Miehen mielestä mä en tee koskaan mitään kotitöitä. Päätin että en sitten tee mitään.

Jos aikuiselle ihmiselle ei puhe mene perille, niin mitä vaihtoehtoja siinä sitten jää? Olisihan mies keskustelujen jälkeen voinut sanoa, että möläytti ääneen typerän kommentin. Miksei siis sanonut?

Se, jonko mielestä puolisoiden pitäisi olla samalla puolella: toimiko ap:n mies neuvosi mukaan, kun hän väitti, ettei ap tee kotona mitään?

No ei toimi, mutta luuleeko joku, että AP:n toiminta parantaa tilannetta? Tuollainen toiminta LISÄÄ vastakkainasettelua. Asiaa ei vie eteenpäin asenne, että "jos säkin, niin mäkin". Mies voi toki tuollakin tapaa alkaa nähdä vaimonsa työn merkityksen, mutta tuskin matelee vaimonsa jaloissa anteeksipyyntöä soperrellen ja lupaa parantaa tapansa. Ei, vaan seurauksena on luultavasti se, että molemmat jumittuvat syvemmälle poteroihinsa. Kysymys: haluaako AP muuttaa itse tilannetta ja ratkaista ongelman vaiko olla itse käytöksellään kaivamassa syvempää kuilua itsensä ja miehensä väliin? Miksi valita tällainen mielenosoituksllinen näpäyttely, kun muitakin keinoja on? Kannattaa lähteä siitä, että vaikuttaa ensin omaan käytökseen.

tarkoitushan ei ole saada ap:n miestä tekemään kotitöitä, ap hoitaa ne itse ihan mielellään. tarkoitus on osoittaa, että mies on väärässä kun hän sanoo että vaimo ei tee mitään kotona. Kyllä minäkin hioisin sotaveitsen tuossa vaiheessa. En jaksaisi alkaa listata asioita joita teen ja inttää etä teenpäs. Jättäisin vain tekemättä jolloin miehelle ehkä joku päivä valkenee että taidan sittenkin tehdä "jotain" siellä kotona.

että sanoo toiselle, ettei tämä tee päivisin yhtään mitään?



Mielestäni tuollainen on niin törkeä väite, että kyllä sellaisen möläyttänyttä pitää todella kouluttaa, että totuus menee perille sinne kalloon.

Viikon päästä voit sanoa miehelle: "Tällaista täällä on, kun en oikeasti tee mitään. Pahoitin mieleni väheksymisesi vuoksi. Haluatko nyt muuttaa mielipiteesi?" Sitten keskustellaan rakentavasti. Muistakaa, että se oli mies, joka loukkasi ja väheksyi ap:ta.

jako kodin ulkopuolisten töitten suhteen kuin ap:n perheessä. Tottakai teen enemmän kotitöitä koska olen enemmän kotona, tämähän on ihan päivänselvää.



Mutta en ikinä ottaisi hymyssä suin vastaan sellaista kommenttia että mies yhtäkkiä väittäisi että en tee MITÄÄN.

Monet naiset olisivat varmaan vain kiitollisia tuostakin, että mies yleensäkin viitsii edes puhua vaimolleen. Sen verran outoja vastauksia on tullut.

Eikö nöyryyttämistä ja pikkusieluisuutta ole juuri se, että sanoo toiselle, ettei tämä tee päivisin yhtään mitään?

Mielestäni tuollainen on niin törkeä väite, että kyllä sellaisen möläyttänyttä pitää todella kouluttaa, että totuus menee perille sinne kalloon.

On sekin eppistä. Toinen asia sitten on se, pitääkö itse alentua samalle tasolle vai voisiko toimia omaan arvomaailmaan sopivalla tavalla. Joillekin arvomaailma tosin näyttää sallivan toisen latistamisen käsityskyvyttömän tasolle ja samalla mitalla takaisin antamisen.

Mä vain en näe suhdetta kilpailuna vaan yhteisenä juttuna, jossa on korkeammat päämäärät kuin toisen nitistäminen ja näyttämisen halu. Asiallisia, aikuismaisia keinoja löytyy, jos on tahtoa.

