Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mukana kesäteatterissa näyttelijänä ja kyllä, tottakai, mielelläni jaan ilmaisia pääsylippuja puolelle maailmaa.

Olen kirjoittanut kaksi ruoanlaittoon liittyvää kirjaa. Kirjailija saa kirjoja yleensä sellaisen 20 kpl itselleen ja jaettavaksi niin kuin parhaakseen näkee. Hirmuinen yllätys on ollut aina, kun molempien kirjojen julkistamisen yhteydessä alkaa tippua kerjäysviestejä tutuilta, joiden kanssa on jutellut viimeksi joskus kuudennella luokalla. :D Joo, tokihan minä menen postiin ja laitan sinulle ilmaiseksi kirjan ja maksan vielä postikulutkin päälle...

Ihan korkeasti koulutettuna visuaalisen alan ammattilaisena ja kuvataiteilijalta edelleen kuka tahansa hyvänpäiväntuttu, joka kuulee alastani, tokaisee, että "hei sä osaat piirtää, piirrä mulle jotain!". Jääks toi päälle jostain ekaluokalta? Lisäksi en saa mitään ekstranautintoa esimerkiksi maalaamisesta, se ei ole minulle harrastus, se on työtä (raskastakin, sillä tapauksessani se on aika fyysistä) ja ongelmanratkaisua, joka vie tunteja. Valmis valtava maalaus sisältää monta raskasta käsityötuntia ja vuosien varrella hankittua harjaantumita sekä tietoa. Hinta alkaa tonnista ylöspäin.

Vierailija kirjoitti:

Olemme lapseton pariskunta. Olen silloin tällöin hoitanut samassa kylässä asuvan perheen neljää pikkulasta muutaman tunnin ajan.

Emme ole mitenkään ystäviä, ainoastaan hyvänpäiväntuttuja ja kerran äiti kysyi, voisinko hoitaa lapsia hetken ja siitä se lähti.

Viimeisin episodi: olimme mieheni kanssa sopineet menevämme hääpäivän kunniaksi käymään oikein Tallinnassa. Lähtöpäivänä naapuri soitti ja pyysi lapsenpiiaksi, koska he halusivat miehen kanssa mennä elokuviin.

Kerroin, että olemme lähdössä Tallinnaan. Mitä sanoo tämä rouva? "No ettekö voisi kuitenkin perua sitä, kun meistä olisi niin kiva mennä katsomaan se uusi elokuva ja ensi-illoissa on paras tunnelma?" Siis aivan pokkana.

Emme sitten peruneet, mutta rouva löi minulle luurin korvaan. Ei ole sen koommin kuulunut, onneksi.

Pakko vielä lisätä, että perhe on uskossa.

Eivät ole. Tekopyhiä.

Anoppi vaati, että käyn siivoamassa perikunnan maatilan päärakennuksen, jotta mieheni veli voi sitten mennä sinne viettämään perheensä kanssa kesälomaa. Joo-o, matkaa yhteen suuntaan 140 km + siihen siivous päälle, jotta velikulta voi lääkärivaimonsa ja kolmen tenavan kanssa ryhtyä kesäloman viettoon... Ihan voivat itse siivota, jos kerran mökkeillä haluavat.

Kaveri pyysi autoni käyttöönsä työmatkojaan varten. Oli kolaroinut omansa ja se oli korjaamolla pari-kolme viikkoa. Minulla työpaikka lähellä ja en aina kulje autolla. En antanut. Mitään korvauksen tapaistakaan ei ehdotellut. Tyypillistä kyseiselle "kaverille".

Olen K-kauppias. Jostain kumman syystä minua lähestyy aina joku lapsuudesta puolituttu joka haluaisi lapselleen jotain kivaa jouluksi "jotain savulammasta tai jotain kun joulukin tulee, ei niin hirveesti savustettua kuitenkaan kun ei tätä rahaakaan niin hirveesti ole." Moni tietenkin haluaa "lainaksi" rahaa. Tiedän että yleensä henkilölle viina ja tupakki maistuu keskivertoa enemmän. Eivätpä he niin kauaa sitten Facebookin kaverilistassa tunnu roikkuvan.

