Voimmeko joutua sisarustemme lasten huoltajiksi?

Vierailija kirjoitti:

Eli ette välitä sisarustenne lapsista? Ei kukaan teitä voi huoltajiksi pakottaa, ja ehkä tässä tilanteessa lasten onkin parempi mennä muualle kuin teille...

En minä ainakaan välitä. Rasittavia runkkareita ne kakarat. Niitä on pakko kestää pari kertaa vuodessa, kun on jotain jouluja ja muita tyhjänpäiväisyyksiä. Minun puolestani saisivat mennä laitokseen, jos siskolleni kävisi jotain.

Minä, minä minä ja minä ja minäminäminä ja minun elämäni. Ja kyllä normaalilla tunneälyllä varustettu ihminen ottaisi vaikka sen naapurin lapsen tai telkkarissa nähdyn, onneksi Suomessa on kuitenkin lastensuojelu, joka vähän katsoo mihin niitä orpolapsia voi sijoittaa, älä pelkää et joudu siskonlapsia peittelemään sänkyyn.

Ja jos rahasta on kyse, eikö se Anneli Auerinkin veli tienaa Auerin lapsilla tuhansia kuukaudessa?

Lapsia ei Suomessa testamentata, en tiedä ihanko oikeasti amerikoissa niin tehdään vai vain elokuvissa.

Vierailija kirjoitti:

Minä, minä minä ja minä ja minäminäminä ja minun elämäni. Ja kyllä normaalilla tunneälyllä varustettu ihminen ottaisi vaikka sen naapurin lapsen tai telkkarissa nähdyn,

Mitä ihmeen tekemistä tunneälykkyydellä on tämän asian kanssa? -ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Sinun olisi pakko vain lähiomaisena se uutinen lapsille kertoa. Eihän lapsia voi keskenään kotiin jättää ihmettelemään, että missä isä ja äiti on. Sinulta ei ilmeisesti ole kuollut lähiomaista, kun et tiedä kuinka paljon asioita pitää vain tehdä ja järjestää, vaikka kuinka olisi surun murtama. Ja mieti, kuinka surun murtamia lapset olisivat, heiltä on kuolleet vanhemmat, sinulta "vain" sisarus.

Mietin itse, että jos mieheni kuolisi, yksi vaikeimmista asioista surun keskellä olisi kertoa meidän yhteisille lapsille. Mummuni joutui tällaisen suru-uutisen lapsilleen kertomaan ja tiedän, että se oli vaikeimpia asioita hänen elämässään, mutta hänen oli vain pakko jaksaa. Onneksi mummun sisarukset ja perhe eivät lapsia hylänneet.

 

En ole tosiaan joutunut kenenkään kuolleen asioita järjestämään. Mutta eipä minun psykologiseen toimintakykyyni vaikuta se, mitä minun jonkun mielestä pitäisi pystyä tekemään. En ota siitä paineita, kun todennäköisesti näin kauheaa tilannetta ei eteen koskaan tule. -ap

 

Etkö siis tule suremaan vanhempiasi?

Hyvä ap, mukavaa, että elämä on kohdellut sinua niin hyvin, ettet ole ketään läheistäsi menettänyt. Toivotaan, että elämä menee jatkossakin.

Elämässä kun mistään ei ole takeita, niin leikitäänpä pieni ajatusleikki. Kuvitellaan, että kumppanisi kuolisi yllättäen vaikka onnettomuudessa. Sinäkö ilmoittaisit, että hautajaisia ei järjestetä, koska et surultasi kykene niitä järjestämään? Ok, hautajaisia ei ole pakko järjestää.

Entä teidän asuntonne? Teillä on ehkä omistusasunto, josta lainaa tai vuokra-asunto. Kun olet surun murtama, et ehkä kykene töihin ja tulosi putoavat. Sinulla ei ole yksin varaa maksaa asuntoanne. Joudut kadulle. Siellä sinun täytyy vain jaksaa, vaikka olet kuinka surun murtama. Toivon vilpittömästi, että et koskaan joudu tähän tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Sijaisvanhemmat eivät yleensä edes sukulaisina ole sijoitettujen lasten huoltajia.

Huoltajia sijaisvanhemmat todennäköisesti on mutta eivät holhoojia/edunvalvojia.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Sijaisvanhemmat eivät yleensä edes sukulaisina ole sijoitettujen lasten huoltajia.

 

 

Huoltajia sijaisvanhemmat todennäköisesti on mutta eivät välttämättä holhoojia/edunvalvojia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijaisvanhemmat eivät yleensä edes sukulaisina ole sijoitettujen lasten huoltajia.

Huoltajia sijaisvanhemmat todennäköisesti on mutta eivät holhoojia/edunvalvojia.

