Nainen, miksi vaihdoit miehesi sukunimeen?

Jokainen saa tietenkin itse päättää nimestään, mutta ihmettelen näitä yhteenkuuluvuuteen ja perheen yhteiseen nimeen vetoavia vastaajia. Voisihan se perheen yhteinen nimi olla se naisen tyttönimikin.

Ja lähtökohtaisesti - kuten yksi vastaajista jo totesi - lapsille tulee äidin sukunimi. Miksi siis olette suostuneet vaihtamaan lasten nimen isän sukunimeen sen sijaan, että isä vaihtaisi nimensä omaan tyttönimeenne, jos tärkeintä on yhteenkuuluvuus? Miksi yhteenkuuluvuus = miehen sukunimi?

Kysymys ei koske nyt niitä, jotka ovat ottaneet miehen nimen siksi, että se on harvinaisempi.

Koska oma nimeni oli vähän hassu, suoraan lastenkirjasta tyyliin Hilkka Hiiri. Mieheltä sain vakavastiotettavan sukunimen ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua miten monet vetoaa perinteeseen. Heikko historiantuntemus? Vanha sukunimilaki oli voimassa kuitenkin vain n. 50 vuotta. Esim. omassa suvussani moni mies on ottanut vaimonsa sukunimen (talon nimen) 1800-luvulla, olisiko  mieheni pitänyt siis ottaa minun nimeni perinteen nimissä?

Eikö sukunimiä ole käytössä kuin Suomessa?

En oo se kenelle vastasit, mutta ehkä viittattiin Suomen perinteisiin, kun oletus on, että moni täällä kirjoittavista asuu Suomessa, ei toki kaikki, mutta oletettavasti iso osa.

Tuo on ihan totta, että vaihtaminen miehen nimeen ei ole pitkässä juoksussa mikään vanha perinne. Minä kuitenkin vaihdoin myös perinteiden takia, lisäksi pidän tästä nimestä. Ne perinteet, jotka vaikutti ne on lähihistoriani perinteitä eli esim. omat vanhemmat ja isovanhemmat. Se tuntui kauniilta tavalta mennä mukaan heidän sukuun ja kivalta perinteeltä. Ystäväni ei vaihtanut ja se on myös kaunis ajatus säilyttää oma, ihan miten kukin itse haluaa. Minä pidin ajatuksesta, että meille tulisi sama nimi ja olisin osa myös ihan uutta sukua nimenkin kautta.

Otin mieheni sukunimen. Emme oikeastaan edes keskustelleet asiasta, koska mieheni sukunimi on epätavallisen kaunis ja otin sen mielelläni. Jos mieheni olisi ollut nimeltään joku Virtanen tai Korhonen olisi tilanne ollut eri, silloin olisimme varmaankin joutuneet vääntämään kättä. Mieheni lähtökohta taisi olla, että hän ei vahda nimeä. Ehkä minä olisin sitten pitänyt tyttönimeni ja tapellut sen puolesta että lapset saavat minun sukunimeni. Pidän ajatuksesta, että kaikilla perheenjäsenillä on yksi sama sukunimi, mutta jos mies ei halua vaihtaa niin minkäs sille sitten.

En oikein koskaan välittänyt tyttönimestäni, ja olin jo aikoja sitten päättänyt, että vaihdan sen naimisiin mennessäni. Onneksi päädyin sitten yhteen miehen kanssa, jolla olikin varsin kiva sukunimi. Tyttönimeni on aika yleinen, kun taas nykyinen sukunimeni on reilusti alle sadalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni kyllä vaihta ihan siitä syystä että mies painostaa eikä mies ikimaailmassa vaihtaisi omaa nimeään. On se silloin alistumista.

No, mun mies ei painostanut. Sanoi, että se on sun sukunimes joten itse sen päätät. Mies ei sukunimeään halunnut vaihtaa ja siihen hänellä on oikeus, olihan sama oikeus myös minulla. Joten päätin sitten omani, ihan itse. Toivoisin, että päätöstäni kunnioitettaisiin. Mutta ilmeisesti se on, varsinkin naisille, liian vaikeaa. Jolleis suoraan sanota, niin ainakin rivien välistä saa aina lukea tätä, varmaan mies painosti, huono itsetunto, nainen ei osaa päättää jne. paskaa.