Vierailija kirjoitti:

pio kirjoitti:

Terkkuja vanhalla ja entiselle ystävälle! Ei haittaa vaikka tunnistaisit itsesi, en kaipaa. Ystävystyimme opiskeluaikana ja itsekin piheilin vähissä rajoissa. Sinulle se vaan jäi päälle ja työssä käyvänäkin perseilit. Kutsutit itsesi ja perheesi meille kyläilemään ja aina saitte ateriat, saunat, oluet jne.. Vadtakutsua emme mökillenne saaneet, vaikka ylimalkaisesti asiasta puhuttiin. Kun erosit saimme auttaa monissa muutoissasi ilman ruokaa tai juomaa. Samalla siivoten ja pakaten toki. Hoidin myös lapsiasi, vaikka "yyhoona" (jota et kyllä ollut) sinulla oli joka toinen viikonloppu vapaata (lapset isällään). Autoin sinua käymään kaupassa kun loukkasit itsesi. Laitoit Facebookiin kiitoksen työkaverille, joka kävi iltakahvilla luonasi. Taisit unohtaa, että paria tuntia aijemmin kuskasin sinua ympäri kylää eri kaupoissa ja kannoin ostoksesi kotiisi. Minä ja mieheni ajeltiin ilta etsimässä sinulle sopivaa sohvaa. Tupareihin pääsi työkamusi. Niinpä päätin ottaa etäisyyttä ja se päätös on pitänyt. Olen onnellinen, että minulla on monta vanhaa, hyvää ystävää, sinulla taitaa olla enää jäljellä työkaverisi.

Tuskin sinua lohduttaa, mutta kuviosi on hyvin yleinen. Niin yleinen, että aiheesta on tehty useita elokuviakin. On se kiltti auttaja, joka aina "unohdetaan", sitten on ne "hyvät kaverit", joiden kanssa ollaan. Mauri on tehnyt tehtävänsä...

Vuosien varrella on järjestetty yllätysbileitä ja hulppeita polttareita. Kun ne kaveripiirin "tosi ystävät" ihmiset kutsuu vaikka mökilleen, lasku tulee perässä. Silti on kiitoslahjat olleet mittavat. Toiset saa järjestää vaikka mitä ja kiitoslahjoja tai muita muistamisia ei näy eikä kuulu. Olen niin onnellinen, että itse jättäydyin pois kyseisestä jengistä. Parempaa seuraa löytyi kyllä:))

Vierailija kirjoitti:

Lupasin uudelle tuttavuudelle (harrastuksen kautta) antaa seuloa kaikki vaatteet mitkä sopii hänelle kun seuraavan kerran siivoan komerot. Pyysin, että jos joku ei passaa niin laita kierrätykseen. Kaikki olivat sopivia. Sanoin, että hyvä, seuraavan kerran tehdään samoin. Tästä on nyt muutama viikko.

Nyt alkoikin tekstiviestirumba. Joka toinen päivä kysytään et milloin siivoat komerot. Sanoin et keväällä ja syksyllä, nyt menee siis syksyyn. Ja tekstiä pukkaa, voisko aikaistaa, käykö ensi viikolla, voiko tulla auttamaan, käyn mielelläni sun komerot läpi :-O ja oliskos sitä ja sitä kun kesäkin tulee. Mielellään nahkatakkia, laukkuja, nro 40 vaatteet, farkkuja sillä ja sillä lahkeella, sitä väriä, koruja jos on ja aurinkolaseja. Olen hieman pöyristynyt.

Oma pöljyytesi.  Miksi annoit vieraalle ihmiselle vaatteitasi ja vieläpä lupasit option tulevistakin vaatteista.  Sano tekstarilla, että olet luvannut antaa jatkossa vaatteesi sukulaistytölle kun on kasvanut mittoihisi.  Luulisi että tuo pieni valkoinen valhe pelastaa sinut vuosikausien vaivoilta.  Ole jatkossa varovaisempi vieraiden ihmisten kanssa ja vie kamppeesi kirppikselle tai anna hyväntekeväisyyteen tai sille sukulaistytölle joka melkein kaikilla on.  Tai hyvälle ystävälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juhannus on nurkan takana ja kesämökittömät lokkisukulaiset alkavat parveilla. Meillä on pieni mökki (nukkumispaikat oman perheen lisäksi kahdelle) ja eilen illalla puhelin soi. Serkkuni, johon en pidä oikeastaan mitään yhteyttä, sanoi olevansa kesälomalla ja ajatteli, että voisivat perheensä kanssa tulla käymään ensi viikon lopulla "kun ovat palaamassa Helsingistä ja lasten kanssa on pitkä ajomatka niin voisivat yöpyä". Kysyin että tarkoittaako hän siis juhannusta ja sanoin, että valitettavasti meidän nukkumapaikat on täynnä, koska saamme toisen lapsen kummit vieraaksi. Serkku kysyi, eikö meidän lapset voisi mennä vaikka telttaan yöksi kun he olivat nyt ihan laskeneet sen varaan että totta kai meille voi tulla. Ei voi. Odotan tässä äitini tai tätini soittoa, jonka sisältö tulee olemaan että olen itsekäs kun pakotan nelilapsisen perheen ajamaan pitkän matkan yötä myöden...

