Valaistuminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa, hörhöilyyn taipuvaisuuteni hävisi valaistumisen myötä. En minä kuvittele itseäni miksikään kristallisieluksi. Päin vastoin, olen mitätön, ja mitä vähemmän minä olen minä, sitä enemmän tietoisuus voi "käyttää" minua ja täyttää sen pahan ja huonon tilan minussa. t. ap

Kuule, et ole paha etkä mitätön etkä todellakaan ole vain ihminen vaan olet oman elämäsi luoja eikä tietoisuus "käytä" sinua vaan sinä olet tietoisuus, joka on valinnut kokemuksen elämästä fyysisyydessä. Mitä enemmän olet läsnä ja tietoinen sitä enemmän löydät todellisen itsesi. Itsesi kadottaminen ei ole tarkoitus vaan todellisen itsesi löytäminen ja kohtaaminen.

Prosessisi on selvästi vielä kesken ja se on ihan ok. Toivotan sinulle siunausta ja violetin tulen roihua. 

Jos mä olisin tietoisuus, niin miksi mä sellaisen valitsisin? Miksi ruumiina yrittää löytää sitä, joka minulla jo olisi tietoisuutena?

Intiassa sanovat sitä liloksi, jumalalliseksi leikiksi. Jumala tavallaan leikkii tai ilottelee ilmaisemalla itsellään miljardeina muotoina, joilla on erilaisia tietoisuudentasoja ja jotka elävät erilaisissa todellisuuksissa, esim. ajan ja paikan todellisuudessa, ja jotkut muut olennot erilaisten lakien todellisuudessa. 

Luulisi elämässä olevan parempaakin tekemistä kuin valaistumisen metsästäminen.

Vierailija kirjoitti:

Luulisi elämässä olevan parempaakin tekemistä kuin valaistumisen metsästäminen.

Niille jotka ovat siihen kutsuttuja, parempaa tekemistä ei ole. Vaikka he saisivat kaiken maallisessa mielessä, rahaa, komeita tai kauniita kumppaneita, hyvän ulkonäön ja terveyden, he silti tuntisivat että heiltä puuttuu jotain, olisi tyhjä olo.

Ihana ketju :)

Tällaisista egon murtumisista/hetkellisistä häviämisistä olen lukenut tapahtuvan usein psykoosien yhteyksissä. Monet pitävät näitä hengellisinä kokemuksina. Mistä siis erotatte ettei kyseessä ole vakava mielen sairaus tai muu harha?

up

Raha ja tavara menetti merkityksen, kun sitä ei ensin ollut ja sen jälkeen tuli aika, että sitä oli yllin kyllin. Materia ei tuo onnea.

Asema/ura menetti merkityksen, kun ensin tarjottiin pomon paikka, mutta se oli liian raskas ja omat vaatimukset itselle kohtuuttomat. Palasin entiseen työhön. Kasvun paikka. Nyt taas levollisin mielin esimiestehtävissä. Tänään ymmärrän, että minä riitänyt tällaisena.

Ulkonäkö menetti merkityksensä, kun aikani kippuroin järkyttävien hermosärkyjen kanssa. Tänään treenaan ja syön vain voidakseni hyvin.

Ehkä tämä on vain kasvua ihmiseksi, mutta itse koen, että jotakin on todella auennut minulle.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisista egon murtumisista/hetkellisistä häviämisistä olen lukenut tapahtuvan usein psykoosien yhteyksissä. Monet pitävät näitä hengellisinä kokemuksina. Mistä siis erotatte ettei kyseessä ole vakava mielen sairaus tai muu harha?

