Lue keskustelun säännöt.
Te jotka sanotte: "Tärkeintä, että vauva syntyy tterveenä ja elossa"
24.10.2011 |
Kyllä, olette oikeassa. Onhan se tietysti tärkeää, että vauva on terve ja elossa, mutta miksi vähättelette äoidin kokemaa?
Tässä oma tarinani, toivottavasti joku ymmmärtää, ettei terve ja elossa oleva vauva ole tae onnellisuudesta.
Synnytyksestäni on jo vuosia aikaa ja koin sen erittäin traumaattiseksi. Synnytys oli pitkä ja kivulias. Pahinta synnytyksessäni kuitenkin oli se, ettei minulle kerrottu mitään synnytyksen kulusta, kätilö teki kaiken omaan päänsä mukaan kysymättä minulta mitään. Mihinkään pyyntöihini ei susotuttu, vaan kätilö tyrmäsi kaikki toiveeni ja käskytti minua. Hän oli niin epaempaattinen kuin kätilö vain olla voi. Tunsin itseni esineeksi, jonka avulla saadaan uusi veronmaksaja.
Lapsen synnyttyä kaikki ei lähtenytkään ihan normaalisti liikkeelle. En kokenut vuoteen synnytykseni jälkeen olevani lapsen äiti. Tuntui, että joku olento on lähtenyt mukaani sairaalasta. Synnytys tuli painajaisina mieleeni ja se rajoitti myös tavallista arkielämää.
Usein kun olimme vauvan kannsa kahdestaan kotona, minä itkin. Vauva tietysti näki tämän kaiken. En osannut myöskään hymyillä vauvalle, tosin joskus muistan hymyilleeni velvollisuuden tunnosta.
Huomasin myös sen, että kun minulla oli paha olo, vauvakin oli toisenlainen. Kun minulla oli pahempi masennuskausi, vauvani nukkui huonommin kuin yleensä. Hän söi myös vähemmän ja jopa laihtui.
Pahimpina aikoina, kun mieheni tuli töistä kotiin, hän otti koko vastuun vavastamme, jotta minä saan levätä. Eipä ollut siis helppoa miehellänikään näinä aikoina. Hän oli erittäin väsynyt ja hänen työnsä myös kärsivät tästä tilanteestamme.
Olin ajatellut, että vauvamme on ehkä astetta totisempi kaveri kuin lapset yleensä. Totisuus johtui kuitenkin minun huonosta olostani. Lpaseni oireili siis käytöksestäni ja masennuksestani!
Lopulta päädyin omaksi, lapseni ja mieheni onneksi terapiaan. Terapia oli raskas kokemus, mutta lopulta kannattava. Pikku hiljaa minulta tippui joku käsittämättömän raskas taakka harteiltani. Pian pystyin jo hengittämään vapaasti ja jopa hymyilemään.
Kun aloin parnatua, huomasin myös vauvassame ihania uusia piirteitä. Hänkin oli alkanut hymyillä entistä enemmän ja pyöristyi ihanaksi taaperoksi. Aloin rakastaa häntä ihan huomaamatta. Hän antoi munlle iloa elämään!
Nyt mietinkin, mitä meille olisi tapahtunu, jos en oilisi koskaan päässyt tuonne terapiaan. Ja kuinka monta samassa tilanteessa olevaa äitiä onkaan olemassa vai sen takia, ettei kätilöt ja lääkärit kunnioita äitejä synnytyksissä ja kohtele heitä ihmisarvon mukaisesti. Suoraan sanottuna olen huolissani siitä, jos ihmisten käsitysten mukaan suomalaisessa synnytyskulttuurissa ei ole mitään parannettavaa.
Valitettavasti olen myös joutunut lukemaan ikävämpiäkin tarinoita äideistä ja lapsista. Paha olo on mennyt niin pitkälle, ettei äiti ole nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin tappaa itsensä ja lapsensa.
Se, että äiti kokee hyvän synnytyksen ei ole pelkästään äidin etu. Se on myöskin lapsen, aviomiehen ja lopulta koko yhteiskunnan etu. Yhteiskunnan ei tarvitsisi kustantaa kalliita terapioita, koska niihin ei olisi tarvetta. Ja mikä tärkeintä, kaikki lapset saisivat hyvät lähtökohdat elämään, jos heidän äitinsä olisivat kunnossa.
