Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

taplat kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä eivät ole millään tavalla tuttuja, vaan asiakkaita ruokakaupasta, jossa olen töissä:

Eräänä kauniina päivänä viehättävä rouva saapui myymäläämme hiukan ikävissä merkeissä: hän oli edellisenä päivänä käynyt kaupassamme ostamassa leikkelettä leivän päälle. Harmikseen hän oli havainnut lihan olevan pilalla, ja näyttikin sitä minulle kuitteineen. Pahoittelin tietysti tilannetta ja kysyin, halusiko rouva rahat takaisin vai kenties korvaavan tuotteen. Rouva voivotteli kovaan ääneen sitä vaivaa, kun hän nyt oli joutunut tulemaan myymäläämme uudestaan, ja ilmoitti haluavansa SEKÄ rahat ETTÄ samanlaisen leikkelepaketin tilalle. Tähän vastasin, että se ei ikävä kyllä käy, mutta tarjosin kahvipakettia uuden tuotteen lisäksi vähän mieltä piristämään. No, rouva otti kahvipaketin, ja ajattelin homman olevan sillä selvä ja toivotin oikein mukavaa päivän jatkoa. Kuitenkin rouva jäi siihen viereen seisomaan, huokaillen ja ympärilleen katsellen. Kysyin, että voisinko vielä jotenkin auttaa. "No eikös jotain saisi vielä, kun tänne asti tulin," rouva mumisi ja hypisteli 7:n euron pähkinäpussia oikein vihjailevasti. Totesin, että minulla, tavallisella myyjällä, ei ole valtuuksia lahjoitella tuotteitamme, ja että jo aiemmin oikeastaan jo ylitin valtuuteni antamalla hänelle kahvipaketin. Rouva ei tästä hätääntynyt, vaan kehotti menemään etsimään jonkun jolla olisi valtuudet.

Epäuskoisena hain esimiehen paikalle, joka kertoi ystävällisesti rouvalle että lisää ilmaista ruokaa hän ei tule saamaan. Ja niine hyvineen rouva sitten poistui.

Että olisi yhden pilaantuneen tuotteen takia pitänyt saada rahat takaisin JA uusi tuote JA kahvipaketti JA tyyris pähkinäpussi. Huhhuh. Lisättäköön vielä, että ko. rouva oli meidän vakioasiakas, eli tuskin asui kovinkaan kaukana.

Toinen tapaus oli tuore äiti, joka oli vaunujen kanssa kaupassamme. Olin maitohyllyllä ottamassa tyhjiä maitokoreja pois, kun tämä nuorehko nainen katseli jogurtteja siinä muutaman metrin päässä. Laskin maitokorin lattialle ja siitä kuului luonnollisesti pieni kolahdus.

Tästä kolahduksesta äityli sai hepulit ja alkoi rääkymään minulle, miten koreja ei saa heitellä ja että enkö voi tehdä työtäni muulloin ja hiljempaa, koska hänen vauvansa saattaa herätä!

Vasta tässä vaiheessa vauvansa heräsi ja alkoi itkemään. En ehtinyt sanoa sanaakaan, kun äippä heitti jogurtin kädestään lattialle (meni rikki) ja marssi kassoille.

Juu en meiskaa tarpeettomasti, mutta ei varmaan kannata olettaa ettei ruokakaupassa kuulu ruuhka-aikaan ääntä.

Oon kerran vienyt tuotteen palautettavaksi kun siinä oli eilinen päiväys jo ostohetkellä enkä kaupassa sitä huomannut. Sain rahat takaisin ja uuden tuotteen. Tämä on kuulemma käytäntö siinä kaupassa..

Sama juttu, lähikaupassa jos löydät hyllystä vanhentuneen tuotteen, saat ilmaiseksi uuden oikealla päiväyksellä, jos viet sen kassalle :-) Mielestäni tuo alkuperäinen "myyjän" kommentti oli vähän ylimielinen...

Minä olen tuo alkuperäinen "myyjä". Kyseisessä leikkelepaketissa oli kyllä päiväys ihan kohdillaan, mutta ilmeisesti pakettiin oli päässyt ilmaa tai jotain ja siksi tuote oli mennyt pilalle.

Ja tässä kohtaa myönnettäköön, etten ole ihan 100% varma annettiinko rahat takaisin sekä uusi tuote tilalle (esimies hoiti jutun loppuun), mutta minusta on silti törkeää kärkkyä lisää ilmaisia tuotteita kun on jo kuitenkin saanut jo hyvityksenä kahvipaketin, varsinkin kun kyse on suht kalliista pähkinöistä. Tai ylipäänsä yrittää itse "päättää" mitä saa hyvitykseksi. Kauppa antaa jotain jos antaa.

Näitä kärkkyjiä käy kaupassa harva se päivä. Milloin pitäisi antaa kolhiintunut (kuitenkin syömis- ja myyntikelpoinen) jogurtti tai "liian vaalea" kurkku tms. reilulla alennuksella ja mielellään ilmaiseksi. Tottakai pyrimme tarjoamaan asiakkaille mahdollisimman hyvää palvelua, mutta ei ainakaan meidän kauppa toimi niin, että asiakkaat itse päättävät alennukset ja hyvitykset.

Velipoika myi selkäni takana omaisuuttani ollessani armeijan harmaissa (polupyörä, luistimet ym) ilman mitään selitystä. Lainasi tuhansia markkoja rahaa, vuosien kinumisen jälkeen sanoin että anna sitten s****na olla. Nyt silloin tällöin soittelee ja pyytää "lainaksi" rahaa aina jollain verukkeella (sähköt katkaistaan, vuokratakuu ym.). Sanoin että ei tipu kun et ennenkään maksanut. Vastaukseksi sain että "sähän sanoit että saan pitää". Ihme heppu; kohtuu palkka eikä huollettavia. Pelaiskohan netissä rahansa?

sähän sanoit kirjoitti:

Velipoika myi selkäni takana omaisuuttani ollessani armeijan harmaissa (polupyörä, luistimet ym) ilman mitään selitystä. Lainasi tuhansia markkoja rahaa, vuosien kinumisen jälkeen sanoin että anna sitten s****na olla. Nyt silloin tällöin soittelee ja pyytää "lainaksi" rahaa aina jollain verukkeella (sähköt katkaistaan, vuokratakuu ym.). Sanoin että ei tipu kun et ennenkään maksanut. Vastaukseksi sain että "sähän sanoit että saan pitää". Ihme heppu; kohtuu palkka eikä huollettavia. Pelaiskohan netissä rahansa?

