AKATEEMINEN TABU: rasittavat aikuisopiskelijat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut täällä provona ennenkin. Mutta olkoon.

Ehkä tässä tarkoitetaan jotain lähäreitä jossain sosionomimuuntokoulutuksessa? Ainakaan yliopistolla tätä ilmiötä en ole nähnyt 25+ "aikuisopiskelijoissa". Lisäksi mitä tuokin muka tarkoittaa ettei osaisi käyttää tietokonetta? Käyttäväthän he niitä töissäänkin ja somessa ovat lastensa mielestä oikein kiusallisen innokkaina.

Jep. Tuo yli 35-vuotiaat eivät osaa käyttää tietokonetta/ohjelmia kuulostaa joltain vuodelta 1989. Vanhuuseläkkeelläkin on ihmisiä, jotka ovat lähes koko työuransa ajan käyttäneet perusohjelmia, tai ainakin niin kauan, kuin niitä on yleisessä käytössä ollut. Itse olen ollut  90-luvun alussa mikrotukihenkilönä. Näitä ei enää juurikaan tarvita, ja syy on se, että ihmiset osaavat jo. Jossain laitoshuoltajakurssilla voidaan ihmetellä tietokoneen avaamista, mutta muuten koko juttu on keksitty. Kävin itse puhtaasti aikuisille suunnatun koulutuksen, tosin "vain" amk-tasolla, eikä koko ryhmässä ollut yhtäkään, jolle perusohjelmat olisivat olleet millään tavalla vaikeita, eikä ollut vaikea oppia niitä ammattiohjelmiakaan. 

No suurimmalle osalle ei olekaan. Taitaa nyt tarkoittaa sitä, että eläkkeellä opiskelevat (eli siis 60+ ikäiset) eivät osaa tietokonetta käyttää. Minullakin tällainen kurssikaveri yliopistolla, jolle joka ainoan ohjelman avaamisen saa näyttää miljoona kertaa. Pahinta on neuvoa silloin, kun ei ole konetta juuri saatavilla. Ihanaa neuvoa ulkomuistista ihmistä, jolle tietokoneen käyntiin saaminen tuottaa vaikeuksia. Toisaalta on niitäkin eläkkeellä opiskelijoita, jotka käyttävät tietokonetta ihan yhtä luontevasti, kuin nuoretkin. Näitäkin tunnen muutaman.

Minä ainakin käyn luennoilla oppimassa. Täydet pisteet tentistä on tavoite. Ryhmätöihin ei aikani riitä. Aikuisella on hiukan erilainen tahti kuin nuorisolaisilla. Teen ne mieluummin rivakasti yksin aikaisin aamulla tai illalla. Opiskelu on minulle kallista. Omassa yrityksessäni tuntiveloitushintani on 200 € / tunti ja töitäkin kyllä riittäisi luennoilla istumisen sijaan. Nyt kahden opiskeluvuoden jälkeen teen maisterin lopputyötä ja sitten palaa ainakin minun osaltani rauha luennoille. Tämä on jo toinen yliopisto tutkinto. Puolisolla niitä on kaksi ja väitöskirja viimeistä artikkelia vaille valmis. Yleensä muuten proffat ovat kahden kesken kiitelleet minua kysymyksistä.

Ei ole mitään aikuisopiskelijan prototyyppiä. Aikuisopiskelijoitakin on moneen junaan, ihan niin kuin nuorempiakin. Monella on selkeä päämäärä ja myös rajallisesti aikaa opintoihin, niin päivittäin esim. perheen takia, kuin ihan vuosissa laskettunakin, jos esim. opintovapaa päättyy tiettynä ajankohtana. Sitten on varmasti näitä ikuisuusopiskelijoitakin, joille valmistuminen on sivuseikka.

Ihmisten elämänkokemuskin on hyvin subjektiivinen juttu, sillä ei ikä välttämättä tuo mitään lisäarvoa mielipiteisiin. Usein kilometrit tarkoittavat kuitenkin sitä, että oikeasti tietää monesta asiasta jo enemmän. Nuoruuteen kuuluu tosin auktoriteettien haastaminen, joten nuorten mielestä nuo kokemukset eivät ehkä ole minkään arvoisia. Vaatii elämänkokemusta, jotta ymmärtää toisten ihmisten arvoa.

