevan paikkakunnalla ja mietin, koska taas ajavat pihaan ja vilkuilen ikkunaan, kun auton ääntä kuuluu.
Kaikki asiat meilläkin hoidatetaan miehelläni, vaikka siis heillä on kuitenkin tuo aikamiespoikaveli olemassa. Ilmeisesti hän on sitten niin lapsen asemassa tuossa kuviossa, että minun miestä pitää vaivata. Joskus kyllä tuntuu, että niitä syitä keksitään keksimällä, että voidaan taas niiden varjolla änkeytyä meille.
Meillä anopilla on ollut liuta tekosyitä, joita on käyttänyt jotta on hyvä syy tulla käymään. Esimerkiksi digikamerasta pitää saada joku kuva sähköpostiin tällä samalla sekunnilla. Eihän frouva ite voi moista toimenpidettä tehdä. Ihan liian vaikeaa. Itse ei voi edes yrittää, kun vois vaikka vahingossa onnistua. Anoppi ei ole ollenkaan niin avuton kuin on olevinaan.
En tiedä onko se surullista, pelottavaa vai huvittavaa, että anoppi soitti minulle joka kerta perään, jos ovet oli lukossa, kukaan ei avaa ja autokin pihassa. Onhan se nyt ihan uskomatonta, jos miniä käy vaunulenkillä tai kävellen kaupassa, eikä anopille ilmoita asiasta etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sinä ap hormonihuuruissasi nimen omaan ylireakoit.
Kukaan ei noissa kekkereissä sun muissakaan takuulla luule, että lapsi on anopin eikä sinun. Eikä lapsi luule anoppiasi mutsikseen. Printtaapa aloituksesi talteen. Kun viiden tai kymmenen vuoden ja toivottavasti myös parin lisälapsen jälkeen luet sitä, huomaat itsekin, miten naurettava se on. Opettele nauttimaan siitä, että lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä ja että muutkin pystyvät hänestä huolehtimaan ja saat itse tilaisuuden tehdä jotain muuta välillä.
Minä olen toista mieltä. Olen juuri saanut ensimmäisen lapsen itsekin, ja jos anoppi menisi ilman lupaani leikkaamaan lapseni kanssa hänen ihan ekaa syntymäpäiväkakkua, pahoittaisin todella mieleni. Se on äidille todella iso hetki. Jokainen äiti on aluksi vähän ulapalla ensimmäisen kanssa, eikä välttämättä osaa sanoa voimakastahtoiselle anopille vastaan. Anoppi ei saisi missään nimessä käyttää tilannetta hyväkseen ja pomottaa vaan ohjata ja neuvoa.
Oma anoppi alkoi myös ohjeistaa ettei pientä vauvaa saa ottaa pöydän viereen sitteriin kun syödään. Itselleni kävi myös niin että jäädyin, enkä osannut sanoa mitään. Tiesin kyllä että meillä lapsi tulee nimenomaan oppimaan syömään yhdessä vanhempien kanssa, pidän koko perheen ruokahetkeä erittäin tärkeänä.
Tiukka on meininki, kun ei iskäkään kelpaa taaperon kakkua leikkaamaan. Äiti pahoittaisi siitäkin mielensä ja eikun ero vireille.
Missä niin lukee?
Äiti haluaa määrätä ja tehdä kaiken itse. Takuulla ei isäkään uskalla tehdä yhtään mitään ilman että äidin mieli kovasti pahoittuu. Isovanhemmat ja kummithan ovat merkkivieraita, mikseivät he saisi leikata kakkua, syödä jätskiä, sammuttaa kynttilöitä, laulaa onnittelulaulua, avata lahjoja, leikkiä sankarin kanssa siinä missä muutkin?
Tunnetaanko me? Puhuttiinko isästä? Ap tapauksessa puhuttiin mielestäni anopin ja äidin valtataistelusta? Totta hemmetissä vieraat saa leikata kakkua mutta yleiseen sivistykseen kuuluu että juhlakalu aloittaa. Ja mietippäs vähän, on pariskuntia jotka oikasti yrittää lasta kauan aikaa. Sillloin vanhemmille on tuollaiset ensimmäisten synttärien kakunleikkaus jutut kanssa aika tärkeitä. Yleensä siitä jopa otetaan valokuva talteen.