Tuollaisilla leimoilla kuin "sairaus" tai "harha" ei ole ainakaan itselleni mitään merkitystä. Kuten ei muillakaan leimoilla. Kaikki leimat ovat vain ihmiskäsityksiä ja siksi suhteellisia. Riippuu ihmis- ja maailmankuvasta, mitä kukakin pitää sairautena. On paljon ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi kaikki uskonnollisuus on mielisairautta ja harhoja - kaikki missä uskotaan johonkin mitä ihmisen fyysiset aistit ja tiede eivät pysty todentamaan. Kuitenkaan virallisesti uskonnollisuutta ei pidetä mielisairautena, koska pääosin uskovaiset näyttävät pystyvän hyvin toimimaan tavallisessa elämässään huolimatta tuonpuoleista tai hengellistä todellisuutta koskevista uskomuksistaan. 

Sairauden leiman ainoa hyödyllinen merkitys minusta onkin se, jos se auttaa saamaan apua kun sitä kaipaa tai tarvitsee. Itse pärjään hyvin (paljon paremmin kuin joskus aiemmin, ennen valaistumiskokemusta) ilman, joten ei ole mitään mielenkiintoa miettiä onko tilani joidenkin muiden mielestä sairaudeksi luokiteltava vai ei. Minä vain elän ja olen, miettimättä lainkaan millainen olen ja miltä vaikutan muiden silmissä. Muut saavat lyödä leimojaan jos haluavat, mutta niillä ei ole juurikaan tekemistä sen kanssa, mikä on todellisuus niiden takana.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisista egon murtumisista/hetkellisistä häviämisistä olen lukenut tapahtuvan usein psykoosien yhteyksissä. Monet pitävät näitä hengellisinä kokemuksina. Mistä siis erotatte ettei kyseessä ole vakava mielen sairaus tai muu harha?

Kun kokee valaistumis kokemuksen niin ei voi olla mitään epäselvyyttä siitä, etteikö kyseessä ole valaistuminen.

Se on niin autuaallinen kokemus ettei arkielämässä ole mahdollista kokea mitään vastaavaa.

Vaikka meillä olisi mahdollista kokea kaikki maailman ilot ja onnellisuudet yhdellä kertaa, niin se ei ole mitään verrattuna valaistumisen kokemukseen.

Nosto. Mielenkiintoinen aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisista egon murtumisista/hetkellisistä häviämisistä olen lukenut tapahtuvan usein psykoosien yhteyksissä. Monet pitävät näitä hengellisinä kokemuksina. Mistä siis erotatte ettei kyseessä ole vakava mielen sairaus tai muu harha?

Kun kokee valaistumis kokemuksen niin ei voi olla mitään epäselvyyttä siitä, etteikö kyseessä ole valaistuminen.

Se on niin autuaallinen kokemus ettei arkielämässä ole mahdollista kokea mitään vastaavaa.

Vaikka meillä olisi mahdollista kokea kaikki maailman ilot ja onnellisuudet yhdellä kertaa, niin se ei ole mitään verrattuna valaistumisen kokemukseen.

Toisaalta varmasti myös monet mielisairaaloissa olevista valaistuneista, Jeesus Kristuksista, Buddhista sun muista ovat kysyttäessä kokeneet ties mitä autuuksia ja seitsemänsiä taivaita. 

Vierailija kirjoitti:

Mites te valaistuneet saavutitte oman tilanne?  Pyrittökö siihen tietoisesti jotain tekemällä vai tapahtuiko se itsestään? Oletteko  lukeneet kirjoja, meditoineet tai jotain muuta?  Onko jokin tekniikka joka auttaa valaistumiseen?

Mistä olisi hyvä aloittaa?  Kirjoja on niin paljon joista saa jotain neuvoja mutta ne eivät ole minua auttaneet.

Tuntuu että monille valaistuminen on tapahtunut jonkun suuren kriisin yhteydessä jolloin ego on ikäänkuin puristunut kasaan ja hävinnyt silmänräpäyksessä.

Toiset puut kukkivat toukokuussa, toiset syyskuussa, mutta kaikkien niistä siemenen on täytynyt itää ja kasvaa paljon ennen kukkimista. 

