Kuinka monen lapsuudenkodissa oli todella sotkuista?

Up

Ohoh, onko tällainen ihan yleistäkin? Meillä oli lapsena aina normi siistiä ja on nyt omassa asunnossakin. Toivottavasti teillä on nyt mukavat kodit, jos ei lapsena ollut :(

Tuli näistä jutuista mieleen yhden ala-asteen koulukaverin koti, mutta ei heilläkään muistaakseni mitenkään törkyistä ollut, tavarat vain sekaisin. Olivat vähän köyhempiä. Koulussa jotkut kyllä puhuivat, että heillä olisi koirankakkaa lattioilla.

Sekaisuus ei mielestäni haittaa. Eräiden sukulaisteni luona oli aina hirveästi tavaraa ja lasten leluja joka paikassa, pitkin pöytiä ja lattioita olohuoneessa ja keittiössä. Mutta tavallaan siellä oli ihan kotoisaa. Muuten siellä oli siistiä, eli ei siis ollut mitään likaa.

Itse asuin depressiivisen (nyt jo edesmenneen) yh-äidin kanssa ja meillä oli tosi sotkuista. En muista lapsuudesta yhtään kertaa, jolloin äiti olisi siivonnut. Usein koitin houkutella häntä siivoamaan kanssani, mutta ei ikinä suostunut. Itse sitten siivosin yksin sen mitä osasin siinä 10v. ikäisenä. En ikinä halunnut kavereita kylään, kun hävetti niin paljon. Tunnistan myös samaa mitä ap:lla, että olen nyt aikuisena herkkä kodin sotkuisuudelle. Tuntuu, että meillä on kauhean sotkuista, vaikka ei tämä ole mitään verrattuna siihen missä lapsuuttani vietin. Aina jos kutsun vieraita puunaan kotia kuin viimeistä päivää ja silti olen vierailun ajan kauhean hermostunut siitä paljastuuko kodista jotain epäkohtia. Yleensä olen niin hermostunut, etten pysty nauttimaan vierailusta ollenkaan, ja tämän vuoksi en yleensä ikinä kutsukaan ketään meille, vaan aina itse menen kylään muiden luokse.

Meillä oli törkyistä. Ei ollut tarpeeksi säilytystilaa ja aivan liikaa tavaraa. Mitään ei saanut koskaan heittää pois ja aina kaikessa piti säästää. Kun veljeni kasvoivat pois vaippaiästä tavaraa vaan lisääntyi ja vaikka äiti kuinka puunasi paikkoja joka paikka oli sotkua täynnä. Oma huoneeni oli aina tiptop. Säästäväisyys säilyy äidillä edelleen, mutta enää hänen luonaan ei ole ihan niin sotkuista.

Minun vanhempieni luona on edelleenkin kaaos. Kumma juttu kuitenkin että aina jouluisin äitini siivoaa talon suht siistiksi.

Kun asuin vielä siellä, niin ainut siisti huone oli minun huoneeni ja pienemmät sisarukset kävivät sotkemaan sen ja rikkomassa tavarani heti kun sain sen siistiksi. Meitä asui silloin samassa talossa 4 alaikäistä +vanhemmat. 4 vanhempaa sisarusta ovat jo muuttaneet pois. Todella rasittavaa oli siivota toisten sotkua. Meillä ei myöskään KOSKAAN saanut käydä kavereita ja äiti hoki aina, että muilla on niin siistiä ettei hän halua ulkopuolisia arvostelemaan kotiinsa :/

Nyt aikuisena olen edelleen ainut sisaruksista joka todella siivoaa viikoittain. Itseasiassa imuroin ainakin joka toinen päivä koska minulla on kissoja. Kävin jopa säännöllisesti siivoamassa vanhempieni luona jossa yhä asuu 3 pikkusisarustani joista yksi on jo 19v ja 5 kertaa elämänsä aikana koskenut imuriin. En muuten käy enää ,kun alle viikossa koko kämppä on aivan sekaisin joka kerta :/

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 21:35"]

Himohamstraajat on todella surullinen ohjelma. Ei ne ihmiset pysty päivässä parantumaan ongelmistaan.