Kunnioittakaa toistenne valintoja, vain sillä tavalla naisilla on aito valinnanvapaus. 

Juuri näin.

Teille, joille mies sanonut ettei vaihda omaa nimeään, mutta sinä saat itse päättää omasta nimestäsi niin oletteko samalla keskustelleet tulevien lasten sukunimestä? Mitä mieltä mies on ollut lasten sukunimestä, eli jos sinä pitäisit oman nimesi, niin kumman nimellä lapset olisivat? Tämähän on se "painostuskeino" naisille, jotka miettivät kumman sukunimen ottaisivat. Jos oletusarvoisesti lapset tulee miehen nimellä, taipuu nainenkin helposti ottamaan miehen nimen, jotta oltaisiin samalla nimellä. En siis halua arvostella ketään, kunhan olen omassakin elämässä huomannut tämän olevan se tiedostamaton lähtökohta. Mutta nainen siis joutuu lähtökohtaisesti perustelemaan miksi juuri hänen nimensä olisi koko perheen nimi ja miksi ei halua vaihtaa, kun taas mies yleensä vain ilmoitusluonteisesti toteaa, että nainen päättää vaihtaako vai ei (itsestäänselvästi mies ei vaihda).

Me oltiin ekan lapsen syntyessä avopari, joten se olin minä joka päätin lasten sukunimen. Mieshän ei lasta olis saanut nimelleen ilman mun lupaa. Mies ei mua painostanut, esitti vaan toiveen. Lapsi sai isänsä nimen. Se oli isälle tärkeää ja mulle taas ei. En tuntenut suurta tarvetta saada antaa lapselleni omaa sukunimeäni. Isä taas tunsi.

Useampi vuosi meni niin, että mies ja lapset oli omalla nimellään ja minä omallani. Ja se oli ihan ok. Ei ongelmia. Naimisiin mennessä vaihdoin nimeä, oikeastaan ihan vaan huvin vuoksi. Mulle sukunimi ei ole niin merkittävä juttu. Identiteettini ei ole siitä kiinni. Kun tuli mahdollisuus vaihtaa niin käytin sen, halusin kokea miltä se tuntuu. 

Itse kuvittelin (ennen kuin mieheni tapasin), etten välttämättä koskaan halua naimisiin enkä ainakaan nimeä vaihda. Lapsiakin siunaantui aiemmasta suhteesta ja ovat muuten isäni nimellä, eivät oman isänsä ;) Ja pisteenä i:n päälle veljeni lapset taas ovat äitinsä nimellä, joten minä tyttärenä "jatkoin sukua", mutta veljeni nimellisesti ei.

Sitten tuli ero lasten isästä ja aikanaan uusi mies omine lapsineen kuvioihin. Ja hupsista, naimisiin meno olikin itsestäänselvyys ja siinä vaiheessa tuntui jotenkin luontevalta ottaa yhteinen nimi meille, ei lapsille vaan meille, on sitten vain yksi nimi ovessa kunhan lapset lentävät pesästä. Lisää lapsia ei ole tulossa, joten sitäkään ei tarvitse miettiä.

Miksi juuri miehen nimi? Näyttää kivemmalta kirjoitettuna (kyllä, todella hyvä perustelu), jostain syystä sukunimi- etunimi yhdistelmänä on harvinainen (molemmat kohtuu yleisiä, mutta eivät esiinny keskenään), sain ensimmäistä kertaa s.postin ihan vain etunimi.sukunimi ilman mitään lisäyksiä :)

