Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Mummoni tuli niin vanhaksi, että edessäpäin alkoi häämöttämään muutto palvelutaloon, jolloin hän ilmotti, että muuttaa minun luokseni asumaan, tietenkin. Minä, isoveljeni ja pikkuveljeni olemme ainoat lapsenlapset ja minun ollessa nainen, oli mummon mielestä toki selvää että minä naisena lopettaisin oman elämäni ja jäisin kotiin hoitamaan mummoa. Muuten hyvä, mutta asuin omistusyksiössä hissittömässä talossa keskustassa, opiskelin teknillisessa yliopistossa ja olin juuri muutaman kuukauden päästä lähdössä vaihtoon toiselle puolen maailmaa.

Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien.

Podin oikeasti aivan mielettömän pahaa oloa tämän asian kantilta, etenkin kun olin (tai olimme) veljieni kanssa todella läheisiä mummon kanssa, kävimme usein vierailulla ja järjestimme ohjelmaa hänelle, vaikka välimatkaakin oli päälle 100 km.

Noh, tilanne kärjistyi siihen, että veljeni ja sairas äitimmekin tulivat väliin ja yritimme yhdessä tarjota mummolla lähempää kämppää+henkilökohtaista avustajaa jonka me kustantaisimme, mutta ei. Lopputulema on se että mummo jätti minut perinnöttä ja minä jatkoin elämääni kuten ennenkin ilman mummoa elämässäni, hänen tahdostaan. :/

Voiko tuolla perusteella muka jättää perinnöttömäksi?

Vierailija kirjoitti:

Mummoni tuli niin vanhaksi, että edessäpäin alkoi häämöttämään muutto palvelutaloon, jolloin hän ilmotti, että muuttaa minun luokseni asumaan, tietenkin. Minä, isoveljeni ja pikkuveljeni olemme ainoat lapsenlapset ja minun ollessa nainen, oli mummon mielestä toki selvää että minä naisena lopettaisin oman elämäni ja jäisin kotiin hoitamaan mummoa. Muuten hyvä, mutta asuin omistusyksiössä hissittömässä talossa keskustassa, opiskelin teknillisessa yliopistossa ja olin juuri muutaman kuukauden päästä lähdössä vaihtoon toiselle puolen maailmaa.

Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien.

Podin oikeasti aivan mielettömän pahaa oloa tämän asian kantilta, etenkin kun olin (tai olimme) veljieni kanssa todella läheisiä mummon kanssa, kävimme usein vierailulla ja järjestimme ohjelmaa hänelle, vaikka välimatkaakin oli päälle 100 km.

Noh, tilanne kärjistyi siihen, että veljeni ja sairas äitimmekin tulivat väliin ja yritimme yhdessä tarjota mummolla lähempää kämppää+henkilökohtaista avustajaa jonka me kustantaisimme, mutta ei. Lopputulema on se että mummo jätti minut perinnöttä ja minä jatkoin elämääni kuten ennenkin ilman mummoa elämässäni, hänen tahdostaan. :/

Uskomatonta. Eihän mummosi voi olla sellaista sukupolvea jotka noin ajattelivat , eikö se sukupolvi ole ollut jo kauan haudassa.

Miten hän ajatteli että elätät itsesi , eihän ne omaishoitajan palkat kovin suuria ole?

Meillä on maatila, tarkemmin lypsytila. Ja käytämme paljon meijerin tuottajakauppaa, mistä toki muutkin saavat rahalla ostaa. Nyt sitten on näitä juhlia ja muita lähipiirissä..yllätys,yllätys, aika moni kuvittelee meidän hakevan sieltä  kaupasta ilmaiseksi tuotteita, joten eihän olisi liikaa vaadittu jos sponsoroisimme janikyllikin rippilakkiaisristiässynttäripäiville juustoja, voita ja sitä rataa.. 

Monelle on ollut yllätys, että tuottajakaupassa voi olla kalliimpaa kuin normikaupassa..

Emme ole sponsoroineet. Lihaakin voisimme kuulemma lahjoittaa, kun kumminkin se menee teurastamolle melkein ilmaiseksi..niipä, mutta tuottajapalautuksena sen melkein saa ostaa sieltä teurastamolta, eikä kotiteurastuskaan ole ilmaista.

