Erota vai ei? Kysy - vastaajina Fobba ja muut asiantuntijat

Mulla on todella hankala ongelma. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kymmenisen vuotta ja meillä on kaksi lasta. Rakastamme toisiamme, mutta seksielämämme on täysin olematonta. Se on ollut ongelmallista alusta saakka, mutta olen toivonut asian muuttuvan. Mieheni on kokenut teini-iässä tulleensa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja nöyryytetyksi samanikäisen kaverinsa taholta, kun heillä oli jotain suihinottojuttuja (kyseessä siis homoseksi). Ymmärrän tämän enkä ole koskaan kyseenalaistanut hänen pahaa oloaan. Olen kuitenkin alusta saakka ollut loukkaantunut siitä, etten ole koskaan kokenut mieheni haluavan minua oikeasti. Hän ei ole KOSKAAN katsonut vartaloani, en ole edes salaa yllättänyt häntä katsomassa minua. Jopa alussa seksiä oli korkeintaan pari kertaa viikossa, vaikka itse olisin halunnut koko ajan. Jos yritin tehdä aloitetta, mieheni meni lukkoon, joten olen lopettanut aloitteen tekemisen jo ennen kuin saimme lapsia.

Kun olin toisen kerran raskaana, mieheni alkoi käydä alastonhieronnoissa, joissa sekä hierottava että hieroja (nainen) ovat alasti. Kun asia selvisi minulle, olin lytistyä ja olisin halunnut erota. Lapset olivat kuitenkin pieniä, enkä voinut ja halunnut lähteä, vaikka tuntui siltä, että itsetuntoni oli sirpaleina.

Asiasta on kulunut nyt nelisen vuotta, ja vaikka olemme molemmat tahoillamme käyneet terapiassa, minä tavallisessa ja mieheni seksuaaliterapiassa, tilanne ei ole parantunut, vaan meillä on seksiä kerran pari vuodessa. Olen alkanut katsella miehiä kaikkialla ja jopa ihastunut tulisesti. Olen todella lähellä pettämistä, mutta kahden vaiheilla. En tiedä, onko minulla vielä velvollisuutta yrittää järjestää asioita mieheni kanssa, vai olisiko vain järkevämpää erota ja lähteä.

Olen yrittänyt selvittää, missä mieheni seksuaalisuus on ja kuinka hän elää sitä, mutta asia on minulle täysi mysteeri. On kuin hän olisi aseksuaali, mutta siitä ei kuitenkaan mielestäni ole kyse. Olen myös pohtinut, onko hän homo tai pedofiili ja kysynytkin asiaa suoraan, mutta kuulemma on täysin varma, ettei kummastakaan ole kyse. Ehkä hän vain vihaa vartaloani. En tiedä. Olen joka tapauksessa elänyt kymmenen vuotta seksuaalisesti epätyydyttävässä suhteessa siinä ainaisessa toivossa, että asiat muuttuisivat, mutta nyt toivoni alkaa olla mennyttä. Kaikesta huolimatta rakastan miestäni ja hän on mielestäni edelleen periaatteessa kiihottava, mutta koska minusta tuntuu siltä, etten itse kiihota häntä, en salli itseni haluta häntä.

Jos lapsia ei olisi, eroasin saman tien. Nyt ero kuitenkin tarkoittaisi sitä, että lapset olisivat erossa toisesta vanhemmastaan, joutuisivat kokemaan ja elämään erohetken ja eroperheessä, enkä kestä ajatusta siitä, että olisin vastuussa kaikista siihen liittyvistä mullistuksista. Minua ahdistaa myös ajatus tulevaisuudesta, missä lasten juhlissa emme olisikaan enää pari, tai kun emme voisi olla lastenlastemme elämässä yhdessä isovanhempina. Tunnen olevani umpikujassa. Joskus haaveilen kuolevani, että pääsisin tästä ahdingosta syyllisyyttä tuntematta.