Joillain on tapana päätön tuhlaaminen vähemmän tärkeisiin kohteisiin.Olen itse pienituloinen,silti saan säästöön tonneja vuodessa.

taplat kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä eivät ole millään tavalla tuttuja, vaan asiakkaita ruokakaupasta, jossa olen töissä:

Eräänä kauniina päivänä viehättävä rouva saapui myymäläämme hiukan ikävissä merkeissä: hän oli edellisenä päivänä käynyt kaupassamme ostamassa leikkelettä leivän päälle. Harmikseen hän oli havainnut lihan olevan pilalla, ja näyttikin sitä minulle kuitteineen. Pahoittelin tietysti tilannetta ja kysyin, halusiko rouva rahat takaisin vai kenties korvaavan tuotteen. Rouva voivotteli kovaan ääneen sitä vaivaa, kun hän nyt oli joutunut tulemaan myymäläämme uudestaan, ja ilmoitti haluavansa SEKÄ rahat ETTÄ samanlaisen leikkelepaketin tilalle. Tähän vastasin, että se ei ikävä kyllä käy, mutta tarjosin kahvipakettia uuden tuotteen lisäksi vähän mieltä piristämään. No, rouva otti kahvipaketin, ja ajattelin homman olevan sillä selvä ja toivotin oikein mukavaa päivän jatkoa. Kuitenkin rouva jäi siihen viereen seisomaan, huokaillen ja ympärilleen katsellen. Kysyin, että voisinko vielä jotenkin auttaa. "No eikös jotain saisi vielä, kun tänne asti tulin," rouva mumisi ja hypisteli 7:n euron pähkinäpussia oikein vihjailevasti. Totesin, että minulla, tavallisella myyjällä, ei ole valtuuksia lahjoitella tuotteitamme, ja että jo aiemmin oikeastaan jo ylitin valtuuteni antamalla hänelle kahvipaketin. Rouva ei tästä hätääntynyt, vaan kehotti menemään etsimään jonkun jolla olisi valtuudet.

Epäuskoisena hain esimiehen paikalle, joka kertoi ystävällisesti rouvalle että lisää ilmaista ruokaa hän ei tule saamaan. Ja niine hyvineen rouva sitten poistui.

Että olisi yhden pilaantuneen tuotteen takia pitänyt saada rahat takaisin JA uusi tuote JA kahvipaketti JA tyyris pähkinäpussi. Huhhuh. Lisättäköön vielä, että ko. rouva oli meidän vakioasiakas, eli tuskin asui kovinkaan kaukana.

Toinen tapaus oli tuore äiti, joka oli vaunujen kanssa kaupassamme. Olin maitohyllyllä ottamassa tyhjiä maitokoreja pois, kun tämä nuorehko nainen katseli jogurtteja siinä muutaman metrin päässä. Laskin maitokorin lattialle ja siitä kuului luonnollisesti pieni kolahdus.

Tästä kolahduksesta äityli sai hepulit ja alkoi rääkymään minulle, miten koreja ei saa heitellä ja että enkö voi tehdä työtäni muulloin ja hiljempaa, koska hänen vauvansa saattaa herätä!

Vasta tässä vaiheessa vauvansa heräsi ja alkoi itkemään. En ehtinyt sanoa sanaakaan, kun äippä heitti jogurtin kädestään lattialle (meni rikki) ja marssi kassoille.

Juu en meiskaa tarpeettomasti, mutta ei varmaan kannata olettaa ettei ruokakaupassa kuulu ruuhka-aikaan ääntä.

Oon kerran vienyt tuotteen palautettavaksi kun siinä oli eilinen päiväys jo ostohetkellä enkä kaupassa sitä huomannut. Sain rahat takaisin ja uuden tuotteen. Tämä on kuulemma käytäntö siinä kaupassa..

Sama juttu, lähikaupassa jos löydät hyllystä vanhentuneen tuotteen, saat ilmaiseksi uuden oikealla päiväyksellä, jos viet sen kassalle :-) Mielestäni tuo alkuperäinen "myyjän" kommentti oli vähän ylimielinen...

Niin  Siwassa ja ennen Valintatalossa. Mutta samaa on turha vaatia K-kaupoissa ja S-kaupoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinnönjaot on suoritettu asianmukaisesti. Minä ja lapseni olemme ainoat perijät. T . Leski

no sitten on joku muu asia mitä et kerro, eihän nyt kukaan tule varastamaan vainajan sormuksia , tai sinun sormuksia ruinaamaan? Ihmettelisin jos tulisi, teksin rikosilmoituksen jos asia tosiaan oli mennyt just näin. Mutta pahoittelut sinulle kuitenkin.

Kerro mulle millä PERUSTEELLA nostetaan syyte jos joku ruinaa sun sormuksia? Poliisithan nauraa sut pihalle.

Mutta enpä ihmettele ettei tämä juttu mene sulle jakeluun...

tv. vierestä huutelija

Vierailija kirjoitti:

Koska olen lääkäri ammatiltani, tulee kaikenlaisia härskejä pyyntöjä vähän väliä. Ilmaisia reseptinuusimisia, jolloin joudun syyllistymään laittomuuksiin - mullahan pitäisi olla kirjanpito kaikista potilaistani, joille lääkkeitä määrään. Ynnä muita kysymyksiä.

Välillä mietin, että ajatteleeko nää ihmiset yleensä mitään.

En usko. Viestisi on trollausta sillä yksikään lääkäri ei tee yhtään mitään ilmaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinnönjaot on suoritettu asianmukaisesti. Minä ja lapseni olemme ainoat perijät. T . Leski

no sitten on joku muu asia mitä et kerro, eihän nyt kukaan tule varastamaan vainajan sormuksia , tai sinun sormuksia ruinaamaan? Ihmettelisin jos tulisi, teksin rikosilmoituksen jos asia tosiaan oli mennyt just näin. Mutta pahoittelut sinulle kuitenkin.

Voi luoja mikä jankkaaja olet. Juurihan hän kertoi miten asia meni ja sulla on otsaa laukoa näin. Ääliö.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi. Voi luoja. Aikoinaan kun minä ja mies aloimme seurustelemaan mies varoitti äidistään ja hänen todella härskistä itsekkyydestään. Uusimpana anoppi on keksinyt että minä ja toinen miniä teemme hänen "pieniin synttärijuhliin" kaikki tarjottavat. Minulla on 2,5kk ikäinen vauva, toisella miniällä 2,5v vilkas lapsi ja toinen tulossa aivan kohta. Me tietenkin tekisimme kaiken lahjaksi. Juhliin on tulossa n 70 henkeä ja lista mitä pitää leipoa kasvaa koko ajan. Voileipäkakut, "hieno kakku, kuten hääkakku", karjalanpiirakoita, marjapiirakoita, suolaista piirakkaa, lusikkaleivät ja mieluusti vielä suklaa- ja juustokakkua. Illaksi salaatit, leivät ja pullaa. Mieheni on onneksi veljensä kanssa ilmoittanut ettemme tee (ei usko jos itse sanomme), ihan jo kustannussyistä. Anopille viemme vain pienen lahjan, koska hän itse ei ole edes omia lapsiaan muistanut lapsena lahjoilla koskaan (ostaa kyllä itselleen). Hänen lapsensa syntymäpäivä ei ole lapsen syntymäpäivä, vaan silloin kuuluu juhlia anoppia kun anoppi on synnyttänyt. Ja tietenkin kun lapsenlapset syntyivät niin piti juhlia häntä.

Minä ja tämä toinen miniä olemme täysin piian roolissa mutta onneksi nykyään emme usein tapaa ja jos tapaamme, mies pitää puoliani.

Anoppi soittelee lapset läpi että tulkaa siivoamaan, minulle kiikutti pyykkejään ja suuttui kun minä ilkiö en pessyt (mies kielsi).

