Sinä joka abortoisit vammaisen tai olet niin tehnyt.

mutta eihän mammat sitä ymmärrä.



t: 4

usein vammaisen downiksi, niinkuin vammainen tarkoittaisi automaattisesti downin syndroomaa sairastavaa, ja vieläpä suhteellisen tervettä (ei sydänvikoja)helppoa, aurinkoista ja omatoimista sellaista.



Mietin, että tietääköhän tavan ihmiset ollenkaan, että trisomioitakin on roppakaupalla erilaisia (kuten18, 13, 21), eriasteisia (mahdotonta tietää vaikeusastetta etukäteen), toiset fataaleja eli synnyttyään lapsi kuolee. Ja sitten on hirmuisesti kaikenlaisia muita sikiöpoikkeavuuksia, vammoja tärkeissä elimissä mm. munuaisten puuttuminen (fataali), sydänviat joita ei voi korjata.

Vielä on koko joukko geneettisiä sairauksia, diagnooseja ja ilman diagnoosia olevia vammoja, pieleen menneitä solunjakautumisia, jotka aiheuttavat isoa tuhoa. Esimerkkinä vaikka omalta kohdalta spina bifida, jossa selkäranka jää avonaiseksi, lihakset ja iho puuttuu, ala-raajat halvaantuvat, jokainen pissa täytyy katetroida, suoli ei toimi, sukupuolielimetkään ei toimi, aivojen kehitys häiriintyy jatkuvan aivoissa olevan alipaineen takia kun aivoneste pyrkii selästä ulos, aivot laskeutuvat niskakuoppaan ja ovat alikehittyneet, lapsi/ihminen ei voi istua vaan makaa loppuelämänsä jne.

Tämä nyt vain esimerkkinä niille, joille vammainen=down, ja jotka antavat itselleen oikeuden arvostella ja tuomita toisen valintoja (kun omalle kohdalle ei ole ikävää sattunut, niin on hellpo olla musta-valkoinen).

Jokin piilonimitys abortoidulle?

Jokin piilonimitys abortoidulle?

mut joo ei sitä kokemusta "vaan" aborttina pitänyt, joo ja olisko pitänyt saattaa raskaus loppuun asti (jos olisi edes sinne asti kestänyt) ja synttyy kärsivä aivoton vauva joka ei olisi kuitenkaan elänyt??? ja mitäs kaikille UTELLIAILLE olisin sanonut??

t: se yksi enkelinkoskettama (ainiin) rv.12+5 anenkefalia.. juups ja se yksi n.kymmenestä

Tv2 silminnäkijä esitetty 15.11.07

Tuija Heinonen on hoitanut Aleksi-poikaansa kotona

KUN HARTIAT EIVÄT KANNA

Kun arki uuvuttaa ja omat voimat eivät riitä, kuka auttaa ja ketä autetaan? Liian moni kantaa uupumuksensa yksin, jolloin taakka käy ylivoimaiseksi.

Suomalainen on tottunut olemaan tunnollinen vastuunkantaja, myös silloin kun arki käy ylivoimaiseksi. Tilanteita tulee vastaan kaikille, kun esimerkiksi lapset sairastuvat tai työssä on raskasta. Kun tilanne pitkittyy, tarvitaan ulkopuolista apua. Jos ystäviä ei ole tarpeeksi ja yhteiskunta ei pysty auttamaan, tuloksena on liian nopeasti romahtaminen. Yhteiskunnan tarjoama ensimmäinen todellinen apu voi olla vasta lasten huostaanotto.

Toimittaja Tiina Merikanto on tavannut kaksi perhettä, joilla uupuminen alkoi arjen taakasta. Kun taakan kantajia ei saatu ajoissa, tilanne kärjistyi kummankin kotona.

