Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Näitä tolkuttomia asioita vaativia pyörii aika paljon nettikirppiksillä! Taisi olla jossain feissarimokissa, kun joku oli facebook -kirppikselle laittanut ilmoituksen, että antaa sohvansa ilmaiseksi sitä tarvitsevalle. No joku likka sitten sanoi että haluaa sohvan, mutta vaati että se kuljetetaan hänelle ilmaiseksi kotiin. Moni ehdotti eri vaihtoehtoja hänelle, että jos vaikka joku hänen sukulaisensa auttaisi, tai hän vuokraisi pakettiauton jne. Neitihän suuttui verisesti kun ilmaista sohvaa ei hänelle maksutta kotiin tuotu. Ei luoja että ihmiset osaa olla kohtuuttomia idiootteja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ammatiltani kääntäjä, jonka palveluita ja etenkin tietotaitoa käytetään ilmaiseksi ihan jatkuvasti. Mutta autas armias, kun joskus kysyt joltain muulta henkilöltä mitään apua. Esimerkiksi kampaajaystäväni vihjaili hiuksiani leikatessani: "Kampaamossahan tosiaan veloitamme tällaisesta 50€". Meni yli, ja vastasin, että lähetän satojen eurojen laskun kaikista tekemistäni käännöksistä ja kulttuuritietämyksestä sekä neuvonnasta. Argh. 

Tuttua. Perusteellisesti kouluttautuneelle ammattikääntäjälle tulee vaikeasti määriteltävä olo myös silloin, kun ilmaiseksi käännättäjä vähättelee työn määrää sanomalla, että ei sen tartte sitten niin viimeisen päälle olla.

no en nyt kyllä kehtaisi ilmaiseksi leikkauttaa kampaajaystävälläni hiuksiani! Siis täh? Kyllä työstä palkan on jokainen ansainnut!

englannin kieltä nyt osaa jokainen muutenkin, tai ruottii, ym.

Eli kuulostaa siltä, että sinä olet itse tuo kielenkääntäjäkaveriltasi ammattipalveluita useiden työtuntien edestä kupannut kampaaja?

Tämä ei varsinaisesti ole mikään härskeimmistä härskein, yksittäinen pyyntö, mutta menee mielestäni samaan kategoriaan:

Olen isovanhempieni lapsenlapsista ainoa tyttö ja vieläpä vanhin. Olen aina joutunut erinäisissä tilaisuuksissa,esim.sukujuhlissa tai isovanhempien järjestämillä kahvikutsuilla, serveeraamaan ja hyysäämään. Olen tottakai ihan yhtälailla kutsuttu vieras, mutta ilmeisesti ummehtuneet sukupuoliroolit elävät yhä vahvasti perhepiirissäni tältä osin. Aina jotenkin kierolla tavalla minut saadaan niihin tehtäviin, jotka eivät muka sovi muille; avustan ruokailussa isoäitiäni, joka ei itse pysty siihen kunnolla (juu, kyllä se aina arkisin yllättäen pystyy...), kaatelen kahvia jatkuvasti pöytäseurueelle, korjaan lautasia, jään hoitamaan tiskit juhlien jälkeen, joudun tulemaan aina etuajassa järjestelemään juhlia... Olen myös ainoa, joka aina huolehtii isoäidistä (isoisäni lisäksi, joka on omaishoitaja) kaikella mahdollisella tapaa. Kukaan muu ei eväänsä heilauta hänen auttamiseksi, esim.wckäynnit, kävely, pyörätuoliin istuttaminen, pukeminen jne. Mielestäni jokainen voisi auttaa aina tilanteen mukaan, se joka on lähinnä ja kerkiää. Mutta jostain kumman syystä minut aina huudellaan paikalle ja muut toljottavat vieressä.

Kyllä minä ihan mielelläni autan ja tarjoudun välillä vapaaehtoisestikin, mutta olen aina se AINOA koko muusta nuoresta, terveestä porukasta. Meidän joukossa on aina miniät ja äitini ja tätejä. Ja aikuisiällä huitelevia, fiksuja poikia. Ja keski-ikäiset miehet. Mutta juuri minä olen sopiva talonpiika, koska olen sattunut syntymään tytöksi. Isovanhempani ovat minulle rakkaita enkä kehtaa kieltäytyäkään näissä tilanteissa. Eivät he kauaa täällä elä eikä auttaminen ole minulta poiskaan...