42 on lakimies. Kukaan muu ei maksa noin paljon, paitsi ehkä jollekin jaskanpauhaajalle, kuten Sarasvuot yms. Meillä on hinnat 95/48 ja silti olemme usein hävinneet tarjouskilpailut kalleimpina. 

Noista ryhmätöistä vielä. Olisi kiva joskus päästä seuraamaan. Ottaisin takuulla sen, joka pystyy vaihtamaan ryhmää ja tekemään eri tyyppien kanssa. Se tietää sitä, että työelämässäkin tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa. 

Itseäni ihmetytti, opiskelin nuorena, että miksi kukaan ei kysy koskaan mitään luennoitsijalta. Joskus harvoin joku sivuaineopiskelija vähän haastoi, mutta siihen se jäi. Käymälläni avoimen kurssilla kyllä löytyi tällainen klassinen kyselevä "vanha", n. 35-vuotias, mutta ei se muita haitannut.

Ehkä nuoret olivat tässä mielessä suvaitsevaisempia vielä kymmenen vuotta sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

terrrr kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorien tuntuu olevan myös vaikea tehdä ryhmätöitä kun ei voi työskennellä muiden kuin juuri samaan kaveriporukkaan/piireihin kuuluvan kanssa ja halutaan vaihtaa ryhmää kun se oma kaveri on eri ryhmässä.

Kyllä meillä ainakin helposti tehtiin ryhmätyöt samalla porukalla, tietää toisten tavat ja laatutason 😊. Miksi pitäisi lisätä vaikeusastetta ryhmätyöhön, kun kuitenkin on ihmisiä joiden kanssa on helppo toimia.

Ei siinä ryhmätöiden teettämisessä ole muuten mitään muuta tarkoitusta, kuin se että oppii työskentelemään erilaisissa ryhmissä erilaisten ihmisten kanssa. Siksi on hölmöä, jos ryhmätyöt tehdään aina vain parhaiden kavereiden kesken.

Näinpä. Työelämässä ei voi valita työkavereiksi tai yhteistyökumppaneiksi aina niitä parhaita kavereita, vaan hankalienkin ihmisten kanssa pitää toimia. Jos on tuo ajatusmaailma, että halutaan vain kavereita, koska heidän kanssa on helppo toimia, niin onnea vaan sinne työelämään. Sinne, missä yksi yhteistyökumppani räyhää, toinen vaatii, kolmas on aina oikeassa ja neljäs on sitä mieltä, että kaikki muut ovat lähtökohtaisesti väärässä. Näiden kanssa on osattava tehdä töitä, vai aiotteko kaikki mennä jonnekin maan alle tutkijaksi? 

Kyllä yksityisellä toimialalla voi aika pitkälle valita potentiaalisimmat henkilöt projekteihinsa, harvemmat kylläkään on lusmuja/ikäviä, mutta heillä on usein vähempi töitä.

Itse olen vanhempana setänä ainakin huomannut sen, että "nykykakarat" eivät tosiaan omaa mitään käytöstapoja. Ei osata pitää turpaa kiinni siellä luennolla, vaan jauhetaan paskaa kaverin kanssa asioista jolla ei ole hevon vitun tekemistä (edes) luennon aiheen kanssa. En minä ole tullut sinne luennolle kuuntelemaan kenenkään yksityisasioita.

Samoin on myös kirjastossa käyttäytymisen kanssa. Jos tiedekorkeakoulun kirjastossa ei jumalauta ole hiljaisuutta sille kuuluvilla alueilla, NIIN MISSÄ SITTEN ?

Lisäksi ylipäätään yleinen taso on selvästi laskenut. Ikäluokkien pienentyessä yhä typerämmät ihmiset pääsevät sisään, jopa laitoksille joissa on perinteisesti edes ollut jonkinlainen taso.

Kun itse kauan sitten opiskelut aloittelin, oli suorastaan hämmentävää olla ensimmäisen kerran elämässään esim. laskuharjoituksissa joissa oli oikeasti fiksuja ihmisiä. Se oli helvetin hienoa aikaa.

