Synnytysasennoista..

Ensimmäinen ja kolmas synnytys ovat olleet alateitse. Kolmannessa kokeilin ponnistaa kyljellään mut mulla se ei toiminut. Paras mun mielestä ehdottomasti toi puoli-istuva asento..

Kyljellään synnytystäkin kokeilin, mutta kun olin muutenkin niin puhki niin tuntui hankalalta pitää toista jalkaa ylhäällä, vaikka mies siinä avittikin.

Puoli-istuvassa sai hyvin sukan reunoista kiinni kun piti oikein kunnolla ponnistaa ;o)



bonzu rv 31++

synnytyksen aikan hirveä tarve olla pystyasennossa ja ponnistin jakkaralla. Siinä siis ollaan istualleen, himen taakse kallistuneena. Se oli hyvä varsinkin kun mies oli siinä takana (siinä on siis käsittääkseni aina takana joku - jos ei muu, niin kätilö) ja puristin mieheni käsiä ja se osasi sanoa mulle just oikeita rohkaisusanoja, tuntui, että niin me ikään kuin synnytettiin yhdessä... Mulla ei toiminut nimittäin aivot - mutta sillä toimi...



Muista ei olekkaan sitten kokemusta, mutta en missään tapauksessa voisi kuvitella makaavani tms!!

Loogisesti ajatellen: jos sinulla on 3kg jauhopussi, onko kevyempää liikuttaa sitä pöydänpintaa pitkin työntämällä vai laskemalla liukumäkeä pitkin alas?

Näin minä ajattelin kun päätin että vaakatasossahan en synnytä.



Halusin jakkaralle, ja siinä olikin hyvä ja mukava. Mies oli selkäni takana, halaustyyliin, minä nojasin häneen ja pidin kummastakin kädestään kiinni. Oli todella turvallinen olo kun mies oli ihan kiinni, tukena ja turvana eikä jossain sängyn sivustalla seuraamassa.



Ponnistusvaihe kesti kaksi minuuttia esikoisesta, ja seuraavienkin kohdalla aion valita jakkaran.

selän takana mutta sängyllä, eli pystyssä kuitenkin ..nopeeta ja tehokasta

Ensimmäisen lapseni synnytin puoli-istuvassa asennossa sängyllä. Koin ponnistamisen äärimmäisen raskaaksi, koska lapsi liikkui ulospäin niin toivottoman hitaasti. Jokaisella työnnöllä lapsi nytkähti liikkeelle vasta juuri kun voimani loppuivat, joten se oli hidasta ja turhauttavaa puuhaa! =) Ponnistusvaihe kesti pitkään ja koin sen synnytyksen kamalimmaksi vaiheeksi.



Toisen lapsen synnytin jakkaralla. Asento oli hyvä, työntöön sai kunnolla voimaa ja ponnistussuunta löytyi helpommin kuin sängyllä. Lapsi syntyi muutamassa minuutissa! Koin jakkaralla ponnistamisen mielekkääksi, sillä lapsi nytkähti liikkeelle heti kun aloitin työntämisen!

Minun kohdallani jakkara oli turhankin tehokas, koska lapsi syntyi niin nopeasti (->USEITA tikkejä..), mutta siltikin tästä toisesta ponnistusvaiheesta jäi paaaaljon parempi maku suuhun! =)



Mielipiteitä ja mieltymyksiä on monia, mutta jakkaraa suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!



Onnistunutta synnytystä sinulle!

Ekassa olin puoli-istuvassa asennossa sängyssä, mikä tuntui olevan ihan ok.



Tokassa oli semmoinen olo, että olisi pitänyt olla jossain muualla kuin sängyssä, esim siinä jakkaralla tai kontallaan, mutta vauva tuli niin nopeasti, että siinä samassa tuli kun sänkyyn menin(kätilö pakotti).



Seuraavan aion synnyttää siltä miltä sillä hetkellä tuntuu, ehkä kontallaan.

Esikoisen synnytin kylkiasennossa ponnistaen ja en tiedä johtuiko asennosta vai olisko ollut muutenkin helppo ponnistus vaihe n.18min.

Seläleen /puol-istuvaan en olis suostunut koska mulla nappaa issias heti sellasessa asennossa.

Odotan nyt toista joka on perätilassa ja ens viikolla pitäis päättää miten synnytän hänet,vähän jännitää kun ekasta on niin hyvät muistot!



Siskoni on myös synnyttänyt kummatkin kyljelleen ja vannoo myös sen asennon helppouteen, niin että kannattaa yrittää,varsinkin jos" haluaa" sängyssä synnyttää!Voihan sitä asentoa kesken vaihtaa jos ei hyvältä tunnu!