Tarkoittaa sitä, että tärkeintä on sisäinen halu valaistumiseen, kutsuipa sitä haluksi Jumalan löytämiseen tai valaistumiseen. Sen halun vallassa ihminen etsii, ja löytää totuuden siemeniä erilaisista kirjoista, erilaisilta opettajilta, elämänsä kokemuksista. Mutta nämä ovat vasta siemeniä, ja voi kulua pitkäänkin, että ne itävät. Kuitenkin koko ajan tapahtuu jotain, vaikkei ihmisen pintatietoisuus sitä tiedostakaan. 

Elä siis rauhassa, ja luota että ajallaan siemen itää ja kasvaa puuksi ja kukkii. Seuraa vaistojasi: lue aiheeseen liittyvää jos tunnet kutsumusta, meditoi jos tunnet kutsumusta, elä ilman näitä jos koet että nyt ei ole aika aktiivisesti etsiä valaistumista. Luonnollinen ihminen ei koskaan aloita tätä prosessia ja koe halua valaistua, vaan kaikki joille sellainen halu syttyy ovat siihen kutsuttuja. Ja kutsuja, ajattelipa sen Jumalaksi tai sieluksi tai oman tietoisuuden korkeammaksi tasoksi, kyllä pitää huolen siitä että kutsuttu haluaa etsiä kun on aika, ja antaa siemenen itää rauhassa kun se on hyväksi niin.

Koskaan ei tarvitse huolehtia, sillä tässä hetkessä on kaikki, mitä tarvitsee tämän hetken tarpeeseen. Tämä koskee myös hengellisiä ja henkisiä. Joskus tulee hetki jolloin tarve on suurempi, ja silloin saa enemmän. Mutta se tarkoittaa myös hetkeä jolloin itseltä vaaditaan enemmän. Siltä jolla on paljon, siltä vaaditaan paljon. Ei ole siis mitään syytä kiirehtiä, vaan levätä siinä tietoisuudessa, että juuri nyt asiat on niin kuin on hyvä, ja tämä koskee jokaista hetkeä tästä ikuisuuteen. (Tiedän, mitä joku haluaa sanoa: että ihan varmasti kaikilla ei ole joka hetki kaikkea mitä hän tarvitsee. Mutta asiat tulee ihmisen elämään hänen tietoisuutensa kautta, ja manifestoituvat ulkoiseen vasta sitten. On ensin tiedettävä, että tässä hetkessä on aina kaikki "taivaallinen manna" jota tarvitsee, jotta niin alkaa kokea myös ulkoisessa todellisuudessa. Jos ei niin usko, kokee maailman jossa se ei ole totta.)

Kristitty mystikko / käyttäjä 102 oletko joskus käynyt Helsingissä Malmilla rukouspiirissä? Tuli vaan mieleen.

Vierailija kirjoitti:

AV on kyllä hieno palsta. Ikinä ei voi etukäteen tietää, mistä täällä tänään keskustellaan.

Mielenkiinnolla luin tämän ketjun. Osaatteko kertoa vinkkejä, mistä voisin netistä lukea aiheesta lisää?

Täältä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ramana_Maharshi

http://realization.org/p/ramana/ramana.html

http://www.sriramanamaharshi.org/

Mie epäilen, että tekipä ihminen mitä tahansa tai jätti tekemättä niin valaistuminen ei ole siitä kiinni vaan

niin, että valaistumisella on ihan oma toimintansa jolla ei ole ihmisten tekemisellä osaa eikä arpaa.

Up.

Väärästä valastahan tuo voi tulla,  ehdollisena oletan.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites te valaistuneet saavutitte oman tilanne?  Pyrittökö siihen tietoisesti jotain tekemällä vai tapahtuiko se itsestään? Oletteko  lukeneet kirjoja, meditoineet tai jotain muuta?  Onko jokin tekniikka joka auttaa valaistumiseen?