Tietysti on täysin oma vikani, että en silloin hoitanut asioita ajoissa kuntoon niinkuin piti.

Haluan saada maisterinpaperit vaikka töihin en luultavaksi enää yli nelikymppisenä valmistuessani pääse. En todellakaan mieti kuinka joku nuorempi ansaitsisi opiskelupaikan enemmän. Eläkkeeni tulee olemaan todella pieni ja yritän toki löytää työpaikan mutta Suomessa nelikymppinen on liian vanha työllistymään vaikka eläkeikää vain halutaan koko ajan nostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti on kaikkein haasteellisinta tehdä ryhmätöitä perheellisten, työelämässä olevien ja vielä toisella paikkakunnalla asuvien aikuisopiskelijoiden kanssa. Ymmärrän että elämäntilanteita on monia, mutta kaikille ei käy ainoana vaihtoehtona kello 9.25-10.30 tiistaina ryhmätyön tekoon. On haastavaa toimia ryhmässä, jossa kaikki joutuvat mukautumaan yhden tai kahden aikatauluihin

Sitten on ryhmätyöntekijöissä vika, ei niitä tehdä käsi kädessä, vaan jokaiselle jaetaan oma tehtävä ja ne tehdään itsenäisesti. Että näin.

Olen monta kertaa ns "vetänyt ryhmätyötä", eli ollut ryhmän puheenjohtajana. Mitäs sitten kun yksi aikuisopiskelija sanoo, että tapaaminen on oltava, koska hän ei muuten saa tehdyksi. Milloin ei ole nettiä/konetta/osaamista tms. Eipä siinä voi oikein todeta, että lentää ryhmästä. 

Joskus ryhmässä oli harrastuksena opiskeleva vanhempi ihminen. Ei halunnut tulla aamulla 8.00 tekemään ryhmätyötä, koska ei halua nousta niin aikaisin. Ei myöskään suostunut tekemään omaa osuuttaan kotona, koska ei kuulemma osaa. Lopputulos väittelyn jälkeen oli se, että nähtiin silloin kun tälle henkilölle sopi ja ne jotka eivät päässeet tekivät oman osuutensa kotona. Eli yhden takia kaikki muut joutuivat tekemään toisin kuin olisivat halunneet. Ei puhettakaan demokratiasta.

Sama nuorten kanssa, joku ei tee osuuttaan ja vastauksena voi olla juuri tuo että ei osaa. Toiset taas eivät viitsi, välillä saa ihmetellä miksi lähtivät opiskelemaan kun ei yhtään kiinnosta.

Moni ei jaksa ottaa selvää, jotta osaisi. Eivät yleensä pysty sanomaan, mitä eivät osaa, jotta voisi auttaa etänä.  Joillekin ei riitä, jos aihetta ei avaa rautalankamallilla selittäen eli paperiversiokaan ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Ja ne on usein myös todella ylimielisiä ja kuvittelevat olevansa aina oikeassa. Katsoat halveksuen nuorempia ja odottavat erikoiskohtelua vain koska ovat vanhempia.

Samalla tavalla yleistäen: Nuorimmissa tuntuu olevan paljon alisuorittajia ja kunnianhimottomia opiskelijoita. Kuinka voi olla tyytyväinen tenttien läpäisyyn rimaa hipoen, etenkin, jos kyse on perusopintotason luentokursseista, joissa kirjallisuuskin on vähäistä, parhaimmillaan vieläpä suomenkielistä ja kansantajuista?

Katsos kun ihmisillä on erilaisia tavoitteita. Toiset ovat eri asioihin tyytyväisiä kuin toiset. Jos joku on tyytyväinen ykkösen arvosanoihin, miten se on keneltäkään toiselta pois? Tai miten se edes kertoisi kunnianhimottomuudesta? Kyllähän se on kunnianhimoisuutta, jos tavoittelee niitä päämääriä, joita on itselleen asettanut. Kuten jo sanoin, ne ovat toisilla erilaiset kuin toisilla.

