Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Esikoinen syntyt sektiolla,mies ei ymmärrä..
EnJaksa123
29.07.2016 |
Esikoisemme tulee näillä näkymin syntymään muutaman viikon päästä, suunnitellulla sektiolla. Olemme miehen kanssa kahdestaan keskustelleet minkälaisia toiveita ja odotuksia kummallakin on sairaala-ajan suhteen. Mä en alustavasti halua ketään vieraita ollenkaan sairaalaan, kun ihan uudenlainen tilanne kyseessä ja olen jo valmiiksi aivan helvetin stressaantunut kaikesta. Haluan muutenkin et se aika on vain meidän ja vauvan yhteistä,et päästään rauhassa tutustuu vauvaan, 9kk odotus takana niin mielestäni vähintäänkin se aika kuuluu meille ja mulle ilman yhtään mitään ahdistavaa.Sinne paikanpäälle joku "ylimääräinen" pyörimään kun olen varmaan aika väsynyt ja kipuinen sen jälkeen, niin ei kiitos! Mies ei tajua miksei esim. hänen äitinsä vois tulla sairaalaan vierailulle.."eihän se oo sulta mitenkään pois,ei kukaan sitä vauvaa varasta".. voi vi##uprkl!!! Kiva olla siellä sitten ja varmaan tulee kahta kauheempi stressi kun mies on varmaan surullinen ja anoppi loukkaantunut! Mun oma äiti ymmärtää jättää meidät rauhaan sairaala-ajaksi ja odottaa että me kutsumme hänet meille, sitten kun MEILLE SOPII..
Kommentit (263)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:llä on henkisiä ongelmia. Kauhea epävarmuus, itsetunto-ongelmia, ongelmia läheisten ihmisten kanssa? Ei tuo muuten kuulosta normaalilta. Miksi viedä toisilta ilo? Mies voi tosiaan viedä vauvan näytille ja seurustella äitinsä kanssa.
Mä kyllä luulen että Ap tulee itsekin nauramaan itselleen jälkikäteen. Tai ainakin kun tulee ikää vähän lisää.
Kyllä sektionkin jälkeen sellaisessa kunnossa on että jaksaa puoli tuntia maata sängyssä niin että siinä on muitakin. Täytyyhän sitä vauvaakin alkaa heti hoitamaan kivuista huolimatta!
Vähän empatiakykyä peliin Ap!
Eiköhän sitä empatiakykyä pitäisi penätä niiltä jotka eivät halua antaa tuoreelle äidille leporauhaa.
Äiti saa Leporauhansa kun mies menee vauvan ja äitinsä kanssa pois hänen ylhäisyytensä huoneesta. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää.
Ite en edes ole vielä anoppi-iässä mutta en riistäisi isovanhemmilta ainutkertaista iloa.
Ao vaikuttaa vain ikävältä ihmiseltä ellei edes se käy että mies hoitaa anoppivierailun.
Huomaatko miten halventavasti puhut. "hänen ylhäisyytensä".
Ja syynä tähän halventamiseen on se, ettei äiti halua vierailijoita. Jos itse olet vaikka polvileikkauksessa, niin jos haluat sairaalassa levätä etkä halua vierailijoita, niin oletko samaan tapaan kusipäinen narsisti kuin mitä nyt vastasynnyttäneen äidin sanotaan olevan?
Se vauva ei katoa mihinkään, vaikka muut näkisivät sen "vasta" viikon iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ekan lapsenlapsen kanssa sama tilanne 5 vuotta sitten. Tietenkin kunnioitin miniän toivetta enkä mennyt sairaalaan vauvaa katsomaan, heidän omaa aikaansahan se oli. Vähän kirpaisi, kun kuulin, että miniän oma äiti oli saanut käydä päivittäin ja kehuskeli minulle kaupassa, miten oli saanut sylitellä tunnin ikäistä vauvaa.
En mennyt käymään tuoreen perheen kotiinkaan ennen kuin ilmoitettiin, että nyt sopii tulla. Toisaalta eipä tuota tietoa koskaan tullut. Ristiäisissä näin vauvaa, mutta en ottanut syliin, koska miniä ilmoitti, että se ei ole mikään kiertopalkinto, se on ihminen. Vauva on vain tuttujen sylissä eli vanhempiensa ja miniän äidin ja parhaan kaverin eli kummitädin. Hyväksyin tämän, eihän vauvallekaan ole mukavaa, että joutuu kiertämään vieraalta toiselle.
En kelvannut mukaan 1v-synttäreille, koska nekin pidettiin perheen piirissä eli taas kerran miniän äiti oli osa perhettä, minä ja mieheni emme. Lahjatoive sentään kerrottiin eli rahaa farmariautoon, että perheen elämä helpottuu.
Kun lapsenlapsella oli ikää 2 vuotta, alkoi yökyläilysoittelu. Nyt olisin kelvannut isoäidiksi, kun miniän äiti oli sairastunut eikä enää jaksanut. Tosin lapsenlapsen kanssa olisin saanut olla vain silloin, kun miniälle sopi, ei oman aikatauluni mukaan. Vuorotyöläisenä en voinut jättää työvuoroa ja ottaa lapsenlasta hoitoon, joten sain kuulla olevani narsisti ja pilaavani poikani avioliiton.
Erohan heille tuli. Nyt näen lapsenlasta joka toinen viikonloppu muutaman tunnin ajan, kun käyvät isänsä kanssa meillä kylässä ja samalla vaaria auttelemassa.
Kiitos ihana tästä. Täällä yksi melko samassa tilanteessa. Olenkin miettinyt että olisiko pitänyt vaan olla huono käytöksinen ja tunkea väkisin mutta mitä sekään olisi auttanut.