Siinä saa veljeksille nostaa hattua kun pitävät äitinsä ruodussa. Jos olisi tyttöriä, niin mitenkähän olisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainasitko koiraa naapurille? :)

Mä kävin hakemassa lapsena naapurin koiria ulos aina välillä. Mulla oli ikää joku 9-11 vuotta ja tykkäsin koirista valtavasti. Aina sain sakemannin ja sheltin mukaan, meillä oli tosi kivaa niiden kanssa. Jotenkin mua aina nolotti mennä pyytämään koiria mun kanssa ulos mutta jälkeenpäin ajatellen ehkä musta oli heille enemmänkin apua. Pitkiä metsäkävelyitä tehtiin ja leikittiin niiden kanssa. Olin yksinäinen lapsi ja nuo koirat oli mulle tosi tärkeitä. :)

Enpä taida kertoa enää, kun muutama ensimmäinen mielestään jo varman vastauksen tiesi :)

En kertonut tapauksesta siksi, että se olisi härski, kuten mainitsinkin. Yritin vain katkaista sen edellisen jankkauksen kertomalla ensimmäisen jutun, joka erikoisista pyynnöistä mieleeni juolahti.

Kyllä mä ymmärtäisin, vaikka ette olisi antaneetkaan. Pyyntöhän ei ole härski sinänsä, mutta meidän kohdalla vastaavassa tapauksessa se muuttui sellaiseksi heti kun kieltäydyttiin.

Meillä on koirasusi jonka emä on husky ja isä huskysusi. Eli siinä on neljännes sutta, mikä tarkoittaa että kouluttaminen on ollut välillä työlästä ja totteleminen vaihtelevaa. Ongelma tämä ei tietenkään normaaliarjessa ole, kun lenkittäjänä on mieheni, jolla koira pysyy kurissa. Minua tottelee kyllä kotioloissa, muttei läheskään aina jätä esim. vastaantulevaa pienempää koiraa rauhaan minun käskystäni, koska minä en ole lauman pomo sen silmissä.

Ongelma tästä tuli vasta, kun naapurin tytöt (11v ja 14v) tulivat kysymään, että saisivatko he lenkittää koiraa. Onhan se pörröinen ja söpö, kun kerran 3/4 husky on, mutta missään nimessä emme laske sitä ulkopuolisten, etenkään koirien suhteen kokemattomien kanssa lenkille. Emme kyllä laskisi muutakaan koiraa, koska [i]jos[/i] jotain sattuisi, esim. koira pimahtaisi, niin vastuu olisi yhä meillä ja oikeudessa oltaisiin, jos se vaikka kiskoisi lenkittäjältään käden sijoiltaan lähtiessään oravan perään. Tai hyppäisi jonkun alle juoksevan pikkulapsen niskaan.

Mieheni siis kielsi välittömästi, että pienikokoiset tytöt eivät koiramme kanssa pärjää, eikä se pidä vieraista muutenkaan. Ei olisi mitään toivoa, että tottelisi jonkun 11v:n käskyä, kun on yhden isännän koira. Ja koira murisi tytöille aitauksestaan, eli ehdottomasti ei. Noh, 14v vaikutti ymmärtävän ja rauhoitteli sitten myös pikkusiskoaan, joka pillahti itkuun kun ei päästetty "söpön hauvan" kanssa häntä lenkille... Olisin odottanut moista reaktiota 5-vuotiaalta, mutta kieltämättä naapurin kuopus on hemmoteltu.

Eikä aikaakaan kun naapurin vanhemmat sitten löytyivät ovelta tivaamasta, miksei käy ja vaatimasta että emme saa omia [i]omaa[/i] koiraamme kun heidän lapsensa haluavat lenkittää. Ja myönsivät vielä että omaa eivät niille ota kun kiinnostus ei heillä riitä kouluttamiseen ja 15v sitoumukseen. Sanoimme, että ei käy laatuun, ja naapurin rouva nosti sellaisen äläkän ja huudon, että koiramme meinasi tulla aitauksesta läpi puolustamaan meitä... Mieheni sitten talutti huutavan rouvan aitauksen viereen ja kysyi pakotetun rauhallisesti, että haluaako tytöt lähteä saman tien lenkille, samalla kun rouva kauhisteli murisevaa ja ulvovaa koiraa, joka hyppi häkkiä vasten niin että tanner tärisi.

Yllättäen ei kuulemma halunneetkaan. Mies sai selitettyä, miten asiat on, että iso eläin on aina arvaamaton ja susigeenit ei auta asiaa. Näyttivät ymmärtävän ja kaikki oli olevinaan hyvin. Naapurit lähtivät ja koira vaikeni saman tien. Ja pari päivää myöhemmin tuli kaupungin tarkastaja ovelle kysymään, pidetäänkö me raivotautista sutta lemmikkinä, kuten naapurit olivat väittäneet. Siinä sitten selitettiin ja osoitettiin, että koira seisoo vaikka päällään kun mieheni käskee, muttei tottele ketä vaan. Tarkastaja onneksi ymmärsi, kun tiesi eläimistä vähän naapureita enemmän.

Eli kyllä se voi äkkiä härskiksi muuttua, vaikka alkuperäinen pyyntö esitettäisiin kohteliaasti. Kiva jos teillä ei muuttunut ja luottonne eläimeen on niin kova, että uskotte vieraan saavan sen kuriin kun se näkee jäniksen tms. jännää. Me ei oteta riskiä, koska vahinko veisi rakkaan lemmikin todennäköisesti oikeuden kautta piikille.

Mistä nuo naapurit olivat saaneet sen ajatuksen, että koiranne annettaisiin lenkkikaveriksi?

Minulla ei tällä hetkellä ole koiraa, mutta minulla on ollut kookkaita ja hirmuisen kilttejä koiria, joita en silti olisi antanut hevillä edes aikuisen naapurin lenkitettäväksi. Hyvätapainenkin koira saa päähänpistoja, lasten päähänpistoista puhumattakkaan.

Just näin.

Itsellä sukulaiset tarjoutuivat usein viemään keskikokoisen parivuotiaan koiramme juoksulenkille. Oli mukavaa, ja sanoivat että käyttäytyy hyvin ja jaksaa juosta pitkää lenkkiä yms. Tätä toistui aina kun olimme heillä kylässä tai he olivat meillä.

Ihmettelin kun koiran käytös alkoi muuttua, alkoi vähän haukkua ohikulkijoille ja oli tosi epäileväinen uusia ihmisiä kohtaan ja on jopa näykännyt paria ihmistä. Lisäksi alkoi ärhennellä toisille koirille, vähitellen.

(tätä ennen epätoivoissaan haukkui vain vastaantuleville ohimeneville koirille, kun innoissaan halusi päästä katsomaan ja oli tosi ystävällinen kaikille ihmisille, sellainen kaikkien kaveri)

Kerran lähdin sukulaisten mukaan lenkille, ja sitä äimistykseni määrää! Koiramme riuhtoi hihnaa ja räyhäsi kaikelle mikä liikkui ja nainen yritti rauhoitella sitä KEHUMALLA "Hyyyvä tyttö ei tarvitse haukkua, kiiiltti tyttö" samalla kun koira suu vaahdossa ja silmänvalkuaiset vilkkuen haukkuu ihmisille...

Ei ihme että käytös oli muuttunut, kun nämä idiootit olivat vuoden ajan säännöllisesti kouluttaneet koiraamme raivoamaan lenkeillä.

Itse olivat omistaneet koiria 15 ja 30 vuotta... Luotin siihen kun sanoivat että osaavat käsitellä koiria ja että koira käyttäytyy aina nätisti lenkillä.

Noh, sanoin vaan että nyt ette enää käy lenkillä meidän koiran kanssa, mutta eivät ymmärtäneet mitä tekivät väärin. Mihinkään ei ihmissuhteet siitä muuttuneet, hyvä niin. Ainoastaan olen vihainen heille, jos mitään sanomatta nykyäänkin ottavat koiran mukaansa.