Anneli Hangasmäellä on neljä lasta. Tytöt ovat muuttaneet jo pois kotoa, mutta kotona asuvista pojista toisella on asperger-oireyhtymä ja ADHD ja toisella masennus. Masennuksen ja siitä johtuvien käytöshäiriöiden diagnosoinnista on nyt vuosi. Paraikaa lapsi jonottaa pääsyä yliopistosairaalan lastenpsykiatriselle osastolle.

”Mä en nukkunut enää kunnolla. Vaikeus saada poikia jonnekin hoitoon masensi mut täysin”, kuvaa Anneli hoidon odottamisista.

Seurauksena äiti itse sairastui myös masennukseen ja joutui jäämään sairaslomalle. Lisäjärkytyksenä tuli se, että yhteiskunnan apuna tarjottiin pojan huostaanottoa. Kuitenkin kierre oli lähtenyt siitä, että poika ei saanut ajoissa sellaista apua, joka todella auttaisi.

Tuija Heinosellaon myös neljä lasta. Hän on miehensä kanssa hoitanut vaikeasti kehitysvammaista poikaansa kotona. Nyt 16-vuotiaan Aleksin tarvitsema hoito on vaatinut paljon taistelua. Myös hinta siitä on ollut kova.

”Kyllähän sitä on miettinyt, että pitääkö yhden lapsen kuolla ja kaikkien perheen jäsenten sairastua ennen kuin mitään apua saa”, sanoo Tuija.

Lopulta Aleksin oli muutettava laitokseen sen jälkeen, kun tytär Annina sairastui tilanteen uuvuttamana vakavasti. Hän joutui vuosi sitten sairaalaan nuorisopsykiatriselle osastolle syömishäiriöiden vuoksi.

”Silloin musta tuntui, että mä kuolen, ja saattaa olla että mä olisin kuollut. Mulla oli tosi pahoja itsetuhoisia ajatuksia”, kertoo Annina.

Suomalainen palvelujärjestelmä sammuttaa yhä enemmän jo roihussa olevia tulipaloja. Pienempiin ongelmiin apua on vaikea saada. Kunnissa lasketaan sen varaan, että perheet joka tapauksessa pystyvät löytämään jostakin tarvitsemansa avun. Mutta ystävät ja sukulaiset ovat nykyään jo kortilla. Kaikki eivät apua löydä. Inhimillisesti ja taloudellisesti hinta on suuri, kun hartiat eivät kanna.

Tuotanto: YLE Ajankohtaisjournalismi

Jokin piilonimitys abortoidulle?

Mieti muuten itse; olet yrittänyt pitkään raskautta, vihdoin pitkän odotuksen jälkeen se onnistuu, olet niin onnellinen! Viikot kuluu, silität ja rakastat vatsaasi, odotat että pian pääsisit rutistamaan vauvaasi sylissäsi, et malta odottaa!

Niskapoimu-ultrassa kaikki hyvin, huokaat helpotuksesta. Sukulaisetkaan ei malta odottaa miehestä puhumattakaan, ostelet pienelle tulokkaalle jo ensimmäisen bodinkin, äidin ja isän ihana vauva. Voi sitä rakkauden määrää, melkein pakahdut!

Kuukaudet kuluvat, vihdoin on rakenneultran vuoro. Odotat malttamattomana nähdäksesi pienen ihmeen vilkuttavan käsiä sinulle. Lääkäri sanookin; kaikki ei nyt ole hyvin. Sydän lyö tyhjää - miten niin ei ole kaikki hyvin, viime ultrassakin kaikki oli hyvin?! On tapahtunut varmasti jokin virhe, ei tämä voi olla totta! Nielet polttavia kyyneleitä, tätä pientä on odotettu niin kauan ja hartaasti. Olet tuntenut ihanat vauvan potkut jo viikko tolkulla, ne vain vahvistuu vahvistumistaan - miten niin ei kaikki ole hyvin? Rakastan tätä pientä vatsassani. Kuulet, että vamma on todella vaikea, lapsi ei oppisi ikinä istumaan, ei puhumaan, ei nielemään, hengittämisestäkään ei voisi olla varma sillä aivotkin ovat juuri siltä alueelta vaurioituneet. Voi olla, että lapsi kuolee heti synnyttyään. Pala nousee kurkkuun, kyyneleet polttavat silmissä. Ei näin voi käydä meille?!

