Esikoinen syntyt sektiolla,mies ei ymmärrä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako jossain perhehuoneen, jos on tehty sektio? Ainakin Helsingissä ne on tarkoitettu vain normisynnytyksen läpikäyneille ilman mitään komplikaatioita, sillä perhehuoneissa ei pahemmin käy sairaalan henkilökuntaa. Sektioäideillä ei ole sinne mitään asiaa. Vai onko tämä muuttunut?

.

Seinäjoella perhehuoneen sai sektioäitikin. Olimme alunperin valmistautumassa alatiesynnytykseen, ja toivoneet, että pääsisimme perhehuoneeseen heti synnytyksen jälkeen (Seinäjoella sinne pääsi yleensä vasta 1-2 vrk ennen kotiutumista, näin v. 2003). No, sektion jälkeen minut siirrettiin ensin tavalliseen huoneeseen, mutta seuraavana päivänä saimme perhehuoneen. Huonetta vaihdettaessa kätilö kysyessäni vakuutti, että toki sinne hoidetaan sektioäiti samoin kuin normaaliin huoneeseen. Tosiasiassa kävi niin, että sitten kun olisin tarvinnut apua (mies ei ollut paikalla), sanottiin, että itse olet perhehuoneeseen halunnut, sinun pitää hoitaa nyt itsesi ja vauvasi ihan itse. Ruokakin piti hakea itse käytävältä 30 m päästä kärrystä, enkä tahtonut pysyä pystyssä kun Hb oli sektion jälkeen 80 luokkaa. Tuttu äiti osastolla toi sitten ruoan silloin, kun mies ei ollut paikalla.

Miksi halusitte perhehuoneen, jos ette kuitenkaan olleet siellä perheenä? Sehän siinä on ideana, että vanhemmat saavat yhdessä hoitaa vauvaa, mahdollisimman vähillä häiriöillä. Tämä tietysti tarkoittaa myös sitä, etteivät ne hoitajatkaan ole passaamassa, koska sen isän pitäisi olla huoneessa sitä varten. 

No itse asiassa kun siihen sektioon kiireellisesti päädyttiin, niin emme enää harkinneet perhehuonetta. Sektion jälkeisenä päivänä minut kuitenkin perhehuoneeseen kärrättiin vastusteluistani huolimatta, koska olimme sitä normaalin alatiesynnytyksen jälkeen toivoneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako jossain perhehuoneen, jos on tehty sektio? Ainakin Helsingissä ne on tarkoitettu vain normisynnytyksen läpikäyneille ilman mitään komplikaatioita, sillä perhehuoneissa ei pahemmin käy sairaalan henkilökuntaa. Sektioäideillä ei ole sinne mitään asiaa. Vai onko tämä muuttunut?

.

Seinäjoella perhehuoneen sai sektioäitikin. Olimme alunperin valmistautumassa alatiesynnytykseen, ja toivoneet, että pääsisimme perhehuoneeseen heti synnytyksen jälkeen (Seinäjoella sinne pääsi yleensä vasta 1-2 vrk ennen kotiutumista, näin v. 2003). No, sektion jälkeen minut siirrettiin ensin tavalliseen huoneeseen, mutta seuraavana päivänä saimme perhehuoneen. Huonetta vaihdettaessa kätilö kysyessäni vakuutti, että toki sinne hoidetaan sektioäiti samoin kuin normaaliin huoneeseen. Tosiasiassa kävi niin, että sitten kun olisin tarvinnut apua (mies ei ollut paikalla), sanottiin, että itse olet perhehuoneeseen halunnut, sinun pitää hoitaa nyt itsesi ja vauvasi ihan itse. Ruokakin piti hakea itse käytävältä 30 m päästä kärrystä, enkä tahtonut pysyä pystyssä kun Hb oli sektion jälkeen 80 luokkaa. Tuttu äiti osastolla toi sitten ruoan silloin, kun mies ei ollut paikalla.