Nuorena naisena on kyllä aina kastin alimmaisena, monissa asioissa ja vielä vuonna 2016.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukulainen vaati, että olisimme kuskanneet hänen osuutensa perintöhuonekaluista ja huonekasveista hänen vanhempiensa talosta hänen kotiinsa "kun teillä on se pakettiauto ja olette ihan siinä matkan varrella ajamassa."

"Matkan varrella" tarkoitti yhteensä 300 kilometrin ylimääräistä lenkkiä per suunta, mies oli kyseisellä suunnalla aikataulutetun työmatkan takia ja kuskaus olisi pitänyt hoitaa tämän sukulaisen vaatimien aikataulujen mukaisesti. Samaan hengenvetoon sukulainen totesi, ettämitään ei saisi mennä rikki ja huonekasvit pitäisi kääriä siten, ettei yksikään palellu matkalla. Hän olisi siis ollut kotonaan odottamassa lastia saapuvaksi.

Ei sitten suostuttu, mistä seurasi ensin huutoa siitä, miten itsekkäitä autoilijat ovat ja sen jälkeen pitkä hiljaisuus yhteydenotoissa, kunnes olisi taas tarvinnut autoa johonkin muuhun kuskaukseen. Tuohon asti kyseessä oli ollut järkevä ja kiva sukulainen, mutta perintö tuntuu saavan ihmisissä jotain outoa aikaan?

Näitä kyselijöitä tosiaan piisaa jos omistaa pakettiauton. Milloin pitäisi lähteä muuttohommiin, milloin hakemaan sohva huonekaluliikkeestä ja milloin mitäkin kuljettamista sinne, tänne ja tuonne.

Saattaisin hyvinkin kysyä. Maksaisin sen verran hyvän korvauksen että voiton puolelle jäisi ,  mutta joo, väärään suuntaan ajaminen on kohtuutonta

Saattaisit kysyä, mutta en lähtisi.  Tavaroitten kuljetus maksua vastaan vaatii näet liikenneluvan. Tämä on hyvä syy kieltäytyä, jos yksityistä henkilöä pyydetään autoineen muutto ym. kuljetuksiin. Toinen on vakuutukset. Ammatikseen toimivilla yrittäjillä on vakuutukset vahingon varalle. Kuvitellaan, että joku lähtee viemään jonkun tuttavansa muuttokuormaa, jossa olisi arvokkaita antiikkihuonekaluja. Miten olisi vastuuasiat, jos hän ajaakin auton ympäri jostain syystä. Olisiko tuttava valmis pitämään mahdolliset vahingot kipeinään kun sai muuttokyydin halvalla. Mikäli kolari tulee viranomaisten tietoon, niin siinä vaiheessa takuulla kysellään liikenneluvista.

Sain kutsun sukulaistytön ylioppilasjuhliin, jotka olivat noin 100km päässä. En ollut nähnyt näitä sukulaisiani pitkään aikaan ja aluksi meinasin kieltäytyä kutsusta, koska kolmen pienen lapsen kanssa yksin reissaaminen tuollaisen matkan päähän on aina vähän haastavaa. Äitini sitten kuitenkin houkutteli minut lähtemään ("siellä on varmasti paljon leikittäjiä lapsille ja sinäkin saat hetken rentoutua ja syödä rauhassa kakkua!"). Lähdin sitten lasten kanssa jo aamusta matkaan. Matka ei tietenkään mennyt ihan mutkitta (yksi lapsi oksensi päälleen, kaikilla oli vuoronperään pissahätä ja jouduimme pysähtymään miljoona kertaa). Lopulta pääsimme perille. Kävikin sitten melko pian selväksi, että minua ei oltukaan kutsuttu paikalle ihan ilman taka-ajatuksia, vaan ylioppilaan äiti ryntäsi heti luokseni ja sanoi, että tarvitsee pikaisesti apua keittiössä ja kahvin tarjoilussa. Jouduinkin siis tarjoilijan rooliin koko päiväksi! Teen siis tarjoilijan töitä, joten ilmeisesti sukulaisrouva oli ajatellut, että teen sitä mielelläni vapaa-ajallakin. Mistään rentoutumisesta ei siis ollut tietoakaan, vaan hikihatussa ahersin tiskien ja tarjoilujen parissa. Rouva itse hääräsi vieressä ja käskytti tekemään milloin mitäkin. Lapset onneksi käyttäytyivät ihan kiltisti, mutta tuntui hieman häiritsevältä, kun en voinut katsoa heidän peräänsä. Lopulta onneksi yksi lapsista pissasi päälleen ja meillä ei ollut enää tarpeeksi varavaatteita, joten sain hyvän tekosyyn lähteä takaisin kotiin. En siis ollut koko aikana ehtinyt istua hetkeksikään alas, saati juoda kahvikupillista tai vaihtaa kuulumisia itse ylioppilaan kanssa. Oli niin raivostuttava reissu, että en ole enää pitänyt näihin sukulaisiin mitään yhteyttä. Kiitostakaan tästä työstä ei missään vaiheessa kuulunut keneltäkään. Äitini kyllä oli vähän häpeissään, kun oli minut onnistunut houkuttelemaan juhliin.

