Esikoinen syntyt sektiolla,mies ei ymmärrä..

Sinä olet se potilas ja toipilas, joten sinä päätät ketä luonasi vierailee. Itseäni ärsytti suunnattomasti kun sektio oli ilta kymmeneltä ja hyvä kun tolpilleni ekan kerran olin päässyt ja vessaan kauheiden kipujen kanssa, niin jo tunki huoneeseen miehen isä ja äitipuoli hössäämään. Kuvasivat, kaakattivat, vatvoivat kummalta se nyt näyttää, vauva kiersi kuin pokaali sylistä syliin ja itse koitin olla pyörtymättä kun olin huonovointinen ja heikossa hapessa. Vauva oli levoton ja inhotti imettää kun kyttäsivät vieressä. Itsellekin esikoisen kohdalla ihan uusi ja jännittävä koko imetystilanne ja vaivaannuttavaa siinä appiukon silmien alla koittaa räpeltää tissin kanssa. Hävetti veriset vaatteetkin kun en edes puhtaita ehtinyt päälle vaihtaa kun pöllähtivät yllättäen paikalle. Näkyy kyllä valokuvissa vittuuntunut ja kireä ilme. Lopulta mies joutui sanomaan, että nyt pitää lähteä tai vaimo pyörtyy tähän paikkaan.

Omat vanhempani tulivat vasta seuraavana päivänä kun kivutkin olivat jo hallittavammat ja vierailusta oltiin sentään sovittu etukäteen. Ehdin hoitaa vessareissut yms. rauhassa, edes kammata hiukset ja syöttää vauvan niin ei tarvinnut raahustaa pitkin poikin hoitotoimissa vierailun ajan.

Seuraavan lapsen kohdalla kielsin appivanhemmilta pääsyn vierailulle, sen verran vitutti edellinen kerta. Tulivat sitten kutsusta kolmantena päivänä kun jouduimme keltaisuuden takia olemaa sairaalassa vähän pidempään.

Ehdotan, että jos heidän on pakko tulla sairaalaan ja et itse heitä halua nähdä, mies ottakoot vauvan ja tapaavat vierailu/päiväkahviaulassa. Sinä saat levätä ja ei tarvitse räsyisenä ja puolikuntoisena seurustella. Miehelle voi olla tärkeää saada näyttää vauvaa, se hänelle suotakoon. Mutta sinun ei potilaana tarvitse vieraita vastaanottaa.

Vierailija kirjoitti:

Muutaman vuoden kuluttua saamme lukea ap:n vuodatusta siitä, kuinka anoppi ei ole kiinnostut lapsenlapsesta (lue lähetä postissa kalliita lahjoja ja laita tilille rahaa).  Harmi lapsen kannalta, että äiti on tunnevammainen idiootti

Sellaisella anopilla mitään teekään, joka ei tuollaista ymmärtäisi..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako jossain perhehuoneen, jos on tehty sektio? Ainakin Helsingissä ne on tarkoitettu vain normisynnytyksen läpikäyneille ilman mitään komplikaatioita, sillä perhehuoneissa ei pahemmin käy sairaalan henkilökuntaa. Sektioäideillä ei ole sinne mitään asiaa. Vai onko tämä muuttunut?

.

Seinäjoella perhehuoneen sai sektioäitikin. Olimme alunperin valmistautumassa alatiesynnytykseen, ja toivoneet, että pääsisimme perhehuoneeseen heti synnytyksen jälkeen (Seinäjoella sinne pääsi yleensä vasta 1-2 vrk ennen kotiutumista, näin v. 2003). No, sektion jälkeen minut siirrettiin ensin tavalliseen huoneeseen, mutta seuraavana päivänä saimme perhehuoneen. Huonetta vaihdettaessa kätilö kysyessäni vakuutti, että toki sinne hoidetaan sektioäiti samoin kuin normaaliin huoneeseen. Tosiasiassa kävi niin, että sitten kun olisin tarvinnut apua (mies ei ollut paikalla), sanottiin, että itse olet perhehuoneeseen halunnut, sinun pitää hoitaa nyt itsesi ja vauvasi ihan itse. Ruokakin piti hakea itse käytävältä 30 m päästä kärrystä, enkä tahtonut pysyä pystyssä kun Hb oli sektion jälkeen 80 luokkaa. Tuttu äiti osastolla toi sitten ruoan silloin, kun mies ei ollut paikalla.