Yrität selvästi tahallaan haukkua ja lietsoa täällä pahaa mieltä. Mene purkamaan se paha olo vaikka lenkille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun olisikin niin onnellinen tilanne, että saisi olla 364 päivää vuodessa rauhassa ja anoppi kävisi vain yhtenä pitelemässä lasta sylissä. Kuopuksen synnyttyä tämäkin kesä on mennyt lähes jokapäiväiseen anopin meille tuntemiseen, ihan muutamia välipäiviä lukuunottamatta. Että on saanu muori ainakin lasta nähdä...
Kuka on käskenyt mennä asumaan anopin naapuriin? Muutama sata km väliä, niin ei se joka päivä teillä käy, usko huvikses.
No mä muutin miehen luo, joka valitettavasti on talonsa ihan turhan lähelle äitinsä taloa rakenranut. Mies ei halua muuttaa, asiasta kyllä säännöllisesti keskustellaan. Talosta ja pihasta tykkään kyllä. Eikä erokaan oikein houkuttele, mies on ihana, mutta kaupan päälle tullut anoppi kauhea. Onneksi anoppi mököttää mulle parista jutusta, joten ei ole painajaista juuri näkynyt! Ihana, rauhallinen kesä pitkästä aikaa! Toivottavasti ei ihan heti lepy :)
Oih! Nauti täysin siemauksin! T. Se jolla kesä yhtä anoppia
Yrittänyt kyllä! Sen verran paha tilanne on ollut, ettei ihan uskalla luottaa siihen, että anoppi pysyy pois. Kylmää hikeä meinaa pukata joka kerta kun kuulee auton ajavan pihaan. Ja ahdistus hiipii kun kuulen hänen soittaessa miehelle. (Anoppi kun kuuluu näihin ihmisiin, jotka oikeastaan tarvitsisivat puhelinta ainoastaan mannerten välisiin puheluihin, ääni täyttää koko talon). Eikä hän siis ikinä soita kysyäkseen kuulumisia, vaan kun tarvitsee jotain... oli ongelma sitten rikkinäinen pesukone, autossa vikaa tai koira ontuu, mun miehen pitäisi rientää hätiin!
Kuulostaa kyllä niin tutuilta fiikiksiltä, että olisin voinut itse kirjoittaa! Menee nekin vähät päivät puoliksi pilalle, ku eivät käy, kun tiedän appivanhempien olevan paikkakunnalla ja mietin, koska taas ajavat pihaan ja vilkuilen ikkunaan, kun auton ääntä kuuluu.
Kaikki asiat meilläkin hoidatetaan miehelläni, vaikka siis heillä on kuitenkin tuo aikamiespoikaveli olemassa. Ilmeisesti hän on sitten niin lapsen asemassa tuossa kuviossa, että minun miestä pitää vaivata. Joskus kyllä tuntuu, että niitä syitä keksitään keksimällä, että voidaan taas niiden varjolla änkeytyä meille.Meillä anopilla on ollut liuta tekosyitä, joita on käyttänyt jotta on hyvä syy tulla käymään. Esimerkiksi digikamerasta pitää saada joku kuva sähköpostiin tällä samalla sekunnilla. Eihän frouva ite voi moista toimenpidettä tehdä. Ihan liian vaikeaa. Itse ei voi edes yrittää, kun vois vaikka vahingossa onnistua. Anoppi ei ole ollenkaan niin avuton kuin on olevinaan.
En tiedä onko se surullista, pelottavaa vai huvittavaa, että anoppi soitti minulle joka kerta perään, jos ovet oli lukossa, kukaan ei avaa ja autokin pihassa. Onhan se nyt ihan uskomatonta, jos miniä käy vaunulenkillä tai kävellen kaupassa, eikä anopille ilmoita asiasta etukäteen.