Miehestäni taas olisi tullut kokonimikaima setäni kanssa... Tästä saatiin kyllä niin hyviä vitsejä suvun sisällä, että melkein... Ja yhdistelmä olisi ollut sarjaa Salo-Salovaara, ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Otin mieheni sukunimen. Emme oikeastaan edes keskustelleet asiasta, koska mieheni sukunimi on epätavallisen kaunis ja otin sen mielelläni. Jos mieheni olisi ollut nimeltään joku Virtanen tai Korhonen olisi tilanne ollut eri, silloin olisimme varmaankin joutuneet vääntämään kättä. Mieheni lähtökohta taisi olla, että hän ei vahda nimeä. Ehkä minä olisin sitten pitänyt tyttönimeni ja tapellut sen puolesta että lapset saavat minun sukunimeni. Pidän ajatuksesta, että kaikilla perheenjäsenillä on yksi sama sukunimi, mutta jos mies ei halua vaihtaa niin minkäs sille sitten.

Miksi siitä olisi pitänyt tapella? Lapsen nimi on syntymässä automaattisesti äidin, ja sen voi vaihtaa vain yhteisellä suostumuksella isän nimeen.

Otin naimisiin menon jälkeen (rekisteröinnin siis..) vaimoni sukunimen. Kyllä, olen myös itse siis nainen. Kertooko tämä silti nyt naisten alistetusta asemasta? Vai saako samaa sukupuolta olevien liitossa päättää ihan itse nimestään, vain heteroliitossa pitää konsultoida av feminismiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni kyllä vaihta ihan siitä syystä että mies painostaa eikä mies ikimaailmassa vaihtaisi omaa nimeään. On se silloin alistumista.

No, mun mies ei painostanut. Sanoi, että se on sun sukunimes joten itse sen päätät. Mies ei sukunimeään halunnut vaihtaa ja siihen hänellä on oikeus, olihan sama oikeus myös minulla. Joten päätin sitten omani, ihan itse. Toivoisin, että päätöstäni kunnioitettaisiin. Mutta ilmeisesti se on, varsinkin naisille, liian vaikeaa. Jolleis suoraan sanota, niin ainakin rivien välistä saa aina lukea tätä, varmaan mies painosti, huono itsetunto, nainen ei osaa päättää jne. paskaa.

Kunnioittakaa toistenne valintoja, vain sillä tavalla naisilla on aito valinnanvapaus. 

Juuri näin.

Teille, joille mies sanonut ettei vaihda omaa nimeään, mutta sinä saat itse päättää omasta nimestäsi niin oletteko samalla keskustelleet tulevien lasten sukunimestä? Mitä mieltä mies on ollut lasten sukunimestä, eli jos sinä pitäisit oman nimesi, niin kumman nimellä lapset olisivat? Tämähän on se "painostuskeino" naisille, jotka miettivät kumman sukunimen ottaisivat. Jos oletusarvoisesti lapset tulee miehen nimellä, taipuu nainenkin helposti ottamaan miehen nimen, jotta oltaisiin samalla nimellä. En siis halua arvostella ketään, kunhan olen omassakin elämässä huomannut tämän olevan se tiedostamaton lähtökohta. Mutta nainen siis joutuu lähtökohtaisesti perustelemaan miksi juuri hänen nimensä olisi koko perheen nimi ja miksi ei halua vaihtaa, kun taas mies yleensä vain ilmoitusluonteisesti toteaa, että nainen päättää vaihtaako vai ei (itsestäänselvästi mies ei vaihda).

Mikä estää naista ilmoitusluontoisesti toteamasta, että hänhän ei sukunimeään vaihda? Ja melkoisen ristiriitaista tivata perusteluja naisen sukunimenvaihtoon ja samaan aikaan valittaa siitä että nainen joutuu aina perustelemaan nimenvaihtoa.

Minä kylläkin tiedustelin, että onko nimenvaihdosta keskusteltaessa puhuttu tulevien lasten nimistä ja jos, niin mitä.

Ja totesit myös: Mutta nainen siis joutuu lähtökohtaisesti perustelemaan miksi juuri hänen nimensä olisi koko perheen nimi ja miksi ei halua vaihtaa, kun taas mies yleensä vain ilmoitusluonteisesti toteaa, että nainen päättää vaihtaako vai ei (itsestäänselvästi mies ei vaihda).