Miksi halusitte perhehuoneen, jos ette kuitenkaan olleet siellä perheenä? Sehän siinä on ideana, että vanhemmat saavat yhdessä hoitaa vauvaa, mahdollisimman vähillä häiriöillä. Tämä tietysti tarkoittaa myös sitä, etteivät ne hoitajatkaan ole passaamassa, koska sen isän pitäisi olla huoneessa sitä varten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama juttu tulee mieleen kahden elektiivisen sektion kokenerna. Toisen ajankohta päätettiin edellisenä päivänä, toiseen sain leikkausajan viikkoja ennen.

Saako jossain perhehuoneen, jos on tehty sektio? Ainakin Helsingissä ne on tarkoitettu vain normisynnytyksen läpikäyneille ilman mitään komplikaatioita, sillä perhehuoneissa ei pahemmin käy sairaalan henkilökuntaa. Sektioäideillä ei ole sinne mitään asiaa. Vai onko tämä muuttunut?

Sektioon on aina joku syy, ja se syy on vauvan tai äidin terveydessä. Jos vauva joutuu tehohoitoon tai erityistarkkailuun, anoppi ei pääse vauvaa katsomaan. Äidillä taas saattaa olla useitakin syitä, miksi sektio rehdään ja toipuminen voi viivästyä, esim. raskausmyrkytys.

En tmmärrä miksi sektiota vähätellään, sillä se on suuri leikkaus ja sen tulee suunnitellun sektion tekevä lääkärikin kertomaan etukäteen. Miksi ihmeessä sektioäidin tulee vaihtaa vereen sotkeutuneet lakanansa itse? Tuskin muun leikkauksen kokeneen tarvitsee olla samoissa likaisissa lakanoissa, jos ei itse niitä pysty vaihtamaan.

Itse asiassa sektio on virallisesti keskikokoinen gynekologinen leikkaus. Ja syy miksi sektion läpikäyneet laitetaan heti tekemään asiat itse on se, että haavat paranee paremmin ja kun kotiutui joutuu joka tapauksessa itse tekemään asioita. Ei kotonakin välttämättä ole mies passaamassa.

Ja ihan näin muuten vaan setäni joutui kaaduttuaan leikkaukseen jossa laitettiin tekonivel lantioon ja samana päivänä vielä laittoivat tämän kävelemään kivusta itkien ja huutaen. Ja tämä operaatio siis on valtava. Eli kun saat keskikokoisen haavan mahaasi ei kannata turhasta valittaa vaan teet kuten käsketään. Sinun parhaaksi se on

Mikä sinun mielestäsi sitten on iso gynekologinen leikkaus, jos sektio ei ole sitä? Itse et ole tainnut sektiota kokea. Lonkan protetisaatiota en pitäisi valtavana leikkauksena, setäsi taisi olla vähän kipuherkkä.

Oiskohan esim kohdun ja munasarjojen poisto. Lisäksi lonkan protetisaatio on iso leikkaus ja siitä paranemiseen menee kuukausia. Vielä 7kk myöhemmin setä kävelee kepin avulla. Samassa huoneessa setäni kanssa ollut mies oli ihan samalla tavalla ollut kipeä ja molemmat oli todella vahvoilla kipulääkkeillä Sektiossa taas menee muutama viikko ja olet jo täysin parantunut.

Vierailija kirjoitti:

Sinulle tehdään leikkaus. Sinä päätät otatko vastaan vierailijoita vai et. Siinä mies ja hänen sukunsa saavat jäädä rannalle miettimään asiaan. Ja kukapa tietää vaikka anoppisi tajuaisi asian paremmin kuin miehesi. Sanot vaan hoitajille, ettet vastaanota ketään muita kuin miehesi. Nyt on miehelläsi aika aikuistua, sillä synnytyksestä toipuminenkin on raskas ja pitkä prosessi, ja silloin nainen päättää kotiin tulevien vierailijoiden vierailuajat ym. Tärkeintä ensiviikkoina olette sinä ja vauva, ja teidän välisen suhteen kehittyminen.