Lisukkeena minut tunnetaan hyvin tietävänä ihmisenä tuolla navetassa, joten eihän ole liikaa vaadittu, että poi´itan naapurinkin lehmät ja käyn tarkastamassa muutaman hiehonkin, kun olen alan ihminen.. Kyllä se haittaa. 

Talkoisiin voin tulla lättyjä paistamaan ja pihaa kuopsuttamaan, mutta navettaan astun vasta, kun palkka on sovittu. Ja sekin verokortilla.

Ei ole tullut pyyntöjä tuon jälkeen, navettaan.

Anoppi kuuli raskaudestani ja vaati, että teen abortin. En tehnyt.

Meillä on myös pakettiauto, ja näitä muuttoapuja ja tavaran kuljettamisia satojen kilometrien päästä kysellään jatkuvasti. Totta kai autetaan sukulaisia ja ystäviä silloin tällöin, mutta emme kyllä lähde viikonloppuisin raskaan työviikon jälkeen muuttamaan ja kuljettamaan mitään työkaverin serkun naapureita.

Eräs työkaveri loukaantui oikein kunnolla, kun sanoin pitäväni lomaa koko elokuun. Hänen tyttärellään olisi nimittäin elokuun alussa muutto 600 kilometrin päähän, ja tämä tuttu oli laskenut sen varaan, että minä hoidan muuton. Kehtasi vielä pyytää, että voisinko siirtää lomaani viikolla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ammatiltani kääntäjä, jonka palveluita ja etenkin tietotaitoa käytetään ilmaiseksi ihan jatkuvasti. Mutta autas armias, kun joskus kysyt joltain muulta henkilöltä mitään apua. Esimerkiksi kampaajaystäväni vihjaili hiuksiani leikatessani: "Kampaamossahan tosiaan veloitamme tällaisesta 50€". Meni yli, ja vastasin, että lähetän satojen eurojen laskun kaikista tekemistäni käännöksistä ja kulttuuritietämyksestä sekä neuvonnasta. Argh. 

Tuttua. Perusteellisesti kouluttautuneelle ammattikääntäjälle tulee vaikeasti määriteltävä olo myös silloin, kun ilmaiseksi käännättäjä vähättelee työn määrää sanomalla, että ei sen tartte sitten niin viimeisen päälle olla.

Itseäni ärsyttävät vielä enemmän sellaiset ihmiset, jotka pyytävät minua "äkkiä vilkaisemaan" esim. ulkomailla sijaitsevan yliopiston hakuohjeet ja hakukelpoisuussäännöt. "Äkkiähän sinä kielitaitoisena nuo katsot ja käännät minulle"... Jep jep, menipä illasta kolme tuntia ystävän autteluun, ja myöhemmin sama henkilö sitten kehtaa vihjailla ottavansa maksun puolen tunnin kampaajapalvelusta tai parista treenineuvosta. Ikään kuin minun panokseni tässä tilanteessa oli vain "kaverin auttamista", ja heidän panoksensa sen sijaan ammattilaisen palvelua. Perkele!

Vierailija kirjoitti:

Lupasin uudelle tuttavuudelle (harrastuksen kautta) antaa seuloa kaikki vaatteet mitkä sopii hänelle kun seuraavan kerran siivoan komerot. Pyysin, että jos joku ei passaa niin laita kierrätykseen. Kaikki olivat sopivia. Sanoin, että hyvä, seuraavan kerran tehdään samoin. Tästä on nyt muutama viikko.

Nyt alkoikin tekstiviestirumba. Joka toinen päivä kysytään et milloin siivoat komerot. Sanoin et keväällä ja syksyllä, nyt menee siis syksyyn. Ja tekstiä pukkaa, voisko aikaistaa, käykö ensi viikolla, voiko tulla auttamaan, käyn mielelläni sun komerot läpi :-O ja oliskos sitä ja sitä kun kesäkin tulee. Mielellään nahkatakkia, laukkuja, nro 40 vaatteet, farkkuja sillä ja sillä lahkeella, sitä väriä, koruja jos on ja aurinkolaseja. Olen hieman pöyristynyt.

Syö vähän suklaata suruun niin sitten olet myös pyöristynyt.

