Nainen, miksi vaihdoit miehesi sukunimeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tietenkin itse päättää nimestään, mutta ihmettelen näitä yhteenkuuluvuuteen ja perheen yhteiseen nimeen vetoavia vastaajia. Voisihan se perheen yhteinen nimi olla se naisen tyttönimikin.

Ja lähtökohtaisesti - kuten yksi vastaajista jo totesi - lapsille tulee äidin sukunimi. Miksi siis olette suostuneet vaihtamaan lasten nimen isän sukunimeen sen sijaan, että isä vaihtaisi nimensä omaan tyttönimeenne, jos tärkeintä on yhteenkuuluvuus? Miksi yhteenkuuluvuus = miehen sukunimi?

Kysymys ei koske nyt niitä, jotka ovat ottaneet miehen nimen siksi, että se on harvinaisempi.

Ehkä naisille se sukunimi nyt vaan ei ole niin tärkeä asia, että siitä alettais tappelemaan ja tehtäis joku elämää suurempi juttu. Se on vaan sukunimi, ei sen enempää. 

Heh, kirjoitin tänne juuri oman viestini. Minulle sukunimi nimenomaan on tärkeä asia. Ja miehenhän on helppo antaa riidassa periksi, jos kyseessä on "vaan sukunimi, ei sen enempää". :)

No, en nyt tarkoittanutkaan, että ihan jokaiselle naiselle sukunimi on se ja sama. (Tosin pitäishän mun jo muistaa, että av:lla viestejä luetaan kuin piru Raamattua.) Toki varmasti on naisia joille sukunimi on tärkeä ja silloin saa pitää omasta mielipiteestään kiinni. Mutta esim. mulle sukunimi on vaan sukunimi. Kun mies halus lapsen nimelleen, niin se oli mulle ihan ok. En kokenut mitään tarvetta saada lasta nimelleni. Miksi siis olisin vaatimalla vaatinut moista? Miksi itselle merkityksettömästä asiasta pitäis tapella? Jossain toisessa asiassa olen taas pitänyt pääni, koska asia on mulle tärkeä. Esim. lapsen etunimessä. Mies halusi lapselle kutsumanimeksi tietyn nimen, joka taas ei mulle sopinut. Kompromissina keksimme lapselle ihan muun kutsumanimen ja tuo miehen ehdottama nimi tuli toiseksi nimeksi. Molemmat olemme tyytyväisiä.

Veikkaan että kaltaisiani naisia on monia. Feministien mielestä meidän pitäis taistella aatteen puolesta ja pitää omat sukunimemme ja antaa se myös lapselle miehen mielipiteestä piittaamatta. Itse vaan en koe tuota aatetta niin tärkeäksi, että sen vuoksi yksinvaltaisesti päättäisin yhteisen lapsemme sukunimestä. Sorry vaan jos olen sen takia huono nainen.

Vierailija kirjoitti:

Mua aina naurattaa naiset jotka pitää oman nimensä tai sit tekee näitä väkisinväännettyjä yhdistelmänimiä, mut jokainen tyylillään. Tulee mieleen ettei ole valmis etenemään elämässään ja haluaa olla vanhemissaan kiinni. Jotenkin lapsellinen ja itsekäs viba tulee.

Miehelläni on kaunis sukunimi, tykkään kyllä myös tyttönimestäni. Haluan kunnioittaa perinteitä ja onhan se ihan hauskaakin kun nimi vaihtuu. Ja menen mieheni kanssa naimisiin, en isäni. Luonnollista mielestäni, enkä nyt tarkoita että isäni omistaisi minut nyt ja kihlattuni häiden jälkeen, mutta kuitenkin.

(Nyt kimppuuni varmaan hyökätään ja haukutaan alistuvaksi naiseksi)

Ei siinä ole mitään vikaa, että haluat kunnioittaa perinteitä ja ottaa miehen nimen. Sinulla on oikeus valita. Alapeukkuja satelee siksi, että pilkkaat toisia siitä, että he tekevät eri tavalla kuin sinä.

112 jatkaa: Kirjoitin tahallani ensimmäisen viestin mahdollisimman provosoivasti ja kiva että se keräsikin kommentteja! Ymmärrän ehdottomasti nimen säilyttämisen noissa julkisuusjutuissa tai jos sukunimi on oikeasti todella harvinainen.