Sairas ihminen ei voi huolehtia lapsesta, saatika antaa hänelle hellyyttä tai rakkautta.
Kommentit (126)
sen verran, että lienee kuitenkin onneksi harvinaista sellainen todellinen "tyly ja ihmisarvoa alentava" kohtelu. Itse en ainakaan tällaiseen ole vuosien työurani aikana törmännyt kätilöiden, kollegoiden tai oman työntekoni yhteydessä.
Sen sijaan jälkeenpäin synnytyksen läpikäynti on varmasti tärkeää, koska varsinkin herkempi äiti tulkitsee asioita helposti negatiivisiksi. Synnytyksen aikaiset tapahtumat on vaikea asettaa muistissaan aikajärjestykseen ja monesti asioita unohtuu täysin äidiltä.
Keskustelin kerran imukuppisynytyksestä synnyttäjän kanssa parin päivän kuluttua, ja hän sanoi, että "olisit voinut kyllä kertoa mitä ja miksi teet, ja sattui ihan kamalasti." Kävin läpi tapahtumat ja kerroin, että AINA poikkeuksetta kerron äidille miksi toimenpide tehdään ja selostan mitä teen. Kerroin, että hän huusi koko ajan "ottakaa se pois, ottakaa se pois, en jaksa enää" ja koitimme kauniisti rauhoitella häntä, minkä jälkeen selitimme mitä tapahtuu. Oli pakko toimia, koska vauvan syke laski. Selitin myös, että vaikka puudutus on, lapsen ulostulo sattuu aina jonkin verran riippumatta siitä, onko imukuppi käytössä vai ei. Keskustelu rauhoitti äitiä huomattavasti, tosin hän teki vielä myöhemmin valituksen episiotomian leikkaamisesta, vaikka sekin hänelle perusteltiin.
Korostaisin äidin omaa asennetta edelleen. Jos uskoo tulevansa julmien kiduttajien kynsiin, on varmasti paha olla.
Minulla ei ollut koskaan mitään pelkoja synnytykseni suhteen ja meninkin sdinne ihan avoimin mielin. Unohdin laittaa tuon aloitukseeni. Mielestäni on aika kohtuutonta syyttää äidin asennetta.
Eikö kätilöt tai muu hoitohenkilökunta tee virheitä? Suomessa ainakin kirjataan enemmän kuni muissa Euroopan maissa hoitovirheitä, vaikka en nyt tätä omaa kokemustani hoitovirheeksi laskekaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niitä jotka näkee liiankin helposti vikaa itsessään, ja niitä jotka hakee aina vikaa muista.
Ap selvästi hakee vikaa synnytystä hoitaneesta kätilöstä. Ehkä synntyys olisi ollut joka tapauksessa hankala, kätilöstä riippumatta.
Itse taas pidin itseäni tosi epäonnistuneena, kun ollut komplikaatioita synnytyksessä, ja koen että henkilökunta on lapseni pelastanut, ja ei haittaa yhtään vaikka ovat joutuneet tekemään minulle nopeassa tahdissa kaikenlaisia toimenpiteitä, joiden paranemisesta jne. olen saanut kärsiä, ja ovat minua joutuneet tiukasti komentelemaan.
Koen että näin he vain pelastivat tilanteen, kun itse olin valittava läähättävä surkimus.
Ei tulisi mieleenkään alkaa heitä syyttämään - jos olisi masentunut, olisi tosiaan masentunut siksi että ITSE olen niin huonosti kestävä.
En hakisi syytä henkilökunnasta.
sen verran, että lienee kuitenkin onneksi harvinaista sellainen todellinen "tyly ja ihmisarvoa alentava" kohtelu. Itse en ainakaan tällaiseen ole vuosien työurani aikana törmännyt kätilöiden, kollegoiden tai oman työntekoni yhteydessä.
Sen sijaan jälkeenpäin synnytyksen läpikäynti on varmasti tärkeää, koska varsinkin herkempi äiti tulkitsee asioita helposti negatiivisiksi. Synnytyksen aikaiset tapahtumat on vaikea asettaa muistissaan aikajärjestykseen ja monesti asioita unohtuu täysin äidiltä.
