Lue keskustelun säännöt.
Te jotka sanotte: "Tärkeintä, että vauva syntyy tterveenä ja elossa"
24.10.2011 |
Kyllä, olette oikeassa. Onhan se tietysti tärkeää, että vauva on terve ja elossa, mutta miksi vähättelette äoidin kokemaa?
Tässä oma tarinani, toivottavasti joku ymmmärtää, ettei terve ja elossa oleva vauva ole tae onnellisuudesta.
Synnytyksestäni on jo vuosia aikaa ja koin sen erittäin traumaattiseksi. Synnytys oli pitkä ja kivulias. Pahinta synnytyksessäni kuitenkin oli se, ettei minulle kerrottu mitään synnytyksen kulusta, kätilö teki kaiken omaan päänsä mukaan kysymättä minulta mitään. Mihinkään pyyntöihini ei susotuttu, vaan kätilö tyrmäsi kaikki toiveeni ja käskytti minua. Hän oli niin epaempaattinen kuin kätilö vain olla voi. Tunsin itseni esineeksi, jonka avulla saadaan uusi veronmaksaja.
Lapsen synnyttyä kaikki ei lähtenytkään ihan normaalisti liikkeelle. En kokenut vuoteen synnytykseni jälkeen olevani lapsen äiti. Tuntui, että joku olento on lähtenyt mukaani sairaalasta. Synnytys tuli painajaisina mieleeni ja se rajoitti myös tavallista arkielämää.
Usein kun olimme vauvan kannsa kahdestaan kotona, minä itkin. Vauva tietysti näki tämän kaiken. En osannut myöskään hymyillä vauvalle, tosin joskus muistan hymyilleeni velvollisuuden tunnosta.
Huomasin myös sen, että kun minulla oli paha olo, vauvakin oli toisenlainen. Kun minulla oli pahempi masennuskausi, vauvani nukkui huonommin kuin yleensä. Hän söi myös vähemmän ja jopa laihtui.
Pahimpina aikoina, kun mieheni tuli töistä kotiin, hän otti koko vastuun vavastamme, jotta minä saan levätä. Eipä ollut siis helppoa miehellänikään näinä aikoina. Hän oli erittäin väsynyt ja hänen työnsä myös kärsivät tästä tilanteestamme.
Olin ajatellut, että vauvamme on ehkä astetta totisempi kaveri kuin lapset yleensä. Totisuus johtui kuitenkin minun huonosta olostani. Lpaseni oireili siis käytöksestäni ja masennuksestani!
Lopulta päädyin omaksi, lapseni ja mieheni onneksi terapiaan. Terapia oli raskas kokemus, mutta lopulta kannattava. Pikku hiljaa minulta tippui joku käsittämättömän raskas taakka harteiltani. Pian pystyin jo hengittämään vapaasti ja jopa hymyilemään.
Kun aloin parnatua, huomasin myös vauvassame ihania uusia piirteitä. Hänkin oli alkanut hymyillä entistä enemmän ja pyöristyi ihanaksi taaperoksi. Aloin rakastaa häntä ihan huomaamatta. Hän antoi munlle iloa elämään!
Nyt mietinkin, mitä meille olisi tapahtunu, jos en oilisi koskaan päässyt tuonne terapiaan. Ja kuinka monta samassa tilanteessa olevaa äitiä onkaan olemassa vai sen takia, ettei kätilöt ja lääkärit kunnioita äitejä synnytyksissä ja kohtele heitä ihmisarvon mukaisesti. Suoraan sanottuna olen huolissani siitä, jos ihmisten käsitysten mukaan suomalaisessa synnytyskulttuurissa ei ole mitään parannettavaa.
Valitettavasti olen myös joutunut lukemaan ikävämpiäkin tarinoita äideistä ja lapsista. Paha olo on mennyt niin pitkälle, ettei äiti ole nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin tappaa itsensä ja lapsensa.
Se, että äiti kokee hyvän synnytyksen ei ole pelkästään äidin etu. Se on myöskin lapsen, aviomiehen ja lopulta koko yhteiskunnan etu. Yhteiskunnan ei tarvitsisi kustantaa kalliita terapioita, koska niihin ei olisi tarvetta. Ja mikä tärkeintä, kaikki lapset saisivat hyvät lähtökohdat elämään, jos heidän äitinsä olisivat kunnossa.