Itse olen myös kokenut uskomattomia tapauksia nettikirppilseltä, mutta tämä olo paras: Myin kahta hyväkuntoista käytävämattoa kirppishinnalla, yht 15e. No, joku epämääräinen nainen otti yhteyttä ja halusi nuo matot. Ok. Ensiksi piti tulla hakemaan, mutta milloin poika oli sairastunut ja milloin kaima, selityksiä tuli monenlaisia. Lopulta lupauduin heittämään matot hänelle, että saisin ne nurkista pyörimästä, mutta kun vientipäivä koitti, niin taas oli tullut joku este. Sitten sanoin, että pistän uudestaan myyntiin. Ei mitään, matot menivät heti kaupaksi ja elämä jatkui. Kuitenkin pitkän ajan jälkeen sain tältä oharit tehneeltä naiselta viestiä, että onko mulla ne matot vielä myynnissä ja jos on, niin voisinko heittää tarjouksena ne 9 eurolla.

Vierailija kirjoitti:

Tämä mun tarina ei ihan vastaa otsikkoa, mutta pakko nyt kuitenkin kertoa, kun tuli ensimmäisenä mieleen. Tässä tarinassa siis minä olen ilmeisesti se, joka on vaatinut liikaa.

Minulla on eräs ystävä, jonka olen tuntenut melkein 20 vuotta ja olemme viime vuosina olleet todella läheisiä ystäviä. Aloin vuosi sitten odottamaan kaksosia, ja raskausaika oli tosi haastava. Jouduin mm. sairaalaan vuodelepoon moneksi viikoksi, kärsin raskausmyrkytyksestä ja vauvatkin syntyivät kuukauden etuajassa. Jouduin olemaan sairaalassa melko pitkään ennen kuin pääsin vauvojen kanssa kotiin. Tämä ystäväni oli raskausaikana minulle tukena ja lupaili koko ajan, että hän voi sitten vauvojen syntymän jälkeen auttaa, koska tietää, että raskasta tulee varmasti olemaan (mieheni tekee vuorotyötä ja reissaa paljon). Olin ollut jo muutaman viikon lasten kanssa kotona ja univelkaa alkoi olla todella paljon. Olimme sopineet ystäväni ja kahden muun yhteisen kaverimme kanssa, että menemme pitkästä aikaa käymään kaupungilla syömässä yhdessä, jotta minäkin pääsen tuulettumaan vauva-arjesta. Minulla oli vieläkin sektiohaava todella kipeä ja sen lisäksi muutenkin fyysinen kuntoni oli aika huono vaikean raskauden jäljiltä. Tämä ystäväni asuu melko lähellä meitä ja hänellä oli auto käytössä, joten pyysin luonnollisesti häneltä, että voisinko tulla samalla kyydillä kaupungille (olin näin tehnyt aiemminkin, koska tosiaan asumme niin lähekkäin). Yllätys olikin melkoinen, kun ystäväni vastasi minulle kipakalla viestillä, että hän ei aio alkaa tästä lähtien miksikään minun hovikuljettajakseni ja että häntä ärsyttää, kun hän AINA joutuu olemaan se, jonka kyydillä muut kulkevat. Olin ihan puulla päähän lyöty, koska ystäväni ei normaalisti ikinä sano mitenkään ilkeästi kenellekään ja varsinkin, kun emme tosiaan olleet nähneet vielä kertaakaan lasten syntymän jälkeen ja hän varmasti tiesi, miten kipeä olin ja miten väsynyt olin parin tunnin yöunien jäljiltä ja että meidän kotoa oli lähimmälle bussipysäkille kuitenkin melko pitkä matka. No menin kuitenkin sitten bussilla kaupungille ja ystäväni oli koko reissun niin kuin mitään outoa ei olisi tapahtunut. En kuitenkaan ole voinut jotenkin antaa tuota anteeksi ja se vieläkin vaivaa minua kovasti. Tuosta tapahtumasta on muutama kuukausi aikaa. Ystäväni on myös käynyt katsomassa lapsia pari kertaa ja ollut taas ihan oma itsensä, mutta en ole todellakaan enää uskaltanut pyytää minkäänlaisia palveluksia tai apua, vaikka olisin ehkä välillä tarvinnutkin. Vauva-arki pienten kaksosten kanssa on tosi raskasta ja olisi suuri pelastus, jos joku voisi vaikka välillä tulla avuksi, että saisin siivottua tai nukuttua edes hetken. Luulin ennen, että juuri tähän ystävääni voisin luottaa vaikealla hetkellä, mutta taisin olla väärässä. :(