No nehän järkyttyy, jos ei olla kotona odottamassa heidän vierailuaan, kun eihän niille tunnu tukevan mieleen, että voisi olla muutakin elämää ja tekemistä kuin seurustella heidän kanssaan. Meillä myös soitellaan perään, jos ei olla kotona, kun tekevät lähes päivittäisen yllätysvisiittinsä! *puistatus*.
Mun appivanhemmat tuli "yllätyskylään" itsenäisyyspäivänä kello 6.30 kun me oltiin edellisenä päivänä juuri muutettu ja mulla oli seuraavana päivänä tentti. Loukkaantuivat kun meillä ei ollut tarjottavaa ja haukkuivat minut kun ilmoitin että oli pakko lukea tenttiin sen sijaan että olisin viihdyttänyt heitä koko päivän. Kuulemma heidän tyttärensä ei ikinä lukenut tenttiin. Ei sitten kyllä koskaan valmistunutkaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä ymmärrä miten jotkut tulee tänne puolustelemaan ja kritisoimaan kirjoituksia, kun itsellään ei ole mitään kokemusta vastaavasta käytöksestä. Tuskin sietäisivät vastaavaa käytöstä vuositolkulla anopiltaan tai keneltäkään. En usko, että itsekään täällä kirjoittaisin, jos appivanhempani omaisivat ns. normaalit käytöstavat. Harvan pitää olla tämänkaltaisten ihmisten kanssa tekemisissä, kun ystävät saa jokainen valita itse ja kaukaisten sukulaisten kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, jos ei satu henkilöt miellyttämään. Enpä usko, että olisi kovin mieluisaa tavata vaikka omaa ärsyttävintä työkaveria omalla vapaa-ajallaan jatkuvasti...
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä miten jotkut tulee tänne puolustelemaan ja kritisoimaan kirjoituksia, kun itsellään ei ole mitään kokemusta vastaavasta käytöksestä. Tuskin sietäisivät vastaavaa käytöstä vuositolkulla anopiltaan tai keneltäkään. En usko, että itsekään täällä kirjoittaisin, jos appivanhempani omaisivat ns. normaalit käytöstavat. Harvan pitää olla tämänkaltaisten ihmisten kanssa tekemisissä, kun ystävät saa jokainen valita itse ja kaukaisten sukulaisten kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, jos ei satu henkilöt miellyttämään. Enpä usko, että olisi kovin mieluisaa tavata vaikka omaa ärsyttävintä työkaveria omalla vapaa-ajallaan jatkuvasti...
Mua ihmetyttää kommentti "ole onnellinen kun lastasi rakastetaan". Notota. En todellakaan ole, jos se tarkoittaa sitä, että anopilla on avoimet ovet meille, olen pakotettu antamaan lapseni monta kertaa viikossa lapsiani eriarvoisesti kohtelevalle anopille, kun hän nyt haluaa lähteä leuhkimaan lapsenlapsillaan johonkin juoruakkakokoontumiseen tai muuten vaan viedä kotiinsa, että saa syöttää lapset täyteen herkkuja. Tuon päälle ottaa vastaan kassi kaupalla käyttökelvotonta tavaraa ja antaa anopin sisustaa kotini ruskealla, se kun on "niin komiaa". Tämän lisäksi kuunnella jatkuvaa ilkeilyä, arvostelua ja mitätöintiä. Tästä vielä palkaksi mut haukutaan selän takana, koska olen huono, laiska ja muutenkin epäkelpo ihminen, kun en edes kuulu kirkkoon.
Tunkeileva, ilkeä anoppi rakastaa vain itseään. Se lapsen repiminen äidin sylistä ei ole rakkauden osoitus, se on osoitus vallasta. Sillä myös näytetään ympäristölle, miten huono äiti miniä on. Jatkuva neuvominen, kritisointi ja ilkeily ovat halveksuntaa. Lapselle määrätön herkkujen syöttäminen ei ole rakkautta. Sittenhän anoppi saakin taas uuden syyn haukkua epäkelpoa miniää, kun ylipainoisella lapsella on purukalusto huonossa kunnossa. Eniten se lapsi siitä kärsii.