Keskustelin kerran imukuppisynytyksestä synnyttäjän kanssa parin päivän kuluttua, ja hän sanoi, että "olisit voinut kyllä kertoa mitä ja miksi teet, ja sattui ihan kamalasti." Kävin läpi tapahtumat ja kerroin, että AINA poikkeuksetta kerron äidille miksi toimenpide tehdään ja selostan mitä teen. Kerroin, että hän huusi koko ajan "ottakaa se pois, ottakaa se pois, en jaksa enää" ja koitimme kauniisti rauhoitella häntä, minkä jälkeen selitimme mitä tapahtuu. Oli pakko toimia, koska vauvan syke laski. Selitin myös, että vaikka puudutus on, lapsen ulostulo sattuu aina jonkin verran riippumatta siitä, onko imukuppi käytössä vai ei. Keskustelu rauhoitti äitiä huomattavasti, tosin hän teki vielä myöhemmin valituksen episiotomian leikkaamisesta, vaikka sekin hänelle perusteltiin.
Korostaisin äidin omaa asennetta edelleen. Jos uskoo tulevansa julmien kiduttajien kynsiin, on varmasti paha olla.
Minulla ei ollut koskaan mitään pelkoja synnytykseni suhteen ja meninkin sdinne ihan avoimin mielin. Unohdin laittaa tuon aloitukseeni. Mielestäni on aika kohtuutonta syyttää äidin asennetta.
Eikö kätilöt tai muu hoitohenkilökunta tee virheitä? Suomessa ainakin kirjataan hoitovirheitä enemmän kuni muissa Euroopan maissa, vaikka en nyt tätä omaa kokemustani hoitovirheeksi lukisikaan
ap
Se pointti oli synnytyskulttuurin muuttaminen parempaan suuntaan, ei mun kokemusten vähättely tai niiden vääntäminen vääriksi. Ymmärtäkää, että tää ei ole keneltäkään mitään pois. Ainut asia mitä haluan on se, että jokaisella naisella olisi samanlaiset lähtökohdat synnytykseen Suomessa. Se on aika vähän, mutta sillä saataisiin niin plajon. Ap
Mutta tajuatkos, että jos haluat, että jotakin muuttuu, pitäisi osata ensin kertoa aika havainnollisesti, mikä on vialla.
Sitten vasta voidaan miettiä, mistä se väärä suhtautuminen kumpusi ja miten sitä voisi niin muodoin muuttaa.
Siihen ei tulla koskaan pääsemään, että kaikilla naisilla olisi tasan samanlaiset synnytysolosuhteet. Etäisyydet synnytyssairaaloista vaihtelevat, yksiköiden koot ja resurssit vaihtelevat... eikä ole tarkoituksenmukaistakaan ylläpitää jossakin pienessä yksikössä samanlaisia resursseja kuin vaikkapa Naistenklinikalla, joka hoitaa valtaosan Suomen riskisynnytyksistä ja palvelee satojen tuhansien asukkaiden sairaalapiiriä.
vannoo, ettei missään saa huonoa kohtelua. Herra varjele minua... Olet naurettava, mutta kaikkia maa päällään kantaa.
sen verran, että lienee kuitenkin onneksi harvinaista sellainen todellinen "tyly ja ihmisarvoa alentava" kohtelu. Itse en ainakaan tällaiseen ole vuosien työurani aikana törmännyt kätilöiden, kollegoiden tai oman työntekoni yhteydessä.
Sen sijaan jälkeenpäin synnytyksen läpikäynti on varmasti tärkeää, koska varsinkin herkempi äiti tulkitsee asioita helposti negatiivisiksi. Synnytyksen aikaiset tapahtumat on vaikea asettaa muistissaan aikajärjestykseen ja monesti asioita unohtuu täysin äidiltä.
Keskustelin kerran imukuppisynytyksestä synnyttäjän kanssa parin päivän kuluttua, ja hän sanoi, että "olisit voinut kyllä kertoa mitä ja miksi teet, ja sattui ihan kamalasti." Kävin läpi tapahtumat ja kerroin, että AINA poikkeuksetta kerron äidille miksi toimenpide tehdään ja selostan mitä teen. Kerroin, että hän huusi koko ajan "ottakaa se pois, ottakaa se pois, en jaksa enää" ja koitimme kauniisti rauhoitella häntä, minkä jälkeen selitimme mitä tapahtuu. Oli pakko toimia, koska vauvan syke laski. Selitin myös, että vaikka puudutus on, lapsen ulostulo sattuu aina jonkin verran riippumatta siitä, onko imukuppi käytössä vai ei. Keskustelu rauhoitti äitiä huomattavasti, tosin hän teki vielä myöhemmin valituksen episiotomian leikkaamisesta, vaikka sekin hänelle perusteltiin.