Mies on yhtä lailla lapsen vanhempi ja samalla viivalla päättämässä kuka saa nähdä vauvan. Mies voi ottaa vauvan ja käydä näyttämässä sitä aulassa tai vastaavassa sukulaisilleen ilman että äiti saa märistä asiasta. Myös koti on yhtä lailla miehen. Jos äiti ei tahdo vieraita voi vaikka sitten lukittautua makkariin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on myös miehen.

Mitä siellä pitää muka tehdä? Senkus nukut vaikka koko toimituksen läpi. Noloa itsekeskeisyyttä taas, mä ja mun lapsi.

Mikä ihme tekee suomalaista tavisnaisesta niin itsekeskeisen ja halun sulkea suvun pois vauvan ympäriltä.

Vanhoissa suvuissa ja paremmissa piireissä jo parin tunnin päästä koko suku on vauvan ympärillä ja jokainen haluaa pitää vauvaa sylissään ja salamavalot välkkyvät.

Ja kuninkaalliset äidit esittelevät vauvansa jo seuraavana päivänä kansalaisille julkisesti ja lähtevät sairaalasta kotiin.

Mutta mitä tekee suomalainen äiti, hän haluaa käpertyä omaan yksinäisyyteensä ja sulkea suvun pois ja näin en tiedä missään muussa maassa tapahtuvan, kuin Suomessa.

Sehän tuntuu olevan yleistä, että ensin halutaan sulkeutua sinne omaan pieneen vauvakuplaan, eikä haluta ottaa edes isovanhempia vierailemaan sairaalassa, tai kotona. Vähän ajan päästä valitetaan, kuinka rankkaa siinä vauvakuplassa on, eivätkä edes isovanhemmat voi auttaa lapsenhoidossa. No eivät tietenkään, kun heille on alusta asti sanottu, että älkää tulko.

Täällä oli myös muut kuin miehen ja vanhempien lasten vierailu kielletty. Onneksi. Mä muutenkin arvostan omaa rauhaa ja riitti täysin se kun mies kävi 2x vrk katsomassa. Sai nukkua kun vauva nukkui eikä kukaan hössöttänyt ja valokuvannut vieressä, mainittakoon että inhoan olla kuvattavana.

Anoppi pääsi käymään kun oltiin kotiuduttu ja mies hoiti tarjoilut, vauva nukkui mun sylissä. Johan sitä heti alettiin kärttää hoitoon. No ei ole vieläkään (2v) ollut hoidossa missään kun ei voi luottaa anopin huomioivan lapsen allergiat (useamman kerran jouduttu miehen kanssa menemään kiireellä väliin kun anoppi antamassa allergeeneja) ei vaan mene jakeluun eikä muista edes missä kuussa lapsi on syntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te, joita ahdistaa ja stressaa ajatus siitä, että lähisukulaiset käyvät piipahtamassa sairaalassa vauvaa katsomassa, tunne-elämältänne aivan terveitä? Kyse on kuitenkin normaalisti sellaisista vierailuista, että isovanhemmat käyvät päivän tai parin päästä onnittelemassa ja katsomassa lasta, maksimissaan puolen tunnin - tunnin visiittejä. Miksi koette tuollaisen tilanteen stressaavana ja uhkaavana? Ettekö usko noiden ihmisten hyväntahtoisuuteen teitä kohtaan? Onko teillä huonot välit vanhempiinne/appivanhempiinne? Vai ovatko välit hyvät, mutta itsetuntonne niin huono, että kuvittelette olevanne kritisoitavana äitiytenne ensi metreillä? Luuletteko, että vieraat eivät ymmärrä sitä, että olette kipeitä ja väsyneitä? Ahdistaako teitä kuvitelma, että teidän vuorovaikutustanne uuden lapsen kanssa tarkkaillaan ja arvioidaan? Luuletteko heidän arvostelevan huolittelematonta ulkomuotoanne ja vartalonne palautumista? Mistä ihmeestä on kyse?