Miksi halusitte perhehuoneen, jos ette kuitenkaan olleet siellä perheenä? Sehän siinä on ideana, että vanhemmat saavat yhdessä hoitaa vauvaa, mahdollisimman vähillä häiriöillä. Tämä tietysti tarkoittaa myös sitä, etteivät ne hoitajatkaan ole passaamassa, koska sen isän pitäisi olla huoneessa sitä varten. 

Ja mies oli paikalla 1 päivää lukuunottamatta.

En tajua miksei ihmiset ymmärrä että tämä uusi tulokas kiinnostaa anoppia ja appeakin. Onhan se heidän poikansa lapsi ja täten heidänkin lihaa ja verta. Ymmärrän kyllä että he loukkaantuvat jos miniä naama norsunvitulla kieltäytyy näyttämässä uutta tulokasta. Onhan se kuitenkin uusi ja jännittävä asia heillekin ja inhottava laittaa odottamaan joissakin tapauksissa useita viikkoja.

Missä vaiheessa mies tulee synnärillä tasapuoliseksi vaan sen takia että se on vanhempi? Koska lapsi on miehenkin lapsi ja äidin saamalla kivunlievityksellä on vaikutusta lapseenkin, niin voiko mies kieltää epiduraalin? Tasa-arvoa vanhemmuudessa on todella vaikea ulottaa vastasyntyneeseen. Se ei vaan mene niin että isä on synnärillä samalla viivalla kuin äitikin. Sitten kun kotiudutaan niin tilanne muuttuu.

Ihanne tietysti on, että kaikki on kaunista eikä mitään tee kipeää.

Vierailija kirjoitti:

Missä vaiheessa mies tulee synnärillä tasapuoliseksi vaan sen takia että se on vanhempi? Koska lapsi on miehenkin lapsi ja äidin saamalla kivunlievityksellä on vaikutusta lapseenkin, niin voiko mies kieltää epiduraalin? Tasa-arvoa vanhemmuudessa on todella vaikea ulottaa vastasyntyneeseen. Se ei vaan mene niin että isä on synnärillä samalla viivalla kuin äitikin. Sitten kun kotiudutaan niin tilanne muuttuu.

Ihanne tietysti on, että kaikki on kaunista eikä mitään tee kipeää.

Isä tulee samalle viivalle heti kun lapsi on ulos äidistä. Näinhän se menee muunkin asian kanssa. Äiti voi vaikka koko rakkautensa vetää huumeita ja alkoholia eikä lapsen isä voi mitään asialle tehdä muuta kun ehdottaa että äiti lopettaa. Mutta kun lapsi on syntynyt niin isä on tasan yhtä päätäntävaltainen.

Lapselle on hyväksi, että mummit iloitsevat hänestä

Vierailija kirjoitti:

Mitä riskejä keisarileikkauksessa on?

Yleisimmät keisarileikkauksen haitat ovat tulehdukset ja verenvuoto. Merkittävän verenhukan riski on kolminkertainen verrattuna alatiesynnytykseen, ja verenhukasta johtuvan kohdunpoiston vaara on keisarileikkauksen yhteydessä kuusinkertainen. Riski kuolla keuhkoveritulppaan on alatiesynnytykeen nähden 26-kertainen ja kohtutulehduksen vaara 15-kertainen ennaltaehkäisevästä antibioottihoidosta huolimatta. Näistä luvuista huolimatta keisarileikkaus on keskimäärin varsin turvallinen.

Keisarileikkaus lisää seuraavan raskauden riskejä varsinkin istukkaongelmien vuoksi. Keisarileikkaus voi lisätä ongelmia seuraavan raskauden alkamisen suhteen (raskaus ei ala yhtä nopeasti), ja joidenkin tutkimusten mukaan myös keskenmenon ja kohdunulkoisen raskauden riski voi lisääntyä. Istukan kiinnittymishäiriöt lisääntyvät seuraavissa raskauksissa.

Suunnitellulla keisarileikkauksella syntyneen lapsen sopeutuminen kohdunulkoiseen elämään käynnistyy hitaammin. Leikkauksella syntyneellä lapsella voi olla enemmän hengitysvaikeuksia ja alttiutta allergiaan ja astmaan.