Sairas ihminen ei voi huolehtia lapsesta, saatika antaa hänelle hellyyttä tai rakkautta.
Kommentit (126)
asiakaslähtöiseen kohteluun, mutta ei mahda mitään, silti ap kuulostaa minusta aika neuroottiselta.
Katsokaa nyt vaikka tv-uutisia. Nyt just tulee juttu Turkin maanjäristyksestä. Ihmisiä kaivetaan sieltä satimesta raunioista. SELLAISEN kokemuksen jälkeen ymmärrän, että iskee posttraumaattinen stressireaktio.
Mutta ap:lle syntyi terve lapsi ja hän selvisi itse synnytyksestä terveenä. Kätilö oli tyly. Voi kyynel....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mihinkään pyyntöihini ei susotuttu, vaan kätilö tyrmäsi kaikki toiveeni ja käskytti minua. Hän oli niin epaempaattinen kuin kätilö vain olla voi. ...... Ja kuinka monta samassa tilanteessa olevaa äitiä onkaan olemassa vai sen takia, ettei kätilöt ja lääkärit kunnioita äitejä synnytyksissä ja kohtele heitä ihmisarvon mukaisesti.
mitä muuta tuo nyt muka oli kuin syyttämistä? Edelleen: miten miehesi koki sen synnytyksen? Miksei miehesi tehnyt siitä valitusta, jos sinä et siihen kyennyt (sinänsä ymmärrettävää)?
Rakentava kesustelu ei ole syyllistämistä. Syyllistämistä ei ole myöskään se, jos antaa jostakin palvelusta negatiivista palautetta. Sen sijaan sinun kirjoitustyyli on kyllä suoraan sanottuna aika syyllistävä.
Eihän ap sitä antanut, ainoastaan tekee tänne epämääräisen valitusvuodatuksen ja on sitä mieltä, että hänen masennuksensa oli kätilön tylyyden syytä.
asiakaslähtöiseen kohteluun, mutta ei mahda mitään, silti ap kuulostaa minusta aika neuroottiselta.
Katsokaa nyt vaikka tv-uutisia. Nyt just tulee juttu Turkin maanjäristyksestä. Ihmisiä kaivetaan sieltä satimesta raunioista. SELLAISEN kokemuksen jälkeen ymmärrän, että iskee posttraumaattinen stressireaktio.
Mutta ap:lle syntyi terve lapsi ja hän selvisi itse synnytyksestä terveenä. Kätilö oli tyly. Voi kyynel....
HEI SÄ UNOHDIT AFRIKAN NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET!! MMEIDÄN KOKEMUSKET EI OLE MITÄÄN, KOSKA AFRIKASSA ON NE NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET!
Yrittäkää nyt ymmärtää, että asia pitää suhteuttaa siihen vallitsevaan kulttuuriin. Eli Suomessa ei ole sama kuin Turkissa
asiakaslähtöiseen kohteluun, mutta ei mahda mitään, silti ap kuulostaa minusta aika neuroottiselta.
Katsokaa nyt vaikka tv-uutisia. Nyt just tulee juttu Turkin maanjäristyksestä. Ihmisiä kaivetaan sieltä satimesta raunioista. SELLAISEN kokemuksen jälkeen ymmärrän, että iskee posttraumaattinen stressireaktio.
Mutta ap:lle syntyi terve lapsi ja hän selvisi itse synnytyksestä terveenä. Kätilö oli tyly. Voi kyynel....
HEI SÄ UNOHDIT AFRIKAN NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET!! MMEIDÄN KOKEMUSKET EI OLE MITÄÄN, KOSKA AFRIKASSA ON NE NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET!Yrittäkää nyt ymmärtää, että asia pitää suhteuttaa siihen vallitsevaan kulttuuriin. Eli Suomessa ei ole sama kuin Turkissa
Miksi mun pitäisi kertoa sun kaltaiselle idiootille, mikis mun mies ei tehnyt valitusta? Todennäköisesti et ymmärtäisi kuitenkaan. Ja mitä hyötyä olisi valityuksesta. Johan sanoin, että asia käsiteltiin kätilön kanssa kasvotusten. Mulle menee ihan just hermo teidän taukkien kans
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai eikö hän edelleenkään tajua, mistä on kyse?