Ja toiset eivät myöskään ole mitään hirveitä stressaajia, että "yhyy, yhyy, nyt on kaikki aivan päin persettä, kun en saanut siitä tentistä/kurssista arvosanaksi viitosta". Ymmärtävät ehkä paremmin, että ei se elämä siihen kaadu, maailmassa on muutakin kuin arvosanat ja aika paljon vakavampiakin asioita kuin arvosanat.

Vierailija kirjoitti:

Haluan saada maisterinpaperit vaikka töihin en luultavaksi enää yli nelikymppisenä valmistuessani pääse. En todellakaan mieti kuinka joku nuorempi ansaitsisi opiskelupaikan enemmän. Eläkkeeni tulee olemaan todella pieni ja yritän toki löytää työpaikan mutta Suomessa nelikymppinen on liian vanha työllistymään vaikka eläkeikää vain halutaan koko ajan nostaa.

Suomessa halutaan töihin 20-vuotias, koulutukseltaan maisteri, 25-30 vuoden työkokemuksella ja vielä matalinta mahdollista palkkaa alemmalla palkalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti on kaikkein haasteellisinta tehdä ryhmätöitä perheellisten, työelämässä olevien ja vielä toisella paikkakunnalla asuvien aikuisopiskelijoiden kanssa. Ymmärrän että elämäntilanteita on monia, mutta kaikille ei käy ainoana vaihtoehtona kello 9.25-10.30 tiistaina ryhmätyön tekoon. On haastavaa toimia ryhmässä, jossa kaikki joutuvat mukautumaan yhden tai kahden aikatauluihin

No ei helvetissä kävisi minullekaan. En todellakaan halua vapaaehtoisesti herätä kahdeksalta aamulla päästäkseni tekemään jotain hiton ryhmätyötä.

t: nuoriso-opiskelija

Nakisinpa karpasena katossa sen kuinka tyoelama kaataa kylmat vedet paahasi, heraat ja tajuat, etta maailma ei pyori sinun napasi ymparilla. Sitapaitsi suomalaiset ovat onnekkaita. Suomessa palaverit ja kehitysryhmat aloitetaan yleensa vasta klo 8. Taalla Michiganissa aloitetaan klo 06 am yhteispalaverilla, jotta ollaan taydessa vauhdissa, kunkin tehtavat selvilla ja materiaalit jaettuna, kun luennot alkavat. Eika kukaan uskalla olla aamupalavereista poissa. Paivat ovat pitkia, mutta jollakin lailla luovia. Opiskelijat ovat kaikenikaisia ja eri maista kotoisin. Unet jaavat vahiin, koska illalla on myos pakollista tekemista. Silti tama on ollut parasta aikaa ikina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Ja ne on usein myös todella ylimielisiä ja kuvittelevat olevansa aina oikeassa. Katsoat halveksuen nuorempia ja odottavat erikoiskohtelua vain koska ovat vanhempia.

Samalla tavalla yleistäen: Nuorimmissa tuntuu olevan paljon alisuorittajia ja kunnianhimottomia opiskelijoita. Kuinka voi olla tyytyväinen tenttien läpäisyyn rimaa hipoen, etenkin, jos kyse on perusopintotason luentokursseista, joissa kirjallisuuskin on vähäistä, parhaimmillaan vieläpä suomenkielistä ja kansantajuista?

Katsos kun ihmisillä on erilaisia tavoitteita. Toiset ovat eri asioihin tyytyväisiä kuin toiset. Jos joku on tyytyväinen ykkösen arvosanoihin, miten se on keneltäkään toiselta pois? Tai miten se edes kertoisi kunnianhimottomuudesta? Kyllähän se on kunnianhimoisuutta, jos tavoittelee niitä päämääriä, joita on itselleen asettanut. Kuten jo sanoin, ne ovat toisilla erilaiset kuin toisilla.

Ja toiset eivät myöskään ole mitään hirveitä stressaajia, että "yhyy, yhyy, nyt on kaikki aivan päin persettä, kun en saanut siitä tentistä/kurssista arvosanaksi viitosta". Ymmärtävät ehkä paremmin, että ei se elämä siihen kaadu, maailmassa on muutakin kuin arvosanat ja aika paljon vakavampiakin asioita kuin arvosanat.

