Lue keskustelun säännöt.
Voimmeko joutua sisarustemme lasten huoltajiksi?
21.10.2015 |
Miten tämä asia Suomessa menee? Voivatko minun tai mieheni sisarukset nimetä meidät lapsensa huoltajiksi siinä tapauksessa, että he menehtyvät tai eivät pysty huolehtimaan lapsista? Mitä lapsille tapahtuu, jos emme suostu?
Me olemme lapsettomia, emmekä halua ottaa lapsia meille asumaan, vaikka välit sisaruksiin ovatkin hyvät.
Kommentit (91)
Olen yh ja mulla oli tilanne, että olisin saattanut kuolla. Kerroin parille kaverilleni, että haluaisin lapseni yhden tuttavaperheen kotiin, jos kuolen tai en pysty hoitamaan. Mulla on sisko ja veli, mutta he eivät olisi halunneet lasta, äitini varmaan olisi halunnutkin, mutta hän ei mielestäni ole sopiva huoltaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisyys on suhteellista. Itse pidän läheisinä ihmisinä sellaisia, joita rakastan. Ja rakastan siskoni lapsia. Ottaisin heidät silmää räpäyttämättä, rahoja tai tilan puutetta murehtimatta luokseni, jos he eivät enää voisi vanhempiensa luona olla. Ja jos nyt olen aivan rehellinen, niin pidän todella tunnekylmänä ihmistä, joka ei näin tekisi tällaisessa tilanteessa. Jopa halveksuisin. Mutta individualismi ja sen loputon ymmärtäminen on muotia. Eri asia tietty, jos on itse fyysisesti tai henkisesti sairas tai vihaa syvästi näitä lapsia tms. Näin ei kuitenkaan ap:n esimerkkitapauksessa tainnut olla.
Minä halveksuisin ihmistä, joka lähettäisi orpolapsen asumaan perheeseen, joka ei ole tälle paras paikka asua, vain siksi, että hänen sukulaisuuskäsityksensä sitä vaatii. -ap
Tässä ei ollut kyse sukulaisuuskäsityksestä vaan rakkaudesta. En usko, että rakastaa lapsia, jotka antaisi mieluummin huostaan tämän vanhempien kuoleman jälkeen, kuin ottaisi luokseen. Jos siis on itse kaikin puolin terve jne. Nää "välitän niin paljon, että annan mennä" -jutut on aika bullshittia.
En ole väittänytkään rakastavani siskoni lapsia tai mieheni sisarusten lapsia. -ap
En väittänytkään, että olisit näin väittänyt. Väitin, että itse rakastan sisareni lapsia. Kun nyt mietin, niin jo se riittäisi, että rakastan siskoani, hänen lapsistaan huolehtiminen olisi vähintä mitä voin tehdä, jos hän nyt kolmekymppisenä menehtyisi. Todella vaikea samaistua ihmiseen, joka ei näin ajattele, jos pitäisi kuitenkin itseään teoriassa ihan ok normaalina huoltajana, mutta haluaa mieluummin "pitää vapautensa".
Samastumiskykyä voi onneksi kehittää. Et ole loppuelämäksesi tuomittu äimistelemään ihmisiä, jotka ajattelevat elämästä eri lailla kuin sinä. :) -ap
En sanonut haluavani samaistua kaltaisiisi ihmisiin. :) Tosin uskon, että kirjoitit tämän koko jutun vähän provoillaksesi ja herättääksesi närkästystä. Et ehkä oikeasti ole kannassasi noin jyrkkä. Mielenkiintoinen aihe ja oli öh mielenkiintoista nähdä, että myös teitä joiden elämän tärkein juttu on tässäkin skenaariossa se oma perse. Kyllä se sitten on suuri rikkaus, että meitä on niin erilaisia ihmisiä.... :)
Eihän se mikään pakko ole. Ihmettelen silti, miksi joku pelkän mukavuudenhalun takia ei haluaisi tarttua tällaiseen upeaan mahdollisuuteen kehittyä ihmisenä. Kuka osaisi miettiä asioita pitemmällä tähtäimellä, vaikka jonnekin kymmenen vuoden päähän tai hamaan vanhuuteen asti? Voisiko todella elää elämäänsä ihan tyytyväisenä tietäen, että on jättänyt tilaisuuden käyttämättä? Entä jos niistä lapsista tulee tasapainottomia, juurettomia - voiko silloin kohauttaa olkapäitään ja tuumia, no, ei ole minun asiani, ei ole minun vastuullani, en minä niitä tilannut!