Nyt vuosia myöhemminkin me saamme maksaa typeryydestämme että annoimme koiramme näille lenkkeilytettäväksi. Tätä virhettä korjataan hirveällä työllä vielä tänäkin päivänä ja koiramme ei edelleenkään hyväksy vieraita ihmisiä helposti. Ja haukkuu edelleen joskus lenkillä. Rajoittaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulaiseni soitti ja pyysi itselleen ja tulevalle sulholleen, minun ja edesmenneen mieheni kihlasormuksia, "kun ei sulla varmaan ole enää niille enää käyttöä." Miehen kuolemasta oli kuukausi.

taitaa kuitenkin tässä olla taustalla joku asia mitä et kerro? Esim. kihlattusi oikeiden perijöiden hänen omaisuuden jako? Esim vanhemmat perivät poikansa, jos hän ei ollut naimisissa, ja lapset perii vaikka oliskin naimisiissa. Olisko joku suvun perintösormus ollut, tai jopa mies vaan ottanut omin luvin äitinsä perintösormuksen, tai äitinsä antanut pojalle säilytettäväksi jnejne. Eihän vaimo koskaan peri 100% aviomiestään kuitenkaan. Vainajan sormus kuuluu perikunnalle jaettavaksi.

Olen kuullut samanlaisia tilanteita, kun kihlaus on purkautunut, on riidelty jopa oikeudesssa että kuka saa sormuksen joka oli arvokas perintökoru, mutta ajattelemattomuudessa poika antanut tyttökaverille, jne.

silti tahdikkuutta tietenkin pitäisi olla.

Kyllä ne sormukset oli ihan omat ostamat. Toki vähän erikoisemmat ja arvokkaammat. Perintösormuksista ei todellakaan ollut kyse. Nämä jää kylläkin perinnöksi ainoalle lapsellemme. T. Leski

Olet paskasi ansainnut.

Käyhän ottamassa ne lääkkeesi. Vai oletko itse tuo sormusten ruinaaja? t. ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulaiseni soitti ja pyysi itselleen ja tulevalle sulholleen, minun ja edesmenneen mieheni kihlasormuksia, "kun ei sulla varmaan ole enää niille enää käyttöä." Miehen kuolemasta oli kuukausi.

taitaa kuitenkin tässä olla taustalla joku asia mitä et kerro? Esim. kihlattusi oikeiden perijöiden hänen omaisuuden jako? Esim vanhemmat perivät poikansa, jos hän ei ollut naimisissa, ja lapset perii vaikka oliskin naimisiissa. Olisko joku suvun perintösormus ollut, tai jopa mies vaan ottanut omin luvin äitinsä perintösormuksen, tai äitinsä antanut pojalle säilytettäväksi jnejne. Eihän vaimo koskaan peri 100% aviomiestään kuitenkaan. Vainajan sormus kuuluu perikunnalle jaettavaksi.

Olen kuullut samanlaisia tilanteita, kun kihlaus on purkautunut, on riidelty jopa oikeudesssa että kuka saa sormuksen joka oli arvokas perintökoru, mutta ajattelemattomuudessa poika antanut tyttökaverille, jne.

silti tahdikkuutta tietenkin pitäisi olla.

Kyllä ne sormukset oli ihan omat ostamat. Toki vähän erikoisemmat ja arvokkaammat. Perintösormuksista ei todellakaan ollut kyse. Nämä jää kylläkin perinnöksi ainoalle lapsellemme. T. Leski

Olet paskasi ansainnut.

Käyhän ottamassa ne lääkkeesi. Vai oletko itse tuo sormusten ruinaaja? t. ohis

Ehkä maailman kulunein heitto, bro.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainasitko koiraa naapurille? :)

Mä kävin hakemassa lapsena naapurin koiria ulos aina välillä. Mulla oli ikää joku 9-11 vuotta ja tykkäsin koirista valtavasti. Aina sain sakemannin ja sheltin mukaan, meillä oli tosi kivaa niiden kanssa. Jotenkin mua aina nolotti mennä pyytämään koiria mun kanssa ulos mutta jälkeenpäin ajatellen ehkä musta oli heille enemmänkin apua. Pitkiä metsäkävelyitä tehtiin ja leikittiin niiden kanssa. Olin yksinäinen lapsi ja nuo koirat oli mulle tosi tärkeitä. :)

Enpä taida kertoa enää, kun muutama ensimmäinen mielestään jo varman vastauksen tiesi :)

En kertonut tapauksesta siksi, että se olisi härski, kuten mainitsinkin. Yritin vain katkaista sen edellisen jankkauksen kertomalla ensimmäisen jutun, joka erikoisista pyynnöistä mieleeni juolahti.

Kyllä mä ymmärtäisin, vaikka ette olisi antaneetkaan. Pyyntöhän ei ole härski sinänsä, mutta meidän kohdalla vastaavassa tapauksessa se muuttui sellaiseksi heti kun kieltäydyttiin.

Meillä on koirasusi jonka emä on husky ja isä huskysusi. Eli siinä on neljännes sutta, mikä tarkoittaa että kouluttaminen on ollut välillä työlästä ja totteleminen vaihtelevaa. Ongelma tämä ei tietenkään normaaliarjessa ole, kun lenkittäjänä on mieheni, jolla koira pysyy kurissa. Minua tottelee kyllä kotioloissa, muttei läheskään aina jätä esim. vastaantulevaa pienempää koiraa rauhaan minun käskystäni, koska minä en ole lauman pomo sen silmissä.

Ongelma tästä tuli vasta, kun naapurin tytöt (11v ja 14v) tulivat kysymään, että saisivatko he lenkittää koiraa. Onhan se pörröinen ja söpö, kun kerran 3/4 husky on, mutta missään nimessä emme laske sitä ulkopuolisten, etenkään koirien suhteen kokemattomien kanssa lenkille. Emme kyllä laskisi muutakaan koiraa, koska [i]jos[/i] jotain sattuisi, esim. koira pimahtaisi, niin vastuu olisi yhä meillä ja oikeudessa oltaisiin, jos se vaikka kiskoisi lenkittäjältään käden sijoiltaan lähtiessään oravan perään. Tai hyppäisi jonkun alle juoksevan pikkulapsen niskaan.

Mieheni siis kielsi välittömästi, että pienikokoiset tytöt eivät koiramme kanssa pärjää, eikä se pidä vieraista muutenkaan. Ei olisi mitään toivoa, että tottelisi jonkun 11v:n käskyä, kun on yhden isännän koira. Ja koira murisi tytöille aitauksestaan, eli ehdottomasti ei. Noh, 14v vaikutti ymmärtävän ja rauhoitteli sitten myös pikkusiskoaan, joka pillahti itkuun kun ei päästetty "söpön hauvan" kanssa häntä lenkille... Olisin odottanut moista reaktiota 5-vuotiaalta, mutta kieltämättä naapurin kuopus on hemmoteltu.