Ohitit pointin, joka oli ehkä liian hankalasti rivien välissä. (Oletko näitä tyyppejä, kun noin hermostuit?) Kyse on siitä, miksi henkilöt, joiden tavoite on selviytyä vähimmällä mahdollisella panostuksella, vähimmällä vaivannäöllä ja vähimmällä mahdollisella oppimisella ovat yleensä pyrkineet tiedekorkeakouluun, jossa annetaan alan korkeinta opetusta? Yhtä lailla eläkeläisten kanssa myös nämä rimanhipojat vievät paikan kenties motivoituneemmilta opiskelijoilta, jolla olisi ehkä enemmän annettavaa ko. tieteenalalle, työelämälle, itselleen ja luennoitsijalle, joka joutuu arvostelemaan papereita, joista armotta paljastuu välinpitämätön asenne opetettua asiaa kohtaan.

Myös jatko-opintokelpoisuus edellyttää tiettyä opintomenestystä, vaikka tällaiset henkilöt eivät varmaankaan tavoittele tutkijanuraa (tai uraa ylipäätään, kilpailu työpaikoista on nykyään todella kovaa ja teoreettisella koulutuksella hakevalta paperit syynätään luupilla, kun muutakaan ei ole)?

Työelämästä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

terrrr kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorien tuntuu olevan myös vaikea tehdä ryhmätöitä kun ei voi työskennellä muiden kuin juuri samaan kaveriporukkaan/piireihin kuuluvan kanssa ja halutaan vaihtaa ryhmää kun se oma kaveri on eri ryhmässä.

Kyllä meillä ainakin helposti tehtiin ryhmätyöt samalla porukalla, tietää toisten tavat ja laatutason 😊. Miksi pitäisi lisätä vaikeusastetta ryhmätyöhön, kun kuitenkin on ihmisiä joiden kanssa on helppo toimia.

Ei siinä ryhmätöiden teettämisessä ole muuten mitään muuta tarkoitusta, kuin se että oppii työskentelemään erilaisissa ryhmissä erilaisten ihmisten kanssa. Siksi on hölmöä, jos ryhmätyöt tehdään aina vain parhaiden kavereiden kesken.

Näinpä. Työelämässä ei voi valita työkavereiksi tai yhteistyökumppaneiksi aina niitä parhaita kavereita, vaan hankalienkin ihmisten kanssa pitää toimia. Jos on tuo ajatusmaailma, että halutaan vain kavereita, koska heidän kanssa on helppo toimia, niin onnea vaan sinne työelämään. Sinne, missä yksi yhteistyökumppani räyhää, toinen vaatii, kolmas on aina oikeassa ja neljäs on sitä mieltä, että kaikki muut ovat lähtökohtaisesti väärässä. Näiden kanssa on osattava tehdä töitä, vai aiotteko kaikki mennä jonnekin maan alle tutkijaksi? 

Kyllä yksityisellä toimialalla voi aika pitkälle valita potentiaalisimmat henkilöt projekteihinsa, harvemmat kylläkään on lusmuja/ikäviä, mutta heillä on usein vähempi töitä.

Kuka voi kuka ei. Aika usein se tilaaja tai tilaajan edustaja valitsee toimijat tarjousten perusteella. Ratkaisevin asia on hinta, lisäksi pätevyys, osaaminen ja kokemus. Luonne on täysin sivuseikka. Kavereitakin valitaan joskus, mutta tilaaja voi sanoa aina tähän sanan ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Ja ne on usein myös todella ylimielisiä ja kuvittelevat olevansa aina oikeassa. Katsoat halveksuen nuorempia ja odottavat erikoiskohtelua vain koska ovat vanhempia.

Samalla tavalla yleistäen: Nuorimmissa tuntuu olevan paljon alisuorittajia ja kunnianhimottomia opiskelijoita. Kuinka voi olla tyytyväinen tenttien läpäisyyn rimaa hipoen, etenkin, jos kyse on perusopintotason luentokursseista, joissa kirjallisuuskin on vähäistä, parhaimmillaan vieläpä suomenkielistä ja kansantajuista?