Kuule, traumatisoidut itsekin, jos tarpeeksi tiukka paikka eteen tulee. Takaan sen. Ei tarvitse olla traumoille herkkä tai taipuvainen.
Synnytys on lisäksi niin yksilöllinen kokemus, että jotkut pääsevät siinä hyvin lähelle omaa sisintään, toiset vähän levittävät haarojaan ja yskäisevät vauvan pihalle siinä sivussa, kun viihdyttää kätilöitä tuhmilla vitseillä. Joillekin nousee paniikki siitä, että ei hallitsekaan omaa kehoaan eikä pysty vaikuttamaan mitenkään tilanteisiin. Joku taas kokee sen turvallisena ja tyytyväisenä antaa muiden päättää ja tehdä.
Samasta kokemuksesta toinen voi saada trauman ja toinen ei. Silti se ensimmäinen ei ole sen enempää traumoihin taipuvainen vaan hänelle se kokemus oli pysäyttävä, sille toiselle ei.
Minusta ap:n nostama keskustelunaihe on tarpeellinen enkä käsitä, miksi täällä vängätään juuri ap:n kokemuksista ikään kuin se olisi asian ydin. Ennemminkin pitäisi pohtia hyviä ja huonoja synnytyskokemuksia ja löytää niitä keinoja, joilla synnytyksistä tehdään hyviä kokemuksia kaikille.
Minusta hyviä ideoita ovat:
- halutessaan jokainen synnyttäjä pääsee esim. 3-8 viikon päästä synnytyksestä kätilön ja lääkärin juttusille
- synnytys käydään läpi myös heti sekä isän että äidin kanssa
- itse synnytyksessä ei tyrmätä mitään suoralta kädeltä ilman selityksiä vaan kerrotaan syyt, miksi jokin ei onnistu
- äidin toiveita kunnioitetaan. Jos niitä on mahdoton järjestää, niin ei nyrpistellä nenää ja tuhahdella vaan pyritään keskusteluyhteyteen ja ehdottamaan vaihtoehtoja. Esim. kun pyysin ammetta, kätilö selitti, miksi se ei käy ja ehdotti suihkua. Loistavaa!
- toisen tuntemuksia ja kokemuksia ei vähätellä
- myös kätilöt ja lääkärit voivat pyytää anteeksi, jos tuntuu siltä, että se on tarpeen tai auttaa äidin olotilaa
Minusta on tärkeintä että lapsi on terve ja elossa sen LAPSEN ITSENSÄ TAKIA ei sen takia että äipällä on hyvä mieli.
Se kantava ajatus puuttui siinä mielessä että nuo asiat eivät liity millään toisiinsa ja luulisi sinunkin viimeistään tuossa vaiheessa tajuavan kuinka hienoa todella on että lapsesi on TERVE,muuten olisit varmaan jo suljetulla tms
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on tärkeintä että lapsi on terve ja elossa sen LAPSEN ITSENSÄ TAKIA ei sen takia että äipällä on hyvä mieli.
Joo ja se lapsihan kuolee jos äitiin suhtaudutaan inhimillisesti esim. kertomalla mitä tehdään. Näinhän se menee tosiaan, aika pätevä argumentti.
Minusta on tärkeintä että lapsi on terve ja elossa sen LAPSEN ITSENSÄ TAKIA ei sen takia että äipällä on hyvä mieli.
Se kantava ajatus puuttui siinä mielessä että nuo asiat eivät liity millään toisiinsa ja luulisi sinunkin viimeistään tuossa vaiheessa tajuavan kuinka hienoa todella on että lapsesi on TERVE,muuten olisit varmaan jo suljetulla tms
No mitäpä luulet, oisinko ollu vähemmän masentunut jos lapseni olisi kuollut? Ihanko tosissasi kysyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asiakaslähtöiseen kohteluun, mutta ei mahda mitään, silti ap kuulostaa minusta aika neuroottiselta. Katsokaa nyt vaikka tv-uutisia. Nyt just tulee juttu Turkin maanjäristyksestä. Ihmisiä kaivetaan sieltä satimesta raunioista. SELLAISEN kokemuksen jälkeen ymmärrän, että iskee posttraumaattinen stressireaktio. Mutta ap:lle syntyi terve lapsi ja hän selvisi itse synnytyksestä terveenä. Kätilö oli tyly. Voi kyynel....