Ei vaan, jotkut ihmiset ovat kyllä uskomattoman härskejä lokkeja.

"Anoppi" yritti vaatia äitiäni hoitamaan äitiään (eli miehen mummoa). Jankkasi sekä minulle että äidilleni että on niin helppo homma, ruoat vaan lämmittää.

Juu on varmaan ihan helppo homma kun itse nyt viettää siellä 6+ tuntia päivässä, ei saanut edes miehensä sukulaispoikia hommaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni tuli niin vanhaksi, että edessäpäin alkoi häämöttämään muutto palvelutaloon, jolloin hän ilmotti, että muuttaa minun luokseni asumaan, tietenkin. Minä, isoveljeni ja pikkuveljeni olemme ainoat lapsenlapset ja minun ollessa nainen, oli mummon mielestä toki selvää että minä naisena lopettaisin oman elämäni ja jäisin kotiin hoitamaan mummoa. Muuten hyvä, mutta asuin omistusyksiössä hissittömässä talossa keskustassa, opiskelin teknillisessa yliopistossa ja olin juuri muutaman kuukauden päästä lähdössä vaihtoon toiselle puolen maailmaa.

Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien.

Podin oikeasti aivan mielettömän pahaa oloa tämän asian kantilta, etenkin kun olin (tai olimme) veljieni kanssa todella läheisiä mummon kanssa, kävimme usein vierailulla ja järjestimme ohjelmaa hänelle, vaikka välimatkaakin oli päälle 100 km.

Noh, tilanne kärjistyi siihen, että veljeni ja sairas äitimmekin tulivat väliin ja yritimme yhdessä tarjota mummolla lähempää kämppää+henkilökohtaista avustajaa jonka me kustantaisimme, mutta ei. Lopputulema on se että mummo jätti minut perinnöttä ja minä jatkoin elämääni kuten ennenkin ilman mummoa elämässäni, hänen tahdostaan. :/

Voiko tuolla perusteella muka jättää perinnöttömäksi?

No eihän se fiksua ole, mutta jos tarkoitat voiko (laillisesti) niin voi. Ainoastaan rintaperillisillä on oikeus osuuteensa. Ja kun äiti (ilmeisesti mummon tytär) on elossa, ei ap ole sijaisperillinen. Mummo voi siis laillisesti testamentata rintaperillisten lakiosan lisäksi muille lastenlapsille jotain ja jättää ap:n ilman. Siis lain mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Nämä eivät ole millään tavalla tuttuja, vaan asiakkaita ruokakaupasta, jossa olen töissä:

Eräänä kauniina päivänä viehättävä rouva saapui myymäläämme hiukan ikävissä merkeissä: hän oli edellisenä päivänä käynyt kaupassamme ostamassa leikkelettä leivän päälle. Harmikseen hän oli havainnut lihan olevan pilalla, ja näyttikin sitä minulle kuitteineen. Pahoittelin tietysti tilannetta ja kysyin, halusiko rouva rahat takaisin vai kenties korvaavan tuotteen. Rouva voivotteli kovaan ääneen sitä vaivaa, kun hän nyt oli joutunut tulemaan myymäläämme uudestaan, ja ilmoitti haluavansa SEKÄ rahat ETTÄ samanlaisen leikkelepaketin tilalle. Tähän vastasin, että se ei ikävä kyllä käy, mutta tarjosin kahvipakettia uuden tuotteen lisäksi vähän mieltä piristämään. No, rouva otti kahvipaketin, ja ajattelin homman olevan sillä selvä ja toivotin oikein mukavaa päivän jatkoa. Kuitenkin rouva jäi siihen viereen seisomaan, huokaillen ja ympärilleen katsellen. Kysyin, että voisinko vielä jotenkin auttaa. "No eikös jotain saisi vielä, kun tänne asti tulin," rouva mumisi ja hypisteli 7:n euron pähkinäpussia oikein vihjailevasti. Totesin, että minulla, tavallisella myyjällä, ei ole valtuuksia lahjoitella tuotteitamme, ja että jo aiemmin oikeastaan jo ylitin valtuuteni antamalla hänelle kahvipaketin. Rouva ei tästä hätääntynyt, vaan kehotti menemään etsimään jonkun jolla olisi valtuudet.

