Te jotka sanotte: "Tärkeintä, että vauva syntyy tterveenä ja elossa"

Korostaisin äidin omaa asennetta edelleen. Jos uskoo tulevansa julmien kiduttajien kynsiin, on varmasti paha olla.

Minä olen tyhmyyttäni mennyt toimenpiteeseen nimenomaan luottavaisena, miettimättä sen enempää. Ja sain ihan karmeat traumat siitä pikku yllätyksestä, että toimenpide ei ollutkaan puoliksikaan niin ruusuinen kuin annettiin virallisen tiedon mukaan ymmärtää (ja mikään ei siis sinänsä mennyt vikaan, meni ihan rutiinilla). Se oli kiva mennä "avoimin mielin" operoitavaksi kuulemma niin kivuttomaan toimenpiteeseen, jossa sitten jännästi ei kuitenkaan noteerattu mitenkään, kun huusin tuskasta. Jännä, olisi luullut että se olisi vähän yllättänyt kun kivutonta kuitenkin piti olla. Jäi sellainen tunne, että en voi ikinä enää luottaa lääkäreihin. Vähemmän olisin traumatisoitunut, jos olisin kuvitellut meneväni julmien kiduttajien kynsiin. Ei olisi ainakaan tullut sitä luottamuksen vievää yllätystä. Ja isoin ongelmahan ei ollut siltikään se kipu (mitäs tunsin kipua, oma vika) vaan se, että se sivuutettiin robottimaisen kylmästi.

Synnytyshän ei koskaan ole kivuton, eikä sellaista varmasti ole kenellekään synnytysvalmennuksessa väitetty. Supistuksista kärsitään joka tapauksessa ilman kivunlievitystä aika pitkään ennen kuin edes pääsee synnytyssaliin - eikä tehokasta kivunlievitystä saa muualla antaakaan kuin salissa.

Jos joku oikeasti on kuvitellut, että synnytys ei satu, niin hei: siinä on kyllä sitten vika ollut jossain ihan muualla kuin kätilössä.

sen verran, että lienee kuitenkin onneksi harvinaista sellainen todellinen "tyly ja ihmisarvoa alentava" kohtelu. Itse en ainakaan tällaiseen ole vuosien työurani aikana törmännyt kätilöiden, kollegoiden tai oman työntekoni yhteydessä. Sen sijaan jälkeenpäin synnytyksen läpikäynti on varmasti tärkeää, koska varsinkin herkempi äiti tulkitsee asioita helposti negatiivisiksi. Synnytyksen aikaiset tapahtumat on vaikea asettaa muistissaan aikajärjestykseen ja monesti asioita unohtuu täysin äidiltä. Keskustelin kerran imukuppisynytyksestä synnyttäjän kanssa parin päivän kuluttua, ja hän sanoi, että "olisit voinut kyllä kertoa mitä ja miksi teet, ja sattui ihan kamalasti." Kävin läpi tapahtumat ja kerroin, että AINA poikkeuksetta kerron äidille miksi toimenpide tehdään ja selostan mitä teen. Kerroin, että hän huusi koko ajan "ottakaa se pois, ottakaa se pois, en jaksa enää" ja koitimme kauniisti rauhoitella häntä, minkä jälkeen selitimme mitä tapahtuu. Oli pakko toimia, koska vauvan syke laski. Selitin myös, että vaikka puudutus on, lapsen ulostulo sattuu aina jonkin verran riippumatta siitä, onko imukuppi käytössä vai ei. Keskustelu rauhoitti äitiä huomattavasti, tosin hän teki vielä myöhemmin valituksen episiotomian leikkaamisesta, vaikka sekin hänelle perusteltiin. Korostaisin äidin omaa asennetta edelleen. Jos uskoo tulevansa julmien kiduttajien kynsiin, on varmasti paha olla.

Juupa juu. Tässä nyt leimataan äitejä hulluksi. "Ei siellä oikeesti tapahtunu mitään hirveetä, sä vaan naisena vähän YLIREAGOIT". Kyllä ihminen vähemmästäkin raivostuu.

että tuollaisesta tilanteesta muistaa asioita väärin. Lääkäri, kätilö ja muut tekevät siellä työtään, joka on aika arkea heille - joten väitätkö nyt ihan selvinpäin, että he muistavat asian huonommin kuin ekaa lastaan synnyttävä nainen?