HEI SÄ UNOHDIT AFRIKAN NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET!! MMEIDÄN KOKEMUSKET EI OLE MITÄÄN, KOSKA AFRIKASSA ON NE NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET! Yrittäkää nyt ymmärtää, että asia pitää suhteuttaa siihen vallitsevaan kulttuuriin. Eli Suomessa ei ole sama kuin Turkissa
asiakaslähtöiseen kohteluun, mutta ei mahda mitään, silti ap kuulostaa minusta aika neuroottiselta. Katsokaa nyt vaikka tv-uutisia. Nyt just tulee juttu Turkin maanjäristyksestä. Ihmisiä kaivetaan sieltä satimesta raunioista. SELLAISEN kokemuksen jälkeen ymmärrän, että iskee posttraumaattinen stressireaktio. Mutta ap:lle syntyi terve lapsi ja hän selvisi itse synnytyksestä terveenä. Kätilö oli tyly. Voi kyynel....
HEI SÄ UNOHDIT AFRIKAN NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET!! MMEIDÄN KOKEMUSKET EI OLE MITÄÄN, KOSKA AFRIKASSA ON NE NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET! Yrittäkää nyt ymmärtää, että asia pitää suhteuttaa siihen vallitsevaan kulttuuriin. Eli Suomessa ei ole sama kuin Turkissa
Miksi mun pitäisi kertoa sun kaltaiselle idiootille, mikis mun mies ei tehnyt valitusta? Todennäköisesti et ymmärtäisi kuitenkaan. Ja mitä hyötyä olisi valityuksesta. Johan sanoin, että asia käsiteltiin kätilön kanssa kasvotusten. Mulle menee ihan just hermo teidän taukkien kans
joten se on ihan turha sanoa, että se korvaa valituksen.
Siksi tässä on olennaista se, miten miehesi tulkitsi asian, koska jos sen mielestä homma meni ihan ok, sä OLET vauhko ja mental case.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa että olet saanut apua terapiasta. Onnea jatkoon.
Vai eikö hän edelleenkään tajua, mistä on kyse? Kuule, traumatisoidut itsekin, jos tarpeeksi tiukka paikka eteen tulee. Takaan sen. Ei tarvitse olla traumoille herkkä tai taipuvainen. Synnytys on lisäksi niin yksilöllinen kokemus, että jotkut pääsevät siinä hyvin lähelle omaa sisintään, toiset vähän levittävät haarojaan ja yskäisevät vauvan pihalle siinä sivussa, kun viihdyttää kätilöitä tuhmilla vitseillä. Joillekin nousee paniikki siitä, että ei hallitsekaan omaa kehoaan eikä pysty vaikuttamaan mitenkään tilanteisiin. Joku taas kokee sen turvallisena ja tyytyväisenä antaa muiden päättää ja tehdä. Samasta kokemuksesta toinen voi saada trauman ja toinen ei. Silti se ensimmäinen ei ole sen enempää traumoihin taipuvainen vaan hänelle se kokemus oli pysäyttävä, sille toiselle ei. Minusta ap:n nostama keskustelunaihe on tarpeellinen enkä käsitä, miksi täällä vängätään juuri ap:n kokemuksista ikään kuin se olisi asian ydin. Ennemminkin pitäisi pohtia hyviä ja huonoja synnytyskokemuksia ja löytää niitä keinoja, joilla synnytyksistä tehdään hyviä kokemuksia kaikille. Minusta hyviä ideoita ovat: - halutessaan jokainen synnyttäjä pääsee esim. 3-8 viikon päästä synnytyksestä kätilön ja lääkärin juttusille - synnytys käydään läpi myös heti sekä isän että äidin kanssa - itse synnytyksessä ei tyrmätä mitään suoralta kädeltä ilman selityksiä vaan kerrotaan syyt, miksi jokin ei onnistu - äidin toiveita kunnioitetaan. Jos niitä on mahdoton järjestää, niin ei nyrpistellä nenää ja tuhahdella vaan pyritään keskusteluyhteyteen ja ehdottamaan vaihtoehtoja. Esim. kun pyysin ammetta, kätilö selitti, miksi se ei käy ja ehdotti suihkua. Loistavaa! - toisen tuntemuksia ja kokemuksia ei vähätellä - myös kätilöt ja lääkärit voivat pyytää anteeksi, jos tuntuu siltä, että se on tarpeen tai auttaa äidin olotilaa
sairauksille. Eikä siinä ole mitään hävettävää tai "hullua".