Itsekin olin kipeä ja väsynyt sektion jälkeen. Mutta kyllä minä muutaman sanan jaksoin myös vanhempieni ja appivanhempieni kanssa vaihtaa, jaksoinhan miehellenikin välillä jutella ja lehtiä lueskella. Vaikka en oma itseni täysin ollutkaan, vaan poissaoleva ja sekavakin. Itsetuntoni on terve, joten minua ei ahdistanut, vaikka muutkin kuin mieheni pääsivät näkemään minut niin "avuttomassa" tilassa. Nuo ihmiset toivoivat minulle ja vauvalle pelkkää hyvää. Minusta tuntui itse asiassa kivalta nähdä tuoreiden isovanhempien onni aivan uutukaisen lapsenlapsensa äärellä, kun olin itsekin vielä kovin ihmeissäni tapahtuneesta. Jaettu ihmetys ja onni tuntuu vieläkin suuremmalta.

Ja mitä tulee siihen "perheen omaan erityiseen aikaan", niin kyllä sitä ehti sairaalassa viettää monta päivää tuota yhtä vierailutuntia lukuunottamatta. Ja kotona samaten.

Mun anoppi ei ainakaan välittänyt pätkääkään siitä kuinka kipeä olin kotouduttuani vauvan kanssa. Kovasti vaan piti pahana lapsen kokoa ja toisteli eri äänenvoimakkuuksilla ja ivallisuuden asteilla "kyllä on pieni" . Jos olisin ollut yhtään paremmassa kunnossa olisin heittäny ämmän niskaperseotteella pihalle. Kyllä niihin muihin sukulaisiin ehtii tutustua myöhemminkin.

Ne hormoni, ne hormonit. Hyväntahtoinen pienen ihastelu "kyllä on pieni" kääntyy hormonien vallassa olevalla äidillä ivallisuudeksi. =D

Voin vakuuttaa, että siinä "ihmisessä" ei ole mitään hyväntahtoista.

Koittakaapa muistaa, että on fakta, että synnyttäjän ei ole pakko päästää edes vauvan isää tai miestään sairaalaan katsomaan, saati isovanhempia. Se, että jokaisella on erilaiset mielipiteet siitä miten haluaa synnytyksen jälkeen vieraita ottaa vastaan, on myös ihan päivän selvää. Kenelläkään ei ole oikeutta haukkua tai solvata toisia sen vuoksi että omaan itseensä vaikuttavat mielipiteet eroaa.

Ja mitä tulee tunteisiin ja hormoneihin. Se että naisella on babyblues eli siisjärjettömän voimakasta hormoonipöllyä synnytyksen jälkeen pitkäänkin, ei oikeuta vähättelemään niitä koettuja tunteita. Ne tunteet on tosia siinä hetkessä, ja ne tunteet saattaa pilata muistoja niistä ensi päivistä - pahimmillaan pilaa koko anoppisuhteen yms! Eli ajatusta peliin - on vain ja ainoastaan VAUVAN parhaaksi että äiti ja vauva saa pesiä ihokontaktissa vähintään ensimmäiset päivät, mielellään viikot.

-Sama joka kirjoitti aikaisemmin kuinka jäi ikävä muistojälki noiata hormooneissaan koetuista tunteista

Laita mies lukemaan sektiosta, jotta ymmärtää, että kysymyksessä on iso ja raskas operaatio jo sinällään. Synnytyksen jälkeen tarvitset(te) rauhaa ja aikaa toipumiseen. Kyllä se anoppi kerkiää lapsenlastaan tavata ihan tarpeeksi tulevina vuosina.

Sairaalaan ei tarvita yhtään ylimääräisiä pöpöjen levittäjiä.

Kun aikoinaan (jo pian 40 v sitten) olin synnyttämässä, huonetoverilla ravasi vieraita kaiken aikaa - yritä siinä sitten hoitaa vauvaasi paita maidossa ja veressäkin. Huippu oli kun h-toverin miespuolinen työkaveri tuli moikkaamaan uuden naisystävänsä kanssa, jota synnyttäjä ei edes tuntenut ennestään. Kun oma perheeni (mies ja 2 isompaa lastamme) tulivat käymään, menimme yhteisiin oleskelutiloihin seurustelemaan.

