Älyttömintä mitä mies on sanonut/tehnyt synnytyksessä?
Meillä mies tiesi joutuvansa tämän ketjun jatkoksi jos möläyttäisi jotain, joten osasi sitten olla ihan ihmisiksi. -AInakin melkein.
Kertoi kuitenkin jälkeenpäin, että silloin kun kätilö antoi hänelle märän rätin ja käski pyyhkiä sillä otsaani, tuli hänelle elävästi mieleen joku Rocky-leffan nyrkkeilykohtaus. Hän näki itsensä nyrkkeilykehän kulmauksessa pyyhkimässä hikeä nyrkkeilijän otsalta. :-) Oli ehkä ihan viisasta jättää sanomatta tuota siellä synnytyssalissa. En haluaisi itseäni verrattavan Rockyyn, vaikka se synnytys aika matsi tietysti onkin. Ei olis välttämättä huumorintaju siinä paikassa riittänyt, vaikka kätilön sanoin olinkin erittäin rauhallinen synnyttäjä. Taisin minä yhden perhanan suustani päästää... :-)
Toinen vähän huvittava juttu oli kun meillä vaihtui kätilö kesken ponnistusvaiheen. Ensimmäisellä kätilöllä oli ilmeisesti aikas kiire johonkin kun ei kerennyt enää sitä viimeistä kahtakymmentä minuuttia olla paikalla. Minä sitten pojan synnyttyä kysymään uudelta kätilöltä, että "anteeksi, mutta mikäs sinun nimesi taas olikaan? Ei jäänyt mieleen kun äsken itsesi esittelit."
Siru-Sofia
Kommentit (730)
ei maistunut synnytettyä " synttärisapuskat" , jugurtit, leivät ja hedelmät äiskälle joten mies pyysi muovipussia laitosapulaiselta.. sulloi sinne kaikki sekaisin (leivänpäälliset, voin yms.) ja oli mulla siinä ihmettelemistä, kun antoi pussin osastolla!! ei tullu syötyä silloinkaan.
hää ajatteli, että yöllä sitten voin mutustella jos tulee nälkä ;)
Olin pukannut maailmaan juuri kaksoset ja heti parin tikin ompelemisen jälkeen halusin nähdä pienokaiset lämpökaapissa. Mies siinä ensin vauvoja katsellessaan ja huomatessaan minut seurassaan totesi, että: " sinä se näytät aina samalta, synnyttänyt tai et" - ja minun mielestäni se oli elämäni paras repliikki. Olenko siis aina kamalan näköinen, vai hehkeä myös synnytettyäni kaksoset???
Oli myöhäinen talvi- ilta ja koko päivän satanut lunta. Ilmoitin että nyt supistukset tuntuu sen verran, että voitais lähteä hiljalleen sairaalaan päin. matkaan lähdettiin heti, ja hiukan ennen sairaalaa edessämme ajoi lumiaura hitaasti körrötellen. Mieheni laittoi hätävilkut päälle, ja ajoi ihan kuin olisi todellinen hätätilanne... lapsi syntyi n. 7h päästä.
Alkoi supistelemaan aamuyöllä joskus viiden maissa. Aikani seurattuani supistuksia päätin mennä suihkuun koska se helpotti kipeitä supistuksia. Olin suihkussa varmaan tunnin verran ja aloin koputella seinään (makari seinäntakana) koska mies siellä nukkui. aikani koputtelin ja kun ei mitään reaktiota mieheltä paukutin jo melko kovaa. Mies tuli sitten todella äreänä ja kiukkuisena äksyämään että mitä hittoa kun ei saa nukkua rauhassa ja mitä ihmettä teen suihkussa tähän aikaan. minua kävi itkettämään mieheni suuttumus ja yritin selittää että supistelee jo aika kovasti. Mies meni vielä takaisin sänkyyn ja minä aloin pukeutua. Yht äkkiä mies säntäsi sängystä ylös ja alkoi säntäillä paikasta toiseen vouhottaen ja samalla mesosi että miks et herättäny aiemmin, olisit herättänyt aiemmin. Minua kävi onneksi naurattamaan tällä kertaa ja lopulta mieskin huomasi vouhotuksensa ja rauhottui...