Epäuskoisena hain esimiehen paikalle, joka kertoi ystävällisesti rouvalle että lisää ilmaista ruokaa hän ei tule saamaan. Ja niine hyvineen rouva sitten poistui.

Että olisi yhden pilaantuneen tuotteen takia pitänyt saada rahat takaisin JA uusi tuote JA kahvipaketti JA tyyris pähkinäpussi. Huhhuh. Lisättäköön vielä, että ko. rouva oli meidän vakioasiakas, eli tuskin asui kovinkaan kaukana.

Toinen tapaus oli tuore äiti, joka oli vaunujen kanssa kaupassamme. Olin maitohyllyllä ottamassa tyhjiä maitokoreja pois, kun tämä nuorehko nainen katseli jogurtteja siinä muutaman metrin päässä. Laskin maitokorin lattialle ja siitä kuului luonnollisesti pieni kolahdus.

Tästä kolahduksesta äityli sai hepulit ja alkoi rääkymään minulle, miten koreja ei saa heitellä ja että enkö voi tehdä työtäni muulloin ja hiljempaa, koska hänen vauvansa saattaa herätä!

Vasta tässä vaiheessa vauvansa heräsi ja alkoi itkemään. En ehtinyt sanoa sanaakaan, kun äippä heitti jogurtin kädestään lattialle (meni rikki) ja marssi kassoille.

Juu en meiskaa tarpeettomasti, mutta ei varmaan kannata olettaa ettei ruokakaupassa kuulu ruuhka-aikaan ääntä.

Ei ole tarkoitus puolustella moukkamaista äitiä, mutta tuossa oli varmaan paljon enemmän taustalla, kuin miltä näyttä. Esimerkiksi katkonainen yö, "vaikea" vauva, väsymystä, ehkä riita miehen kanssa, lapsiperheen huolet. Tuo kolahdus vain sattui tulemaan paikkaan, joka laukaisi kiukun ulos. Varmasti häpesi ja harmitteli käytöstään kotona. Olihan tuo silti moukkamaisesti toimittu, mutta halisin vain sanoa ettei kaikkea aina näe päälle. Ehkä hän oli rauhoittumassa tai saanut vihdoin lapsen nukahtamaan pitkän kävelyn seurauksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni äiti löysi muutama vuosi sitten uuden miehen johon rakastui heti tulisesti ja mies muutti nopeasti anoppilaan. Tämä uusi mies päätti minuun ja mieheeni tutustuessaan etten ole miehelleni tarpeeksi hyvä ja yritti saada hänet jättämään minut. Mieheni suhtautui tähän kampanjaan lähinnä huumorilla ja anoppi oli hölmistynyt (anopillani ja minulla on ollut aina erinomaiset välit).

Sitten meille syntyi vauva joka on miehen äidin ensimmäinen lapsenlapsi ja sellaisena tietenkin hyvin tärkeä. Kun vauva oli kolmen kuukauden ikäinen ja luonnollisesti täysimetyksellä miehen äidin mies esitti vaatimuksen. Vauva oli annettava siitä lähtien säännöllisesti heidän luokseen hoitoon sillä tuoreella mummulla oli oikeus lapsenlapseensa ja hän oli jopa laittanut heidän vierashuoneensa vauvaa varten valmiiksi. Jopa pinnasänky ja mummulavaunut oli hankittu näitä vierailuja varten. Vauvan ruokinta olisi hoidettu mummulassa aluksi korvikkeella sillä minä en vastenmielisenä naikkosena tietenkään olisi tervetullut näille yökyläilyille sadan kilometrin päähän lapseni kanssa. Mies olisi saanut tulla mukaan mutta minun olisi pitänyt jäädä maitoineni kotiin.

En suostunut. Eniten loukkaa mieheni suhtautuminen asiaan sillä hänen olisi kuulunut viimeistään tuossa tilanteessa alkaa puolustamaan minua ja myös vauvaa. Miehen äiti on valitettavasti uuden miehensä johdateltavissa vaikka minusta edelleen pitääkin.

Tajuaakohan anoppisi, millaiseen ihmiseen hän on törmännyt? Kuulostaa joltain narsistilta tai psykopaatilta, jonka elämäntehtävä on manipuloida muita ihmisiä.