Sijaisvanhemmat eivät ole huoltajia.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastenkotiinhan ne joutuu. Jos hyvä säkä käy niin voivat päästä esim. sijaisperheeseen. Entisenä lastenkotilapsena en voi ymmärtää, miksei lähipiiri hoida lapsia, vaan heidät hylätään laitokseen pahoinpideltäväksi, kiusattavaksi ja raiskattavaksi.

Näin kärjekkäästi sanottuna sisarustemme lasten hyvinvointi ei ole meidän vastuullaamme. Me emme heitä luoneet emmekä myöskään kannustaneet luomaan.  -ap

Tavallaan ymmärrän teitä, mut onhan tää aika raa'aksi mennyt länsimainen meininki, kun ei suvusta/läheisistä enää pidetä huolta. Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan.

 

Sukulaisuus on lopulta aika mielivaltainen ihmisiä yhdistävä asia. Minulla on serkkuja, joiden kanssa en ole missään tekemisissä ja joiden kanssa minulla on hyvin vähän yhteistä. Tuntuisi oudolta pitää heitä jotekin läheisempinä kuin vaikkapa työkavereitani, joita näen joka päivä.

 

Olen kyllä auttanut omaa siskoani monta kertaa ja hän minua, mutta en sen vuoksi aio elää aivan erilaista elämää kuin minulle sopii. -ap

Sinä itse olet puhunut sisaresi lapsista ja läheisistä väleistänne. Miksi se on yhtäkkiä mielivaltainen sukulaisuussuhde? Nyt ei ollut kyse puolivieraista serkuista vaan läheisistä.

Kuten sanottua, ymmärrän kantasi. En itsekään pitäisi tilannetta ideaalina. Mutta kuten joku tuolla jo sanoi, voisivat fiilikset tositilanteessa olla toiset.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

 

Vierailija kirjoitti:

Sijaisvanhemmat eivät yleensä edes sukulaisina ole sijoitettujen lasten huoltajia.

Huoltajia sijaisvanhemmat todennäköisesti on mutta eivät holhoojia/edunvalvojia.

 

 

Sijaisvanhemmat eivät ole huoltajia.

Jos lapsen huoltajat/huoltaja on elossa. Myöskään viranomainen ei ole huoltaja vaikka voi olla virkaholhooja/edunvalvoja.

http://www.oikeus.fi/fi/index/tietoaarjenongelmiin/lapsionjaanytvaillehuoltajaa/lapsenhuollonjarjestaminen_0.html

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tämä asia Suomessa menee? Voivatko minun tai mieheni sisarukset nimetä meidät lapsensa huoltajiksi siinä tapauksessa, että he menehtyvät tai eivät pysty huolehtimaan lapsista? Mitä lapsille tapahtuu, jos emme suostu?

Me olemme lapsettomia, emmekä halua ottaa lapsia meille asumaan, vaikka välit sisaruksiin ovatkin hyvät.

Käsittääkseni Suomessa ei voi "testamentata" lapsiaan kenellekään huollettavaksi vaan sosiaaliviranomaiset huolehtivat lasten sijoittamisesta. 

Kyllä sitä vanhempien toivettakin kuullaan. Mun miehen sisko miehineen menehtyi ja heidän toiveensa oli, että lapset tulee meille ja oltiin se keskenämme sovittu että jos jotain tapahtuu niin lapset ainakin alkuun tulee meille ja siitä sossut päättää mitä tapahtuu. Meidät oli joka paikkaan nimetty myös niiksi ihmisiksi joille soittaa jos jotain sattuu ja vanhemmat ei vastaa. Lastensuojelun ihmiset sitten totesi meidät sopivaksi paikaksi lapsille ja lapset jäi meille.

Lisään että ei siis ollut mietittynä muuta, kuin että ihan ensiksi jos jotain sattuu ja tilanne on päällä lapset tulee meille aiksi aikaa että tilanne tasaantuu ja jatkon miettiminen on aiheellista ja siitä jos vain mahdollista myös jäävät meille. Sosiaaliviranomaisethan sen loppupeleissä päättää mihin lapset menee.
-52

Läheisyys on suhteellista. Itse pidän läheisinä ihmisinä sellaisia, joita rakastan. Ja rakastan siskoni lapsia. Ottaisin heidät silmää räpäyttämättä, rahoja tai tilan puutetta murehtimatta luokseni, jos he eivät enää voisi vanhempiensa luona olla. Ja jos nyt olen aivan rehellinen, niin pidän todella tunnekylmänä ihmistä, joka ei näin tekisi tällaisessa tilanteessa. Jopa halveksuisin. Mutta individualismi ja sen loputon ymmärtäminen on muotia. Eri asia tietty, jos on itse fyysisesti tai henkisesti sairas tai vihaa syvästi näitä lapsia tms. Näin ei kuitenkaan ap:n esimerkkitapauksessa tainnut olla.