Lähinnä ärsytti vain tämä otsikko ja aloitus, kun kaikki vanha ja perinteikäs pitää kyseenalaistaa. Tuntuu että kaikki normaali on yhtäkkiä epänormaalia ja jotenkin väärää.

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Halusimme saman sukunimen kun menimme naimisiin ja miehen nimi on brändi, joten oli aika selvää, että otan miehen nimen.

There`s a bolt from the blue.

Yllättääkö, jos kerron, että mies kysyi kumman sukunimi otetaan, vai pidetäänkö omat?

Ja heittomerkki löytyy sieltä asteriskin kanssa samasta nappulasta. Asteriski on se tähden näköinen ;)

Ei se mua sinällää yllätä, mutta en nyt välttämättä tarkoittanut ihan sitäkään. Mulle on tullu sellainen olo, että sä tosi usein jotenkin tuot esille sitä miehesi varakkuutta. Mä en usko ja tiiänkin, että ei varakas tai jopa rikas mies ole ihan harvinaisuus. Sellainen voi olla useammallakin puolisona, jopa mulla voi tai voi olla olematta, se ei ehkä kuulu tänne palstalle, mutta se että kuinka usein sen saa mukaan niihin viestehin ni se on toinen juttu. Mulle tulee olo, että se on osin sellasta itsekorostusta toisen ihmisen saavutusten kautta. Se joskus pistää mulle silmään, vaik en tarkota pahaakaan sillä, että sen huomaan. En mä omienkaan saavutusten korostamista nii kannata, mut en ainakaan toisen. Sitä mä vaan tarkoitin. Vilpittömästi uskon, että oot varmasti kiva ihminen, mut samalla tulee olo, että ois kiva kuulla susta ja sun juttuja ilman, että ne tulee jotenkin miehen kautta nii usein. Tosin mä myönnän, että tossa viestissä tähän ketjuun se meni ihan aiheeseen ja liitty ketjuun. Ei se oo musta tossa huonosti sanottu, vaikka kirvoittikin ton kommentin.

Täs laitteella ei itse asias oo tollasta näppäimistöö, mut valittin kyllä väärän merkin listalta. Oot oikeessa. Seison korjattuna.

Vierailija kirjoitti:

Mua aina naurattaa naiset jotka pitää oman nimensä tai sit tekee näitä väkisinväännettyjä yhdistelmänimiä, mut jokainen tyylillään. Tulee mieleen ettei ole valmis etenemään elämässään ja haluaa olla vanhemissaan kiinni. Jotenkin lapsellinen ja itsekäs viba tulee.

Miehelläni on kaunis sukunimi, tykkään kyllä myös tyttönimestäni. Haluan kunnioittaa perinteitä ja onhan se ihan hauskaakin kun nimi vaihtuu. Ja menen mieheni kanssa naimisiin, en isäni. Luonnollista mielestäni, enkä nyt tarkoita että isäni omistaisi minut nyt ja kihlattuni häiden jälkeen, mutta kuitenkin.

(Nyt kimppuuni varmaan hyökätään ja haukutaan alistuvaksi naiseksi)

No sulla se on hymy herkässä ja suupielet ylöspäin sitten usein:)  Minuakin aina naurattaa, kun mies haluaa pitää oman nimensä. On varmaan vielä vanhemmissaan kiinni,eikä halua edetä elämässään. Tulee jotenkin lapsellinen  ja ITSEKÄS fiba. En toki tarkoita,että äiti/ isä omistaisi poikansa siihen asti kun menee naimisiin ja sen jälkeen vaimo, mutta kuitenkin.

Löttönen-Gustafsson mammat raivostuivat...

Ja siksi koska rakastan ja kunnioitan miestäni ja perinteitä.

Myös hän rakastaa ja kunnioittaa minua vaikken olekaan femakko.

Tätäkö on se "feminismi", mitä edelleenkin Suomessa tarvitaan? Näperrelkää toki ihan vapaasti.

Ei voi kuin ihmetellä. Ja monellako näillä ketjun "feministeillä" olikaan siis isänsä sukunimi tyttönimenään?  :  )

Samat feministit itkevät, kuinka nainen ei pääse elimellään suoraan toimitusjohtajaksi,

vaikka siihen pätee ihan sama kuin tähänkin, ihan oma valinta.

