Esikoinen syntyt sektiolla,mies ei ymmärrä..

Kyllä se anoppi ehtii vauvan nähdä. Anoppia tarvitaan siivouksessa ja ikkunanpesussa ja voi matotkin pestä suitsait sukkelaan.

Minulle ei ollut tullut tähän päivään mennessä mieleen että lähisuku EI tulisi katsomaan vauvaa sairaalaan, jos se vaan on sairaalan puolesta sallittua. Olen pitänyt itsestäänselvänä, että mummot ja papat rientävät sairaalalle heti kun vain mahdollista. Vähän sama kuin häihin olettaisin lähisuvun tulevan ja pitäisin outona, jos joku ei tulisi.

Sinänsä ymmärrän hyvin sairaalan puolelta tulevat kiellot. Kun olin kuopusta synnyttämässä, niin ruuhkan takia meitä oli 3 äitiä 2 hengen huoneessa. Ei siis mitään verhojakaan sänkyjen välissä. Huone oli tupaten täynnä vierailijoita lähes koko ajan. Omien vieraiden kanssa menimme "olohuoneeseen".

Joku sanoi ettei kukaan halua että anoppi tulisi katsomaan kun on muuten sairaana sairaalassa. No, minä olen halunnut. Kun pääsin muun leikkauksen jälkeen teholta tavisosastolle tosi heikossa kunnossa, niin kyllä sinnekin tuli piipahtamaan anoppi ja appiukko, samoin vanhempani. Toivat kukkia ja suklaata. Samon olen sairaita sukulaisia käynyt muokkaamassa sairaalassa, useinkin.

Minullekin tehtiin sektio ja olin viisi päivää sairaalassa sen jälkeen.

Ei olisi tullut mieleenkään riistää isovanhemmilta sitä iloa kun näkee lapsenlapsensa. Se on ihan oma juttunsa nähdä vastasyntynyt.

Ymmärrän kyllä että synnytys jännittää. Niin meitä kaikkia. Todennäköisesti olet itsekin synnytyksen jälkeen niin täynnä iloa että otat mielellään vastaan ihmisiä jotka nostavat yhteisen ilon potenssiin :)

Vierailija kirjoitti:

Minulle ei ollut tullut tähän päivään mennessä mieleen että lähisuku EI tulisi katsomaan vauvaa sairaalaan, jos se vaan on sairaalan puolesta sallittua. Olen pitänyt itsestäänselvänä, että mummot ja papat rientävät sairaalalle heti kun vain mahdollista. Vähän sama kuin häihin olettaisin lähisuvun tulevan ja pitäisin outona, jos joku ei tulisi.

Sinänsä ymmärrän hyvin sairaalan puolelta tulevat kiellot. Kun olin kuopusta synnyttämässä, niin ruuhkan takia meitä oli 3 äitiä 2 hengen huoneessa. Ei siis mitään verhojakaan sänkyjen välissä. Huone oli tupaten täynnä vierailijoita lähes koko ajan. Omien vieraiden kanssa menimme "olohuoneeseen".

Joku sanoi ettei kukaan halua että anoppi tulisi katsomaan kun on muuten sairaana sairaalassa. No, minä olen halunnut. Kun pääsin muun leikkauksen jälkeen teholta tavisosastolle tosi heikossa kunnossa, niin kyllä sinnekin tuli piipahtamaan anoppi ja appiukko, samoin vanhempani. Toivat kukkia ja suklaata. Samon olen sairaita sukulaisia käynyt muokkaamassa sairaalassa, useinkin.

Moikkaamassa, ei muokkaamassa.