Onneksi lopulta kaikki meni mukavasti eikä mies enää törttöillyt.
On saanut nauraa aivan makeasti kaikille jutuille. Lisää vaan tarinoita.
Tässä ensimmäiseksi kerron kätilön möläytyksen, joka ikään kuin johti mieheni kommentointiin.
Esikoiseni synnytys käynnistettiin ja se eteni todella rivakasti. Supistuksia piirtyi käyrälle yhtenä kukkulana. Koska vauvan hapensaannissa oli pieniä hämminkejä, en saanut juoda mitään sektion varalta. Tuntia ennen vauvan syntymää vain tärisin todella kuumissani ja olin järkyttävän janoinen. Kätilö tuli synnytyssaliin ja ilmeisesti totesi minun olevan avun tarpeessa. Niinpä hän kysäisi, josko haluaisin lämpimän kaurapussin helpottamaan supistuksia. Häh?!? Sain sentään asiallisesti sanottua, että on hiukan kuuma, en kaipaa mitään kaurapusseja. Tilasinkin kätilöltä epiduraalin, koska en uskonut selviäväni enää montaa tuntia siinä tärinässä. Kätilö teki sisätutkimuksen ja hämmästellen totesi minun olevan 8 senttiä auki. Hän lähtikin pikavauhtia soittamaan anestesialääkäriä paikalle.
Ehti mennä kymmenen minuuttia, kun ponnistus alkoi itsestään ja voimalla. Juuri ennen ensimmäistä ponnistusta oma hengitykseni sekosi täysin ja luulin saavani jonkun kohtauksen. Sain henkäistyä miehelleni, että hae kätilö, mulla on tosi huono olla. Mieheni on todella perusrauhallinen jässikkä, mutta silloin tuli vipinää kinttuun. Hän säntäsi synnytyssalin ovesta ulos, ja kohta sisään juoksi kolme kätilöä minun huutoni siivittämänä. Aiemmin tutkimusta tehnyt kätilö sopersi hiukan hätääntyneenä, että hän kyllä yritti lääkäriä soittaa, muttei ollut vielä saanut puhelimen päähän.
Vauva sitten syntyi ja tikkausvaiheessa kätilö sanoi, että toivottavasti minulle ei jäänyt huono mieli, kun en ehtinyt epiduraalia saamaan. Minä vastasin, että ei siinä mitään, kuvittelin vain kivun kestävän vielä tunteja. Kätilö sitten totesi, että " taisikin isä häätääntyä enemmän kuin äiti" ja loi merkitsevän katseen mieheeni. Vieläkään en tiedä, mitä mies on salin ulkopuolella karjunut, että sai ne kolme kätilöä jouksujalkaa paikalle. Varmaan on tehnyt jonkun totaalisen ylireagoinnin ja huutanut vaimon kuolevan tai vastaavaa. =)
Esikoista tehdessäni, olin yön kotona valvonut supistusten kanssa, aamulla kymmenen aikaan tuntui siltä, että nyt on parempi lähteä sairaalaan( jonne 90km), kun kivut jo niin kovia, ja supistusväli lyhyt.
Meillä hoidossa oman koiran lisäksi äitini vanha,sokea, ja sokeritautia sairastava koira, supistuksen välissä piikitin koiran, soitin siskolleni, että tulee hakemaan koirat hoiviinsa, että päästään lähtemään . kaksi tuntia kului, eikä siskoa kuulunut.. kahdeltatoista uusi soitto: ALA TULLA HETI! , siitä sitten sisko tajusi tulla, oli käynyt suihkussa, meikannut jne.
Koko automatka aivan kauheita supistuksia, mies ajaa sitten sairaalan pihaan, mutta vie auton alaparkkipaikalle, maksuttomaan pysäköintiin, josta ylämäkeen matkaa 200 metriä sairaalaan.