[/quote]

Vielä surullisempaa minusta on se, että jenkeillä näkyy olevan instituutio nimeltä Adult Protective Services. Sen tehtävänä on hoitaa uhriutuneiden vanhusten ja jossain osavaltioissa nuorempienkin asiat parempaan kuntoon, ja itse elämänsä sössineet kuuluvat monessa paikassa määritelmään.

Meillä sen sijaan on sosiaalihoitajat, jotka käyvät kohauttamassa olkiaan, että siisteystaso on ihmisen oma asia. Minusta tämä on heitteillejättöä ja siitä pitäisi haastaa koko valtio johonkin. Ihmisoikeustuomioistuin?

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 21:36"]

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 21:14"]

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 21:12"]Meillä oli kans todella paskaista, hellan ja tasojen päällä kahden sentin pölyrasvakerros, rotat hyppi pöydällä, kun laittoi valot niin vilistivät karkuun. Silloin kun asuin kotona, siivosin jo pienestä pitäen, mutta poismuutettuani kukaan ei enää siivonnut. Pyykkiä ei pesty koskaan, äitini vaan heitti vanhat vaatteet kaapin pohjalle ja osti uusia, itselleen. Minun vaatteeni pesi mummo, jonka luona asuin muutenkin suurimman osan aikaa. En ole käynyt lapsuudenkodissani yli 10 v, viimeeksi kun kävin, ja kurkkasin vanhaan huoneeseeni, en saanut edes ovea avattua, oli lattiasta kattoon täynnä vanhoja vaatteita. vessa oli myös päässyt sellaiseksi, että pönttö oli irti ja kaikki pissakakkalikavesi tuli jostain välistä muovimaton alle, haju oli sanoinkuvaamaton. Äidilläni oli ihan selvästi mielenterveysongelmia koko lapsuuteni, hänen äitinsä oli ihana äiti, leipoi, siivosi, ompeli, silitti. Äitini ei todellakaan ottanut mallia omasta kodistaan. ei liene yllätys, että olen itse ollut pahasti masentunut jo vuosia, tosin lääkkeillä pysyn jotenkin elämässä ja työssä kiinni. Harmittaa, kun oma kotini on aina pahasti sotkuinen, lapset kutsuvat tätä sikolätiksi. Paskasta täällä ei ole, sen verran siivoan, ja kylppäri aina puhdas, on vaan yleinen kaaos jatkuvasti, varsinkin keittiössä.  [/quote] Saisitko apua tuohon ja ootko käyny lapsuuttasi läpi?

[/quote]

olen käynyt monta vuotta terapiassa (kahden lapsen kuolema) ja onhan siellä tota lapsuuttakin pengottu ja puitu, tällä hetkellä olen vaan niin väsynyt henkisesti, etten paljon jaksa miettiä. Kaikesta huolimatta rakastan lapsiani paljon ja näytän sen ja meillä lämpimät välit, toivon, ettei heille jää traumoja tästä....

[/quote]Oletko kysynyt kotiapua?

Meillä oli sotkuista sisällä ja ulkona.Isä olisi osannut siivota pientä tilaa, mutta se ei kuulunut hänen töihinsä (oli varsinkin nuorena,pitkittyneessä kriisissä tapoihinsa pinttynyt). Hän hahmotti huoneet, mutta ulkona täytti pihan rojulla ja rakenteli vajoja vaikka keskelle polkua. Hamstraaja. Setäni on samanlainen. Perheessä on lukihäiriötä, joka saattaa vaikuttaa asiaan. Isä oli myös tekemisissään raskassoutuisen hidas,vaikka järjessä ei sinänsä ollut vikaa. Ns.tuottamishäiriö,luultavasti.

Kerran päästiin pakallislehden kanteenkin lupaa kysymättä,kun kyse oli rojupihoista.

Koti oli vanha ja laho,sähkötön ja vedetön 80-luvun puoliväliin. Vettä toki vuoti joskus sisään ja ikkunaverhot heiluivat tuulessa. Äiti joskus "kuivasi "pyykkiä sisällä leipävartailla,koska eteiseen ei saatu naruja rojun vuoksi.Tip tip! Eteisessä ovenpielessä tilaa vei auton moottori. Kävimme ulkohuusissa navetan yhteydessä, ja yhden talven vietimme ilman kunnon vessaa, kun navetta hädintuskin oli pystyssä. Joskus ovi jäätyi kiinni, ja saimme käyttää ämpäriä( tupakeittiössä,hellan vieressä,nami nami). Siihen tehtiin myös pissat.