Se mitä tässä nyt ei ymmärretä on, että ei voi koskaan sanoa miten se synnytys, alatie tai sektio kullakin menee. Se että itse on joskus synnyttänyt ei tee mummosta asiantuntevaa asiassa. Omalla kohdallani synnytystä käynnistettiin turhaan neljä vuorokautta. Siis valvomista ilman ravintoa. Viimein tehtiin sektio, jossa kohtu repesi ja verenhukka oli melkoinen. Olin katetrissa, letkuissa, edelleen syömättä, juomatta ja nukkumatta ja umpiverisissä lakanoissa. Ja eikö isovanhemmat pelmahda paikalle väkisin ja arvostelemaan miten se nyt niin leikkaukseksi meni, enkö vain jaksanut synnyttää normisti. Vauva-parkakin oli vielä sokeriseurannassa. Miettikää mummot ensin. Kysykää vaikka isältä synnyttäjän kuntoa ja jaksamista ensin ennen kuin puhutte mitään oikeuksistanne nähdä lasta.

Ap:llä on henkisiä ongelmia. Kauhea epävarmuus, itsetunto-ongelmia, ongelmia läheisten ihmisten kanssa? Ei tuo muuten kuulosta normaalilta. Miksi viedä toisilta ilo? Mies voi tosiaan viedä vauvan näytille ja seurustella äitinsä kanssa.

Mä kyllä luulen että Ap tulee itsekin nauramaan itselleen jälkikäteen. Tai ainakin kun tulee ikää vähän lisää.

Kyllä sektionkin jälkeen sellaisessa kunnossa on että jaksaa puoli tuntia maata sängyssä niin että siinä on muitakin. Täytyyhän sitä vauvaakin alkaa heti hoitamaan kivuista huolimatta!

Vähän empatiakykyä peliin Ap!

Veljeni sai vauvan ja meille (äiti + sisarukset) oli päivän selvää että sairaalassa käydään moikkaamassa uutta tulijaa koska synnyttäjä väsynyt ja eikä mitään mm. tarjoiluja järjestetä. Ns win win tilanne, saadaan tutustua vauvaan ja äiti lepäilee. Kotiin ei mennä ennen kuin pyydetään.

No, synnyttäjälle tämä ei käynyt kun mitä ilmeisemmin ajatteli AP:n tavoin. "Vauva" on nyt 1.5v ja pari viikkoa sitten sain ensimmäisen kutsun ristiäisten jälkeen.

T. Pettynyt täti joka ei tunne veljen lastaan olenkaan

Vierailija kirjoitti:

Mua ihmetyttää tässä ketjussa kovasti, että isovanhempien uteliaisuus ja into nähdä tulokas voittaa äidin tarpeen olla rauhassa oman pienen vauvansa kanssa monien mielestä.

Jos mun lapsen isovanhemmat olisivat paukanneet synnärille, olisin käskenyt pois. Ainut ulkopuolinen vieraan jonka olisin voinut kuvitella ottavani vastaan oli siskoni.

Uteliaisuus ja into... Jotenkin pahansuopainen lähestymistapa. Mites olisi isovanhempien ilo ja rakkaus? Se vain on ihan eri asia nähdä vastasyntynyt kuin joku viikon, parin ikäinen. Eikö ole ihanaa että isovanhemmatkin saavat jakaa ilon? Millaisia ihmisiä te oikein olette? Onko empatiakykyä ollenkaan?

Veikkaan että kaikki apu on tulevaisuudessa tervetullutta mutta puolen tunnin ilon antaminen tässä kohtaa on ylivoimaista? Uskomatonta itsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet se potilas ja toipilas, joten sinä päätät ketä luonasi vierailee. Itseäni ärsytti suunnattomasti kun sektio oli ilta kymmeneltä ja hyvä kun tolpilleni ekan kerran olin päässyt ja vessaan kauheiden kipujen kanssa, niin jo tunki huoneeseen miehen isä ja äitipuoli hössäämään. Kuvasivat, kaakattivat, vatvoivat kummalta se nyt näyttää, vauva kiersi kuin pokaali sylistä syliin ja itse koitin olla pyörtymättä kun olin huonovointinen ja heikossa hapessa. Vauva oli levoton ja inhotti imettää kun kyttäsivät vieressä. Itsellekin esikoisen kohdalla ihan uusi ja jännittävä koko imetystilanne ja vaivaannuttavaa siinä appiukon silmien alla koittaa räpeltää tissin kanssa. Hävetti veriset vaatteetkin kun en edes puhtaita ehtinyt päälle vaihtaa kun pöllähtivät yllättäen paikalle. Näkyy kyllä valokuvissa vittuuntunut ja kireä ilme. Lopulta mies joutui sanomaan, että nyt pitää lähteä tai vaimo pyörtyy tähän paikkaan.