On olemassa ihania, avuliaita anoppeja. On olemassa anoppeja, joita lapsenlapset eivät voisi vähempää kiinnostaa. Sitten on näitä piruja, jotka nauttivat miniöiden (ja vävyjen) kiusaamisesta. Kun välit lopulta menevät, niin sitten ollaan niin marttyyriä että. Ja ikinä ei oo mitään pahaa tarkoittanut, hyvää hyvyyttään vaan kyseenalaistanut ihan joka ikisen päätöksen mitä miniä on äitinä tehnyt, aloittaen lapsen nimestä.
Minä olen ollut myös sitä mieltä että moni vaan on liioitellut anoppinsa tempauksia ja kauheutta. Kunnes tapasin nykyisen rakkaani, ja jouduin tutustumaan siihen ihmissaastaan joka on mieheni synnyttänyt ja kasvattanut. Ensimmäisen kerran kun hänen kanssaan puhuin kahdestaan, hän tituleerasi poikaansa muiden kehujen lisäksi umpimieliseksi. Eli kun ei poikaansa rakasta niin paljoa että haluaisi tämän onnea, vaan yrittää savustaa miniäkokelaan välittömästi pois, niin ei taida sitä rakkautta niille lapsenlapsillekaan riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sinä ap hormonihuuruissasi nimen omaan ylireakoit.
Kukaan ei noissa kekkereissä sun muissakaan takuulla luule, että lapsi on anopin eikä sinun. Eikä lapsi luule anoppiasi mutsikseen. Printtaapa aloituksesi talteen. Kun viiden tai kymmenen vuoden ja toivottavasti myös parin lisälapsen jälkeen luet sitä, huomaat itsekin, miten naurettava se on. Opettele nauttimaan siitä, että lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä ja että muutkin pystyvät hänestä huolehtimaan ja saat itse tilaisuuden tehdä jotain muuta välillä.
Minä olen toista mieltä. Olen juuri saanut ensimmäisen lapsen itsekin, ja jos anoppi menisi ilman lupaani leikkaamaan lapseni kanssa hänen ihan ekaa syntymäpäiväkakkua, pahoittaisin todella mieleni. Se on äidille todella iso hetki. Jokainen äiti on aluksi vähän ulapalla ensimmäisen kanssa, eikä välttämättä osaa sanoa voimakastahtoiselle anopille vastaan. Anoppi ei saisi missään nimessä käyttää tilannetta hyväkseen ja pomottaa vaan ohjata ja neuvoa.
Oma anoppi alkoi myös ohjeistaa ettei pientä vauvaa saa ottaa pöydän viereen sitteriin kun syödään. Itselleni kävi myös niin että jäädyin, enkä osannut sanoa mitään. Tiesin kyllä että meillä lapsi tulee nimenomaan oppimaan syömään yhdessä vanhempien kanssa, pidän koko perheen ruokahetkeä erittäin tärkeänä.
Tiukka on meininki, kun ei iskäkään kelpaa taaperon kakkua leikkaamaan. Äiti pahoittaisi siitäkin mielensä ja eikun ero vireille.
Missä niin lukee?
Äiti haluaa määrätä ja tehdä kaiken itse. Takuulla ei isäkään uskalla tehdä yhtään mitään ilman että äidin mieli kovasti pahoittuu. Isovanhemmat ja kummithan ovat merkkivieraita, mikseivät he saisi leikata kakkua, syödä jätskiä, sammuttaa kynttilöitä, laulaa onnittelulaulua, avata lahjoja, leikkiä sankarin kanssa siinä missä muutkin?
Tunnetaanko me? Puhuttiinko isästä? Ap tapauksessa puhuttiin mielestäni anopin ja äidin valtataistelusta? Totta hemmetissä vieraat saa leikata kakkua mutta yleiseen sivistykseen kuuluu että juhlakalu aloittaa. Ja mietippäs vähän, on pariskuntia jotka oikasti yrittää lasta kauan aikaa. Sillloin vanhemmille on tuollaiset ensimmäisten synttärien kakunleikkaus jutut kanssa aika tärkeitä. Yleensä siitä jopa otetaan valokuva talteen.