Savusauna,joka olisi muuten kiva,mutta vaatteet alkaa haista.Haisihan ne muutenkin,tupakalta,koska molemmat vanhemmat polttivat vuosien ajan ja isäkin itsensä hautaan.

Äiti on hahmotus-ja keskittymishäiriöinen, joka oppi auttavasti siivoamaan reilun 40-vuotiaana, mutta viime vuosina hänen tilansa on mennyt edestakaisin, ja sotkuisuus palannut. Nyt hän haaveilee uudesta talosta,vaikka järkevä ihminen hakisi kunnan vuokrakämppää ja rakentaisi vanhalle tontille korkeintaan viikonloppumajan puutarhanhoitoa ja saunomista varten. Hän ei ole varmaan koskaan elämässään pessyt vesivessaa tai sähkösaunaa.

Kodissa oli hyvätkin puolensa,mutta maalla syntynyt ei osaa välttämättä asua ja toimia siellä. Ainakin jos on muutosvastainen jääräpää tai sokeutunut ympäristölleen.

No ei meillä koskaan niin pahaa ollut, kun monissa näissä viesteissä kuvaillaan, mutta kuitenkin ihan erilaista kuin kaikkien luokkakavereiden kotona. Satuin asumaan koulualueen suhteen hassulla rajalla, eli menin kaupunkiin kouluun vaikka asuin maatilalla. Kaikilla muilla luokkalaisilla oli siistit kerrostaloasunnot tai omakotitalot (lienee joku rivitalolainenkin ollut joukossa, mutta näitä en muista) kaupungissa. Meillä taas oli vanha maalaistalo, joka oli jo jonkinverran ränsistynyt, ja paljon kotieläimiä ja sellainen yleinen sotku, joka ei ollut mitään järkyttävää epähygieniaa, mutta täysin eri maailmasta kavereiden siisteihin, sisustettuihin (meillä kaikki huonekalut oli toisiinsa sopimattomia ja ihan sattumanvaraisia, ties mistä saatuja ja hankittuja, upeita antiikkihuonekaluja talon perintönä ja halpoja kirppisostoksia siinä rinnalla) kaupunkiasuntoihin verrattuna. 

Oikeasti kaikki koulukaverit rakasti käydä meillä, kun oli koiria ja lehmiä ja lampaita ja kanoja ja peltoa ja metsää ja vaikka mitä, mutta kyllä mua silti hävetti se erilaisuus just sisällä talossa. Ja pihallakin, kun toisilla oli laitettuja  pieniä puutarhoja istutuksineen ja puutarhakalusteineen, ja meillä oli traktoreita ja leikkuupuimureita ja ties mitä omituista maatilasälää, ja vihanneskasvimaata rumien aitojen takana (kotieläinten vuoksi). Kadehdin jotenkin sitä, miten yksinkertaista ja siistiä luokkakavereiden elämä oli. 

Ja pahinta on se, että mun oma koti on kanssa aina hirveässä siivoss. Kohtalaisen hygieenistä siellä on tärkeillä alueilla, eli pesen kyllä vessaa ja keittiössä on kyllä usein hirveä tiskiläjä altaassa, mutta se ei pääse homehtumaan tai mitään, ja huolehdin ruoanlaittoalueen hygieniasta, ja pyykkiä pesen ihan huolella, mutta...se järkyttävä epäjärjestys ja tavarakaaos, ja ne pyykitkin lojuu pitkin poikin kylpyhuoneen lattiaa, ja vaatteita ja astioita saa keräillä ympäri asuntoa. En vaan ole koskaan kotona oppinut kunnolla tuollaisia perusasioita. Osaan kyllä siivota, mutta en osaa pitää yllä järjestystä, ja tässä on ihan selkeästi kyse kotona opitusta mallista - tai oppimattomasta.