Kyllä Suomi on niin kamalan naisvihamielinen maa, älkää ihmeessä suunnatko energiaanne sinne missä sille olisi ihan oikeaa tarvetta.

Olen aika vanhanaikainen. En sano ettei muut saisi pitää omaa sukunimeään naimisiin mennessä, mutta itse halusin mennä vanhalla tyylillä, eli otan miehen sukunimen.

Muutenkin oma sukunimi on vaa nii sikaruma verrattuna miehen sukunimeen.

Kun menin naimisiin  jo 70-luvun alussa, vaihtoehdot olivat miehen sukunimi tai kaksoisnimi. Kun erosin, oli jo mahdollista ottaa oma sukunimeni takaisin, ja sen tein, kun ei enää tarvinnut kuittailla lasten papereita.

Molemmat tyttäreni ovat avioituessaan pitäneet oman sukunimensä, ja hyvä niin. Vain toisen vävyn perheelle asia tuntui olevan pienoinen ongelma.

Tarkoitus on ottaa miehen sukunimi, koska hän on perheensä ainut mies jsa tod. näk. siskonsa vaihtavat perheen sukunimen pois. Mulle se nyt on sinänsä se ja sama, koska aattelen, että kun nyt hynttyyt lyödään yhteen naimisiin mennessä niin miksei sitten nimikin. Miehen nimi sitä paitsi vähän erikoisempi, vaikka ei omanikaan ole mikään tavis. En usko, että nimi päättää identiteetistä.

Mieheni on amerikkalainen ja oma sukunimi oli tosi vaikea ihmisille täällä lausua. Ihan sen takia. Tosin vaikka mieheni olisi suomalainen vaihtaisin varmaan silti, sillä minulla oli isäni sukunimi jonka kanssa en ole ollut tekemisissä 25 vuoteen.

En ottanut, mies otti minun nimeni.

Me mietittiin molempia vaihtoehtoja, ja miehelle olisi kyllä sopinut että hän vaihtaa nimensä. Molemmat nimet ovat suunnilleen yhtä harvinaisia/yleisiä, mutta minun nimeni oli sellainen jonka sai aina tavata tai kirjoitettiin väärin. Lisäksi isäni on adoptoitu, ja saanut silloin isäpuolensa nimen, kun taas mieheni sukunimi on siirtynyt suoraan isältä pojalle n.1500-luvulta lähtien. Joten päädyttiin sitten miehen nimeen, kun sama sukunimi kuitenkin haluttiin.

Vierailija kirjoitti:

Jos menisin naimisiin vaihtaisin sukunimeni, koska haluan omastani eroon. En ole isäni kanssa missään tekemisissä. En haluaisi myöntää hänen edes olevan isäni. Isäni on mielestäni suorastaan paha ihminen. Vaivaannun joka ikinen kerta, kun sukunimeäni kysytään, koska nimi on isäni ja samantien nimen kuullessaan minut häneen yhdistetään. Ja vaikka ihmiset ei isääni tuntisikaan, tuntuu itsestäni pahalta sanoa nimeäni ääneen. Vaihtaisin siis nimeni riemusta kiljuen! Uuden nimen keksiminen ja vaihtaminen ns. ilman syytä tuntuu teennäiseltä ja luonnottomalta ja luulen, etten koskaan myöskään naimisiin ole menossa, joten ilmeisesti kärsin nykyisestä nimestäni lopun elämääni. Mutta siis, jos naimisiin menisin ja nimen vaihtaisin, en sitä todellakaan miehelle alistuakseni tekisi. Vaan pelkästään itseni takia! Eikä olisi väliä vaikka miehen  nimi olisikin jotenkin kummallinen tai naurettava. Mielummin antaisin ihmisten vääntää vitsiä nimestäni, kuin kantaisin sellaisen ihmisen nimeä, joka on satuttanut minua eniten ja jota en pätkääkään arvosta.

Miksi ihmeessä et ihan itsesi takia vaihtaisi jo nyt? Hae vaikka äitisi puolen suvusta joku kaunis nimi ja vaihda siihen. Miksi ihmeessä kärsit nimestäsi, kun vaihtaminen on käytännössä ilmoitusasia?

