AKATEEMINEN TABU: rasittavat aikuisopiskelijat

Opiskelin itse vielä vähän aikaa sitten luokanopettajaksi ja tunnistan kyllä tyypin. Tietenkään ei voi yleistää kaikkiin aikuisopiskelijoihin, mutta tuolla kasvatustieteen puolella tuntuu kyllä, että iso osa on näitä stereotyyppisiä. Eniten ärsyttävät juuri nuo ihan epärelevantit kysymykset ja luennoitsijan jatkuva keskeyttäminen joillain aivan turhanpäiväisillä jutuilla. Ja AINA on pakko aloittaa lause: " No mutta minulla on kaksi lasta ja minä kokemuksesta tiedän..." tai "Kyllä äitinä osaan tämänkin jutun niin loistavasti!" Koska vanhemmuus tekee sinusta automaattisesti täydellisen kasvattajan, NOT.

Monesti myös juttua ei vain osata lopettaa ja koko luento menee näiden aikuisopiskelijoiden jaaritteluun kun ihan jokaisen on pakko päästä kertomaan oma kokemuksensa. Jos on puhe vaikka kiusaamisesta niin kaikkien on aivan pakko päästä kertomaan oma kokemuksensa jostain kohtaamastaan tilanteesta, aivan sama vaikka muut olisivat kertoneet kymmenen samanlaista tarinaa jo ennen. En ymmärrä, että joku kuvittelee, että kaksisataa muuta luennolla olijaa olisivat kiinnostuneet siitä kun Harri Helmeriä kerran lyötiin päiväkodissa ja päiväkodin hoitaja ei yhtään ollut kiinnostunut selvittämään tilannetta!!! Tottakai kokemuksia kannattaa kertoa, jos niillä on muille opiskelijoille jotain arvoa, mutta en vain tajua tuollaista turhanpäiväistä jaarittelua luennolla.  Tarkoitus olisi kuitenkin kuunnella pääasiassa sitä asiantuntijaa eli luennoitsijaa eikä ensimmäistä vuotta yliopistossa olevaa Pirkkoa 40v, joka kokee voivansa nostaa itsensä jalustalle sen takia, että hän on onnistunut hankkimaan kaksi lasta. En kritisioi luennoitsijan keskeyttämistä relevanteilla asioilla ja mielestäni opiskelijoiden kysymykset yleensä parantavat luentoa, mutta joku raja sentään! 

Siihenkin meni välillä hermo, että aikuisopiskelijat tuntuivat ajattelevan, että heillä on erivapauksia luistaa ryhmätöistä ja vaativat opettajilta paljon erityisjärjestelyjä, koska perhe, lapset ja koti jossain 100 km päässä.  Jos nuori valitsee asua 100 km päässä koulusta, se on hänen ongelmansa, mutta jos aikuisopiskelija asuu siellä, hän ansaitsee vapautuksia hommista ja joustoa kaikkeen.

Pointti siis se, että saa olla aktiivinen, saa kyseenalaistaa ja keskustella, mutta yliopisto ja luennot eivät ole paikka kahvipöytäkeskustelulle vaan oppimiselle ja huomion keskipiste ei voi olla Pirkko ja lapsensa, vaan luennoitsijan esittämä asia. Yliopistossa on myös tietyt vaatimukset, älä tule opiskelemaan jos elämäntilanteesi ei sovi siihen.

Luennoitsijan kannalta kiitollisimpia ovat useinkin vähän vanhemmat opiskelijat, koska heidän kanssaan syntyy keskustelua. Nuoremmat ovat ehkä keskimäärin vähän arempia - paitsi lukiolaiset, joissa on ollut muutama aika rasittava tapaus. Ilmeisesti lukioissa nykyisin opetetaan väittelyä, mikä on sinänsä hyvä asia, mutta yhdistettynä ikäkauden kaikkitietävään asenteeseen aiheuttaa välillä harmaita hiuksia.