Uskaltaako liitosta lähteä jos mies aikoo hankkia vauvamme yksinhuoltajuuden vasten tahtoani? Hän aikoo valehdella minun olevan sekaisin, väkivaltainen, kykenemätön hoitamaan lasta jne. Olen niin rikki kaiken haukkumisen, uhkailun, vähättelyn ja arvostelun takia, etten näe enää selkeästi, mikä itselleni ja vauvalleni on parasta. Jos yritän lähteä vauvan kanssa, mies uhkaa soittaa poliisit perääni kidnappauksen takia. Haluaisin vain hoitaa vauvaani ilman miehen arvostelua ja sitä, että mies ei auta pyörittämään arkea.

Omassa erotuskassani löysin tänne ja jumiuduin lukemaan viestejä.

Olen kuullut vastaavasta tapauksesta omassa kaveripiirissä ja silloin kyse oli siitä että mies oli myös "kokeillut" nuoruudessaan "juttuja" parhaan kaverinsa kanssa, jota siis ei rakastanut "sillee homolla tavalla" vaan vain ystävänä. Jotain hirvittävää tapahtui ja koko amis sai siitä tietää, eikä kaverini päässyt siitä koskaan yli... Jäljet näkyvät tänäpäivänäkin seksin puutteena nykyisessä ja edellisissä suhteissa (jotka siis kaikki ilmeisesti karahtivat seksin puutteeseen). Kun kysyin asiaa "mies mieheltä", vastaus oli että hän rakastaa puolisoaan niin yli kaiken että pelkää joka kerta kaiken romahtavan seksin jälkeen, kuten joskus oli käynyt. Vaikka se oli meidän molempien mielestä naurettava ajatus, jotenkin silti ymmärsin häntä!

Tuo teidän juttunne kuullostaa niin samalta että hirvittää ajatella, monellekko niin on käynyt... Minä olen varma että hän sinua rakastaa ja että kiihotat häntä ja että se ongelma on siinä vastaanottavassa päässä.

Heitin tälle kaverilleni muutaman ehdotuksen, joiden toteutuksesta en ole kehdannut kysyä mutta samat ("neuvot") heitän nyt sulle.

Oletteko kokeilleet soloseksiä mutta toistenne nähden tai jos on liian rajua niin soloa webcamin kautta mutta eri paikoista? Sopineet että tyydytätte vain käsin, suulla tai leluilla ilman aktia? Jotenkin olettaisin että nämä johtaa väistämättä mysö seksiaktiin mutta jos ei, niin ainakin on jotain "säpinää".

Tuo että olet jaksanut tukea ja ymmärtää miestäsi noinkin kauan ja itsellesi epätyydyttävässä tilanteessa ajattelet ensisijaisesti perheen ja lasten etua, osoittaa mielestäni että eroa ei kannata harkita eikä pyöritellä päässä.

Olet tehnyt niin paljon pereesi eteen että lankean polvilleni ja kumarran syvään sinunlaistasi puolisoa!

118/119:

Huonolle suhteelle kannattaa heti tehdä jotakin, tuli lapsia tai ei. Parisuhteen tuntuessa haasteelliselta, kannattaa asia ottaa selkeästi esille ja käsittelyyn puolison kanssa. Mikä suhteessa on mielestäsi huonoa ja voiko asiaan vaikuttaa?  Tämä on äärimmäisen tärkeää, erityisesti jos pohditaan perheen perustamista ja siihen liittyviä teemoja. Aikuisena voi joskus ajatella että muutos, kuten lasten tuleminen maailmaan, voisi parantaa suhdetta. Muutos voikin parantaa, mutta haasteellisista asioita tulee lähtökohtaisesti käsitellä ennen kuin elämään tulee vielä vanhemmuuden vastuu. Parisuhteessa olemme vapaaehtoisesti. Mutta vanhemmuuden kautta yhteys toiseen vanhempaan tulisi aina säilyä. Tuon aina ihmisille esiin, että mikäli perheessä on jo lapsia, lasten tulisi olla motivaatio yrittää parantaa suhdetta ja käsitellä vaikeita asioita, jotta välttämättä ei tarvitse päästyä suhteessa eroon. Lapset eivät kuitenkaan saa olla ainoa syy ylläpitää suhdetta puolisoon. Toisen ihmisen, tämän toisen aikuisen ja kumppanin tulee olla se syy, että juuri hänen kanssaan haluan elää ja aamukahvini juoda. Lapset usein kokevat taakkana, ja voivat jopa alkaa oireilemaan joko fyysisesti tai psyykkisesti, mikäli aistivat, että ovat perheen ainoa syy, miksi vanhemmat ovat yhdessä.