Sitä paitsi on aika arkea sekin, ettei synnytyksen kaikki hienouksia voi siinä hötäkässä selvittää maallikko-naiselle. Siinä tapahtuu monenlaisia asioita, joiden syvempi ymmärrys on lääkärin ja kätilön hallussa. JÄLKEENPÄIN voi sitten kysyä, että mitä siinä oikein tapahtui ja lääkärillä on toivon mukaan aikaa vääntää rautalangasta.

Minusta tuo lääkäri kuvasi tilanteen aika hyvin ja oli aivan oikeassa siinä, että synnyttäjälle pitäisi aina varata tilaisuus käydä synnytys lävitse lääkärin kanssa. Moni väärinymmärrys siinä oikenee ja vältetään sekundäärinen synnytyspelko (itsellänikin oli erittäin vaikea eka synnytys, jota pyysin päästä käymään läpi synnytyspolille tokaa odottaessani ja onneksi sain moisen vastaanoton, koska se poisti monia harhaluulojani ja huojensi mieltäni todella paljon).

Miksi tää meni siihen, että mun pitää nyt kaikille alkaa perustelemaan sitä, mikis koin synnytykseni traumaattisena? Eikö se riitä, että kerron kokeneeni traumaattisen synyntyksen, jossa minua kohdeltiin huonosti. Siis ihmisarvoani loukattiin. aP

olit masentumassa, koit asian varmaan aika eri lailla kuin muut.

Ja hei: jos sä oikeasti peräänkuulutat jotain muutosta, niin totta kai se on aika olennaista tietää, mitä ja miten pitäisi jotain muuttaa!

Todellisuudessa tuollainen piittaamaton ja epäystävällinen käytös on varmasti yksittäistapaus, ei yleinen toimintalinja. Joten ainoa tapa vaikuttaa on valittaa. Kai sä sen teit, ap?

Mitä? "Olin masentumassa"? Väitätkö, että olin masentumassa jo ennen synnytystä? Kuten jo sanoin, se oli postraumaattinen tressihäiriö. Se laukee traumasta, jonka siis synyntyksestäni sain.

Parannushedotuksia:

-Äitiä pidetään ajan tasalla synntyksessä. Kaikilla hoitajilla olisi velvollisuus kertoa, mitä äidille kulloinkin tehdään. Jos vaikka tehdään sisätutkimus, siitä tulisi kertoa äidille, ennen kuin laitetaan kädet äidin pimppiin!

-Kätilöt voivat olla kaikesta huolimatta ystävällisiä. Ystävällisyys ja empaattisuus ei maksa mitään

-Äiti saisi määrätä oman synnytystyylinsä, mikäli se on mahdollista. Kätilö ei voi vaatia äitiä esimerkiksi puoli-istuvaan asentoon

-Kivunlievitystä annetaan jos sitä pyydetään. Kivunlivityksen antamattomuutta ei voi missään tapauksessa perustella esim kiirellä. Se ei ole äidin vika

Eli, kuten joku jo saattoi havaita, noissa muutamissa parannusehdotuksissa peräänkuulutetaan kätilöiden lisäksi myös synnytyksen arvoa yhteiskunnassamme. Ei cvoi olla niin, että jotkut naiset joutuvat synnyttämään käytävällä, koska ei ole rahaa palkata lisää kätilöitä tai hankkia tiloja.

Synnytyshän ei koskaan ole kivuton, eikä sellaista varmasti ole kenellekään synnytysvalmennuksessa väitetty. Supistuksista kärsitään joka tapauksessa ilman kivunlievitystä aika pitkään ennen kuin edes pääsee synnytyssaliin - eikä tehokasta kivunlievitystä saa muualla antaakaan kuin salissa.

Jos joku oikeasti on kuvitellut, että synnytys ei satu, niin hei: siinä on kyllä sitten vika ollut jossain ihan muualla kuin kätilössä.

Kirjoitin kivuttomaan TOIMENPITEESEEN, en puhunut synnytyksestä. Toki ymmärrän jos tuli se vaikutelma, kun tämä kuitenkin on synnytysketju. Halusin vaan kommentoida tuohon "korvien välissä se vaan on" -mielipiteeseen vastakommentin. Terveydenhuollossa kun tuntuu olevan yleisemminkin tapana tämä potilaan tunteiden täydellinen sivuuttaminen, ei vain synnytyksissä.

eikä se, miten joku pohjanmaalainen mamma kokee ap:n synnytyksen.