Kohtuuton reaktio tuolla ystävälläsi.

Ehkä se johtui jostakusta muusta, joka oli juuri hyppyyttänyt häntä ilmaisena kuskina? Eikä siis sinusta oikeastaan lainkaan.

Ei sillä, tuossa tapauksessa olisi ollut paikallaan, että hän olisi pyytänyt reaktiotaan anteeksi ja selittänyt, mistä se oli oikeasti kummunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni tuli niin vanhaksi, että edessäpäin alkoi häämöttämään muutto palvelutaloon, jolloin hän ilmotti, että muuttaa minun luokseni asumaan, tietenkin. Minä, isoveljeni ja pikkuveljeni olemme ainoat lapsenlapset ja minun ollessa nainen, oli mummon mielestä toki selvää että minä naisena lopettaisin oman elämäni ja jäisin kotiin hoitamaan mummoa. Muuten hyvä, mutta asuin omistusyksiössä hissittömässä talossa keskustassa, opiskelin teknillisessa yliopistossa ja olin juuri muutaman kuukauden päästä lähdössä vaihtoon toiselle puolen maailmaa.

Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien.

Podin oikeasti aivan mielettömän pahaa oloa tämän asian kantilta, etenkin kun olin (tai olimme) veljieni kanssa todella läheisiä mummon kanssa, kävimme usein vierailulla ja järjestimme ohjelmaa hänelle, vaikka välimatkaakin oli päälle 100 km.

Noh, tilanne kärjistyi siihen, että veljeni ja sairas äitimmekin tulivat väliin ja yritimme yhdessä tarjota mummolla lähempää kämppää+henkilökohtaista avustajaa jonka me kustantaisimme, mutta ei. Lopputulema on se että mummo jätti minut perinnöttä ja minä jatkoin elämääni kuten ennenkin ilman mummoa elämässäni, hänen tahdostaan. :/

Voiko tuolla perusteella muka jättää perinnöttömäksi?

Ei voi. Ap olisi oikeutettu vähintääkiin lakiosaan. Mutta toisaalta jos hänen äitinsä on vielä elossa, mummon perintö menee 100-prosenttisesti äidille ja äidiltä sitten aikanaan ap:lle ja veljilleen.

Perinnöttä jättäminen edellyttää esim. rikosta perittävää kohtaan tai täysin kunnotonta elämää esim. vankeustuomioineen.

Eräs ystäväni joka muutti toiselle puolelle suomea lähihoitajan opintojen perässä muutama vuosi takaperin. Alkuun kaikki meni ihan ok, soiteltiin jne. Mutta kun tuli kaiken maailman mieskuvioita niin jäin syrjään.

Kuulin välillä muilta kavereilta että muutti jatkuvasti paikkakunnalta toiselle jonkuu miehen perässä ja koulun käynti vähän jäi väliin. Vaikka viikossa piti vain 1-3 koulupäivää käydä (hyväkslukuja) niin eipä tämä käynyt kun "pää ei kestä"... noh kenkää sai sitte koulusta kun ei siellä käynyt. Nykyseltään on keikkasiivoojana ja asuu EX anoppinsa nurkissa. Ottanut muutaman lemmikinkin vaikka tietää ettei rahat riitä.