Mistä olisi hyvä aloittaa?  Kirjoja on niin paljon joista saa jotain neuvoja mutta ne eivät ole minua auttaneet.

Tuntuu että monille valaistuminen on tapahtunut jonkun suuren kriisin yhteydessä jolloin ego on ikäänkuin puristunut kasaan ja hävinnyt silmänräpäyksessä.

Toiset puut kukkivat toukokuussa, toiset syyskuussa, mutta kaikkien niistä siemenen on täytynyt itää ja kasvaa paljon ennen kukkimista. 

Tarkoittaa sitä, että tärkeintä on sisäinen halu valaistumiseen, kutsuipa sitä haluksi Jumalan löytämiseen tai valaistumiseen. Sen halun vallassa ihminen etsii, ja löytää totuuden siemeniä erilaisista kirjoista, erilaisilta opettajilta, elämänsä kokemuksista. Mutta nämä ovat vasta siemeniä, ja voi kulua pitkäänkin, että ne itävät. Kuitenkin koko ajan tapahtuu jotain, vaikkei ihmisen pintatietoisuus sitä tiedostakaan. 

Elä siis rauhassa, ja luota että ajallaan siemen itää ja kasvaa puuksi ja kukkii. Seuraa vaistojasi: lue aiheeseen liittyvää jos tunnet kutsumusta, meditoi jos tunnet kutsumusta, elä ilman näitä jos koet että nyt ei ole aika aktiivisesti etsiä valaistumista. Luonnollinen ihminen ei koskaan aloita tätä prosessia ja koe halua valaistua, vaan kaikki joille sellainen halu syttyy ovat siihen kutsuttuja. Ja kutsuja, ajattelipa sen Jumalaksi tai sieluksi tai oman tietoisuuden korkeammaksi tasoksi, kyllä pitää huolen siitä että kutsuttu haluaa etsiä kun on aika, ja antaa siemenen itää rauhassa kun se on hyväksi niin.

Koskaan ei tarvitse huolehtia, sillä tässä hetkessä on kaikki, mitä tarvitsee tämän hetken tarpeeseen. Tämä koskee myös hengellisiä ja henkisiä. Joskus tulee hetki jolloin tarve on suurempi, ja silloin saa enemmän. Mutta se tarkoittaa myös hetkeä jolloin itseltä vaaditaan enemmän. Siltä jolla on paljon, siltä vaaditaan paljon. Ei ole siis mitään syytä kiirehtiä, vaan levätä siinä tietoisuudessa, että juuri nyt asiat on niin kuin on hyvä, ja tämä koskee jokaista hetkeä tästä ikuisuuteen. (Tiedän, mitä joku haluaa sanoa: että ihan varmasti kaikilla ei ole joka hetki kaikkea mitä hän tarvitsee. Mutta asiat tulee ihmisen elämään hänen tietoisuutensa kautta, ja manifestoituvat ulkoiseen vasta sitten. On ensin tiedettävä, että tässä hetkessä on aina kaikki "taivaallinen manna" jota tarvitsee, jotta niin alkaa kokea myös ulkoisessa todellisuudessa. Jos ei niin usko, kokee maailman jossa se ei ole totta.)

Minä luulen -niin kertakaikkisen kaistapäiseltä kuin tämä nyt kuulostaakin- että olen kokenut jonkin tällaisen "kutsun" erittäin voimakkaana noin pari kuukautta sitten. En ole missään suuressa elämäntilanteellisessa kriisissä tai mitään, yhtäkkiä jotain vain tapahtui. Tunnen myös erittäin voimakkaana jonkinlaisen vastavoiman, joka tuntuu suorastaan fyysisenä paineena ja ahtautena.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites te valaistuneet saavutitte oman tilanne?  Pyrittökö siihen tietoisesti jotain tekemällä vai tapahtuiko se itsestään? Oletteko  lukeneet kirjoja, meditoineet tai jotain muuta?  Onko jokin tekniikka joka auttaa valaistumiseen?