Muistan vielä itsekin oikein hyvin, miten "tiesin kaiken" maisteriopintojen alkupuolella. Siitä se tyhmentyminen sitten alkoikin ja nykyisin osaan jopa epäillä aivan kaikkia omiakin tuloksia. :-)

Teidän kriitikkojen pitäisi opetella arvostamaan aikuisopiskelijoiden mittavaa elämänkokemusta enemmän. Tosi hienoa, että he ovat valmiita ammentamaan siitä teille. 

Oman kokemukseni mukaan rasittavinta on tehdä ryhmätöitä nuorten kanssa, koska heillä on harvoin perspektiiviä asioihin ja ymmärrystä mikä on olennaista ja mikä ei. Ryhmätyötä tullaan tekemään ilman mitään valmistautumista hommaan, ja sitten pitää tuntitolkulla hengailla kimpassa kun se on niin kivaa, ollaan tehottomia eikä keskitytä olennaiseen. Aikuisilla ja perheellisillä ei ole aikaa hengailuun, vaan pysytään asiassa. Osa nuorista on ihan ok, mutta mielummin olen tehnyt ryhmätöitä kokeneempien ihmisten kanssa, silloin kirjoitelman tms. laatukin on ollut yleensä parempi, eikä itse ole joutunut tekemään aina suurinta työmäärää, koska nuorilla ei ole samanlaisia kriteerejä hyvälle ryhmätyölle. 

Viiskymppisenä olen nähnyt IT-alan kehityksen alusta asti, ja täytyy sanoa, että nämä nykyiset systeemit ovat paljon helpompia ottaa haltuun kuin ne, joita käytettiin esim. 15  vuotta sitten. Silloin softat vaativat normikäyttäjiltäkin enemmän koodausta, nykyään melkein minkä vain ohjelman voi oppia vähän tyhmempikin. Että siinä mielessä pidän aika outona sitä, että aikuisopiskelijat kokisivat jonkun aivan yksinkertaisen googledocsin haastavaksi...

Luennoilla käytännössä aikuisopiskelijoiden ja nuorten kesken on tämä: nuoret ovat tulleet kuuntelemaan luennoitsijaa ja vanhemmat omaa ääntään.

Niin se vain on, yhtään kaunistelematta. Ja voi olla että monilla vanhemmillakin menee hermot nuoriin monissa jutuissa (onhan täällä jo sanottu että nuoret on laiskoja, meluaa, ei kunnioita ketään, ja nyt ne ei näköjään ryhmätöitäkään tee). Tottahan se on, että nämä kaikki on yleistyksiä, ja niin on tuo väittämäni (mutta aika iso totuuden juuri siinä silti on). 

Se älähtää johon kalikka kalahtaa. Huomaa kyllä kun täälläkin tullaan kertomaan kuinka tärkeää ja ihanaa se oma elämänkokemus on juuri niiden opintojen ja luentojen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Teidän kriitikkojen pitäisi opetella arvostamaan aikuisopiskelijoiden mittavaa elämänkokemusta enemmän. Tosi hienoa, että he ovat valmiita ammentamaan siitä teille. 

Just tätä mä tarkoitin. Aikuisopiskelijat ei ole opiskelijoita, ne on kanssaluennoitsijoita siellä luennoilla.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelin itse vielä vähän aikaa sitten luokanopettajaksi ja tunnistan kyllä tyypin. Tietenkään ei voi yleistää kaikkiin aikuisopiskelijoihin, mutta tuolla kasvatustieteen puolella tuntuu kyllä, että iso osa on näitä stereotyyppisiä. Eniten ärsyttävät juuri nuo ihan epärelevantit kysymykset ja luennoitsijan jatkuva keskeyttäminen joillain aivan turhanpäiväisillä jutuilla. Ja AINA on pakko aloittaa lause: " No mutta minulla on kaksi lasta ja minä kokemuksesta tiedän..." tai "Kyllä äitinä osaan tämänkin jutun niin loistavasti!" Koska vanhemmuus tekee sinusta automaattisesti täydellisen kasvattajan, NOT.