Sovimme kaveri porukassa välillä tapaamisia ja yleensä aina päivää ennen alkaa puhelin soitto kierros tän kaverin puolelta et hänellä ei oo rahaa tulla "voisiks heittää rahaa..." eli suomeks jouduttais kustantaa hänen junalippu 40€+40€ ja kaikki ruoka ja juoma tms. Ja vielä vähän käyttörahaa himaansa millä lie verukkeella aina. Omat rahat mitä hän tienaa; menee ryyppäämiseen tms.

Ei ehkä rasittavinta mutta eniten ärsyttää juuri tuo piittaamattomuus. Elelee vaa toisten siivellä. Ollaa vähä kyllästytty tähän. Yleensä muutama kerta vuodessa tulee soittoa et kun laskut pitää maksaa eikä ole rahaa... huom ollaan koko porukka opiskelevia jotka asuu omillaan ja tekee ohella vielä itsekkin töitä... ei se raha kasva puussa!

Olemme lapseton pariskunta. Olen silloin tällöin hoitanut samassa kylässä asuvan perheen neljää pikkulasta muutaman tunnin ajan.

Emme ole mitenkään ystäviä, ainoastaan hyvänpäiväntuttuja ja kerran äiti kysyi, voisinko hoitaa lapsia hetken ja siitä se lähti.

Viimeisin episodi: olimme mieheni kanssa sopineet menevämme hääpäivän kunniaksi käymään oikein Tallinnassa. Lähtöpäivänä naapuri soitti ja pyysi lapsenpiiaksi, koska he halusivat miehen kanssa mennä elokuviin.

Kerroin, että olemme lähdössä Tallinnaan. Mitä sanoo tämä rouva? "No ettekö voisi kuitenkin perua sitä, kun meistä olisi niin kiva mennä katsomaan se uusi elokuva ja ensi-illoissa on paras tunnelma?" Siis aivan pokkana.

Emme sitten peruneet, mutta rouva löi minulle luurin korvaan. Ei ole sen koommin kuulunut, onneksi.

Pakko vielä lisätä, että perhe on uskossa.

Sukulaisella lojui kuukausitolkulla tyhjiä banaanilaatikoita jotka olivat jääneet heiltä muutosta. Oli niin laiska, ettei jaksanut viedä niitä pois. Sanoin, että minähän ne voisin napata, kun me olemme muuttamassa.

Jäi ottamatta, kun pyysi niistä vuokraa tai olisin ostanut ne omaksi.

miten tuon perheen uskossa olo liittyy mihinkään?

Vierailija kirjoitti:

Sain kutsun sukulaistytön ylioppilasjuhliin, jotka olivat noin 100km päässä. En ollut nähnyt näitä sukulaisiani pitkään aikaan ja aluksi meinasin kieltäytyä kutsusta, koska kolmen pienen lapsen kanssa yksin reissaaminen tuollaisen matkan päähän on aina vähän haastavaa. Äitini sitten kuitenkin houkutteli minut lähtemään ("siellä on varmasti paljon leikittäjiä lapsille ja sinäkin saat hetken rentoutua ja syödä rauhassa kakkua!"). Lähdin sitten lasten kanssa jo aamusta matkaan. Matka ei tietenkään mennyt ihan mutkitta (yksi lapsi oksensi päälleen, kaikilla oli vuoronperään pissahätä ja jouduimme pysähtymään miljoona kertaa). Lopulta pääsimme perille. Kävikin sitten melko pian selväksi, että minua ei oltukaan kutsuttu paikalle ihan ilman taka-ajatuksia, vaan ylioppilaan äiti ryntäsi heti luokseni ja sanoi, että tarvitsee pikaisesti apua keittiössä ja kahvin tarjoilussa. Jouduinkin siis tarjoilijan rooliin koko päiväksi! Teen siis tarjoilijan töitä, joten ilmeisesti sukulaisrouva oli ajatellut, että teen sitä mielelläni vapaa-ajallakin. Mistään rentoutumisesta ei siis ollut tietoakaan, vaan hikihatussa ahersin tiskien ja tarjoilujen parissa. Rouva itse hääräsi vieressä ja käskytti tekemään milloin mitäkin. Lapset onneksi käyttäytyivät ihan kiltisti, mutta tuntui hieman häiritsevältä, kun en voinut katsoa heidän peräänsä. Lopulta onneksi yksi lapsista pissasi päälleen ja meillä ei ollut enää tarpeeksi varavaatteita, joten sain hyvän tekosyyn lähteä takaisin kotiin. En siis ollut koko aikana ehtinyt istua hetkeksikään alas, saati juoda kahvikupillista tai vaihtaa kuulumisia itse ylioppilaan kanssa. Oli niin raivostuttava reissu, että en ole enää pitänyt näihin sukulaisiin mitään yhteyttä. Kiitostakaan tästä työstä ei missään vaiheessa kuulunut keneltäkään. Äitini kyllä oli vähän häpeissään, kun oli minut onnistunut houkuttelemaan juhliin.