Vieraita otimme kotiin vastaan, kun (kukin) vauva oli 2-viikkoinen ja oltiin jo vähän totuttu ja saatu rutiinit rullaamaan. Jos anoppi sai traumoja tästä, näyttää toipuneen kun porkuttelee kohta yhdeksissä kymmenissään :)

Itse en halunnut nähdä ketään kun ekasta olin sairaalassa, olin niin kamalassa kunnossa sektion jälkeen. Makasin letkuissa pahimmillani. Kun voin jo paremmin äitini käväisi ohimennessään (ei asu samalla paikkakunnalla).

Tokasta taas hän oli vahtimassa esikoista, joten luonnollisesti käväisi katsomassa vauvaa pikaisesti ennenkuin lähti kotiinsa. Olisi voinut vaikka anoppikin tulla, olin paremmassa kunnossa.

Itse tykkään enemmän, että isovanhemmat käyvät kotona. Etenkin jos olen huonossa kunnossa, oma äiti on eriasia siinä mielessä, että on läheisempi ja on ennenkin huonona nähnyt. Anopin kanssa ei olisi enää ongelmaa, olemme läheisempiä nyt kuin ennen.

Kotona myös ollut ihanaa kun ovat käyneet se, että ei tarvitse itse tehdä mitään. Ovat apuna vauvan hoidossa ja ruuan laitossa. Mies keittää kahvit ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama juttu tulee mieleen kahden elektiivisen sektion kokenerna. Toisen ajankohta päätettiin edellisenä päivänä, toiseen sain leikkausajan viikkoja ennen.

Saako jossain perhehuoneen, jos on tehty sektio? Ainakin Helsingissä ne on tarkoitettu vain normisynnytyksen läpikäyneille ilman mitään komplikaatioita, sillä perhehuoneissa ei pahemmin käy sairaalan henkilökuntaa. Sektioäideillä ei ole sinne mitään asiaa. Vai onko tämä muuttunut?

Sektioon on aina joku syy, ja se syy on vauvan tai äidin terveydessä. Jos vauva joutuu tehohoitoon tai erityistarkkailuun, anoppi ei pääse vauvaa katsomaan. Äidillä taas saattaa olla useitakin syitä, miksi sektio rehdään ja toipuminen voi viivästyä, esim. raskausmyrkytys.

En tmmärrä miksi sektiota vähätellään, sillä se on suuri leikkaus ja sen tulee suunnitellun sektion tekevä lääkärikin kertomaan etukäteen. Miksi ihmeessä sektioäidin tulee vaihtaa vereen sotkeutuneet lakanansa itse? Tuskin muun leikkauksen kokeneen tarvitsee olla samoissa likaisissa lakanoissa, jos ei itse niitä pysty vaihtamaan.

Itse asiassa sektio on virallisesti keskikokoinen gynekologinen leikkaus. Ja syy miksi sektion läpikäyneet laitetaan heti tekemään asiat itse on se, että haavat paranee paremmin ja kun kotiutui joutuu joka tapauksessa itse tekemään asioita. Ei kotonakin välttämättä ole mies passaamassa.

Ja ihan näin muuten vaan setäni joutui kaaduttuaan leikkaukseen jossa laitettiin tekonivel lantioon ja samana päivänä vielä laittoivat tämän kävelemään kivusta itkien ja huutaen. Ja tämä operaatio siis on valtava. Eli kun saat keskikokoisen haavan mahaasi ei kannata turhasta valittaa vaan teet kuten käsketään. Sinun parhaaksi se on

Mikä sinun mielestäsi sitten on iso gynekologinen leikkaus, jos sektio ei ole sitä? Itse et ole tainnut sektiota kokea. Lonkan protetisaatiota en pitäisi valtavana leikkauksena, setäsi taisi olla vähän kipuherkkä.

13. Mitä riskejä keisarileikkauksessa on?

Keisarileikkaus on keskisuuri gynekologinen toimenpide

http://www.pshp.fi/fi-FI/Raskaus_ja_synnytys/Usein_kysytyt_kysymykset/S…

Uliuli ja valivali! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama juttu tulee mieleen kahden elektiivisen sektion kokenerna. Toisen ajankohta päätettiin edellisenä päivänä, toiseen sain leikkausajan viikkoja ennen.