Vierailija kirjoitti:

En tajua miksei ihmiset ymmärrä että tämä uusi tulokas kiinnostaa anoppia ja appeakin. Onhan se heidän poikansa lapsi ja täten heidänkin lihaa ja verta. Ymmärrän kyllä että he loukkaantuvat jos miniä naama norsunvitulla kieltäytyy näyttämässä uutta tulokasta. Onhan se kuitenkin uusi ja jännittävä asia heillekin ja inhottava laittaa odottamaan joissakin tapauksissa useita viikkoja.

Ehdottomasti samaa mieltä!

Kyllikki kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tajua miksei ihmiset ymmärrä että tämä uusi tulokas kiinnostaa anoppia ja appeakin. Onhan se heidän poikansa lapsi ja täten heidänkin lihaa ja verta. Ymmärrän kyllä että he loukkaantuvat jos miniä naama norsunvitulla kieltäytyy näyttämässä uutta tulokasta. Onhan se kuitenkin uusi ja jännittävä asia heillekin ja inhottava laittaa odottamaan joissakin tapauksissa useita viikkoja.

Ehdottomasti samaa mieltä!

kyllä se ymmärretään, mutta ei sitä miksi ei voi antaa tuoreelle uudelle perheelle paria päivää hengähdysaikaa olka yhdessä ja tutustua tulokkaaseen, toipua isosta operaatiosta ja kivuista. Harva isovanhempia viikkoja välttelee. Sitä useampi tuntuu tunkevan laitokselle kupia kysymättä heti kun vauva on ulkona.

Meillä oli ekan lapsenlapsen kanssa sama tilanne 5 vuotta sitten. Tietenkin kunnioitin miniän toivetta enkä mennyt sairaalaan vauvaa katsomaan, heidän omaa aikaansahan se oli. Vähän kirpaisi, kun kuulin, että miniän oma äiti oli saanut käydä päivittäin ja kehuskeli minulle kaupassa, miten oli saanut sylitellä tunnin ikäistä vauvaa.

En mennyt käymään tuoreen perheen kotiinkaan ennen kuin ilmoitettiin, että nyt sopii tulla. Toisaalta eipä tuota tietoa koskaan tullut. Ristiäisissä näin vauvaa, mutta en ottanut syliin, koska miniä ilmoitti, että se ei ole mikään kiertopalkinto, se on ihminen. Vauva on vain tuttujen sylissä eli vanhempiensa ja miniän äidin ja parhaan kaverin eli kummitädin. Hyväksyin tämän, eihän vauvallekaan ole mukavaa, että joutuu kiertämään vieraalta toiselle.

En kelvannut mukaan 1v-synttäreille, koska nekin pidettiin perheen piirissä eli taas kerran miniän äiti oli osa perhettä, minä ja mieheni emme. Lahjatoive sentään kerrottiin eli rahaa farmariautoon, että perheen elämä helpottuu.

Kun lapsenlapsella oli ikää 2  vuotta, alkoi yökyläilysoittelu. Nyt olisin kelvannut isoäidiksi, kun miniän äiti oli sairastunut eikä enää jaksanut. Tosin lapsenlapsen kanssa olisin saanut olla vain silloin, kun miniälle sopi, ei oman aikatauluni mukaan. Vuorotyöläisenä en voinut jättää työvuoroa ja ottaa lapsenlasta hoitoon, joten sain kuulla olevani narsisti ja pilaavani poikani avioliiton.

Erohan heille tuli. Nyt näen lapsenlasta joka toinen viikonloppu muutaman tunnin ajan, kun käyvät isänsä kanssa meillä kylässä ja samalla vaaria auttelemassa.