Yrität selvästi tahallaan haukkua ja lietsoa täällä pahaa mieltä. Mene purkamaan se paha olo vaikka lenkille.
Kunnon kakusta leikkaa 20 palaa ja jokaisesta kakunleikkuusta voi ottaa kuvan, ja kynttilät voi sytyttää kymmenen kertaa ja puhaltaa kymmenen kertaa. Minun yhdellä kummilapsella vietettiin puolivuotispäivää, jossa oli puolikas kakku ja siinä puolikas kynttilä, ja näin toimittiin että saatiin hyvät kuvat ja kaikilla oli tosi hauskaa. Mukaan lukien äidillä, joka ei mennyt vessaan istumaan, koska hänelle olisi kuulunut se ensimmäinen puhallus ja ensimmäinen pala kakkua, yhyyy.
Oikeasti teidän mielensäpahoittajien elämän täytyy olla todella vaikeaa, etenkin sitten kun vastaan tulee niitä oikeita kunnon vastoinkäymisiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sinä ap hormonihuuruissasi nimen omaan ylireakoit.
Kukaan ei noissa kekkereissä sun muissakaan takuulla luule, että lapsi on anopin eikä sinun. Eikä lapsi luule anoppiasi mutsikseen. Printtaapa aloituksesi talteen. Kun viiden tai kymmenen vuoden ja toivottavasti myös parin lisälapsen jälkeen luet sitä, huomaat itsekin, miten naurettava se on. Opettele nauttimaan siitä, että lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä ja että muutkin pystyvät hänestä huolehtimaan ja saat itse tilaisuuden tehdä jotain muuta välillä.
Minä olen toista mieltä. Olen juuri saanut ensimmäisen lapsen itsekin, ja jos anoppi menisi ilman lupaani leikkaamaan lapseni kanssa hänen ihan ekaa syntymäpäiväkakkua, pahoittaisin todella mieleni. Se on äidille todella iso hetki. Jokainen äiti on aluksi vähän ulapalla ensimmäisen kanssa, eikä välttämättä osaa sanoa voimakastahtoiselle anopille vastaan. Anoppi ei saisi missään nimessä käyttää tilannetta hyväkseen ja pomottaa vaan ohjata ja neuvoa.
Oma anoppi alkoi myös ohjeistaa ettei pientä vauvaa saa ottaa pöydän viereen sitteriin kun syödään. Itselleni kävi myös niin että jäädyin, enkä osannut sanoa mitään. Tiesin kyllä että meillä lapsi tulee nimenomaan oppimaan syömään yhdessä vanhempien kanssa, pidän koko perheen ruokahetkeä erittäin tärkeänä.
Tiukka on meininki, kun ei iskäkään kelpaa taaperon kakkua leikkaamaan. Äiti pahoittaisi siitäkin mielensä ja eikun ero vireille.
Missä niin lukee?
Äiti haluaa määrätä ja tehdä kaiken itse. Takuulla ei isäkään uskalla tehdä yhtään mitään ilman että äidin mieli kovasti pahoittuu. Isovanhemmat ja kummithan ovat merkkivieraita, mikseivät he saisi leikata kakkua, syödä jätskiä, sammuttaa kynttilöitä, laulaa onnittelulaulua, avata lahjoja, leikkiä sankarin kanssa siinä missä muutkin?
Tunnetaanko me? Puhuttiinko isästä? Ap tapauksessa puhuttiin mielestäni anopin ja äidin valtataistelusta? Totta hemmetissä vieraat saa leikata kakkua mutta yleiseen sivistykseen kuuluu että juhlakalu aloittaa. Ja mietippäs vähän, on pariskuntia jotka oikasti yrittää lasta kauan aikaa. Sillloin vanhemmille on tuollaiset ensimmäisten synttärien kakunleikkaus jutut kanssa aika tärkeitä. Yleensä siitä jopa otetaan valokuva talteen.