On selvää, että ap koki suuren trauman ja on hienoa, että hän on selvinnyt siitä. Hän penää ainoastaan avoimempaa keskustelua Suomen synnytyskulttuurista, joka tuntuu olevan aika tiukasti määritelty ja jota ei saa kyseenalaistaa. Suomessa synnyttäminen on hyvin medikalisoitu. Kätilöt päättävät ja äidit vikisevät. Se, päättääkö se kätilö ihan oikeasti äidin ja lapsen parhaaksi, on tavallaan sivuseikka, koska se kätilö ei selittele eikä tekojaan selvennä ap:lle. Olisihan nyt selvääkin selvempää, että vaikean synnytyksen jälkeen kätilön olisi pitänyt käydä tapahtumaa läpi. Näin ei ilmeisesti ole tehty. Ap:lle on jäänyt epäselväksi, miksi hänen pyyntöjään ei totetettu ja miksi häntä käskytettiin. Tällöin on lähtökohtaisesti ap:tä kohdeltu väärin. Kyllä hän vähintäänkin ansaitsee selityksen asioihin - varsinkin kun kyse on ekasta synnytyksestä.



On siis aivan sama, kuinka moni mamma teistä koki myös vaikean synnytyksen eikä masentunut. Ap:n kokemus on tosi ja ihan yhtä "hyvä" kokemus kuin kenen tahansa teidän omat kokemuksenne.



Kätilöt tekevät työtään ja se kyllä näkyy ja kuuluu. Omaa esikoistani synnytin kolmen kätilön vuoron ajan, ja kaikilta pääsi sammakoita suusta. Tuntui ensi synnyttäjästä melkoiselta vähättelyltä, kun pyytelin mielestäni suurissa kivuissa kivunlievitystä, kun kätilö nauroi ja sanoi, että eihän tuo vielä mitään ole. Okei, en siis tuntenut mitään oikeaa kipua... Miehestäni taas tuntui pahalta, kun hän yritti hakea minulle vettä ja kätilö tokaisi tiukasti, että mies istuu persiillään äidin pään vieressä eikä liiku. Just. Ei sitten valokuvattu vauvaa, kun ei sitä kameraakaan saanut hakea. Kätilön tiukka ja jämäkkä tyyli tuntui kuitenkin ihan kohtalaiselta, kun koko homma oli ohi.



Toisessa synnytyksessä meni useampi juttu pieleen ja lopulta päädyttiin hätäsektioon lapsen virhetarjonnan vuoksi. Lapsi joutui myös teholle. Kun kyselin kätilöltä, teinkö synnytyksessä jotain väärin, hän totesi tomerasti, että minun ei olisi pitänyt istua siinä keinutuolissa ja nököttää suihkussa alkuvaiheessa, hänhän ehdotti käytävällä kävelyä ja se kuulemma olisi estänyt virhetarjonnan. No niin, juuri tuonhan halusin hormonihöyryissäni kuulla. Että kun kätilö ehdotti kävelyä käytävillä, minä pyytelin ammetta ja kompromissina päädyin suihkuun. Aamutakissani sitten istuskelin keinutuolissa enkä enää sinne käytäville lähtenyt könyämään. Mutta olisi pitänyt, koska juuri siitä oli kiinni lapseni virhetarjonta. Harmi, kun ei voinut juuri silloin sitä kertoa!



Pienillä asioilla tehdään synnytyksestä hyvä kokemus. Ja suhteellisen pienillä asioilla se pilataan. Kyllä kätilön ja lääkärinkin pitäisi muistaa, että vaikka heille se on työtä, on siinä asiakkaana ihan oikea ja tunteva ihminen, joka kaipaa tukea ja apua, asiallisia vastauksia mutta myös kannustusta ja kehuja.



Suomen synnytyskulttuuri on ahdas ja tupaten täynnä lääkäreiden ja kätilöiden jälkiviisauksia. Paljon voidaan korjata sillä keskustelulla synnytyksen jälkeen, mutta paljon voidaan sillä tuhotakin. Olisi ihan hyvä joskus miettiä vaikka paperille ne asiat, mitä itse haluaisi vastaavassa synnytyksessä tietää ja kuulla. Ei sitten tulisi niin paljon niitä sammakoita.