Mikä tilanne?

että mies ei tehnyt ollenkaan kotitöitä muuten kuin osallistumalla siivoukseen kerran kahdessa-kolmessa viikossa, viemällä roskia ja käymällä työmatkalla kaupassa. 2-3 viikkoa oli miehen mielestä sopiva väli siivouspäivälle. Muina aikoina ei laittanut tikkua ristiin, eikä edes siivonnut ruuanlaitossa tyhjenneitä pakkauksia ja purkkeja roskiin.



Miehen mielestä sotkin yhtä paljon kuin hänkin ja kun hän yhteisen siivouspäivän lisäksi vei roskat ja kävi joskus kaupassa, hän oli mieleestään paljon ahkerampi ja siistimpi kuin minä. Itse olin tietenkin toista mieltä.



Tein listan kaikista kotitöistä joita taloudessamme pitää tehdä, kukkien kastelusta ja laskujen maksusta alkaen. Listan perään kirjoitin kumpi meillä yleensä hoitaa asian. Listan perusteella n.90% kotitöistä tein minä. Olimme lapseton pariskunta ja molemmat kokopäivätöissä.



Listan tekemisen jälkeen jaoimme kotityöt yhdessä. Mietimme esimerkiksi kuinka usein kummankin mielestä on hyvä imuroida, pestä vessa, vaihtaa lakanat yms. ja sovimme kuinka usein nämä asiat meidän taloudessa hoidetaan. Sen jälkeen jaimme tehtävät niin että molemmilla on omat vastuualueensa mutta pyykit ja tiskit hoidetaan yhdessä.



Lopputulos: Mies ei tehnyt edelleenkään mitään, koska ei ehtinyt tai oli erilainen viikko kun piti. Hän osasi edelleen syyttää minua siitä että jankutan kotitöistä vaikka olen "yhtä sotkuinen" kuin hän. Lopulta päädyimme eroon ja olen joka päivä kiitollinen siitä ettei tarvitse elää kyseisen possun kanssa päivääkään.

Tsemppiä ap:lle, toivottavasti asiaan tulee muutos!



Nyt menee ohi aiheen, mutta ihmetyttää kovasti miten kasvaa ihmisiä, jotka kuvittelevat että imurointi hoidetaan 5 minuutissa ja ruoan saa pöytään vähän päälle 10 minuutissa? Luulisi, että jokainen jossain elämänvaiheessa joutuu hoitamaan kyseisiä hommia itse. Ellei siirry suoraan vanhempien täysihoidosta puolison palveltavaksi, kai tällaisiakin tapauksia sitten on?

Mieheni oli siis todella epäsiisti. Söi olohuoneessa ja jätti lautaset olohuoneen pöydälle. Ei palauttanut koskaan käyttämiään astioita edes keittiöön tai muutenkaan vienyt mitään tavaroita takaisin paikalleen.

"A man came home from work and found his 5 children outside, still in their pajamas, playing in the mud, with empty food boxes and wrappers strewn around garden, The door of his wife's car was open, as was the front door to the house and no sign of the dog, walking in the door, he found ...an even bigger mess. A lamp had been knocked over, the throw rug was against one wall, In the front room the TV was on loudly with the cartoon channel, the family room was strewn with toys and various items of clothing. In the kitchen, dishes filled the sink, breakfast food was spilled on the counter, the fridge door was open wide, dog food was spilled on the floor, a broken glass lay under the table, and a small pile of sand was spread by the back door. He quickly headed up the stairs, stepping over toys and more piles of clothes, looking for his wife. He was worried she might be ill, or that something serious had happened. He was met with a small trickle of water as it made its way out the bathroom door. As he peered inside he found wet towels, scummy soap and more toys strewn over the floor. Miles of toilet paper lay in a heap and toothpaste had been smeared over the mirror and walls. As he rushed to the bedroom, he found his wife still curled up in the bed in her pajamas, reading a novel... She looked up at him, smiled and asked how his day went. He looked at her bewildered and asked, 'What happened here today?' She again smiled and answered, 'You know every day when you come home from work and you ask me what in the world do I do all day?...