Saako jossain perhehuoneen, jos on tehty sektio? Ainakin Helsingissä ne on tarkoitettu vain normisynnytyksen läpikäyneille ilman mitään komplikaatioita, sillä perhehuoneissa ei pahemmin käy sairaalan henkilökuntaa. Sektioäideillä ei ole sinne mitään asiaa. Vai onko tämä muuttunut?

Sektioon on aina joku syy, ja se syy on vauvan tai äidin terveydessä. Jos vauva joutuu tehohoitoon tai erityistarkkailuun, anoppi ei pääse vauvaa katsomaan. Äidillä taas saattaa olla useitakin syitä, miksi sektio rehdään ja toipuminen voi viivästyä, esim. raskausmyrkytys.

En tmmärrä miksi sektiota vähätellään, sillä se on suuri leikkaus ja sen tulee suunnitellun sektion tekevä lääkärikin kertomaan etukäteen. Miksi ihmeessä sektioäidin tulee vaihtaa vereen sotkeutuneet lakanansa itse? Tuskin muun leikkauksen kokeneen tarvitsee olla samoissa likaisissa lakanoissa, jos ei itse niitä pysty vaihtamaan.

Itse asiassa sektio on virallisesti keskikokoinen gynekologinen leikkaus. Ja syy miksi sektion läpikäyneet laitetaan heti tekemään asiat itse on se, että haavat paranee paremmin ja kun kotiutui joutuu joka tapauksessa itse tekemään asioita. Ei kotonakin välttämättä ole mies passaamassa.

Ja ihan näin muuten vaan setäni joutui kaaduttuaan leikkaukseen jossa laitettiin tekonivel lantioon ja samana päivänä vielä laittoivat tämän kävelemään kivusta itkien ja huutaen. Ja tämä operaatio siis on valtava. Eli kun saat keskikokoisen haavan mahaasi ei kannata turhasta valittaa vaan teet kuten käsketään. Sinun parhaaksi se on

Joo, mutta siinä kunnossa, että liikkuu pyörätuolilla, pitäisi lakanoita itse vaihtaa... Minulla oli veroset lakanat, koska sain vsuvan kainalooni heti suntymän jälkeen maha vielä auki. Samoissa lakanoissa olin vielä osastolla. Pyysin hoitajaa vaihtamaan edes veroset, ettei alle kolmevuotias esikoinen pelästy nähdessään ne äitinsä päällä. Siinä vaiheessa minulla oli vielä katetrikin.

Leikkauspotilaiden kotona pärjäämisestä en osaa sanoa muuta kuin että olen avustanut esim. lonkkaleikkauksesta toipuvaa nuorehkoa henkilöä 24/7 muutaman viikon ihan vapaaehtoisesti, ja ei sekään toipilaalle herkkua ollut.

Vierailija kirjoitti:

Jo on itsekästä. Yhtälailla isovanhemmat vauvaa on odottanut. Pieni vierailu ei kai maailmaa kaada. Siis PIENI.

Toivottavasti anoppi kans osaa olla yhtä vittumainen kun apua esim tarvitset. Että hoida itse se ipanas. Sittenkin kun se huutaa yöt ja sinä itket väsymystä.

Itte oot vittumainen ihminen kun tuollaista kirjoittelet. Miksi vertaat ihmistä joka on kipuinen, univelkainen ja varmastikkin uupunut, vittumaiseksi ihmiseksi, kun toivoo rauhaa muutamaksi päiväksi ja anopin pitäisi olls vittumainen puhtaasti itsekkyyttään koko loppuelämänsä. "Jos mä en saa heti sairaalaan tulla katsomaan lapsenlastani, niin sit en koskaa auta millään tavalla."

Voihan siihen leikkiin kaksikin ryhtyä. Ei koskaan apua saunan pesuun, ei ruohonleikkuuseen, kevät ja joulusiivoukseen, ei ikkunoiden pesuun. Iän ottaessa kiinni, ei tulla seurustelemaan kun puoliso ja kaverit on kuolleita ja ovesta ei pääse ulos. Ei käydä kaupassa puolesta, kuolkoot nälkään, ei käytetä autolla sairaalassa, ei käydä illalla nostamassa lattialta kaatunutta ja loukkaantunutta.