Yrität selvästi tahallaan haukkua ja lietsoa täällä pahaa mieltä. Mene purkamaan se paha olo vaikka lenkille.
Kunnon kakusta leikkaa 20 palaa ja jokaisesta kakunleikkuusta voi ottaa kuvan, ja kynttilät voi sytyttää kymmenen kertaa ja puhaltaa kymmenen kertaa. Minun yhdellä kummilapsella vietettiin puolivuotispäivää, jossa oli puolikas kakku ja siinä puolikas kynttilä, ja näin toimittiin että saatiin hyvät kuvat ja kaikilla oli tosi hauskaa. Mukaan lukien äidillä, joka ei mennyt vessaan istumaan, koska hänelle olisi kuulunut se ensimmäinen puhallus ja ensimmäinen pala kakkua, yhyyy.
Oikeasti teidän mielensäpahoittajien elämän täytyy olla todella vaikeaa, etenkin sitten kun vastaan tulee niitä oikeita kunnon vastoinkäymisiä!
Ekan palan voi leikata vain kerran ja koskemattomat kynttilät sytyttää ja puhaltaa vain jerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun olisikin niin onnellinen tilanne, että saisi olla 364 päivää vuodessa rauhassa ja anoppi kävisi vain yhtenä pitelemässä lasta sylissä. Kuopuksen synnyttyä tämäkin kesä on mennyt lähes jokapäiväiseen anopin meille tuntemiseen, ihan muutamia välipäiviä lukuunottamatta. Että on saanu muori ainakin lasta nähdä...
Kuka on käskenyt mennä asumaan anopin naapuriin? Muutama sata km väliä, niin ei se joka päivä teillä käy, usko huvikses.
No mä muutin miehen luo, joka valitettavasti on talonsa ihan turhan lähelle äitinsä taloa rakenranut. Mies ei halua muuttaa, asiasta kyllä säännöllisesti keskustellaan. Talosta ja pihasta tykkään kyllä. Eikä erokaan oikein houkuttele, mies on ihana, mutta kaupan päälle tullut anoppi kauhea. Onneksi anoppi mököttää mulle parista jutusta, joten ei ole painajaista juuri näkynyt! Ihana, rauhallinen kesä pitkästä aikaa! Toivottavasti ei ihan heti lepy :)
Oih! Nauti täysin siemauksin! T. Se jolla kesä yhtä anoppia
Yrittänyt kyllä! Sen verran paha tilanne on ollut, ettei ihan uskalla luottaa siihen, että anoppi pysyy pois. Kylmää hikeä meinaa pukata joka kerta kun kuulee auton ajavan pihaan. Ja ahdistus hiipii kun kuulen hänen soittaessa miehelle. (Anoppi kun kuuluu näihin ihmisiin, jotka oikeastaan tarvitsisivat puhelinta ainoastaan mannerten välisiin puheluihin, ääni täyttää koko talon). Eikä hän siis ikinä soita kysyäkseen kuulumisia, vaan kun tarvitsee jotain... oli ongelma sitten rikkinäinen pesukone, autossa vikaa tai koira ontuu, mun miehen pitäisi rientää hätiin!
Kuulostaa kyllä niin tutuilta fiikiksiltä, että olisin voinut itse kirjoittaa! Menee nekin vähät päivät puoliksi pilalle, ku eivät käy, kun tiedän appivanhempien olevan paikkakunnalla ja mietin, koska taas ajavat pihaan ja vilkuilen ikkunaan, kun auton ääntä kuuluu.
Kaikki asiat meilläkin hoidatetaan miehelläni, vaikka siis heillä on kuitenkin tuo aikamiespoikaveli olemassa. Ilmeisesti hän on sitten niin lapsen asemassa tuossa kuviossa, että minun miestä pitää vaivata. Joskus kyllä tuntuu, että niitä syitä keksitään keksimällä, että voidaan taas niiden varjolla änkeytyä meille.Meillä anopilla on ollut liuta tekosyitä, joita on käyttänyt jotta on hyvä syy tulla käymään. Esimerkiksi digikamerasta pitää saada joku kuva sähköpostiin tällä samalla sekunnilla. Eihän frouva ite voi moista toimenpidettä tehdä. Ihan liian vaikeaa. Itse ei voi edes yrittää, kun vois vaikka vahingossa onnistua. Anoppi ei ole ollenkaan niin avuton kuin on olevinaan.