En meinannut päästä sairaalan ovelle asti, kun supistukset tulivat niin tiheään, että oli pakko pysähtyä vähän väliä, hissiinkään en päässyt ensi yrittämällä, tiheiden supistuksien takia. Tuli mieleen, että olisiko kannattanut äiti tuoda ensin sisään, ja vasta sitten auto parkkipaikalle . .
Vihdoin sisääntulo tarkastukseen synnärille, ja paikat täysin auki, ja saliin ponnistamaan, eli nipin napin kerettiin, ettei automatkalle, tai sairaalan ovelle syntynyt=)
Ja koko yön valvoin yksin supistuksien kanssa, miestä jossain vaiheessa herättelin , että voisitko vähän selästä hieroa, jos vaikka auttaisi, ja mies siihen murahti, että haluaa nukkua, ja käänsi kylkeä . .. arghhh, kyllä silloin itkun tirautin ..
lähteä synnyttämään. Mies unenpöppörössä tuumasi, että ei ole vielä kello soinut, hän nukkuu vähän vielä.
Sitten jossain vaiheessa synnytystä, kun halusin mennä pissalle, mutta vessaan ei päästetty ja kätilö toi jonkinlaisen ämpärin, johon sain pissata. Ja siinä kun istuin niin mies luuli etten kuullut ja totesi kätilölle, että " takapuoli jää varmasti jumiin" . Siitakos suutuin ja yritin vihapäissäni potkaista miestä.
Pääsin opiskeluaikana tulevan äidin luvalla seuraamaan synnytystä. Synnyttämisestä oli päässä tasan kirjoista saatu viisaus. Äiti sitten pyysi ilokaasua ja ojensin maskin. Näin kyllä että letku oli pahasti taitteella lattialla, mutta tyhmänä ajattelin, että kunhan saa sen maskin, niin hyvä on. Tuleva äiti vetäisi ilokaasua ja viskasi sitten letkun minua kohti karjaisten samalla: " SIELTÄ EI TULE MITÄÄN!" Salamaa nopeammin sukelsin lattialle vääntämään letkua suoraksi ja kädet täristen ojensin taas maskin. Vielä kun vauva oli syntynyt, katsoin kauhuissani, että tuleeko tuore äiti vielä päälle.
olen itse lukenut tätä ekan kerran keväällä 2004 esikoista odottaessa ;)
Minun kärvistellessä sängyssä, meidän isi keinu keinutuolissa vieressä ja hymyili " kato nyt äiskä näin helppoa tämä on" . Noh silloin ei naurattanut mutta nyt kylläkin
ehtinyt mukaan. Tuli katsomaan sitten sairaalaan, tyttö oli menossa lastenosastolle vauhdilla kun sokrut hyvin alhaiset, vaikka en ollut diabeetikko äiti..Mies tulee AULAAN, missä polit yms KOKO sairaala (siitä myös yhteys lastenosastolle) Ja kysyy KOSKA TOI SUN MAHA LASKEE???????? Sen kuuli ihan varmaan koko kaupunki..
Tota ei mieheni ole IKINÄ saanut anteeksi. EI IKINÄ! Eikä oo tarvinnu mun mahaa sen jälkeen kattella. Ei kai se maha heti laske jos reilu 9kk on vauvaa siellä kannettu?? ÄÄLIÖ! Eikä ollu ees kukkia vastasynnyttäneelle vaimolle, p*rkele!
Minua oli supistellut esikoisesta jo viikon päivät, kerran oli käyty kääntymässä synnärilläkin. Lopulta rv 40+1 menin itkien terkkarille valittamaan etten enää jaksa, en ole nukkunut viikkoon. Minut otettiin sairaalaan sisään nukkumaan, jotain lääkettä annettiin unen tuloa varten. No, synnytyskäynnistyikin yöllä ja kävelin saliin klo 6 aamulla. Siinä matkalla soitin miehelle että tulisitko tänne. Hän totesi unenpöpperössä että " päästääkö ne kotiin sieltä jo tähän aikaan aamulla??" . Nauroin ja sanoin että ei kun olen menossa synnyttämään enkä tulossa kotiin =)
Kun lähdettiin kotiin sairaalasta esikkomme synnyttyä, (häntä synnyteltiin ulkomailla yötävasten) ...isi kun tuli meitä hakemaan ja saatiin taksi paikalle avasi taksari farmari autonsa takaosan että voidaan laittaa kait laukku. No isi oli vähän sekaisin ja aikoi laittaa vauvan kantokassissa sinne vauvoineen...