''Yes," was his incredulous reply..

She answered, 'Well, today I didn't do it."



Tsemppiä!! :)

Mutta en ikinä ottaisi hymyssä suin vastaan sellaista kommenttia että mies yhtäkkiä väittäisi että en tee MITÄÄN.

Pointti onkin siinä, mitä sitten tekisit. Sanoisitko vastaan, pyytäisitkö perustelemaan, kävisittekö kotitöiden jaon läpi?

Vai menisitkö sille linjalle, ettet sitten tee mitään, jos herra kerran on tuota mieltä?

Se helpoimmalta (ja ensi tuntumalta tyydyttävimmältä) tuntuva ratkaisu ei aina ole ratkaisu lainkaan vaan konfliktin edistämistä. Eri asia tietty, jos ei olekaan sopua hakemassa ("koska mies tän aloitti!") vaan haluaa kinata kinaamisen vuoksi tai arvostusta saadakseen.

Omasta puolestani voin sanoa, että pidän itseäni feministinä ja mielestäni kotityöt tulee ehdottomasti jakaa. AP:n mies on sanonut törkeästi, mutta kirjoitukseni tähtää siihen, miten päästä siitä eteenpäin. Kynnysmatoksi ei sovi heittäytyä, muttei myöskään marttyyriksi.

Parinkymmenen vuoden suhde on osoittanut, etten minä eikä puolisoni kumpikaan olla ajatustenlukijoita. Toista loukkaamalla saa aikaan pahaa, ja maksamalla loukkauksen loukkauksella vieläkin pahempaa. Etenkin itselleen.

Lopputulos: Mies ei tehnyt edelleenkään mitään, koska ei ehtinyt tai oli erilainen viikko kun piti.

Luuletko, että miestä olisi voinut kouluttaa AP:n kuvaamalla kotityölakolla? Olisiko se auttanut?

kenenkään miehen kanssa ole onnistunut ihan asiallinen keskustelu aiheesta? Taidatte sitä paitsi olla aika nuoria. Mä olen 40 ja eronnut noin 10 v sitten lasteni isästä. Myönnän kyllä, että aikoinaan tuli ex-miehen kanssa riideltyä samoista asioista. Tässä vaiheessa elämää voisin sanoa, jopa turhasta.

Olen uudestaan naimisissa ja nykyinen mieheni on sielunkumppanini. Mutta kotitöissä täysi käsi. Tekee kyllä pitkää päivää töissä ja kotiin tullessaan joko jatkaa töitä tai rojahtaa telkun eteen. Ja ruoka ja puhtaat vaatteet ovat kuin tarjottimella. Tai näin oli ennen. Kerroin hänelle sitten ihan asiallisesti, miltä musta tuntuu. Ensi n mies selvästi ahdistui ja ajatteli varmaan, että teen hänestä kotiorjan tms. Mutta pidin pintani, käyn kuitenkin itsekin kokopäivätöissä, enkä haluaisi kaiken kotityön kaatuvan vain mun niskaan. En myöskään missään nimessä halua erota muuten hyvästä miehestä joka kyllä hoitaa niitä "miesten töitä", korjaus yms juttuja, joita tosin on ehkä pari kertaa kuussa, kun taas kotitöitä on joka päivälle.

Mä kyllä väitän, että kyllä suurin osa miehistä tämän tajuaa ja oppii, kun asioista keskustelee ilman nalkuttamista ja marttyyriasennetta. Meillä muutos tapahtui pikkuhiljaa ja nyt mies tekee jo noin 1/4 kotitöistä, mikä on mun mielestä tosi hienoa. Sen enempää en oletakaan, hän ei ole lasteni isä ja tekee pidempää työpäivää. Ja maksaa asumiskulut lähes puoliksi, vaikka ei tosiaan ole lasteni isä.