Eikä aikaakaan kun naapurin vanhemmat sitten löytyivät ovelta tivaamasta, miksei käy ja vaatimasta että emme saa omia [i]omaa[/i] koiraamme kun heidän lapsensa haluavat lenkittää. Ja myönsivät vielä että omaa eivät niille ota kun kiinnostus ei heillä riitä kouluttamiseen ja 15v sitoumukseen. Sanoimme, että ei käy laatuun, ja naapurin rouva nosti sellaisen äläkän ja huudon, että koiramme meinasi tulla aitauksesta läpi puolustamaan meitä... Mieheni sitten talutti huutavan rouvan aitauksen viereen ja kysyi pakotetun rauhallisesti, että haluaako tytöt lähteä saman tien lenkille, samalla kun rouva kauhisteli murisevaa ja ulvovaa koiraa, joka hyppi häkkiä vasten niin että tanner tärisi.

Yllättäen ei kuulemma halunneetkaan. Mies sai selitettyä, miten asiat on, että iso eläin on aina arvaamaton ja susigeenit ei auta asiaa. Näyttivät ymmärtävän ja kaikki oli olevinaan hyvin. Naapurit lähtivät ja koira vaikeni saman tien. Ja pari päivää myöhemmin tuli kaupungin tarkastaja ovelle kysymään, pidetäänkö me raivotautista sutta lemmikkinä, kuten naapurit olivat väittäneet. Siinä sitten selitettiin ja osoitettiin, että koira seisoo vaikka päällään kun mieheni käskee, muttei tottele ketä vaan. Tarkastaja onneksi ymmärsi, kun tiesi eläimistä vähän naapureita enemmän.

Eli kyllä se voi äkkiä härskiksi muuttua, vaikka alkuperäinen pyyntö esitettäisiin kohteliaasti. Kiva jos teillä ei muuttunut ja luottonne eläimeen on niin kova, että uskotte vieraan saavan sen kuriin kun se näkee jäniksen tms. jännää. Me ei oteta riskiä, koska vahinko veisi rakkaan lemmikin todennäköisesti oikeuden kautta piikille.

Mistä nuo naapurit olivat saaneet sen ajatuksen, että koiranne annettaisiin lenkkikaveriksi?

Minulla ei tällä hetkellä ole koiraa, mutta minulla on ollut kookkaita ja hirmuisen kilttejä koiria, joita en silti olisi antanut hevillä edes aikuisen naapurin lenkitettäväksi. Hyvätapainenkin koira saa päähänpistoja, lasten päähänpistoista puhumattakkaan.

Just näin.

Itsellä sukulaiset tarjoutuivat usein viemään keskikokoisen parivuotiaan koiramme juoksulenkille. Oli mukavaa, ja sanoivat että käyttäytyy hyvin ja jaksaa juosta pitkää lenkkiä yms. Tätä toistui aina kun olimme heillä kylässä tai he olivat meillä.

Ihmettelin kun koiran käytös alkoi muuttua, alkoi vähän haukkua ohikulkijoille ja oli tosi epäileväinen uusia ihmisiä kohtaan ja on jopa näykännyt paria ihmistä. Lisäksi alkoi ärhennellä toisille koirille, vähitellen.

(tätä ennen epätoivoissaan haukkui vain vastaantuleville ohimeneville koirille, kun innoissaan halusi päästä katsomaan ja oli tosi ystävällinen kaikille ihmisille, sellainen kaikkien kaveri)

Kerran lähdin sukulaisten mukaan lenkille, ja sitä äimistykseni määrää! Koiramme riuhtoi hihnaa ja räyhäsi kaikelle mikä liikkui ja nainen yritti rauhoitella sitä KEHUMALLA "Hyyyvä tyttö ei tarvitse haukkua, kiiiltti tyttö" samalla kun koira suu vaahdossa ja silmänvalkuaiset vilkkuen haukkuu ihmisille...

Ei ihme että käytös oli muuttunut, kun nämä idiootit olivat vuoden ajan säännöllisesti kouluttaneet koiraamme raivoamaan lenkeillä.

Itse olivat omistaneet koiria 15 ja 30 vuotta... Luotin siihen kun sanoivat että osaavat käsitellä koiria ja että koira käyttäytyy aina nätisti lenkillä.

Noh, sanoin vaan että nyt ette enää käy lenkillä meidän koiran kanssa, mutta eivät ymmärtäneet mitä tekivät väärin. Mihinkään ei ihmissuhteet siitä muuttuneet, hyvä niin. Ainoastaan olen vihainen heille, jos mitään sanomatta nykyäänkin ottavat koiran mukaansa.

Nyt vuosia myöhemminkin me saamme maksaa typeryydestämme että annoimme koiramme näille lenkkeilytettäväksi. Tätä virhettä korjataan hirveällä työllä vielä tänäkin päivänä ja koiramme ei edelleenkään hyväksy vieraita ihmisiä helposti. Ja haukkuu edelleen joskus lenkillä. Rajoittaa elämää.

Täälläpäin oli vanha ämmä joka ulkoilutti jättimäistä susikoiraa.Kun käytin pientä koiraa ulkona tämä yksi määki minulle ettei saa tulla lähistölle kun hän ei jaksa pitää kiinni jos iso koira lähtee vetämään.Mitähän se kääkkä sitten vie sellaista verikoiraa ulos?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin mieluummin tekisin niitä metsähommia, halonhakkuuta ja pikkuremontteja kuin olisin piikana muiden juhliessa. Alapeukutin siksi että katsot itsesi päteväksi määrittelemään suvussasi mitkä hommat kuuluu naisille ja mitkä miehille. Ja teen jo nykyään kaikkia neljää eli remontteja, metsätöitä, halkoja ja autan sukujuhlissa.

Eli pari kertaa tiskikoneen täyttö on raskaampaa, kuin puiden kaato, sahaaminen, traktoriin lastaaminen ja metsästä pois ajaminenhirvikärpästen seassa, lastin purku ja muutaman päivän halon hakkuu.

Ok.

En minä niin sanonut vaan että minun mielestä metsätyöt, halonhakkuu ja remontointi ovat hauskaa puuhaa, jota teen mielelläni vaikka nainen olenkin. Juhlissa piikana toimiminen ei ole hauskaa varsinkin kaltaistesi miesten komennellessa minua 'naisten töihin'. Jos se tiskikoneen käyttö ei ole raskasta, niin mikset sinä tee sitä muiden keskittyessä juhlintaan? Minä muuten täytän sen tiskikoneen, koska en halua jättää vain emäntää raatamaan keittiössä muiden pitäessä hauskaa. Mikä sinun syysi on olla auttamatta emäntää/isäntää?

Sinusta voi olla hauskaa. Mutta tuntemistani naisista suurin osa ei pysty edes traktoria ajamaan metsässä, saati moottorisahalla kaatamaan puita ja karsimaan ja halkomaan. Sinne metsään muutamaksi päiväksi hikoilemaan, kun ei voimat riitä edes pölkyn nostoon ja rakennekynnet menee pilalle ja pihka ja hiki pilaa hiukset.

Oikeasti en usko, että edes tiedät, mitä nuo hommat ovat, jos vertaat niitä tiskikoneen täyttöön. Se ei ole samaa, kuin pilkotaan pari klapia ja maalataan terassituoli ja kehutaan, että meidän suvussa naiset tekee miesten työt.

En ole metsäkoneilla ajellut, mutta puita käsisahalla kaatanut, tehnyt polttopuita, remontoinut kokonaisen asunnon lähes yksin ja rakentanut 10 m2 vajan (pitkästä tavarasta) + muita rakennelmia yms. miesten hommia.

Toisaalta olen myös osallistunut sukujuhlien järjestämiseen, eikä se useimmiten ole mitään pikkunäpertelyä, jos on 100+ kutsuttua vierasta.

