Te kenellä on ulkomaalainen mies...

ruokailu.

En pidä siitä miten he mässyttävät ruoka suussa. Puhuvat ruoka suussa ihan koko ajan. Yskivät ruoka suussa niin että sitä lentää muiden lautaisille.

Käyttävät vain yhtä lasia kaikki yhdessä ja kun lapseni ei halua antaa omaa lasiaan, he katsovat nyrpeinä! Minä laitan siis meille jokaiselle oman lasin myös kun he syövät meillä, ja anoppi ja appiukko saattavat yrittää ottaa lapsen mukin ja tämä vastustelee ja sanoo että ei, tämä on minun, ota oma, isovanhemmat ovat nyrpeitä :D

Syövät myös suoraan salaattikulhosta tai vanukaskulhosta sillä kauhalla minkä olen siihen laittanut, että sillä otetaan omaan kuppiin ja syödään jokainen omasta kupista omalla lusikalla! Mutta ei, he eivät "muista" sitä koskaan vaan yrittävät syödä siitä tarjoilukulhosta.

Minä jaan aina äkkiä ruokaa lapsilleni ja itselleni ennen kuin anoppi ja appi ehtivät apajille, sillä kun he ovat syöneet niistä tarjoilukulhoista, minun ei tee enää mieli ruokaa!

Missä maassa tehdään näin? Onko miehesi oppinut, ilmeisesti on(?!) tavasta eroon? On kyllä hyvä että olet nopea, ettet jää itse ilman :D En söisi itsekkään tuon jälkeen...

Anoppilassa ärsyttävät stereotyyppiset sukupuoliroolit, eli anoppi häärää keittiössä ja appi istuu sohvalla oluttölkki kädessä eikä laita rikkaa ristiin. Anoppi myös olettaa, että meillä on kotona sama meininki, ja paheksuu minua, kun käsken hänen poikakultansa kotitöihin. Nämä ovat kuitenkin enemmänkin henkilökohtaisia eroja.

Australia

Hah, aivan samalaista täällä ranskalaisessa anoppilassa. Ja anoppi on suoraan sanonut, että pitää minua laiskana, kun en tee kaikkia kotitöitä. :) Onneksi poikansa ei ole samaa mieltä (enpä siinä tapauksessa hänen kanssaan olisikaan).

Ällöttävää on

- se epähygieeninen, ikivanha ja kulahtanut pesusieni, jolla anoppi pesee tiskejään. Ostin kaupasta tiskiharjan ja hän heitti sen kyläillessään pois, kun on kuulemma vessaharja, joka ei kuulu keittiöön.

- ruokaöljyt on anopilla aseteltu samalle hyllylle pesuaineiden kanssa.

- Ei peittele mitään ruokia, esim. lounaskeittoa, jonka laittaa jääkaappiin. Niihin tarttuu sitten kaikki maailman tuoksut ja lisäksi kuivahtavat mukavasti.

Ookoo, siis nää ällöt tavat on anopin henk.koht ongelmia, joihin mun miehellä tai hänen kulttuurillaan ole osaa tahi arpaa.

Ja Ranska on maa.

mutta ihmettelen tota kovaäänisyydestä valittamista. kun kaikki muut euroopan maat varsinkin ranskalaiset ja englantilaiset valittaa suomalaisten kovasta äänestä ja julkisilla paikoilla kailottamisesta. sitä paheksutaan. hassu että suomalaiset ei myönnä itsessään sitä vikaa

tai muslimi tai amerikkalainen.

hän on erittäin siisti, pitää hyvää huolta henk.kohtaisesta hygieniasta. Pesee kädet aina heti sisälle tultuaan,vaihtaa joka päivä alusvaatteet, käy päivittäin suihkussa tottakai, pitää paikat kotona järjestyksessä jne. Hyllyt ovat aina tiptop. Samoin appivanhempien tavoissa mikään ei valittamista. Siisteys on heillä hyvin korkealle arvostettua. Mieheni on palestiinalainen.

eri kujeet. Perhe supersiisti, mies laiska. Kyllähän tuo nalkuttamalla sujuu, mutta joskus rasittaa... Ruoassa huomaan eron eli ei ole niin päiväntarkkaa käyttöpäivämäärissä ja leivän syö vaikka olis kk vanha kunhan ei ole homeessa. Ruoan kylmään laittamisessa viivytellään jne.

mutta ihmettelen tota kovaäänisyydestä valittamista. kun kaikki muut euroopan maat varsinkin ranskalaiset ja englantilaiset valittaa suomalaisten kovasta äänestä ja julkisilla paikoilla kailottamisesta. sitä paheksutaan. hassu että suomalaiset ei myönnä itsessään sitä vikaa

No eipä ole ainakaan minun ääneni kovuudesta koskaan kukaan valittanut, ei Suomessa eikä ulkomailla. Englantilaiseen mieheeni ja hänen sukuunsa verrattuna olen hiljainen kuin hiiri, vaikka suomalaisittain varmaan keskimääräistä kovaäänisempi kun on tullut kailotettua noiden mölyapinoiden kanssa parikymmentä vuotta.

ja voi hemmetti että voi olla kulttuurieroja!



