Nainen, miksi vaihdoit miehesi sukunimeen?

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan vaihtanut. En tajua miksi niin monet vaihtaa. Sen verran itsetuntoa pitää olla, että voi pitää oman sukunimen.

Itsetuntoasiako tämä on?

Mulla oli käytännön asia.

Asumme saman katon alla, muttemme ole naimisissa, joten nimiasia ei sinänsä kosketa minua. Olen kuitenkin päättänyt, että jos aiomme joskus avioitua, minä pidän oman sukunimeni. Nimeni on täysin tavallinen ja hyvin yleinen, kun taas miehen nimi on hieman harvinaisempi ja "oudompi". Minulle nimiasia on kuitenkin periaatekysymys, sillä miehen sukunimen ottaminen herättää minussa hyvin kielteisiä mielikuvia (en ole kenenkään omaisuutta, emme elä symbioosissa, vaan olemme kaksi erillistä persoonaa, minulla on oma sukuni ja miehellä omansa, eikä nimenvaihdos muuttaisi tätä tosiasiaa), ja sukunimeni on lisäksi minulle hyvin rakas. En tuomitse ketään, ketä on vaihtanut nimensä, sillä tämähän on mielipidekysymys ja jokaisella on oikeus omaansa.

Lisäksi minulle on hyvin tärkeää, että jos joskus hankimme lapsia, mitä pidän erittäin epätodennäköisenä, lapset saavat minun nimeni. Monesta asiasta olen valmis joustamaan, mutta tästä en. Mieskin saattaisi haluta lapsilleen oman nimensä (tai ainakin hänen vanhempansa), mutta luultavasti asia on kuitenkin minulle tärkeämpi. Riitelemään ei tarvitsisi ryhtyä, vaikkei olisikaan, sillä lakihan on äidin puolella.

En halua riitaa kenenkään kanssa, enkä tosiaan tuomitse ketään. Halusin vain kertoa oman näkökulmani asiaan, ja ulotan tämän näkökulman koskemaan siis vain itseäni, en teitä muita. Saa myös ihan vapaasti alapeukuttaa. :D

Vierailija kirjoitti:

Jos menisin naimisiin vaihtaisin sukunimeni, koska haluan omastani eroon. En ole isäni kanssa missään tekemisissä. En haluaisi myöntää hänen edes olevan isäni. Isäni on mielestäni suorastaan paha ihminen. Vaivaannun joka ikinen kerta, kun sukunimeäni kysytään, koska nimi on isäni ja samantien nimen kuullessaan minut häneen yhdistetään. Ja vaikka ihmiset ei isääni tuntisikaan, tuntuu itsestäni pahalta sanoa nimeäni ääneen. Vaihtaisin siis nimeni riemusta kiljuen! Uuden nimen keksiminen ja vaihtaminen ns. ilman syytä tuntuu teennäiseltä ja luonnottomalta ja luulen, etten koskaan myöskään naimisiin ole menossa, joten ilmeisesti kärsin nykyisestä nimestäni lopun elämääni. Mutta siis, jos naimisiin menisin ja nimen vaihtaisin, en sitä todellakaan miehelle alistuakseni tekisi. Vaan pelkästään itseni takia! Eikä olisi väliä vaikka miehen  nimi olisikin jotenkin kummallinen tai naurettava. Mielummin antaisin ihmisten vääntää vitsiä nimestäni, kuin kantaisin sellaisen ihmisen nimeä, joka on satuttanut minua eniten ja jota en pätkääkään arvosta.

Mitä teennäistä ja luonnotonta on vaihtaa sukunimeä noilla perusteluilla mitä isästäsi sanoit? Minusta tuo on varsin järkevä syy vaihtaa nimeä, vaikka jonkun toisen sukulaisesi tai vanhaan suvusta löytyvään nimeen. Vaihda ihmeessä nimeä, jos nimi tuntuu noin väärältä itselle. Harva edes tietää nimenvaihdosta kun aikaa kuluu. Saisit myös valita sukusi nimitarjonnasta parhaiten omaan nimeesi ja  persoonaasi sopivan nimen.