Omat vanhempani tulivat vasta seuraavana päivänä kun kivutkin olivat jo hallittavammat ja vierailusta oltiin sentään sovittu etukäteen. Ehdin hoitaa vessareissut yms. rauhassa, edes kammata hiukset ja syöttää vauvan niin ei tarvinnut raahustaa pitkin poikin hoitotoimissa vierailun ajan.

Seuraavan lapsen kohdalla kielsin appivanhemmilta pääsyn vierailulle, sen verran vitutti edellinen kerta. Tulivat sitten kutsusta kolmantena päivänä kun jouduimme keltaisuuden takia olemaa sairaalassa vähän pidempään.

Ehdotan, että jos heidän on pakko tulla sairaalaan ja et itse heitä halua nähdä, mies ottakoot vauvan ja tapaavat vierailu/päiväkahviaulassa. Sinä saat levätä ja ei tarvitse räsyisenä ja puolikuntoisena seurustella. Miehelle voi olla tärkeää saada näyttää vauvaa, se hänelle suotakoon. Mutta sinun ei potilaana tarvitse vieraita vastaanottaa.

Ja kahden alapeukuttajan mielestä kohtuutonta napinaa :D Eli olisitte itse onnesta soikeana imettäneet ensimmäisiä kertoja siinä yleisön edessä, ei olisi veriset läntit housuissa häirinneet, ei jatkuva väsymys ja huimaus, kivut jotka estävät käytännössä asentoa vaihtamasta/yskimästä/nauramasta ihan vain maatessakin...?? Hyv kun katetrin ehdin pois saada kun nämä jo paukkasivat paikalle. Mutta kyllä anopin uteliaisuus menee äidin voinnin edelle! Onhan hän sentään isoäiti, hei! Ilomielin olisitte poseeranneet siinä olotilassa kameralle, kuunnelleet analysointia vauvan ulkonäöstä, katsoneet kun kitisevä vauva siirtyi sylistä toiseen taukoamatta?

Kyllä muidenkin isojen leukkausten jälkeen potilasta kuunnellaan. Ei se vauva muuta sitä, että äiti on käynyt läpi massiivisen toimenpiteen ja on kipupumpussa kiinni usein heikossa kunnossa. Itsellä esim. takana vielä 4 päivän käynnistysyritykset, raskausmyrkytys ja valvottuja öitä sairaalassa. Itselleni tuosta jäi niin huono kokemus, että nousee edelleen pintaan ne vitutuksen tunteet ja kesti pitkään sietää anoppia edes silmissäni. Olisin halunnut tuon ensimmäisen vierailuajan viettää ihan vain miehen ja vauvan kanssa. Se oli meillä niitä ensihetkiä kun olisimme olleet kolmestaan niin, etten ollut heräämössä tai niin kovissa kivuissa, että käytännössä vain nukuin. Olipa tosi hienoa jakaa ne anopin kanssa :(

Äiti on potilas, äiti määrää silloin tahdin siellä potilashuoneessa ja jaksaako ottaa vierailijoita vastaan vai ei. Vauva ei siihen liity mitenkään. Miehen tehtävä on kyllä kuunnella ennemmin puolisoaan ja vauvan äitiä, kuin omaa äitiään tässä asiassa. Tai ottaa se vauva sitten aulatiloihin näytille jos isovanhemmat ovat niin törppöjä, että kuvittelevat voivansa jyrätä potilaan itsemääräämisoikeuden ja änkevät väkisin osallisiksi ensihetkistä. Kuinka moni mies muuten haluaisi leikkauksensa tai influenssan kourissa maatessaan, etumus kusesta märkänä, hiukset pystyssä, tuskan hien valuessa otsalla jne. ja kävelykyvyttömänä ollessaan anoppinsa paikalle kaakattamaan, kyselemään, utelemaan, hössäämään ja kyläilemään siihen viereen, räpsimään kuvia, lähettämään livekuvaa tilanteesta kavereilleen...? Aivan, ei yksikään.