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet se potilas ja toipilas, joten sinä päätät ketä luonasi vierailee. Itseäni ärsytti suunnattomasti kun sektio oli ilta kymmeneltä ja hyvä kun tolpilleni ekan kerran olin päässyt ja vessaan kauheiden kipujen kanssa, niin jo tunki huoneeseen miehen isä ja äitipuoli hössäämään. Kuvasivat, kaakattivat, vatvoivat kummalta se nyt näyttää, vauva kiersi kuin pokaali sylistä syliin ja itse koitin olla pyörtymättä kun olin huonovointinen ja heikossa hapessa. Vauva oli levoton ja inhotti imettää kun kyttäsivät vieressä. Itsellekin esikoisen kohdalla ihan uusi ja jännittävä koko imetystilanne ja vaivaannuttavaa siinä appiukon silmien alla koittaa räpeltää tissin kanssa. Hävetti veriset vaatteetkin kun en edes puhtaita ehtinyt päälle vaihtaa kun pöllähtivät yllättäen paikalle. Näkyy kyllä valokuvissa vittuuntunut ja kireä ilme. Lopulta mies joutui sanomaan, että nyt pitää lähteä tai vaimo pyörtyy tähän paikkaan.

Omat vanhempani tulivat vasta seuraavana päivänä kun kivutkin olivat jo hallittavammat ja vierailusta oltiin sentään sovittu etukäteen. Ehdin hoitaa vessareissut yms. rauhassa, edes kammata hiukset ja syöttää vauvan niin ei tarvinnut raahustaa pitkin poikin hoitotoimissa vierailun ajan.

Seuraavan lapsen kohdalla kielsin appivanhemmilta pääsyn vierailulle, sen verran vitutti edellinen kerta. Tulivat sitten kutsusta kolmantena päivänä kun jouduimme keltaisuuden takia olemaa sairaalassa vähän pidempään.

Ehdotan, että jos heidän on pakko tulla sairaalaan ja et itse heitä halua nähdä, mies ottakoot vauvan ja tapaavat vierailu/päiväkahviaulassa. Sinä saat levätä ja ei tarvitse räsyisenä ja puolikuntoisena seurustella. Miehelle voi olla tärkeää saada näyttää vauvaa, se hänelle suotakoon. Mutta sinun ei potilaana tarvitse vieraita vastaanottaa.

Ja kahden alapeukuttajan mielestä kohtuutonta napinaa :D Eli olisitte itse onnesta soikeana imettäneet ensimmäisiä kertoja siinä yleisön edessä, ei olisi veriset läntit housuissa häirinneet, ei jatkuva väsymys ja huimaus, kivut jotka estävät käytännössä asentoa vaihtamasta/yskimästä/nauramasta ihan vain maatessakin...?? Hyv kun katetrin ehdin pois saada kun nämä jo paukkasivat paikalle. Mutta kyllä anopin uteliaisuus menee äidin voinnin edelle! Onhan hän sentään isoäiti, hei! Ilomielin olisitte poseeranneet siinä olotilassa kameralle, kuunnelleet analysointia vauvan ulkonäöstä, katsoneet kun kitisevä vauva siirtyi sylistä toiseen taukoamatta?

Kyllä muidenkin isojen leukkausten jälkeen potilasta kuunnellaan. Ei se vauva muuta sitä, että äiti on käynyt läpi massiivisen toimenpiteen ja on kipupumpussa kiinni usein heikossa kunnossa. Itsellä esim. takana vielä 4 päivän käynnistysyritykset, raskausmyrkytys ja valvottuja öitä sairaalassa. Itselleni tuosta jäi niin huono kokemus, että nousee edelleen pintaan ne vitutuksen tunteet ja kesti pitkään sietää anoppia edes silmissäni. Olisin halunnut tuon ensimmäisen vierailuajan viettää ihan vain miehen ja vauvan kanssa. Se oli meillä niitä ensihetkiä kun olisimme olleet kolmestaan niin, etten ollut heräämössä tai niin kovissa kivuissa, että käytännössä vain nukuin. Olipa tosi hienoa jakaa ne anopin kanssa :(