- Ensinnäkin se murre on ihan järkyttävää, miehen vanhemmat puhuu just tosi leveästi tamperetta.



- Mustamakkara on ällöä, ja sitä on pakko aina syödä vähän kun kylässä käydään. Anoppi tietää että inhoan veriruokia, joten se saa sadistista mielihyvää pakottaessaan stadilais-miniän kärsimään.



- Pubissa istuminen. Voi nyt helvetti. Ihan kuin ois joutunut keskelle Kaurismäen leffan ja Kummeli-sketsin risteystä.



- Jokakesäinen pakkovisiitti Pyynikin kesäteatteriin. Aaaaaaaaaaargh. Say no more.

Mieheni on Albaniasta ja hän on hyvin siisti ja hyväkäytöksinen ihminen. Isänsä on kuollut, mutta äitinsä elää ja on oikein mukava ja hyväntahtoinen ihminen, joka on aina touhuamassa jotain (koti aina siistinä, palvelu pelaa jne.) ja pitää hyvästä sukulaisiaan usein - minuakin on halailemassa ja silittelemässä ihan liiankin kanssa. Tällainen suomalainen jurrika kun olen, joka kaipaisi ns. omaa tilaa.

Itselläkin mies Albaniasta ja olen huomannut että ihan samanlaista kuin Suomessakin, vain äänenvoluumi(albaniaksi puhuttaessa) ja koskettelu erottaa. Muuten tavat ja siisteys on samaa.

Eniten ärsyttävää on ehkä se, että miehen kanssa on melkein mahdotonta puhua mistään "syvällisesti", kun kaikki pitää heti heittää huumoriksi. Välillä olisi kiva keskustella esimerkiksi elokuvista tai ihan vaan maailman menosta, mutta muutaman lauseen jälkeen hän alkaa heittää jotain läppää. Mielestäni tämä pätee myös muihin hollantilaisiin eli pitää olla koko ajan hauskaa ja äänessä. Ihan ok pääsääntöisesti, mutta välillä kaipaan ihan keskittynyttä asiakeskustelua.



Monet kommentoi puolisoidensa kovaänisyyttä ja meillä on ihan sama vika. Mies kailottaa minulle vaikka olisin metrin päässä. En tiedä, onko se kulttuuriero vai onko sillä vain vahaa korvissa... Itse olen oppinut ulkomailla suomalaisittain huonoille tavoille eli puhumaan päälle ja keskeyttämään muut. Muuten ei saisi suunvuoroa ollenkaan, mutta sitten taas Suomessa tämä koetaan todella loukkaavana.

ja röyhtillään avoimesti?? Itselläni on ystäviä monesta maasta ja mieskin toiselta puolelta maapalloa ja kaikkien heidän kultuureissa piereskeleminen etenkin on paljon pahempi juttu kuin Suomessa ja se on todella hävettävää.

Monet kommentoi puolisoidensa kovaänisyyttä ja meillä on ihan sama vika. Mies kailottaa minulle vaikka olisin metrin päässä. En tiedä, onko se kulttuuriero vai onko sillä vain vahaa korvissa... Itse olen oppinut ulkomailla suomalaisittain huonoille tavoille eli puhumaan päälle ja keskeyttämään muut. Muuten ei saisi suunvuoroa ollenkaan, mutta sitten taas Suomessa tämä koetaan todella loukkaavana.

Ditto. Minä nykyään jo välttelen Suomessa tuntemattomien kanssa keskusteluja, koska joudun hirveästi keskittymään siihen etten keskeytä, vitsaile lievästi toisen ja omalla kustannuksella, tai korota ääntäni (en tarkoita välttämättä vihaisesti vaan ihan yleensä jos vaikka puhutaan jostain tosi mielenkiintoisesta aiheesta johon minulla on paljon sanottavaa).

Onneksi monet paremmista kavereistani ovat myös pitkään ulkomailla asuneita, joten heidän kanssaan uskaltaa rentoutua.

Appivanhemmat kuuluvat mormonikirkkoon ja painostavat miestä tuomaan itsensä ja perheensä ko. kirkon huomaan, jotta voisimme olla ikuisesti yhdessä. Minä taas olen pesunkestävä ateisti, joten pientä ristiriitaa on luvassa aina, kun näitä keskusteluja käydään.