Mitä tehdä kun mieheni katselee netistä teinipornoa ja teinien kuvia ja itsekin oli teini kun aloitettiin seurustelu, se on siis 20v vanhempi. En tiedä olenko jo 25v ihan vanhus sen silmissä :( Ja inhottaa tuo teinifantasiointi

Aluksi parisuhde oli huumassa elämistä. Mies käyttäytyi hyvin ja piti minua kuin kukkaa kämmenellä. Yhteenmuuton jälkeen hänestä alkoi paljastua uusia asioita. Olimme olleet 2 vuotta yhdessä ennen yhteenmuuttoa. Alkoi jatkuva nalkutus kuinka teen kaiken väärin. En tee kunnon ruokaa.koska se ei ole äitinsä tekemää. Jos roskapussi unohtuu viedä kuulen siitäkin haukut. Mitään en hänen mielestään tee vaikka hoidan kodin ja yhteisen vauvamme. Hän ei osallistu muuhun kuin ruokien ostoon ja asumismenoihin. Ja urputtaa että minä syön vain tryffeleitä päivät pitkät ja shoppailen ja häntä pitäisi sääliä koska hänellä on niin rankkaa käydä töissä.. mistään ei kuulu kiitosta. Pelkkää vinkunaa vaan. Sitten mies iltaisin odottaa että ilomielin hänet kellistän kuunneltuani päivän haukkuja. Mieltäni en saisi pahoittaa mistään enkä koskaan sanoa takaisin. Kun olen sanonut haluavani erota hän kiristää sillä että ottaa lapsen itselleen tai sitten lapsi on hänellä saman verran kuin minulla niin hänen ei tarvitse maksaa elatusmaksuja... sen tiedän että hänet on 30 vuotiaaseen saakka oma äitinsä passannut pilalle.. mukaan kuvioihin on astunut töniminen. Läpsiminen. Pukkiminen. Saattaa heittää esim kaukosäätimellä. Puolustelee tekojaan sillä että minä ole kuulemma ärsyttänyt koska olen yrittänyt kysyä syitä hänen käytökseensä.. pelottaa..

[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 19:19"]

Kannattaako erota jos mies valehtelee turhista asioista, siis keksii tarinoita. Väittää ettei keksi mutta silti minusta tuntuu että keksii, koska aiemminkin oli keksinyt. Siis tyyliin Keke oli kaupassa ja juttelin sen kanssa. Seuraavana päivänä sitten selviääkin fb-päivityksestä että Keke on ollut Roomassa.

[/quote]

Minä tein avovaimolleni aivan samaa mutta se johtui yksinomaan hänen sairaasta mustasukkaisuudestaan. Jännä juttu oli että kun aloimme alkujaan seurustelemaan, nostin kissan erityisesti pöydälle mustasukkaisuudesta ja sanoin että minulla on monia naispuolisia kavereita, suurin osa ihan lapsuudesta saakka ja useimmat jo perheellisiä. Samalla sanoin että jos kavereihin olisi liittynyt jotain seksuaalista, olisi se tapahtunut jo teini-iässä muttei enää tässä vaiheessa.

Vuosien saatossa saimme lapsen jos toisenkin mutta ei se siitä mihinkään muuttunut. Olen ollut käytännössä vankina kaikki nämä vuodet. Mihinkään ei ole asiaa ollut ilman lapsia (no just ja just kauppaan) mutta kaikki firman juhlat tai kavereiden saunaillat sai jäädä. Kuitenkin välillä kaupassa tapasin jonkun joskus jopa naispuolisen työkaverin, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia ehkä 10-15min. Kun en ajoissa ollut kotona niin johan soi puhelin ja joutui raportoimaan mikä kestää. Tällöin usein valehtelin että mm. vaipat oli loppu ja jouduin hakemaan ne toisesta kaupasta jne. Ihan vain siksi etten jaksanut riidellä niin pienestä ja jokapäiväisestä asiasta, saatika ruokkia toisen sairaalloista epävarmuutta itsestään. Jos tunnistit itsesi -Hae apua! Minä kestin sen ja opin elämään asian kanssa lasten takia ja tuhosin käytännössä kaikki kaverisuhteeni lasteni äidin, meidän perheemme takia.