Äiti on potilas, äiti määrää silloin tahdin siellä potilashuoneessa ja jaksaako ottaa vierailijoita vastaan vai ei. Vauva ei siihen liity mitenkään. Miehen tehtävä on kyllä kuunnella ennemmin puolisoaan ja vauvan äitiä, kuin omaa äitiään tässä asiassa. Tai ottaa se vauva sitten aulatiloihin näytille jos isovanhemmat ovat niin törppöjä, että kuvittelevat voivansa jyrätä potilaan itsemääräämisoikeuden ja änkevät väkisin osallisiksi ensihetkistä. Kuinka moni mies muuten haluaisi leikkauksensa tai influenssan kourissa maatessaan, etumus kusesta märkänä, hiukset pystyssä, tuskan hien valuessa otsalla jne. ja kävelykyvyttömänä ollessaan anoppinsa paikalle kaakattamaan, kyselemään, utelemaan, hössäämään ja kyläilemään siihen viereen, räpsimään kuvia, lähettämään livekuvaa tilanteesta kavereilleen...? Aivan, ei yksikään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli ekan lapsenlapsen kanssa sama tilanne 5 vuotta sitten. Tietenkin kunnioitin miniän toivetta enkä mennyt sairaalaan vauvaa katsomaan, heidän omaa aikaansahan se oli. Vähän kirpaisi, kun kuulin, että miniän oma äiti oli saanut käydä päivittäin ja kehuskeli minulle kaupassa, miten oli saanut sylitellä tunnin ikäistä vauvaa.

En mennyt käymään tuoreen perheen kotiinkaan ennen kuin ilmoitettiin, että nyt sopii tulla. Toisaalta eipä tuota tietoa koskaan tullut. Ristiäisissä näin vauvaa, mutta en ottanut syliin, koska miniä ilmoitti, että se ei ole mikään kiertopalkinto, se on ihminen. Vauva on vain tuttujen sylissä eli vanhempiensa ja miniän äidin ja parhaan kaverin eli kummitädin. Hyväksyin tämän, eihän vauvallekaan ole mukavaa, että joutuu kiertämään vieraalta toiselle.

En kelvannut mukaan 1v-synttäreille, koska nekin pidettiin perheen piirissä eli taas kerran miniän äiti oli osa perhettä, minä ja mieheni emme. Lahjatoive sentään kerrottiin eli rahaa farmariautoon, että perheen elämä helpottuu.

Kun lapsenlapsella oli ikää 2  vuotta, alkoi yökyläilysoittelu. Nyt olisin kelvannut isoäidiksi, kun miniän äiti oli sairastunut eikä enää jaksanut. Tosin lapsenlapsen kanssa olisin saanut olla vain silloin, kun miniälle sopi, ei oman aikatauluni mukaan. Vuorotyöläisenä en voinut jättää työvuoroa ja ottaa lapsenlasta hoitoon, joten sain kuulla olevani narsisti ja pilaavani poikani avioliiton.

Erohan heille tuli. Nyt näen lapsenlasta joka toinen viikonloppu muutaman tunnin ajan, kun käyvät isänsä kanssa meillä kylässä ja samalla vaaria auttelemassa.

Niin, eli vauvaa ovat saaneet kyllä käydä ihmiset katsomassa. Eikö ole päivänselvää, että sinä et lukeudu niihin, joiden seura koetaan mukavana ja rentouttavana? Joku syyhän siihen on, että miksi sinua ei kutsuta paikalle tuossa tilanteessa. Ehkä olet huomaamattasi perheelle esim. rasittava, tungetteleva, ohjeita tyrkyttävä, kaikkea nykymenoa kauhisteleva, liian utelias, liikaa kaikkeen puuttuva, äänekäs, hössäävä, mäkättävä, marttyrisoiva....? Ei kukaan karta mukavaa seuraa, vaan iloitsee siitä. Joku siinä on, että ette ole miniän kanssa samalla aaltopituudella, se ei ole yksin miniän vika. Minkälaisen pojan muuten olet kasvattanut jos ei saa puoliaan tässä asiassa lainkaan pidettyä?

