Miehen mielestä mä en tee koskaan mitään kotitöitä. Päätin että en sitten tee mitään.

käyydäänkö teillä kotonakin aina, ihan joka kerta samanlaisia keskusteluja joissa tarkastellaan ja mittaillaan ja pohditaan? Minä henkilökohtaisesti en jaksa uskoa että maailmassa olisi yhtään ainutta pariskuntaa joiden KAIKISSA keskuteluissa käytäisiin äärimmäisen asiallisia pohdintoja, mittailuja tms. Ja tämän keskustelun perusteella jokainen älyäisi muuttaa käytöstään ja ajatusmaailmaansa oikeaan suuntaan. Täytyy olla aika naiivi ihminen joka kuvittelee että kun minä asiallisesti perustelen näkökantani toiselle tämä ottaa onkeensa. Eikä se aina mene jakeluun fiksuille ja älykkäillekään ihmisille.

Hei, muut eivät aina älyä muuttaa "käytöstään ja ajatusmaailmaansa oikeaan suuntaan" - sinunko suuntaasi muuten? Voi tulla myös asioita, joista ei päästä ikinä sopuun. Sitten kannattaa miettiä, ovatko nämä asiat sellaisia, että niiden kanssa voi elää.

Aina ei keskustelu auta, mutta en usko, ettei lapselliseksi heittäytyminenkään. Sulla on nyt oikeaan ongelmaan väärät lääkkeet. Haluat arvostusta, mutta käyttäydyt niin, ettei sua voi arvostaa.

oletko sä sanonut sille miehelle, että

"olen nyt kuukauden tekemättä mitään, koska sanoit etten tee kotona mitään"? Jos olet, niin ok. Jos et ole, niin asiassa ei ole mitään järkeä.

ja teen sen huutamalla että menisi muutamalle lukutaidottomalle jakeluun. MINÄ EN OLE KOTIÄITI, KÄYN TÖISSÄ 30 TUNTIA VIIKOSSA. Siihen päälle teen ne kotityöt. Vieläkö tämä asia on epäselvä?



Teroitanpa vielä toisenkin asian, jos vaikka menisi tajuntaan joillakin. Jos mies tahtoo, minä voin alkaa käymään töissä täydet tunnit ja mies puolestaan vähentää työntekoa ja osallistuu kotitöihin. Sekään ei ole ongelma.



ap

Jotenkin minusta tuntuu, että tunnet miehesi paremmin, kuin tänne kirjoittelevat ihmiset. Ja jos olet päättänyt ryhtyä käyttää näin dramaattista (ja itselle epämukavaa) keinoa saada viesti perille miehelle, siihen on varmasti hyvä syy.



Olen naimisissa ihan mukavan ja fiksun, mutta putkiaivoisen insinöörin kanssa, jonka kanssa ei todellakaan kivasti keskustella ja perustella omaa näkökantaa. Joistain asioista tietysti, mutta valitettavasti välillä pitää huutaa, jankuttaa, kiristää, lahjoa ja manipuloida.



Tällä hetkellä kiristää erityisesti se, että mies ei lainkaan tajua, miten paljon aikaa menee vaatteiden yms. hankkimiseen, kaiken maailman kaverisynttäreihin, neuvolakäynteihin, retkieväät eskariin mukaan, jne. lapsiin liittyvään. JOKA KERTA kun ollaan kaupungilla, se kysyy, pitääkö sun ostaa jotain. Kyllä, mulla on yleensä mielessä vähintään viisi juttua mitä akuutisti tarvitaan. Ja sitten 20 ei niin kiireellistä.



En silti aio erota, tuskin ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.

käyydäänkö teillä kotonakin aina, ihan joka kerta samanlaisia keskusteluja joissa tarkastellaan ja mittaillaan ja pohditaan? Minä henkilökohtaisesti en jaksa uskoa että maailmassa olisi yhtään ainutta pariskuntaa joiden KAIKISSA keskuteluissa käytäisiin äärimmäisen asiallisia pohdintoja, mittailuja tms. Ja tämän keskustelun perusteella jokainen älyäisi muuttaa käytöstään ja ajatusmaailmaansa oikeaan suuntaan. Täytyy olla aika naiivi ihminen joka kuvittelee että kun minä asiallisesti perustelen näkökantani toiselle tämä ottaa onkeensa. Eikä se aina mene jakeluun fiksuille ja älykkäillekään ihmisille.