Eivätkö he sitten voisi nukkua pihalla teltassa? Onko kyse enemmän siitä etteivät mahdu vaan ettet halua?

Meillä on aina löytynyt joku ratkaisu jos ollaan haluttu.

Anna myös vinkit paikallisista majoituspalveluiden tarjoajista, voivathan sitten päiväseltään viettää aikaa kanssanne/tulla käväisemään.

Huoh. No ensinnäkin meillä ei ole telttaa ja lapset on iältään neljä ja kaksi, ei siis ehkä siinä iässä että olisivat keskenään teltassa. Toiseksi meille on tulossa ihan kutsuttuja vieraita. Lisäksi en pidä yhteyttä serkkuni kanssa joten en katso, että mulla olisi joku velvollisuus muuttaa olemassaolevia suunnitelmia hänen takiaan. Jos meillä ei olisi mökkiä serkun lomareitin varrella, en olisi kuullut hänestä yhtään mitään. Eli eivät voi nukkua pihalla teltassa koska eivät halua ja ennen kaikkea minä en halua. Itsekästä? Ehkä, mutta sittenpä on.

Itse oletin kysyjän tarkoittaneen, että eikö se perhe voisi nukkua pihalla teltassa. Eli tarjositko sellaista mahdollisuutta vai kielsitkö kokonaan? Ei minunkaan mielestä teidän perheen tarvitse myönnytyksiä tehdä, ei edes 10- ja 12-vuotiaiden lasten tarvitsisi mennä pihalle telttaan vain, jotta he pääsevät kutsumatta yökylään.

Heidän yöpymisestään teltassa ei keskusteltu, vain meidän lasten. Ja miksi olisin alkanut tarjota mahdollisuutta yöpyä teltassa pihalla kun en ollut haluamassa ylimääräisiä vieraita alun perinkään? Tämä ketju sisältää paljon haukkumisviestejä kilteille ihmisille, jotka eivät saa sanottua ei. Kun yksi sitten kertoo sanoneensa ei, aletaan ihmetellä eikö nyt mitenkään olisi onnistunut sanoa kyllä että härski hyväksikäyttäjä olisi saanut tahtonsa läpi. Taattua aaveetä.

Minä ainakin kannustan sanomaan EI silloin kun on sen aika.  Ei todellakaan tarvitse ottaa Juhannukseksi passattavaksi isoa sakkia vieraita, jotka eivät ole normaalisti käypiä vieraita.  Ja sitten vielä hävetä että ei ole antaa kunnon makuupaikkaa heille.  Eli hyvin tehty. 

"Tämä ketju sisältää paljon haukkumisviestejä kilteille ihmisille, jotka eivät saa sanottua ei. Kun yksi sitten kertoo sanoneensa ei, aletaan ihmetellä eikö nyt mitenkään olisi onnistunut sanoa kyllä että härski hyväksikäyttäjä olisi saanut tahtonsa läpi. Taattua aaveetä."

Täsmälleen samaa mieltä. -Se joka ei alkanut siskolleen lapsenvahdiksi-

Samassa kerrostalossa, meidän asunnon alapuolella asuu kimppakämpässä eräs kaveri vuosien takaa. Hieman elähtäneen oloinen, työtön, suttuinen, oikea sossupummin ja siipeilijän tehdasmalli. Liekö taustalla jotain persoonallisuushäiriötäkin, kun tuntuu ettei omaa minkäänlaisia käytöstapoja tai kunnioitusta naapuria kohtaan. On joka välissä lainailemassa rahaa  itselleen ja kämppikselleen syytääkseen milloin mihinkin turhuuteen, mutta se nyt on vielä pientä verrattuna siihen röyhkeyteen mihin äijä pahimmillaan pystyy.