Täällä samanlainen kokemus. Poika sai lapsen ja innoissaan illalla kertoakseen ensimmäisen lapsenlapseni syntymästä ja kysyin että saako tulla seuraavana päivänä katsomaan ja poika meni vaivaantuneeksi ja selitti, ettei miniä tahdo ketään synnärille. Ehdotin myös sitä, että poika käy näyttämässä lasta vaikka huoneen oven ulkopuolella. Ei sekään kuulema käy. Noh olin että asia ok, että tulen käymään kunhan on kotiuduttu.
Minulla ja miniän äidillä on sama työpaikka ja lounastauolla kuulin kun tämä selittää innoissaan, kun oli saanut pidellä vastasyntynyttä ja voi että, kun oli pienet varpaat ja kädet ja esitteli kuvia mitä oli ottanut. Voin sanoa että riipaisi sydämestä. Yritin ymmärtää ensin, että tämä on minään äiti kuitenkin ja ovat läheisiä. Mutta sitten tajusin että yhtä lailla lapsi on poikani ja olen samalla viivalla isoäitinä.
Odottelin rauhassa sitä, että kutsu käy ja kahden viikon jälkeen soitin pojalle joka selitti ettei miniä jaksa ottaa ketään vastaan vieläkään vaikka tiesin, että sielä on miniän suku jo ravannut solkenaan. Ensimmäisen kerran kun näin lapsen se oli ristiäisissä ja sinne toki miniä oli lahjatoiveensa ilmoittanut hyvissä ajoin. Ja kalliin lahjan vieläpä. Tarvitseeko sanoa, että en kyseistä lahjaa antanut vaan halvemman ja siitäkin itkettiin, että olen pihi. Ristiäisissä sain pidellä lasta huikeat 5 min ennen kuin miniän äiti tuli repimään sylistä.
Minun apu olisi aina kelvannut kun rahaa, lahjoja tai hoitoapua pyydetään. Olen aina kieltäytynyt. En edes tunne lapsenlasta, joten en ala syytämään rahaa tai ottamaan hoitoon. Onneksi toisen poikani lapsien kanssa minulla on ihanat välit ja heitä hoidan aina kun voin.
Ja ennen kuin kukaan rutisee samaa, kuten yhdessä aikaisemmassa viestissä että olen ikävä ihminen ja siksi eivät halua lapsen lähelle niin olen aina antanut heidän elää tuppautumatta omalla tyylillään ja auttanut pyydettäessä. Ainoa harmi on se, että kasvatin pojastani liian kiltin.
Vierailija kirjoitti:
Muista Ap olla ymmärtäväinen tulevaisuudessa kun pyydätte lapsenhoitoapua eikä anoppi millään 'jaksa'. Edes tuntia, saatika useampaa. Voitte (ehkä!) saada apua tasan tarkkaan silloin kun anopille sopii, ei silloin kun te eniten sitä haluaisitte.
Oikeasti niin väsynyttä uhkailua.
Jos meillä en olisi jaksanut ottaa vieraita ja joku olisi tuollaisia alkanut horista, niin olisin todennut etten halua noin itsekästä ja katkeraa ihmistä lapseni lähelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ekan lapsenlapsen kanssa sama tilanne 5 vuotta sitten. Tietenkin kunnioitin miniän toivetta enkä mennyt sairaalaan vauvaa katsomaan, heidän omaa aikaansahan se oli. Vähän kirpaisi, kun kuulin, että miniän oma äiti oli saanut käydä päivittäin ja kehuskeli minulle kaupassa, miten oli saanut sylitellä tunnin ikäistä vauvaa.
En mennyt käymään tuoreen perheen kotiinkaan ennen kuin ilmoitettiin, että nyt sopii tulla. Toisaalta eipä tuota tietoa koskaan tullut. Ristiäisissä näin vauvaa, mutta en ottanut syliin, koska miniä ilmoitti, että se ei ole mikään kiertopalkinto, se on ihminen. Vauva on vain tuttujen sylissä eli vanhempiensa ja miniän äidin ja parhaan kaverin eli kummitädin. Hyväksyin tämän, eihän vauvallekaan ole mukavaa, että joutuu kiertämään vieraalta toiselle.
En kelvannut mukaan 1v-synttäreille, koska nekin pidettiin perheen piirissä eli taas kerran miniän äiti oli osa perhettä, minä ja mieheni emme. Lahjatoive sentään kerrottiin eli rahaa farmariautoon, että perheen elämä helpottuu.
Kun lapsenlapsella oli ikää 2 vuotta, alkoi yökyläilysoittelu. Nyt olisin kelvannut isoäidiksi, kun miniän äiti oli sairastunut eikä enää jaksanut. Tosin lapsenlapsen kanssa olisin saanut olla vain silloin, kun miniälle sopi, ei oman aikatauluni mukaan. Vuorotyöläisenä en voinut jättää työvuoroa ja ottaa lapsenlasta hoitoon, joten sain kuulla olevani narsisti ja pilaavani poikani avioliiton.
Erohan heille tuli. Nyt näen lapsenlasta joka toinen viikonloppu muutaman tunnin ajan, kun käyvät isänsä kanssa meillä kylässä ja samalla vaaria auttelemassa.
Kiitos ihana tästä. Täällä yksi melko samassa tilanteessa. Olenkin miettinyt että olisiko pitänyt vaan olla huono käytöksinen ja tunkea väkisin mutta mitä sekään olisi auttanut.