Eli sulle katkera, se joka leikkiin ryhtyy niin leikin kestäköön, eikös?

Eikös alakkin kuullostaan kivemmalta että annetaan kipeän parantua rauhassa, eikä vedetä sitä herneenpalkoa nenäänsä kun ei toinen tanssikkaan sun pillin tahdissa?

Onneksi mun lapsella on ihanat ja toiset huomioon ottavat isovanhemmat ja voin olla samaa heille takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle tehdään leikkaus. Sinä päätät otatko vastaan vierailijoita vai et. Siinä mies ja hänen sukunsa saavat jäädä rannalle miettimään asiaan. Ja kukapa tietää vaikka anoppisi tajuaisi asian paremmin kuin miehesi. Sanot vaan hoitajille, ettet vastaanota ketään muita kuin miehesi. Nyt on miehelläsi aika aikuistua, sillä synnytyksestä toipuminenkin on raskas ja pitkä prosessi, ja silloin nainen päättää kotiin tulevien vierailijoiden vierailuajat ym. Tärkeintä ensiviikkoina olette sinä ja vauva, ja teidän välisen suhteen kehittyminen.

Mies on yhtä lailla lapsen vanhempi ja samalla viivalla päättämässä kuka saa nähdä vauvan. Mies voi ottaa vauvan ja käydä näyttämässä sitä aulassa tai vastaavassa sukulaisilleen ilman että äiti saa märistä asiasta. Myös koti on yhtä lailla miehen. Jos äiti ei tahdo vieraita voi vaikka sitten lukittautua makkariin yksin.

Meillä ei edes sairaalaan saanut tulla katsomaan kuin isä vain, eikä sitä vauvaa saanut mihinkään aulaan kuskata ja sitten tuoda takaisin synnyttäneiden osastolle. Onneksi monissa sairaaloissa nykyään ymmärretäänkin ensipäivien päälle, mm. imetyksen kannalta.

Ja luojan kiitos oma mieheni tajusi, että minun hyvinvointi=vauvan hyvinvointi, ja se nyt vaan menee vieraiden edelle. Vieraita vastaanotettiin täysin minun jaksamisen tahtiin. Surullista, että joillakin ei mene näin mukavasti vauvan kanssa ensiviikot, johtuen erimielisyyksistä. Kuitenkin vauvan ja äidin ensihetket ovat korvaamatonta aikaa ihan kaiken mahdollisen kannalta. Hyvä isä ymmärtää tämän, ja ajattelee vauvankin parasta.

Vierailija kirjoitti:

Muutaman vuoden kuluttua saamme lukea ap:n vuodatusta siitä, kuinka anoppi ei ole kiinnostut lapsenlapsesta (lue lähetä postissa kalliita lahjoja ja laita tilille rahaa).  Harmi lapsen kannalta, että äiti on tunnevammainen idiootti

Heikkoa on mummon rakkaus, jos lapsenlapsi ollaan valmiit hylkäämään jos ei heti vastasyntyneenä nähdä miniän mielipiteistähän ei mitään tarvitsr välittää.

Vierailija kirjoitti:

Koittakaapa muistaa, että on fakta, että synnyttäjän ei ole pakko päästää edes vauvan isää tai miestään sairaalaan katsomaan, saati isovanhempia. Se, että jokaisella on erilaiset mielipiteet siitä miten haluaa synnytyksen jälkeen vieraita ottaa vastaan, on myös ihan päivän selvää. Kenelläkään ei ole oikeutta haukkua tai solvata toisia sen vuoksi että omaan itseensä vaikuttavat mielipiteet eroaa.

Ja mitä tulee tunteisiin ja hormoneihin. Se että naisella on babyblues eli siisjärjettömän voimakasta hormoonipöllyä synnytyksen jälkeen pitkäänkin, ei oikeuta vähättelemään niitä koettuja tunteita. Ne tunteet on tosia siinä hetkessä, ja ne tunteet saattaa pilata muistoja niistä ensi päivistä - pahimmillaan pilaa koko anoppisuhteen yms! Eli ajatusta peliin - on vain ja ainoastaan VAUVAN parhaaksi että äiti ja vauva saa pesiä ihokontaktissa vähintään ensimmäiset päivät, mielellään viikot.