Hei, muut eivät aina älyä muuttaa "käytöstään ja ajatusmaailmaansa oikeaan suuntaan" - sinunko suuntaasi muuten? Voi tulla myös asioita, joista ei päästä ikinä sopuun. Sitten kannattaa miettiä, ovatko nämä asiat sellaisia, että niiden kanssa voi elää.

Aina ei keskustelu auta, mutta en usko, ettei lapselliseksi heittäytyminenkään. Sulla on nyt oikeaan ongelmaan väärät lääkkeet. Haluat arvostusta, mutta käyttäydyt niin, ettei sua voi arvostaa.

että kaiken pitäisi aina mennä niinkuin minä sanon? Älä laita sanoja suuhuni. Nyt keskustellaan tästä yhdestä asiasta ja mielestäni olen oikeassa ja mies väärässä. Tämä ei ole lapsellista kiukuttelua itku-potkuraivareineen ja mököttämisineen vaan konkreettinen tapa näyttää miehelle että mikäli oikeasti en tee mitään, talo on nopeasti hyrskun myrskyn ja muutkin asiat retuperällä. Mies on myös tietoinen tästä.

Mielestäni asia on sellainen ettei sen kanssa kannata "vain elää". Mies tuntuu olevan sitä mieltä että elättää laiskaa vapaamatkustajaa. Arvostus on nollassa pian ja mitä tapahtuukaan sitä myötä meidän parisuhteelle ja perheelle? Meinaatteko itse että katsoisitte lopun elämäänne ihmistä josta olisitte sitä mieltä että tämä vaan hurvittelee sinun tienaamilla rahoilla eikä vaivaudu edes kotitöitä tekemään?

Edelleen pyydän että ette jää vänkkäämään siitä kuinka paska keino on. Kertokaa MIKÄ SITTEN ON OIKEA KEINO KUN KESKUSTELU EI AUTA? Kertokaa äkkiä ne keinot kun olette niin fiksuja? Vai onko niin että puskista on helppo huudella?

meilläkin on mies joskus väittänyt tekevänsä enemmän kotihommia kuin mitä todellisuudessa tekee. Nyt se on todistettukin, sillä olen ollut pitkään kipeänä ja en ole jaksanut/pysytnyt hoitamaan kotka samanlaisella tarmolla kuin normaalisti. Meillä on aivan kauheas sotku! Oudointa on, että mies ei tee mitään sitä korjatakseen. Tiskit pursuaa pöydällä, lattia vilisee villakoiria, lasten lelut ja vaatteet on pitkin kämppää. Mies tulee töistä kotiin ja istuu sohvalle...eli ilmeisemmin tällaisessa sotkussa eläminen ei haittaa häntä.

Edelleen pyydän että ette jää vänkkäämään siitä kuinka paska keino on. Kertokaa MIKÄ SITTEN ON OIKEA KEINO KUN KESKUSTELU EI AUTA? Kertokaa äkkiä ne keinot kun olette niin fiksuja? Vai onko niin että puskista on helppo huudella?

Käsitin, että ongelmana ei ole se, että joudut tekemään kotitöitä vaan se, ettei mies arvosta sitä ja tajua, kuinka kauan töihin menee aikaa. Mies kuvittelee kaiken hoituvan tuosta noin.

Nyt sitten sä et ole tehnyt kotitöitä, mutta onko mies? Onko mies nyt muka tajunnut, kuinka kauan aikaa vaikkapa imuroimiseen menee, jos mies ei ole tarttunut siihen imuriin?