Olin sen ensimmäisen vuoden lähes psykoosissa, että ei siinä valitukset tullut. mieleen. Ja oikeesti, mitä hyötyä on valituksen teosta? Kätilön kanssa olen myöhemmin jutellut synnytyksestä ja hän oli pahoillaan, mutta valitettavasti anteeksipyyntö ei voi traumaani poistaa. No onneks terapia sitten positi traumani :)



ap

Parannushedotuksia: -Äitiä pidetään ajan tasalla synntyksessä. Kaikilla hoitajilla olisi velvollisuus kertoa, mitä äidille kulloinkin tehdään. Jos vaikka tehdään sisätutkimus, siitä tulisi kertoa äidille, ennen kuin laitetaan kädet äidin pimppiin! -Kätilöt voivat olla kaikesta huolimatta ystävällisiä. Ystävällisyys ja empaattisuus ei maksa mitään -Äiti saisi määrätä oman synnytystyylinsä, mikäli se on mahdollista. Kätilö ei voi vaatia äitiä esimerkiksi puoli-istuvaan asentoon -Kivunlievitystä annetaan jos sitä pyydetään. Kivunlivityksen antamattomuutta ei voi missään tapauksessa perustella esim kiirellä. Se ei ole äidin vika Eli, kuten joku jo saattoi havaita, noissa muutamissa parannusehdotuksissa peräänkuulutetaan kätilöiden lisäksi myös synnytyksen arvoa yhteiskunnassamme. Ei cvoi olla niin, että jotkut naiset joutuvat synnyttämään käytävällä, koska ei ole rahaa palkata lisää kätilöitä tai hankkia tiloja.

kun vasta tällaisen riidan jälkeen sait sanotuksi, mitä ajat takaa???

Minähän ainakin komppaan kaikkia noista. Ihan perusasioita nuo ovat, eikä varmaan yksikään kätilö ole eri mieltä.

Mutta se sitten on jo vähän eri asia, mikä riittää kullekin. Voi olla, että joku ei siinä kaoottisessa tilanteessa ota vastaan yhtään mitään tietoa, kun huutaa kitarisat pullollaan kivusta. Edes yritettävä kumminkin on.

Ja synnytysasentoon vaikuttaa monikin asia, aina ei synnyttäjän toiveisiin voida suostua. Silloinkin pitäisi ehtiä kertoa synnyttäjälle, miksi se puoli-istuva asento sillä kertaa on paras.

Mitä tulee käytävällä synnyttämiseen, niin sellainen lienee myös poikkeustapaus. Ja se kyllä jo sitten vaikuttaa synnytyksen riskeihin laajemminkin, eli siinä palataan tuohon aloituksesi otsikossa olevaan "pääasia, että vauva on terve"- seikkaan.

Olin sen ensimmäisen vuoden lähes psykoosissa, että ei siinä valitukset tullut. mieleen. Ja oikeesti, mitä hyötyä on valituksen teosta? Kätilön kanssa olen myöhemmin jutellut synnytyksestä ja hän oli pahoillaan, mutta valitettavasti anteeksipyyntö ei voi traumaani poistaa. No onneks terapia sitten positi traumani :) ap

Eipä enää toiste olisi äksyillyt synnyttäjille.

Kaipa siellä nyt oli sun miehesikin mukana, miten hän sen tilanteen tulkitsi? Hänkin olisi voinut tehdä valituksen.

on saanut apua ja koko perhe voi paremmin.Fakta kuitenkin on se ettei terve ihminen masennu koskaan mistään.AP on ollut ennen synnytystään ja tunnekylmää kätilö masennukseen taipuvainen ja masennus olisi tod.lauennut riippumatta synnytyksen kulusta.

kun vasta tällaisen riidan jälkeen sait sanotuksi, mitä ajat takaa???

Minähän ainakin komppaan kaikkia noista. Ihan perusasioita nuo ovat, eikä varmaan yksikään kätilö ole eri mieltä.

