Voiko yksinäinen nainen olla onnellinen?

Ilman parisuhdetta totta kai. Ilman ystäviä on vaikeampaa, ellei satu olemaan luonteeltaan juuri sopivanlainen siihen.

Helposti. Päin vastoin, nämä tuovat naisen elämään yleensä vain draamaa ja ongelmia. 

Kyllä voi. Onhan minulla minut.

Ihminen ei ole yksinäinen, kun viihtyy itsensä kanssa. 

Totta kai.

Ei voi eikä ole.

Voi se sellaista esittää ja useasti esittääkin, jossa naiset on mestareita luonnostaan. Mutta onnellinen se ei ole koskaan.

Ilman parisuhdetta? Totta kai voi,  suurin osa varmasti on. Ilman ystäviä? Sitä en välttämättä näe yhtä todennäköisenä, on toki varmasti heitäkin jotka viihtyvät täysin yksin.

Olen introvertti erakko. Asun koirieni kanssa 20km päässä lähimmästä asutuksesta. Olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin!

Yksinäisinä voi hyvin raskasta kokea itsensä onnelliseksi ja yksin elävänä se on varmasti helpompaa.

 Ikävää on, etteivät kaikki edes tajua etteivät yksin oleninen ja eläminen jne ole sama kuin se, mitä yksinäisenä on olla ja elää jne

Onnellisuuden tunne saattaa kenelke tahansa olla vaikea tavoiittaa mutta toivon, että yksinäisetkin voisivat kokea ainakin satunnaisia onnen hetkiä ja olla eloonsa enimmäkseen tyytyväisiä,.

Mutta näin sanoessani huomautan vielä, että vaikka erakoitakin, jotka eivät kaipaa muiden huomiota tai seuraa lainkaan on varmasti, niin luulen heidän olevan hyvin pieni vähemmistö

Siksi sitä toivoisi voivansa itse käyttäytyä, niin että en omilla toimillani lisäisi kenenkään tuntemaa ja tai kokemaa yksinäisyyttä

Uskovainen mies. 

Monet ihmiset tässä maailmassa ovat niin yksiselitteisesti perseestä että yksinolo on kaikilla tavoin parempi vaihtoehto. Jos olet mukava ja huomaavainen ihminen niin saat todella pitää puolesi että ihmiset ovat sinulle edes siedettäviä takaisin. Liian monet näkevät tuollaisessa hyväksikäytettävän hölmön ja räjähtävät jos eivät saakaan yksipuolista hyötyä sinusta irti.

Varmaan moni olisi jos yhteiskunta ei leikkaisi tukia ihmisiltä pois ja pitäisi kaikkia jatkuvassa pelossa. Ja kodit olisi varmoja kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi eikä ole.

Voi se sellaista esittää ja useasti esittääkin, jossa naiset on mestareita luonnostaan. Mutta onnellinen se ei ole koskaan.

Jaa ei ole?!

Olen ollut kymmenen vuotta yksin ja nämä vuodet olen ollut paljon tyytyväisempi ja onnellisempi. Ei ole mitään kiinnostusta parisuhteeseen, sillä en koe sen tuovan elämääni mitään lisäarvoa. Olen elämäni aikana tarpeeksi passannut ja joutunut joustamaan omasta hyvinvoinnistani. Puistattaakin koko ajatus parisuhteesta.

Sana "yksinäinen" kertoo minusta siitä, että ei olla onnellisia. Itse olen sinkku eikä ole juuri kavereita mutta en koe olevani yksinäinen vaikka olenkin yksin, tai no, on mulla pari koiraa.

Yksin oleva ihminen voi siis hyvinkin elää hyvää elämää ja olla onnellinen.

Kyllä. 

Minä olen. Huomaan vuosi vuodelta olevani epäsosiaalisempi myös ystävien ja perheeni suhteen. Viihdyn oikein hyvin itsekseni ja kun tarvitsen apua maksan siitä. Olen nyt 47 ja viimeksi seurustelin 24 vuotiaana.

Enpä usko.

Ihmiset, jotka sanovat olevansa onnellisia yksinäisinä/yksin ilman ihmissuhteita, ovat yleensä vaan pettyneet muihin ihmisiin niin pahoin, että yksinolosta on tullut heidän onnensa.

Mutta surullisia kohtaloitahan nuo ovat. Onnellisimmat ihmiset omaavat rikkaan sosiaalisen elämän ja hyvät ihmissuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Enpä usko.

Ihmiset, jotka sanovat olevansa onnellisia yksinäisinä/yksin ilman ihmissuhteita, ovat yleensä vaan pettyneet muihin ihmisiin niin pahoin, että yksinolosta on tullut heidän onnensa.

Mutta surullisia kohtaloitahan nuo ovat. Onnellisimmat ihmiset omaavat rikkaan sosiaalisen elämän ja hyvät ihmissuhteet.

Totta varmasti tämäkin mutta näen sellaisen perusparisuhde- ja perhearjen vain ahdistavana ja rajoittavana. En usko että se kaupantäti Tiina on minua onnellisempi vaikka on parisuhteessa, jumppakerhossa ja käy vanhempainillassa. Yksinäinen olen joskus, surullinen asiasta en juuri koskaan.

Kyllä voi. Sen koommin, kun työtkin on voinut/saanut tehdä etänä, niin olen huomannut, miten hyvin viihdyn kotona kissojeni kanssa enkä kaipaa mitään menoja minnekään. Ihan absoluuttisen yksinäinen en toki ole, kun on tuo työ ja kun sentään tapaan vanhempiani, sisaruksiani ja yhtä ystävääni ehkä muutaman kerran vuodessa.

Ennen häpesin tarvettani olla yksin, mutta nykyään rakastan yksinoloa aidosti. Varsinkin, kun käsittelin häpeän tunteita terapiassa. Olen kuitenkin yhteistyökykyinen ja hyvät vuorovaikutustaidot omaava. Kuormitun vain todella herkästi negatiivisia ihmisistä ja Suomessa kun heitä on aika paljon. Toisessa asuimaassani Italiasa siedän ihmisiä paremmin, he ovat ”kevyempiä” - osittain toki sen takia etten ymmärrä kaikkea mitä he puhuvat.

Ja loppupelissä kaikki me tullaan tänne yksin ja yksin täältä lähdetään.

Miksi pitäisi olla ilman ystäviä, jos ei ole parisuhdetta?