Totesin sen myös olevan omassa elämässäni huomaamani tiedostamaton lähtökohta (=oma parisuhde +läheisteni parisuhteet). Siksi kyselenkin, että mitä muilla on puhuttu lasten nimistä (onko tämä omassa elämässäni huomaama asia muillakin). En ole täällä arvostelemassa ketään oli nimivalinta mikä hyvänsä. Minua vaan kiinnostaa tuo lasten nimi asia ja sen vaikutus puolisoiden nimien valintaan.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tietenkin itse päättää nimestään, mutta ihmettelen näitä yhteenkuuluvuuteen ja perheen yhteiseen nimeen vetoavia vastaajia. Voisihan se perheen yhteinen nimi olla se naisen tyttönimikin.

Ja lähtökohtaisesti - kuten yksi vastaajista jo totesi - lapsille tulee äidin sukunimi. Miksi siis olette suostuneet vaihtamaan lasten nimen isän sukunimeen sen sijaan, että isä vaihtaisi nimensä omaan tyttönimeenne, jos tärkeintä on yhteenkuuluvuus? Miksi yhteenkuuluvuus = miehen sukunimi?

Kysymys ei koske nyt niitä, jotka ovat ottaneet miehen nimen siksi, että se on harvinaisempi.

No isän nimen antamisella lapsille on pitkät perinteet, joten siksi monet ehkä kokevat sen luontevana valintana. Näin ollen, jos koko perheelle halutaan sama sukunimi, niin nainenkin ottaa sitten miehen nimen. Kaikille tämä sukunimenvaihto ei ole niin suuri asia, että ajateltaisiin sen alistavan tai edustavan jotain arvovalintaa suuntaan tai toiseen. Toisille se edustaa perinteitä ja haluavat kunnioittaa niitä. 

Halusimme saman sukunimen kun menimme naimisiin ja miehen nimi on brändi, joten oli aika selvää, että otan miehen nimen.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tietenkin itse päättää nimestään, mutta ihmettelen näitä yhteenkuuluvuuteen ja perheen yhteiseen nimeen vetoavia vastaajia. Voisihan se perheen yhteinen nimi olla se naisen tyttönimikin.

Ja lähtökohtaisesti - kuten yksi vastaajista jo totesi - lapsille tulee äidin sukunimi. Miksi siis olette suostuneet vaihtamaan lasten nimen isän sukunimeen sen sijaan, että isä vaihtaisi nimensä omaan tyttönimeenne, jos tärkeintä on yhteenkuuluvuus? Miksi yhteenkuuluvuus = miehen sukunimi?

Kysymys ei koske nyt niitä, jotka ovat ottaneet miehen nimen siksi, että se on harvinaisempi.

Ehkä naisille se sukunimi nyt vaan ei ole niin tärkeä asia, että siitä alettais tappelemaan ja tehtäis joku elämää suurempi juttu. Se on vaan sukunimi, ei sen enempää. 

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tietenkin itse päättää nimestään, mutta ihmettelen näitä yhteenkuuluvuuteen ja perheen yhteiseen nimeen vetoavia vastaajia. Voisihan se perheen yhteinen nimi olla se naisen tyttönimikin.

Ja lähtökohtaisesti - kuten yksi vastaajista jo totesi - lapsille tulee äidin sukunimi. Miksi siis olette suostuneet vaihtamaan lasten nimen isän sukunimeen sen sijaan, että isä vaihtaisi nimensä omaan tyttönimeenne, jos tärkeintä on yhteenkuuluvuus? Miksi yhteenkuuluvuus = miehen sukunimi?

Kysymys ei koske nyt niitä, jotka ovat ottaneet miehen nimen siksi, että se on harvinaisempi.