Sitten on tietysti sellaisia narsistikusipäitä, jotka kaiken laiskottelun lisäksi halveksivat ja alistavat vaimoaan ja ryyppäävät talouden rahat. Sellaiset miehet kannattaa kyllä viipymättä laittaa ulkoruokintaan, sellaisissa ei ole juuri toivoa.

Minä olen vasta 21v, mies 23v, mutta silti olemme voineet keskustella tästä asiasta rakentavasti, kun muutimme yhteen. Mies kun oli asunut omillaan yksin ja kämppä oli sen näköinenkin, joten kotityöt vähän hukassa. Keskustelimme sitten kerran asiasta ja nyt kotityöt hoituu ilman kummankaan nalkuttamista. Yleensä kun mies tulee töistä kotiin, hän alkaa imuroimaan. Minä olen sillä välin jo pessyt pyykkiä yms. Jos mies on kotona ennen minua, hän on alkanut laittaa ruokaakin. Meillä kotityöt tapahtuu ihan puoliksi, ei kai tässä aikuisten kesken mitään niin vaikeaa voi olla, ettei asiasta voisi puhua?

No teillä ei ole niitä lapsia, sinä et ole kotiäiti. Homma mutkistuu huomattavasti lasten tultua kuvioihin, kun toinen käy töissä ja toinen on "vaan" kotona.

asui monta vuotta yksin ennenkuin muutti minun kanssani yhteen. Hoiti kotinsa kunnialla, imuroi, pyykkäsi ja tiskasi, teki itse kaikki kotityöt. Nykyään miehen ei ole tarvinnut pitkään aikoihin tehdä ruokaa eikä imuroida, missä välissä edes ehtisi kun tekee niin valtavasti töitä. Ei ole tainnut tajuta että 25 neliön poikamiesboksissa ei ole niin paljon siivottavaa, ei neliöissä eikä yksi ihminen niin paljon sotkekaan.



Mies kyllä tekee kotitöitä, esim. laittaa pyykkiä koneeseen tai astiat koneeseen, eli niitä 5 minuutin hommia. Mutta ymmärrys siitä että jos tekee 10 kpl 5 minuutin hommia niin se onkin jo 50 minuuttia. Lisäksi meillä on hommaa myös talon ulkopuolella, ei ainoastaan sisällä.



ap

Lopputulos: Mies ei tehnyt edelleenkään mitään, koska ei ehtinyt tai oli erilainen viikko kun piti.

Luuletko, että miestä olisi voinut kouluttaa AP:n kuvaamalla kotityölakolla? Olisiko se auttanut?

Ei auttanut. Menin niin pitkälle että siivosin pikkutarkasti omat leivänmuruni ja astiani keittiöstä sekä olohuoneesta vain ja ainoastaan itse aiheuttamani epäjärjestyksen. En heittänyt vessapaperirullan hylsyjä lattialta roskikseen, en tyhjentänyt keräyspaperisäiliötä aika aijoin. Kun aiheesta tuli taas kerran kinaa ja mies osoitti asuntoamme sanoen "Kato nyt tätä. Yhtä paljon sä oot sotkenut kun mäkin", pääsin sanomaan että sotkut ovat vain ja ainoastaan miehen ansiota. Ensin mies ei uskonut, mutta haukkui sitten kieroilevaksi ämmäksi ja väitti että kiero mielenlaatuni tuhoaa suhteemme.

Paras tekosyy mieheltä oli, kun hän kertoi osallistumattomuutensa syyksi sen, etten ollut printannut listaa kotitöistä siivouskomeron oven sisäpuolelle, niinkuin oli puhe. Eli asia oli oikeastaan minun vikani (vaikka meillä oli molemmilla sähköisenä versiona kyllä se mitä oltiin sovittu).

Suhteessa oli kyllä vikaa muutenkin, mutta piikana toimiminen aikuiselle miehelle oli yksi kolmesta syystä, joiden vuoksi suhteemme loppui.

kun joidenkin miesten kanssa EI voi keskustella rauhassa keittönpöydän ääressä, vaan se mies voikin ottaa kaiken itseensä ja sitten onkin vuorossa 3. maailmansota.....