Ai niin joo, mun vanhemmat on eläkkeelle jäätyään saaneet asunnon huomattavasti siistimpään kuntoon. Oli varmaan kyse siitä, että maatilatyö oli järkyttävän vaativaa, aikaa vievää ja kuluttavaa, eikä siinä sitten jäänyt aikaa tai energiaa kodin siisteyden ylläpitämiseen, tai pihaistutuksiin (joita nykyään on) ja sisustukseen (tämäkin muuttunut nykyään, nättejä uusia huonekaluja on yhdistetty niihin antiikkisiin alkuperäisiin, ja huonekasveja on hankittu ja hoidetaan hartaudella jne.)

Mutta mistä mä oppisin sitä järjestyksen ylläpitämistä?

[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 03:57"]No ei meillä koskaan niin pahaa ollut, kun monissa näissä viesteissä kuvaillaan, mutta kuitenkin ihan erilaista kuin kaikkien luokkakavereiden kotona. Satuin asumaan koulualueen suhteen hassulla rajalla, eli menin kaupunkiin kouluun vaikka asuin maatilalla. Kaikilla muilla luokkalaisilla oli siistit kerrostaloasunnot tai omakotitalot (lienee joku rivitalolainenkin ollut joukossa, mutta näitä en muista) kaupungissa. Meillä taas oli vanha maalaistalo, joka oli jo jonkinverran ränsistynyt, ja paljon kotieläimiä ja sellainen yleinen sotku, joka ei ollut mitään järkyttävää epähygieniaa, mutta täysin eri maailmasta kavereiden siisteihin, sisustettuihin (meillä kaikki huonekalut oli toisiinsa sopimattomia ja ihan sattumanvaraisia, ties mistä saatuja ja hankittuja, upeita antiikkihuonekaluja talon perintönä ja halpoja kirppisostoksia siinä rinnalla) kaupunkiasuntoihin verrattuna. 

Oikeasti kaikki koulukaverit rakasti käydä meillä, kun oli koiria ja lehmiä ja lampaita ja kanoja ja peltoa ja metsää ja vaikka mitä, mutta kyllä mua silti hävetti se erilaisuus just sisällä talossa. Ja pihallakin, kun toisilla oli laitettuja  pieniä puutarhoja istutuksineen ja puutarhakalusteineen, ja meillä oli traktoreita ja leikkuupuimureita ja ties mitä omituista maatilasälää, ja vihanneskasvimaata rumien aitojen takana (kotieläinten vuoksi). Kadehdin jotenkin sitä, miten yksinkertaista ja siistiä luokkakavereiden elämä oli. 

Ja pahinta on se, että mun oma koti on kanssa aina hirveässä siivoss. Kohtalaisen hygieenistä siellä on tärkeillä alueilla, eli pesen kyllä vessaa ja keittiössä on kyllä usein hirveä tiskiläjä altaassa, mutta se ei pääse homehtumaan tai mitään, ja huolehdin ruoanlaittoalueen hygieniasta, ja pyykkiä pesen ihan huolella, mutta...se järkyttävä epäjärjestys ja tavarakaaos, ja ne pyykitkin lojuu pitkin poikin kylpyhuoneen lattiaa, ja vaatteita ja astioita saa keräillä ympäri asuntoa. En vaan ole koskaan kotona oppinut kunnolla tuollaisia perusasioita. Osaan kyllä siivota, mutta en osaa pitää yllä järjestystä, ja tässä on ihan selkeästi kyse kotona opitusta mallista - tai oppimattomasta.

Ai niin joo, mun vanhemmat on eläkkeelle jäätyään saaneet asunnon huomattavasti siistimpään kuntoon. Oli varmaan kyse siitä, että maatilatyö oli järkyttävän vaativaa, aikaa vievää ja kuluttavaa, eikä siinä sitten jäänyt aikaa tai energiaa kodin siisteyden ylläpitämiseen, tai pihaistutuksiin (joita nykyään on) ja sisustukseen (tämäkin muuttunut nykyään, nättejä uusia huonekaluja on yhdistetty niihin antiikkisiin alkuperäisiin, ja huonekasveja on hankittu ja hoidetaan hartaudella jne.)

Mutta mistä mä oppisin sitä järjestyksen ylläpitämistä?
[/quote]

Yritä opetella. Minäkin oon tällä viikolla jo pari kertaa siivonnut keittiötä kun se menee koko ajan sotkuun.