Kornin (muttei hauskan) asiasta tekee se että han paljastui itse pettäväksi h****ksi, jolla ollut useampia "kavereita" sängyssä kun en itse ole ollut paikalla...

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 15:01"]Mitä tehdä kun mieheni katselee netistä teinipornoa ja teinien kuvia ja itsekin oli teini kun aloitettiin seurustelu, se on siis 20v vanhempi. En tiedä olenko jo 25v ihan vanhus sen silmissä :( Ja inhottaa tuo teinifantasiointi
[/quote]
Hyi ***

Asiantuntijat ovat nyt poistuneet linjoilta. Kiitos kysymyksien lähettäjille ja asiantuntijoille vastaamisesta!

Lisää kysymyksiä ja vastauksia parisuhde ja hyvä ero -aiheesta voit lukea Erota vai ei -keskustelualueelta: http://www.vauva.fi/keskustelu/116/alue/erota_vai_ei_kysy_asiantuntijat_vastaavat

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 16:03"][quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 15:56"]Häh mitä sanottavaa fobballa on eroasioihin?
[/quote]
Tuossahan jo sanottiin, että hänellä on aiheena somekäyttäytyminen eron jälkeen. Sosiaalisesta mediasta hänellä kuitenkin on tietoa ja hän pystyy myös kertomaan, millaiset päivitykset saattavat rikkoa lakia. Ihan fiksua ottaa hänet mukaan keskusteluun, valitettavasti kaikilla ei ole vielä tarpeeksi someälykkyyttä ja ylilyöntien takia saattaa napsahtaa syyte kunnianloukkauksesta.
[/quote]

Niin, nimenomaan saattaa napsahtaa. Jopa puolen promillen mahdollisuudella. Omalla kohdallani nettivihan kohteeksi joutuminen laukaisi niin syvän masennuksen, ettei itsemurha ollut kovinkaan kaukana. Tein kunnianloukkaussyytteen, joka hylättiin heti. Syy? "Ei resursseja."

Päivän kuluttua hylkäyskirjeen saamisesta olin kävelemässä rautatieaseman ohi, kun huomasin kolme ratsupoliisia. Edellisestä päivästä edelleen närkästyneenä päätin huvikseni jäädä tarkkailemaan, mikä heidän agendansa oli. Sen tultua selville en ollut uskoa korviani: paikalla oli kolme ihmistä ja kolme eläintä vain siksi, ettei kukaan vain kävele TÖLKKI KÄDESSÄ. Jos joku niin teki, pyydettiin häntä pudottamaan paholainen saman tien lähimpään roskakoriin. Mikäli sääntöä vähänkin kyseenalaisti, alkoi sakoilla uhkailu.

Mitä tästä opimme? Maamme virkavalta pitää suuremmassa arvossa muutamaa grammaa metallia kuin ihmishenkeä.

Fobba osaa myös sanoa poliisina, toimiiko jompikumpi puoliso rikollisesti toista kohtaan.

Tulen paikalle ihan siksi, että Fobba on niin kuuma! <3

12-14 on varattu AV-mammojen käytöstapakoulutukseen, ei mihinkään parisuhdeongelmiin! :-D

Miten olla katkeroitumatta, kun toinen on oikeasti tehnyt ikäviä asioita? Miten toipua katkeruudesta?