Nyt käytät kaiken sen energian, minkä voisit käyttää rakentavien keinojen miettimiseen siihen, että puhiset, mitä et ainakaan tee. Tää vie sulta hirveesti energiaa enkä usko, että sulla on hyvä ja levollinen mieli. Toivot, että miehesi näkee, kuinka paha olo sulla on ja tarjoutuu keskustelemaan, mutta hyvä nainen, saatat joutua odottamaan sitä vielä hyvän aikaa. Toivottavasti kuitenkaan et. Kun nyt tilanne on tämä, ehdotan, että seuraavan kerran, kun mies nostaa asian esiin, tartut siihen ja haet sovintoa. Älä odota, että mies matelee.

Keinoista: Jos sulla on ripuli, mutta kotona ei ole Imodiumia, otatko sen sijaan Buranaa, jos se vaikka auttaisi? Ymmärrätkö, että aina hyviä ja yksinkertaisia keinoja ei kerta kaikkiaan ole, mutta huonoilla saa tilanteen entistä pahemmaksi?

Oletko pyytänyt miehen istumaan alas ja listannut rauhallisesti työt, joita teet ja kauanko niihin käytät aikaa? Jos teet työt pääosin miehen ollessa pois kotoa, hän ei ehkä tosissaan tajua, mitä teet. Oletko kertonut, että se, mitä mies sanoi (kerran, päivittäin?) laiskuudestasi, todella loukkaa sua? Sehän tässä on ongelma, ei ne kotityöt sinänsä.

Ihan oikeesti, jos keskustelu ei auta, mä en usko, että mikään auttaa.

Oudointa on, että mies ei tee mitään sitä korjatakseen. Tiskit pursuaa pöydällä, lattia vilisee villakoiria, lasten lelut ja vaatteet on pitkin kämppää. Mies tulee töistä kotiin ja istuu sohvalle...eli ilmeisemmin tällaisessa sotkussa eläminen ei haittaa häntä.

Niinpä. Nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä. Kuka päättää kodin siisteystasosta? Jos miestä ei häiritse, miksi hänen pitäisi vaivautua?

Vastasinkin jo kertaalleen, että mielestäni mitään aikuismaista, fiksua arvostusta ei saa käyttäytymällä typerästi. Ihmettelen, jos sanot, että saamasi arvostus on ihan nolla, mutta muuten ei suhteessa ole ongelmia, hyvin menee, kyse on vain tästä yksittäisjutusta. No jos todella miehesi ei arvosta tekemisiäsi yhtään, miten teillä voi olla mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta?? Kai nyt kaikki ihmissuhteet perustuu jonkinlaiselle toisen arvostukselle. Ei, en osaa sanoa mitään yksittäistä konstia, millä saisit miehesi heräämään, en minä ainakaan ole itseäni miksikään ylimaallisen tietäväksi kehunutkaan. Yleensä aikuisten kesken asiat vaan käydään läpi keskustelemalla. En edelleenkään ole lukenut kaikkia viestejä eli en varmaan kaikkia vastauksiasikaan, mutta jos mies ei kotona suostu keskustelemaan, niin voithan kertoa, että suhteessa on mielestäsi niin paljon vikaa, että haluaisit jonnekin perheneuvontaan. No ihan omakohtaisesti en oikein ymmärrä, miten tämä asia voi olla sinulle NIIN tärkeä, jos kuitenkin työnjako on sinusta hyvä, miehesi arvostaa sinua noin muuten ja teillä menee hyvin? Voihan olla, ettei miehesikään vaan kertakaikkiaan käsitä, miten tärkeää se sanallisesti töistä ilmaistu arvostus sinulle on? Juu, aina ei puhe tunnu menevän perille. Mutta koeta nyt hyvä ihminen rauhoittua, täällä palstalla käyt kyllä päälle kuin yleinen syyttäjä, jos joku on eri mieltä.