Korostaisin äidin omaa asennetta edelleen. Jos uskoo tulevansa julmien kiduttajien kynsiin, on varmasti paha olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
synnytyskulttuuri on jo aika omaa luokkaansa, voidaanhan me tietysti siirtyä siihen vanhaan aikaan että synnytetään kaikki jossain hemmetin saunassa ilman mitään lääkkeitä, tai miten ois joku amerikan malli missä aika suuri osa jo leikataan ihan vaan ku se on lääkärille niin paljon helpompaa eikä siinä suotta sitten pipsakaan veny...
saanko ap kysyä et minkälaiset odotukset sinulla oli synnytyksen suhteen?? kuinka paljon olit suunnitellut tapahtumaa etukäteen olitko kenties tehnyt jotain toivelistojakin?? minulla oli pitkä ja vaikea synnytys, eikä kukaan minulle kertonut mitä tapahtuu en edes tiennyt että väliliha oli leikattu ennekuin jälkikäteen enkä saanut traumoja en kyllä osannut odottaakaan mitään ku en ollut mitään suunnitellut etukäteen...
Silti mies - joka ei halua tarkastella asiaa tarkemmin tai pohtia esimerkiksi lapsuutensa merkitystä tai geneettistä alttiutta tuolle - tykkää mieluiten syyttää minua masennuksen aiheuttajaksi, koska olen kerran - vuosi sitten sanonut hänelle puolivittumaisen kommentin.
Okei, nyt selkisi miksi olet niin vankasti tuolla kannalla. Se ei nyt kuitenkaan liity siihen, etteikö synnytys voisi aiheuttaa ihan oikeita traumoja. Sinä taidat nyt purkaa tuota omaa ongelmaasi tähän. Ymmärrän kyllä sinänsä tuon mitä sanot masentuneen taipumuksesta, mutta se ei edelleenkään mielestäni liity tähän. Ihmisillä on NIIN paljon juuri tuollaisia huonoja kokemuksia synnytyksistä, että en oikein jaksa uskoa että kyse on vain masentuneista, jotka tykkäävät syytellä kaikkia muuta paitsi itseään. Johan täälläkin on moneen kertaan syyllistetty traumatisoitunut sen sijaan, että voitaisiin puhua siitä mikä siinä synnytyskulttuurissa on pielessä.
Ja mielestäni on ihan ok puhua tietynlaisesta synnytyskulttuurista. Eihän siinä tietenkään sitä kielletä, etteikö hienosti suhtautuviakin ammattilaisia olisi. Niitä huonosti suhtautuvia vaan tuntuu olevan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei kätilöistä ja lääkäreistä saa sanoa mitään pahaa? Kuten ap jo sanoi, Suomessa tehdään aika paljon hoitovirheitä. Syytäkin siis on vähän kritisoida hoitohenkilökunnan käytöstä.
Se ei ole mielestäni oleellsta vaan se, miten minua siellä kohdeltiin. Ja mielestäni aloituksestani tulee hyvin esille tuo seikka ap
Et kerro kunnolla sitä, miten sinua kohdeltiin. Sinusta tuntuu, että huonosti, mutta mitä on sinun mielestäsi "huonosti" konkreettisesti?
Luepa tuo lääkärin kirjoitus tuossa. Synnyttävä nainen muistaa ja tulkitsee asioita aika toisin kuin muut läsnäolijat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silti mies - joka ei halua tarkastella asiaa tarkemmin tai pohtia esimerkiksi lapsuutensa merkitystä tai geneettistä alttiutta tuolle - tykkää mieluiten syyttää minua masennuksen aiheuttajaksi, koska olen kerran - vuosi sitten sanonut hänelle puolivittumaisen kommentin.