Toki on miehiä jotka osaavat keskustella asioista ja tarvittaessa osaavat myöntää erehtyneensä ja omat virheensä.....

No miksi se "muija" ole sitä isoa kiitostaan saanut. Kyllähän hän kuitenkin miestä tuntuu arvostavan siitä, että tämä hoitaa heidän perheensä rahallisen puolen.

No eihän sitä huumori tosiaan välttämättä riitä, mutta se on siinä tapauksessa vain nieltävä ja mietittävä, että osaako sille toisen panokselle antaa tarpeeksi arvoa.

Menkää miehen nahkoihin...niin, ja sinun kannattaisi mennä tämän "muijan" nahkoihin. Vai olisiko itsestäsi kiva, jos sinua ei arvostettaisi yhtään missään mitenkään, aivan sama mitä teet.

Mutta onko niin että ukon pitää maksaa 80 % kuluista ja tehdä vielä päälle 80 % töistä?

MIkä multa menee ohi? vai meneekö se teiltä?

rautalankaa:

pointti on se, että mies sanoo, että ap ei tee MITÄÄN kotona.

Yhtälailla olisi oikeutettua että vaimo sanoisi miehelle, että oikeasti mies ei käy töissä. Tai että häneltä puuttuu vaikka toinen jalka. Mitä itse ajattelisit jos sinulle sanottaisiin töissä että et tee mitään (vaikka oikeasti teet)?

Nyt ei ole kyse mistään prosenteista ja rahoista, vaan siitä että mies ei näe mitä kotona tapahtuu.

(vai provoko olit)

työstään? antaako hän ISOA KIITOSTA miehelleen siitä, että tämä tuo rahat kotiin.

Joo, ja änyväy: kyllä mä tajuan pointin.

MÄ en vaan ole vakuuttunut keinon toimivuudesta. Ts. jos mä olisin se töissä raatava osapuoli, mun huumorintaju ei ehkä riittäisi kun mä katson paskaista kotia, jonka muija on loihinut ihan vaan vääntämään rautalangasta, kuinka paljon hän oikeasti tekee.

Protesti on toimiva, jos on paska mies joka ei tienaa eikä tee mitään ja silti valittaa. Mutta tässä tapauksessa toi yliampuva mielenosoitus on olosuhteisiin nähden huono. Menkää vähäksi aikaa sen ukon nahkoihin. Tosiaan kun tulee stresseissään töistä joita tekee että akka saa olla kotona, ei ehkä niin nauru maita eikä opetus ehkä mene perille toivotulla tavalla.

Mutta en ikinä ottaisi hymyssä suin vastaan sellaista kommenttia että mies yhtäkkiä väittäisi että en tee MITÄÄN.

Pointti onkin siinä, mitä sitten tekisit. Sanoisitko vastaan, pyytäisitkö perustelemaan, kävisittekö kotitöiden jaon läpi?

Vai menisitkö sille linjalle, ettet sitten tee mitään, jos herra kerran on tuota mieltä?

Se helpoimmalta (ja ensi tuntumalta tyydyttävimmältä) tuntuva ratkaisu ei aina ole ratkaisu lainkaan vaan konfliktin edistämistä. Eri asia tietty, jos ei olekaan sopua hakemassa ("koska mies tän aloitti!") vaan haluaa kinata kinaamisen vuoksi tai arvostusta saadakseen.

Omasta puolestani voin sanoa, että pidän itseäni feministinä ja mielestäni kotityöt tulee ehdottomasti jakaa. AP:n mies on sanonut törkeästi, mutta kirjoitukseni tähtää siihen, miten päästä siitä eteenpäin. Kynnysmatoksi ei sovi heittäytyä, muttei myöskään marttyyriksi.

Parinkymmenen vuoden suhde on osoittanut, etten minä eikä puolisoni kumpikaan olla ajatustenlukijoita. Toista loukkaamalla saa aikaan pahaa, ja maksamalla loukkauksen loukkauksella vieläkin pahempaa. Etenkin itselleen.