Itse synnytin kaksi päivää ja ponnistuskin kesti melkein kaksi tuntia. Ihan oli hilkulla, että saatiin vauva elävänä ulos imukupin avulla. Repesin pahasti ja tarvitsin paljon lisäverta.
Kyllä minäkin sitä halusin läpikäydä lääkärin kanssa. Mutta toisin kuin kenties ap, minä en kokenut, että tapahtunut oli jokun muun tai ylipäätään kenenkään syy.
Minä taas ehdotan, että kaikille pitäisi varata halutessaan aika läpikäydä kertaalleen synnytys lääkärin kanssa koska tahansa. Itse halusin sen mahdollisuuden toista odottaessani ja sainkin sen, pelkopolin kautta. Mutta kaikilla pitäisi olla se mahdollisuus.
Ja toki: jos kätilö ehtii, olisi ideaalia, että hän selittäisi mitä tapahtuu ja miksi jotain toivetta ei voida toteuttaa. Joskus moisia selityksiä ei kuitenkaan siinä tilanteessa ehditä antaa.
Se, miten kätilö reagoi ON aina kahdensuuntaista viestintää, se pitää muistaa. Miten synnyttäjä reagoi ja sekin vielä, miten hän kätilöä tulkitsee. Siinä synnyttäjä on hyvin herkässä mielentilassa ja helposti ylitulkitsee toisen ilmeitä. Outohan se kätilökin hänelle on ihmisenä, joten ei ole mikään ihme, että kivun ja jännityksen keskellä tulee väärintulkintoja puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ap:n kanssa samankaltainen kokemus. Vaikea imukuppiin päättynyt synnytys, jonka aikana mua kohdeltiin tylysti. Kätilö oli kylmä ja epäempaattinen ja lääkäri epävarma. Tämä oli myös miehen kokemus asiasta. Jälkeenpäin mun kanssani ei edes keskusteltu synnytyksestä, enkä tiennyt esikoisen ollessa kyseessä, että yleensä tavallinenkin synnytys käydään synnyttäjän kanssa läpi. Jäin yksin traumojeni kanssa ja ajattelin olleeni vain huono äiti ja synnyttäjä, jonka vuoksi kaikki meni pieleen.
Toipuminen fyysisesti ja henkisesti kesti pitkään. Vauva tuntui myös musta hyvin vieraalta ja kiintyminen lapseen kesti kauan.
Toisen raskauden aikana kävin pelkopolilla purkamassa ensimmäisen synnytyksen jättämiä traumoja. Synnytys oli sitten aikanaan pitkä ja kivulias, mutta kohtelu kätilöiden osalta oli empaattista ja kannustavaa. Mulla jäi synnytyksestä hyvä olo ja lapsi tuntui heti rakkaalta.
Kyllä edelleenkin olen sitä mieltä, että traumaattinen synnytys jossa kohtelu oli epäasiallista vaikutti mielenterveyteeni ja suhteeseeni ensimmäiseeni lapseen. Äidin mieli on synnytyksen jälkeen ja pikkuvauva-aikana muutenkin erityisen herkkä ja vaikea synnytys huonoine kohteluineen voi todella murtaa mieltä. Toisen vauvan kohdalla normaalimpi synnytys ja ihana kohtelu kätilöiden taholta taas sai aikaan aivan erilaisen aloituksen äiti-lapsi suhteelle ja uudelle elämäntilanteelle.
Jos itse on saanut vain hyvää kohtelua ja normaaleja synnytyksiä, voi olla vaikea kuvitella millainen merkitys niillä saattaa olla tuota herkkää elämänvaihetta läpikäydessä. Ei näistä asioista pidä vaieta vaan jokaisella tulisi olla oikeus saada asiallista ja hyvää hoitoa synnytyksen aikana.
Hienoa että olet saanut apua terapiasta. Onnea jatkoon.