Monesti myös juttua ei vain osata lopettaa ja koko luento menee näiden aikuisopiskelijoiden jaaritteluun kun ihan jokaisen on pakko päästä kertomaan oma kokemuksensa. Jos on puhe vaikka kiusaamisesta niin kaikkien on aivan pakko päästä kertomaan oma kokemuksensa jostain kohtaamastaan tilanteesta, aivan sama vaikka muut olisivat kertoneet kymmenen samanlaista tarinaa jo ennen. En ymmärrä, että joku kuvittelee, että kaksisataa muuta luennolla olijaa olisivat kiinnostuneet siitä kun Harri Helmeriä kerran lyötiin päiväkodissa ja päiväkodin hoitaja ei yhtään ollut kiinnostunut selvittämään tilannetta!!! Tottakai kokemuksia kannattaa kertoa, jos niillä on muille opiskelijoille jotain arvoa, mutta en vain tajua tuollaista turhanpäiväistä jaarittelua luennolla.  Tarkoitus olisi kuitenkin kuunnella pääasiassa sitä asiantuntijaa eli luennoitsijaa eikä ensimmäistä vuotta yliopistossa olevaa Pirkkoa 40v, joka kokee voivansa nostaa itsensä jalustalle sen takia, että hän on onnistunut hankkimaan kaksi lasta. En kritisioi luennoitsijan keskeyttämistä relevanteilla asioilla ja mielestäni opiskelijoiden kysymykset yleensä parantavat luentoa, mutta joku raja sentään! 

Siihenkin meni välillä hermo, että aikuisopiskelijat tuntuivat ajattelevan, että heillä on erivapauksia luistaa ryhmätöistä ja vaativat opettajilta paljon erityisjärjestelyjä, koska perhe, lapset ja koti jossain 100 km päässä.  Jos nuori valitsee asua 100 km päässä koulusta, se on hänen ongelmansa, mutta jos aikuisopiskelija asuu siellä, hän ansaitsee vapautuksia hommista ja joustoa kaikkeen.

Pointti siis se, että saa olla aktiivinen, saa kyseenalaistaa ja keskustella, mutta yliopisto ja luennot eivät ole paikka kahvipöytäkeskustelulle vaan oppimiselle ja huomion keskipiste ei voi olla Pirkko ja lapsensa, vaan luennoitsijan esittämä asia. Yliopistossa on myös tietyt vaatimukset, älä tule opiskelemaan jos elämäntilanteesi ei sovi siihen.

Muistan kerran kun yhdellä luennolla, eräs vanhempi opiskelija jolla oli lapsia totesi ettei opettajaksi kannata opiskella ennen kuin omia lapsia, kun ei niistä lapsista silloin ymmärrä mitään. Vieläkin kylmää, että siellä se kurssitoverini jonku työkaveri on. Mutta kasvatusaloilla valitettavasti se nuorempien ja lapsettomien haukkuminen ja ylikäveleminen on ihan arkipäivää.

-Luokanope

Vierailija kirjoitti:

Teidän kriitikkojen pitäisi opetella arvostamaan aikuisopiskelijoiden mittavaa elämänkokemusta enemmän. Tosi hienoa, että he ovat valmiita ammentamaan siitä teille. 

Olen samaa mieltä, siitäkin huolimatta, ettei se kokemus aina olisi relevanttia siinä asiayhteydessä tieteen teon kannalta. Parhaat oppimistuloksetkin tulevat teorian ja käytännön vuoropuhelulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teidän kriitikkojen pitäisi opetella arvostamaan aikuisopiskelijoiden mittavaa elämänkokemusta enemmän. Tosi hienoa, että he ovat valmiita ammentamaan siitä teille. 