Tämä tyyppi nimittäin tuntuu ottaneen joksikin elämäntavoitteekseen naapurin (tässä tapauksessa minun) kiusaamiseni. Kämppiksensä kanssa suunnittelevat kerta toisensa jälkeen kaikenlaista "pientä" jäynää pääni menoksi. Kerran toivat jotain elukoita kämppääni, halusivat kuulemma alkaa jotain eläintarhaa pitämään. Toisen kerran olivat töissä ollessani tulleet visiitille puolisoni ollessa kotona, ja yhteistuumin pitäneet bileet kämpässäni (taisi puolisonikin siinä samalla pettää minua, löysin käytetyn kondomin sänkymme alta). Kerran yrittivät roudata jotain pensaskasvia yläkertaan ja selittivät että siitä veistetään nyt sitten näköispatsas Koposen (tämä kämppis) mulkulle.

Ehkä älyttömin juttu oli se kun parvekkeelle oli vedelty valkoisella maalilla jotain ihme kuvioita. Syyllistä nyt ei ollut vaikea arvata, joten lampsin jälleen kerran kolkuttelemaan alakerran kaverin ovea. Tyyppi sitten pamautti päin naamaa että meinaavat kämppiksensä kanssa laskeutua helikopterilla meikäläisen parvekkeelle. Siinä vaiheessa menin ihan pois tolaltani, en saanut sanaa suustani ja olin kuin puulla päähän lyöty. Kertakaikkiaan uskomatonta miten vähän voi tuollaisen täysikasvuisen äijän kaljussa päässä liikkua, vaikka helikopteriepisodi saatiinkin lopulta viime tipassa estettyä.

Äijän jatkuva vainoaminen ja kiusanteko johti lopulta siihen että liitto rakoili, töissä alkoi tulla ongelmia, kävin lähellä jonkinasteista psykoosia ja lopulta jouduin terapiaan. Siellä pitikin sitten monet monituiset kerrat käydä ongelmiaan läpi, kunnes lopulta hoksasin lopettaa häsläämisen ja tajusin asian ytimen...

.

Minä olin Pulkkinen.

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulaiseni soitti ja pyysi itselleen ja tulevalle sulholleen, minun ja edesmenneen mieheni kihlasormuksia, "kun ei sulla varmaan ole enää niille enää käyttöä." Miehen kuolemasta oli kuukausi.

taitaa kuitenkin tässä olla taustalla joku asia mitä et kerro? Esim. kihlattusi oikeiden perijöiden hänen omaisuuden jako? Esim vanhemmat perivät poikansa, jos hän ei ollut naimisissa, ja lapset perii vaikka oliskin naimisiissa. Olisko joku suvun perintösormus ollut, tai jopa mies vaan ottanut omin luvin äitinsä perintösormuksen, tai äitinsä antanut pojalle säilytettäväksi jnejne. Eihän vaimo koskaan peri 100% aviomiestään kuitenkaan. Vainajan sormus kuuluu perikunnalle jaettavaksi.

Olen kuullut samanlaisia tilanteita, kun kihlaus on purkautunut, on riidelty jopa oikeudesssa että kuka saa sormuksen joka oli arvokas perintökoru, mutta ajattelemattomuudessa poika antanut tyttökaverille, jne.

silti tahdikkuutta tietenkin pitäisi olla.

Se on wiisautta kirjoitti:

Itse olen päätoiminen opiskelija, mutta samalla hoitelen - oikeastaan jopa suuremmalla kiinnostuksella ja työpanoksella - graafisen/audiovisuaalisen alan hommia. Näyttelemistä, käsikirjoittamista, ohjaamista, kuvaamista, animointia, editointia, äänisuunnitteua, säveltämistä jne, ja olen saanut töitäni ihan televisioesitykseenkin.

Sen myötä on sitten tietysti tullut jonkinasteista tunnettavuutta omalla paikkakunnalla, ja se on saanut ihmiset lähestymään erilaisten keikkapyyntöjen tiimoilta. Musavideota aloittelevalle artistille, esittelyanimaatiota yhdistykselle, jne. konkreettisia työtarjouksia, jotka otan toki aina ilomielin vastaan ja olen imarreltu jo siitäkin että tarjotaan hommia. Mutta lähes poikkeuksetta näissä on se ongelma, että kun alan hahmottelemaan työstä jonkinlaista hintalappuarviota, niin paljastuu että asiakas on ajatellut selviävänsä esim. usean minuutin mittaisen videon tuottamisesta satasella parilla.

Joskus homma sitten johtaa siihen, että työtarjouksen tekijästä ei enää kuulukaan yhtään mitään, ja joutuu kyselemään perään, että mitä ajatuksia heräsi. Sitten sieltä vaan vastataan että joo, lähettiinkin miettimään muita vaihtoehtoja / teetetäänkin homma tuolla yhteistyökumppanin veljen pojalla, joka harrastaa videojuttuja ja tekee hommaa periaatteessa karkkipalkalla.

