Karenssia pätkähti, kieltäydyin 150km työmatkasta!

olevaa ketjua urakehityksestä ja lapsista.



Siinä ketjussa kaikki mammat kyllä syyttävät äitiä, kun pitäisi valita työn sijaan lapset ja perhe. Tässä ketjussa taas kuitataan vaan, että "voi voi, mitäs teit lapsia, työt ennen kaikkea!"



Eivät ne lapset sitä ymmärrä, käykö äiti puolipakotettuna kaukana töissä vai luomassa vapaaehtoisesti uraansa. Ihan samalla tavalla pitäisi olla lasten puolella. Eli tässäkin asiassa on kohtuutonta, että äidin työpäivät venyvät liian pitkiksi. Lasten vuoksi!!

Sitäpaitsi siinä on kyse tilanteesta, jossa on PIENIÄ lapsia ja mies yrittäjä...

ilmoittiko ap suoralta kädeltä, ettei halua tätä työtä vai ottiko edes yhteyttä työnantajaan? Olisi nimittäin säästynyt koko karenssiruljanssilta jos olisi ottanut yhteyttä ja jäänyt valitsematta kyseiseen paikkaan...

hakea työpaikkaa 26 km päästä. Kyseessä oli Siwa keskellä ei mitään johon ei kulkenut linja-autoja. Minulla ei ole mahdollisuutta saada ajokorttia. No, olisin voinut käydä haastattelussa pyörällä, tod.näk. joku 1½ tuntia olisi matka yhteen suuntaan. Riippuen vähän siitä että onko tie päällystetty koko matkan vai onko hiekkatietä. Luulen kuitenkin että minua ei olisi valittu tehtävään.



Onneksi sain työpaikan parin kilometrin päästä että en ehtinyt edes sinne työhaastatteluun. Voi olla että talvisin olisi ollut hiukan haastavaa kulkea pyörällä tuollainen matka töihin. Olisi voineet matka-ajat vähän venyä ja todennäköisesti olisi alkanut tulla myös sairaslomia.

olevaa ketjua urakehityksestä ja lapsista.

Siinä ketjussa kaikki mammat kyllä syyttävät äitiä, kun pitäisi valita työn sijaan lapset ja perhe. Tässä ketjussa taas kuitataan vaan, että "voi voi, mitäs teit lapsia, työt ennen kaikkea!"

Eivät ne lapset sitä ymmärrä, käykö äiti puolipakotettuna kaukana töissä vai luomassa vapaaehtoisesti uraansa. Ihan samalla tavalla pitäisi olla lasten puolella. Eli tässäkin asiassa on kohtuutonta, että äidin työpäivät venyvät liian pitkiksi. Lasten vuoksi!!

Ensinnäkin ne lapset ovat jo koululaisia eivätkä mitään pieniä päiväkotilaisia. He kyllä ymmärtävät, että äidin on välillä pakko tehdä töitä, jotta kotiin saadaan jotain kivaa.

Toiseksi kyse oli MÄÄRÄAIKAISESTA työstä, ei mistään loppuelämästä tai edes vuodesta vaan reilusta puolesta vuodesta. Reilun puolen vuoden ajan äitiä näkyisi vain iltaisin ja viikonloppuisin, tosin äidin työmatkan ajan voi huoletta puhua äidin kanssa puhelimessa, ei se äiti missään eristyksissä sentään ole työpäivänsä aikana. KUn on kyse isommista ja omatoimisista lapsista, on kännykkä jopa aika kätevä väline, kun lapset ovat kavereillaan tai harrastuksissaan muutenkin.

Kolmanneksi, jos kokee, että työpäivät ovat lasten takia kohtuuttoman pitkiä (siis 11 h poissa lasten luota, kun normaaliperheissä ollaan keskimäärin se 10 h), niin silloin pitää tehdä sellaisia ratkaisuja, että ne tyydyttävät itseään, mutta on turha syyllistää siitä yhteiskuntaa. Yhteiskunnan tehtävänä ei ole mahdollistaa koululaisten äidin kotona makoilua enkä ymmärrä, miten tässä voidaan edes ajatella, että sen pitäisi jotenkin tukea tätä äitiä tässä.