-Sama joka kirjoitti aikaisemmin kuinka jäi ikävä muistojälki noiata hormooneissaan koetuista tunteista

Tämä oli hyvin kirjoitettu!

Muistan myös tuota hormonipöllyä, kun itkin ihan kamalasti koko ajan. Mua myös jännitti kotiutuminen ja se itketti lisää.

Mies tuli hakemaan mua ja vauvaa sairaalasta äitinsä autolla ja kas kas sillä oli myös äitinsä mukana. Autoa käytettiin usein, kun ei anoppi sillä itse paljoa ajellut, joten ei voi oikein laittaa senkään piikkiin, että anoppi olisi auton takia mukana kyydissä. No tietenkin hänen auto, hänen säännöt, mutta selvä tekosyy tunkeutua mukaan.

Ai että mua vitutti ja suututti ja itketti silloin. Olisin rauhassa halunnut lähteä, pukea omat vaatteet ja laittaa vauvan lähtökuntoon yms., mutta ei.

Siinä mä sitten raivarin partaalla koitin lähtöä tehdä ja laitoin vauvaa ekaa kertaa turvakaukaloon. Mä olin kotona katsonut ja kokeillut miten se toimii ja laittelin vauvaa siihen anopin kommenttien säestämänä. Sitten siihen tultiin sörkkimään, niin mulla meni hermot ja sanoin miehelle, että mä meen nyt vessaan vaihtaa vaipan (omani), että laittakaa te vauva tohon tuoliin niin nähdään autolla. Koko auto matkan itkin vaan siellä takapenkillä ja ajattelin, että tosi kiva mennä kotiutumaan tällasen tunnesekamelskan kera. Ei onneksi tullut anoppi kotiin asti.

Mieskin ymmärsi tilanteen ja pahoitteli, vaikka en mä häntä syytä. Tilanne oli molemmille uusi, joten ei oikein itsestänikään osannut odottaa, miten asioihin reagoi.

Kello lähenee yhtätoista, ja anopit ovat viinilasien kanssa palstalla selvästi. Lapsettomana tämä kaikki huvittaa minua (kuten myös anoppiketju, joka täällä pyörii).

Mielestäni on päivänselvää, että vastasynnyttäneen naisen toiveita kuunnellaan, ja eihän naisen edes täydy vastaanottaa yhtään ketään sinne sairaalaan, tietääkseni? Hullujen hommaa tuollainen touhu, että jos ei nyt sinne sairaalan jaksa vastaanottaa anoppia, niin turha kysyä ikinä sitten eläessään lastenhoitoapua..

Mutta minäpä jatkan viinin juontia ja lukemista. Vielä 10min ennen rekisteröintipakkoa.

Meillä mies ei halunnut anoppiaan synnytyksen jälkeen meille kotia. Suuttui niin, että ei tullut sit hoitamaan ollenkaan. :-(

Alku voi myös siis vaikuttaa anopin ja lapsenlapsen väleihin.

Kun lapsi on eka ja eka sektio, ottaisin anopin vastaan lyhyesti sairaalassa/ mies näyttäisi vauvaa. Sairaalassa saat kuitenkin apua vauvan ja itsesi hoidossa. Kotona voi mennä useampikin viikko ennenkin haluat ottaa vieraita vastaan. (Meillä juoksi yksi vieras kiireellä ulos, kun rupesin huutamaan kivusta kotona :-)

On kuitenkin työlästä (varsinkin miehellesi) yrittää pitää anoppi pois kotoanne. Jos ette siellä jaksakaan ottaa vieraita vastaan. Meillä yksi hyvä ystävänikin (kokenut äiti) unohti, että vauvavierailu on lyhyt. Olin ihan kuollut sen jälkeen.... Sairaalassa porukka kuitenkin käy vain hetken verran eikä odota mitään kahvin keittoa...

Teillä tulee olemaan vielä monta riitaa, sen verran erilaiset odotukseton teillä perhe-elämästä. Anoppini ja äitini menettäneenä sanoisin, että ota heidät osaksi perhettäsi. Aina se ei ole helppoa, mutta se rikastuttaa teidän ja varsinkin lapsenne elämää.