Jotenkin tuntuu, (niin kuin täällä on aiemminkin taivasteltu) että ihmisillä ei ole mitään käsitystä luovan työn arvosta, ja moni ajattelee ettei se ole työtä ollenkaan, vaan vähän semmoista harrastelua mistä saattaa saada taskurahaa. Ei oteta huomioon sitä että esim. kolmeminuuttisen animaation tekemiseen menee helposti parikin kuukautta, jos pitää tehdä kaikki itse suunnittelupöydältä valmiiseen videoon äänineen päivineen, ja sitten ajatellaan että kolme satkua on kelpo korvaus parin kuukauden työstä. Toisaalta ymmärrän, koska itsekin saatoin kuvitella tuohon suuntaan, ennen kuin alalle lähdin suuntautumaan, ja mietin että miten ihmeessä jonkun mainosjulisteen teettäminen voi maksaa satasen (nykyään pitäisin sitä jo melko pienenä hintana).

Ajattelemattomin pyyntö oli ehkä se, kun erään projektini julkaisun jälkeen ala-asteaikainen luokanopettajani lähestyi minua facebook-viestillä onnitellakseen, ja ilmoitti että nythän voisin reippaana kaverina kirjoittaa heidän luokalleen käsikirjoituksen humoristiseen kevätjuhlanäytelmään. Sanoin että no miksikäs ei, mutta kyllä minun sitten täytyy pyytää työstä palkkakin. En tiedä sitten, heittikö pyyntönsä alun perinkin huumorilla, mutta voitte varmaan arvata, toteutuiko käsisprojekti. :)

Olen graafinen suunnittelija ja huomannut ihan saman, työt pitäisi tehdä ilmaiseksi vähintään kun se on vain "piirtämistä" ja sitähän osaan muutenkin tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulaiseni soitti ja pyysi itselleen ja tulevalle sulholleen, minun ja edesmenneen mieheni kihlasormuksia, "kun ei sulla varmaan ole enää niille enää käyttöä." Miehen kuolemasta oli kuukausi.

taitaa kuitenkin tässä olla taustalla joku asia mitä et kerro? Esim. kihlattusi oikeiden perijöiden hänen omaisuuden jako? Esim vanhemmat perivät poikansa, jos hän ei ollut naimisissa, ja lapset perii vaikka oliskin naimisiissa. Olisko joku suvun perintösormus ollut, tai jopa mies vaan ottanut omin luvin äitinsä perintösormuksen, tai äitinsä antanut pojalle säilytettäväksi jnejne. Eihän vaimo koskaan peri 100% aviomiestään kuitenkaan. Vainajan sormus kuuluu perikunnalle jaettavaksi.

Olen kuullut samanlaisia tilanteita, kun kihlaus on purkautunut, on riidelty jopa oikeudesssa että kuka saa sormuksen joka oli arvokas perintökoru, mutta ajattelemattomuudessa poika antanut tyttökaverille, jne.

silti tahdikkuutta tietenkin pitäisi olla.

Missä kirjoittaja sanoi, etteivät olleet naimisissa. Muutenkin vastineesi on outo.... Jos on vaimo, eikä lapsia, niin kaikki menee kyllä vaimolle, verottajaa lukuunottamatta. Ja vaikka olisikin lapsia, niin kyllä puoliso saa sormukset pitää.

Vierailija kirjoitti:

Tätini sai muutama vuosi sitten jonkun ihme aivopierun: jättäytyi pois päivätyöstään ja alkoi maalailla tauluja. Ei hänellä siis mitään kuvataidetaustaa ole, mutta jonkun kansalaisopiston kurssin oli käynyt ja siellä innostunut. Hän on vuosikausia tyrkyttänyt joka helkkarin välissä teoksiaan sukulaisilleen, kovaan hintaan vieläpä. Äitini (täti on siis hänen siskonsa) on ostellut hirveään ylihintaan muutamia tauluja, koska ei ole kehdannut sanoa "ei". Taulut ovat oikeasti todella rumia ja tätä mieltä ovat ihan kaikki. Ainoastaan täti itse pitää niitä arvokkaina ja suurina taideteoksina. 