Vähiten sulle on vaivaa jos vieraat käy sairaalassa.

On perinteistä että isovanhemmat käy katsomassa lapsenlapsen heti synnyttyä laitoksella.

Ei kannata tästä tehdä riitaa. Otat vastaan siellä sairaalassa ja ilmoitat siellä että ensimmäiset viikot vauvan kanssa ollaan kaikessa rauhassa oman perheen kesken, ei sukulaisvierailujakaan.

Tylsintä on se että kun on koitutunut alkaa väkeä rampata, yritäpä siinä sitten imettää häiriöittä.

Onneksi meillä oli sellainen koti jossa oli makuuhuone ja sai sulkeutua sinne rauhassa, näin ensimmäisen lapsen kanssa. Seuraavien kanssa meno oli rennompaa, imetin olohuoneessa enkä itse kiusaantunut ehkä joku vieraista oli vaivaantunut mutta mitäpä siitä. 

Toki siinä oli puolensa ettei vieraita estänyt, saatiin paljon lahjoja vauvoille sekä ruokalahjoja, herkkuja yms.

Kahvit keittelin ja oli aina jotain tarjottavaa.

Mulla oli sikäli onnellisesti että anoppi asui tosi kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on myös miehen.

Mitä siellä pitää muka tehdä? Senkus nukut vaikka koko toimituksen läpi. Noloa itsekeskeisyyttä taas, mä ja mun lapsi.

Mikä ihme tekee suomalaista tavisnaisesta niin itsekeskeisen ja halun sulkea suvun pois vauvan ympäriltä.

Vanhoissa suvuissa ja paremmissa piireissä jo parin tunnin päästä koko suku on vauvan ympärillä ja jokainen haluaa pitää vauvaa sylissään ja salamavalot välkkyvät.

Ja kuninkaalliset äidit esittelevät vauvansa jo seuraavana päivänä kansalaisille julkisesti ja lähtevät sairaalasta kotiin.

Mutta mitä tekee suomalainen äiti, hän haluaa käpertyä omaan yksinäisyyteensä ja sulkea suvun pois ja näin en tiedä missään muussa maassa tapahtuvan, kuin Suomessa.

Sehän tuntuu olevan yleistä, että ensin halutaan sulkeutua sinne omaan pieneen vauvakuplaan, eikä haluta ottaa edes isovanhempia vierailemaan sairaalassa, tai kotona. Vähän ajan päästä valitetaan, kuinka rankkaa siinä vauvakuplassa on, eivätkä edes isovanhemmat voi auttaa lapsenhoidossa. No eivät tietenkään, kun heille on alusta asti sanottu, että älkää tulko.

Aivan ja sitten valitetaan kuinka rankkaa on vauvan kanssa ja suhteet isovanhempiin ei toimi, erityisesti appivanhempiin, kun ihmissuhteiden eteen ei haluta laittaa tikkua ristiin tai luopua mistään.

Minulle oli äärettömän tärkeää heti lapsen synnyttyä jakaa molemmin suvun kesken se ilo ja suuri ihme ja se tunneside ja kokemus mitä meitä kaikkia yhdisti ja teki meistä kaikista läheisiä ja suuren perheen, joka jakaa elämän ilot ja surut yhdessä.

Samanlaisen turvallisuuden ja tunnesiteen koin kun olimme isovanhemman kuolinvuoteen äärellä, joka samalla tavalla kuin lapsen syntymä yhdisti suvunjäsenet, jota arvoa ei voi sanoin kuvata.

Kyllikki kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riskejä keisarileikkauksessa on?

Yleisimmät keisarileikkauksen haitat ovat tulehdukset ja verenvuoto. Merkittävän verenhukan riski on kolminkertainen verrattuna alatiesynnytykseen, ja verenhukasta johtuvan kohdunpoiston vaara on keisarileikkauksen yhteydessä kuusinkertainen. Riski kuolla keuhkoveritulppaan on alatiesynnytykeen nähden 26-kertainen ja kohtutulehduksen vaara 15-kertainen ennaltaehkäisevästä antibioottihoidosta huolimatta. Näistä luvuista huolimatta keisarileikkaus on keskimäärin varsin turvallinen.