Niin että jos joku kertoo tulleensa huonosti kohdelluksi niin av:lla oletus on, että hän valehtelee ja häntä ei voi uskoa? Tämä on just sitä samaa lääketieteellistä asennetta tyyliin "ei tää nyt voi sattua" kun toinen kirkuu tuskasta.

on saanut apua ja koko perhe voi paremmin.Fakta kuitenkin on se ettei terve ihminen masennu koskaan mistään.AP on ollut ennen synnytystään ja tunnekylmää kätilö masennukseen taipuvainen ja masennus olisi tod.lauennut riippumatta synnytyksen kulusta.

edelleenkin se oli postraumaattinen oireyhtymä...

ja vaikka kuinka yritätte minusta hullun tehdä, niin sitä en ole nyt enkä ollut ennen synnytystä. En ole siis "masentuneisuuteen taipuva ihminen"

Kätilöt on täydellisiä eikä ne tee virheitä. Sitähän nää ihmiset täällä yrittää sanoa. Ei jeesus, missä on ihmisten oma ajattelukyky?

eikä se, miten joku pohjanmaalainen mamma kokee ap:n synnytyksen. On selvää, että ap koki suuren trauman ja on hienoa, että hän on selvinnyt siitä. Hän penää ainoastaan avoimempaa keskustelua Suomen synnytyskulttuurista, joka tuntuu olevan aika tiukasti määritelty ja jota ei saa kyseenalaistaa. Suomessa synnyttäminen on hyvin medikalisoitu. Kätilöt päättävät ja äidit vikisevät. Se, päättääkö se kätilö ihan oikeasti äidin ja lapsen parhaaksi, on tavallaan sivuseikka, koska se kätilö ei selittele eikä tekojaan selvennä ap:lle. Olisihan nyt selvääkin selvempää, että vaikean synnytyksen jälkeen kätilön olisi pitänyt käydä tapahtumaa läpi. Näin ei ilmeisesti ole tehty. Ap:lle on jäänyt epäselväksi, miksi hänen pyyntöjään ei totetettu ja miksi häntä käskytettiin. Tällöin on lähtökohtaisesti ap:tä kohdeltu väärin. Kyllä hän vähintäänkin ansaitsee selityksen asioihin - varsinkin kun kyse on ekasta synnytyksestä. On siis aivan sama, kuinka moni mamma teistä koki myös vaikean synnytyksen eikä masentunut. Ap:n kokemus on tosi ja ihan yhtä "hyvä" kokemus kuin kenen tahansa teidän omat kokemuksenne. Kätilöt tekevät työtään ja se kyllä näkyy ja kuuluu. Omaa esikoistani synnytin kolmen kätilön vuoron ajan, ja kaikilta pääsi sammakoita suusta. Tuntui ensi synnyttäjästä melkoiselta vähättelyltä, kun pyytelin mielestäni suurissa kivuissa kivunlievitystä, kun kätilö nauroi ja sanoi, että eihän tuo vielä mitään ole. Okei, en siis tuntenut mitään oikeaa kipua... Miehestäni taas tuntui pahalta, kun hän yritti hakea minulle vettä ja kätilö tokaisi tiukasti, että mies istuu persiillään äidin pään vieressä eikä liiku. Just. Ei sitten valokuvattu vauvaa, kun ei sitä kameraakaan saanut hakea. Kätilön tiukka ja jämäkkä tyyli tuntui kuitenkin ihan kohtalaiselta, kun koko homma oli ohi. Toisessa synnytyksessä meni useampi juttu pieleen ja lopulta päädyttiin hätäsektioon lapsen virhetarjonnan vuoksi. Lapsi joutui myös teholle. Kun kyselin kätilöltä, teinkö synnytyksessä jotain väärin, hän totesi tomerasti, että minun ei olisi pitänyt istua siinä keinutuolissa ja nököttää suihkussa alkuvaiheessa, hänhän ehdotti käytävällä kävelyä ja se kuulemma olisi estänyt virhetarjonnan. No niin, juuri tuonhan halusin hormonihöyryissäni kuulla. Että kun kätilö ehdotti kävelyä käytävillä, minä pyytelin ammetta ja kompromissina päädyin suihkuun. Aamutakissani sitten istuskelin keinutuolissa enkä enää sinne käytäville lähtenyt könyämään. Mutta olisi pitänyt, koska juuri siitä oli kiinni lapseni virhetarjonta. Harmi, kun ei voinut juuri silloin sitä kertoa! Pienillä asioilla tehdään synnytyksestä hyvä kokemus. Ja suhteellisen pienillä asioilla se pilataan. Kyllä kätilön ja lääkärinkin pitäisi muistaa, että vaikka heille se on työtä, on siinä asiakkaana ihan oikea ja tunteva ihminen, joka kaipaa tukea ja apua, asiallisia vastauksia mutta myös kannustusta ja kehuja. Suomen synnytyskulttuuri on ahdas ja tupaten täynnä lääkäreiden ja kätilöiden jälkiviisauksia. Paljon voidaan korjata sillä keskustelulla synnytyksen jälkeen, mutta paljon voidaan sillä tuhotakin. Olisi ihan hyvä joskus miettiä vaikka paperille ne asiat, mitä itse haluaisi vastaavassa synnytyksessä tietää ja kuulla. Ei sitten tulisi niin paljon niitä sammakoita.