Vierailija kirjoitti:
Samastumiskykyä voi onneksi kehittää. Et ole loppuelämäksesi tuomittu äimistelemään ihmisiä, jotka ajattelevat elämästä eri lailla kuin sinä. :) -ap
Miksi ei saisi äimistellä? Mun valintoja voi ainakin vapaasti äimistellä, niistä voi keskustella, mutta teen itse päätökset muutanko vai olenko muuttamatta jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko todella elää elämäänsä ihan tyytyväisenä tietäen, että on jättänyt tilaisuuden käyttämättä? Entä jos niistä lapsista tulee tasapainottomia, juurettomia - voiko silloin kohauttaa olkapäitään ja tuumia, no, ei ole minun asiani, ei ole minun vastuullani, en minä niitä tilannut!
Tottakai voi, noinhan teet itsekin! Lähes jokaisella kun olisi mahdollisuus esim. adoptoida joku lapsirukka köyhästä maasta, mutta aniharva tekee näin. Siellä ne on, lapset jotka sinulla olisi ollut tilaisuus ottaa hoiviinne ja muuttaa heidän elämänsä paremmaksi. Tuskin sinä paljon heidän kohtaloaan suret, vaan nimenomaan ajattelet että ei ole sinun asiasi ja vastuusi. Kummallista, miten se malka nähdään jälleen vain muiden silmissä, kun itse toimitaan täsmälleen samalla lailla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko todella elää elämäänsä ihan tyytyväisenä tietäen, että on jättänyt tilaisuuden käyttämättä? Entä jos niistä lapsista tulee tasapainottomia, juurettomia - voiko silloin kohauttaa olkapäitään ja tuumia, no, ei ole minun asiani, ei ole minun vastuullani, en minä niitä tilannut!
Tottakai voi, noinhan teet itsekin! Lähes jokaisella kun olisi mahdollisuus esim. adoptoida joku lapsirukka köyhästä maasta, mutta aniharva tekee näin. Siellä ne on, lapset jotka sinulla olisi ollut tilaisuus ottaa hoiviinne ja muuttaa heidän elämänsä paremmaksi. Tuskin sinä paljon heidän kohtaloaan suret, vaan nimenomaan ajattelet että ei ole sinun asiasi ja vastuusi. Kummallista, miten se malka nähdään jälleen vain muiden silmissä, kun itse toimitaan täsmälleen samalla lailla!
Minusta tässä nyt vertaus ontuu todella pahasti. Kysehän ei ole kenestä tahansa lapsesta, vaan nimenomaisesti sukulaisista. Se köyhän maan lapsikin, jos itse saisi valita, tahtoisi luultavimmin jonkun köyhän, mutta läheisen ihmisen hoiviin kuin tuiki tuntemattomaan maahan, tuntemattomien ihmisten luo, jotka puhuvat vierasta kieltä. Minä ainakin uskon, että lapsen (olkoon suomalainen tai "jonkun köyhän maan" lapsi) olisi parempi jäädä tuttujen ihmisten luo, vaikka jokin toinen perhe voisi tarjota aineellisesti paremmat olosuhteet.
Ja mistäs muuten tiedät noin varmasti, miten edellinen kirjoittaja ajattelee ja toimii? Kummallista, miten varmasti voidaan väittää asioita toisten elämästä, vaikkei tiedetä siitä yhtään mitään, vai oletko kenties joku selvänäkijä?