Keisarileikkaus lisää seuraavan raskauden riskejä varsinkin istukkaongelmien vuoksi. Keisarileikkaus voi lisätä ongelmia seuraavan raskauden alkamisen suhteen (raskaus ei ala yhtä nopeasti), ja joidenkin tutkimusten mukaan myös keskenmenon ja kohdunulkoisen raskauden riski voi lisääntyä. Istukan kiinnittymishäiriöt lisääntyvät seuraavissa raskauksissa.

Suunnitellulla keisarileikkauksella syntyneen lapsen sopeutuminen kohdunulkoiseen elämään käynnistyy hitaammin. Leikkauksella syntyneellä lapsella voi olla enemmän hengitysvaikeuksia ja alttiutta allergiaan ja astmaan.

Kiireellinen sektio ja ei tullut komplikaatioita ja viikon päästä kotiin ja kaikki sikäli hyvin. Lapsi ei oo allerginen tänä päivänäkään ja sektiosta lähes 20 v. Hyvät muistot jäi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli ekan lapsenlapsen kanssa sama tilanne 5 vuotta sitten. Tietenkin kunnioitin miniän toivetta enkä mennyt sairaalaan vauvaa katsomaan, heidän omaa aikaansahan se oli. Vähän kirpaisi, kun kuulin, että miniän oma äiti oli saanut käydä päivittäin ja kehuskeli minulle kaupassa, miten oli saanut sylitellä tunnin ikäistä vauvaa.

En mennyt käymään tuoreen perheen kotiinkaan ennen kuin ilmoitettiin, että nyt sopii tulla. Toisaalta eipä tuota tietoa koskaan tullut. Ristiäisissä näin vauvaa, mutta en ottanut syliin, koska miniä ilmoitti, että se ei ole mikään kiertopalkinto, se on ihminen. Vauva on vain tuttujen sylissä eli vanhempiensa ja miniän äidin ja parhaan kaverin eli kummitädin. Hyväksyin tämän, eihän vauvallekaan ole mukavaa, että joutuu kiertämään vieraalta toiselle.

En kelvannut mukaan 1v-synttäreille, koska nekin pidettiin perheen piirissä eli taas kerran miniän äiti oli osa perhettä, minä ja mieheni emme. Lahjatoive sentään kerrottiin eli rahaa farmariautoon, että perheen elämä helpottuu.

Kun lapsenlapsella oli ikää 2  vuotta, alkoi yökyläilysoittelu. Nyt olisin kelvannut isoäidiksi, kun miniän äiti oli sairastunut eikä enää jaksanut. Tosin lapsenlapsen kanssa olisin saanut olla vain silloin, kun miniälle sopi, ei oman aikatauluni mukaan. Vuorotyöläisenä en voinut jättää työvuoroa ja ottaa lapsenlasta hoitoon, joten sain kuulla olevani narsisti ja pilaavani poikani avioliiton.

Erohan heille tuli. Nyt näen lapsenlasta joka toinen viikonloppu muutaman tunnin ajan, kun käyvät isänsä kanssa meillä kylässä ja samalla vaaria auttelemassa.

Niin, eli vauvaa ovat saaneet kyllä käydä ihmiset katsomassa. Eikö ole päivänselvää, että sinä et lukeudu niihin, joiden seura koetaan mukavana ja rentouttavana? Joku syyhän siihen on, että miksi sinua ei kutsuta paikalle tuossa tilanteessa. Ehkä olet huomaamattasi perheelle esim. rasittava, tungetteleva, ohjeita tyrkyttävä, kaikkea nykymenoa kauhisteleva, liian utelias, liikaa kaikkeen puuttuva, äänekäs, hössäävä, mäkättävä, marttyrisoiva....? Ei kukaan karta mukavaa seuraa, vaan iloitsee siitä. Joku siinä on, että ette ole miniän kanssa samalla aaltopituudella, se ei ole yksin miniän vika. Minkälaisen pojan muuten olet kasvattanut jos ei saa puoliaan tässä asiassa lainkaan pidettyä?