Pari viikkoa meni, mutta sainpahan kaikki viestit luettua mielettömien naurujen kera!!
Mulla mies oli oikein kultainen synnytyksessä eikä päästelyt mitään sammakoita suustaan. :) Teki kaiken minkä pyysi ja kannusti kovasti. :) Hauska asia mikä jäi kuitenkin mieleen oli seuraavanlainen; olin melkein koko 3 tuntisen sairaalassa olo aikamme ammeessa ja siinä uiskennellessani alapäästä tuli koko ajan jotain veriklönttejä joita mies avuliaasti kätilön kehoituksesta onki siivilällä pois. :D Ei ehkä kuulosta kovin hauskalle, mutta näky oli kyllä hauska!
Miehen perheessä jaksetaan vinoilla vieläkin appiukolle nuoremman pojan syntymästä: Oli luusoppaa ruuaksi, ja kun anoppi alkoi vihjailla, että tarttis lähtee, ah ny! kyseli appi että kai vielä toisen lautasellisen kerkee syödä? Anoppi totes tyynesti, että juu, mutta lapsi syntyy sitten tähän!
Edelleen miehen pikkuveljen syntymäpäivänä anoppi keittää luusoppaa, ja tarjoaa santsikierrosta... Poika täytti juur 24, eli taitaa olla meillä naisilla norsun muisti=)
Omaa synnytystä (koska tahansa tästä helmikuun alkupuolelle) odotellessa... Veikkaan nimittäin että älykkäät kommentit kulkee miehellä suvussa...
Eipä meidänkään puolella hyvin mene: Äiteeni odotti pikkusiskoani rv 42 ja oli käännytetty samana aamuna käynnistyksen sijaan kotiin juhannuksenviettoon. Ikinä en unohda sitä näkyä (olin 12) kun äitee marssi keittiön ovelle virttyneissä verkkareissa lapio kourassa ja täräytti että " perkele sehän nähdään..." ja painui kääntämään mansikkamaata. Systeri syntyi sitten juhannusaattona...
Lisää tätä, näillähän saa vaikka synnytyksen alkuun kun tarpeeks naurattaa. Ei tartte heilua lapionvarressa...
Ensimmäisenä lukuiltana nauroin liikaa, jolloin kakarakoira alkoi hädissään kiertämään kitisten ympyrää..:))
Mutta toisen luku kerran jälkeen meno on mennyt katkonaiseksi, kun kohta tulee itku tyhjästä sylistä...:(
Yrityksestä huolimatta on jäänyt plussa saamatta, ja oireet kuitenkin olleet vahvat aina tätiin saakka... En edes murulle kertonut oviksesta tässä kuussa, kun ei vain nyt jaksaisi sitä yhtä viivaa...
Muru siis asuu toisella paikkakunnalla, joten tiettyä " tähtäilyä" tarvitsee yleensä oviksen kanssa olla...
Mutta on sitä jaksanut nauraakin ja piristystä saanut:)
Kovasti haluaisin lukea kokemuksista suomea puhumattomien siippojen kanssa synnyttämisestä, kun ihan suomalaisillakin näyttää tiukkaa tekevän...;))
lähdimme ajamaan sairaalaan 130 kilometrin päähän. Sairaalassa sain epiduraalin klo 1 yöllä. Ponnistusvaihe alkoi olla käsillä noin kello 2.45, epiduraalin ansiosta kivuttomana, mutta mietin, ehtiikö vaikutus loppua ja alkavatko kovat kivut.
Näissä mietteissä, ponnistustarvetta odottaessani, kuulin mieheni toteavan iloisesti: " Seuraavan lapsen kanssa pitää lähteä sairaalaan aikaisemmin, kun tämä meni niin nopeasti ja helposti!" Kätilöllä oli hyvä ilme, kun hän hymyään pidätellen tuijotti miestäni, kuin diplomaatti, joka on juuri kuullut hirveän sammakon mutta kohteliaasti ajattelee, että ei ole hänen asiansa kommentoida. Tyyliin " toivottavasti vaimo ei kuullut" .