En tiedä onko se surullista, pelottavaa vai huvittavaa, että anoppi soitti minulle joka kerta perään, jos ovet oli lukossa, kukaan ei avaa ja autokin pihassa. Onhan se nyt ihan uskomatonta, jos miniä käy vaunulenkillä tai kävellen kaupassa, eikä anopille ilmoita asiasta etukäteen.
No nehän järkyttyy, jos ei olla kotona odottamassa heidän vierailuaan, kun eihän niille tunnu tukevan mieleen, että voisi olla muutakin elämää ja tekemistä kuin seurustella heidän kanssaan. Meillä myös soitellaan perään, jos ei olla kotona, kun tekevät lähes päivittäisen yllätysvisiittinsä! *puistatus*.
Hahaha. Muistui mieleen, olin äitiyslomalla, miehellä oli jotain metelöivää projektia, niin lähdin lasten kanssa omien vanhempien luo evakkoon. Tuli missä olette-soitto, kerroin että kummitätini luona kaffittelemassa 200 km päässä kotoa. Ensin syvä hiljaisuus, sitten alkoi tenttaus miksi hänelle ei ole kerrottu, hän jonkun sukulaistädin kanssa olis tullut vauvaa katsomaan. Eikä mennyt vielä viidennelläkään kerralla perille, että en ole tilivelvollinen menemisistäni. Enkä myöskään ollut iloinen siitä, että anoppi kutsuu minun kotiini vieraita (ei ollut ainut kerta). Miehen tullessa oli hyökännyt pihaan ja märissyt kuinka mä olin ollut ilkeä ja epäkohtelias. Ja mieheltäkin tentannut että miksi mun ja lasten reissusta ei oltu kerrottu hänelle, kun hänellä on oikeus tietää!
Just tää, että poimitaan keskustelusta yksi yksityiskohta, kommentoidaan sitä kärkkäästi ja leimataan miniä tyhjänkitisijäksi eikä ymmärretä, että tuokin tilanne oli vain yksi jäävuoren huippu siitä kaikesta mitä tilanteita näiden päällepäsmäreiden kanssa tulee eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sinä ap hormonihuuruissasi nimen omaan ylireakoit.
Kukaan ei noissa kekkereissä sun muissakaan takuulla luule, että lapsi on anopin eikä sinun. Eikä lapsi luule anoppiasi mutsikseen. Printtaapa aloituksesi talteen. Kun viiden tai kymmenen vuoden ja toivottavasti myös parin lisälapsen jälkeen luet sitä, huomaat itsekin, miten naurettava se on. Opettele nauttimaan siitä, että lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä ja että muutkin pystyvät hänestä huolehtimaan ja saat itse tilaisuuden tehdä jotain muuta välillä.
Minä olen toista mieltä. Olen juuri saanut ensimmäisen lapsen itsekin, ja jos anoppi menisi ilman lupaani leikkaamaan lapseni kanssa hänen ihan ekaa syntymäpäiväkakkua, pahoittaisin todella mieleni. Se on äidille todella iso hetki. Jokainen äiti on aluksi vähän ulapalla ensimmäisen kanssa, eikä välttämättä osaa sanoa voimakastahtoiselle anopille vastaan. Anoppi ei saisi missään nimessä käyttää tilannetta hyväkseen ja pomottaa vaan ohjata ja neuvoa.
Oma anoppi alkoi myös ohjeistaa ettei pientä vauvaa saa ottaa pöydän viereen sitteriin kun syödään. Itselleni kävi myös niin että jäädyin, enkä osannut sanoa mitään. Tiesin kyllä että meillä lapsi tulee nimenomaan oppimaan syömään yhdessä vanhempien kanssa, pidän koko perheen ruokahetkeä erittäin tärkeänä.