Toivottavasti nämä sektiota ihannoivat lukee tämän maalailun. Vai riippuuko aiheesta? Anopin ollessa kyseessä saa vähän liiotella

Vierailija kirjoitti:

Lapselle on hyväksi, että mummit iloitsevat hänestä

Totta. Mutta omien lastenlasteni syntyessä en mennyt sairaalaan kuin pyydettässä (omien kokemusteni perusteella). Vain kerran tapasin sekä äidin että vauvan sairaalassa. Kerran kotiutuivat jo seuraavana päivänä. Muulloin on ollut komplikaatioita ja lapset, äidit tai molemmat tehohoidossa, ettei tapaaminen ole ollut edes mahdollista.

Isovanhemmuuden kehitystä muutaman päivän tai jopa viikon odottelu ei ole haitannut. Kaikkia lapsenlapsini olen saanut hoitaa alusta lähtien juuri siksi, että apu on ollut tarpeen ja eräissä tapauksissa erityisen tarpeen - ja sitä on myös pyydetty.

Isovanhemmmussuhteet ovat kunnossa ja nytkin odotellaan pienen väen yökylään tuloa :)

Em. omiin kokemuksiini nojaten olen ymmärtänyt myös, että lastenkasvatusvastuu on vanhemmilla. Viisas isovanhempi tukee lapsensa / lapsensa puolison kasvattajuutta. Olen riittävästi nähnyt sitä, mitä seuraa kun isovanhempi sekaantuu lapsiperheen asioihin, vaikkei sekaantuminen ja omien neuvojen ja näkemysten  tyrkyttäminen ole mitenkään tarpeellista.

Kaikki osapuolet ovat selvillä siitä, että mummolassa on mummolan säännöt ja kotona vanhempien säännöt (- lapsetkin ymmärtävät tämän ja isommat osaavat hyödyntääkin :D). Tämä on sopinut kaikille hyvin ja lapseni puolisoineen näyttävät luottavan meihin kun kerran uskovat pilttinsä huomaamme aika usein - työssäkäyvänä joutuu joskus kieltäytymään, vaikka haluaisi miten hoitaa kullannuppujaan :)

Vierailija kirjoitti:

Kerro hoitajille, että et halua ketään vieraita. Sanovat sitten niille, jotka yrittävät tuppaantua.

Tuo on tosi tökerö keino. Kyllähän viestinnän perheen sisällä pitää sen verran kulkea, että jokainen tietää saako sairaalaan tulla. Yleensähän sinne tulee vain läheisiä. Tosi nolo tilanne myös vierailijoille, kun saakin sairaalassa tietää, ettei tapaaminen onnistu. 

En varmaan itsekään haluaisi vierailijoita. Kai mies käsittää asian. Onkohan anoppi kovastikin painostamassa. Ei kovin ymmärtäväistä. Nyt mies vaan kertoo äidilleen, että ei vieraita sairaalaan. Siellähän ollaankin niin lyhyt aika. Onkohan hän tulossa eka kertaa isoäidiksi. Se voisi selittää innokkuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä on henkisiä ongelmia. Kauhea epävarmuus, itsetunto-ongelmia, ongelmia läheisten ihmisten kanssa? Ei tuo muuten kuulosta normaalilta. Miksi viedä toisilta ilo? Mies voi tosiaan viedä vauvan näytille ja seurustella äitinsä kanssa.

Mä kyllä luulen että Ap tulee itsekin nauramaan itselleen jälkikäteen. Tai ainakin kun tulee ikää vähän lisää.

Kyllä sektionkin jälkeen sellaisessa kunnossa on että jaksaa puoli tuntia maata sängyssä niin että siinä on muitakin. Täytyyhän sitä vauvaakin alkaa heti hoitamaan kivuista huolimatta!

Vähän empatiakykyä peliin Ap!