Okei, nyt selkisi miksi olet niin vankasti tuolla kannalla. Se ei nyt kuitenkaan liity siihen, etteikö synnytys voisi aiheuttaa ihan oikeita traumoja. Sinä taidat nyt purkaa tuota omaa ongelmaasi tähän. Ymmärrän kyllä sinänsä tuon mitä sanot masentuneen taipumuksesta, mutta se ei edelleenkään mielestäni liity tähän. Ihmisillä on NIIN paljon juuri tuollaisia huonoja kokemuksia synnytyksistä, että en oikein jaksa uskoa että kyse on vain masentuneista, jotka tykkäävät syytellä kaikkia muuta paitsi itseään. Johan täälläkin on moneen kertaan syyllistetty traumatisoitunut sen sijaan, että voitaisiin puhua siitä mikä siinä synnytyskulttuurissa on pielessä. Ja mielestäni on ihan ok puhua tietynlaisesta synnytyskulttuurista. Eihän siinä tietenkään sitä kielletä, etteikö hienosti suhtautuviakin ammattilaisia olisi. Niitä huonosti suhtautuvia vaan tuntuu olevan liikaa.
ja se liittyy täysin tähän. Hän siis sanoi, että masentuneille on tyypillistä projisoida ja etsiä syntipukkia.
AP ei ole kertonut selvästi, mitä synnytyksessä tapahtui, siksi sitä synnytystä on mahdoton meidän kauheasti edes kommentoida. Ikävältä kuulosti, mutta edelleen: hän saattoi itse olla hauraassa mielentilassa, koska harvoin masennus syntyy yhdestä ainokaisesta kokemuksesta.
Hän kumminkin säilyi fyysisesti terveenä ja sai terveen vauvan. Terveelle enemmistölle se kompensoi täysin sen, että joku ei ole kiva tai tilanteenhallinta menetetään hetkeksi.
Miksi tää meni siihen, että mun pitää nyt kaikille alkaa perustelemaan sitä, mikis koin synnytykseni traumaattisena? Eikö se riitä, että kerron kokeneeni traumaattisen synyntyksen, jossa minua kohdeltiin huonosti. Siis ihmisarvoani loukattiin.
aP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei kätilöistä ja lääkäreistä saa sanoa mitään pahaa? Kuten ap jo sanoi, Suomessa tehdään aika paljon hoitovirheitä. Syytäkin siis on vähän kritisoida hoitohenkilökunnan käytöstä.
eihän tässä siitä ole kysymys; miksi ihmeessä kukaan lukisi tätä keskustelua noin rankasti yleistäen? Mielipiteensä pitää kuitenkin osata myös kunnolla perustella.
Tuo hoitovirhejuttu voi olla muuten myös tilastollinen "harha", koska korkeasti koulutettu väestö kuten Suomessa osaa ja uskaltaa tehdä hoitovirhekanteluita enemmän kuin esimerkiksi jossain kehitysmaassa, vaikka siellä objektiivisiä hoitovirheitä voi olla paljon enemmän, mutta ihmiset eivät osaa/uskalla valittaa.
Se ei ole mielestäni oleellsta vaan se, miten minua siellä kohdeltiin. Ja mielestäni aloituksestani tulee hyvin esille tuo seikka ap
Et kerro kunnolla sitä, miten sinua kohdeltiin. Sinusta tuntuu, että huonosti, mutta mitä on sinun mielestäsi "huonosti" konkreettisesti?Luepa tuo lääkärin kirjoitus tuossa. Synnyttävä nainen muistaa ja tulkitsee asioita aika toisin kuin muut läsnäolijat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tää meni siihen, että mun pitää nyt kaikille alkaa perustelemaan sitä, mikis koin synnytykseni traumaattisena? Eikö se riitä, että kerron kokeneeni traumaattisen synyntyksen, jossa minua kohdeltiin huonosti. Siis ihmisarvoani loukattiin.aP
Korostaisin äidin omaa asennetta edelleen. Jos uskoo tulevansa julmien kiduttajien kynsiin, on varmasti paha olla.
