Miksi naisen ei tarvitse maksaa elatusapua, mutta miehen täytyy?
Istuttiinpa yli 3 vuotta sitten lastenvalvojalla sopimassa lasten huoltoon liittyvistä seikoista.
Pienet lapset, alle 1-vuotias ja toinen 2-vuotias jäivät isän hoitoon, koska äiti ei ollut lainkaan kiinnostunut lapsistaan. Äidin käyttäytyminen sitä luokkaa, että lastenvalvoja SUOSITTELI (varmaan hyvin harvinaista!) yksinhuoltajuutta isille.
Minä eli isän sanoin, että haluan elatusavun ex-vaimolta.
Sitten meni mielenkiintoiseksi: koko sakki, lastenvalvojaa ja exsän lakimiestä myöten katsoivat minua jotenkin kiusaantuneesti ja vaivaantuneesti. Totesin, että MINULLA ON OIKEUS tässä tilanteessa saada elatusapua. Hyvin vastentahtoisesti sitten lastenvalvoja alkoi tekemään papereita.
Kyseli exsän tuloja. Ex valehteli, että ei ole. No, ASIAA TARKISTAMATTA, ihan puheen perusteella lastenvalvoja kirjoitteli sitten Kelan elatusavun mulle, jota siis edelleenkin saan.
Mielenkiintoista on, että ex ei vieläkään maksa lapsista pennin hyrrää ja jo vuosia on kulunut.
Ketään ei kiinnosta, että äiti ei maksa elareita. Siis kun on äiti. Tuli vain mieleen, että jos tilanne olisi toisin päin, niin multa ois elatusapua varmaan hakemassa poliisin voimin.
Miestä ei ikinä päästettäis maksamasta elareita. Muutenkin tää on tyypillistä sukupuolisyrjintää, jota ole saanut kohdata vuosien varrella yh-isinä.
Kommentit (54)
Se, että sun exän on katsottu silloin olevan kyvytön maksamaan elareita ei johdu siitä, että hän on nainen ja äiti. Vaan siitä, että hänellä ei sillä hetkellä ole ollut tuloja. Kun tilanne muuttuu, voit vaatia uutta sopimusta. Ei tässä asiassa ole sukupuolella mitään merkitystä vaan asianosaisten tuloilla ja menoilla.
t.elatusmaksuja maksava äiti
Mieheni maksoi lapsesta reilusti elatuapua, mutta kun sama lapsi sitten muutti meille, lapsesta alettiin maksaa Kelan kautta elatustuki. Tietääkseni äiti ei ole tähän päivään mennessäkään maksanut senttiäkään elatusapua. Tuskin tämä aivan sukupuolisidonnaista voi olla - on paljon isiä, joiden puolesta Kela maksaa. Äitien etävanhemmuus on kuitenki harvinaista ja varmaan he useimmiten ovat ressukoita, joilla ei ole oikein elämä lapasessa. Parempihan se on, että Kela maksaa kuin että kukaan ei maksaisi.
äidin tuloja ja tarvittaessa ehdottavat maksun siirtoa Kelalta äidille.
Kelalta saat ainakin rahat aina ajallaan, toisin voisi olla äidn maksujen laita. Varsinkin, jos äiti (kuten sanoit harvinaista kyllä) on katsottu epäluotettavaksi lähivanhemmaksi.
Veljeni hoitaa lähes koko ajan lapsiaan, mutta ex-vaimo saa elatustuen. Vanhempani ostavat vaatteet ja harrastusvälineet. Veli ei uskalla sanoa asiasta mitään, vaan maksaa kiltisti, että saa olla lasten kanssa. Nainen on niin rahanahne, että alkaisi varmaan olemaan lasten kanssa enemmän, jos menettäisi rahat.
Pointti on se, että lastenvalvojaa ei kiinnostanut tarkastaa exsän tuloja. Jos ois ollut toisin päin, niin veikkaan, että olisi tarkaan syynätty mun tuloja alettu puhumaan isoista elareita (olen hyvätuloinen). Sen sijaan äidin tuloja ei millään tavoin missään vaiheessa ole syynätty.
Lastenvalvojalle oli selvästi outoa kirjoitella elareita miehelle. Teki sen vastentahtoisen oloisesti. Ja tuskin oli ekaa kertaa tekemässä sitä. Siitä mulle tuli tunne, että kyl täs sukupuoli-asennoituminen haisee.
Veljeni hoitaa lähes koko ajan lapsiaan, mutta ex-vaimo saa elatustuen. Vanhempani ostavat vaatteet ja harrastusvälineet. Veli ei uskalla sanoa asiasta mitään, vaan maksaa kiltisti, että saa olla lasten kanssa. Nainen on niin rahanahne, että alkaisi varmaan olemaan lasten kanssa enemmän, jos menettäisi rahat.
määräytymisperusteisiin. Jos lapset elävät ex-vaimon luona niin silloin veli maksaa hänelle riippumatta siitä, viettävätkö lapset isänsä kanssa runsaasti aikaa.
Pointti on se, että lastenvalvojaa ei kiinnostanut tarkastaa exsän tuloja. Jos ois ollut toisin päin, niin veikkaan, että olisi tarkaan syynätty mun tuloja alettu puhumaan isoista elareita (olen hyvätuloinen). Sen sijaan äidin tuloja ei millään tavoin missään vaiheessa ole syynätty.
