Perheen, työn ja itsestä huolehtimisen (liikuntaharrastus) yhteensovittaminen ei tunnu onnistuvan ja koko ajan stressaa!

Vierailija kirjoitti:

Huh huh. Ihminen menee jumiin, jos ei pääse harjoittelemaan isoilla painoilla nimenomaan pois kotoa ja sitten on väistämättä migreeni? Mikä siellä kuntosalin atmosfäärissä tekee niistä painoista paremmat kuin kotona? Oikeasti olet nyt jumittunut tuohon hokemaan "minulla on oikeus", etkä edes yritä etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotka voisivat tehdä sinunkin elämästäsi kivempaa. Voisitko harrastaa liikuntaa lasten nukahdettua tai voisiko mies laittaa lapset joskus nukkumaan niin vaikka jo vähän ennen sitä? Muistan yhden äidin, joka oli minusta "aina" lasten kanssa eikä harrastanut liikuntaa. Vasta vuosia myöhemmin kuulin, että hän lähti joka ilta lenkille lasten nukahdettua yhdeksältä, mies oli silloin kotona. Tuskin se mieskään siitä niin hirveästi kärsi, kun ei nainen nyt puolilleöin juossut sentään. Ja sinun tapauksessasi ne salitreenit pari kertaa viikossa ovat siis ihan mahdolliset, kun vain olet terve. Se sairastelu taas on asia, joka aika usein vain kuuluu lapsiperhe-elämään ja voit uskoa, että moni muukin vanhempi luopuu sen takia monesta asiasta. Pikkaisen voisit miettiä sitäkin, että kyllähän ne lapsetkin kärsivät sairastelusta, eivät ne piruuttaan sairasta rääkätäkseen äitiään, joka ei voi toteuttaa oikeuksiaan. Ne tavoitteet tietyn kokoisista lihaksista voinet siirtää elämässä siihen aikaan, kun sairastelukierre teillä loppuu. Ei sillä lihasten koolla nyt varmaan ole lopulta paljon tekemistä terveyden ja hyvinvoinnin ja migreenin kanssa toisin kuin sellaisella kohtuullisella liikunnalla (vaikka hyötysellaisellakin). Oikeasti koeta ajatella vuosia eteenpäin, kun lapset muuttavat pois kotoa. Haluatko, että lapsesi muistavat sinut äitinä, joka hoki "minulla on oikeus" ja mittaili pakaralihaksiaan vai haluatko heidän muistavan sinut jostain muusta?

Mieheni ei päästäisi minua yksin illalla lenkille, koska se voi olla vaarallista, enkä kyllä menisi vaikka päästäisikin. Eikä juuri ennen nukkumaanmenoa ole terveellistä treenata. Paitsi seksiä :D Ja se on meidän yhteistä aikaa kun lapset ovat nukkumassa, tosin usein on jokin kotityökin vielä siinä kohtaa tekemättä mihin saattaa mennä muutamia minuutteja. Meillä ei ole kotona vastaavia voimaharjoitteluvälineitä kuin salilla ja ihan oikeasti mulla on oltava säännöllisesti omiakin menoja tai kilahdan kotona. En ole ikinä luvannut keskittyä vain perheeseen /ja palkkatyöhön 24/7.  Nyt olen tyytynyt kahteen salikertaan kunnes nuorempi lapsi on jotain 4-5 -vuotias, sitten alan varmasti käydä kolme kertaa. Stressi lisää jumeja ja migreenejä, stressi lievittyy kun koen että mulla on omiakin juttuja joissa voin keskittyä vain itseeni ja kehittää itseäni. Siksikin mikä tahansa liikunta ei käy, vaan sen on oltava itselleni mielekkäintä eli YKSIN salilla treenaaminen. Ja pelkkä hyötyliikunta ei riitä, kuten 137 selosti. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh huh. Ihminen menee jumiin, jos ei pääse harjoittelemaan isoilla painoilla nimenomaan pois kotoa ja sitten on väistämättä migreeni? Mikä siellä kuntosalin atmosfäärissä tekee niistä painoista paremmat kuin kotona? Oikeasti olet nyt jumittunut tuohon hokemaan "minulla on oikeus", etkä edes yritä etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotka voisivat tehdä sinunkin elämästäsi kivempaa. Voisitko harrastaa liikuntaa lasten nukahdettua tai voisiko mies laittaa lapset joskus nukkumaan niin vaikka jo vähän ennen sitä? Muistan yhden äidin, joka oli minusta "aina" lasten kanssa eikä harrastanut liikuntaa. Vasta vuosia myöhemmin kuulin, että hän lähti joka ilta lenkille lasten nukahdettua yhdeksältä, mies oli silloin kotona. Tuskin se mieskään siitä niin hirveästi kärsi, kun ei nainen nyt puolilleöin juossut sentään. Ja sinun tapauksessasi ne salitreenit pari kertaa viikossa ovat siis ihan mahdolliset, kun vain olet terve. Se sairastelu taas on asia, joka aika usein vain kuuluu lapsiperhe-elämään ja voit uskoa, että moni muukin vanhempi luopuu sen takia monesta asiasta. Pikkaisen voisit miettiä sitäkin, että kyllähän ne lapsetkin kärsivät sairastelusta, eivät ne piruuttaan sairasta rääkätäkseen äitiään, joka ei voi toteuttaa oikeuksiaan. Ne tavoitteet tietyn kokoisista lihaksista voinet siirtää elämässä siihen aikaan, kun sairastelukierre teillä loppuu. Ei sillä lihasten koolla nyt varmaan ole lopulta paljon tekemistä terveyden ja hyvinvoinnin ja migreenin kanssa toisin kuin sellaisella kohtuullisella liikunnalla (vaikka hyötysellaisellakin). Oikeasti koeta ajatella vuosia eteenpäin, kun lapset muuttavat pois kotoa. Haluatko, että lapsesi muistavat sinut äitinä, joka hoki "minulla on oikeus" ja mittaili pakaralihaksiaan vai haluatko heidän muistavan sinut jostain muusta?