Järjestelyt aloitetaan suvun naisten kanssa pari kuukautta etukäteen leipomalla pakkaseen ja varastoon hirveät määrät pullaa, lusikkaleipiä, herrasväen pikkuleipiä, keksitankoja. Viikkoa aiemmin hankitaan tarvikkeita juhliin, esim. maljakoita, lautasia, aterimia yms. siten, että riittää kaikille. Paria päivää ennen juhlia alkaa varsinainen rutistus. Pestään 25 kg perunoita, pyöritellään 15 kg lihapullia, salaatteja leikataan useita tunteja, lohet savustetaan, leivotaan tuoreet kakut + 5 muuta ruokalajia.

Juhlapäivänä herätään aikaisin, koristellaan ja katetaan juhlapaikka, lämmitetään ja valmistetaan loput ruoat, kerätään likaiset astiat, laitetaan kahvi ja jälkiruoka esille, serveerataan pari tuntia kahvia, kerätään likaiset astiat. Jos kyseessä on vielä iltaan asti kestävät juhlat, laitetaan iltapalaa ja alkoholit tarjolle, aletaan pesemään tiskejä ja siivoamaan keittiötä useita tunteja ja viimein kun juhlijat ovat lähteneet nukkumaan, juhlapaikkaa siivotaan yötä myöden, jos vaikka vuokra-aika loppuu aamulla.

Mukavaa puuhaa minusta, tuntuu yhteisölliseltä kun suvun kanssa touhutaan. Ikävintä tässä on se mitä alkuperäinen kirjoittaja tarkoitti, että esim. serkun häät jäävät itseltä kokematta kun on itse lupautunut olemaan keittiössä. Ja siksi ne ihan omaan tahtiin ITSELLE tehtävät fyysisesti rankemmat remontointi- yms. hommat ovat minustakin mukavampia, kun ei tarvitse skipata tärkeitä juhlia sen takia.

T. Nainen alle 30 v., ei rakennekynsiä.

voi jeesus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainasitko koiraa naapurille? :)

Mä kävin hakemassa lapsena naapurin koiria ulos aina välillä. Mulla oli ikää joku 9-11 vuotta ja tykkäsin koirista valtavasti. Aina sain sakemannin ja sheltin mukaan, meillä oli tosi kivaa niiden kanssa. Jotenkin mua aina nolotti mennä pyytämään koiria mun kanssa ulos mutta jälkeenpäin ajatellen ehkä musta oli heille enemmänkin apua. Pitkiä metsäkävelyitä tehtiin ja leikittiin niiden kanssa. Olin yksinäinen lapsi ja nuo koirat oli mulle tosi tärkeitä. :)

Enpä taida kertoa enää, kun muutama ensimmäinen mielestään jo varman vastauksen tiesi :)

En kertonut tapauksesta siksi, että se olisi härski, kuten mainitsinkin. Yritin vain katkaista sen edellisen jankkauksen kertomalla ensimmäisen jutun, joka erikoisista pyynnöistä mieleeni juolahti.

Kyllä mä ymmärtäisin, vaikka ette olisi antaneetkaan. Pyyntöhän ei ole härski sinänsä, mutta meidän kohdalla vastaavassa tapauksessa se muuttui sellaiseksi heti kun kieltäydyttiin.

Meillä on koirasusi jonka emä on husky ja isä huskysusi. Eli siinä on neljännes sutta, mikä tarkoittaa että kouluttaminen on ollut välillä työlästä ja totteleminen vaihtelevaa. Ongelma tämä ei tietenkään normaaliarjessa ole, kun lenkittäjänä on mieheni, jolla koira pysyy kurissa. Minua tottelee kyllä kotioloissa, muttei läheskään aina jätä esim. vastaantulevaa pienempää koiraa rauhaan minun käskystäni, koska minä en ole lauman pomo sen silmissä.

Ongelma tästä tuli vasta, kun naapurin tytöt (11v ja 14v) tulivat kysymään, että saisivatko he lenkittää koiraa. Onhan se pörröinen ja söpö, kun kerran 3/4 husky on, mutta missään nimessä emme laske sitä ulkopuolisten, etenkään koirien suhteen kokemattomien kanssa lenkille. Emme kyllä laskisi muutakaan koiraa, koska [i]jos[/i] jotain sattuisi, esim. koira pimahtaisi, niin vastuu olisi yhä meillä ja oikeudessa oltaisiin, jos se vaikka kiskoisi lenkittäjältään käden sijoiltaan lähtiessään oravan perään. Tai hyppäisi jonkun alle juoksevan pikkulapsen niskaan.

Mieheni siis kielsi välittömästi, että pienikokoiset tytöt eivät koiramme kanssa pärjää, eikä se pidä vieraista muutenkaan. Ei olisi mitään toivoa, että tottelisi jonkun 11v:n käskyä, kun on yhden isännän koira. Ja koira murisi tytöille aitauksestaan, eli ehdottomasti ei. Noh, 14v vaikutti ymmärtävän ja rauhoitteli sitten myös pikkusiskoaan, joka pillahti itkuun kun ei päästetty "söpön hauvan" kanssa häntä lenkille... Olisin odottanut moista reaktiota 5-vuotiaalta, mutta kieltämättä naapurin kuopus on hemmoteltu.

Eikä aikaakaan kun naapurin vanhemmat sitten löytyivät ovelta tivaamasta, miksei käy ja vaatimasta että emme saa omia [i]omaa[/i] koiraamme kun heidän lapsensa haluavat lenkittää. Ja myönsivät vielä että omaa eivät niille ota kun kiinnostus ei heillä riitä kouluttamiseen ja 15v sitoumukseen. Sanoimme, että ei käy laatuun, ja naapurin rouva nosti sellaisen äläkän ja huudon, että koiramme meinasi tulla aitauksesta läpi puolustamaan meitä... Mieheni sitten talutti huutavan rouvan aitauksen viereen ja kysyi pakotetun rauhallisesti, että haluaako tytöt lähteä saman tien lenkille, samalla kun rouva kauhisteli murisevaa ja ulvovaa koiraa, joka hyppi häkkiä vasten niin että tanner tärisi.

Yllättäen ei kuulemma halunneetkaan. Mies sai selitettyä, miten asiat on, että iso eläin on aina arvaamaton ja susigeenit ei auta asiaa. Näyttivät ymmärtävän ja kaikki oli olevinaan hyvin. Naapurit lähtivät ja koira vaikeni saman tien. Ja pari päivää myöhemmin tuli kaupungin tarkastaja ovelle kysymään, pidetäänkö me raivotautista sutta lemmikkinä, kuten naapurit olivat väittäneet. Siinä sitten selitettiin ja osoitettiin, että koira seisoo vaikka päällään kun mieheni käskee, muttei tottele ketä vaan. Tarkastaja onneksi ymmärsi, kun tiesi eläimistä vähän naapureita enemmän.

Eli kyllä se voi äkkiä härskiksi muuttua, vaikka alkuperäinen pyyntö esitettäisiin kohteliaasti. Kiva jos teillä ei muuttunut ja luottonne eläimeen on niin kova, että uskotte vieraan saavan sen kuriin kun se näkee jäniksen tms. jännää. Me ei oteta riskiä, koska vahinko veisi rakkaan lemmikin todennäköisesti oikeuden kautta piikille.

Mistä nuo naapurit olivat saaneet sen ajatuksen, että koiranne annettaisiin lenkkikaveriksi?