Miksi suostuit? Olisit kysynyt, missä on lasten leikkinurkka ja istunut alas juomaan kahvia.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni sen sijaan saa palveluspyyntöjä vieläkin härskimmin kuin minä. Hän tekee työkseen pääasiassa muoti- ja editorial-kuvauksia ja sehän on sitten ihan uskomattoman mahtavaa monen tuttavan mielestä. Milloin mies saisi olla ottamassa perhekuvia, valmistujaiskuvia, profiilikuvia, auton tai asunnon myyntikuvia, ja tietysti huokeaan sopuhintaan eli ilmaiseksi. Periaatteessa kun me saadaan kutsu joihinkin juhliin, sisältyy kutsuun automaattisesti oletus, että mieheni kuvaa juhlat. Ja niitä kutsujahan tulee sitten paljon. Meidät on esimerkiksi kutsuttu miehen pikkuserkun pieniin ja intiimeihin 30 hengen häihin miltein ainoina sukulaisina, vaikka emme ole tämän pikkuserkun kanssa mitenkään erityisen läheisiä. Päivää ennen tuli vielä pyyntö, että ei kamalaa valokuvaaja on sairastunut, että voiko mieheni ottaa kuvia juhlissa. Voihan se toki näinkin olla, mutta laskemalla yksi plus yksi, uskon, että meidän kutsumiselle oli tasan tarkkaan yksi syy.

 

Tuttua!

Minun mieheni harrastaa valokuvausta vakavasti, ja kuvia on julkaistu lehdissäkin. Kuvaa välillä toimeksiannosta (nimellisellä korvauksella) milloin tanssinäytöksiä, -kisoja tms.

Serkkunsa taannoin ilmoitti, että mies saisi (huom: saisi) oikein ruoat häissä, kun kävisi kuvaamassa jonkun serkun tutun häät (joista me emme olleet kuulleetkaan). Juu ei.

Hääkuvien suhteen odotukset ovat korkealla, eikä riitä, että hikipäissään viuhtoo kameran kanssa ja yrittää ehtiä oikeaan aikaan painaa nappia oikeasta kuvakulmasta oikealla valotuksella niin että kaikki näyttävät nätiltä. Pitää vielä  hinkata ja viilata KAUAN kuvien postprosessia. Ja "palkkana" hätäinen karjalanpaistiannos. Serkun mielestä se kuvaaminen on vaan "naps" ja menoks.

Yllättäen meillä oli muuta menoa omana hääpäiväviikonloppuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeasti ihmiset! Minkälaisia tossuja te oikein ootte kun ette osaa sanoa ei? Törkeitä tapauksia nämä kaikki, mutta on teissäkin vikaa ketkä ette osaa kieltäytyä vaikka hyväksikäyttö toistuu. Kerran sitä voi tyhmyyttään mennä halpaan, mutta että toistuvasti?

Jos et ole huomannut, niin aika moni on tarinansa loppuun kirjoittanut että ei suostunut. Ja monessa tapauksessa ollut niin, että asiaa on kaunisteltu ja väitetty muuta, mutta totuus  onkin paljastunut vasta kun on suostunut pyyntöön

Olin tulossa sanomaan aivan samaa, kun muutama ihminen on ketjussa jo kertonut, että päässä on pahasti vikaa, jos antaa ihmisten riepotella kuten tässä on jo pariltasadalta kirjoittajalta kuultu.