Koska olisin joka tapauksessa vaihtanut sen. En halunnut enää pitää alkoholisti- ja väkivaltaisen isäni nimeä. Olin ajatellut ottaa äitini tyttönimen, mutta sitten tapasin tulevan mieheni ja laitoin jäihin suunnitelmani. Otin sitten mieheni nimen, mikä on käytännöllistä, että kaikilla on perheessämme sama nimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tietenkin itse päättää nimestään, mutta ihmettelen näitä yhteenkuuluvuuteen ja perheen yhteiseen nimeen vetoavia vastaajia. Voisihan se perheen yhteinen nimi olla se naisen tyttönimikin.

Ja lähtökohtaisesti - kuten yksi vastaajista jo totesi - lapsille tulee äidin sukunimi. Miksi siis olette suostuneet vaihtamaan lasten nimen isän sukunimeen sen sijaan, että isä vaihtaisi nimensä omaan tyttönimeenne, jos tärkeintä on yhteenkuuluvuus? Miksi yhteenkuuluvuus = miehen sukunimi?

Kysymys ei koske nyt niitä, jotka ovat ottaneet miehen nimen siksi, että se on harvinaisempi.

Ehkä naisille se sukunimi nyt vaan ei ole niin tärkeä asia, että siitä alettais tappelemaan ja tehtäis joku elämää suurempi juttu. Se on vaan sukunimi, ei sen enempää. 

Heh, kirjoitin tänne juuri oman viestini. Minulle sukunimi nimenomaan on tärkeä asia. Ja miehenhän on helppo antaa riidassa periksi, jos kyseessä on "vaan sukunimi, ei sen enempää". :)

Tottakai miehen sukunimi!!!

Minä kannattaisin sitä, että jokainen saisi itse valita sukunimensä. Tavallaanhan tämä on jo mahdollista, mutta hirveän vaivannäön takana, varsinkin jos keksii uuden käyttämättömän nimen. Mitä väliä sukunimellä enää on kun ei tarvitse kytätä kenen lapsia kukakin nyt sattuu olemaan. Toiselta kantilta kannatan yhdysnimeä koko perheelle eli äidinnimi-isännimi, ja sen saisi molemmille puolisoille ja lapsille. Näinhän asia on monessa maassa jo nyt. Pistetään käytännön syistä rajaksi 1 väliviiva ja kukin päättää avioituessaan itse minkä nimen tipauttaa uuden tieltä pois, jos siis haluaa ottaa puolison nimen omansa rinnalle. Eli jos minulla olisi vanhempieni sukunimet Möttönen-Kattola ja menisin naimisiin Erkki Mattola-Töppösen kanssa, voisin päättää pidänkö oman nimeni, vai valitsenko nimekseni Möttönen-Töppönen, Möttönen-Mattola, MAttola-Kattola vai Mattola-Möttönen. Samalla mies päättäisi pitääkö oman nimen vai otetaanko yhteiseksi jokin noista neljästä yhdysnimestä (eli perheellä vain yksi nimi, jos kumpikaan ei pidä omaa).

Minä haluan, että meillä kaikilla on sama sukunimi ja en koe omaani mitenkään tärkeänä, että haluisin pitään sen. Toki jos miehelläni olisi ollut jokin aivan hirveä sukunimi niin sitten olisin pitänyt omani ja lapsi saanut sen myös.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan vaihtanut. En tajua miksi niin monet vaihtaa. Sen verran itsetuntoa pitää olla, että voi pitää oman sukunimen.

Jokainen VOI pitää oman sukunimensä, se ei ole itsetuntokysymys vaan ihan lainsäädännöstä johtuu. Käytännössä vaan on helpompaa ja lapsille kivempaa, että kaikilla on yhteinen sukunimi, siksi se usein vaihdetaan. Jotkut naiset välittää lapsistaan enemmän kuin siitä, että saa päteä ja olla muka jotenkin edistyksellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan vaihtanut. En tajua miksi niin monet vaihtaa. Sen verran itsetuntoa pitää olla, että voi pitää oman sukunimen.