Just tätä mä tarkoitin. Aikuisopiskelijat ei ole opiskelijoita, ne on kanssaluennoitsijoita siellä luennoilla.

Sitä kutsutaan mentoroinniksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teidän kriitikkojen pitäisi opetella arvostamaan aikuisopiskelijoiden mittavaa elämänkokemusta enemmän. Tosi hienoa, että he ovat valmiita ammentamaan siitä teille. 

Just tätä mä tarkoitin. Aikuisopiskelijat ei ole opiskelijoita, ne on kanssaluennoitsijoita siellä luennoilla.

 

Sitä kutsutaan mentoroinniksi.

Luennoitsija mentoroi vai aikuisopiskelija? Jos jälkimmäinen niin mentor tarvitsee menteen. Jos taas ajattelet, että mentorointi on sitä luennoitsijan näkökulmasta että yksi kahdestasadasta keskeyttää kokoajan puheesi, niin olen pahoillani: väärässä olet.

No jopas on ikäviä asenteita puolin ja toisin. :(

Olen itse aikuisopiskelija, ja suoritan luokanopettajan tutkintoa aineenopettajan pätevyyden kaveriksi. Olen siis jo ollut useamman vuoden työelämässä opettajana, osin myös juuri siinä työssä, jota kohti nuoremmat ovat vasta suuntautumassa. Tiedän siis ihan oikeasti kentältä paljon. Joskus myös enemmän kuin luennoitsija, joka saattaa olla vain sijaisena varsinaisen opettajan ollessa vaikkapa tutkimusvapaalla. Olisin siis itsekin pätevyydeltäni kelpoinen opettamaan osaa yliopiston kursseistani.

Tiedän myös minkälaista on opettaa ryhmää, jossa opettajan kysymyksiin ja kommentointikehoituksiin ei reagoida, vaan jokainen tuijottaa vain omaa näyttöään. Jos opettaja siis pyytää kommentoimaan, niin se ihan oikeasti tarkoittaa sitä, että hän toivoo opiskelijoiden osallistuvan opetukseen. Parhaimmillaan opetus on vuorovaikutusta, eikä sitä keskustelua synny, jos kukaan ei avaa suutaan.

Epäolennaisuuksiin tarttuminen ei tietenkään palvele ketään, enkä kyllä muista yhtäkään kertaa, jolloin joku "lapsellinen" opiskelija olisi puhunut vaikkapa imetyksestä, kun puheena on ollut esim. kouluvalmius. Mutta jos omassa perheessä on vaikkapa oppimisvaikeuksista kärsivä lapsi, tai on sellaista joskus opettanut, niin kyllä käytännön kokemuksilla on paljon arvoa. Kaikkea ei voi lukea kirjoista, vaan jokainen tapaus on omanlaisensa ja pitää kohdata oikeasti. Ainakin itse olen aina iloinen, jos jollain on luentoon/harjoituksiin liittyvää oikeaa kokemuspohjaista tietoa, josta me muutkin voimme oppia.

Olen kuitenkin kaikesta kokemuksestani huolimatta yliopistossa oppimassa. Haluan alan uusimman tiedon, ja opin paljon myös vertaisiltani, eli muulta ryhmältä. Usein ne parhaat näkökulmat tulevat juuri nuorilta keskustelun lomassa. Mutta miten niitäkään ajatuksia saadaan sanottua, jos keskustelua ei edes avata?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti on kaikkein haasteellisinta tehdä ryhmätöitä perheellisten, työelämässä olevien ja vielä toisella paikkakunnalla asuvien aikuisopiskelijoiden kanssa. Ymmärrän että elämäntilanteita on monia, mutta kaikille ei käy ainoana vaihtoehtona kello 9.25-10.30 tiistaina ryhmätyön tekoon. On haastavaa toimia ryhmässä, jossa kaikki joutuvat mukautumaan yhden tai kahden aikatauluihin