Äiti ei sitten ollut kaikkia siskonsa teoksia ripustanut seinälle (eikä varsinkaan keskeisille paikoille asunnossa) ja auta armias, mikä meteli oli noussut, kun täti oli saapunut kyläilemään. Oli lähtenyt raivoten ja ovet paukkuen, eikä pitänyt äitiin yhteyttä moneen kuukauteen. Siskoni luo täti oli keplotellut itsensä kahvittelemaan, tuonut taulujaan mukanaan, mallaillut niitä seinille ja alkanut vaatimaan rahaa. Minullekin täti on tyrkyttänyt tauluja milloin mitäkin kautta. Kun "ei kiitos, ne eivät valitettavasti sovi sisustukseemme" ei ole mennyt perille, niin olen vain kylmästi jättänyt vastaamatta. Vähän aikaa sitten täti oli kirjoittanut naamakirjaan piiiiiitkän vuodatuksen, kuinka kukaan ei arvosta hänen työtään ja varsinkin sukulaiset ovat julmasti hylänneet hänet. Rankkaa taiteilijan elämää, kun kukaan ei ymmärrä ja blaablaa.

Mikäs siinä, jos haluaa harrastuksena maalailla, mutta ei muita voi pakottaa ostamaan p*skaa. Varmasti ihmiset mielellään tukisivat tätiä, jos tämä oikeasti maalaisi hyvin. Väkisin tyrkyttäminen ei ainakaan edesauta ostohalukkuutta. Täti muuten ehkä tunnistaisi itsensä tästä, jos sattuisi lukemaan, mutta ei minua oikeastaan kiinnosta.

Mä taidan tietää tän - on erään tutun hammaslääkärin muija  :D      On täysin kouluttamaton "taiteilija", jonka avuttomia ja rumia tekeleitä kyseinen hampulääkäri ripustelee yhteisvastaanoton seinille - kysymättä lupaa muilta samaa tilaa käyttäviltä.  Ihan kamalia tekeleitä, mutta niin vaan jaksaa muija ja typerä ukkonsa ihmetellä miksei kauppa galleriassa käy.   

Toisaalta, tää ukko on sössii muutenkin - on jättänyt palkkoja ja työeläkemaksuja maksamatta niin usein, ettei enää saa koulutettua hammashoitajaa avustamaan.  Viimeksi joutui palkkaamaan maatalouslomittajan (hih), ja kertoi työpaikkakouluttavansa itse.  Mielenkiinnolla odotan koska maatalouslomittaja kyllästyy olemaan lypsettävänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulaiseni soitti ja pyysi itselleen ja tulevalle sulholleen, minun ja edesmenneen mieheni kihlasormuksia, "kun ei sulla varmaan ole enää niille enää käyttöä." Miehen kuolemasta oli kuukausi.

taitaa kuitenkin tässä olla taustalla joku asia mitä et kerro? Esim. kihlattusi oikeiden perijöiden hänen omaisuuden jako? Esim vanhemmat perivät poikansa, jos hän ei ollut naimisissa, ja lapset perii vaikka oliskin naimisiissa. Olisko joku suvun perintösormus ollut, tai jopa mies vaan ottanut omin luvin äitinsä perintösormuksen, tai äitinsä antanut pojalle säilytettäväksi jnejne. Eihän vaimo koskaan peri 100% aviomiestään kuitenkaan. Vainajan sormus kuuluu perikunnalle jaettavaksi.

Olen kuullut samanlaisia tilanteita, kun kihlaus on purkautunut, on riidelty jopa oikeudesssa että kuka saa sormuksen joka oli arvokas perintökoru, mutta ajattelemattomuudessa poika antanut tyttökaverille, jne.

silti tahdikkuutta tietenkin pitäisi olla.

Missä kirjoittaja sanoi, etteivät olleet naimisissa. Muutenkin vastineesi on outo.... Jos on vaimo, eikä lapsia, niin kaikki menee kyllä vaimolle, verottajaa lukuunottamatta. Ja vaikka olisikin lapsia, niin kyllä puoliso saa sormukset pitää.

ei vaimo peri miestä. eri juttu jos oli tastamentattu kaikki vaimolle. Muuten perii vanhemmat. korut kuuluu kuolinpesälle jaetavaksi, usein jopa velkojen maksuun. Tätä moni ei ymmärrä.

Vanhemmat ei todellakaan peri naimisissa ollutta kuollutta lastaan. Voi hyvä tavaton!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulaiseni soitti ja pyysi itselleen ja tulevalle sulholleen, minun ja edesmenneen mieheni kihlasormuksia, "kun ei sulla varmaan ole enää niille enää käyttöä." Miehen kuolemasta oli kuukausi.

taitaa kuitenkin tässä olla taustalla joku asia mitä et kerro? Esim. kihlattusi oikeiden perijöiden hänen omaisuuden jako? Esim vanhemmat perivät poikansa, jos hän ei ollut naimisissa, ja lapset perii vaikka oliskin naimisiissa. Olisko joku suvun perintösormus ollut, tai jopa mies vaan ottanut omin luvin äitinsä perintösormuksen, tai äitinsä antanut pojalle säilytettäväksi jnejne. Eihän vaimo koskaan peri 100% aviomiestään kuitenkaan. Vainajan sormus kuuluu perikunnalle jaettavaksi.