Naisella parisuhteessa yleisin ongelma on se, että mies ei osallistu tarpeeksi arkeen, niin miksi sitten yhteiskunta (neuvola, päiväkoti, koulu) on tukemassa ja nostamassa jalustalle äidin toimintaa, eikä isälle tunnu löytyvän minkäänlaista tukea, vaikka käytäntö näyttäisi sitä paljon kipeämmin tarvitsevan. 7

M39

Mitä tehdä kun mies suuttuu erittäin pienistäkin asioista, mistä ei olisi tarvetta suuttua? Eli siis jos on unohtanut mainita näkevänsä kaverin tai jotain yhtä tyhmää ja pientä. Suhteemme kärsii tästä sillä pahoitan aina mieleni miehen tyhmästä jailkeästä käytöksestä. Mies kyllä pyytää anteeksi (2h kuluttua ) mutta silti on vaikea kestää riitoja.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 16:23"]

Miksi ei ole paikalla jotain avioliiton elinikäisyyden puolesta puhuvaa ihmistä... jotain kiintiöuskovaista? Noilla asiantuntijoilla keskustelusta saadaan väkisinkin yksipuolinen.

[/quote]

Tämä.

Niin ja mistä saa neuvoja/ apua käytännössä?
Session

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 13:13"][quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 16:54"]Olen ensimmäisen kerran ajatellut eroa jo ennen viime joulua. Onglemiamme on mielestäni se, ettemme puhu, varsinkaan mieheni ei aloitteellisesti jaa asioita. Jos sanon hänelle jotain, niin hän vain hymähtää, tai tiuskii. Meillä ei mielestäni ole muutoinkaan yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Mies vain räplää ipadia ja katsoo sarjoja tietokoneelta. Minusta tuntuu, että joudun organisoimaan ja olemaan aloitteellinen kaikessa, mikäli haluamme jonkin asian toteutuvan. Päätin työskennellä itse enemmän parisuhteen eteen, ja odottaa muutaman kuukauden, jotten teksisi tai sanoa mitään hätiköityä.  Ajattelin, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. En kuitenkaan mielestäni saanut mitään vastakaikua.

Kesäloman alkaessa sitten avauduin puolisolleni. Hänen mielestään ei ollut mitään puhuttavaa. Kerroin hänelle mitä ajattelen, ja kysyin mitä mieltä hän on mainitsemistani asioista. Ei ottanut kuitenkaan kantaa mihinkään. Hän sanoo rakastavansa minua, mutta luulen että hänkin olisi onnellisempi yksin tai jonkun muun kanssa. Uskon, että hän on kanssani tavan vuoksi, koska niin on hänelle mukavaa ja turvallista. Itse tuntuu kuin puhuisi seinille, ja tuntuu että olen parisuhteessa yksin. Luulen, että oikeasti yksin ollessani voisin olla vapaammin, ja hakeutua sellaisten ihmisten pariin, jotka tahtovat keskustella ja jakaa asioita kanssani oikeasti ja samalla tasolla.

Nyt harkitsen todella pois muuttamista, tunnen itseni yksinäiseksi ja surulliseksi. Toisaalta en tahtoisi heittää kaikkea hukkaan. Että erotako vai ei?
[/quote]

Ihan kuin olisin ite kirjoittanut! Ihan sama tilanne mullakin .. Meillä on toki aika mutkikas tilanne kun on lapsiakin.. Miten selviäisin niiden kanssa, ja miten lapset selviäisi erosta?

Se tässä onkin ongelma kun ei vain löydy muuta poispääsyä kun ero.. Ongelmia muitakin, mies valehtelee usein ja siitä syystä usko häneen mennyt. Ja vielä petos hänen kohdallaan tutkinnassa, enää ei meinaa voimat riittää
[/quote]

Ja piti vielä lisätä että mieheni on alkoholisti ja hänellä on mielenterveysongelmia..

Mies mitätöi ja mollaa. Olen vasta aukaissut silmäni sille, että mieheni ei ikinä sano mitään kivaa minulle. Tarkasteltuani asiaa, hän ei puhu sen nätimmin muistakaan naisista. Meillä on kaksi poikaa, ja olen kauhuissani millaista suhtautumista naisiin hän opettaa pojillemme. Harkitsen eroakin tämän takia. Olen kertonut huomioistani miehelle, muttei hän ota onkeensa. Oikein hämmästyi ja takelteli, että meillähän on ihan mukavaelämä. Niin, paitsi että naisesi on tyhmä ja ruma...