Rakkaus ja välittäminen ovat juuri tekoja niiden rakkauden ihmisten puolesta. Muu on sanahelinää.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Sinun olisi pakko vain lähiomaisena se uutinen lapsille kertoa. Eihän lapsia voi keskenään kotiin jättää ihmettelemään, että missä isä ja äiti on. Sinulta ei ilmeisesti ole kuollut lähiomaista, kun et tiedä kuinka paljon asioita pitää vain tehdä ja järjestää, vaikka kuinka olisi surun murtama. Ja mieti, kuinka surun murtamia lapset olisivat, heiltä on kuolleet vanhemmat, sinulta "vain" sisarus.

Mietin itse, että jos mieheni kuolisi, yksi vaikeimmista asioista surun keskellä olisi kertoa meidän yhteisille lapsille. Mummuni joutui tällaisen suru-uutisen lapsilleen kertomaan ja tiedän, että se oli vaikeimpia asioita hänen elämässään, mutta hänen oli vain pakko jaksaa. Onneksi mummun sisarukset ja perhe eivät lapsia hylänneet.

En ole tosiaan joutunut kenenkään kuolleen asioita järjestämään. Mutta eipä minun psykologiseen toimintakykyyni vaikuta se, mitä minun jonkun mielestä pitäisi pystyä tekemään. En ota siitä paineita, kun todennäköisesti näin kauheaa tilannetta ei eteen koskaan tule. -ap

 

 

Etkö siis tule suremaan vanhempiasi?

Varmasti tulen. Mutta varmasti siskoni ja tämän miehen menettäminen tuntuisi paljon pahemmalta. Vanhempien saatteleminen hautaan on jollain tapaa luonnollisempaa kuin pikkusiskon. -ap

Vierailija kirjoitti:

Läheisyys on suhteellista. Itse pidän läheisinä ihmisinä sellaisia, joita rakastan. Ja rakastan siskoni lapsia. Ottaisin heidät silmää räpäyttämättä, rahoja tai tilan puutetta murehtimatta luokseni, jos he eivät enää voisi vanhempiensa luona olla. Ja jos nyt olen aivan rehellinen, niin pidän todella tunnekylmänä ihmistä, joka ei näin tekisi tällaisessa tilanteessa. Jopa halveksuisin. Mutta individualismi ja sen loputon ymmärtäminen on muotia. Eri asia tietty, jos on itse fyysisesti tai henkisesti sairas tai vihaa syvästi näitä lapsia tms. Näin ei kuitenkaan ap:n esimerkkitapauksessa tainnut olla.

Minä halveksuisin ihmistä, joka lähettäisi orpolapsen asumaan perheeseen, joka ei ole tälle paras paikka asua, vain siksi, että hänen sukulaisuuskäsityksensä sitä vaatii. -ap

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus ja välittäminen ovat juuri tekoja niiden rakkauden ihmisten puolesta. Muu on sanahelinää.

Totta kyllä. Mutta vanhemmaksi ryhtyminen toisen lapsille on kyllä asia, jota ei voida toiselta odottaa vain välittämisen varjolla. -ap

Ryyppäättekö, käytättekö aineita vai oletteko väkivaltaisia? Oletteko todella köyhiä tai mielenterveysongelmaisia? Miksi siskon lasten olisi paha olla teillä? Sijaisperheiden vanhempia on myös tuomittu pahoinpitelyistä ja hyväksikäytöistä, ei ole mitään takeita, että lapset saisivat ventovieraissa perheissä hyvän kodin. Useimmiten sukulaisilla on ainakin tunneside lapsiin ja välittäminen ja rakkaus on lapsille ensi arvoisen tärkeää. Etenkin suurten menetysten jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheisyys on suhteellista. Itse pidän läheisinä ihmisinä sellaisia, joita rakastan. Ja rakastan siskoni lapsia. Ottaisin heidät silmää räpäyttämättä, rahoja tai tilan puutetta murehtimatta luokseni, jos he eivät enää voisi vanhempiensa luona olla. Ja jos nyt olen aivan rehellinen, niin pidän todella tunnekylmänä ihmistä, joka ei näin tekisi tällaisessa tilanteessa. Jopa halveksuisin. Mutta individualismi ja sen loputon ymmärtäminen on muotia. Eri asia tietty, jos on itse fyysisesti tai henkisesti sairas tai vihaa syvästi näitä lapsia tms. Näin ei kuitenkaan ap:n esimerkkitapauksessa tainnut olla.

Minä halveksuisin ihmistä, joka lähettäisi orpolapsen asumaan perheeseen, joka ei ole tälle paras paikka asua, vain siksi, että hänen sukulaisuuskäsityksensä sitä vaatii. -ap

Tässä ei ollut kyse sukulaisuuskäsityksestä vaan rakkaudesta. En usko, että rakastaa lapsia, jotka antaisi mieluummin huostaan tämän vanhempien kuoleman jälkeen, kuin ottaisi luokseen. Jos siis on itse kaikin puolin terve jne. Nää "välitän niin paljon, että annan mennä" -jutut on aika bullshittia.