Juuri tämä minuakin kiinnostaa. Eli miksi lähtökohta monesti tuntuu olevan, että lapset ovat isänsä nimellä (tilastollinen fakta tapauksissa, joissa perhe on yhdessä, riippumatta onko äiti vaihtanut nimeä vai ei). Ja siis lapsi ei ole automaattisesti äitinsä nimellä, vaikka sairaalassa yksilöintiin äidin nimeä käytetäänkin. Lähtökohtaisesti oli lapsi aviopuolisoiden tai ei, jos vanhemmilla on eri nimet niin lapsi on sukunimetön tiettyyn ikään asti. Vanhemmat päättävät yhdessä sukunimen, mutta jos ilmoitusta/sopua ei tule tiettyyn aikaan mennessä, lapsi saa äitinsä nimen. Eli siis ei ole kyse mistään isän nimeen vaihtamisesta, vaan valinta on avoin tietyn ajan.

Olisko siinä taustalla vanha perinne siitä, että isä ottaa lapset "omakseen" antamalla näille oman sukunimensä. Kyse on siis symbolisesta eleestä, josta on tullut perinne ja jota halutaan kunnioittaa ja jatkaa.

Jos menisin naimisiin vaihtaisin sukunimeni, koska haluan omastani eroon. En ole isäni kanssa missään tekemisissä. En haluaisi myöntää hänen edes olevan isäni. Isäni on mielestäni suorastaan paha ihminen. Vaivaannun joka ikinen kerta, kun sukunimeäni kysytään, koska nimi on isäni ja samantien nimen kuullessaan minut häneen yhdistetään. Ja vaikka ihmiset ei isääni tuntisikaan, tuntuu itsestäni pahalta sanoa nimeäni ääneen. Vaihtaisin siis nimeni riemusta kiljuen! Uuden nimen keksiminen ja vaihtaminen ns. ilman syytä tuntuu teennäiseltä ja luonnottomalta ja luulen, etten koskaan myöskään naimisiin ole menossa, joten ilmeisesti kärsin nykyisestä nimestäni lopun elämääni. Mutta siis, jos naimisiin menisin ja nimen vaihtaisin, en sitä todellakaan miehelle alistuakseni tekisi. Vaan pelkästään itseni takia! Eikä olisi väliä vaikka miehen  nimi olisikin jotenkin kummallinen tai naurettava. Mielummin antaisin ihmisten vääntää vitsiä nimestäni, kuin kantaisin sellaisen ihmisen nimeä, joka on satuttanut minua eniten ja jota en pätkääkään arvosta.

Mulla yhdistelmänimi, ja lasten takia sama nimi. Muuten yksi ja hailee.

HEL-NYC kirjoitti:

Halusimme saman sukunimen kun menimme naimisiin ja miehen nimi on brändi, joten oli aika selvää, että otan miehen nimen.

There`s a bolt from the blue.

Halusin että perheellämme olisi sama sukunimi ja miehen oli kauniimpi, oma tyyliä Paksukainen ja miehen Tammilehto.

Vierailija kirjoitti:

Olisko siinä taustalla vanha perinne siitä, että isä ottaa lapset "omakseen" antamalla näille oman sukunimensä. Kyse on siis symbolisesta eleestä, josta on tullut perinne ja jota halutaan kunnioittaa ja jatkaa.

Tästä isän nimen antaminen lapsille on juurikin lähtenyt. Eli kun ei ollut vielä suotavaa saada lapsia avioliiton ulkopuolella niin yritettiin saada edes isän nimi lapselle ja siten isä tunnustamaan lapsi omakseen. Ennenhän ei ollut mitään dna-testejä, joten jos isä tunnusti avioliiton ulkopuolisen lapsen, tarkoitti se lapselle perintöoikeutta (jolla oli isompi merkitys kun ihmiset kuolivat nuorempina). Samalla lasta (ja myös äitiä) kohdeltiin kylällä paremmin kun oli isänsä "hyväksymä". Eli oli saavutus saada lapselle isän nimi, samoin kuin "päästä" naimisiin ja saada siitä miehen nimi (ja lapsetkin olivat siten aviolapsia eli yleisesti hyväksyttyjä ja toivottuja yhteisönjäseniä).

Tästä on voinut jäädä alitajuntaamme jokin pieni jälki, että on hyväksi lapselle saada isänsä nimi tms?