Neljänneksi, jos ap olisi mennyt työhaastatteluun ja kertonut rehellisesti, miten hankalia nämä työmatkat ovat, olisi paljon mahdollista, että työnantaja olisi valinnut jonkun toisen. Omasta tyhmyydestä siis kärsii.

Moni asia on kohtuutonta. Minusta on kohtuutonta, että en voi olla pienten lasteni kanssa kotona, ja minusta olisi tosi kivaa ja ihan järkevääkin, että yhteiskunta maksaisi meidän pankkilainaamme, jotta voin olla kotona. Mutta veikkaanpa, että aika monesta muusta saamme kyllä itse maksaa omat pankkilainamme ja rahoittaa elämämme niin, että olisimme tyytyväisiä. Yhteiskunta tukee monella tapaa lapsiperheitä, joten olisi täysin kohtuutonta, että tässäkin asiassa lapsiperhe kiilaisi lapsettoman ohi. Kun tekee lapsia, tietää, että joutuu tekemään joskus uhrauksia. Niihin pitää vain olla valmis eikä sitten vinkua ja valittaa, että yhteiskunnan pitäisi tässäkin tulla taas apuun.

ei täällä ainakaan asu ketään lasta, jota ei kuskattaisi... Ja ne vaaralliset reitit on tasan metrorata ja bussireitit ja se metroasema, joka on samalla päätebussiasema, joka kerää kaikki hörhöt yhteen niin, ettei sinne poi päästää koululaista...

Vänkytät nyt asioista, joista et mitään tiedä. Mutta vänkyttää pitää.

Väitätkö, että KAIKILLA on auto?? Eikö niitä lapsia voi kuskata julkisilla, siis saattaa? Jos metrolinja tuntuu pelottavalta tai vaaralliselta, eihän sinne tarvitse laittaa lasta yksin.

Ymmärrän, että sinusta oma auto on kiva ja kätevä. Mutta totuus on myös se, että mitä enemmän yksityisautoja ja ajelua on, sitä enemmän on saasteita, melua, liikennettä, ruuhkia ja liikenneonnettomuuksia. Kaupunkiviihtyvyys kärsii, ilmanlaadusta puhumattakaan. Maailmalla on myös esimerkkejä siitä, miten kaupunki voi toimia toisinkin - esim. Amsterdam, jossa käytetään polkupyöriä, autoja on paljon vähemmän, osa kaupunkia on autotonta aluetta. Ja siellä niitä hörhöjä vasta pyöriikin, mutta kuitekin ratkaisu kaupunkilaisilla on jokin muu kuin se, että kaikki ajelevat omalla autollaan ja opettavat lapsetkin siihen, että joka hiton paikkaan pitää ajaa autolla.

ap:n asenteesta aika moni sellainen, joka on itse joutunut tekemään töitä samanlaisessa tilanteessa ja joutunut uhraamaan paljon päästäkseen nykyiseen, parempaan tilanteeseen, esim. jo yläasteelta ja lukiosta lähtien koulutukseen panostamalla, sen jälkeen pitkät opiskelut opintovelalla jne.

Jos pääsee työttömyyden jälkeen muutamaksikin kuukaudeksi johonkin töihin, on aina paremmat mahdollisuudet päästä seuraavaan työpaikkaan, ehkä nyt lähempää kotipaikkaa tai parempien yhteyksien päästä. Ja sitten taas seuraavaksi parempaan. Ei kai kukaan voi odottaa yhteiskunnan maksavan siitä, että odottelen tässä nyt just mulle soppelia paikkaa kivalla palkalla ja sopivalla työajalla tuosta parin kilsan päästä ja niin kauan, kuin sitä en saa, en ota töitä vastaan.

Kaikki mulle heti nyt -asenne ei ole aikuisen ihmisen elämää ja yksi aikuisuuden kriteereistä on kyky asettaa pitkän tähtäimen tavoitteita ja suunnitella elämää eteenpäin, osata tehdä lyhyen aikavälin panostuksia ja uhrauksia myöhemmin odottavan tuloksen eteen.

Maailmalla on myös esimerkkejä siitä, miten kaupunki voi toimia toisinkin - esim. Amsterdam, jossa käytetään polkupyöriä, autoja on paljon vähemmän, osa kaupunkia on autotonta aluetta. Ja siellä niitä hörhöjä vasta pyöriikin, mutta kuitekin ratkaisu kaupunkilaisilla on jokin muu kuin se, että kaikki ajelevat omalla autollaan ja opettavat lapsetkin siihen, että joka hiton paikkaan pitää ajaa autolla.