Mieheni ei päästäisi minua yksin illalla lenkille, koska se voi olla vaarallista, enkä kyllä menisi vaikka päästäisikin. Eikä juuri ennen nukkumaanmenoa ole terveellistä treenata. Paitsi seksiä :D Ja se on meidän yhteistä aikaa kun lapset ovat nukkumassa, tosin usein on jokin kotityökin vielä siinä kohtaa tekemättä mihin saattaa mennä muutamia minuutteja. Meillä ei ole kotona vastaavia voimaharjoitteluvälineitä kuin salilla ja ihan oikeasti mulla on oltava säännöllisesti omiakin menoja tai kilahdan kotona. En ole ikinä luvannut keskittyä vain perheeseen /ja palkkatyöhön 24/7.  Nyt olen tyytynyt kahteen salikertaan kunnes nuorempi lapsi on jotain 4-5 -vuotias, sitten alan varmasti käydä kolme kertaa. Stressi lisää jumeja ja migreenejä, stressi lievittyy kun koen että mulla on omiakin juttuja joissa voin keskittyä vain itseeni ja kehittää itseäni. Siksikin mikä tahansa liikunta ei käy, vaan sen on oltava itselleni mielekkäintä eli YKSIN salilla treenaaminen. Ja pelkkä hyötyliikunta ei riitä, kuten 137 selosti. ap

Tietysti se isoin este treenaamiselle varmaan on juuri tuo sairastelu, mutta voisitko ajatella sellaista, että kun olet sen verran sairas, ettet voi treenata, muttet sängynpohjalla kuitenkaan, harrastaisit silloin jotain ihan muuta kuin liikuntaa (siis sellaista, mitä joku tavallinen räkätauti ei haittaa)? Vaikka ehkä tuntuu, että eihän se auta tavoitteidesi (?) saavuttamisessa, niin ei kai se loitonnakaan, jos sairaana se treenaaminen ei ole realistinen vaihtoehto? Yhtä lailla saisit kuitenkin omaa aikaa olla yksin, mikä on toki monille ihmisille tärkeää. Vaikea nyt ehdottaa mitään yksittäistä harrastusta, mutta ehkä sitten sellainen, mikä on helppo laittaa sivuun, kun oletkin taas treenauskunnossa ja käytät "oman aikasi" siihen? Eli mikään maksullinen, sitoutumista vaativa kurssi tms. ei varmaan ole se juttu, mutta tulisiko mieleesi mitään? Jos ei muuta niin kävisit puoli tuntia haukkaamassa happea (siinähän nyt ei räkätauti haittaa, jos hiljaa kävelee). Siis et ajattelisi sitä edes minään treenaamisena vaan ihan vaan omana aikana ajatella omia ajatuksia. Ei sekään kai ole parempi vaihtoehto, että sadattelet kotona tilannettasi saamatta aikaiseksi mitään.

Itse asiassa kyllä useamman viikon salitauon aikana ajattelin juuri sitä, että olisin voinut järjestää jonkun korvaavan oman hetken. Olisi helpottanut tuskaa varmasti. No, kynsi- ja kasvohoidossa kävin sentään niinä viikkoina. Mutta yksi oma meno viikossa on puolet vähemmän kuin kaksi... Ap

En ole ikinä luvannut keskittyä vain perheeseen /ja palkkatyöhön 24/7.//

Siihen olisi kuitenkin kannattanut valmistautua. Jos esim. lapsi on edes vähän enemmän sairas, saakin kaksoset tai kolmoset, puoliso häipyy/sairastuu/kuolee, niin käytännössä elämä on perhettä ja työtä.

Muistan itsekin hyvin pikkulapsiajan turhautumisen, mutta silti tekisi mieli ravistella sua niin lopettaisit tuon turhan marisemisen. Lapsesi ovat perusterveitä, teidän arki ei ole poikkeuksellisen hankalaa ja mies osallistuu lasten ja kodin hoitoon tasapuolisesti.

Nyt on aika katsoa peiliin ja miettiä miksi et saa täältä sympatiaa. Elät ihan tavallista elämää, jonka itse valitsit. Ei auta kuin tehdä parhaansa ja iloita siitä mitä on saanut.