Nauroin miehelleni, että ai meni helposti, eihän tämä vielä ole ohi. Sitten myös kätilö nauroi. Mieheni kai ajatteli, että no ei kuitenkaan pitkään enää mene, melkein sama kuin olisi jo syntynyt.
Toista synnyttämään mennessä puuskutin supistusten kourissa jo alkumatkasta. Supistusten välillä totesin, että ehtisinpä saada sen epiduraalin, ehtisinpä. Matkaa oli vielä yli sata kilometriä. Mieheni vastasi tyynesti: " Tämänkin sillan ne korjaavat ensi kesänä." Olimme juuri rautatien ylikulkusillan kohdalla.
Aloin nauraa hirveästi. Arvelin, että mieheni sanoi kommenttinsa viedäkseen ajatukseni pois kivuista ja huolesta, mutta myöhemmin sain tietää, että hänellä vilpittömästi vain tuli kauan odotettu kapean sillan korjuu mieleen, kun siinä kohdalla oltiin.
Ei ehditty epiduraalia, vauva syntyi 45 min. sairaalaan tulon jälkeen melko helposti.
Meillä ei kummempaa, mutta minä ilokaasukännissä sanoin: (en ole siis koskaan ole juonut mitään päihdyttäviä.....) " Jos se tällasta on olla kännissä ni ei kovin hääviä." Mieheni ja kätilö ei vissiin oikeen saanu selvää mun mongerruksesta ja sanoivat yhtä aikaa: " MiTÄH?" Mua sitte alko naurattaa ja nauroin maha pomppien, sydänäänilaitteesta kuulu kamalaa pauketta ja kätilö rupes rauhottelemaan että äläs nyt ku ei kuulla täältä mitään... siinä vaiheessa siis kohdunsuu oli auki n. 7 cm ja supistuksia tuli noin 5 sekunnin tauoilla... Mutta se oli mukava nauraa ;) ja sain jopa sanottua uudestaan niin selvästi että neki tajus...
Sitte vähän myöhemmin olin aivan tokkurassa enkä ollu tajunnu ympäristöstä mitää varmaan kymmeneen minuuttiin ja mukamas sanoin Kätilölle joka oli mun oikealla ja ja miehelle joka oli vasemmalla puolella, että nyt käännyn kontalleni. No ne otti multa maskin pois ja kun aloin tajuta jotain ni mies oliki oikealla ja kätilö vasemmalla puolella ja kätilö hokee ootaootaootaootaoota... Siinä lähti johdot paukkumaan ja meinasin vetästä kaikki laitteet alas kärryn päältä kyljelleni mennessä... onneks siinä oli pyörät alla.. Muuten oliski tullu kallis reissu..
Eksäni on normaalisti todella korrekti ja asiallinen. Synnytys kuitenkin hieman pisti nupin sekaisin. Istui koko tunnin mittaisen ponnistuksen ajan vierelläni selkä suorana hiljaa. Katsoi vaan lasittunein silmin järkyttyneenä minua. Riemastui kuitenkin pojan synnyttyä: " HEI KATO, SEHÄN NÄYTTÄÄ IHAN JUHALTA!?" . Kätilö loi nopean napakan, hieman kysyvänkin katseen ensin eksääni ja sitten minuun. Tämä Juha on eksäni serkku, eikä suinkaan tarkoittanut, että hänellä olisi jotain tekemistä vauvan olemassaolon kanssa. :) No mutta tätä ei kätilö tiennyt. Hävetti. :)
Tätä seurasi Homermainen kommentti: " Näiksää sen vehkeet..?" Sanoen tämän kuitenkin lähinnä itselleen, jonka jälkeen tyytyväinen vaisuhko nauru. Ilmeisesti vastasyntyneen pojan turvonneet ulokkeet lisäsivät jotenkin isän miehisyyttä. :)
Nostan, ettei unohdu..