Tekisi mieli jättää vauva yksin makuuhuoneeseen karjumaan, laittaa musiikki täysille ja unohtaa vauva pariksi tunniksi.
Se ei nuku öisin, se ei nuku päivisin. Yöllä nukkuu tunnin pätkiä ja herää iloisena jokeltamaan. Ei nukahda uudestaan heti, vaan valvoo pari tuntia, väsyy ja järkyttävän huudon jälkeen nukahtaa huutoonsa. Päivällä nukkuu vartin pätkiä. En pääse edes vessaan, kun se vain karjuu.
Se on herännyt tänään 05.15, eikä ole nukkunut sen jälkeen yli viittä minuuttia putkeen. Nukahti yhdeksän aikaan ja menin vessaan, heräsi heti ja huusi kuin tapettava, kunnes tulin.
Mä en jaksa. Mä vien sen makuuhuoneeseen pinnasänkyyn ja annan olla. Mikään ei auta! Kyseessä 5kk poika. Neuvolaan olen soittanut, apua olen saanut läheisiltä, mutta vain pari tuntia tai päivän tai yön kerrallaan. Sen jälkeen jaksan puoli päivää tai päivän, kunnes olen taas valvonut sen 24 tai 36 tuntia putkeen.
Mä itken väsymystäni, vauva jokeltelee iloisena sylissä ja mä en vaan jaksa. Se ei nuku.
Kommentit (112)
Onko sillä vauvalla nälkä? Kyllä tuohon joku syy täytyy olla.
Me muuten tehtiin niin että isä laittoi lopulta vauvan aina nukkumaan, sain edes yhden 2-3 h pätkän nukkua putkeen ja oli ihanaa että se yksi hetki illasta sain vain levätä ennen yön koitoksia. 19.
Mulla oli musiikit korvilla pahimpina hetkinä. Ei 5 kk vanha vauva yleensä itke koko aikaa, on jo niin kiinnostunut ympäristöstä. Voi olla esim allergiaa! Vaadi päästä lääkärille!
Vierailija kirjoitti:
Tänään kun isä tulee töistä laitat heidän pitkälle vaunulenkille ja otat sitä aikaa. Seuraavaksi kun isällä on vapaata varaat itsellesi hotelliyön.
Nyt olisi ap pääsiäisviikonloppu tarjolla ottaa sitä omaa aikaa. Sekä antaa isälle ja lapselle tilaa olla keskenään.
Jaksat sitten uusin voimin hakea tiistaina apua!
Jos yli 3 kk ikäinen vauva itkee yltä päivää, aletaan yleensä tekemään tutkimuksia. Otathan yhteyttä neuvolaan!
Missäpäin asut, voisin tulla auttamaan silloin tällöin?
Ymmärrän sinua. Been there, eikä vauvani ollut edes noin "mahdoton".
Jos tuntuu, että menetät itsehillintäsi, niin vie tosiaan vauva turvalliseen paikkaan ja sulje ovi. Vedä syvään henkeä muutama minuutti. Sitten haet vauvan, kun "paha hetki" on ohi. Älä tuntikausiksi jätä kuitenkaan (tai edes yli vartiksi).
Kannatan: korvatulpat korviin. Jos voit, soita äitisi/anoppi/ystävä/sisko/veli paikalle ja pyydä viemään vauva ulos. Jos ei ole mahdollista niin sinnittele vielä siihen saakka kun miehesi tulee. Kerro hänelle tilanne ja pyydä viemään vauva vaikka tosiaan pitkälle vaunulenkille. Sitten et tee mitään, paitsi nuku jos voit.
Sitten mietitte, miten tilannetta voisi parantaa. Tuo ei voi jatkua, ei kukaan ihminen jaksa noin. Voimia!
Ton takia en aio ikinä hankkia lapsia. Vauvat ei tee mitään muuta ku huutaa. Sitten tuleekin uhmaikä. Ja sitten murrosikä. Ja kaikista pahin teini-ikä. Ei pysty, ei jaksa.
28 lisää: alkakaa valvoa vauvan kanssa vuoroöin. Toinen nukkuu joka toinen yö korvatulppien kanssa mahdollisimman kaukana lapsesta. Ihan turha tulla itkemään siitä, että kun isän on käytävä töissä. Tässä on nyt ap:n mielenterveys kyseessä. Mun esikoinen heräili 5-15 kertaa yössä 3-kuisesta 3-vuotiaaksi, ja ylivoimaisesti paras ratkaisu mitä teimme oli tuo vuoroöin nukkuminen. Sanomattakin on selvää, että kumpikin kävi vuorollaan töissä tämän vaiheen aikana (mies oli myös pitkään hoitovapaalla ja lapsi meni 3v päiväkotiin). Ei se hauskaa ollut mutta ei kummallekaan tullut mieleen uhrata toisen mielenterveyttä, että voisi olla skarppina töissä.
Jos ap:n mies on kirurgi tai ajaa työkseen niin sitten täytyy keksiä jotain muuta, mutta muuten vuoroyöt. Ja viikonloppuna mies nousee vauvan kanssa ja sinä nukut niin pitkään kuin pystyt. Tuosta voi alkaa paha unihäiriöiden kierre, jos joudut valvomaan liian kauan.