Olen kuullut samanlaisia tilanteita, kun kihlaus on purkautunut, on riidelty jopa oikeudesssa että kuka saa sormuksen joka oli arvokas perintökoru, mutta ajattelemattomuudessa poika antanut tyttökaverille, jne.

silti tahdikkuutta tietenkin pitäisi olla.

Missä kirjoittaja sanoi, etteivät olleet naimisissa. Muutenkin vastineesi on outo.... Jos on vaimo, eikä lapsia, niin kaikki menee kyllä vaimolle, verottajaa lukuunottamatta. Ja vaikka olisikin lapsia, niin kyllä puoliso saa sormukset pitää.

ei vaimo peri miestä. eri juttu jos oli tastamentattu kaikki vaimolle. Muuten perii vanhemmat. korut kuuluu kuolinpesälle jaetavaksi, usein jopa velkojen maksuun. Tätä moni ei ymmärrä.

Puolisot perivät toisensa, jos lapsia ei ole. Koskee nimenomaan avioliittoa. Vanhemmat perivät jollei ole lapsia eikä avioliittoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulaiseni soitti ja pyysi itselleen ja tulevalle sulholleen, minun ja edesmenneen mieheni kihlasormuksia, "kun ei sulla varmaan ole enää niille enää käyttöä." Miehen kuolemasta oli kuukausi.

taitaa kuitenkin tässä olla taustalla joku asia mitä et kerro? Esim. kihlattusi oikeiden perijöiden hänen omaisuuden jako? Esim vanhemmat perivät poikansa, jos hän ei ollut naimisissa, ja lapset perii vaikka oliskin naimisiissa. Olisko joku suvun perintösormus ollut, tai jopa mies vaan ottanut omin luvin äitinsä perintösormuksen, tai äitinsä antanut pojalle säilytettäväksi jnejne. Eihän vaimo koskaan peri 100% aviomiestään kuitenkaan. Vainajan sormus kuuluu perikunnalle jaettavaksi.

Olen kuullut samanlaisia tilanteita, kun kihlaus on purkautunut, on riidelty jopa oikeudesssa että kuka saa sormuksen joka oli arvokas perintökoru, mutta ajattelemattomuudessa poika antanut tyttökaverille, jne.

silti tahdikkuutta tietenkin pitäisi olla.

Missä kirjoittaja sanoi, etteivät olleet naimisissa. Muutenkin vastineesi on outo.... Jos on vaimo, eikä lapsia, niin kaikki menee kyllä vaimolle, verottajaa lukuunottamatta. Ja vaikka olisikin lapsia, niin kyllä puoliso saa sormukset pitää.

ei vaimo peri miestä. eri juttu jos oli tastamentattu kaikki vaimolle. Muuten perii vanhemmat. korut kuuluu kuolinpesälle jaetavaksi, usein jopa velkojen maksuun. Tätä moni ei ymmärrä.

Vain sinä et ymmärrä asiaa.

Lapseton aviopari perii toisensa suoraan ilman testamenttiakin. Testamentillä he voivat testamentata omaisuutensa molempien kuoltua vaikka kulkukissoille jos niin haluavat. Ja heidän jälkeensä ei ole ns ensisijaisia perijöitä niin testamenttia ei voi kumota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulaiseni soitti ja pyysi itselleen ja tulevalle sulholleen, minun ja edesmenneen mieheni kihlasormuksia, "kun ei sulla varmaan ole enää niille enää käyttöä." Miehen kuolemasta oli kuukausi.

taitaa kuitenkin tässä olla taustalla joku asia mitä et kerro? Esim. kihlattusi oikeiden perijöiden hänen omaisuuden jako? Esim vanhemmat perivät poikansa, jos hän ei ollut naimisissa, ja lapset perii vaikka oliskin naimisiissa. Olisko joku suvun perintösormus ollut, tai jopa mies vaan ottanut omin luvin äitinsä perintösormuksen, tai äitinsä antanut pojalle säilytettäväksi jnejne. Eihän vaimo koskaan peri 100% aviomiestään kuitenkaan. Vainajan sormus kuuluu perikunnalle jaettavaksi.