Anopin mies palvoo häntä (tai ainakin esittää palvovansa) ja on siis aivan erilainen kuin anopin eksä eli mieheni isä. Ironista on että mies elää itse anopin talossa anopin rahoilla mutta yrittää saada oman mieheni pitämään minua golddiggerinä josta pitää päästä eroon. Mieheni on hyvin toimeentuleva duunari ja minä olen apurahatutkija jonka pienet tulot ovat jatkuvasti katkolla mutta silti mieheni ei ole koskaan tarvinnut maksaa talouden kuluista enempää kuin puolet. Kuvio on valitettavasti omituinen ja vauvan sotkeminen peliin alkaa olla aika sairasta.

Olen ruokapuolen ammattilainen.

Kaveri sitten pyysi että tekisin isot mätöt hänen juhliinsa ja hän kampaajana sitten tekee takaisin. No, mikäs siinä. kuullosti hyvältä diililtä.. Pitkän päivän raadoin keittiössä tekemässä jos minkälaista alkupalaa, ja muuta salaattia ruokaa karjalanpiirakoista lähtien.

Nooh.. sain 10e alennuksen normaalihinnoista häneltä sitten hiustenleikkuusta ja värjäyksestä.. =D =D Olis nyt tehny edes materiaalien hinnalla. Se tossa taas kyseli samaa diiliä, yllättäin olikin kalenteri täynnä. =D =D

Et jos oravannahkakauppoja tehdään, niin sitten siitä kyllä pitää molempien hyötyä. Rypyttäköön jatkossa omat piirakkansa =D

Surullinen tapaus sinällään, mutta kun anopilla oli aikoinaan vakavia alkoholi- ja mielenterveysongelmia, ehdotti mieheni veli, että antaisimme alle 1-vuotiaan vauvamme anopille hoidettavaksi, että jos ryyppääminen saataisiin sillä loppumaan. En muista, vastasimmeko pyyntöön millään lailla, mutta emme myöskään antaneet avutonta vauvaa terapialeluksi itsetuhoiselle ihmiselle.

Nyt mennään vuosikymmenten päähän, mutta lapseni ristiäisissä sukulaistyttö tarjoutui auttelemaan kahvin kaatamisessa. Otin avun tietysti ilomielin vastaan, olihan itselläni vauva hoidettavana. No, seuraavalla viikolla olin yksinäni lapsen kanssa kotona ja tämä tyttö saapui äitinsä kanssa (miehen sisko) huutaen vaatimaan korvausta tekemästään työstä. Rahat oli tosi tiukilla, mutta ei auttanut, sinne meni viimeinen 50 markkaa, kuun viimeiset ruokarahat.

Vierailija kirjoitti:

Surullinen tapaus sinällään, mutta kun anopilla oli aikoinaan vakavia alkoholi- ja mielenterveysongelmia, ehdotti mieheni veli, että antaisimme alle 1-vuotiaan vauvamme anopille hoidettavaksi, että jos ryyppääminen saataisiin sillä loppumaan. En muista, vastasimmeko pyyntöön millään lailla, mutta emme myöskään antaneet avutonta vauvaa terapialeluksi itsetuhoiselle ihmiselle.

Ihan kammottava ehdotus. Jos meille ehdotettaisiin samaa vastaavassa tilanteessa niin saattaisin tulla linjoja pitkin. Katkolle, sosiaalisairaalaan, avohoitoon, veljen (ehdottaja) jatkuva läsnäolo siellä tukena tai ihan mitä tahansa muuta, mutta toihan on aivan hirveä ehdotus ja vielä veljeltä veljelle, siis luulisi veljellekin olevan tärkeää veljensä perheen hyvinvointi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kotona purkissa kolikoita joita minä ja mieheni laitamme sinne molemmat sillointällöin kun jää taskun/laukun pohjalta. Purkki oli ennen eteisessä lipaston laatikossa. Kunnes ex-ystävä oli meillä käymässä ja ehdotti että käydään hänelle kaupassa kun hän on parin tunnin päästä lähdössä. En ollut mitenkään kummemmin esitellyt niitä kolikoita, saati sanonut että ne olisivat yleisessä jaossa. No hän käveli pokkana purkille ja otti rahaa. Huomasin ja kysyin että mitä ihmettä hän puuhaa. Sanoi että kai hän voi 10-15€ ottaa sieltä kun on vähävarainen opiskelija ja meillä on "kaapit täynnä rahaa" No kielsin ja sanoin että eivät ne rahat ole yksin minun. Lopputulos, dramaattinen poistuminen paikalta ja facebook-päivitys pihistä ystävästä joka ei voi auttaa nälkäistä ystäväänsä.