Jokainen VOI pitää oman sukunimensä, se ei ole itsetuntokysymys vaan ihan lainsäädännöstä johtuu. Käytännössä vaan on helpompaa ja lapsille kivempaa, että kaikilla on yhteinen sukunimi, siksi se usein vaihdetaan. Jotkut naiset välittää lapsistaan enemmän kuin siitä, että saa päteä ja olla muka jotenkin edistyksellinen.

Miten niin "lapsille kivempaa"? Onhan perheellä silloinkin yhteinen sukunimi, jos mies vaihtaa lasten synnyttyä nimensä vaimon ja lasten sukunimeen. Jotkut miehet välittää lapsistaan enemmän kuin siitä, että saa päteä ja olla muka jotenkin perinteinen.

Itse aion ottaa mieheni sukunimen, kun menemme naimisiin (varmaan lähitulevaisuudessa). Olemme asiaa paljon pohtineet, ja meillä molemmilla on tosi kivat, suht harvinaiset sukunimet. Kaikkia vaihtoehtoja on mietitty, myös mies voisi ottaa mun sukunimeni.

Vaaka kallistuu hänen sukunimeensä vain yhdestä syystä: se on myös hänen tyttärensä (aiemmasta liitosta) sukunimi. Haluamme olla kaikki saman nimen alla. :)

Ja siitä itsetunnosta, itsekunnioituksesta, omanarvontunnosta, niin juu se on mulla vahva. Siitä syystä meidän yhteisillä lapsilla on toistaiseksi mun sukunimi. Tätä on pitänyt perustella eritoten appiukolle, joka pitää oman nimensä jatkumista tärkeänä. On jopa (pikkupäissään) heittänyt, että nimeään kantava pojantytär on hänelle tärkeämmässä asemassa kuin mun nimeä kantavat pojanpojat, ihan nimen vuoksi! Hohhoijaa! Siihen totesin, että jumank*uta, minä olen nämä lapset mahassani kantanut, he kantakoot samaa nimeä kuin minä! Ja siis, heidän nimi vaihtuu sitten samalla kun minunkin. Ellen sitten tahdittoman appiukon kiusaksi pidä heillä oman isäni (hyvä mies, rip) nimeä kuitenkin, kjäh kjäh.

Hyviä nimiä kummatkin. Yhdistelmänimi ei kuitenkaan ole vaihtoehto, joten toinen pitää valita. Haluan saman nimen koko köörille. :)

Mua aina naurattaa naiset jotka pitää oman nimensä tai sit tekee näitä väkisinväännettyjä yhdistelmänimiä, mut jokainen tyylillään. Tulee mieleen ettei ole valmis etenemään elämässään ja haluaa olla vanhemissaan kiinni. Jotenkin lapsellinen ja itsekäs viba tulee.

Miehelläni on kaunis sukunimi, tykkään kyllä myös tyttönimestäni. Haluan kunnioittaa perinteitä ja onhan se ihan hauskaakin kun nimi vaihtuu. Ja menen mieheni kanssa naimisiin, en isäni. Luonnollista mielestäni, enkä nyt tarkoita että isäni omistaisi minut nyt ja kihlattuni häiden jälkeen, mutta kuitenkin.

(Nyt kimppuuni varmaan hyökätään ja haukutaan alistuvaksi naiseksi)

Sukulaisnainen meni naimisiin ja miehen mielestä vaimon piti pitää oma sukunimensä, koska se on todella harvinainen (alle 40). Kuitenkin kun pari sai lapsia, lapsille annettiin miehen "tavallinen" sukunimi. Itse olen pitänyt oman nimeni naimisiin mennessä ja lapset ovat minun nimellä. Lapsista on ihan normaalia olla äidin nimellä ja ihmettelevät jos joku on isänsä nimellä, jos äidillä ja isällä eri nimet. Näin se ihminen tottuu siihen mikä milloinkin on se "normaali" käytöntö. Siis kun moni täällä vetoaa siihen,että se oli perinne ja normaali käytäntö. Meillä jälkikasvulle on normaalia se,että isä ja äiti ovat omilla nimillään ja he ovat äidin nimellä.