on sellaisiakin, jotka ovat väärällä alalla.

Toisaalta: aika vaikea on toista tuntematta heti olla samalla aaltopituudella toisen kanssa. Yksi tarvitsee nimenomaan jämäkkää komentelua, koska kokee sen turvalliseksi. Toinen taas kaipaa tosi paljon tietoa. Kolmas tykkäisi ronskista vitsailusta. Jne.

Sille synnyttäjälle kyse on ainutkertaisesta tilanteesta, jota ruotii mielessään jälkikäteen kymmeniä kertoja. Lukee rivien välistä.

Synnytys yleensä käydään lävitse synnyttäjän kanssa, mutta valitettavasti aina se läpikävijä ei ole synnytykseen osallistunut kätilö tai lääkäri, vaikka se onkin tavoitteena. Itse olen molemmista synnytyksistäni huomannut, että vielä parin päivän päästä ei ÄLYÄ kysyä selvitystä kaikkiin asioihin, vaan kysymyksiä voi nousta vielä pitkän ajan päästäkin.

Kannattaa muuten muistaa, että kyllä: joskus äiditkin ovat kohtuuttomia primadonnia. En nyt sano, että ap tai sinä olisitte, mutta heitäkin on olemassa.

Osa naisista suhtautuu synnytykseen kuin spesiaaliin tilauslomaan. Kaikki suunnitellaan etukäteen ja asenne on, että koko synnytyslaitos on olemassa vain ja ainoastaan tätä synnyttäjää varten. Mikään syy ei ole "oikea" tai "aiheellinen", jos synnyttäjä ei saakaan juuri sitä, mitä on etukäteen suunnitellut saavansa. Näitä elämyssynnyttäjiä on kuuleman mukaan yhä enemmän.

Minusta olisi oikeastaan oikein hyvä, jos uudelleensynnyttäjät ja kuka tahansa, jolla on jäänyt ekasta kerrasta jotain kaihertamaan pääsisi halutessaa synnärille lääkärin vastaanotolle käymään synnytyskertomuksensa lävitse. Ainakin minua se auttoi todella paljon ja pidemmän ajan päästä osasi jo kysyäkin asioiden syitä paljon paremmin kuin heti synnytyksen jälkeen.

Hei, miksi tää menee aina väittelyksi? Miksi mun pitää alkaa perustelemaan omia kokemuksianne teille?



Uskokaa tai älkää, mulla oli tässä ihan hyvä ajatus taustalla eikä ollut ketään tarkoitus syyllistää. Enkä ole mielesrtäni syyllistänytkään. Tarkoitus oli puhua synnytyskulttuurista ja sen parantamisesta.



En voi ymmärtää teidän vihaisia reaktioita.



ap

kun vasta tällaisen riidan jälkeen sait sanotuksi, mitä ajat takaa??? Minähän ainakin komppaan kaikkia noista. Ihan perusasioita nuo ovat, eikä varmaan yksikään kätilö ole eri mieltä.

Niin että jos joku kertoo tulleensa huonosti kohdelluksi niin av:lla oletus on, että hän valehtelee ja häntä ei voi uskoa? Tämä on just sitä samaa lääketieteellistä asennetta tyyliin "ei tää nyt voi sattua" kun toinen kirkuu tuskasta.