Täällä samanlainen kokemus. Poika sai lapsen ja innoissaan illalla kertoakseen ensimmäisen lapsenlapseni syntymästä ja kysyin että saako tulla seuraavana päivänä katsomaan ja poika meni vaivaantuneeksi ja selitti, ettei miniä tahdo ketään synnärille. Ehdotin myös sitä, että poika käy näyttämässä lasta vaikka huoneen oven ulkopuolella. Ei sekään kuulema käy. Noh olin että asia ok, että tulen käymään kunhan on kotiuduttu.
Minulla ja miniän äidillä on sama työpaikka ja lounastauolla kuulin kun tämä selittää innoissaan, kun oli saanut pidellä vastasyntynyttä ja voi että, kun oli pienet varpaat ja kädet ja esitteli kuvia mitä oli ottanut. Voin sanoa että riipaisi sydämestä. Yritin ymmärtää ensin, että tämä on minään äiti kuitenkin ja ovat läheisiä. Mutta sitten tajusin että yhtä lailla lapsi on poikani ja olen samalla viivalla isoäitinä.
Odottelin rauhassa sitä, että kutsu käy ja kahden viikon jälkeen soitin pojalle joka selitti ettei miniä jaksa ottaa ketään vastaan vieläkään vaikka tiesin, että sielä on miniän suku jo ravannut solkenaan. Ensimmäisen kerran kun näin lapsen se oli ristiäisissä ja sinne toki miniä oli lahjatoiveensa ilmoittanut hyvissä ajoin. Ja kalliin lahjan vieläpä. Tarvitseeko sanoa, että en kyseistä lahjaa antanut vaan halvemman ja siitäkin itkettiin, että olen pihi. Ristiäisissä sain pidellä lasta huikeat 5 min ennen kuin miniän äiti tuli repimään sylistä.
Minun apu olisi aina kelvannut kun rahaa, lahjoja tai hoitoapua pyydetään. Olen aina kieltäytynyt. En edes tunne lapsenlasta, joten en ala syytämään rahaa tai ottamaan hoitoon. Onneksi toisen poikani lapsien kanssa minulla on ihanat välit ja heitä hoidan aina kun voin.
Ja ennen kuin kukaan rutisee samaa, kuten yhdessä aikaisemmassa viestissä että olen ikävä ihminen ja siksi eivät halua lapsen lähelle niin olen aina antanut heidän elää tuppautumatta omalla tyylillään ja auttanut pyydettäessä. Ainoa harmi on se, että kasvatin pojastani liian kiltin.
Että tämmösiä mummoja. Ihan ollaan ylepitä siitä, että pidetään toisia lapsenlapsia tärkeämpinä ja läheisempinä ja vain heitä hoidetaan. Ihan tiedoksi, ei ne hyljeksityt lapsenlapset aikuisenakaan sinua halua nähdä. Tuntemiseen ja suhteen luomiseen tarvitaan muitakin osapuolia kuin alistettu miniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:llä on henkisiä ongelmia. Kauhea epävarmuus, itsetunto-ongelmia, ongelmia läheisten ihmisten kanssa? Ei tuo muuten kuulosta normaalilta. Miksi viedä toisilta ilo? Mies voi tosiaan viedä vauvan näytille ja seurustella äitinsä kanssa.
Mä kyllä luulen että Ap tulee itsekin nauramaan itselleen jälkikäteen. Tai ainakin kun tulee ikää vähän lisää.
Kyllä sektionkin jälkeen sellaisessa kunnossa on että jaksaa puoli tuntia maata sängyssä niin että siinä on muitakin. Täytyyhän sitä vauvaakin alkaa heti hoitamaan kivuista huolimatta!
Vähän empatiakykyä peliin Ap!
Eiköhän sitä empatiakykyä pitäisi penätä niiltä jotka eivät halua antaa tuoreelle äidille leporauhaa.
Äiti saa Leporauhansa kun mies menee vauvan ja äitinsä kanssa pois hänen ylhäisyytensä huoneesta. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää.
Ite en edes ole vielä anoppi-iässä mutta en riistäisi isovanhemmilta ainutkertaista iloa.
Ao vaikuttaa vain ikävältä ihmiseltä ellei edes se käy että mies hoitaa anoppivierailun.
Huomaatko miten halventavasti puhut. "hänen ylhäisyytensä".
Ja syynä tähän halventamiseen on se, ettei äiti halua vierailijoita. Jos itse olet vaikka polvileikkauksessa, niin jos haluat sairaalassa levätä etkä halua vierailijoita, niin oletko samaan tapaan kusipäinen narsisti kuin mitä nyt vastasynnyttäneen äidin sanotaan olevan?
Se vauva ei katoa mihinkään, vaikka muut näkisivät sen "vasta" viikon iässä.
Polvileikkauksessa ei synny uutta tulokasta sukuun ja lapsenlasta. Et voi verrata. Lisäksi tässä on jo monesti ehdotettu, että isä käy näyttämässä vauvaa muualla. Ja kyllä, on todella itsekästä ettei anna isovanhempien nähdä pikkuista vaikka seuraavana päivänä. Vastasyntynyt on eri asia kun muutaman viikon vanha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeasti siellä synnärillä on aika tylsää loppupeleissä. Minua ainakin vain piristi isovanhempien vierailut, kun ei siellä loppupeleissä kovin paljon tekemistä ole silloin, kun vauva nukkuu. Ja vastasyntynythän ei juuri muuta teekään. Lisäksi voisin vaikka vannoa, että ei niitä isovanhempia kiinnosta äidin veriset rätit ja likaiset hiukset, vaan se suvun uusin tulokas.