Muutoin olen sitä mieltä, että ei nyt väkisin kannata ruveta huoltajaksi, jos se kerta kaikkiaan on hirveän vastenmielistä. Ei siinä lapsellakaan olisi kovin kiva olla. Itse voisin aivan hyvin ottaa sisarusten lapset meille, koska he ovat minusta oikein mukavia lapsia ja uskon, että pärjäisimme vähintään kohtalaisesti. Vieraita lapsia en noin vain ottaisi, syistä, jotka jo edellä mainitsin. Minusta on parempi tukea köyhien maiden oloja paikallisesti vaikkapa kummilapsen kautta, jolloin autetaan myös isompaa yhteisöä, kuin repäistä yksi lapsi juuriltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kahdeksan vuotta nuorempi sisko, jolla on kolme lasta (2, 4, 9-vuotiaat). Teki lapset paljon myöhemmällä iällä kuin minä, koska vanhimmaiseni on jo 27-vuotias, nuoremmatkin yli 20-vuotiaita.
En suin surminkaan ottaisi kontolleni kolmen näin pienen lapsen huoltajuutta enkä paheksu ketään, joka ei ottaisi.
Yksi yli 10-vuotias voisi mennä nippa nappa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko todella elää elämäänsä ihan tyytyväisenä tietäen, että on jättänyt tilaisuuden käyttämättä? Entä jos niistä lapsista tulee tasapainottomia, juurettomia - voiko silloin kohauttaa olkapäitään ja tuumia, no, ei ole minun asiani, ei ole minun vastuullani, en minä niitä tilannut!
Tottakai voi, noinhan teet itsekin! Lähes jokaisella kun olisi mahdollisuus esim. adoptoida joku lapsirukka köyhästä maasta, mutta aniharva tekee näin. Siellä ne on, lapset jotka sinulla olisi ollut tilaisuus ottaa hoiviinne ja muuttaa heidän elämänsä paremmaksi. Tuskin sinä paljon heidän kohtaloaan suret, vaan nimenomaan ajattelet että ei ole sinun asiasi ja vastuusi. Kummallista, miten se malka nähdään jälleen vain muiden silmissä, kun itse toimitaan täsmälleen samalla lailla!
Et ole tainnut adoption vaatimuksiin paljon perehtyä? Kriteerit ovat hyvin tiukat ja lapset harvassa.
Ei kehitysmaissakaan ole terveitä lapsia jonottamassa tänne pääsyä. Elintason kohotessa yhä harvempi annetaan adoptioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähes jokaisella kun olisi mahdollisuus esim. adoptoida joku lapsirukka köyhästä maasta, mutta aniharva tekee näin. Siellä ne on, lapset jotka sinulla olisi ollut tilaisuus ottaa hoiviinne ja muuttaa heidän elämänsä paremmaksi.
Tähän on pakko puuttua, kun tästä adoptioasiasta on niin paljon vääriä käsityksiä. Suomeen tosiaan adoptoidaan vain parisataa lasta vuodessa, mutta ongelmana ei tosiaankaan ole halukkaitten adoptoijien puute. Sen sijaan ongelmana on se, että suuri osa niistä lapsista, jotka kotia kaipaisivat, eivät ole tarjolla adoptioon esimerkiksi sen takia, etteivät he ole virallisesti orpoja. Lisäksi erilaiset sopimukset säätelevät sitä, mistä maista Suomeen on mahdollista adoptoida. Suomalaisilla viranomaisilla on tarkat kriteerit sen suhteen, kuka saa adoptoida (esimerkiksi tietyt terveysongelmat ovat automaattisesti este), ja ulkomaisilla viranomaisilla joskus vielä tarkemmat (esimerkiksi jotkut maat edellyttävät adoptiovanhemmilta kristillistä vakaumusta).
Että ei, niitä lapsia ei niin vain adoptoida. Nekin, jotka lopulta onnistuvat, joutuvat käymään läpi monen vuoden prosessin. Osa saa jo prosessin alkuvaiheessa kuulla, että koska he eivät täytä kriteereitä, mitään toivoa ei ole.
686,26/ kk on palkko tekemästäsi työstä ja tästä menee vero. 410,66 on kulukorvaus, joka kattaa ruuan, vaatteet, hygieniatuotteet, harrastukset, lääkärikulut, lääkkeet jne. Tämä siis yhdestä lapsesta minimikorvauksen mukaan. Kolmesta kolminkertainen summa ja onhan se tietenkin omasta kokemasta kiinni pitääkö sitä sikahyvänä. Olet kuitenkin vastuussa lapsesta/lapsista koko ajan.