Vastasinkin jo kertaalleen, että mielestäni mitään aikuismaista, fiksua arvostusta ei saa käyttäytymällä typerästi. Ihmettelen, jos sanot, että saamasi arvostus on ihan nolla, mutta muuten ei suhteessa ole ongelmia, hyvin menee, kyse on vain tästä yksittäisjutusta. No jos todella miehesi ei arvosta tekemisiäsi yhtään, miten teillä voi olla mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta?? Kai nyt kaikki ihmissuhteet perustuu jonkinlaiselle toisen arvostukselle. Ei, en osaa sanoa mitään yksittäistä konstia, millä saisit miehesi heräämään, en minä ainakaan ole itseäni miksikään ylimaallisen tietäväksi kehunutkaan. Yleensä aikuisten kesken asiat vaan käydään läpi keskustelemalla. En edelleenkään ole lukenut kaikkia viestejä eli en varmaan kaikkia vastauksiasikaan, mutta jos mies ei kotona suostu keskustelemaan, niin voithan kertoa, että suhteessa on mielestäsi niin paljon vikaa, että haluaisit jonnekin perheneuvontaan. No ihan omakohtaisesti en oikein ymmärrä, miten tämä asia voi olla sinulle NIIN tärkeä, jos kuitenkin työnjako on sinusta hyvä, miehesi arvostaa sinua noin muuten ja teillä menee hyvin? Voihan olla, ettei miehesikään vaan kertakaikkiaan käsitä, miten tärkeää se sanallisesti töistä ilmaistu arvostus sinulle on? Juu, aina ei puhe tunnu menevän perille. Mutta koeta nyt hyvä ihminen rauhoittua, täällä palstalla käyt kyllä päälle kuin yleinen syyttäjä, jos joku on eri mieltä.

arvostelevat ja tuomitsevat mutta eivät koskaan rakenna, luo uutta tai edes yritä antaa vaihtoehtoja. Sopivaa täsmälääkettä ei ole, joten silloin ei voi suoralta kädeltä tuomita ap:n tapaa vääräksi.

Toisaalta minä taas väitän,että kyse on vähän niin kuin käsikivusta. JOskus se menee tulehduskipulääkkellä ohi, joskus tarvitaan leikkaus, joskus pitää vain odottaa. Maallikkona harvemmin tajuamme, mikä on se oikea ratkaisu. Ap valitsi ihan järkevän vaihtoehdon - varsinkin kun ne muut vaihtoehdot tosiaan olisivat ero tai asian sietäminen. Ap on tehnyt asiat tähän asti ihan mallikirjan mukaan: hän on keskustellut asiasta, yrittänyt selittää miehelle omaa kantaansa ja todennut ne hedelmättömiksi.Jäljelle jää siis suora toiminta tai asian sietäminen. Koska ap ei ole valmis jättämään miestään, on mielestäni tämä ehdottomasti paras vaihtoehto enkä käsitä, mikä oikeus joidenkin on antaa tuomioita mutta ei parannusehdotuksia.

Jos ei tiedä, miten pitäisi tehdä, voi pitää oman suunsa kiinni. En siedä besserwisseröintiä, kun se on aina hedelmätöntä omakehua ja toisen arvostelua. MIksi nämä besserwisserit eivät tajua koskaan pitää suutaan kiinni? Onko niin suuri nautinto päästä nälvimään ns. lyötyä?

että en koskaan remonttihommia ole tehnyt , joten nyt on talon remppa kestänyt yli 2 v, kun en ole tehnyt, vaan on sen kultapojun harteilla.

MIksi nämä besserwisserit eivät tajua koskaan pitää suutaan kiinni? Onko niin suuri nautinto päästä nälvimään ns. lyötyä?

Itse siinä justiinana rähjäät kun vastaajan mielipide ei miellytä. Musta se taas oli hyvä mielipide ja tää sun mielipide ärsyttävää sanelupolitiikkaa. "Kaikki hiljaa, mua ei nyt miellytä!"

Ei ole tarjota ratkaisuehdotusta, vain se huomio että tuo lähestymistaso voi toimia ainoastaan mikäli miehesi mielestä se kotitöiden laatutaso jota sinä olet hänen huomaamattaan ylläpitänyt on tarpeellinen - jos hän ei ole sitä huomannut siksi ettei kiinnitä huomiota mielestään merkityksettömiin seikkoihin niin sitten kotityölakosta kärsit lähinnä sinä.