Ap, jos asun Helsingissä niin täällä yksi puolivälissä raskauttaan oleva nainen, joka on ammatiltaan lastenhoitaja. Minusta saa ilmaista hoitoapua silloin tällöin!
Tuli mieleen, onko tuota jatkunut ihan syntymästä asti vai alkanut myöhemmin? Tuskinpa vauva huvikseen huutaa tota tahtia, syy voi olla juurikin allergia tms. Olet varmasti ihan loppu :( Mutta kuinka helpottavaa jos syy saataisiin selville!
Vierailija kirjoitti:
Mitäs hankit? Aikuinen kestää nyt vaan päätöstensä seuraukset.
Siis mitä ihmettä? Jos ja kun sinä sairastut syöpään, niin sanovatko lääkärit sinulle vain, että mitä söit lihaa ja joit maitoa? Aikuinen ihminen. Tai jos murrat nilkkasi tiellä muljahtavaan katukiveen, niin vakuutuksesta toteavat vain, että mitäs kävelit siitä, aikuinen ihminen? Kestä nyt vain seuraus, kun et itse huolellisemmin katsonut?
Kaikkien tekojensa seurausta ei voi aina tietää. Se on ihan peruselämää ja kuuluu aikuisen ymmärtää. Sitä varten on erilaisia apukeinoja ja tukiverkkoja olemassa.
Ah tämä vauva-palsta, vapaaehtoisesti lapsettomien oma vittuilupalsta! Jos te ette halua lapsia, niin pakkoko täällä on lapsia halunneille vittuilla?
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on, vanhemmuuden ihanuus. :) Ja ihan oma valinta! :)
Lapsen allergiat eivät ole oma valinta!
Laita korvatulpat korviin ja mene nukkumaan. Anna vauvan huutaa. Ei se siitä kärsi eikä traumatisoidu. Se vain on paha, jos äiti on kuolemanväsynyt ja uupunut.
Nukkuuko rattaissa? Nukkuuko autossa? Jos liike nukuttaa, laittakaa kattoon tai oviaukkoon lenkki, johon voi ripustaa esim. auton turvakaukalon pitkän narun varassa. Laaja heijausliike on paljon parempi kuin vaikka sitterin keinutus.
Vierailija kirjoitti:
Se ei nuku öisin, se ei nuku päivisin. Yöllä nukkuu tunnin pätkiä ja herää iloisena jokeltamaan. Ei nukahda uudestaan heti, vaan valvoo pari tuntia, väsyy ja järkyttävän huudon jälkeen nukahtaa huutoonsa. Päivällä nukkuu vartin pätkiä. En pääse edes vessaan, kun se vain karjuu.
Se on herännyt tänään 05.15, eikä ole nukkunut sen jälkeen yli viittä minuuttia putkeen. Nukahti yhdeksän aikaan ja menin vessaan, heräsi heti ja huusi kuin tapettava, kunnes tulin.
Mä en jaksa. Mä vien sen makuuhuoneeseen pinnasänkyyn ja annan olla. Mikään ei auta! Kyseessä 5kk poika. Neuvolaan olen soittanut, apua olen saanut läheisiltä, mutta vain pari tuntia tai päivän tai yön kerrallaan. Sen jälkeen jaksan puoli päivää tai päivän, kunnes olen taas valvonut sen 24 tai 36 tuntia putkeen.
Mä itken väsymystäni, vauva jokeltelee iloisena sylissä ja mä en vaan jaksa. Se ei nuku.
Kokeilepas vauvan kasvojen sivelytekniikkaa. Ota lapsi syliin, yritä pitää itsesi ihan rentona (niin paljon, kuin mahdollista) ja hellästi sivele sormillasi lapsen kasvoja ja niskaa, jatka jonkin aikaa. Minun pieni pirttihirmuni rauhoittui ja nukkui usein tällä tekniikalla. Samoin nenän ja ylähuulen välisen alueen hellä sively sia pienen tyttöni aikanaan nukahtamaan.
Ihana 36 vuotias hyvin kouluttautunut ja menestynyt rouva on hän nyt, toivoa ei kannata menettää : D
Ja, jos et saa ollenkaan nukutuksi, pyydä apua!
Hyvää jatkoa!
Otan osaa! Meillä oli sama tilanne 20 vuotta sitten, olin psykoosin partaalla väsymyksen vuoksi. Unikoulua ja vaikka mitä kokeiltiin. Ensimmäisen kerran poika nukkui 4 vuotiaana kokonaisen yön ja edelleen aikuisena on perheen vähäunisin. Valitettavasti hän jäi myös selvästi kasvuennusteitaan lyhemmäksi, kasvuhormonihan erittyy vain nukkuessa.
Jos et enää imetä, lähde yhdeksi yöksi ystävälle yökylään tai vuokraa hotellihuone, jotta saisit nukuttua. Vauva pärjää kyllä isänsä kanssa. Toki myös isälle on suotava ajoittain mahdollisuus kunnollisiin yöuniin.