Lapsellinen vertaus polkupyöräilyn etujen kannalta, Amsterdamin esimerkki pyöräilystä ei sovi suomalaiseen ilmastoon.

Työskentelin vuoden Kööpenhaminassa, siellä myös suositaan pyöräilyä. Tanskassa tosin ei myöskään kärsitä suomalaisesta kylmästä ilmastosta, esim. nastarenkaat ovat täysin tuntemattomia Tanskalaisille autoilijoille.

Silloin kun siellä hipsutti muutaman lumihiutaleen taivaalta tammikuussa ja pakkasta oli asteen pari, liikenne oli kaaoksessa ja koulut kiinni, sama Amsterdamissa. Viherpyöräilyihannointi tulee suhteuttaa kohdemaan ilmasto-olosuhteisiin.

ap:n asenteesta aika moni sellainen, joka on itse joutunut tekemään töitä samanlaisessa tilanteessa ja joutunut uhraamaan paljon päästäkseen nykyiseen, parempaan tilanteeseen, esim. jo yläasteelta ja lukiosta lähtien koulutukseen panostamalla, sen jälkeen pitkät opiskelut opintovelalla jne.

Jos pääsee työttömyyden jälkeen muutamaksikin kuukaudeksi johonkin töihin, on aina paremmat mahdollisuudet päästä seuraavaan työpaikkaan, ehkä nyt lähempää kotipaikkaa tai parempien yhteyksien päästä. Ja sitten taas seuraavaksi parempaan. Ei kai kukaan voi odottaa yhteiskunnan maksavan siitä, että odottelen tässä nyt just mulle soppelia paikkaa kivalla palkalla ja sopivalla työajalla tuosta parin kilsan päästä ja niin kauan, kuin sitä en saa, en ota töitä vastaan.

Kaikki mulle heti nyt -asenne ei ole aikuisen ihmisen elämää ja yksi aikuisuuden kriteereistä on kyky asettaa pitkän tähtäimen tavoitteita ja suunnitella elämää eteenpäin, osata tehdä lyhyen aikavälin panostuksia ja uhrauksia myöhemmin odottavan tuloksen eteen.

ap:n asenteesta aika moni sellainen, joka on itse joutunut tekemään töitä samanlaisessa tilanteessa ja joutunut uhraamaan paljon päästäkseen nykyiseen, parempaan tilanteeseen, esim. jo yläasteelta ja lukiosta lähtien koulutukseen panostamalla, sen jälkeen pitkät opiskelut opintovelalla jne. Jos pääsee työttömyyden jälkeen muutamaksikin kuukaudeksi johonkin töihin, on aina paremmat mahdollisuudet päästä seuraavaan työpaikkaan, ehkä nyt lähempää kotipaikkaa tai parempien yhteyksien päästä. Ja sitten taas seuraavaksi parempaan. Ei kai kukaan voi odottaa yhteiskunnan maksavan siitä, että odottelen tässä nyt just mulle soppelia paikkaa kivalla palkalla ja sopivalla työajalla tuosta parin kilsan päästä ja niin kauan, kuin sitä en saa, en ota töitä vastaan. Omalla alallani kuuluu ihan työkehitykseen, että ensin aloitetaan huonolla palkalla pikkupaikoissa, muutaman kuukauden - max vuoden välein vaihdetaan isompaan ja vaativampaan yksikköön, erikoistumiskoulutus isossa yksikössä ja sen jälkeen siirrytään sitten siihen "lopulliseen", pitkäaikaisempaan työpaikkaan, jos hyvin käy. Muuttoja ja/tai pitkiä työmatkoja tulee ihan varmasti useaan otteeseen. Itsekin olen kulkenut kaksi vuotta autolla päivittäin Oulu-Raahe-väliä (yli 80km/suunta), viimeiset viisi vuotta työmatka on ollut 30-40km suuntaansa. Ja ihan itse on pitänyt ajokortti hommata ja autot kuluineen maksella, joskus verovähennys oman auton mukaan, useimmiten julkisten mukaan. So what, elämä on. Nyt olen mukavassa työpaikassa, työmatkaa 3km jne. Mutta en olisi tähän paikkaan voinut olettaa heti pääseväni. Kaikki mulle heti nyt -asenne ei ole aikuisen ihmisen elämää ja yksi aikuisuuden kriteereistä on kyky asettaa pitkän tähtäimen tavoitteita ja suunnitella elämää eteenpäin, osata tehdä lyhyen aikavälin panostuksia ja uhrauksia myöhemmin odottavan tuloksen eteen.