Pitää miettiä elämää ja kuolemaa suurempia asioita. Haluanko lapselleni sellaisen elämän, että hän makaa hyvässä lykyssä sängyssä (laitoksessa tai kotona) koko ikänsä ilman suurempaa aivotoimintaa? Oppimatta mitään, edes nielemistä saati istumista? Onko se ihmisarvoista elämää? Jaksanko itse sitä päivieni loppuun asti? Entäpä mies ja esikoinen? Teen päätöksen karvas maku suussa, ei tämän näin pitänyt mennä.

Palaan edellisen kirjoittajan toteamukseen "Jokin piilonimitys abortoidulle.."

Kotiin vietäväksi jäi vaan suuri suru, surusta tuli ikuinen matkakumppani.

Tietysti rakastaisin lapsenlastani ihan kuin tervettäkin. Kuulostat jotenki hölmöltä ku sanot, että joutuisi katsomaan sellaista! Mulle ei ainakaan olisi abortti siitä kiinni. Vaan tieto että laspi ei ikinä tule pärjäämään omillaan ja vaatii aivan lopputtoman määrän tukea, hoitoa, jaksamista, ymmärrystä ja jopa rahaa. Minusta ei olisi siihen, en ole niin hyvä ihminen. Enkä voisi elää tietäen että lapseni on laitoksessa hoidettava jossa kaikki työntekijät eivät luultavasti ole kutsumusammattisaan....

Itselläni kokemus pienen lapsen menetyksestä, mutta en voisi mennä em ryhmään. En kestäisi katsoa, miten down vauvan abortoineet itkevät kohtaloaan ja puhuvat miten enkeli käväisi koskettamassa. Itse ovat enkelinsä tehneet ja ihan turhaan. Vakavampiakin juttuja siellä on ja ne ymmärrän. Ihan turha puhua omasta jaksamisesta ja enkeleistä samassa lauseessa. On niin itsekästä ensin hankkiutua raskaaksi ja sitten valikoida, sopiiko sen vauvan syntyä vai heitetäänkö roskiin.

nelikymppisenä, niin käyttäkää ehkäisyä.



Itse tunnen ihania down-lapsia, ja minua kuvottaa, että sellaisen lapsensa tappanut äiti säälittelee itseään ja puhuu jostain enkeleistä. Todella loukkaavaa keskenmenon tai kohtukuoleman kokeneita kohtaan. Ja tietysti tätä turhaan tapettua lasta.



Lähellekään kaikkia vammoja ei noilla kokeilla havaita, joten kyllä te joudutte ottamaan sen riskin vammaisesta lapsesta.



Mutta jos ette ole valmiita vammaista lasta hoitamaan, niin miettikää sitä ennen kuin se lapsi on olemassa. Adoptoikaa vaikka.

ja rakastaisin vammaista lapsenlastani yhtä paljon kuin muitakin!



En minä aborttia tekisi siksi että vihaisin vammaisia. Vaan siksi, että elämästä tulisi niin vaikeaa, että abortti on pienempi paha kuin monen ihmisen elinikäinen vaikeus. En näe aborttia "murhana" vaan raskauden keskeytyksenä. Meneehän raskauksista 1/3 kesken ihan luontaisestikin, joten miksi se keskeytys nyt olisi niin kauhea asia?



Jos syntyy vammainen lapsi, hän on saman arvoinen ihminen kuin kaikki muutkin ja hänellä on täydet ihmisoikeudet.

Mutta jos ette ole valmiita vammaista lasta hoitamaan, niin miettikää sitä ennen kuin se lapsi on olemassa. Abortoikaa vaikka.

hän ei todennäköisesti opi koskaan edes lukemaan tai kirjoittamaan, ei todennäköisesti (lähes varmasti) kykene koskaan itsenäiseen asumiseen, tuskin kykenee vaikkapa siivoamaan huonetta itsenäisesti, ei pestä pyykkiä itsenäisesti, ei tehdä ruokaa itsenäisesti, kenties ei kykene kulkemaan edes kauppaan itsenäisesti...