Epiduraalin jälkeen oli niin hyvä olla sängyllä etten ajatellutkaan nousevani siitä. Ponnistukset aloitin puoli-istuvassa asennossa pitäen sukkien varsista kiinni. Varsista kiinni pitäminen tuntui kuitenkin hankalalta, joten sain jalkatuet ja sitten pitelin kiinni reisistä aina ponnistaessa. Asento tuntui musta hyvältä ja lapsi syntyi nopeasti (ponnistusvaihe 14 min.).

Yritin ensin kyljellään, kun siihen kehoitettiin mutta se oli aivan järkyttävää ja luonnotonta mulle. Puoli-istuvaan en halunnut, kun ristiselkä oli jumissa. jakkaralla ponnistelin kymmenen minuuttia ja parilla tikillä selvisin. Jakkaraa olin alunalkaen toivonutkin.



Ehdottomasti parasta asennossa oli se, että mies oli niin liki. Sai olla tavallaan miehen sylissä ja kannustuspuheet supattettiin hellästi korvaan. Toivottavasti tämän toisen vauvan synnytyskin hoituisi jakkaralla.

että miten jakkara sopii yhteen epiduraalin kanssa? En ole vielä synnyttänyt, mutta jakkara kuulostaa ainakin mukavimmalta ja helpoimmalta ponnistuksen kannalta, vaikka kaitpa sitä tietää vasta siinä tilanteessa että mikä parhaalta tuntuu.. Olen kuullut juttuja siitä, että äidit " pakotetaan" sängylle, varsinkin jos on epiduraali annettu. Mikäköhän siinä on ideana? Ettei syynä vaan olis kätilölle helpompi " työasento" ;) Mutta eikös sitä saa kuitenkin synnyttää missä asennossa haluaa, oli sitten epiduraali tai ei?!



terv. kerion 17+0

synnytin ja minusta oli helppoa ponnistaa siitä. Tosin eipä takana ole kuin yksi synnytys ja en edes mitään muuta asentoa kokeillut. Ponnistusvaiheen kestoksi merkittiin 2 minuuttia ja ei tullut repeämiä.



Minulla oli epiduraali ja se vaikuttikin vielä, mutta ei se jakkaralla synnyttämistä estänyt. Ennen epiduraalia varmistelin moneen kertaan että pystyyhän sitten vielä liikkumaan ja näin minulle vakuutettiin. Kun kohdunsuu oli kokonaan auki (tapahtui nopeammin kuin kuvittelin ja olinkin vielä sängyssä makailemassa) kätilö kehotti nousemaan seisomaan ja tarkistamaan että jalat varmasti pitää ja sanoi että ponnistele ihan omaan tahtiin siinä seisaaltasi aina kun supistaa. Samalla hän laitteli jakkaraa valmiiksi ym. Kun jakkaralle saakka pääsin ponnistustarve tuli todella voimakkaana ja ehdin ponnistaa varmaan vain kaksi tai kolme kertaa kun lapsi oli jo maailmassa.



Mieheni istui tuolilla takanani ja nojasin häneen. Minusta jakkara oli tosi hyvä juttu ja haluaisin mahdolliset seuraavatkin lapset synnyttää jakkaralla. Jos jotain huonoa pitää sanoa, niin mieheni mukaan takana oleva näkee väkisinkin kaiken mitä sieltä ulos tulee (ja sehän ei ole vain pelkkä vauva), ja se voi varmasti herkempää ihmistä alkaa heikottamaan.

Kymmenen olen synnyttäyt, useimmat istuen synnytyssängyllä, josta on irrotettu pääty, että on voinut olla lähes jakkara-asennossa.



Viimeisin syntyi ennen kuin ehdin pöydälle. Seisoin pöytään nojaten ja se vain tuli. Ei tarvinut ponnistaa :) Pukamatkin selvisivät helpolla, ei ollut mitään jälkivaivoja, kun ei tullut siihen suuntaan painetta ' ponnistaessa' .



Ponnistukset mulla on aina kestäneet alle 5 min, viimeisin alle minuutin.

Mulla ei jalat kantaneet epin jälkeen, joten jakkara ei käynyt edes mielessä. Mulla oli kyllä ihana kätilö opiskelija, joka kertoi kyllä kaikista vaihtoehdoista/ asennoista, mutta silloin sänky tuntui parhaalta.