Olen kuullut samanlaisia tilanteita, kun kihlaus on purkautunut, on riidelty jopa oikeudesssa että kuka saa sormuksen joka oli arvokas perintökoru, mutta ajattelemattomuudessa poika antanut tyttökaverille, jne.

silti tahdikkuutta tietenkin pitäisi olla.

Missä kirjoittaja sanoi, etteivät olleet naimisissa. Muutenkin vastineesi on outo.... Jos on vaimo, eikä lapsia, niin kaikki menee kyllä vaimolle, verottajaa lukuunottamatta. Ja vaikka olisikin lapsia, niin kyllä puoliso saa sormukset pitää.

ei vaimo peri miestä. eri juttu jos oli tastamentattu kaikki vaimolle. Muuten perii vanhemmat. korut kuuluu kuolinpesälle jaetavaksi, usein jopa velkojen maksuun. Tätä moni ei ymmärrä.

Vanhemmat ei todellakaan peri naimisissa ollutta kuollutta lastaan. Voi hyvä tavaton!

avoliitto ei ole avioliito. 

Exäni oli tällainen muiden hyväksikäyttäjä, lainaili mm.autoa isältäni ja häpesin silmät päästäni kun ajeli tankin tyhjäksi ja palautti auton sitten tankki tyhjänä. Ja hänen mielestään se oli ihan ok... vaahtosi kyllä sitten itse pakettiauton hankittuaan että hänhän ei sitten autoa kenellekään muuttoautoksi lainaa, itse kyllä oltiin muilta sitä ja tätä vailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.

Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.

En vielä ole seniili, käyn kohtuu vaativassa työssä vielä.

Mutta näytin aikuistuneelle tyttärelleni että nämä ja nämä hän sitten saa kun minusta aika jättää.

Kyseessä oli astioita joista maksetaan kirpputoreilla ja vanhan tavaran kaupoissa ihan hyvin.

Tytär oli hetken hiljaa ja kysyi saako sitten viedä kirpputorille?

Meni kerrasta perille, hänellä on oma makunsa enkä ole mitään tyrkyttänyt hänelle sen koommin.

Olen ajatellut että jos joku kehuu jotakin omistamaani tavaraa josta olen valmis luopumaan niin tarjoan sitä tälle ihmiselle siitä paikasta, muuten en kuvittele että minulla olisi mitään sellaista mitä joku kovasti itselleen haluaisi.

Sorry meni vähän aiheen ohi.

Keväällä puhuin äidille että häneltä 20 vuotta sitten käytettynä saamani lautasarja alkaa olla tullut tiensä päähän. Moni on mennyt rikki ja niitä riittää hädin tuskin omalle perheelle. Äiti heti tarjoamaan että hänpä antaa minulle oman käytössä olevan sarjansa koska on kyllästynyt niihin ja ostaa itselle uuden. Sanoin siihen että en halua niitä, ostan itse omani. Äiti suuttui, mikä vika hänen lautasissaan on kun eivät kelpaa, ehjät ja hyvät lautaset? No miksi ei itse käytä niitä jos niissä ei ole vikaa?

Muutenkin on jatkuvasti on työntämässä minulle jotain vanhaa tavaraansa.Kymmeniä vuosia vanhoja mattoja, pöytäliinoja, astioita. Ehjiä ja käyttökelpoisia, ei siinä mitään, mutta 20-30 vuotta sitten ostettu tavara ei ole ulkonäöllisesti sellainen minkä haluan kotiini. On selvää että 40-vuotiaan ja 65-vuotiaan maku on ihan erilainen. Veisi kirpparille.

Miksi tämä viestini on saanut alapeukkuja? Pitäiskö vain kiitollisena ja nöyränä ottaa vastaan tavaraa mikä ei antajalleen itselleenkään enää kelpaa vaikka on käyttökelpoista? Kierrätystä suosin mutta pyrin itselle hankkimaan tavaraa joka kestää mahdollisimman pitkään ja niitä käytetään niin pitkään kuin mahdollista. En laita mitään pois siksi ettei se enää ole kiva. Omakin vanha astiasarja vaihdettiin uuteen siksi että lautaset kävivät vähiin. Jäljellä olevat lahjoitettiin fb-kirpparin kautta opiskelevalle nuorelle.

Minä alapeukutin siksi, että jouduin pitkään miettimään mikä hiton "lautasarja", kunnes tajusin että kyse on lautassarjasta. Opetelkaa kirjoittamaan.