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Halusimme saman sukunimen kun menimme naimisiin ja miehen nimi on brändi, joten oli aika selvää, että otan miehen nimen.

There`s a bolt from the blue.

Yllättääkö, jos kerron, että mies kysyi kumman sukunimi otetaan, vai pidetäänkö omat?

Ja heittomerkki löytyy sieltä asteriskin kanssa samasta nappulasta. Asteriski on se tähden näköinen ;)

Vierailija kirjoitti:

Mua aina naurattaa naiset jotka pitää oman nimensä tai sit tekee näitä väkisinväännettyjä yhdistelmänimiä, mut jokainen tyylillään. Tulee mieleen ettei ole valmis etenemään elämässään ja haluaa olla vanhemissaan kiinni. Jotenkin lapsellinen ja itsekäs viba tulee.

Miehelläni on kaunis sukunimi, tykkään kyllä myös tyttönimestäni. Haluan kunnioittaa perinteitä ja onhan se ihan hauskaakin kun nimi vaihtuu. Ja menen mieheni kanssa naimisiin, en isäni. Luonnollista mielestäni, enkä nyt tarkoita että isäni omistaisi minut nyt ja kihlattuni häiden jälkeen, mutta kuitenkin.

(Nyt kimppuuni varmaan hyökätään ja haukutaan alistuvaksi naiseksi)

Ei ehkä alistuvaksi, mutta ajattelemattomaksi. Ihan yhtä luonnollista se on miehen ottaa vaimon nimi. Hauskaa se on miehellekin, kun nimi vaihtuisi. Vai onko mies niin lapsellisesti kiinni vanhemmissaan? Ei mieskään isänsä kanssa naimisiin mene, vaan sinun.

Vierailija kirjoitti:

Mua aina naurattaa naiset jotka pitää oman nimensä tai sit tekee näitä väkisinväännettyjä yhdistelmänimiä, mut jokainen tyylillään. Tulee mieleen ettei ole valmis etenemään elämässään ja haluaa olla vanhemissaan kiinni. Jotenkin lapsellinen ja itsekäs viba tulee.

Miehelläni on kaunis sukunimi, tykkään kyllä myös tyttönimestäni. Haluan kunnioittaa perinteitä ja onhan se ihan hauskaakin kun nimi vaihtuu. Ja menen mieheni kanssa naimisiin, en isäni. Luonnollista mielestäni, enkä nyt tarkoita että isäni omistaisi minut nyt ja kihlattuni häiden jälkeen, mutta kuitenkin.

(Nyt kimppuuni varmaan hyökätään ja haukutaan alistuvaksi naiseksi)

Tiedän yhden tällaisen yhdistelmänimen, tai useampiakin joo mutta yhden ainakin jonka taustalla on taatusti muuta kuin vanhemmissaan kiinni oleminen. Kyseisen nimen omistaja on sukulaiseni ja hän oli jo omalla nimellään tehnyt itseään tutuksi työuralla ja kirjoittanut sillä nimellä paljon ym. He kuitenkin halusivat yhteisen nimen ja ilmeisesti heille miehen nimi yhteisenä ja lapsilla oli tärkeää. Siksi yhdistelmänimi, koska (nimi muutettu) Sonja Niemi tunnettiin aika hyvin jo akateemisessa maailmassa ja erilaisissa projekteissa, joiden kautta voi poikia lisää tutkimusprojekteja ja ainakin osin siksi nimeksi tuli Sonja Niemi-Virtanen eikä Sonja Virtanen (nimet muutettu).

Vierailija kirjoitti:

Mua aina naurattaa naiset jotka pitää oman nimensä tai sit tekee näitä väkisinväännettyjä yhdistelmänimiä, mut jokainen tyylillään. Tulee mieleen ettei ole valmis etenemään elämässään ja haluaa olla vanhemissaan kiinni. Jotenkin lapsellinen ja itsekäs viba tulee.

Miehelläni on kaunis sukunimi, tykkään kyllä myös tyttönimestäni. Haluan kunnioittaa perinteitä ja onhan se ihan hauskaakin kun nimi vaihtuu. Ja menen mieheni kanssa naimisiin, en isäni. Luonnollista mielestäni, enkä nyt tarkoita että isäni omistaisi minut nyt ja kihlattuni häiden jälkeen, mutta kuitenkin.