Minulla ei tällä hetkellä ole koiraa, mutta minulla on ollut kookkaita ja hirmuisen kilttejä koiria, joita en silti olisi antanut hevillä edes aikuisen naapurin lenkitettäväksi. Hyvätapainenkin koira saa päähänpistoja, lasten päähänpistoista puhumattakkaan.

Just näin.

Itsellä sukulaiset tarjoutuivat usein viemään keskikokoisen parivuotiaan koiramme juoksulenkille. Oli mukavaa, ja sanoivat että käyttäytyy hyvin ja jaksaa juosta pitkää lenkkiä yms. Tätä toistui aina kun olimme heillä kylässä tai he olivat meillä.

Ihmettelin kun koiran käytös alkoi muuttua, alkoi vähän haukkua ohikulkijoille ja oli tosi epäileväinen uusia ihmisiä kohtaan ja on jopa näykännyt paria ihmistä. Lisäksi alkoi ärhennellä toisille koirille, vähitellen.

(tätä ennen epätoivoissaan haukkui vain vastaantuleville ohimeneville koirille, kun innoissaan halusi päästä katsomaan ja oli tosi ystävällinen kaikille ihmisille, sellainen kaikkien kaveri)

Kerran lähdin sukulaisten mukaan lenkille, ja sitä äimistykseni määrää! Koiramme riuhtoi hihnaa ja räyhäsi kaikelle mikä liikkui ja nainen yritti rauhoitella sitä KEHUMALLA "Hyyyvä tyttö ei tarvitse haukkua, kiiiltti tyttö" samalla kun koira suu vaahdossa ja silmänvalkuaiset vilkkuen haukkuu ihmisille...

Ei ihme että käytös oli muuttunut, kun nämä idiootit olivat vuoden ajan säännöllisesti kouluttaneet koiraamme raivoamaan lenkeillä.

Itse olivat omistaneet koiria 15 ja 30 vuotta... Luotin siihen kun sanoivat että osaavat käsitellä koiria ja että koira käyttäytyy aina nätisti lenkillä.

Noh, sanoin vaan että nyt ette enää käy lenkillä meidän koiran kanssa, mutta eivät ymmärtäneet mitä tekivät väärin. Mihinkään ei ihmissuhteet siitä muuttuneet, hyvä niin. Ainoastaan olen vihainen heille, jos mitään sanomatta nykyäänkin ottavat koiran mukaansa.

Nyt vuosia myöhemminkin me saamme maksaa typeryydestämme että annoimme koiramme näille lenkkeilytettäväksi. Tätä virhettä korjataan hirveällä työllä vielä tänäkin päivänä ja koiramme ei edelleenkään hyväksy vieraita ihmisiä helposti. Ja haukkuu edelleen joskus lenkillä. Rajoittaa elämää.

Täälläpäin oli vanha ämmä joka ulkoilutti jättimäistä susikoiraa.Kun käytin pientä koiraa ulkona tämä yksi määki minulle ettei saa tulla lähistölle kun hän ei jaksa pitää kiinni jos iso koira lähtee vetämään.Mitähän se kääkkä sitten vie sellaista verikoiraa ulos?

No en tiedä, eihän sitä koiraa ole pakko ulos päästää koskaan? :P

Pitäisi kyllä sen rouvan luopua koirasta jos ei aisoissa onnistu pitämään, sillä omistaja on kuitenkin vastuussa koirastaan jos jotain sattuu.

Myös ihan kiltin koiran kanssa voi käydä niin, että koira karkaa ajotielle ja auto väistää ojaan, jolloin mikään tavallinen vakuutus ei korvaa koiran aiheuttamaa vahinkoa autolle, jolloin omistaja joutuu maksumieheksi.

Onneksi tämä oma ongelmatapaus on kuitenkin vähän yli 20 kg, eli ei voita vetokisaa mun eikä kenenkään muunkaan aikuisen kanssa. 😆

Meillä on retkikäytössä oleva purjevene. Veneilemme sillä kesällä perheen kanssa ja toisinaan otamme myös lasten kavereita mukaan ja myös sukulaisia - mutta vain mielle sopivina aikoina ja lyhyille päivän tai parin matkoille. Lisäksi oletuksena on, että laivatöihin osallistutaan. Tarkoitan tällä, että annetaan apua kansitöihin ja esim. ruoanlaittoon tai rantautumiseen, jos sitä pyydetään. Homma on toiminut hyvin kaikkien paitsi yhden sukulaisperheen kanssa. Kyseisestä perheestä lapset ovat tervetulleita veneilemään, mutta aikuiset eivät.

Ko. perheen aikuiset eivät ole koskaan tehneet mitään, eivät ensimmäistäkään asiaa, mitä pyydetään. Edes tavaroiden kantaminen veneeseen tai sieltä pois ei ole sopinut. Samoin pyynnöt olivat mitä absurdeimpia. Kaiken huippu oli, kun pyysivät kääntämään purjeita siten, että he saavat varjon kannelle juuri siihen, missä ovat!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin mieluummin tekisin niitä metsähommia, halonhakkuuta ja pikkuremontteja kuin olisin piikana muiden juhliessa. Alapeukutin siksi että katsot itsesi päteväksi määrittelemään suvussasi mitkä hommat kuuluu naisille ja mitkä miehille. Ja teen jo nykyään kaikkia neljää eli remontteja, metsätöitä, halkoja ja autan sukujuhlissa.

Eli pari kertaa tiskikoneen täyttö on raskaampaa, kuin puiden kaato, sahaaminen, traktoriin lastaaminen ja metsästä pois ajaminenhirvikärpästen seassa, lastin purku ja muutaman päivän halon hakkuu.

Ok.

En minä niin sanonut vaan että minun mielestä metsätyöt, halonhakkuu ja remontointi ovat hauskaa puuhaa, jota teen mielelläni vaikka nainen olenkin. Juhlissa piikana toimiminen ei ole hauskaa varsinkin kaltaistesi miesten komennellessa minua 'naisten töihin'. Jos se tiskikoneen käyttö ei ole raskasta, niin mikset sinä tee sitä muiden keskittyessä juhlintaan? Minä muuten täytän sen tiskikoneen, koska en halua jättää vain emäntää raatamaan keittiössä muiden pitäessä hauskaa. Mikä sinun syysi on olla auttamatta emäntää/isäntää?

Sinusta voi olla hauskaa. Mutta tuntemistani naisista suurin osa ei pysty edes traktoria ajamaan metsässä, saati moottorisahalla kaatamaan puita ja karsimaan ja halkomaan. Sinne metsään muutamaksi päiväksi hikoilemaan, kun ei voimat riitä edes pölkyn nostoon ja rakennekynnet menee pilalle ja pihka ja hiki pilaa hiukset.

Oikeasti en usko, että edes tiedät, mitä nuo hommat ovat, jos vertaat niitä tiskikoneen täyttöön. Se ei ole samaa, kuin pilkotaan pari klapia ja maalataan terassituoli ja kehutaan, että meidän suvussa naiset tekee miesten työt.

En ole metsäkoneilla ajellut, mutta puita käsisahalla kaatanut, tehnyt polttopuita, remontoinut kokonaisen asunnon lähes yksin ja rakentanut 10 m2 vajan (pitkästä tavarasta) + muita rakennelmia yms. miesten hommia.

Toisaalta olen myös osallistunut sukujuhlien järjestämiseen, eikä se useimmiten ole mitään pikkunäpertelyä, jos on 100+ kutsuttua vierasta.