Vierailija kirjoitti:

Tätäkö on se "feminismi", mitä edelleenkin Suomessa tarvitaan? Näperrelkää toki ihan vapaasti.

Ei voi kuin ihmetellä. Ja monellako näillä ketjun "feministeillä" olikaan siis isänsä sukunimi tyttönimenään?  :  )

Samat feministit itkevät, kuinka nainen ei pääse elimellään suoraan toimitusjohtajaksi,

vaikka siihen pätee ihan sama kuin tähänkin, ihan oma valinta.

Kyllä Suomi on niin kamalan naisvihamielinen maa, älkää ihmeessä suunnatko energiaanne sinne missä sille olisi ihan oikeaa tarvetta.

Mulla ei ole isän sukunimeä tyttönimenä. Isoisän kylläkin, mutta se on ollut äitini valinta.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitus on ottaa miehen sukunimi, koska hän on perheensä ainut mies jsa tod. näk. siskonsa vaihtavat perheen sukunimen pois. Mulle se nyt on sinänsä se ja sama, koska aattelen, että kun nyt hynttyyt lyödään yhteen naimisiin mennessä niin miksei sitten nimikin. Miehen nimi sitä paitsi vähän erikoisempi, vaikka ei omanikaan ole mikään tavis. En usko, että nimi päättää identiteetistä.

Ei päätä, mutta on osa sitä. Mitä ilmeisimmin useimmille kuitenkin myös melko tärkeä osa, edusti kumpaa "leiriä" tahansa.

Molemmille oli selvää että perheessämme olisi vain yksi sukunimi käytännöllisyyden takia.

Mietittiin mutta valinta oli helppo. Minulla yleinen sukunimi ja se jatkuu suvussamme monessa haarassa. Miehellä harvinainen sukunimi joka saattaisi kadota kokonaan ellemme olisi ottanut sitä.

Muutenkin kunnioitan perinteitä kyllä ja siksikin oli helppo päätös. Toisaalta jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa jolla jotenkin hankala nimi niin sitten olisin kyllä esittänyt että minun tyttösukunimeni tai joku muu suvuissa esiintynyt nimi.

Osto&Myynti palstalla:

"Halutaan sukunimi Horttanainen, annetaan vaihdossa 38 v. perusterve mies, vähän laiska kotitöissä, mutta muuten ok."

Yhteenkuuluvuuden uuden vuoksi halusin että minulla ja miehelläni sekä tulevilla lapsilla on sama sukunimi. Oma tavissukunimeni olisi kuulostanut jotenkin hölmöltä vaihtoehdolta, joten sitä en edes ehdottanut. Hetken mietimme molempien sukunimen vaihtamista, kun miehen suvussa on ollut eräs todella hieno, harvinainen ja ylevä nimi käytössä, mutta minulle tuli miehen puolesta identiteettikriisi, kun en tuntenut miehen nimi+uusi sukunimi -yhdistelmää luonnolliseksi. Valitsimme siis mieheni sukunimen, joka on nimenä oikein komea ja hieno ja omaa sukunimen harvinaisempi.

Vierailija kirjoitti:

Tätäkö on se "feminismi", mitä edelleenkin Suomessa tarvitaan? Näperrelkää toki ihan vapaasti.

Ei voi kuin ihmetellä. Ja monellako näillä ketjun "feministeillä" olikaan siis isänsä sukunimi tyttönimenään?  :  )

Samat feministit itkevät, kuinka nainen ei pääse elimellään suoraan toimitusjohtajaksi,

vaikka siihen pätee ihan sama kuin tähänkin, ihan oma valinta.

Kyllä Suomi on niin kamalan naisvihamielinen maa, älkää ihmeessä suunnatko energiaanne sinne missä sille olisi ihan oikeaa tarvetta.

On todella typerää vedota siihen,että näillä naisilla on isänsä nimi tyttönimenään. No tietenkin on, koska laki on velvoittanut ottamaan miehen nimen. Ei sitä ole voinut valita.  Mutta nyt voi. Meilläkin olisi kauniimpi sukunimi jos se olisi periytynyt äidinpuolelta jo aikojenalusta. Samoin miehellä olisi huomattavasti kauniimpi nimi äitinsä puolelta. Mutta niin ne on jätetty käyttämättä kun sukunimilaki on ollut mitä on ollut.