Eiköhän sitä empatiakykyä pitäisi penätä niiltä jotka eivät halua antaa tuoreelle äidille leporauhaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli ekan lapsenlapsen kanssa sama tilanne 5 vuotta sitten. Tietenkin kunnioitin miniän toivetta enkä mennyt sairaalaan vauvaa katsomaan, heidän omaa aikaansahan se oli. Vähän kirpaisi, kun kuulin, että miniän oma äiti oli saanut käydä päivittäin ja kehuskeli minulle kaupassa, miten oli saanut sylitellä tunnin ikäistä vauvaa.

En mennyt käymään tuoreen perheen kotiinkaan ennen kuin ilmoitettiin, että nyt sopii tulla. Toisaalta eipä tuota tietoa koskaan tullut. Ristiäisissä näin vauvaa, mutta en ottanut syliin, koska miniä ilmoitti, että se ei ole mikään kiertopalkinto, se on ihminen. Vauva on vain tuttujen sylissä eli vanhempiensa ja miniän äidin ja parhaan kaverin eli kummitädin. Hyväksyin tämän, eihän vauvallekaan ole mukavaa, että joutuu kiertämään vieraalta toiselle.

En kelvannut mukaan 1v-synttäreille, koska nekin pidettiin perheen piirissä eli taas kerran miniän äiti oli osa perhettä, minä ja mieheni emme. Lahjatoive sentään kerrottiin eli rahaa farmariautoon, että perheen elämä helpottuu.

Kun lapsenlapsella oli ikää 2  vuotta, alkoi yökyläilysoittelu. Nyt olisin kelvannut isoäidiksi, kun miniän äiti oli sairastunut eikä enää jaksanut. Tosin lapsenlapsen kanssa olisin saanut olla vain silloin, kun miniälle sopi, ei oman aikatauluni mukaan. Vuorotyöläisenä en voinut jättää työvuoroa ja ottaa lapsenlasta hoitoon, joten sain kuulla olevani narsisti ja pilaavani poikani avioliiton.

Erohan heille tuli. Nyt näen lapsenlasta joka toinen viikonloppu muutaman tunnin ajan, kun käyvät isänsä kanssa meillä kylässä ja samalla vaaria auttelemassa.

Kiitos ihana tästä. Täällä yksi melko samassa tilanteessa. Olenkin miettinyt että olisiko pitänyt vaan olla huono käytöksinen ja tunkea väkisin mutta mitä sekään olisi auttanut.

Voi jumankauta mikä rutisija sä olet. Minä minä minä ja minun vauvani. Sä menet suunniteltuun sektioon. Mahaa ei revitä auki kamalassa kiireessä sen jälkeen kun olet 3 vrk valvonut supistusten kanssa ja tehnyt kaikkesi kovissa kivuissa, jotta saisit vauvan maailmaan. Sä saat esilääkityksen, mitään yllättävää/rankkaa ei tapahdu. Operaation jälkeen olet muutaman tunnin heräämössä jonka jälkeen menet osastolle siistin sektiohaavasi kanssa toipumaan. Sulla ei ole perse revennyt joka suuntaan, ei vuotokausien univelkaa tai traumoja kivuliaasta synnytyksestä. Kaikki pedataan valmiiksi ja sinä kiukuttelet, ettei anoppi saa tulla katsomaan vauvaa. Kaikkea sitä kuulee. Ota pää pois perseestä ja lopeta valitus turhasta.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitisi on tietenkin tervetullut, eikö niin?

Luetun ymmärtäminen? Saitpahan ite näpeille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä on henkisiä ongelmia. Kauhea epävarmuus, itsetunto-ongelmia, ongelmia läheisten ihmisten kanssa? Ei tuo muuten kuulosta normaalilta. Miksi viedä toisilta ilo? Mies voi tosiaan viedä vauvan näytille ja seurustella äitinsä kanssa.

Mä kyllä luulen että Ap tulee itsekin nauramaan itselleen jälkikäteen. Tai ainakin kun tulee ikää vähän lisää.