Mieheni ei huuhtele tiskejä pesemisen jälkeen. Onneksi meillä on astianpesukone.. mutta siis jotkut paistinpannut/kattilat tms. tiskaa käsin ja sitten kuivaa.



Lisäksi on henkilökohtaisia piirteitä, jotka eivät välttämättä liity ulkomaalaisuuteen. Tykkää erilaisista ruuista, maustaa paljon enemmän kuin minä esim. joten kotona haisee välillä tosi pahalle, kun hän tekee ruokaa.



Lisäksi hän oli kristittynä sitä mieltä, että jos asuu yhdessä pitäisi mennä naimisiin. Teimme "kompromissin" ja muutimme noin kuukausi ennen häitä yhteen asumaan.

"Njaaaeeeee, men..." raivostuttaa... :D

Komppaan ihan täysin!!! :D

Mies juurikin ruotsalainen

Ei oo tullu mitään "ongelmia". Aluksi oli vaan hankala oppia nämä poskipusut. Millon, montako ja KAIKKIAKO?" :D Siis kun ensimmäistä kertaa olin mieheni kotona.

eikä mitään "ongelmia". Kovaääninen hän on, mutta niin olen minäkin aina ollut, ja toisten päälle höpöttäjä joten minua ei asia todellakaan häiritse. Siinäpä räpätetään molemmat naapurien kauhuksi toistemme päälle huutaen :D Miehen äiti aina kun käymme siellä kommentoi lievästi ärsyttävästi siitä että ei kai Filippo parka joudu vaan mitään kotitöitä tekemään, että kyllä kai minä sitten kaiken teen, mutta kun ei provosoidu vaan hymyilee vaan kiltin näköisesti ja vastaa jotain ympäripyöreää niin ei siitäkään sotaa tule.

Ei oo tullu mitään "ongelmia". Aluksi oli vaan hankala oppia nämä poskipusut. Millon, montako ja KAIKKIAKO?" :D Siis kun ensimmäistä kertaa olin mieheni kotona.

Seuraa vaan, mitä vastapuoli on tekemässä. Lukumäärä vaihtelee alueittain (ja henkilöittäin), mitä etelämmäs mennään, sen useampia.

Olen onnekas, sillä mulla on ihanat appivanhemmat. Mieheni kanssa nauretaan, miten paljon anoppi pitää puoliani, esim. jos olen pahalla päällä ja huudan miehelleni, niin anoppi kysyy mieheltäni: "mitä teit, kun Anna on vihainen?" ;D



Appivanhemmat ovat Keski-Euroopasta.

Ei oo tullu mitään "ongelmia". Aluksi oli vaan hankala oppia nämä poskipusut. Millon, montako ja KAIKKIAKO?" :D Siis kun ensimmäistä kertaa olin mieheni kotona.

Seuraa vaan, mitä vastapuoli on tekemässä. Lukumäärä vaihtelee alueittain (ja henkilöittäin), mitä etelämmäs mennään, sen useampia.

Mutta silloin joo kun ensimmäistä kertaa menin Ranskaan. Olempa saanut siellä sukulaisten kesken riidankin aikaiseksi, kun en aamulla pusutellutkaan poskille.. Porukkaa oli paljon (miehen sukulaisia, ystäviä, tuttavia). Sanoin kyllä huomenta ja hymyilin. Silti yksi oli mieheni äidille ruvennut vaahtoamaan että olen tyly yms. Onneksi mieheni äiti oli minun puolellani ja sanoi että olen ollut maassa vasta niin vähän aikaa etten ole vielä tottnut tavoille ja että Suomessa ei ole tapana joten se on myös outoa minulle. Nykyään ei ole ongelmaa noiden pusujen kanssa.. Minusta se on oikeastaan ihan mukava tapa ja se kuinka reippaasti lapset tulevat tervehtimään ja antamaan poskipusun vaikka heidät ensimmäistä kertaa tapaisin :)

Mutta pari ällöäkin tapausta on ollut.. Kun yksi äiti pakotti 1-vuotiaan tyttärensä pussaamaan poskeani tervehdykseksi, ja lapsen naama oli kuolan ja ruuan likaama :D

Olen onnekas, sillä mulla on ihanat appivanhemmat. Mieheni kanssa nauretaan, miten paljon anoppi pitää puoliani, esim. jos olen pahalla päällä ja huudan miehelleni, niin anoppi kysyy mieheltäni: "mitä teit, kun Anna on vihainen?" ;D

Appivanhemmat ovat Keski-Euroopasta.

Meillä taas oma äitini sanoi et "Jos teille tulee riitaa, oon varma ett se on sun vika.. mää tunnen sut" :D noh, melko oikeassa hän onkin. Saatan olla todella tempperamenttinen, niin kuin äitiniki..