Minä olen tyhmyyttäni mennyt toimenpiteeseen nimenomaan luottavaisena, miettimättä sen enempää. Ja sain ihan karmeat traumat siitä pikku yllätyksestä, että toimenpide ei ollutkaan puoliksikaan niin ruusuinen kuin annettiin virallisen tiedon mukaan ymmärtää (ja mikään ei siis sinänsä mennyt vikaan, meni ihan rutiinilla). Se oli kiva mennä "avoimin mielin" operoitavaksi kuulemma niin kivuttomaan toimenpiteeseen, jossa sitten jännästi ei kuitenkaan noteerattu mitenkään, kun huusin tuskasta. Jännä, olisi luullut että se olisi vähän yllättänyt kun kivutonta kuitenkin piti olla. Jäi sellainen tunne, että en voi ikinä enää luottaa lääkäreihin. Vähemmän olisin traumatisoitunut, jos olisin kuvitellut meneväni julmien kiduttajien kynsiin. Ei olisi ainakaan tullut sitä luottamuksen vievää yllätystä. Ja isoin ongelmahan ei ollut siltikään se kipu (mitäs tunsin kipua, oma vika) vaan se, että se sivuutettiin robottimaisen kylmästi.
sen verran, että lienee kuitenkin onneksi harvinaista sellainen todellinen "tyly ja ihmisarvoa alentava" kohtelu. Itse en ainakaan tällaiseen ole vuosien työurani aikana törmännyt kätilöiden, kollegoiden tai oman työntekoni yhteydessä.
Sen sijaan jälkeenpäin synnytyksen läpikäynti on varmasti tärkeää, koska varsinkin herkempi äiti tulkitsee asioita helposti negatiivisiksi. Synnytyksen aikaiset tapahtumat on vaikea asettaa muistissaan aikajärjestykseen ja monesti asioita unohtuu täysin äidiltä.
Keskustelin kerran imukuppisynytyksestä synnyttäjän kanssa parin päivän kuluttua, ja hän sanoi, että "olisit voinut kyllä kertoa mitä ja miksi teet, ja sattui ihan kamalasti." Kävin läpi tapahtumat ja kerroin, että AINA poikkeuksetta kerron äidille miksi toimenpide tehdään ja selostan mitä teen. Kerroin, että hän huusi koko ajan "ottakaa se pois, ottakaa se pois, en jaksa enää" ja koitimme kauniisti rauhoitella häntä, minkä jälkeen selitimme mitä tapahtuu. Oli pakko toimia, koska vauvan syke laski. Selitin myös, että vaikka puudutus on, lapsen ulostulo sattuu aina jonkin verran riippumatta siitä, onko imukuppi käytössä vai ei. Keskustelu rauhoitti äitiä huomattavasti, tosin hän teki vielä myöhemmin valituksen episiotomian leikkaamisesta, vaikka sekin hänelle perusteltiin.
Korostaisin äidin omaa asennetta edelleen. Jos uskoo tulevansa julmien kiduttajien kynsiin, on varmasti paha olla.
Juupa juu. Tässä nyt leimataan äitejä hulluksi. "Ei siellä oikeesti tapahtunu mitään hirveetä, sä vaan naisena vähän YLIREAGOIT". Kyllä ihminen vähemmästäkin raivostuu.
tai jos on, niin toivottavasti jossian Tottijärvellä
Miksi tää meni siihen, että mun pitää nyt kaikille alkaa perustelemaan sitä, mikis koin synnytykseni traumaattisena? Eikö se riitä, että kerron kokeneeni traumaattisen synyntyksen, jossa minua kohdeltiin huonosti. Siis ihmisarvoani loukattiin. aP
olit masentumassa, koit asian varmaan aika eri lailla kuin muut.
Ja hei: jos sä oikeasti peräänkuulutat jotain muutosta, niin totta kai se on aika olennaista tietää, mitä ja miten pitäisi jotain muuttaa!
Todellisuudessa tuollainen piittaamaton ja epäystävällinen käytös on varmasti yksittäistapaus, ei yleinen toimintalinja. Joten ainoa tapa vaikuttaa on valittaa. Kai sä sen teit, ap?
synnytyslääkärin sitten mielestänne pitäisi olla, jos edellä kirjoittanut ei voi olla oikea lääkäri?
Ja mitä vikaa hänen toiminnassaan näette?
Ei siinä kyseenalaisteta kenenkään järkeä. Synnytys on aika primitiivinen tapahtuma johon äiti keskittyy täysin, ei hän välttämättä kuule ja muista kaikkea sen ajalta oikein.
Vaikea varmaan muiden, joilla ei sellaista kokemusta ole, tuntea empatiaa meitä kohtaan, mutta tsemppiä sulle ap ja hienoa että löysit apua :)