Kaikki eivät elä uralleen. Kaikille työ ja nykyinen työpaikka ei ole keino päästä seuraavaan parempaan työpaikkaan paremmalle tasolle. Joillekin työ on pelkkä välttämätön paha. Sellainen josta saa rahaa muuta elämää varten. Ja se on ihan ok. Tällaisiakin ihmisiä tarvitaan tässä maassa. Tämä maa ei toimisi jos jokainen ihminen haluaa erikoistua ja päästä vaativampiin tehtäviin.

t. urakeskeinen aaveemamma, jolla on ollut aikoinaan pitkä työmatka mutta joka silti ymmärtää että kaikki ihmiset eivät arvota asioita samalla tavalla kuin minä itse

Saa olla ei-uraihminen ja saa olla kotiäiti, mutta sitten se valinta pitää maksaa itse.

oli todella varteenotettava menopeli täällä Helsingissä...



Joku Töölössä asuva lapseton viherpiipertäjä ei nyt tajua, että a) joka paikkaan ei pääse ratikalla) ja että b) kaikkialla Helsingissä ei vaan ole hyvät palvelut.

omalla autollani. Kaksi ekaa vuotta varasin aikaa työmatkaan 75min. aamuisin. Lapset olivat tuolloin 1v. ja 2v. ja mies vei heidät aamuisin päiväkotiin, minä hain. Viimeisen vuoden olen ollut yh. Aamuisin aikaa oli varattava puolitoista tuntia, koska vein lapset päiväkotiin.



Bensaan meni yli 200e, varmaan 250e joka kuukausi. Palkka ihan keskipalkka, ei todellakaan mikään hyvä. Pidin työstäni ja työyhteisöstä. Etu oli se, että työn luontee vuoksi pystyin lähtemään iltapäivisin kotiin klo 14.30. Tarvittaerssa jatkoin työpäivää kotona illalla, kun lapset nukkuivat. Ja toki joskus olin töissä pitempäänkin. Päiväkoti oli auki viiteen asti.



Nyt vaihdoin lähemmäksi töihin, matkaa on alle 10km per suunta. Jos olisin jatkanut entisessä duunissa, olisin harkinnut muuttoa lähemmäksi. Väsyin matkaan ja rahaa paloi bensaan.



Jos ap:llä olisi ajokortti, suosittelisin auton ostoa. Jostain se työkokemuksen kerääminen on aloitettava. Ja autosa voi kuunnella musaa tai äänikirjoja:) Ei se pitkän työmatkan kulkeminen niin kauheaa ole, jos sitä ei tarvitse vuosia tehdä. Mutta jos ajokorttia ei ole eikä sitä muuten koe tarvitsevansa, niin sitten ei auta kuin ottaa se karenssi. Ainahan voit tehdä oikaisupyynnön, jos se poistaisi karenssin.



Itse koin, että pitkä työmätka verotti jaksamistani ja oli poissa lasten kanssa vietettävästä ajasta. Ja myös omasta vapaa-ajastani: olisin illalla tehnyt mieluummin muuta kuin niitä töitä. Mieluummin olisin mennyt lenkille kuin istunut autossa tunteja viikossa.

ja ammattini on sellainen jossa ei oikeastaan edes yletä. Minun työuran tavoite onkin ollut niinkin korkea kuin oman alan vakituinen paikka lyhyellä työmatkalla. Tuohon tavoitteeseen päästäkseni olen "välitavoitteena" joutunut ottamaan aluksi pitkien työmatkojen päästä sijaisuuksia, jotka ovat sitten pitkällä aikavälillä olleet keinoja päästä tähän uratavoitteeseeni!



Tästä syystä minusta tuo edellä oleva kompattu kirjoitus on minusta komppaamisen arvoinen!