Mistä olisi hyvä aloittaa?  Kirjoja on niin paljon joista saa jotain neuvoja mutta ne eivät ole minua auttaneet.

Tuntuu että monille valaistuminen on tapahtunut jonkun suuren kriisin yhteydessä jolloin ego on ikäänkuin puristunut kasaan ja hävinnyt silmänräpäyksessä.

Toiset puut kukkivat toukokuussa, toiset syyskuussa, mutta kaikkien niistä siemenen on täytynyt itää ja kasvaa paljon ennen kukkimista. 

Tarkoittaa sitä, että tärkeintä on sisäinen halu valaistumiseen, kutsuipa sitä haluksi Jumalan löytämiseen tai valaistumiseen. Sen halun vallassa ihminen etsii, ja löytää totuuden siemeniä erilaisista kirjoista, erilaisilta opettajilta, elämänsä kokemuksista. Mutta nämä ovat vasta siemeniä, ja voi kulua pitkäänkin, että ne itävät. Kuitenkin koko ajan tapahtuu jotain, vaikkei ihmisen pintatietoisuus sitä tiedostakaan. 

Elä siis rauhassa, ja luota että ajallaan siemen itää ja kasvaa puuksi ja kukkii. Seuraa vaistojasi: lue aiheeseen liittyvää jos tunnet kutsumusta, meditoi jos tunnet kutsumusta, elä ilman näitä jos koet että nyt ei ole aika aktiivisesti etsiä valaistumista. Luonnollinen ihminen ei koskaan aloita tätä prosessia ja koe halua valaistua, vaan kaikki joille sellainen halu syttyy ovat siihen kutsuttuja. Ja kutsuja, ajattelipa sen Jumalaksi tai sieluksi tai oman tietoisuuden korkeammaksi tasoksi, kyllä pitää huolen siitä että kutsuttu haluaa etsiä kun on aika, ja antaa siemenen itää rauhassa kun se on hyväksi niin.

Koskaan ei tarvitse huolehtia, sillä tässä hetkessä on kaikki, mitä tarvitsee tämän hetken tarpeeseen. Tämä koskee myös hengellisiä ja henkisiä. Joskus tulee hetki jolloin tarve on suurempi, ja silloin saa enemmän. Mutta se tarkoittaa myös hetkeä jolloin itseltä vaaditaan enemmän. Siltä jolla on paljon, siltä vaaditaan paljon. Ei ole siis mitään syytä kiirehtiä, vaan levätä siinä tietoisuudessa, että juuri nyt asiat on niin kuin on hyvä, ja tämä koskee jokaista hetkeä tästä ikuisuuteen. (Tiedän, mitä joku haluaa sanoa: että ihan varmasti kaikilla ei ole joka hetki kaikkea mitä hän tarvitsee. Mutta asiat tulee ihmisen elämään hänen tietoisuutensa kautta, ja manifestoituvat ulkoiseen vasta sitten. On ensin tiedettävä, että tässä hetkessä on aina kaikki "taivaallinen manna" jota tarvitsee, jotta niin alkaa kokea myös ulkoisessa todellisuudessa. Jos ei niin usko, kokee maailman jossa se ei ole totta.)

Minä luulen -niin kertakaikkisen kaistapäiseltä kuin tämä nyt kuulostaakin- että olen kokenut jonkin tällaisen "kutsun" erittäin voimakkaana noin pari kuukautta sitten. En ole missään suuressa elämäntilanteellisessa kriisissä tai mitään, yhtäkkiä jotain vain tapahtui. Tunnen myös erittäin voimakkaana jonkinlaisen vastavoiman, joka tuntuu suorastaan fyysisenä paineena ja ahtautena.

Kuulostaa mielenkiintoiselta.

Nosta taas vaihteeksi.