Tämä on lievä kehitysvamma. Vaikeampi on jo sellainen joka ei edes puhu mitään. Vaikea jo sellainen joka ei eläissään tewe muuta kuin makaa, huutaa ja kuolaa.

aborttivouhkaaja!

mutta eihän mammat sitä ymmärrä.

t: 4

hän ei todennäköisesti opi koskaan edes lukemaan tai kirjoittamaan, ei todennäköisesti (lähes varmasti) kykene koskaan itsenäiseen asumiseen, tuskin kykenee vaikkapa siivoamaan huonetta itsenäisesti, ei pestä pyykkiä itsenäisesti, ei tehdä ruokaa itsenäisesti, kenties ei kykene kulkemaan edes kauppaan itsenäisesti...

Tämä on lievä kehitysvamma. Vaikeampi on jo sellainen joka ei edes puhu mitään. Vaikea jo sellainen joka ei eläissään tewe muuta kuin makaa, huutaa ja kuolaa.

ja lapsia olemasta onnellisia?! ne kuolaavat ja makaavat ovat joidenkin ikiomia ihania lapsia. helvetti että menee tuollaiseen hermot. t. edellinen

esim. kotikaupungissa käy pariskunta suojatyöpaikassa itse kulkien mennen tullen, toinen heistä Down ja toinen jollain muulla diagnoosilla. He asuvat kerrostalossa kahdestaan, keskustelen usein heidän kanssaan "niitä näitä" ja pärjäävät aivan hyvin eläessään.



Lehdessäkin oli kahdesta Down-nuoresta, he menivät kirkossa naimisiin, kuvat olivat suloisia, koska pari oli niin aito rakkaudessaan ja olemuksessaan.



Pahemminkin olisi voinut heidän elämässään käydä, mutta aina voi löytyä jotain mukavaakin kerrottavaa.

kun niitä on vain kymmenesosa KAIKISTA aborteista!

Voi hurja. Oikean ratkaisun teit lapsen kannalta sanoi nuo vouhkaajat mitä tahansa.



Hoitsu (myös kehitysvammaisia hoitanut)

hän ei todennäköisesti opi koskaan edes lukemaan tai kirjoittamaan, ei todennäköisesti (lähes varmasti) kykene koskaan itsenäiseen asumiseen, tuskin kykenee vaikkapa siivoamaan huonetta itsenäisesti, ei pestä pyykkiä itsenäisesti, ei tehdä ruokaa itsenäisesti, kenties ei kykene kulkemaan edes kauppaan itsenäisesti...

Tämä on lievä kehitysvamma. Vaikeampi on jo sellainen joka ei edes puhu mitään. Vaikea jo sellainen joka ei eläissään tewe muuta kuin makaa, huutaa ja kuolaa.

ja lapsia olemasta onnellisia?! ne kuolaavat ja makaavat ovat joidenkin ikiomia ihania lapsia. helvetti että menee tuollaiseen hermot. t. edellinen

Minä en jaksaisi. Ja omalta kohdaltani voin sanoa, että en tatusti olisi onnellinen jos olisin täysi vihannes. Hyvinkin iloisia downeja olen tavannut, tosin myös aggressivisia ja ahdistuneita.

Hyvä että vammaista lasta rakastetaan! tietysti. Sinä vain olet niiiin mustavalkoinen. BTW olen sitä mieltä, että jos joku ehdoin tahdoin tehtailee vammaisia lapsia (on jo vaikka pari kolme ja lisää tehdään vaikka tiedetään ettei geenit ole kunnossa) niin suoraan sanottuna pakkosterilisaatio kuulostaa loistavalta ratkaisulta...

ota lääkkeesi

aborttivouhkaaja!