Olin elämäni ensimmäiset kaksi kolmannesta avulias ja todella helposti hyväksikäytettävä ihminen, siis kitti ja ilmeisen yksinkertainen. Useimmilla ihmisillä säilyy kohtuus mielessä, mutta ns. riistäjät kyllä haistavat minun kaltaiseni ja käyttävät minua ihan sumeilematta hyväkseen. Osasin minä ennenkin sanoa ei ihan päättömiin pyyntöihin, mutta kun pienestä asiasta kasvaa iso monen ovelan mutkan kautta tai on kysymys vastapalveluksesta tai kyseessä on sukulainen, kieltäytyminen ei ole ihan niin yksinkertaista kuin ulkopuolinen luulisi. Edes yhdestä kerrasta opiksi ottaminen ei ole helppo juttu, kun sitä vain haluaa uskoa, että ei kaveri nyt toista tai viidettä kertaa samaa temppua kehtaa tehdä.

Minä opettelin sanomaan ei, vaikka helppoa se ei ollut. Lähes kaikissa pöyristyttävissä tapauksissa kaveruus on kärsinyt ja useimmiten myös ennen pitkää päättynyt. Hurjan sitkeitä jotkut kyllä ovat, kun palvelijan rooliin lipsahtanut kaveri yrittää päästä vinoutuneesta suhteesta eroon.

Onkohan sama neljän lapsen perhe, joka ennen asui lähellämme, siis tuossa pari viestiä ylempänä..? Otimme heidän neljä lastaan, ml. Kolmekuinen vauva, hoitoon muutamaksi tunniksi ja tarjosimme ruuat ja välipalat. Oli työllistävä porukka omien lastemme lisäksi. Erikoista oli, ettei tullut kuin väkinäinen kiitos vaivanpalkaksi. Jotenkin ajattelen että jos joku hoitaa meidän kahta lastamme muutaman tunnin, niin veisin vaikka kukkapuskan ja kahvia tms.?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni tuli niin vanhaksi, että edessäpäin alkoi häämöttämään muutto palvelutaloon, jolloin hän ilmotti, että muuttaa minun luokseni asumaan, tietenkin. Minä, isoveljeni ja pikkuveljeni olemme ainoat lapsenlapset ja minun ollessa nainen, oli mummon mielestä toki selvää että minä naisena lopettaisin oman elämäni ja jäisin kotiin hoitamaan mummoa. Muuten hyvä, mutta asuin omistusyksiössä hissittömässä talossa keskustassa, opiskelin teknillisessa yliopistossa ja olin juuri muutaman kuukauden päästä lähdössä vaihtoon toiselle puolen maailmaa.

Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien.

Podin oikeasti aivan mielettömän pahaa oloa tämän asian kantilta, etenkin kun olin (tai olimme) veljieni kanssa todella läheisiä mummon kanssa, kävimme usein vierailulla ja järjestimme ohjelmaa hänelle, vaikka välimatkaakin oli päälle 100 km.

Noh, tilanne kärjistyi siihen, että veljeni ja sairas äitimmekin tulivat väliin ja yritimme yhdessä tarjota mummolla lähempää kämppää+henkilökohtaista avustajaa jonka me kustantaisimme, mutta ei. Lopputulema on se että mummo jätti minut perinnöttä ja minä jatkoin elämääni kuten ennenkin ilman mummoa elämässäni, hänen tahdostaan. :/

Voiko tuolla perusteella muka jättää perinnöttömäksi?

Ei voi. Ap olisi oikeutettu vähintääkiin lakiosaan. Mutta toisaalta jos hänen äitinsä on vielä elossa, mummon perintö menee 100-prosenttisesti äidille ja äidiltä sitten aikanaan ap:lle ja veljilleen.

Perinnöttä jättäminen edellyttää esim. rikosta perittävää kohtaan tai täysin kunnotonta elämää esim. vankeustuomioineen.