En kaivannut kiireellisen sektion jälkeen ketään muuta kun miestäni joka tupsahti puolenyön aikoihin kun sain vauvani yhdentoista aikaan illalla. En noussut edes sängystä, onnellinen olin, uskomaton tunne. Äitini ja anoppi asuvat kaukana. Ex anoppia muistelen hyvillä mielin ja hän lähetti aina jotain kivaa kun mies kävi äidillään, asuu ulkomailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tässä nyt ei ymmärretä on, että ei voi koskaan sanoa miten se synnytys, alatie tai sektio kullakin menee. Se että itse on joskus synnyttänyt ei tee mummosta asiantuntevaa asiassa. Omalla kohdallani synnytystä käynnistettiin turhaan neljä vuorokautta. Siis valvomista ilman ravintoa. Viimein tehtiin sektio, jossa kohtu repesi ja verenhukka oli melkoinen. Olin katetrissa, letkuissa, edelleen syömättä, juomatta ja nukkumatta ja umpiverisissä lakanoissa. Ja eikö isovanhemmat pelmahda paikalle väkisin ja arvostelemaan miten se nyt niin leikkaukseksi meni, enkö vain jaksanut synnyttää normisti. Vauva-parkakin oli vielä sokeriseurannassa. Miettikää mummot ensin. Kysykää vaikka isältä synnyttäjän kuntoa ja jaksamista ensin ennen kuin puhutte mitään oikeuksistanne nähdä lasta.
Tämän takia me ei kerrottu kenellekään ennenkuin seuraavana päivänä, että vauva oli syntynyt. Käynnistys epäonnistui ja päädyimme kiireelliseen sektioon. Olimme alunperin sopineet miehen kanssa että mennään mun jaksamisen mukaan ja vaikka mies alussa suostui siihen hieman nihkeästi, ymmärsi hän täydellisesti kun näki mut umpiväsyneenä, kipeän haavan kanssa ja pöllyissä kipulääkkeistä. Appivanhemmat kutsuttiin pikavisiitille kun vauva oli reilun vrk:n ikäinen kun itse sitä ehdotin. Kotonamme kävivät lyhyitä vierailuita ja kyllä se imetystä haittasi alussa. Vauva kitisi, hormonipäissäni en kestänyt yhtään anopin käyttämiä lempinimiä vauvasta ja ällötti kun vauva haisi anopin vahvalle hajuvedelle käynnin jälkeen, anoppi leperteli vauvalle kun se oli rinnalla ja en osannut rentoutua vierailun aikana tai pitkään sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ekan lapsenlapsen kanssa sama tilanne 5 vuotta sitten. Tietenkin kunnioitin miniän toivetta enkä mennyt sairaalaan vauvaa katsomaan, heidän omaa aikaansahan se oli. Vähän kirpaisi, kun kuulin, että miniän oma äiti oli saanut käydä päivittäin ja kehuskeli minulle kaupassa, miten oli saanut sylitellä tunnin ikäistä vauvaa.
En mennyt käymään tuoreen perheen kotiinkaan ennen kuin ilmoitettiin, että nyt sopii tulla. Toisaalta eipä tuota tietoa koskaan tullut. Ristiäisissä näin vauvaa, mutta en ottanut syliin, koska miniä ilmoitti, että se ei ole mikään kiertopalkinto, se on ihminen. Vauva on vain tuttujen sylissä eli vanhempiensa ja miniän äidin ja parhaan kaverin eli kummitädin. Hyväksyin tämän, eihän vauvallekaan ole mukavaa, että joutuu kiertämään vieraalta toiselle.
En kelvannut mukaan 1v-synttäreille, koska nekin pidettiin perheen piirissä eli taas kerran miniän äiti oli osa perhettä, minä ja mieheni emme. Lahjatoive sentään kerrottiin eli rahaa farmariautoon, että perheen elämä helpottuu.
Kun lapsenlapsella oli ikää 2 vuotta, alkoi yökyläilysoittelu. Nyt olisin kelvannut isoäidiksi, kun miniän äiti oli sairastunut eikä enää jaksanut. Tosin lapsenlapsen kanssa olisin saanut olla vain silloin, kun miniälle sopi, ei oman aikatauluni mukaan. Vuorotyöläisenä en voinut jättää työvuoroa ja ottaa lapsenlasta hoitoon, joten sain kuulla olevani narsisti ja pilaavani poikani avioliiton.
Erohan heille tuli. Nyt näen lapsenlasta joka toinen viikonloppu muutaman tunnin ajan, kun käyvät isänsä kanssa meillä kylässä ja samalla vaaria auttelemassa.
Kiitos ihana tästä. Täällä yksi melko samassa tilanteessa. Olenkin miettinyt että olisiko pitänyt vaan olla huono käytöksinen ja tunkea väkisin mutta mitä sekään olisi auttanut.
Täällä samanlainen kokemus. Poika sai lapsen ja innoissaan illalla kertoakseen ensimmäisen lapsenlapseni syntymästä ja kysyin että saako tulla seuraavana päivänä katsomaan ja poika meni vaivaantuneeksi ja selitti, ettei miniä tahdo ketään synnärille. Ehdotin myös sitä, että poika käy näyttämässä lasta vaikka huoneen oven ulkopuolella. Ei sekään kuulema käy. Noh olin että asia ok, että tulen käymään kunhan on kotiuduttu.
Minulla ja miniän äidillä on sama työpaikka ja lounastauolla kuulin kun tämä selittää innoissaan, kun oli saanut pidellä vastasyntynyttä ja voi että, kun oli pienet varpaat ja kädet ja esitteli kuvia mitä oli ottanut. Voin sanoa että riipaisi sydämestä. Yritin ymmärtää ensin, että tämä on minään äiti kuitenkin ja ovat läheisiä. Mutta sitten tajusin että yhtä lailla lapsi on poikani ja olen samalla viivalla isoäitinä.