Miksihän nuoria ei motivoi? Tietävät, että työt saa suhteilla ja työkokemuksella, jos koskaan saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Ja ne on usein myös todella ylimielisiä ja kuvittelevat olevansa aina oikeassa. Katsoat halveksuen nuorempia ja odottavat erikoiskohtelua vain koska ovat vanhempia.

Samalla tavalla yleistäen: Nuorimmissa tuntuu olevan paljon alisuorittajia ja kunnianhimottomia opiskelijoita. Kuinka voi olla tyytyväinen tenttien läpäisyyn rimaa hipoen, etenkin, jos kyse on perusopintotason luentokursseista, joissa kirjallisuuskin on vähäistä, parhaimmillaan vieläpä suomenkielistä ja kansantajuista?

Katsos kun ihmisillä on erilaisia tavoitteita. Toiset ovat eri asioihin tyytyväisiä kuin toiset. Jos joku on tyytyväinen ykkösen arvosanoihin, miten se on keneltäkään toiselta pois? Tai miten se edes kertoisi kunnianhimottomuudesta? Kyllähän se on kunnianhimoisuutta, jos tavoittelee niitä päämääriä, joita on itselleen asettanut. Kuten jo sanoin, ne ovat toisilla erilaiset kuin toisilla.

Ja toiset eivät myöskään ole mitään hirveitä stressaajia, että "yhyy, yhyy, nyt on kaikki aivan päin persettä, kun en saanut siitä tentistä/kurssista arvosanaksi viitosta". Ymmärtävät ehkä paremmin, että ei se elämä siihen kaadu, maailmassa on muutakin kuin arvosanat ja aika paljon vakavampiakin asioita kuin arvosanat.

Ohitit pointin, joka oli ehkä liian hankalasti rivien välissä. (Oletko näitä tyyppejä, kun noin hermostuit?) Kyse on siitä, miksi henkilöt, joiden tavoite on selviytyä vähimmällä mahdollisella panostuksella, vähimmällä vaivannäöllä ja vähimmällä mahdollisella oppimisella ovat yleensä pyrkineet tiedekorkeakouluun, jossa annetaan alan korkeinta opetusta? Yhtä lailla eläkeläisten kanssa myös nämä rimanhipojat vievät paikan kenties motivoituneemmilta opiskelijoilta, jolla olisi ehkä enemmän annettavaa ko. tieteenalalle, työelämälle, itselleen ja luennoitsijalle, joka joutuu arvostelemaan papereita, joista armotta paljastuu välinpitämätön asenne opetettua asiaa kohtaan.

Myös jatko-opintokelpoisuus edellyttää tiettyä opintomenestystä, vaikka tällaiset henkilöt eivät varmaankaan tavoittele tutkijanuraa (tai uraa ylipäätään, kilpailu työpaikoista on nykyään todella kovaa ja teoreettisella koulutuksella hakevalta paperit syynätään luupilla, kun muutakaan ei ole)?

Kyllä minulla on tavoitteenani oppia, mutta en aseta itselleni mitään varsinaisia arvosanatavoitteita. Pystyn opiskelemaan täysin vapautuneesti, täysin ilman stressiä ja menettämättä yöuniani kertaakaan, kun en aseta tavoitteita korkealle. Jos tulee ykkösiä niin sitten tulee ja siinä se. Ei maailma niihin kaadu ja ykkösillä suoritettu tutkinto on tutkinto siinä missä muutkin.

Mitä opiskelupaikkaani tulee, sen olen täysin rehellisin keinoin ansainnut ja yliopistoon sisään päässyt. Siksi minun ei tarvitse tuntea minkäänlaista syyllisyyttä siitä, enkä siis välitäkään siitä, että olisinko vienyt paikan joltakin toiselta. Jos joku toinen ei päässyt, niin sitten ei päässyt. Tuleehan niitä pääsykokeita uudestaan, yrittää siellä sitten sisäänpääsyä uudelleen.

Työelämän osaltakin pyyhkii oikein hyvin. Olen saanut useaan otteseen hyviä oman alani työpaikkoja, enkä ole pätkääkään huolissaan omista arvosanoistani työllistymisen suhteen.