Kyllä sektionkin jälkeen sellaisessa kunnossa on että jaksaa puoli tuntia maata sängyssä niin että siinä on muitakin. Täytyyhän sitä vauvaakin alkaa heti hoitamaan kivuista huolimatta!

Vähän empatiakykyä peliin Ap!

Eiköhän sitä empatiakykyä pitäisi penätä niiltä jotka eivät halua antaa tuoreelle äidille leporauhaa.

Äiti saa Leporauhansa kun mies menee vauvan ja äitinsä kanssa pois hänen ylhäisyytensä huoneesta. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää.

Ite en edes ole vielä anoppi-iässä mutta en riistäisi isovanhemmilta ainutkertaista iloa.

Ao vaikuttaa vain ikävältä ihmiseltä ellei edes se käy että mies hoitaa anoppivierailun.

Kyllikki kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riskejä keisarileikkauksessa on?

Yleisimmät keisarileikkauksen haitat ovat tulehdukset ja verenvuoto. Merkittävän verenhukan riski on kolminkertainen verrattuna alatiesynnytykseen, ja verenhukasta johtuvan kohdunpoiston vaara on keisarileikkauksen yhteydessä kuusinkertainen. Riski kuolla keuhkoveritulppaan on alatiesynnytykeen nähden 26-kertainen ja kohtutulehduksen vaara 15-kertainen ennaltaehkäisevästä antibioottihoidosta huolimatta. Näistä luvuista huolimatta keisarileikkaus on keskimäärin varsin turvallinen.

Keisarileikkaus lisää seuraavan raskauden riskejä varsinkin istukkaongelmien vuoksi. Keisarileikkaus voi lisätä ongelmia seuraavan raskauden alkamisen suhteen (raskaus ei ala yhtä nopeasti), ja joidenkin tutkimusten mukaan myös keskenmenon ja kohdunulkoisen raskauden riski voi lisääntyä. Istukan kiinnittymishäiriöt lisääntyvät seuraavissa raskauksissa.

Suunnitellulla keisarileikkauksella syntyneen lapsen sopeutuminen kohdunulkoiseen elämään käynnistyy hitaammin. Leikkauksella syntyneellä lapsella voi olla enemmän hengitysvaikeuksia ja alttiutta allergiaan ja astmaan.

Äläpä irrota asioita yhteyksistään. Tuossa viestissä missä lainasit oli numero edessä koska se oli lainattu linkissä olevasta sivusta, josta tuo keisarileikkauksen keskikokoisuus kerrotaan.

Ennustan Ap:lle ongelmarikasta avioliittoa, perhesuhteita ja vauvanhoitoa jos PUOLI TUNTIA imee kaiken hänen jaksamisensa. Se vauva kun tulee venyttämään jaksamisen rajoja monta kertaa enemmän. Aina ei saa silloinkaan levätä ja olla rauhassa vaikka haluaisi. Nyt tämä puoli tuntia on ihan ylivoimaista. Voi jessus. t: Miniä jolla lämpimät suhteet appivanhempiin.

Vierailija kirjoitti:

Mua ihmetyttää tässä ketjussa kovasti, että isovanhempien uteliaisuus ja into nähdä tulokas voittaa äidin tarpeen olla rauhassa oman pienen vauvansa kanssa monien mielestä.

Jos mun lapsen isovanhemmat olisivat paukanneet synnärille, olisin käskenyt pois. Ainut ulkopuolinen vieraan jonka olisin voinut kuvitella ottavani vastaan oli siskoni.

Se äiti ehtii olla rauhassa pienen vauvansa kanssa sen loput 23h vuorokaudesta, vaikka isovanhemmat kävisivätkin vierailuaikana pyörähtämässä. Ja rauhassa omilta sukulaisiltaan; huonekavereiden vieraisiin ei olekaan sitten vaikuttamista.

Muista Ap olla ymmärtäväinen tulevaisuudessa kun pyydätte lapsenhoitoapua eikä anoppi millään 'jaksa'. Edes tuntia, saatika useampaa. Voitte (ehkä!) saada apua tasan tarkkaan silloin kun anopille sopii, ei silloin kun te eniten sitä haluaisitte.