Toisessa synnytyksessä en ehtinyt saada mitään (synnytys avautumisineen ym. vain alle 2h). Silloin kätilö " pakotti" mut sänkyyn ja se jäi vähän kaivelemaan. Lisäksi kätilö vaihtui kesken kaiken. Siis se, joka otti mut vastaan, ei ehtinyt itse ponnistustilanteeseen. Oli toisessa synnytyksessä. Usein kätilöillä on 2 äitiä ja nyt kävi niin, että molemmilla alkoi ponnistusvaihe samaan aikaan. Meinasi tulla paniikki, kun olin yksin huoneessa, kun mies oli vielä viemässä esikoista hoitoon.... No hyvin kuitenkin selvittiin. Kaikki meni nopeasti, mutta ensi kerralla olen päättänyt tehdä juuri niin kuin keho sen sanelee.

ei pitäisi enää vaikuttaa kun ponnistusvaihe on käynnissä! Mut jos ponnistusvaihe alkaakin juuri epiduraalin laiton jälkeen niin kätilöt ei varmaankaan uskalla päästää synnyttäjää sängyltä mihinkään koska jalat voi pettää alta! Sen takia ne varmaan pidättelee siellä sängyssä!

Mun mielestä kans puoli-istuva tai itse asiassa taisin olla melkeimpä istuvassa asennossa kädet nilkkojen ympäri oli tosi hyvä! Neni 18minsaa ja lapsi oli pihalla.

Tuli muuten mieleen tossa kun luin että eka oli puoli-istuvassa ja toinen jakkaralla että jakkaralla oli helpompi ponnistaa ja tuli nopeemmmin: Taitaa johtua enemmänkin siitä että eka kerta on aina vaikeempi kun paikat tiukkoina. Sit ku ne on jo kerran venynyt niin toinen kerta sujuu muutenkin aina vauhdikkaammin. :)

Kaikki neljä lasta olen ponnistanut puoli-istuvassa asennossa. Ko. asento on sopinut mulle todella hyvin, ponnistusvaiheet ovat olleetkin todella nopeita (10, 8, 6 ja 3 minuuttia)



Tansku & katras

altaassa reunoista kiinni pitäen. Kaikki taaksepäin kallistuminen tuntui tosi epämiellyttävältä. Ja vedestä minut olisi pitänyt varmaan nostaa nosturilla, en olisi vapaaehtoisesti tullut ;)

Vois luulla, että kymmenes ois helppo synnyttää vaikka päällään. Mä en vaan ymmärrä " vauvatehtailijoita"

peik:

Kymmenen olen synnyttäyt, useimmat istuen synnytyssängyllä, josta on irrotettu pääty, että on voinut olla lähes jakkara-asennossa.

Viimeisin syntyi ennen kuin ehdin pöydälle. Seisoin pöytään nojaten ja se vain tuli. Ei tarvinut ponnistaa :) Pukamatkin selvisivät helpolla, ei ollut mitään jälkivaivoja, kun ei tullut siihen suuntaan painetta ' ponnistaessa' .

Ponnistukset mulla on aina kestäneet alle 5 min, viimeisin alle minuutin.

Olin avautumisvaiheen loppuhetket kontallaan sängyllä (yläkroppa säkkituoliin nojaten), että vauva kääntyisi parempaan tarjontaan. Vaikutti olevan " avosuisesti" naama edellä, ja konttausasennossa hänen toivottiin kääntyvän kunnolla raivotarjontaan - auttoi. Kun sitten alkoi ponnistuttaa, ei tullut mieleenkään enää vaihtaa asentoa, tuossa oli hyvä.



(Ja tulosta tuli 2 supistuksen jälkeen, reilussa 5 minuutissa. Esikoista ponnistin puoli-istuvassa asennossa melkein 40min, vaikka hän oli yli 600g pienempi.)

...väsyneenä ja voimattomana en ois jaksanu aatellakaan nousta jakkaralle saatikka seisomaan, vaikka se tuntuisikin luonnollisemmalta.

Mutta seuraava kommentti kyllä ärsytti:

hukka-79:

Vois luulla, että kymmenes ois helppo synnyttää vaikka päällään. Mä en vaan ymmärrä " vauvatehtailijoita"

Toisilla jo se ensimmäinen syntyy helposti (vaikka päällään??), mutta tiedän tapauksia, joissa synnytykset ovat lapsi lapselta vaikeutuneet (perheessä yli 10 lasta). Ja mikä sana, " vauvatehtailija" ! Toiset vaan tykkää lapsista, ja toiset haluavat ottaa vastaan kaikki lapset, mitä annetaan. Ei niitä lapsia sen kummemmin tehtailla.

Nykyisin kun monet vannovat luonnonmukaisuuden nimiin, niin se jos mikä on mielestäni epäluonnollista, kun ensin vuosikaudet keinotekoisesti estetään lapsia syntymästä, ja sitten kun " aletaan tehdä lasta" niin heti ollaan hedelmöityshoitoja hakemassa kun muutamassa kuukaudessa se " lapsen tekeminen" ei onnistukaan... Mutta se lienee jo aivan toinen asia!