Odottelin rauhassa sitä, että kutsu käy ja kahden viikon jälkeen soitin pojalle joka selitti ettei miniä jaksa ottaa ketään vastaan vieläkään vaikka tiesin, että sielä on miniän suku jo ravannut solkenaan. Ensimmäisen kerran kun näin lapsen se oli ristiäisissä ja sinne toki miniä oli lahjatoiveensa ilmoittanut hyvissä ajoin. Ja kalliin lahjan vieläpä. Tarvitseeko sanoa, että en kyseistä lahjaa antanut vaan halvemman ja siitäkin itkettiin, että olen pihi. Ristiäisissä sain pidellä lasta huikeat 5 min ennen kuin miniän äiti tuli repimään sylistä.
Minun apu olisi aina kelvannut kun rahaa, lahjoja tai hoitoapua pyydetään. Olen aina kieltäytynyt. En edes tunne lapsenlasta, joten en ala syytämään rahaa tai ottamaan hoitoon. Onneksi toisen poikani lapsien kanssa minulla on ihanat välit ja heitä hoidan aina kun voin.
Ja ennen kuin kukaan rutisee samaa, kuten yhdessä aikaisemmassa viestissä että olen ikävä ihminen ja siksi eivät halua lapsen lähelle niin olen aina antanut heidän elää tuppautumatta omalla tyylillään ja auttanut pyydettäessä. Ainoa harmi on se, että kasvatin pojastani liian kiltin.
Että tämmösiä mummoja. Ihan ollaan ylepitä siitä, että pidetään toisia lapsenlapsia tärkeämpinä ja läheisempinä ja vain heitä hoidetaan. Ihan tiedoksi, ei ne hyljeksityt lapsenlapset aikuisenakaan sinua halua nähdä. Tuntemiseen ja suhteen luomiseen tarvitaan muitakin osapuolia kuin alistettu miniä.
Miten miniä on alistettu? Minuahan hän tässä yrittää alistaa. Itse yritin päästä tapaamaan lastenlasta useita kertoja lapsen kahden ensimmäisen vuoden aikana, mutta aina oli muuta keksittyä menoa tai miniä ei muka jaksanut. Voin laskea yhden käden sormilla ne kerrat, kun näin lapsenlasta kunnes hän täytti kolme ja sen jälkeen alkoi sataa kinuamisia hoitoon tai osta sitä ja osta tätä pyyntöjä.
Minä en valinnut sitä, etten tunne kyseistä lasta. Miniä sen valitsi. En todellakaan ota hoitoon ja yökylään lasta jota en tunne tai joka ei tunne minua. Johan se on lapselle pahaksi, kun lykätään tuikituntemattomalle hoitoon tai yökylään. Ja tosiaan en pääse heille katsomaan lasta vierailun merkeissä eivätkä he käy minun luonani. Aina pitäisi ottaa useiksi tunneiksi hoitoon tai yöksi suoraan.
Ja olen nykysin sinut asian kanssa, että en tule koskaan saamaan läheisiä välejä esikoiseni lapsen kanssa. Minulla on myös toinen poika, jolla kolme lasta ja heidän kanssaan olen todella läheinen. Ja sieltä minulla on myös ihana miniä, joka on kuin oma tytär.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kaivannut kiireellisen sektion jälkeen ketään muuta kun miestäni joka tupsahti puolenyön aikoihin kun sain vauvani yhdentoista aikaan illalla. En noussut edes sängystä, onnellinen olin, uskomaton tunne. Äitini ja anoppi asuvat kaukana. Ex anoppia muistelen hyvillä mielin ja hän lähetti aina jotain kivaa kun mies kävi äidillään, asuu ulkomailla.
Eivätpä ne isovanhemmat keskellä yötä tupsahdakaan, vaan osaston vierailuaikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutaman vuoden kuluttua saamme lukea ap:n vuodatusta siitä, kuinka anoppi ei ole kiinnostut lapsenlapsesta (lue lähetä postissa kalliita lahjoja ja laita tilille rahaa). Harmi lapsen kannalta, että äiti on tunnevammainen idiootti
Heikkoa on mummon rakkaus, jos lapsenlapsi ollaan valmiit hylkäämään jos ei heti vastasyntyneenä nähdä miniän mielipiteistähän ei mitään tarvitsr välittää.
Ei vaan miniä vaikuttaa sellaiselle, että anoppi ei ole tervetullut lapsen elämään muuten kuin lahja-automaattina. Ei sovi tulla kylään katsomaan vauvaa, ei saa soittaa miehelle ja kysyä mitä kuuluu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä oppikirjaesimerkki siitä, miten suomalaiset eivät osaa rakentaa ihmissuhteita positiivisen kautta. Ap:llä on tällää ratkaisevalla hetkellä avaimet käsissään, missä hengessä suhde appivanhempiin kehittyy esikoisen syntymän jälkeen. Ja siinä kohtaa hän päättää olla mahdollisimman ikävä ja riistää onnesta ymmyrkäisinä olevilta isovanhemmilta ainutkertainen tilaisuus nähdä lapsenlapsensa vastasyntyneenä - ei viikon vanhana tms joka ei vain ole sama juttu kuin nähdä ihana vastasyntynyt vauva.
Sekä me miniät että anopit voimme kaikki miettiä, miten rakentaa hyviä ja lämpimiä ihmissuhteita läheistemme kanssa. Jokainen osaa pilata ihmissuhteita, riistää vain itselleen kivaa ja hyötyä muista välittämättä. Se ei ole vaikeaa. Älykkäät ja empaattiset ihmiset osaavat tehdä toisin: Jokainen tietää rajansa. Anoppi ei tuppaudu liikaa. Miniä ei pyydä liikaa lapsenhoitoapua. Kaikki tekevät asioita sen eteen, että lapsilla olisi mahdollisimman hyvä elää ja kasvaa sopuisassa ympäristössä. Kaikki ovat valmiita tuottamaan iloa toisilleen, ei vain silloin kun itselle sopii ja hyötyy siitä itse.