Aloittaja ei ole ilmeisesti palannut joukkoomme tarkastamaan aloituksensa tuloksia.

Toivoisin hänen vastaavan pariin kysymykseen:

- Millä merkillisellä konstilla hän onnistuu saamaan työhönosoituksen ja karenssin jo 4 (neljän!) kk:n työttömyyden jälkeen? Me autolliset ja ammattitaitoiset, jotka olisimme valmiit lähtemään vaikka 800 kilometrin päähän, saamme turhaan odotella niitä vuosikausia.

- Mikä on niin harvinainen ja kysytty ammatti, että ketään muuta tekijää siihen ei löydy 80km:n säteellä työpisteestä? Asukkaita siellä ilmeisesti riittää, koska on julkista liikennettäkin ihan vaihtamiseen asti.

- Miksi isä ei voi huolehtia lapsista, vaikka elää samassa taloudessa?

Minun kokemuksen (joskin toisen käden tietoja, en ole itse ollut työtön nyt nykysysteemin aikana) mukaan työkkärivirkailijatkin on ihan ihmisiä, eivätkä pelkän kiusanteon takia ehdota ihmiselle tällaisia ratkaisuja.

Mietin voisiko ap:n ammatti olla sellainen, että joka paikkakunnalla ei työtä ole tarjolla. Eli ajatellaanpa että olet vaikka ruotsin kielen opettaja. No sellaisia työpaikkoja luulisi olevan joka puolella Suomea. Eli työllistymismahdollisuus lähelle kotia luulisi olevan hyvä. Ei mitään tarvetta antaa työkkärimääräystä 80 km päähän ja jos annetaan niin melko varmaa että a) lähempää löytyy työntekijä joka mieluummin palkataan ja b) jos ottaa tuon työn niin nopeasti voi löytää vastaavan työn lähempääkin ja vaihtaa ja kaikki taas hyvin. Mutta jos oletkin sirkustirehtööri ja Suomessa olisi vain yksi ainoa työpaikka tuollaiselle ammatille ja se sijaitsisi 80 km päässä niin työkkäri olisi täysin oikeassa osoittaessaan henkilön siihen. Ja jos se ei kelpaa niin karenssi on oikeutettu.

Jos oma ammatti oikeasti sellainen että työt vain tietyillä paikkakunnilla, asuinpaikka olisi valitettavasti kyllä valittava niin että noille paikkakunnille pääsee sitä työtä tekemään. Sitten jos tahallaan muuttaa 80 km päähän niin ei auta itkeä ja valittaa jos tulee karenssia.

AP:n ammatti on pakko olla suht harvinainen sillä juuri kukaan ei saa työllistymismääräystä vain 4 kk jälkeen, useimpia ei hätyytellä mihinkään ainakaan ensimmäisen vuoden aikana. Ja toisekseen mitä ap on mahtanut tehdä ennen tätä 4 kk sitten alkanutta työttömyyttään? Missähän hänen työpaikka silloin sijaitsi? Tai jos on vasta valmistunut niin sitten suosittelisin tarttumaan tähän tarjottuun tilaisuuteen, että pääsee uraan kiinni.

Ei ole vielä kurjuutta kummempaa. Mulla on rakennusalalla työskentelyalueena koko suomi. Töitä tehdään 12-14 tuntia päivässä. Majoitus on yleensä jaettu kerrostalokämppä, jossa saa yöt haistella toisten pieruja. Perjantain pidän vapaata että ehtii viikonloppuna pitää vaimoa sen verran hyvänä ettei hermostu ja lasten päitä silitellä. Työttömänä en ole ollut vaikka alalla menisi joskus heikomminkin. Kaikkeen tottuu, tosin sen myönnän ettei tää bussilla onnistuisi.

vastaanottaa yksnhuoltajana työ 66 km:n päästä jonne ei julkisia kulje. Palkka 2100 € /brutto (kirjanpitäjä) ja nyt 6 vuotta olen tuota matkaa kulkenut kun ei lähempää ole työpaikkaa löytynyt :(. Matkaan menee 55 min suuntaansa eli lähden klo 7 ja palaan klo 17-18 yleensä... Pitkät oli hoitopäivät ja nyt ala-asteella joutuu olemaan 3-6 h yksin päivittäin. Elämä on ...:(. Mutta minkäs teet. Bensalasku on reilu 300 kuussa ja muut auton kulut, matkamittarissa nyt 320 tkm joten vaihtokin alkaa olla ajankohtaista... Eli velkaa vaan jotta pääsee töihin. Mulle silloin 6 v sitten todettiin työkkärissä suoraan että karenssia paukkuu jos ei paikkaa vastaanota. Täällä tuo työssäkäyntiraja oli ainakin silloin 100 km suuntaansa...