Järjestelyt aloitetaan suvun naisten kanssa pari kuukautta etukäteen leipomalla pakkaseen ja varastoon hirveät määrät pullaa, lusikkaleipiä, herrasväen pikkuleipiä, keksitankoja. Viikkoa aiemmin hankitaan tarvikkeita juhliin, esim. maljakoita, lautasia, aterimia yms. siten, että riittää kaikille. Paria päivää ennen juhlia alkaa varsinainen rutistus. Pestään 25 kg perunoita, pyöritellään 15 kg lihapullia, salaatteja leikataan useita tunteja, lohet savustetaan, leivotaan tuoreet kakut + 5 muuta ruokalajia.

Juhlapäivänä herätään aikaisin, koristellaan ja katetaan juhlapaikka, lämmitetään ja valmistetaan loput ruoat, kerätään likaiset astiat, laitetaan kahvi ja jälkiruoka esille, serveerataan pari tuntia kahvia, kerätään likaiset astiat. Jos kyseessä on vielä iltaan asti kestävät juhlat, laitetaan iltapalaa ja alkoholit tarjolle, aletaan pesemään tiskejä ja siivoamaan keittiötä useita tunteja ja viimein kun juhlijat ovat lähteneet nukkumaan, juhlapaikkaa siivotaan yötä myöden, jos vaikka vuokra-aika loppuu aamulla.

Mukavaa puuhaa minusta, tuntuu yhteisölliseltä kun suvun kanssa touhutaan. Ikävintä tässä on se mitä alkuperäinen kirjoittaja tarkoitti, että esim. serkun häät jäävät itseltä kokematta kun on itse lupautunut olemaan keittiössä. Ja siksi ne ihan omaan tahtiin ITSELLE tehtävät fyysisesti rankemmat remontointi- yms. hommat ovat minustakin mukavampia, kun ei tarvitse skipata tärkeitä juhlia sen takia.

T. Nainen alle 30 v., ei rakennekynsiä.

Haluatko mitalin? Ei vittu.

sähän sanoit kirjoitti:

Velipoika myi selkäni takana omaisuuttani ollessani armeijan harmaissa (polupyörä, luistimet ym) ilman mitään selitystä. Lainasi tuhansia markkoja rahaa, vuosien kinumisen jälkeen sanoin että anna sitten s****na olla. Nyt silloin tällöin soittelee ja pyytää "lainaksi" rahaa aina jollain verukkeella (sähköt katkaistaan, vuokratakuu ym.). Sanoin että ei tipu kun et ennenkään maksanut. Vastaukseksi sain että "sähän sanoit että saan pitää". Ihme heppu; kohtuu palkka eikä huollettavia. Pelaiskohan netissä rahansa?

Jotkut vain ovat sellaisia että heillä ei raha pesää tee.  Heti kun sitä on laitetaan se menemään johonkin joninjoutavaan.  Kaikista kiusallisinta on se että sitä kinutaan muilta jotka eivät hanki sitä jonninjoutavaa vaikka olisi varaakin.  Sitten sukulaisena joskus annetaan kunnes kyllästytään tähän kinuamiseen.  Eletään leveämmin kuin palkan mukaan kuuluisi elää,  ostetaan kalliimpia autoja ja muuta kuin olisi varaa.  Vaikka ollaan kaksi tavallista palkansaajaa, unohdetaan se ja kuvitellaan olevansa rikkaampia kuin esim. naapuri, joka voi olla oikeasti rikas.

Järjestimme vanhalle ukille syntymäpäiväjuhlat hänen kotonaan. Ukki ei ole enää ihan parhaassa terässä, joten me sukulaiset hoidimme juhlat. Siivosimme kämppää pienellä porukalla, pesimme mm. jääkaapin ja muutenkin kämpän lattiasta kattoon. Teimme suurimman osan ruoista ja leivoimme kakut, mutta työtaakkaa jakaaksemme pyysimme eräältä Sukulaiselta lusikkaleipiä. Sukulainen ne toikin, ja pidimme kivat juhlat. Kun kotiinlähdön aika koitti, Sukulainen pyysi pokkana 20 euroa lusikkaleivistä - samalla kun kauhoi muovikassiin jäljelle jääneet pikkuleivät ja otti ne mukaansa. :D

Parasta/pahinta on, että tuo Sukulainen on perinyt noin miljoonan toiselta puolelta sukuaan, eli mikään köyhä muija ei ole kyseessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulaiseni soitti ja pyysi itselleen ja tulevalle sulholleen, minun ja edesmenneen mieheni kihlasormuksia, "kun ei sulla varmaan ole enää niille enää käyttöä." Miehen kuolemasta oli kuukausi.

taitaa kuitenkin tässä olla taustalla joku asia mitä et kerro? Esim. kihlattusi oikeiden perijöiden hänen omaisuuden jako? Esim vanhemmat perivät poikansa, jos hän ei ollut naimisissa, ja lapset perii vaikka oliskin naimisiissa. Olisko joku suvun perintösormus ollut, tai jopa mies vaan ottanut omin luvin äitinsä perintösormuksen, tai äitinsä antanut pojalle säilytettäväksi jnejne. Eihän vaimo koskaan peri 100% aviomiestään kuitenkaan. Vainajan sormus kuuluu perikunnalle jaettavaksi.

Olen kuullut samanlaisia tilanteita, kun kihlaus on purkautunut, on riidelty jopa oikeudesssa että kuka saa sormuksen joka oli arvokas perintökoru, mutta ajattelemattomuudessa poika antanut tyttökaverille, jne.

silti tahdikkuutta tietenkin pitäisi olla.

Vaimo perii aviomiehen 100 prosenttisesti, jos pariskunta on lapseton.

Ja vasta vaimon kuoleman jälkeen jaetaan perinnöt suvuille jos vaimolla ei ole ilmaantunut lapsia ja jos vaimo ei ole kaikkea pistänyt menemään.  Tai tehnyt testamenttia mikä olisi viisasta jos ei ole lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä jouluna exäni ihmetteli kun ostin joululahjoja läheisilleni: "en minä ikinä ole ostanut lahjoja muille kuin itselleni!" Osti itselleen jouluna aina jotain isompaa ja kertoili kyllä kaikille mitä oli itselleen hankkinut joululahjaksi...minä häpesin suunnattomasti moista itsekkyyttä josta vielä halusi tehdä suuren numeron. Muilta kyllä sitten odotti lahjoja itselleen, mutta hänen korkeutensa ei vaivautunut niitä muille hankkimaan. Oli itserakkain ihminen jonka olen koskaan tuntenut, ja erittäin hyvästä syystä ex. Ei sitä oikeasti edes voi ymmärtää että tuollaisia ihmisiä oikeasti on ennenkuin omalle kohdalle sattuu... Niin ja kyseinen tyyppi teki myös yötyötä (minä olin opiskelija noihin aikoihin ja siis viikonloput vapaina) , jos oli yötöissä viikonloppuna niin vaati että aamulla hänen tultua kotiin minun olisi myös nukuttava tai ainakin oltava hänen vierellään siihen asti että herää (toisinsanoen iltapäivään asti). Suuttui kun en suostunut viettämään vapaapäiviäni sängyssä maaten ja odottaen hänen korkea-arvoisuutensa heräämistä.

 Tutti vain puuttui minkä olisit suuhun antanut.