Lastenvalvojalle oli selvästi outoa kirjoitella elareita miehelle. Teki sen vastentahtoisen oloisesti. Ja tuskin oli ekaa kertaa tekemässä sitä. Siitä mulle tuli tunne, että kyl täs sukupuoli-asennoituminen haisee.
Mutta eivät viranomaiset niistä sulle tiliä tee. Sitä ei edes laki salli.
Tietysti tuhatta yh-isää kohtaan löytyy 10 000 yh-äitiä, mutta lisääntyvässä määrin myös isistä tulee lähivanhempia.
Johtunee ns. tasa-arvon lisääntymisestä, ts. naisistakin alkaa tulemaan samanlaisia itsekeskeisiä-narsisti-kusipäitä kuin mitä monet miehet ovat.
Puuttuu täysin kyky panna pienen lapsen etu oman edun edelle, mikä sitten heijastuu äitiyteen kokonaisuudessaan. Tai itse asiassa äitiyden puuttumiseen meidän tapauksessa.
Lastenvalvoja ei edes puhunut minulle, vaan keskusteli ohitseni suoraan äidille. Pyysin lastenvalvojan vaihtoa, ja näin toimittiin.
Toinen lastenvalvoja (mies) käyttäytyi asiallisesti.
ei vaikuttanut ihan täyspäiseltä, jos kerran yhteishuoltajuutta ei edes suositeltu, eikös yhteishuoltajuus ole nykyään se normi.
Ja jos äiti vaikutti ihan pihalla olevalta, tai muuten sellaiselta, jolle ei lasta voi antaa edes osittain, niin valvojan oli helppo uskoa, ettei ole työkykyinen.
On tosiaan totta, ettei moni mieskään niitä maksuja maksa.
Kyllä minä vaan maksan.
Ja olen yhdelle lapselle etä-äiti.
...ihan toimi. Perusteet elarin määrämiseen äidille täysin olleet olemassa.
Ettekö miehet tiedä, että naiset ja äidit hyvin usein pohjustavat viranomaiskäynnit, jos viranomainen vain antaa siihen mahdollisuuden. Näin he saavat yleensä niskalenkin isästä - tosin joskus käy niin hassusti, että viranomainen huomaakin äidin elämänhallinnan puutteellisuuden jo tässä vaiheessa.
ei maksa elareita, ei myöskään edellisestä suhteesta olevasta lapsesta. Kela ne maksaa jos ei elarivelvollinen. Toisilla vaan ei jäis käteen mitään jos joutuis vielä elarit maksamaan,niin pienet tulot,minkäs teet.
periaatetaso tässä. Edes periaatteessa äidin elatusmaksukykyä ei ole missään vaiheessa ketään kiinnostanut tarkastaa.
Se ei liity mitenkään siihen, että Kela maksaa mulle elarit.
periaatetaso tässä. Edes periaatteessa äidin elatusmaksukykyä ei ole missään vaiheessa ketään kiinnostanut tarkastaa.
Se ei liity mitenkään siihen, että Kela maksaa mulle elarit.
itse sosiaalipuolella töissä ja salassapitosäännökset ovat tosi tiukkoja. Tuossa ylempänä jo sanottiinkin että vaikka tarkistus olisi tehty, lastenvalvoja ei ole velvollinen luovuttamaan tietoa sinulle vaikka tietysti on velvollinen käyttämään sitä oikein päätöksiä tehdessään. Eksäsi tulot eivät kuulu sulle muuten kuin tämän elatustuen määräytymisen osalta.
...saamalla aikaiseksi tukun lastensuojeluilmoituksia. Eli kenties hieman eri strategia, mitä äidit yleensä käyttävät. Hehheh!
Eipä siis ihme, että lapset määrättiin isälle. Lisäksi käyttäytyi hyvin sekopäisesti siellä lastenvalvojalla. Ei
..niin tasan varmasti (täysi työaika) on sellaiset tulot, että niistä pitää maksaa elarit. Elarit itse asiassa määrätään hyvinkin pienistä tuloista huolimatta. Ihan tiedoksi sossutädille...
Ja mä nyt satun kuitenkin tietämään exsän työssäkäynnin, kun sille sen työpaikan petasin. Ja tiedän kyllä palkankin, ei sen puoleen.
Meillä ex-miehen kanssa 2 lasta.
Jätti mut toisen naisen takia. Ovat ihan onnellisia, ja siinähän ovat, mutta...Ovat ryhtyneet yrittäjiksi. Kaikki paperit kivasti naisen nimillä, jolloin ex-mieheni on "työtön". Ei maksa elareita, mutta matkustelevat 2-3 kertaa vuodessa esim. Thaimaa, Jenkit, molemmilla on melkein pakasta vedetty BMW, helvetinmoinen omakotitalo...Ja mies vaan ilkkuu, kun ei tarvii maksaa. Ei kyllä halua nähdäkään lapsiaan, ei sen puoleen.
tai tulot ovat hyvin pienet, niin elatusta ei sitten maksa. Olipa siis mies tai nainen. Tiesitkö että ylimoni mies EI maksa elareita tuomioistuimen päätöksellä tai sitten jättää kylmästi maksamatta?