Oma kokemus myös yli 40v. opiskelijoista oli yllättävä. Ihmiset taantuivat koulutuksessa lapsen tasolle, kiukuttelivat opettajille ja lintsasivat, vaikka itse maksoivat koulutuksesta.

"Ei tämmöstä voi osaa" "Mihi me tätäkää tietoo tarvitaan" "onks tätä pakko lukee kokeeseen"

Eihän kukaan sanonut missään vaiheessa että aivan joka ikinen aikuisopiskelija on rasittava? Itse tunnistan kyllä tyypin kuvauksesta, mutta tietenkin porukkaan mahtuu paljon aivan hyvin käyttäytyvää porukkaa. Samalla tavalla nuoret osaa olla saamattomia kuin hyvin hommansa tekeviä........ Aina pitää tarttua siihen että "yleistetään" vaikka aloitus voi olla ihan vaan huomautus tietynlaisista ihmisistä. 

Rasittavia on sekä nuorissa että vanhoissa, mutta morjens mitä touhua on opiskella kasvatusalaa, kun Pirjo 36v:t 4:n lapsen äidit alkavat avautua ja kanssaluennoimaan luennoilla. Olen kuullut mm.

-Lapseton on huono opettaja

-Miksi ihmeessä jotku eivät imetä

-Jokainen joka ei käytä kantoliinaa ei laita lastaan tärkeimmäksi

-"Kyllä tekin sitten tiedätte kun saatte lapsia"

-"Minun lapsillani ainakin on mennyt näin asiassa x, että eipä nuo teoriatkaan kaikkea kerro"

-"Siskoni kummin kaiman lapselle oli käynyt näin, ja opettaja/erityisopettaja/sossutantta oli sanonut vain näin"

-Monesti nuoremmat lastentarhanopettajat eivät vielä ymmärrä pikkulasten kehityksestä mitään.

-Alle 2-vuotiaana hoitoon lapsensa laittavat välittävät enemmän rahasta kuin lapsestaan

-Nuorilla opettajilla ei ole tarpeeksi elämänkokemusta, jotta voivat kohdata lasten ongelmia

-Minä imetin 3-vuotiaaksi asti, ja en voi ymmärtää miten jotkut haluavat pulloruokkia lapsiaan.

Nämä kaikki siis kasvatustieteiden perusopintojen luennoilla, keskeyttäen luennoitsijan suurin piirtein kesken lauseen. Osassa löytyi aasinsilta luennoitsijan aiheisiin, osalla ei päätä eikä häntää ja kommentoijan mielenterveys alkoi huolettaa varmasti sekä luennoitsijaa että kuulijoita. Ja siis toki ymmärrän, että ovat hyviä keskusteluaiheita esim. kahvipöydässä, mutta jokaisella on vastuullaan pitää hyvää akateemista keskustelukulttuuria yllä. Jos jossain voin nähdä selvän ikäluokkajutun, niin se on nimenomaan mitä kaikkia loukkaavia aivopieruja viitsitään sanoa ääneen kesken luennon. Nautin ihan toden totta hyvästä keskustelusta, mutta mun mielestä tulevan luokanopettajan työn kannalta ei ole relevanttia miettiä että kuinkahan moni niistä naperoista on imetetty ja kuinkahan montaa kannettu kantoliinassa. Samoten lastentarhanopettajan työssä tuskin on relevanttia miettiä onko 2.vuotiaan hoitoon tuovan äiti paska vai ei. Jos se tulee hoitoon, niin eiköhän se hoideta kuten kuuluukin.

Terkkuja vaan erääseen kasvatustieteelliseen jos tuttuja näkyy. Kyllä on kerrassaan yllättänyt nämä "akateemiset" opinnot ja opiskelutoverit elämänkokemuksellaan ja suurellaan älykkyydellään.

Valitettavasti tämä elämänkokemus osasto jatkaa sitten työelämässä.Kaikki alle etc on tyttöjä ja kokenut on vaan se täti/äitee-ihminen,joka on jo 60-luvulla kouluttanut Hyssälän Liisaa...