Oman mieheni kanssa olen käynyt näitä keskusteluja koko vuosikymmenen, ja kun mitään vähänkään pysyvää muutosta ei ole tullut (meillä siis molemmilla täysi työviikko kodin ulkopuolella ja yhtäläinen taloudellinen vastuu perheestä, ei siis täysin vastaava tilanne ap:n kanssa), olen jo vuosia sitten luovuttanut. En ole lakossa, mutta en myöskään tee kuin sen minimin kotitöistä millä perhe vielä pyörii ilman että meille tulee torakoita. Ap:lla meidän siisteystasosta on kyllä tullut aiemmissa keskusteluissa jo ls-huuteluakin, mutta ihan siitä nyt ei sentään mielestäni ole kysymys. Pesen pyykkiä harvakseltaan (mies ei koskaan), siivoan vähän pahimpia sotkuja joka päivä (mies ehkä kerran kuussa suoraan käskettäessä), laitan kaikki ruuat ja teen kaikki ruokaostokset. Lapsilla on aina ruokaa ja vaatetta päälleen, mutta isossa talossa yleisilme on tosi surullinen.



Mies ei ole lisännyt omaa kotitöiden tekemistään tipan tippaa, meillä vain on asiat ihan rempallaan melkein aina. Miestä asia ei vaivaa, minua se masentaa paljon. Olen yrittänyt oppia ajattelemaan ettei asia ole niin tärkeä, mutta en ole siinä onnistunut. MInulle tämä ei enää ole vuosiin tuntunut aidosti kodilta, en viihdy. Silti myös ajatus siitä että kaikki olisi minun niskoillani ja silti ylläpitäisin normaalia siisteystasoa miehen jättäessä joka hetki jälkeensä likaisten astioiden ja vaatteiden, likaisten vessanpönttöjen ja parransänkisten käsienpesualtaiden vanaa tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta että näinkin "tekninen" asia kuin kotityöt (muuten mies on oikein mukava) on muodostunut minulle jonkinlaiseksi välittämisen symboliksi.



Mies tietää että kärsin tästä, mutta hän muuttaa tapojaan vain pariksi päiväksi kerrallaan aina joka toinen vuosi tilanteen kärjistyttyä liikaa. Ei se minusta tunnu aidolta kumppanuudelta ja välittämiseltä.



En enää rakasta miestäni, vaikka hän todellakin on muuten ns. hyvä mies. Joskus tarpeeksi paljon sitä pikkuasiaa muodostuu yhdeksi todella isoksi asiaksi.

Oudointa on, että mies ei tee mitään sitä korjatakseen. Tiskit pursuaa pöydällä, lattia vilisee villakoiria, lasten lelut ja vaatteet on pitkin kämppää. Mies tulee töistä kotiin ja istuu sohvalle...eli ilmeisemmin tällaisessa sotkussa eläminen ei haittaa häntä.

Niinpä. Nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä. Kuka päättää kodin siisteystasosta? Jos miestä ei häiritse, miksi hänen pitäisi vaivautua?

niin siinä vaiheessa mies saattaisi havahtua. Todennäköisesti miniä saisi anopilta moitteet huonosta taloudenpidosta.

on kuin jostain 40-luvun tyttökirjasta, jossa se "tuittupäinen" "leimuavasilmäinen" rohkea nuori opettajatar tulee maalaiskylään ja näyttää, että tulisella luonteella ja sisukkuudella se konservatiivinen mutta komea isäntä oppii arvostamaan sitä muita sisukkaamapaa neiti-ihmistä ja näkee hänet yhtäkkiä toisin.

Tosielämän temppuna toi on vaan TEMPPU. Ihmiset kavahtaa ihmisiä, jotka tekee tuollaisia teennäisiä esityksiä. Tosielämä on tosielämää. Siinä ihmiset kunnioittaa tavallisia konsteja ja sitä, että vastapuolella on arvovaltaa. Arvovaltaista sanojaa kuunnellaan. Sä menetät arvovaltasi rippeetkin olemalla omituinen. Sun miestä nolottaa sun puolesta ja itsensä puolesta kun on valinnut tuollaisen esiintyjän vaimokseen.

