Mistä pelottavasta jutusta sinulle jäi traumat lapsuudessasi?

katsomaan Safiiri ja Teräs-jaksoa, jossa oli aiheena -poika yksin kotona-. Muistan vieläkin koko jakson.

- sellainen dallastyyppinen sarja jossa pääosanainen joutui krokotiilin syömäksi

- kun ekalla pakotettiin syömään kylmät silakkapihvit loppuun

- kun ekalla pakotettiin esiintymään joulujuhlassa koko koulun edessä

- pikkukakkosen heikko jää varoitus

- älä hyppää tuntemattomaan veteen tai halvaannuttaisi varoitus



Näistä ainoastaan tuo ensimmäinen ei vaikuta elämääni tällä hetkellä.

Se oli kuin kännissä aina, huh mikä hahmo, puistattaa vieläkin.

Mummoni herätti minut viisivuotiaana puoliltaöin katsomaan Safiiri ja Teräs-jaksoa, jossa oli aiheena -poika yksin kotona-. Muistan vieläkin koko jakson.

Kivikasvojen Dracula- show 70- luvulla. Rakastin Kivikasvoja ja hyvin ymmärsin, että show oli samaa hassuttelua, Jori Dolivo drakulana oli se sama, ihailemani Jori jne, mutta joku juttu tuossa meni liian syvälle.



Näin painajaisia vuosia, pissasin sänkyyn koska en uskaltanut mennä vessaan yöllä, meinasin tukehtua peittojen alle ja toivoin, että saisin vaihtaa osan siitä todella kovasta kuumuudesta peittoni alla osaan aamun kylmyyteen ulkona.



En vieläkään tiedä, mikä ohjelmassa iski, mutta olen oppinut olemaan herkempi oman lapseni ja kavereidensa kanssa. Jos lapseni katsoo tai lukee jotain josta tulee mielestäni huolestuttava reaktio, puutun asiaan heti. Esimerkkinä oopperamusiikki, itse rakastan sitä mutta lastani esim. Aida vaikka ihan taustalla, pelottaa.

Kun olin joku alle 10-vuotias, mummoni asui kerrostalossa. Olin siellä rappukäytävässä serkkuni kanssa listimässä kärpäsiä, joita oli niissä rappukäytävän isoissa ikkunoissa tosi paljon. Serkkupoika sitten kertoi elokuvasta "kärpänen" jossa hänen mukaansa mies muuttui kärpäseksi koska oli tappanut paljon kärpäsiä. (Eihän sen elokuvan juoni ihan niin mennyt, mutta enhän minä sitä silloin tiennyt) :) aloin kuitenkin hysteerisesti pelkäämään ensin kärpäsiä, joita en vahingossakaan enää tappanut, ja lopulta kaikkia hyönteisiä. Nykyäänkin kammoan hyönteisiä, mutta en enää niin hysteerisesti.

Riehuivat ja tönivät.

Kun olin jotain vajaa 10-v naapurin teinipoika oli saanut vara-avaimemme käsiinsä ja käynyt kotonani varastamassa jotain pientä, mm. säästöpossuni. Siitä jäi trauma "kodin häpäisystä", ja pitkään pelästyin myös aina kun joku avasi avaimella ovea tai soitti ovikelloa. Ja pimeällä pelotti että joku tarkkailee ulkoa ikkunoista sisään. Eli aika pikkujuttu syynä, mutta trauma oli tosi epämukava. :( Onneksi meni ohi.

Pelkäsin että heittävät minua jollakin, kiskovat hiuksista tai ottavat tavaroitani. Siksi yritin aina leikkiä kaukana pojista. Opin kyllä nopeasti miten vältän poikien huomion ja sitten en enää niin pelännyt.

niin etten uskaltanut mennä luistelemaan ollenkaan yhtenä talvena.

Pelkäsin sitä poikaa sen jälkeen ja muitakin tappelevia poikia.

Ajattelin että mitä teen jos pyörryn metsään eikä kukaan ole auttamassa. Oli kauhea mahakipu aina kun oli hiihtokilpailut.

joka kertoi leukemiaa sairastavasta tytöstä. Muistan erityisesti kohdan jossa tytölle tehtiin selkäydinpunktio (vai miksi sitä sanotaankaan) Siinä oli vissiin 6 hoitajaa pitämässä kirkuvaa pientä tyttöä aloillaan kun lääkäri työnsi valtavaa neulaa hänen selkärankaansa.

Vieläkin ahdistaa ajatella sitä.

Pelkäsin pitkään että sairastuisin leukemiaan.

He olivat samanikäisiä. Pelkäsin kauheasti heitä, enkä uskaltanut kertoa kotona. Sen jälkeen pelkäsin ja välttelin poikia muutenkin.

Siinä oli todella pelottavia kuvia. Pelkäsin kauan sitä kaappia missä kirjaa säilytettiin.

Ehdoton trauma jäi kaatuvasta puusta, jättiläismäisestä kuusesta. Myös jokainen jo maassa makaava kaatunut puu (jonka kaatumista en edes ole nähnyt) laukaisee ahdistavan tunteen. Pelkään puun kaatuvan talomme päälle, kovat myrskyt sekä salamaniskut pelottavat.



Isäni ilmeisesti havaitsi joskus käytöksessäni jotain ollessani ihan jo aikuisiällä, hänen kysyessään, muistanko kenties sitä isoa kuusta tuossa ihan pihan rajalla..?



Myöhemmässä lapsuudessa Safiiri ja Teräs oli aivan sietämättömän pelottava - silti sitä yritti urheasti katsoa.. "upstairs and downstairs.. upstairs and downstairs.."

hölmö juttu mutta pelkäsin tätini miestä, joka oli valtavan pitkä ja kulmikas-kasvoinen. Hän ei puhu suomea hirveän hyvin, on ruotsinkielinen, joten oli yleensä aika hiljainen. Nykyään ei mitään pelkotiloja aiheuta hänen seuransa, on joku maailman mukavin ihminen.



Twilight Zonessa oli joku ihminen vesitankissa ja sillä näkyi kaikki sisäanatomia. Sanoin isälle etten voi nukkua sen takia, ja hän vielä meni sanomaan "se oli vaan kummitus". Ei ollut siihen mennessä tullut mieleenkään että se pelottava tyyppi olisi vielä kaiken päälle kummituskin. :D

yllättäen nousseessa myrskyssä. Kammoan kaikenlaista veneilyä yhä edelleen!

sain "traumat" siitä piirretystä maailman ympäri 80 päivässä, jaksosta jossa prinsessa meinattiin polttaa roviolla!

Samoihin aikoihin katsoin innoissani Hiidenvirtaa ym aikuisten kauhujuttuja eikä tuntunut missään...

- sellainen dallastyyppinen sarja jossa pääosanainen joutui krokotiilin syömäksi

muuten australialainen Paluu Eedeniin -sarja.

Joku mainitsi tietoiskun, jonka aluksi käsi napsautti sormiaan ja kämmeneen syttyi liekki: se tuli telkkarista vielä 80-luvullakin, muistan elävästi, mutten kyllä pelännyt.

Mutta hei: kukaan ei ole maininnut tässä ketjussa erästä hyvin monen lapsen pelkojen lähdettä, nimittäin Noidan käsikirjaa! Oon tavannut todella monta ihmistä, jotka ovat traumatisoituneet syvästi kys. opuksesta, mullakin alkoivat vuosia kestäneet univaivat tuosta.