Höpsis. Ap ei ole laillinen perillinen ilman testamenttimainintaa, joten ap:n voi "jättää perinnöttä" vain olemalla mainitsematta häntä testamentissa. Jos mummo on testamentannut omaisuuttaan muille kuin rintaperillisille, rintaperilliset eivät saa 100% perinnöstä, vaan ainoastaan lakiosansa. Mummo voi testamentata suoraan ap:n veljelle tai muille lastenlapsille sen osan, joka ei ole rintaperillisen/rintaperillisten lakiosa. Siihen en ota kantaa, tekikö mummo oikein, kommentoin ainoastaan lakia.  t: se joka vastasi tähän kysymykseen jo aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Olen anoppini kanssa pahoissa riidoissa tällä hetkellä, koska hän vaatii, että vien jatkuvasti pahasti kissa-allergisen lapseni hänen luokseen kylään ja hoitoon. Lapselleni siis puhkesi yhtäkkiä paha kissa-allergia (ja mahdollisesti muitakin eläinallergioita) vuosi sitten. Anopilla on viisi kissaa, koiria, lintuja ja jyrsijöitä koko talo täynnä ja hän ei ole myöskään mikään kovin siisti ihminen. Suoraan sanottuna talo on oikea haiseva pöly- ja karvaläävä. Lapsi saa melkein välittömästi oireita (silmä-, iho- ja hengitysoireita), vaikka olisi ottanut jo etukäteen allergialääkkeitä. Anopin mielestä lapsi kaipaa vain siedätyshoitoa ja hänen mielestään minä vain liioittelen asioita (oireet siis ovat ihan kaikkien silmin nähtävissä!). En siis tosiaankaan enää vie lasta sinne mielelläni. Anoppi laittoi viimeksi viime viikolla viestin, että toivoo lapsen tulevan kesälomalla muutamaksi päiväksi mummolaan hoitoon. Aikoi kuulemma imuroida ensin ja laittaa kissat siksi aikaa toiseen huoneeseen. Ei, niin ei! Itse en ole kehdannut vaatia eläinten hävittämistä, mutta valitettavasti tosiasia on se, että jos niin ei tapahdu, niin lapsi ei enää voi vierailla mummolassa (muuten kuin ihan lyhyitä pätkiä kerrallaan). 

Buaahhhhh...härskeistä ehdotuksista puheen ollen, ei suatana. Taitaa eniten äitikkää vtuttaa elukat, niin pitää sitten alkaa oikein kiristämään. Anoppina pitäisin huolen siitä, ettei mitään perintöä varmasti jää.

Lähisukulainen täytti pyöreitä ja kutsui minut juhliin. Olin todella iloinen kutsusta, ajattelin että mukavaa että hän haluaa viettää iltaa minunkin kanssani. No paria päivää ennen juhlia sukulaisen mieheltä tulikin soitto. Halusi varmistaa että kyllähän minä tarjoilen illan juomaa vieraille kun edellinen on juotu, teen ja tarjoilen ruokaa sekä "katson että kaikki viihtyy". Lisäksi minun olisi pitänyt pitää huoli, ettei "Pirkko" tai "Mikko" aiheuta kohtauksia: heillä kun on tapana vetää älyttömät kännit ja alkaa järjestää kohtauksia. Lisäksi tokihan olisin myös kuskina juhlien jälkeen, maalla kun on niin vaikeaa ja kallista tilata taksia.

Häkellyin täysin ja kieltäydyin sekä ilmoitin että en pääsekään paikalle. Tästähän sitten jälkeenpäin kuulin, miten ilkeä ja itsekäs olin kun en osallistunutkaan juhliin. Juhlakalukin oli kuulemma oikein odottanut minua. Lisäksi minun olisikin kuulemma vain pitänyt siivota jälkeni mikäli esim olisin läikyttänyt jotain lattialle???

Katselin kun kaveri jätti lompakkonsa autoon hanskalokeroon kun mentiin yhdessä kahville, olin kyydistä luvannut tarjonnut hänelle kahvit joskus aikaisemmin. Tarjosikin, kahvit ja tykötarpeet. Sen jälkeen pari reissua menty minun autolla. Käytiin kahvilla, kumpikin maksoi omansa. Ja ei se hänelle tarjottu kahvi riittänyt silloin aiemmin vaan kahvin kanssa otti jäätelöannoksen ja lapselleen, joka oli mukana, jäätelöannoksen ja tripin.

Ihmettelin miten oli pokkaa jättää lompakko autoon mutta jonotin ensin ja otin vain itselleni kahvin ja menin pöytään. Sitten katselin hämmästyneenä kun kaveri tilasi settinsä ja huhuili minua maksamaan. Sanoin että sä kuule varmaan unohdit lompakkosi autoon, voin katsoa "Tanelia" kun kipaiset hakemassa lompsan. Ilme oli ihan verraton.