No ei helvetissä kävisi minullekaan. En todellakaan halua vapaaehtoisesti herätä kahdeksalta aamulla päästäkseni tekemään jotain hiton ryhmätyötä.

t: nuoriso-opiskelija

Työelämässä joutuu joskus heräämään aamuviideltä päästäkseen seitsemältä töihin.  Jotkut heräävät jo aamukolmelta ja jotkut edellisenä iltana, koska tekevät yötöitä. Prinsessa se vaan vetelee sikeitä herne patjan alla pitkälle aamuun asti eikä viitsi vaivautua kouluun. Varo vaan ettet ole joku päivä taivasalla!

Vierailija kirjoitti:

Menee niin hermo näihin +35v aikuisopiskelijoihin vaikka pitäisi "osata arvostaa heidän elämänkokemusta".

Opiskelijoiden tuet ja edut ovat selvästi niin hyvät, että heidänkin kannattaa mielummin olla opiskelijoina, kuin mennä töihin saati sitten olla työttöminä. Opiskelijoilla on todellisuudessa todella helppoa elämää ja siksi niin moni on ikuisuus opiskelija =(

Vierailija kirjoitti:

Sitten on ryhmätyöntekijöissä vika, ei niitä tehdä käsi kädessä, vaan jokaiselle jaetaan oma tehtävä ja ne tehdään itsenäisesti. Että näin.

Ryhmätyö joka tehdään itsenäisesti ei kuullosta ryhmätyöltä.

Muista ap, että suuri mahdollisuus on olemassa, että itse ole myös aikuisopiskelijana, sillä ammattia voi joutua vaihatamaan useaankin kertaan työuran aikana.

Aikuisopiskelijana suurin yllätys oli se, miten huonoja opettajia/luennoitsijoita yliopistolla on.  Luennolle tultiin huonosti valmistautuneena, luentopaperit sekaisin. Tällainen, itsekin vuosia opettajana työskennellyt, näkee selvästi laiminlyönnit.

Toinen mieleenjäänyt harmi oli nuorten opiskelijoitten jatkuva ääneen hölinä luennoilla. Luennoille tultiin myöhästyneenä ja pois lähdettiin silloin, kun itselle sopi. Ja kirjastoissa ei kyllä nykyään pysty rauahssa lukemaan, on ne sellaisia sirkuksia.

Vierailija kirjoitti:

Viiskymppisenä olen nähnyt IT-alan kehityksen alusta asti, ja täytyy sanoa, että nämä nykyiset systeemit ovat paljon helpompia ottaa haltuun kuin ne, joita käytettiin esim. 15  vuotta sitten. Silloin softat vaativat normikäyttäjiltäkin enemmän koodausta, nykyään melkein minkä vain ohjelman voi oppia vähän tyhmempikin.

Eivät softat vaatineet normaalikäyttäjältä ennenkään sen enempää koodausta, kuin nykyään.

Ellet sitten ole määritellyt sanaa koodaus täysin uusiksi.

Vierailija kirjoitti:

Viiskymppisenä olen nähnyt IT-alan kehityksen alusta asti

Tuskin olet nähnyt IT-alan kehitystä alusta asti. Kerrotko hieman minkälaista se oli silloin ihan alussa?

Mitä käyttöjärjestelmää ja mitä ohjellmia esim. käytit ja minkälaisella koneella?

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijoiden tuet ja edut ovat selvästi niin hyvät, että heidänkin kannattaa mielummin olla opiskelijoina, kuin mennä töihin saati sitten olla työttöminä. Opiskelijoilla on todellisuudessa todella helppoa elämää ja siksi niin moni on ikuisuus opiskelija =(

Tulet saamaan paljon "alapeukkuja" sillä täällä suurinosa on opiskelijoita jotka eivät vielä ymmärrä todellisuutta, kun eivät ole työelämässä olleet minuuttiakaan.