Kyllä, joku voi ylireagoidakin. Onko se sinulle jotenkin uutinen?

Kun emme tienneet, mitä ap ajoi takaa, aika paha on kommentoida.

Kätilöt on täydellisiä eikä ne tee virheitä. Sitähän nää ihmiset täällä yrittää sanoa. Ei jeesus, missä on ihmisten oma ajattelukyky?

Joo ja toinen asia mitä tässä yritetään sanoa on, että normaali ihminen on umpiterästä eikä traumatisoidu yhtään mistään. Jos joku traumatisoituu, niin se on sen oma vika, mitäs on niin "traumaherkkä"... Kyllä me kovan maailman kasvatit tiedetään, että jotku tunteet ja kunnioitus on silkkaa hippihömppää ja oma häpeänsä jos sellaisia utopistisia kuvitelmia elättelee.

Mihinkään pyyntöihini ei susotuttu, vaan kätilö tyrmäsi kaikki toiveeni ja käskytti minua. Hän oli niin epaempaattinen kuin kätilö vain olla voi.

......

Ja kuinka monta samassa tilanteessa olevaa äitiä onkaan olemassa vai sen takia, ettei kätilöt ja lääkärit kunnioita äitejä synnytyksissä ja kohtele heitä ihmisarvon mukaisesti.

mitä muuta tuo nyt muka oli kuin syyttämistä?

Edelleen: miten miehesi koki sen synnytyksen?

Miksei miehesi tehnyt siitä valitusta, jos sinä et siihen kyennyt (sinänsä ymmärrettävää)?

Hei, miksi tää menee aina väittelyksi? Miksi mun pitää alkaa perustelemaan omia kokemuksianne teille? Uskokaa tai älkää, mulla oli tässä ihan hyvä ajatus taustalla eikä ollut ketään tarkoitus syyllistää. Enkä ole mielesrtäni syyllistänytkään. Tarkoitus oli puhua synnytyskulttuurista ja sen parantamisesta. En voi ymmärtää teidän vihaisia reaktioita. ap

niin hirmu vaikeaa on käydä järkevää keskustelua asiasta. Koska meillä ei kaikilla ole samaa kokemusta kuin sulla, ja vaikka olisikin, voi olla että olisimme käsittäneet sen aivan eri tavalla kuin sinä.

Eli ei ola mahdollista käydä keskustelua, jossa sinä sanot vain "mulla oli kamalaa, pitää parantaa tämä asia" ja kaikki muut vastaa nyökytellen että "joo, niin täytyy" ja tietää tarkalleen mistä puhut, jos sä et kerro kenellekään, millä tavalla sun kokemus tarkalleen oli kamala. Ei mikään uudistus toimi siten, ettei ekaksi keskustella siitä, mikä on nykyisyydessä vialla.

niin ilmeisesti ap:lle olisi ollut kivempaa synnyttää kuollut vauva, kunhan synnytyskokemus olisi ollut lämpöisempi.



En siis oikein ymmärtänyt aloituksen pointtia. Mutta ilmeisesti ap viittaa johonkin muuhun ketjuun, jota en ole lukenut. Ap:n aloitus ei kuitenkaan mitenkään muuttanut ajatustani siitä, että todellakin tärkeintä on se, että vauva syntyy elossa ja aina parempi jos vielä terveenäkin.

Mihinkään pyyntöihini ei susotuttu, vaan kätilö tyrmäsi kaikki toiveeni ja käskytti minua. Hän oli niin epaempaattinen kuin kätilö vain olla voi.

......

Ja kuinka monta samassa tilanteessa olevaa äitiä onkaan olemassa vai sen takia, ettei kätilöt ja lääkärit kunnioita äitejä synnytyksissä ja kohtele heitä ihmisarvon mukaisesti.

mitä muuta tuo nyt muka oli kuin syyttämistä?

Edelleen: miten miehesi koki sen synnytyksen?

Miksei miehesi tehnyt siitä valitusta, jos sinä et siihen kyennyt (sinänsä ymmärrettävää)?

Rakentava kesustelu ei ole syyllistämistä. Syyllistämistä ei ole myöskään se, jos antaa jostakin palvelusta negatiivista palautetta. Sen sijaan sinun kirjoitustyyli on kyllä suoraan sanottuna aika syyllistävä.