(Nyt kimppuuni varmaan hyökätään ja haukutaan alistuvaksi naiseksi)

En hauku alistuvaksi naiseksi. Mutta ihan samoilla perusteilla mies voisi vaihtaa nimensä naisen nimeen: mies ei ole muuten valmis etenemään elämässään ja haluaa olla vanhemmissaan kiinni, jotenkin lapsellinen ja itsekäs viba tulee sellaisesta miehestä. Voisiko olla, että nämä perustelut eivät oikeastaan liity asiaan mitenkään? :)

Minä taas en halua kunnioittaa sellaisia perinteitä, jotka eivät ole minusta perusteltuja, eikä nimen vaihtumisessa ole mielestäni mitään hauskaakaan. Vaivaahan siitä vain on, kun pitää kaikki ajokortit ja passit sun muut uusia. Vaikka jokin asia tuntuisi "luonnolliselta", se ei välttämättä ole paras/oikea tapa - ainakaan kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Mua aina naurattaa naiset jotka pitää oman nimensä tai sit tekee näitä väkisinväännettyjä yhdistelmänimiä, mut jokainen tyylillään. Tulee mieleen ettei ole valmis etenemään elämässään ja haluaa olla vanhemissaan kiinni. Jotenkin lapsellinen ja itsekäs viba tulee.

Miehelläni on kaunis sukunimi, tykkään kyllä myös tyttönimestäni. Haluan kunnioittaa perinteitä ja onhan se ihan hauskaakin kun nimi vaihtuu. Ja menen mieheni kanssa naimisiin, en isäni. Luonnollista mielestäni, enkä nyt tarkoita että isäni omistaisi minut nyt ja kihlattuni häiden jälkeen, mutta kuitenkin.

(Nyt kimppuuni varmaan hyökätään ja haukutaan alistuvaksi naiseksi)

Tuntuu kyllä vähän ontuvilta nuo sinun perustelut. Jokainen saa tosiaankin tehdä niin kuin haluaa ja parhaakseen näkee, mutta ei minulla kyllä ollut sellainen olo,että isäni kanssa olisin naimisiin mennyt, vaikka oman nimeni pidinkin naimisiin mennessä. Minusta olisi tuntunut huiputukselta väittää olevani vaikkapa nyt Virtanen kun en kerran ollut.Olin ihan jotakin muuta sukua.Nuo sinun kunnioittamat perinteet on kovin lyhyellä ajalla olleet voimassa. Vasta 1920- luvulta on ollut voimassa laki joka velvoitti naista vaihtamaan sukunimensä. Silloin miehet päätti,että naisen tulee ottaa miehensä nimi, muuten perherakenteet olisivat murtuneet, kun ei ihmiset ois tienneet kenen kanssa olivat menneet naimisiin , kun aviopareilla oiskin ollut vaikka omat nimet. Ja laki kai kumottiin jo 80-luvulla. Sillonkin vanhoilliset oli sitä mieltä,että kansa joutuu rappiolle, kun nainen saa pitää oman nimensä. Sillonkin harva varmaan edes ajatteli,että mies sen nimensä muuttaisi, mutta nainen sentään sai pitää omansa. Miksi naisten pitäisi vaihtaa nimensä kun miehiltä ei sitä oikeastaan kukaan uskalla vaatia?  Joidenkin mielestä on ihan ok, että nainen saa pitää nimensä, mutta että voisi vaatia miestä sitä vaihtamaan? Mitä nyt hullua.Jos mies pitää oman nimensä se on ihan normaalia, mutta jos nainen pitää nimensä, on se jotenkin hurahtanut, vähintäänkin feministi.