Trust me, mä olen kokeillut samaa ja käteen jäi vain lievä häpeä siitä, että mitä ihmettä mä kuvittelin. No, meidän suhde kuihtui pois, luonnollisesti oli muitakin ongelmia. Mut lopun perin mä luulen, että jos mun mies olisi kunnioittanut mua jo alunperin, se olisi jakanut töitä paremmin. Eka on kunnoitus, sitten on toimiva perhe-elämä. Olisinpa älynnyt merkit aiemmin. Toivottavasti sun käy paremmin.

Tän siivouskeissin sä kuitenkin jo hävisit vetämällä ton typerän sisukas pikku polly anna -kortin esiin.

Minusta tuo ap:n tapa on hyvä. Ja jos ei toimi, on ainakin yritetty. Monet eivät parisuhteessa oikeasti kuuntele toista, tai eivät vain muuten paneudu asioihin. Jos keskustelussa ei tavoiteta samaa säveltä, niin kannattaa se koettaa muuta keinoa. Ap:n tapauksessahan kyse on siitä, että mies ei tajua, vaan elelee vähän kuin lapsuudenkodissaan: kaikki vaan tapahtuu ja on jollain tavalla - niinhän on aina ollut!

Samalla tavalla jotkut naiset eivät tajua, että autoa on tankattava, nesteitä lisättävä, öljyt vaihdettava ja tehtävä erinäisiä muita huoltotöitä, ei se autokaan itsestään hoidu. Vähintä, mitä voi tehdä, on viedä se huoltoon ja vahtia, milloin on sen aika.

Vastasinkin jo kertaalleen, että mielestäni mitään aikuismaista, fiksua arvostusta ei saa käyttäytymällä typerästi. Ihmettelen, jos sanot, että saamasi arvostus on ihan nolla, mutta muuten ei suhteessa ole ongelmia, hyvin menee, kyse on vain tästä yksittäisjutusta. No jos todella miehesi ei arvosta tekemisiäsi yhtään, miten teillä voi olla mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta?? Kai nyt kaikki ihmissuhteet perustuu jonkinlaiselle toisen arvostukselle. Ei, en osaa sanoa mitään yksittäistä konstia, millä saisit miehesi heräämään, en minä ainakaan ole itseäni miksikään ylimaallisen tietäväksi kehunutkaan. Yleensä aikuisten kesken asiat vaan käydään läpi keskustelemalla. En edelleenkään ole lukenut kaikkia viestejä eli en varmaan kaikkia vastauksiasikaan, mutta jos mies ei kotona suostu keskustelemaan, niin voithan kertoa, että suhteessa on mielestäsi niin paljon vikaa, että haluaisit jonnekin perheneuvontaan. No ihan omakohtaisesti en oikein ymmärrä, miten tämä asia voi olla sinulle NIIN tärkeä, jos kuitenkin työnjako on sinusta hyvä, miehesi arvostaa sinua noin muuten ja teillä menee hyvin? Voihan olla, ettei miehesikään vaan kertakaikkiaan käsitä, miten tärkeää se sanallisesti töistä ilmaistu arvostus sinulle on? Juu, aina ei puhe tunnu menevän perille. Mutta koeta nyt hyvä ihminen rauhoittua, täällä palstalla käyt kyllä päälle kuin yleinen syyttäjä, jos joku on eri mieltä.

arvostelevat ja tuomitsevat mutta eivät koskaan rakenna, luo uutta tai edes yritä antaa vaihtoehtoja. Sopivaa täsmälääkettä ei ole, joten silloin ei voi suoralta kädeltä tuomita ap:n tapaa vääräksi.

Toisaalta minä taas väitän,että kyse on vähän niin kuin käsikivusta. JOskus se menee tulehduskipulääkkellä ohi, joskus tarvitaan leikkaus, joskus pitää vain odottaa. Maallikkona harvemmin tajuamme, mikä on se oikea ratkaisu. Ap valitsi ihan järkevän vaihtoehdon - varsinkin kun ne muut vaihtoehdot tosiaan olisivat ero tai asian sietäminen. Ap on tehnyt asiat tähän asti ihan mallikirjan mukaan: hän on keskustellut asiasta, yrittänyt selittää miehelle omaa kantaansa ja todennut ne hedelmättömiksi.Jäljelle jää siis suora toiminta tai asian sietäminen. Koska ap ei ole valmis jättämään miestään, on mielestäni tämä ehdottomasti paras vaihtoehto enkä käsitä, mikä oikeus joidenkin on antaa tuomioita mutta ei parannusehdotuksia.