Taitaa olla monille aika vieras lähestymistapa kun katsoo ketjun alkua, miten suurin osa peukuttaa sen puolesta, että Hänen ylhäisyytensä saa Päättää. Ja että puoli tuntia on liikaa vaadittu, vaikka kyseessä on lapsen lähisukulaiset. Te kaikki tätä näkemystä kannattavat, muistakaa sitten olla myös pyytämättä mitään isovanhemmilta sellaisella hetkellä, joka on teille tosi tärkeä. Anoppia ei välttämättä nappaa, vaikka teillä on hääpäivänne, jota haluaisitte juhlistaa kahdestaan. Hänellä ei nyt vain ole hyvä hetki eikä hän "jaksa" hoitaa lasta. Kaikki osaavat tämän pelin, mutta nyt Ap on ratkaisevassa roolissa, mihin suuntaan suhteet ja vuorovaikutus lähtee kehittymään vauvan syntymän jälkeen.
Vauvan syntymä muuttaa myös isovanhempien elämää, ei vain Ap:n. Vaikka hormoneissa tuntuu, että kaikki pyörii oman navan ympärillä, kannattaa vähän joustaa ja miettiä, miten tämä hetki voi olla ratkaiseva tulevaisuuden kannalta pitkällä aikavälillä. 99% sektionkin läpikäyneistä ei ole ihan raatona synnytyksen jälkeen (itsekin vaikeahkon sektion läpikäyneenä, pääsin vasta kolmantena päivänä jalkeille) ja miehesi varmasti hoitaa vierailun niin, että se rasittaa sinua mahdollisimman vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ekan lapsenlapsen kanssa sama tilanne 5 vuotta sitten. Tietenkin kunnioitin miniän toivetta enkä mennyt sairaalaan vauvaa katsomaan, heidän omaa aikaansahan se oli. Vähän kirpaisi, kun kuulin, että miniän oma äiti oli saanut käydä päivittäin ja kehuskeli minulle kaupassa, miten oli saanut sylitellä tunnin ikäistä vauvaa.
En mennyt käymään tuoreen perheen kotiinkaan ennen kuin ilmoitettiin, että nyt sopii tulla. Toisaalta eipä tuota tietoa koskaan tullut. Ristiäisissä näin vauvaa, mutta en ottanut syliin, koska miniä ilmoitti, että se ei ole mikään kiertopalkinto, se on ihminen. Vauva on vain tuttujen sylissä eli vanhempiensa ja miniän äidin ja parhaan kaverin eli kummitädin. Hyväksyin tämän, eihän vauvallekaan ole mukavaa, että joutuu kiertämään vieraalta toiselle.
En kelvannut mukaan 1v-synttäreille, koska nekin pidettiin perheen piirissä eli taas kerran miniän äiti oli osa perhettä, minä ja mieheni emme. Lahjatoive sentään kerrottiin eli rahaa farmariautoon, että perheen elämä helpottuu.
Kun lapsenlapsella oli ikää 2 vuotta, alkoi yökyläilysoittelu. Nyt olisin kelvannut isoäidiksi, kun miniän äiti oli sairastunut eikä enää jaksanut. Tosin lapsenlapsen kanssa olisin saanut olla vain silloin, kun miniälle sopi, ei oman aikatauluni mukaan. Vuorotyöläisenä en voinut jättää työvuoroa ja ottaa lapsenlasta hoitoon, joten sain kuulla olevani narsisti ja pilaavani poikani avioliiton.
Erohan heille tuli. Nyt näen lapsenlasta joka toinen viikonloppu muutaman tunnin ajan, kun käyvät isänsä kanssa meillä kylässä ja samalla vaaria auttelemassa.
Niin, eli vauvaa ovat saaneet kyllä käydä ihmiset katsomassa. Eikö ole päivänselvää, että sinä et lukeudu niihin, joiden seura koetaan mukavana ja rentouttavana? Joku syyhän siihen on, että miksi sinua ei kutsuta paikalle tuossa tilanteessa. Ehkä olet huomaamattasi perheelle esim. rasittava, tungetteleva, ohjeita tyrkyttävä, kaikkea nykymenoa kauhisteleva, liian utelias, liikaa kaikkeen puuttuva, äänekäs, hössäävä, mäkättävä, marttyrisoiva....? Ei kukaan karta mukavaa seuraa, vaan iloitsee siitä. Joku siinä on, että ette ole miniän kanssa samalla aaltopituudella, se ei ole yksin miniän vika. Minkälaisen pojan muuten olet kasvattanut jos ei saa puoliaan tässä asiassa lainkaan pidettyä?
Miniä on ap;n kaltainen tunnevammainen idiootti, joka pakottaa kaikki elämään omien halujensa mukaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen kohdalla otin omat vanhempani ja sisarukseni vastaan. Vastoin toiveitani vanhempani olivat kertoneet muille sukulaisille huoneemme numeron ja he tulivat ilmoittamatta paikalle kun olin huoneessa puoli alasti. En edes ole läheisissä väleissä näiden sukulaisten kanssa, eli tilanne oli todella kurja.
Vanhempani pyysivät tapausta anteeksi, mutta toisen lapsen kohdalla kielsin kaikki vierailijat. Mieskään ei missään nimessä olisi saanut viedä vauvaa toiseen huoneeseen. Etenkin ensimmäisten päivien aikana vauvan paikka on äidissä kiinni, eikä töllisteltävänä erossa äidistään. Mieheni onneksi ymmärtää myös.