Jos/kun naimisiin päädyn nykyisen mieheni kanssa, otan hänen sukunimensä. Omassa sukunimessäni on ääkkösiä, 12 kirjainta ja muutenkin melkoisen epätavallinen. Oikeastaan ihan objektiivisestikin katsottuna jos ei nyt ruma, niin ainakin hyvin outo :D Pitkä sukunimi yhdistettynä kolmeen etunimeen on välillä hankala; lomakkeita täyttäessä pitää olla tarkka ja kirjoittaa pienesti, että saan koko nimeni mahtumaan annetulle viivalle. Ajokortissani ja passissani nimikirjoitukseni on hirveän suttuisen näköinen, kun piti saada yht. 20-kirjaimiset nimet mahtumaan siihen pieneen tilaan.

Nimen vaikeuden ja harvinaisuuden vuoksi se on myös kirjoitettu monen monta kertaa väärin erilaisiin lomakkeisiin ym. Esimerkiksi ensiapukortissani nimen lopun kaksi kirjainta ovat vaihtuneet toisiksi, ja lukiodiplomissani nimestä puuttuu kaksi kirjainta keskeltä + lopussa on sama kirjainvirhe kuin ensiapukortissa. Ulkomailla matkustaessa tehdyistä kirjoitusvirheistä ja ääntämisongelmista en viitsi edes mainita :D

Lisäksi minua on vuosikaudet kiusattu nimestäni koulussa useampien ihmisten toimesta, väännelty nimeä ties mihin suuntaan, keksitty "hauskoja" lempinimiä jne. Toki koulun ulkopuolellakin olen saanut nimestäni kuulla, erityisesti keski-ikäiset sukulaistädit ja tuttavat ovat ottaneet asiakseen naureskella nimelleni ja vääntää siitä vitsiä, siis muuten ihan fiksut AIKUISET ihmiset. Tuntemattomille ihmisille pitää aina tavata nimeni kirjain kerrallaan tai näyttää jotain asiakirjaa mistä kopioida nimeni (esimerkiksi varattuja tapahtumalippuja hakiessa), ja jono seisoo. Nolottaa myös kailottaa kolmeen kertaan ruma sukunimeni kaikkien kuullen ja vielä sanoa se kirjain kerrallaan. Ei ole jäänyt kauhean positiivista mielikuvaa. Muistan joskus nuorempana suurin piirtein itkeneeni harmistuksesta, kun ajattelin esimerkiksi ennen uudelle luokalle menemistä, kuinka saan taas kuulla pilkkaa nimestäni.

Miehen sukunimessä on viisi kirjainta, ei ääkkösiä, melko tavallinen tosin mutta semmoinen helppo nimi (ei kirjoitusvirheiden vaaraa, ulkomailla ongelmaton). Miellyttää paljon enemmän kuin oma nimeni :D Etunimeni ja miehen sukunimen yhdistelmä myös kuulostaa ihan hyvältä. Vaikka periaatteessa oman nimen pitäminen olisikin kivaa, en vain haluaisi enää käyttää omaa sukunimeäni. Olen elämässäni saanut kärsiä nimestäni ihan tarpeeksi, haluaisin joskus päästä sitten vähän helpommalla (nimen suhteen tosin, mutta parempi sekin kuin ei mitään :D

Olen itsekin feministi (tai no tasa-arvon kannattaja, en kaipaa mitään leimaa), ja sanon vain että onneksi minulla on mahdollisuus vaihtaa kauniimpaan nimeen niin halutessani.

Se on vaan nimi. En saanut päättää myöskään etunimeä. Minulle nimi ei ole tärkeä, koska se oli jostain kumman syystä miehelleni tärkeä asia, niin vaihdoin. Ei hän mitekään pakottanut hän kyseli nimestä. Hän esitti kyllä kysymyksen kumman nimen otetaan, ja vastasin että otetaan sinun sukunimi. Ja kun hän vastasi minulle niin kauniilla hymyllä ja halauksella, niin yhtäkkiä hänen sukunimi tulikin minullekin tärkeä.

Kannan ylpeänä hänen sukunimeä, koska hänen sukulaisensa on aivan ihanat (toisin kun minun). Olen aina tuntenut itseni kotona heillä. 

Mieheni olisi varmaan vaihtanut, mutta olen onnellinen kun minua yhdistetään miehni sukuun kuin omaani.