Kiitos!
asiakaslähtöiseen kohteluun, mutta ei mahda mitään, silti ap kuulostaa minusta aika neuroottiselta. Katsokaa nyt vaikka tv-uutisia. Nyt just tulee juttu Turkin maanjäristyksestä. Ihmisiä kaivetaan sieltä satimesta raunioista. SELLAISEN kokemuksen jälkeen ymmärrän, että iskee posttraumaattinen stressireaktio. Mutta ap:lle syntyi terve lapsi ja hän selvisi itse synnytyksestä terveenä. Kätilö oli tyly. Voi kyynel....
HEI SÄ UNOHDIT AFRIKAN NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET!! MMEIDÄN KOKEMUSKET EI OLE MITÄÄN, KOSKA AFRIKASSA ON NE NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET! Yrittäkää nyt ymmärtää, että asia pitää suhteuttaa siihen vallitsevaan kulttuuriin. Eli Suomessa ei ole sama kuin Turkissa
Miksi mun pitäisi kertoa sun kaltaiselle idiootille, mikis mun mies ei tehnyt valitusta? Todennäköisesti et ymmärtäisi kuitenkaan. Ja mitä hyötyä olisi valityuksesta. Johan sanoin, että asia käsiteltiin kätilön kanssa kasvotusten. Mulle menee ihan just hermo teidän taukkien kans
joten se on ihan turha sanoa, että se korvaa valituksen.Siksi tässä on olennaista se, miten miehesi tulkitsi asian, koska jos sen mielestä homma meni ihan ok, sä OLET vauhko ja mental case.
Sanoo hän, kuka aiemmin niin paasasi, että syyllistäminen on väärin. Heheh. Teit itsestäsi aika naurunalaisen
sairauksille. Eikä siinä ole mitään hävettävää tai "hullua". Itse synnytin kaksi päivää ja ponnistuskin kesti melkein kaksi tuntia. Ihan oli hilkulla, että saatiin vauva elävänä ulos imukupin avulla. Repesin pahasti ja tarvitsin paljon lisäverta. Kyllä minäkin sitä halusin läpikäydä lääkärin kanssa. Mutta toisin kuin kenties ap, minä en kokenut, että tapahtunut oli jokun muun tai ylipäätään kenenkään syy. Minä taas ehdotan, että kaikille pitäisi varata halutessaan aika läpikäydä kertaalleen synnytys lääkärin kanssa koska tahansa. Itse halusin sen mahdollisuuden toista odottaessani ja sainkin sen, pelkopolin kautta. Mutta kaikilla pitäisi olla se mahdollisuus. Ja toki: jos kätilö ehtii, olisi ideaalia, että hän selittäisi mitä tapahtuu ja miksi jotain toivetta ei voida toteuttaa. Joskus moisia selityksiä ei kuitenkaan siinä tilanteessa ehditä antaa. Se, miten kätilö reagoi ON aina kahdensuuntaista viestintää, se pitää muistaa. Miten synnyttäjä reagoi ja sekin vielä, miten hän kätilöä tulkitsee. Siinä synnyttäjä on hyvin herkässä mielentilassa ja helposti ylitulkitsee toisen ilmeitä. Outohan se kätilökin hänelle on ihmisenä, joten ei ole mikään ihme, että kivun ja jännityksen keskellä tulee väärintulkintoja puolin ja toisin.
ma luulen muuten, etta yksi ongelma tassa keskustelussa on se, etta ap toisaalta peraankuuluttaa oikeutta saada myotatuntoa subjektiiviseen pahaanoloonsa ilman selittelyja sen syista - joka hanelle suotakoon - mutta toisaalta haluaa muuttaa yhteiskuntaa ja yhteisia toimintatapoja samaan aikaan. Molemmat ovat ihan oikeutettuja lahtokohtia, mutteivat sovi samaan tilanteeseen. Subjektiiviseen pahaanoloon voi saada ehdotonta myotatuntoa laheisiltaan, jotka tuntevat ap:n ja valittavat hanesta ihan vaan omana itsenaan, eivatka kaipaa selityksia, tai sitten maksetusti terapiasta (ainakin osittain). Yhteiskuntaa taas voi muuttaa (ja vieraampien ihmisten kanssa keskustella asiasta) analysoimalla ongelmien syita, pyrkimaan loytamaan yhtalaisyyksia ja eroja vaestotasolla eri ihmisten kokemuksista jne. Yhteiskuntaa ei voi muuttaa yhden yksilon subjektiivisen kokemuksen perusteella, mutta vaestotason kokemusten voi.