Herranjestas

Meitä oli kotona kolme lasta ja äiti. Itse yläasteella ja nuoremmat sisarukseni ekalla ja tokalla. Äiti työtön ja omakotikämppä lähti alta. Silloin meillä oli vielä suhteellisen siistiä. Kerrostaloasuntoon ei sopinut vanhat huonekalut, ei edes sen jälkeen kun äiti vähän muutteli niitä. Tyyliin kolmiosaisesta kirjahyllystä nikkaroi kaksi irtonaista osaa, vaikka niin ei ollut tarkoitettu. Yhdestä osiosta oli virtiinistä toinen ovi rikki, mutta toisen annettiin olla paikallaan. Toinen sisaruksiatani nukkui vielä viidennellä luokalla lasten jatkettavassa sängyssä. Aina vaan lisättiin nauloja pohjaan.. Äitiä ei tuntunut juuri kiinnostavan minkälainen hävityksen kauhistus meillä vallitsi. Kaljan maku taisi tuoda suurimman mielenrauhan siinä kauhistuksessa. Leluja oli joka paikka piukassa. Lattialle tippuneita, kuivuneita kukan lehtiä ei kukaan koskaan kerännyt. Ja niitä oli paljon. Keittiö oli likaisia astioita täynnä, ei sentään homeisia. Kaikki laskutasot oli täynnä erilaista rojua lehdistä paristoihin ja vanhentuneista leivistä vuoden -88 lottokuponkeihin (jos ne vaikka joskus tulisivat arvokkaiksi). Vanhat sukat säästettiin harjan varteen. Tuli kuulemma puhtaampaa kun harja pysyi hyvänä ja roskat jäi sukkaan. Tämän kaiken keskelle sain hyvityksenä koiran. Eihän äiti sitä hoitanut kun olin koulussa,joten koira lukittiin siksi aikaa huoneeseeni. Liki joka kerta kotiin tullessani odotti paskakasojen siivous. Se koira ei meillä kauaa ollut,kun ei se ollut minusta koiran elämää se elämä. Niitä koirankarvoja löytyi vielä vuosien päästä mitä ihmeellisimmistä paikoista,vaikka itse koitin olla sisaruksilleni esimerkkinä ja olin siisti tyttö. Koskaan en kehdannut kavereita pyytää kylään tai jos pyysin,livahdimme nopeasti minun (siistiin) huoneeseen.
Nyt kun itsellä on kolme pientä lasta,peilaan aika paljon entistä minääni nykyiseen. Ahdistun kun asunnon siiateystaso ei ole enää vain pelkästään itsestä kiinni ja välillä käydään lähellä lapsuuden kauhukotia. Olen yrittänyt ottaa löysin rantein,mutta automaattisesti ajattelen mitä muut ajattelee kun kaikki ei aina olekaan niin tiptop mitä kuvittelisi.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 19:39"]

Mikä psyykkinen sairaus vanhemmillasi oli? Ei tuo toukkakoti kuulosta enää ihan terveen ihmisen kodilta.

[/quote]

En tiedä, en pidä heihin enää yhteyttä. Sanon vain, että ongelma ei rajoittunut pelkästää sotkuun, vaan meitä myös lapsia laiminlyötiin.

Mutta sen tosiaan tiedän, ettei tuollainen ole normaalia, eikä terveen ihmisen kodinhoitoa. Sen keskellä elämisestä itselleni on jäänyt kauhea pelko, että oma kotini olisi joskus samanlainen.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 19:53"]

Meillä oli samanlaista, kuin ap:lla. Häpesin lapsena kotiani, vanhempiani, itseäni, vaatteitani. Kavereita en koskaan vienyt kotiin. Olin nuorena aikuisena ollut todella siisti, ihan kuten sinäkin. Nyt keski-ikäisenä koti on edelleen viihtyisä, mutta neuroottisen siisti en ole. On puolisollakin helpompaa. En häpeä enää, vaan olen ihminen muiden joukossa. Ystäviä on, mutta vain yhdelle olen kertonut osittain lapsuudestani. Nuorena en todellakaan puhunut kenellekään, vaan yritin jättää lapsuuden taakse. Vielä nykyisinkin joskus koen kahvilla pistäytyvät vieraat jotenkin uhaksi tai rasitteeksi, enkä osaa olla täysin rento, jos vieraita tulee. Hössötän. Kerro jollekin. Se voi auttaa. Hyvä, kun kerroit täällä. Luulenpa, että meitä on muitakin.