Odotan nyt kolmatta ja taas olen ilmoittanut kaikille, ettei sairaalaan ole mitään asiaa.
Muiden vauvoja olen mennyt katsomaan sairaalaan vain jos äidit ovat erikseen pyytäneet tulemaan. Mielestäni ensimmäiset vuorokaudet kuuluvat äidille ja vauvalle. Äiti ei kaipaa yhtään lisää stressiä - häiritsee maidon nousemistakin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista Ap olla ymmärtäväinen tulevaisuudessa kun pyydätte lapsenhoitoapua eikä anoppi millään 'jaksa'. Edes tuntia, saatika useampaa. Voitte (ehkä!) saada apua tasan tarkkaan silloin kun anopille sopii, ei silloin kun te eniten sitä haluaisitte.
Oikeasti niin väsynyttä uhkailua.
Jos meillä en olisi jaksanut ottaa vieraita ja joku olisi tuollaisia alkanut horista, niin olisin todennut etten halua noin itsekästä ja katkeraa ihmistä lapseni lähelle.
Ei se ole uhkailua, vaan sen esiin tuominen, että Ap ratkaisee itse nyt, mihin suuntaan suhde lähtee kehittymään. Parempaan vai huonompaan. Ehkä hän ei ole tiedostanut tätä. Monet ovat niin sokeita sille, että ovat aina ottamassa itse hyödyn kaikesta, mutteivät itse tuo mitään positiivista suhteeseen tai ole valmis antamaan muille. Kannattaa muistaa, että kaikki on vastavuoroista.
Vaikken itse olekaan anoppi, voin kuvitella, miten suuri pettymys tuo olisi, ellei näkisi sitä ihanaa vastasyntynyttä vauvaa. Miniän voisin antaa levätä ihan rauhassa. Se vain ei ole sama nähdä vauva joskus viikon päästä kuin nähdä se ihana ruttuinen (tai minkälainen onkin ;) ) vauva vastasyntyneenä.
Vierailija kirjoitti:
En kaivannut kiireellisen sektion jälkeen ketään muuta kun miestäni joka tupsahti puolenyön aikoihin kun sain vauvani yhdentoista aikaan illalla. En noussut edes sängystä, onnellinen olin, uskomaton tunne. Äitini ja anoppi asuvat kaukana. Ex anoppia muistelen hyvillä mielin ja hän lähetti aina jotain kivaa kun mies kävi äidillään, asuu ulkomailla.
Kannattaakin ex anoppia muistella hyvällä, kun hän on ex ja ymmärtää pysyä poissa silmistä, kunhan muistaa vain lähettää pieniä paketteja, josta saat taloudellista etua. Ja tietysti, rahalahjoja, kun "meillä on jo kaikkea".
Voi tätä omahyväisyyttä ja itsekkyyden määrää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ekan lapsenlapsen kanssa sama tilanne 5 vuotta sitten. Tietenkin kunnioitin miniän toivetta enkä mennyt sairaalaan vauvaa katsomaan, heidän omaa aikaansahan se oli. Vähän kirpaisi, kun kuulin, että miniän oma äiti oli saanut käydä päivittäin ja kehuskeli minulle kaupassa, miten oli saanut sylitellä tunnin ikäistä vauvaa.
En mennyt käymään tuoreen perheen kotiinkaan ennen kuin ilmoitettiin, että nyt sopii tulla. Toisaalta eipä tuota tietoa koskaan tullut. Ristiäisissä näin vauvaa, mutta en ottanut syliin, koska miniä ilmoitti, että se ei ole mikään kiertopalkinto, se on ihminen. Vauva on vain tuttujen sylissä eli vanhempiensa ja miniän äidin ja parhaan kaverin eli kummitädin. Hyväksyin tämän, eihän vauvallekaan ole mukavaa, että joutuu kiertämään vieraalta toiselle.
En kelvannut mukaan 1v-synttäreille, koska nekin pidettiin perheen piirissä eli taas kerran miniän äiti oli osa perhettä, minä ja mieheni emme. Lahjatoive sentään kerrottiin eli rahaa farmariautoon, että perheen elämä helpottuu.
Kun lapsenlapsella oli ikää 2 vuotta, alkoi yökyläilysoittelu. Nyt olisin kelvannut isoäidiksi, kun miniän äiti oli sairastunut eikä enää jaksanut. Tosin lapsenlapsen kanssa olisin saanut olla vain silloin, kun miniälle sopi, ei oman aikatauluni mukaan. Vuorotyöläisenä en voinut jättää työvuoroa ja ottaa lapsenlasta hoitoon, joten sain kuulla olevani narsisti ja pilaavani poikani avioliiton.
Erohan heille tuli. Nyt näen lapsenlasta joka toinen viikonloppu muutaman tunnin ajan, kun käyvät isänsä kanssa meillä kylässä ja samalla vaaria auttelemassa.
Kiitos ihana tästä. Täällä yksi melko samassa tilanteessa. Olenkin miettinyt että olisiko pitänyt vaan olla huono käytöksinen ja tunkea väkisin mutta mitä sekään olisi auttanut.
Täällä samanlainen kokemus. Poika sai lapsen ja innoissaan illalla kertoakseen ensimmäisen lapsenlapseni syntymästä ja kysyin että saako tulla seuraavana päivänä katsomaan ja poika meni vaivaantuneeksi ja selitti, ettei miniä tahdo ketään synnärille. Ehdotin myös sitä, että poika käy näyttämässä lasta vaikka huoneen oven ulkopuolella. Ei sekään kuulema käy. Noh olin että asia ok, että tulen käymään kunhan on kotiuduttu.