asiakaslähtöiseen kohteluun, mutta ei mahda mitään, silti ap kuulostaa minusta aika neuroottiselta. Katsokaa nyt vaikka tv-uutisia. Nyt just tulee juttu Turkin maanjäristyksestä. Ihmisiä kaivetaan sieltä satimesta raunioista. SELLAISEN kokemuksen jälkeen ymmärrän, että iskee posttraumaattinen stressireaktio. Mutta ap:lle syntyi terve lapsi ja hän selvisi itse synnytyksestä terveenä. Kätilö oli tyly. Voi kyynel....
HEI SÄ UNOHDIT AFRIKAN NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET!! MMEIDÄN KOKEMUSKET EI OLE MITÄÄN, KOSKA AFRIKASSA ON NE NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET! Yrittäkää nyt ymmärtää, että asia pitää suhteuttaa siihen vallitsevaan kulttuuriin. Eli Suomessa ei ole sama kuin Turkissa
Miksi mun pitäisi kertoa sun kaltaiselle idiootille, mikis mun mies ei tehnyt valitusta? Todennäköisesti et ymmärtäisi kuitenkaan. Ja mitä hyötyä olisi valityuksesta. Johan sanoin, että asia käsiteltiin kätilön kanssa kasvotusten. Mulle menee ihan just hermo teidän taukkien kans
joten se on ihan turha sanoa, että se korvaa valituksen.Siksi tässä on olennaista se, miten miehesi tulkitsi asian, koska jos sen mielestä homma meni ihan ok, sä OLET vauhko ja mental case.
Missä vaiheessa mä olen sanonut, että mieheni mielestä kaikki meni ok? Oletko sinä muuten niitä naisia, joiden mielestä ainut oikea mielipide tulee miehen suusta? Mutta mitäpä mä edes sun kanssa tästä väittelen. Ja muuten, mikä sä sitten olet, jos et vauhkooja? ;)
ap
asiakaslähtöiseen kohteluun, mutta ei mahda mitään, silti ap kuulostaa minusta aika neuroottiselta. Katsokaa nyt vaikka tv-uutisia. Nyt just tulee juttu Turkin maanjäristyksestä. Ihmisiä kaivetaan sieltä satimesta raunioista. SELLAISEN kokemuksen jälkeen ymmärrän, että iskee posttraumaattinen stressireaktio. Mutta ap:lle syntyi terve lapsi ja hän selvisi itse synnytyksestä terveenä. Kätilö oli tyly. Voi kyynel....
HEI SÄ UNOHDIT AFRIKAN NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET!! MMEIDÄN KOKEMUSKET EI OLE MITÄÄN, KOSKA AFRIKASSA ON NE NÄLKÄÄ NÄKEVÄT LAPSET! Yrittäkää nyt ymmärtää, että asia pitää suhteuttaa siihen vallitsevaan kulttuuriin. Eli Suomessa ei ole sama kuin Turkissa
Miksi mun pitäisi kertoa sun kaltaiselle idiootille, mikis mun mies ei tehnyt valitusta? Todennäköisesti et ymmärtäisi kuitenkaan. Ja mitä hyötyä olisi valityuksesta. Johan sanoin, että asia käsiteltiin kätilön kanssa kasvotusten. Mulle menee ihan just hermo teidän taukkien kans
joten se on ihan turha sanoa, että se korvaa valituksen. Siksi tässä on olennaista se, miten miehesi tulkitsi asian, koska jos sen mielestä homma meni ihan ok, sä OLET vauhko ja mental case.
Sanoo hän, kuka aiemmin niin paasasi, että syyllistäminen on väärin. Heheh. Teit itsestäsi aika naurunalaisen
kas siinäpä se iso ero. Minä kyseenalaistan. En tiedä, onko ap vauhko vai ei, vaan kysyn.
Jos miehensä ei nähnyt tilannetta ollenkaan niin pahana, niin väistämättä siitä nousee tulkinta, että ap ylireagoi. Mites itse tulkitsisit?
joo et näköjään ymmärtänyt paljon muutakaan