Kiitos, juuri noinhan se menee. Miniä on mukava ja ihana, anoppi on aina kamala ja hankala.

Poika kävi meillä lähes joka viikko lapsenlapsen kanssa, joten en usko, että koko perheelle olin mäkättävä, rasittava, kaikkeen puuttuva ja hankala. Tietenkin voit nyt olla sitä mieltä, että juuri siksi pojan avioliitto kariutui: anoppina toimin miniän selän takana!

Nyt pojalla on oikein mukava vaimo, jota ei pätkääkään haitannut, vaikka käväisin uutta vauvaa katsomassa jo sairaalassa. Tai ehkä hän ei ole vielä havainnut, että olen hankala hössöttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin kauheaa jos miehen äiti nopeasti käy pyörähtämässä? Sulla on kipulääkitys ja kun vauva nukkuu niin sairaalassa on aika tylsääkin. Ehkä on ihan piristävääkin kun käy vieraita, sairaala on muutoin niin ankea paikka.

Miksi tämä viesti on saanut niin paljon alapeukkuja?

Minä olen ollut sairaalassa sektion jälkeen. Miten aloittaja aikoo selvittää sen, että muiden samassa huoneessa olevien äitien luona lappaa vieraita yhtenään? Pahimmassa tapauksessa saat huonekaveriksi suurperheen äidin, jonka luona riittää vieraita kaiken aikaa, ja siinä se sinun oma rauha kahden kesken vauvasi kanssa menee.

Miksi anoppi ei voi pikaisesti pistäytyä vilkaisemassa uutta lapsenlastaan? En minä ymmärrä, millä tavalla 'nopeasti pyörähtämisestä' voi olla niin hirveästi haittaa, että haluat kieltää sen vaikka vierailukiellolla saat aikaan paljon pahaa mieltä muille osapuolille.

Äitinä et voi enää olla yhtä itsekäs.

Alapeukuttajat, niitä selityksiä myös pyydän!

Meillä esikoinen oli 8h ikäinen kun appiukko tuli lasta katsomaan.. pari tuntia myöhemmin anoppi. Siinä pötköttelin se "verinen rätti" housuissa ja epävarmana imetyksen sujumisesta. Mieheni oli töissä, ei päässyt olemaan paikalla 24/7.

Appiukko kiikutti mulle viinirypäleitä ja limsaa, toi akkulaturin joka kiirelähdössä jäi ja kävi pissattamassa meidän koirat kun miehen työvuoro 12h. Ja toki sylitteli vauvaa, kehui miten kaunis tyttö sukuun tuli.

Anoppi kertoi imetysvinkkejä, rupatteli niitä näitä ja ihasteli ja sylitteli vauvaa. Paluumatkalla vei laittamiaan ruokia pakkaseen ettei mun tarvinnut heti kotiinpäästyäme ruveta ruuanlaittopuuhiin.

Ja kyllä, olin tukka pystyssä, meikittä ja sairaalan kaavussa, mutta ei se minua tai appivanhempiani häirinnyt, hehän ovat perhettäni, kuten biologiset vanhempanikin. Ja omat vanhempani tulivat kotiuduttuamme vieraisille :) Ei jäänyt traumoja ja samaa läheistä rataa elomme on mennyt kun esikoinen on nyt 6v. Läheiset ovat voimavara, eivät rasite.

Mua ihmetyttää tässä ketjussa kovasti, että isovanhempien uteliaisuus ja into nähdä tulokas voittaa äidin tarpeen olla rauhassa oman pienen vauvansa kanssa monien mielestä.

Jos mun lapsen isovanhemmat olisivat paukanneet synnärille, olisin käskenyt pois. Ainut ulkopuolinen vieraan jonka olisin voinut kuvitella ottavani vastaan oli siskoni.