Olittepa julmia! ;)

Minulla oli työpaikalla työpöydän laatikossa suuri määrä kolikoita ja pari seteliä. Käytin rahoja, jos jollekin kerättiin merkkipäiväonnittelua tai kävin ostamassa lounasta tms. 

Lomalta palattuani naispuolinen tuuraajani kertoi, että hän oli käyttänyt rahani ja kysyi minulta, paljonko rahoja oli, niin hän voi korvata ottamansa summan minulle. Setelirahat hän sentään muisti.

Eihän minulla ollut aavistustakaan summasta, koska pudotin lokeroon kolikoita tämän tästä. Sanoin jonkin summan ja hän maksoi minulle. Hän oli varakkaasta perheestä eikä vienyt rahoja nälkäänsä, vaan juhlimiseen. Olisi edes laskenut, paljonko hän vei minulta ja palauttanut kyseisen summan.

Olin niin kauhistunut rahojen omavaltaisesta viemisestä, etten osannut edes ilmoittaa asiaa esimiehelle.

Näitä stooreja olisi melko montakin, mutta pahimmasta päästä taitaa olla meidän häihin liittyvä tarina. Päätettiin siis mieheni kanssa muutama vuosi sitten melko nopealla aikataululla mennä naimisiin ja järjestää pienehköt juhlat lähimmille ystäville ja sukulaisille. Budjettikin oli hyvin pieni. Varattiin kirkko ja juhlapaikka ja ilmoitettiin asiasta vanhemmillemme. Seuraavana päivänä tästä sain viestin tädiltäni, jonka kanssa en ole erityisemmin ollut tekemisissä lähes kymmeneen vuoteen (nähneet jossain sukujuhlissa kerran vuodessa). Olimme kyllä ajatelleet kutsua hänet juhliin, mutta emme hänen viittä lastaan ja heidän lapsiaan, koska en ole heidän kanssaan juuri missään tekemisissä nykyään. Täti kirjoitti viestissään oikein lipevästi ja nuoleskellen, että kuinka olen hänelle niin läheinen, melkein kuin oma lapsi (ei siis tosiaan pidetä ikinä mitään yhteyttä esim. puhelimitse) ja että hän niin sydämestään toivoo, että hänen lapsensa ja lapsenlapsensa sekä muut serkut ja heidän lapset kutsutaan juhlaan. Vastasin, että meidän budjetti ja juhlatilan koko on niin pieniä, että valitettavasti emme voi kutsua ollenkaan serkkuja mukaan. Tästähän täti sitten suutahti kunnolla ja laittoi jotain syyllistäviä viestejä useamman kappaleen. Meni pari viikkoa, kunnen täti lähetti anteeksipyyntöviestin. Vastasin siihen, että ok, ei mitään, nähdään juhlissa. Sen jälkeen täti sai taas jonkun innostumiskohtauksen ja erilaisia ehdotuksia häiden teemasta, koristeista, minun puvusta, ruoasta ja kaikesta mahdollisesta alkoi tulla jatkuvalla syötöllä. Sen lisäksi hän soitteli minun äidilleni jatkuvasti ja yritti saada puhuttua äitiäni ympäri, että kutsuisin sittenkin ne hänen lapsensa mukaan ja muun maussa valitti, kun kuuli että vihkiminen tapahtuu mieheni kotikirkossa ja kaikkeen muuhunkin yritti tehdä muutoksia (esim. ruokalista olisi pitänyt olla hänen laatimansa). Minulla oli loppua kohden hermot jo niin kireällä, että olisin halunnut sanoa suorat sanat ja ilmoittaa, että ei ole tädillä koko häihin asiaa. Mutta äitini ei siihen suostunut ja hän uhkasi, että jos sen teen, niin sitten hänkään ei tule paikalle (hänellä on tädin kanssa läheiset välit, en kyllä tajua miksi). Suoraan sanottuna fiilis koko häistä meni tädin ja äitini käytöksen takia ihan pilalle ja miehenikin yritti jo ehdottaa koko häiden perumista, kun näki, että minulla oli niin huono mieli. No, häät kuitenkin pidettiin. Täti tuli paikalle ja näytti nyrpeä nenää koko päivän. Onnitellessa minua hän vain kätteli ja puuskahti oikein v-mäisesti että "Onnea nyt sitten vaan!". Kuulin seuraavana päivänä kaasoilta, että täti oli juonut loppuillasta itsensä melko kovaan humalaan ja varastanut lähtiessään kaksi viinipulloa baaripöydästä. Hääkortin välistä löytyi viiden euron seteli ja sarkastinen onnittelu, jonka oli allekirjoittanut ne viisi serkkuani, jotka eivät päässeet osallistumaan juhlaan. Että sellainen tarina! Enpä ole tuon jälkeen ollut enää tädin kanssa missään tekemisissä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs "kaverini" pyysi minua leipomaan 4 erilaista juustokakkua juhliinsa. Sanoin että tietenkin, mutta korvausta vastaan sillä olin työtön ja neljään kakkuun menee aika paljon rahaa. Viikon päästä hänen juhlista tuli "maksun aika". Kaveri tarjosi kupin kahvia kahvilassa ja sanoi että " Mää tarjoan nyt niin ollaan tasoissa sitten! sulta tilaan kyllä toistekin tarjottavaa oli niin ihania". Menin tavallaan lukkoon enkä edes tajunnut alkaa vaatimaan rahaa. Olin niin ihmeissäni siitä miten aikuinen ihminen voi olettaa että 4 isoa juustokakkua korvataan kupillisella kahvia. Nykyään jo vähän naurattaa, sillon ei