Vanhempieni työmatka on 78km/suunta ja työmatkoihin menee 1,5h päivässä. Talvella max 2h.

että kannattaa. Esim mulla on palkka 2800 bruttona ja olen laskeskellut, että ei kannattaisi lähteä töihin 45 kilometrin päähän, koska bensakuluista tulisi jo monta sataa kuussa. En tiedä ketään pienipalkkaista jotka ajavat pitkiä matkoja. Tiedän muutamia joilla on jopa 1h suuntaansa, mutta niillä alkaa palkka sitten vitosella tai kutosella. Ei mitään järkeä tuusata koko palkkaa bensoihin.

Taisi tulla ap:lle yllätyksenä, ettei av-mammat silitelleet päätä ja sanoneet, että oikea ratkaisu, lapset ovat tärkeitä.

Toinen vaihtoehtohan tässä olisi, että otetaan työ vastaan, heti autokouluun ja sitten kortin saatuaan laskemaan, että mitä auton ylläpito maksaa vrt veroedut.

Ja aina se työssäkäynti on joutenoloa edullisempaa, eläkettä kertyy, työkaverit yms. Ja kenellä se työssäkäynti herkkua, harvalla.

Se on sun oikeus.



Ensi kerralla mene haastatteluun ja kerro työnantajalle että sun töihintulo olisi näistä seikoista (julkinen liikenne, pitkä etäisyys) kiinni. Aika moni fiksu työnantaja ilmoittaa työkkäriin ettei palkkaa sinua.

että jos on selkeä epäily siitä että listoilla joku väärinkäyttää tukia, niin hänet "laitetaan ikäviin juttuihin" jotta oikeasti etsii sitä työtä/jää pois työkkärin listoilta:

Esim. kotiäiti joka haluaa hoitaa lapsiaan työkkärin rahoilla --> kurssille jolloin moni jää työkkärin listoilta pois koska haluaa olla kotona ja on vaan nyhtänyt työkkärin rahoja.

Esim. henkilö joka tekee pimeitä töitä ja nostaa samaan aikaan työkkäriä, kun hänelle hankitaan harjoittelupaikka tmv. omalta alalta yllättäen jääkin työkkärin listoilta pois (koska tienaa pimeillä töillä enemmän mitä saisi harjoittelusta) eikä pysty enää nyhtämään työkkärn rahoja.

joihin noin vaan laitetaan oikeasti löytyy.

Omassa kunnassani työkkärin kursseillekin on vaikea päästä. Usein hakijoita on 100-200, joista 16 valitaan kurssille. Siellä haastattelussa pitää esiintyä todella edukseen ja pystyä perustelemaan hirveän hyvin, miten kurssi edistäisi ko. henkilön työllistymistä.

Näyttää olevan erilaisia näkemyksiä ihmisillä minkä verran ollaan valmiita edes työn takia irrottautumaan kotoa, siitä tärkeimmästä eli lasten hoidosta. (lasten teko tuntuu joillekin olevan TYÖ ja vakanssi jota yhteiskunnan palkittava sillä, ettei ole mikään pakko käydä enää töissä kun on "vauvoja" hoidettavana)

Ei edes 7 kk pestiä (mikä poikisi vaikka mitä, mahdollistaisi ajokortin hankkimisen jne) ei olla valmiita uhrautumaan kun ilmeisesti 8 ja 10 vuotiaista lapsista tulee saman tien heitteillejätettyjä ja vääristyneen orjuutusmaailman katsomuksen omaavia hulluja ja epätasapainoisia ihmisiä!



Äitin pitää valmistaa herkkuleipää kun vauva tulee kotiin koulusta. :D

Siis 10 vuotias osaa ottaa sen leivän jääkaapista kyllä itsekin ja touhuta jotakin sen 3 h kun isä tulee kotiin.