Minulla ja miniän äidillä on sama työpaikka ja lounastauolla kuulin kun tämä selittää innoissaan, kun oli saanut pidellä vastasyntynyttä ja voi että, kun oli pienet varpaat ja kädet ja esitteli kuvia mitä oli ottanut. Voin sanoa että riipaisi sydämestä. Yritin ymmärtää ensin, että tämä on minään äiti kuitenkin ja ovat läheisiä. Mutta sitten tajusin että yhtä lailla lapsi on poikani ja olen samalla viivalla isoäitinä.
Odottelin rauhassa sitä, että kutsu käy ja kahden viikon jälkeen soitin pojalle joka selitti ettei miniä jaksa ottaa ketään vastaan vieläkään vaikka tiesin, että sielä on miniän suku jo ravannut solkenaan. Ensimmäisen kerran kun näin lapsen se oli ristiäisissä ja sinne toki miniä oli lahjatoiveensa ilmoittanut hyvissä ajoin. Ja kalliin lahjan vieläpä. Tarvitseeko sanoa, että en kyseistä lahjaa antanut vaan halvemman ja siitäkin itkettiin, että olen pihi. Ristiäisissä sain pidellä lasta huikeat 5 min ennen kuin miniän äiti tuli repimään sylistä.
Minun apu olisi aina kelvannut kun rahaa, lahjoja tai hoitoapua pyydetään. Olen aina kieltäytynyt. En edes tunne lapsenlasta, joten en ala syytämään rahaa tai ottamaan hoitoon. Onneksi toisen poikani lapsien kanssa minulla on ihanat välit ja heitä hoidan aina kun voin.
Ja ennen kuin kukaan rutisee samaa, kuten yhdessä aikaisemmassa viestissä että olen ikävä ihminen ja siksi eivät halua lapsen lähelle niin olen aina antanut heidän elää tuppautumatta omalla tyylillään ja auttanut pyydettäessä. Ainoa harmi on se, että kasvatin pojastani liian kiltin.
Että tämmösiä mummoja. Ihan ollaan ylepitä siitä, että pidetään toisia lapsenlapsia tärkeämpinä ja läheisempinä ja vain heitä hoidetaan. Ihan tiedoksi, ei ne hyljeksityt lapsenlapset aikuisenakaan sinua halua nähdä. Tuntemiseen ja suhteen luomiseen tarvitaan muitakin osapuolia kuin alistettu miniä.
Väitätkö todella, että miniässä ei ole mitään vikaa? Miniähän on tässä alusta alkaen eristänyt isovanhemman lapsesta. Ainut mitä miniä olisi halunnut oli isovanhemman lompakko.
Kunpa ihmiset Suomessa oppisivat tuottamaan iloa toisilleen eikä käyttäisi joka tilaisuutta hyväksi olla mahdollisimman itsekäs. Monissa muissa maissa koko suku(!) (ei vain isovanhemmat) tulevat ja iloitsevat syntyneistä lapsista. Suomessa äiti aloittaa homman heti niin kärttyisällä tavalla että jatko on varmasti mahdollisimman kivikkoinen.
Kyse on kuitenkin iloisesta asiasta kaikille, ei mistään nollasummapelista, joissa laitetaan toiset voittamaan ja toiset häviämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista Ap olla ymmärtäväinen tulevaisuudessa kun pyydätte lapsenhoitoapua eikä anoppi millään 'jaksa'. Edes tuntia, saatika useampaa. Voitte (ehkä!) saada apua tasan tarkkaan silloin kun anopille sopii, ei silloin kun te eniten sitä haluaisitte.
Oikeasti niin väsynyttä uhkailua.
Jos meillä en olisi jaksanut ottaa vieraita ja joku olisi tuollaisia alkanut horista, niin olisin todennut etten halua noin itsekästä ja katkeraa ihmistä lapseni lähelle.
Ei se ole uhkailua, vaan sen esiin tuominen, että Ap ratkaisee itse nyt, mihin suuntaan suhde lähtee kehittymään. Parempaan vai huonompaan. Ehkä hän ei ole tiedostanut tätä. Monet ovat niin sokeita sille, että ovat aina ottamassa itse hyödyn kaikesta, mutteivät itse tuo mitään positiivista suhteeseen tai ole valmis antamaan muille. Kannattaa muistaa, että kaikki on vastavuoroista.
Vaikken itse olekaan anoppi, voin kuvitella, miten suuri pettymys tuo olisi, ellei näkisi sitä ihanaa vastasyntynyttä vauvaa. Miniän voisin antaa levätä ihan rauhassa. Se vain ei ole sama nähdä vauva joskus viikon päästä kuin nähdä se ihana ruttuinen (tai minkälainen onkin ;) ) vauva vastasyntyneenä.
Ei meillä vaan ole kummankaan vanhemmat käyneet sairaalassa vauvoja katsomassa. Ja silti on lapsille ja isovanhemmilla läheiset välit. Ihan kaikissa sairaaloissahan ei isää/tukihenkilöä ja sisaruksia lukuunottamatta edes pääse vierailijoita.
Alue: Aihe vapaa
On harhaa kuvitella ottavansa elämässä ja ihmissuhteissa, vain rusinat pullasta. Siitä syntyy vain pettymyksiä, vaan ihminen on kohdattava omine heikkouksineen ja vahvuuksineen ja hyväksyttävä ne ja tultava toimeen.
Näin myös kait vanhemmat opettavat lapsiaankin ja antavat esimerkillään lapselle esimerkin ja sitten ihmetellään kun lapset kiusaavat toisiaan, vaikka ihan samalla tavalla vanhemmat toimivat omissa ihmissuhteissa, eikä piiruakaan anneta periksi, vaan etsitään Aina vikoja ja heikkouksia ja tuijotaan omaan napaan.