Hahah, uskomatonta. Neljän ISON juustokakun raaka-aineisiin menee pelkästään se 100 egeä, ja vielä helpostikin. :D

Jotain satanen siinä meni koristeineen kaikkineen. Mutta kerrasta opin!

Toivottavasti et jättänyt tilannetta niin, että kahvikupillinen oli maksu kakuista. Lähetä hänelle 120 euron lasku tekemistäsi kakuista. Törkeää hyväksikäyttöä häneltä!

Vierailija kirjoitti:

Olen ruokapuolen ammattilainen.

Kaveri sitten pyysi että tekisin isot mätöt hänen juhliinsa ja hän kampaajana sitten tekee takaisin. No, mikäs siinä. kuullosti hyvältä diililtä.. Pitkän päivän raadoin keittiössä tekemässä jos minkälaista alkupalaa, ja muuta salaattia ruokaa karjalanpiirakoista lähtien.

Nooh.. sain 10e alennuksen normaalihinnoista häneltä sitten hiustenleikkuusta ja värjäyksestä.. =D =D Olis nyt tehny edes materiaalien hinnalla. Se tossa taas kyseli samaa diiliä, yllättäin olikin kalenteri täynnä. =D =D

Et jos oravannahkakauppoja tehdään, niin sitten siitä kyllä pitää molempien hyötyä. Rypyttäköön jatkossa omat piirakkansa =D

Olipas ruhtinaallinen työpalkka, uskomatonta! Kai hän sentään maksoi materiaalikulut kun sinä teit hänelle tarjoamiset?

Vierailija kirjoitti:

Surullinen tapaus sinällään, mutta kun anopilla oli aikoinaan vakavia alkoholi- ja mielenterveysongelmia, ehdotti mieheni veli, että antaisimme alle 1-vuotiaan vauvamme anopille hoidettavaksi, että jos ryyppääminen saataisiin sillä loppumaan. En muista, vastasimmeko pyyntöön millään lailla, mutta emme myöskään antaneet avutonta vauvaa terapialeluksi itsetuhoiselle ihmiselle.

Olisi "päässyt" vauva seuraavaksi terapoitavaksi. Tulikin mieleeni tästä, että äitini ystävä oli ihan tosissaan ihmetellyt äidilleni, että eikö lapsenlapsensa, eli minun ja mieheni vauva 3kk ole ollut vielä yökylässä mummolassa.