Itsellä myös erityisesti syksyllä oli haasteita kodin, työn ja oikeastaan minkäänlaisen itsestä huolehtimisen (liikunnan) yhteensovittamisessa. Aamulla aikaisin ylös hoitamaan vauvaa ja kotia, iltapäivästä noin iltakymppiin ansiotöitä ja yöllä yöimetykset. En istahtanut sohvalle tai avannut televisiota viikkokausiin ja samalla luovuin kaikista menoista ja liikunnastakin vaunulenkkejä lukuunottamatta, koska ei yksinkertaisesti ehtinyt. Ja kuten on todettukin; ne vaunulenkit ei vaan riitä pitämään kunnossa. Sitten fysiikka sanoi poks ja tässä on jo kvartaali mennyt ilman että on tarvinnut edes pohtia minkäänlaista mitä voisi urheiluksi kutsua. Ei siis todellakaan hyvä tie tämäkään...

Musta on kyllä tullut sellainen pieni ap-fani. Ja tässä ap:n casen ratkaisussa on aika vähän keskitytty tähän taustalla olevaan ongelmaan - seksiin. Sen puute saa kyllä pinnan kireälle ja kaikki asiat ärsyttämään tai tuntumaan vaan vaikealta. Tässä on tällainen muna-kana-ongelma: jos seksiä olisi tarpeeksi ei liikunnan puute ottaisi niin paljon pannuun (kun sille aikaakin löytyi) ja toisaalta ap kokee, ettei saa seksiä tarpeeksi juuri sen takia, että ei liiku tarpeeksi (= näytä tarpeeksi hyvältä). Se, onko sillä hyvältä näyttämisellä merkitystä seksin määrän kannalta onkin se avainkysymys. Usein ulkonäkö (paino, timmeys, vaatetus, meikit, hiukset...) on ensimmäinen asia, mistä naiset alkavat itseään soimaamaan, kun tulee tunne, ettei kelpaa. Miehet on toki erilaisia, mutta omani on ainakin vakuuttanut, ettei yksityiskohdilla ole mitään merkitystä - viimeisempäälle kropalla tai vaikka niillä seksikkäillä vaatteilla, vaan se miksi ei nappaa johtuu jostain ihan muusta. Uskonkin, että 75% naisten känkkäränkistä tulisi ratkaistuksi, kun ne vaan saisivat seksiä tarpeeksi.

Kyllä, 325. Jos saisin seksiä sen verran kuin haluan (eli lähes joka päivä tai edes joka viikko vähintään kolmesti), liikunnan vähyys vain harmittaisi, ei suorastaan ahdistaisi. Näin uskon. Mutta ei siihenkään asiaan mitään pikaratkaisua ainakaan ole, koska en voi pakottaa miestä haluamaan enemmän (kuten halusi suhteen alussa) tai itseäni haluamaan vähemmän. Lihasten pumppaus ja viininjuonti hieman helpottavat kestämään tilannetta. Ap

Se piti vielä sanoa sulle 325 että olen niin mukavuudenhaluinen, etten ikinä olisi selviytynyt tuollaisesta elämänvaiheesta...ellei olisi ollut ihan pakko. Mutta kuten sunkin kokemus osoitti, itsensä huoltamista ei kannata lopettaa, tai siitä seuraa jotakin pahaa ja pitkäkestoisempaa terveysongelmaa.

Ei varmaan rasvaprosenttini vaikuta ainakaan oleellisesti seksin saamiseen omalta mieheltä, mutta muu ulkonäköön panostaminen on kyllä aika usein vaikuttanut. Treenattu kroppa vain nostaa (seksuaalista) itsetuntoa siten, että jotenkin sitten on helpompi uskoa että joillekin muille varmaan kelpaisi, jos ei omalle, vaikken muita haluakaan, mutta noin niin kuin periaatteessa. Ja sitten jos niin uskoo, tilanne ei ahdista ihan niin paljon. Ap

Mä olen vähän tällainen suorituskeskeinen. Jo töidenkin puolesta oppinut siihen, että kun väsyttää ja kaikki mehut on tiristetty, niin piiskataan vähän lujempaa, niin kyllä se siitä riemuksi muuttuu. Tällä kertaa ei muuttunut. Jotain tuli opittua - kantapään kautta.

Tähän varsinaiseen ongelmaan ei tosiaan taida olla mitään helppoa ratkaisua. Itsekin olen asiaa vuosien mittaan pohtinut. Pari päivää kuulemma pysyn hyvällä tuulella, parin viikon jälkeen olen epäilemättä jo melkoinen bitch. Oikeastaan tuosta ensimmäisestä vastauksestasi tajusin, että jokin mukava tekeminen/harrastus voisi auttaa siihen, että päässä pyörisi välillä muutakin kuin työt ja se iänikuinen seksi. On vaan kaikki harrasteet jääneet kovin vähille viimevuosina, mutta niille ajan raivaamiseen tässä ketjussa tulikin runsaasti vinkkiä.

- 325