Jos ei tiedä, miten pitäisi tehdä, voi pitää oman suunsa kiinni. En siedä besserwisseröintiä, kun se on aina hedelmätöntä omakehua ja toisen arvostelua. MIksi nämä besserwisserit eivät tajua koskaan pitää suutaan kiinni? Onko niin suuri nautinto päästä nälvimään ns. lyötyä?

Jos viittasit käsisärkyjutulla tuohon aiempaan "lääkevastaukseen", en ole sen kirjoittaja.

Kuten sanoin, en osaa neuvoa mitään yksioikoista konstia ap:lle eli ihan besserwisserinä en osaa itseäni pitää... Pelkään, että ap:n idea ei vain pitkällä tähtäimellä tuo mitään aitoa arvostusta, mitä hän kai kuitenkin ajaa takaa. Ainoa toimiva keino aikuisilla kuitenkin yleensä on keskustelu, ja siinä ap onkin toiminut viisaasti, että on selittänyt kantojaan jne. Jotkut miehet heräävät, kun vaimo ottaa puheeksi vaikka perheneuvonnan, jossa on pakko kuunnella toista ja sanoa mielipiteensä, suosittelisin itse ap:ta esittämään tuollaista. Mutta ei, en TIEDÄ, mikä on ap:lle paras ratkaisu. Mutta joka tapauksessa kehoittaisin etsimään aikuismaista ratkaisua: jos toinen ei osaa toimia aikuismaisesti, tilanne tuskin paranee, jos itsekin alkaa toimia epäkypsästi.

surkea lukutaito niin monella on! Ap:n tekohan ei ole keskustelunavaus vaan tilanne on kärjistynyt siihen. Ap ei valita kotitöidensä määrästä. Ap ei kerjää mieheltään kehuja vaan odottaa, että mies paitsi tajuaisi asioiden todellisen laidan (eli kotitöiden määrän ja niihin kuluvan ajan), myös lopettaisi väheksymisen ja pitäisi suunsa kiinni.



Yhtä lailla ap voisi sanoa, että mies ei osallistu millään tavalla perheestä huolehtimiseen vaan lojuu työpaikalla ja viettää siellä omaa aikaa paossa lapsia ja vaimoa ja velvollisuuksia. Mutta hän ei tee niin, koska hän ymmärtää, että mies tekee työtä perheen hyväksi ja huolehtii siitä taloudellisesti.



Lopettakaa olemasta tyhmiä. Se on todella ärsyttävää.

älkää pilatko ap:n ketjua näillä täysin asian vierestä menevillä vuodatuksilla. Pliis! Täällä on sata pateettista ketjua, joihin voitte mennä vuodattamaan sydänvertanne. Kiitos.

Niin, onhan se kamalaa, että joutuu omia lapsiaan hoitamaan. Kenenkään ei pitäisi siihen tahtomattaan ajautua.

Anteeksi, että (työssäkäyvänä nuorehkona äitinä) pidän lapsia elämäni palkitsevimpana tehtävänä. Vaikkei minulla olisikaan miestä jakamassa sitä iloa ja työtä, haluaisin silti hoitaa lapseni mahdollisimman hyvin.

"En tiedä oikeaa vastausta, mutta joka tapauksessa AP ON VÄÄRÄSSÄ."



Ap on mun sankarini. Toivottavasti mies kohtaa valon. Meillä ei onnistuisi; kukaan ei tajuaisi eikä välittäisi.

Niin, onhan se kamalaa, että joutuu omia lapsiaan hoitamaan. Kenenkään ei pitäisi siihen tahtomattaan ajautua. Anteeksi, että (työssäkäyvänä nuorehkona äitinä) pidän lapsia elämäni palkitsevimpana tehtävänä. Vaikkei minulla olisikaan miestä jakamassa sitä iloa ja työtä, haluaisin silti hoitaa lapseni mahdollisimman hyvin.