[/quote]

Kiitos tästä. Ehkä se ajan kanssa alkaa helpottamaan, nytkin tuntui että oli pakko kerrankin kertoa asia johonkin, edes anonyymina.

Asian jättämä häpeä on niin hämmentävä. Kun tiedän, ettei syy ole eikä ollut minun, mutta silti tunnen häpeää siitä, etten pitänyt taloa kunnossa. No miten yksi lapsi olisi voinutkaan pitkää kunnossa taloa, joka aikoja sitten ylittänyt saastaisuuden rajan ja vanhempia ei siivoaminen, tai edes jälkiensä korjaaminen kiinnostanut. Jos joku astia laitettiin pöydälle ruoantähteineen, niin siihen se sitten jäi.

Sekin totta kai oli ihan normaalia, että puhtaita astioita ei ikinä ollut, vaan aina piti pestä haluamansa astia. Joskus sitten jaksoi tiskata ison määrän astioita voi helvetti sitä onnentunnetta, joka oli pari seuraavaa päivää. Kun pystyi ottamaan kaapista puhtaan astia, eikä tiskata jotain jossa on pinttynyttä likaa. Se se tuntui jo melkein normaalilta kodilta!

Meillä oli aivan liian siistiä. Äidillä ei ollut aikaa eikä halua olla kanssani koskaan kahdestaan, koska kaiken liikenevän ajan hän siivosi. En muista, että olisimme koskaan tehneet mitään yhdessä.

Mikä psyykkinen sairaus vanhemmillasi oli? Ei tuo toukkakoti kuulosta enää ihan terveen ihmisen kodilta.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 19:59"]

Ei ollut noin saastaista, mutta tosi sotkuista oli. Usein ei lattioilla oikein mahtunut kävelemään, kun roinaa oli niin paljon. Muistan, että joskus hävetti kun vähän vieraampi kaveri tuli yllättäen meille. Äidillä olikin mielenterveysongelmia, ei siksikään jaksanut siivoilla. Varmasti ap:n vanhemmillakin jotain mielenterveysongemia oli? Ei tuollaista muuten voi olla.

Muistatko, ap, lapsena koskaan hävenneesi kotiasi?

[/quote]

Voi kyllä, teini-iässä etenkin. Pienempänä sitä ei silleen tajunnut, kun ei vielä oikein tiennyt muusta. Tiedostin silloin vain sen, että jos joku oli tulossa kylään, niin alkoi raivokas raivaaminen jo viikko-pari aikaisemmin. Silloin saatiin osa talosta edes jonkinmoiseen kuntoon, mutta jo pari päivää vierailun jälkeen koti meni taas pommikuntoon. Eli vanhemmat vissiin häpesivät asiaa itsekin ja tiedostivat sotkun, mutta jostain ihmeen syystä eivät halunneet/osanneet ylläpitää edes alkeellisesti siisteyttä.

Teini-iässä häpesin asiaa todella paljon. Oli todella vaikea keksiä selityksiä kavereille, että miksi meille ei voi tulla. Lisäksi kun alkoi käymään kavereilla, ja etenkin kun kavereiden luokse voitiin mennä ihan ilman ennakkosuunnittelua, käsitin miten siistiä on normaalin ihmisen kodissa. Se lisäsi sitä häpeän tunnetta.

Ei meillä ihan noin pahaa ollut, mutta aika kamalaa. Häpesin sitä kovin. Minulla oli isompia sisaruksia, ja me jo aika nuorena ruvettiin siivoamaan. Ja se joka tuli ekana, katsoi, et koti on suht ok, jos tulee jollekin kavereita kylään. Me kaikki, veljet myös, ollaan tosi siistejä, jos koti on sotkussa, mua ahdistaa ja masentaa. Mies tietää mun traumasta, mut ei oikein ymmärrä. Senkään koti ei ollut huippupistein, koska äitinsä kuoli mieheni ollessa pieni, ja leski-isän kodinhoito oli ihan ok, mutta hiukan sinnepäin.

Huippusiistein ! Sorru

Meillä oli siistiä. Oli hoitaja hoitamassa minua ja kotia, vanhemmat palkkatöissä.