Tiukka on meininki, kun ei iskäkään kelpaa taaperon kakkua leikkaamaan. Äiti pahoittaisi siitäkin mielensä ja eikun ero vireille.
Missä niin lukee?
Äiti haluaa määrätä ja tehdä kaiken itse. Takuulla ei isäkään uskalla tehdä yhtään mitään ilman että äidin mieli kovasti pahoittuu. Isovanhemmat ja kummithan ovat merkkivieraita, mikseivät he saisi leikata kakkua, syödä jätskiä, sammuttaa kynttilöitä, laulaa onnittelulaulua, avata lahjoja, leikkiä sankarin kanssa siinä missä muutkin?
Tunnetaanko me? Puhuttiinko isästä? Ap tapauksessa puhuttiin mielestäni anopin ja äidin valtataistelusta? Totta hemmetissä vieraat saa leikata kakkua mutta yleiseen sivistykseen kuuluu että juhlakalu aloittaa. Ja mietippäs vähän, on pariskuntia jotka oikasti yrittää lasta kauan aikaa. Sillloin vanhemmille on tuollaiset ensimmäisten synttärien kakunleikkaus jutut kanssa aika tärkeitä. Yleensä siitä jopa otetaan valokuva talteen.
Yrität selvästi tahallaan haukkua ja lietsoa täällä pahaa mieltä. Mene purkamaan se paha olo vaikka lenkille.
Kunnon kakusta leikkaa 20 palaa ja jokaisesta kakunleikkuusta voi ottaa kuvan, ja kynttilät voi sytyttää kymmenen kertaa ja puhaltaa kymmenen kertaa. Minun yhdellä kummilapsella vietettiin puolivuotispäivää, jossa oli puolikas kakku ja siinä puolikas kynttilä, ja näin toimittiin että saatiin hyvät kuvat ja kaikilla oli tosi hauskaa. Mukaan lukien äidillä, joka ei mennyt vessaan istumaan, koska hänelle olisi kuulunut se ensimmäinen puhallus ja ensimmäinen pala kakkua, yhyyy.
Oikeasti teidän mielensäpahoittajien elämän täytyy olla todella vaikeaa, etenkin sitten kun vastaan tulee niitä oikeita kunnon vastoinkäymisiä!
No kun tämä kakku-juttu ei ole ainut ylikävely anopilta. Hankala anoppi ON oikein kunnon vastoinkäyminen. Toivottavasti itsekin saat sen kokea!
Vierailija kirjoitti:
Just tää, että poimitaan keskustelusta yksi yksityiskohta, kommentoidaan sitä kärkkäästi ja leimataan miniä tyhjänkitisijäksi eikä ymmärretä, että tuokin tilanne oli vain yksi jäävuoren huippu siitä kaikesta mitä tilanteita näiden päällepäsmäreiden kanssa tulee eteen.
Ehkä tuo kakku-juttu olisi osastossa "anteeksiannettavissa", jos anoppi tajuaisi tehneensä väärin ja vilpittömästi olisi pahoillaan, ja olisi muuten ihan ok-tyyppi. Mutta tässä tapauksessa olen ymmärtänyt, että se on vain pisara valtameressä.
Itsellä niin miljoona konfliktia anopin kanssa, ettei kaikkia edes muista! Ja hyvä niin. Mieluusti unohtaisin koko anopin olemassa olon.
Meillä minun äitini ja isosiskoni päättivät keskenään että "meidän perheessä" on perinne että sisko leipoo minun lasteni synttärikakut. Lopulta kakkuja oli kolme, koska minä leivoin tietenkin oman lapseni kakun kuten olin myös etukäteen kertonut, sisko lripoi sen oman kakkunsa ja äitini tilasi leipomosta vielä omansa. Siis niin naurettavaa.
Luen tän joo kerran "Anoppi on lapseni". Hämmentävää. Jatkakaa.
Niinpä. Vähän kuin häissä tunkisi sinne poikansa viereen alttarille valoja vannomaan kun ensin on lukinnut miniän vessaan.