Ap ilmoitti selvästi, että tästä asiasta (ap ei tee päivisin mitään) on keskusteltu viimeisen kuukauden ajan.

Ihanko todella olet sitä mieltä, että ap:n on jatkettava nöyryyttävää todistelua siitä, mitä kaikkea hän tekee, kun ei kuukaudessa ole mennyt miehelle jakeluun?

Heijastatteko kaiken omaa parisuhdettanne vasten? Ettekö osaa kuvitella, että esim. ap:n mies ei ole samanlainen kuin teidän miehenne ja että se ap:n loistava argumentointi ei vain mene perille, vaikka kuinka asiaa jankattaisiin?

Itse ymmärsin kyllä ap:n viesteistä välittömästi, että aiheesta on keskusteltu mutta mies pysyy kannassaan. Eikö ap olisi nimenomaan marttyyri ja alistuja, jos nyt sitten jatkaisi miehen taivuttelua, vaikka edes kuukauden jälkeen mies ei arvosta pätkääkään ap:n työpanosta perheen ja kodin hyväksi?

Minäkin olen oppinut tässä 15 vuoden avioliitossani, että emme ole ajatuksenlukijoita mutta emme myöskään muuta käsityksiämme van siksi, kun toinen sanoo niin. Juurtuneisiin käsityksiin auttaa vain jokin konkreettinen teko, ei jatkuva jankutus ja nalkutus siitä, miten varmasti täällä teen jotain. Jankkaamalla päästään nopeasti siihen, että kumpikin poteroissaan yrittää pitää omasta kannastaan kiinnni entistä enemmän.

Minä olen vasta 21v, mies 23v, mutta silti olemme voineet keskustella tästä asiasta rakentavasti, kun muutimme yhteen. Mies kun oli asunut omillaan yksin ja kämppä oli sen näköinenkin, joten kotityöt vähän hukassa. Keskustelimme sitten kerran asiasta ja nyt kotityöt hoituu ilman kummankaan nalkuttamista. Yleensä kun mies tulee töistä kotiin, hän alkaa imuroimaan. Minä olen sillä välin jo pessyt pyykkiä yms. Jos mies on kotona ennen minua, hän on alkanut laittaa ruokaakin. Meillä kotityöt tapahtuu ihan puoliksi, ei kai tässä aikuisten kesken mitään niin vaikeaa voi olla, ettei asiasta voisi puhua?

No teillä ei ole niitä lapsia, sinä et ole kotiäiti. Homma mutkistuu huomattavasti lasten tultua kuvioihin, kun toinen käy töissä ja toinen on "vaan" kotona.

viimeisimmän kirjoittajan kanssa. Parisuhteissa ei yleensä ole mitään ongelmaa kotitöistä ennen kuin lapset syntyvät. Kahden aikuisen ihmisen elämä ei voi niin sotkuista olla että siellä pitäisi tunteja kotitöitä tehdä. Asuvatkin usein kerrostalossa missä pihan kolaus ja muut pihatyöt hoidetaan joko porukalla niin että oma vuoro sattuu kohdalle harvoin tai huoltoyhtiö käy hoitamassa ne.

Mutta annas olla kun syntyy lapset. Toinen käy töissä ja toinen on kotona (ainakin äitiysloman ajan). Pitääkö työssä käyvän edelleen tehdä tasan puolet kotitöistä? Ja pitääkö sen palkkaa pienemmällä äitiyspäivärahalla olevan edelleen maksaa tasan puolet kaikista menoista? Entä jos toinen vanhemmista joutuu jäämään esim. paljon sairastavan lapsen kanssa kotiin kotithoidontuelle josta voi jäädä käteen 300e kuussa? Miten siitä maksetaan tasan puolet kaikesta? Kenen elintason mukaan eletään?

Monesti olen törmännyt käsitykseen että miehen pitäisi maksaa kaikki kun kerran käy töissä (nainen kotona) ja lisäksi tasa-arvon nimissä pitäisi hoitaa puolet kotitöistäkin. No, minun mielestäni tasa-arvo on ihan muuta kuin tiskivuoroja.