Kuinka monen lapsuudenkodissa oli todella sotkuista?

Joo.

Meillä myös oli todella saastaista, asuin alkoholisti-isän kanssa. Lisäksi poltti sisällä, haju oli kamalinta

Ei meillä kotona ollut, mutta isäni uusi vaimo on ihan käsittämättömän saamaton. Terassille asti haisee märkä koira (talossa ei ole koiraa), kaikkialla lojuu vaatteita, lehtiä, astioita, likaa, rojua, kodinkoneita seisoo käyttämättömänä keskellä huonetta... Ja tekee vielä sellaista työtä, jossa asiakkaat tulee kotiinsa. En voi käsittää. En edes tiedä millaiset lattiat siellä on kun en ole koskaan lattiaa nähnyt. Omituisinta on, että hän pesee pyykkiä joka päivä. Yhdet housut, yhden paidan, sukat - yhden vaatekerran siis huomista varten. Keräilee kuraiselta lattialta mistä lie röykkiöstä itselleen vaatteet ja pyörittää tyhjiä koneellista joka ilta. Hyi. Isäni muutti kuukauden jälkeen pois ja nyt he yöpyvät ainoastaan hänen luonaan.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 17:10"]

Lapsuuden koti oli ihan ok puhdas, ei mitenkään kovin siisti, mutta ei likainenkaan. Itselleni on taas siivous tuottanut aina enemmän tai vähemmän ongelmia, jotka pahenivat lapsen saatuani ja jäädessäni välittömästi yh:ksi. Meillä on suurimman osan ajasta paskaista, hävettää. Pahemman asiasta tekee vielä se, että siivoan lähes kokoajan, ilman mainittavaa lopputulosta. Pelkästään tiskaamiseen saattaa mennä parhaimillaan reilut pari tuntia, vaikka astioitakaan ei olisi paljoa. Olen vain jotenkin käsittömän hidas. Lapseni on jo isompi, eikä ole koskaan voinut pyytää ystäviään kylään, kun en saa kämppää siihen kuntoon että sinne voisi vieraita päästää. Siivous ja siivottomuus hallitsee muutenkin vahvasti elämäämme, en jotenkin vaan voi "tehdä miitään" ennen kuin olen siivonnut, joten väistämättä tilanne on ajautunut siihen,että vastaus lapsen kaikkiin kysymyksiin on "Odota, äiti siivoo ensin" Ja no, valmista ei koskaan tule, yleisin lapsen komentti on taasen "Aina sä vaan siivoot!" Eikä silti tule valmista. Kävin jopa avautumassa tilantessta sossuun, jossa tarjottin avuksi "silloin tällöin" käyvää kodinhoitajaa, joka neuvoisi siisteyden ylläpitämisessä, muuten hyvä, mutta tiedän kyllä mitä pitää tehdä, mistä aloittaa jne. Isompi ongelma on asioden aikaan saaminen, yrittämisestä huolimatta.

Kun näitäkin kertomuksia lukee, tulee (ja on toki aina enemmän tai vähemmän ollutkin)huono-omatunto lapsen vuoksi.   

En vain oikein osaa tehdä asialle mitään, teoriassa tämänkn pitäisi olla helppoa. Käytännössä, jostakin syystä ei vain ole.

[/quote]

Kyllä sun kannattaisi ottaa vastaan se siivousapu. Vieraan siivoojan kanssa saisit aikaan jonkinlaisen perussiisteyden, josta olisi hyvä jatkaa omin voimin. Minäkin ottaisin mielelläni avun vastaan, jos joku tarjoutuisi avuksi. Palkkaisin siivoojan, jos olisi rahaa. Minulla siivottomuus johtuu masennuksesta, jota kyllä hoidetaan, mutta vielä ei ole helpottanut. Kotonani ei ole erityisemmin likaista, mutta koti on epäjärjestyksessä. Ja sekös ottaa päähän, kun pitäisi saada siistiä, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi. Minäkin tiedän, mitä pitäisi tehdä, jotta täällä olisi viihtyisämpää. En vaan saa aikaiseksi. En jaksa. Ajatuskin siivoamisesta saa minut uupuneeksi. 

Samoin luulen, että myös äitini oli masentunut onnettomassa avioliitossaan. Nyt hänellä on aikaansaava puoliso, joka tekee ja järjestelee vaikka äiti ei aina jaksaisikaan. Sitäpaitsi äiti on piristynyt paljon siitä, mikä hän oli lapsuuteni aikana. 

Meillä ei ollut kauhean sotkuista eikä likaista, mutta häpesin kotiamme todella pahasti koska se oli kunnostamaton rintamamiestalo. Vessat oli "alkuperäiskunnossa", ja koko talon kaikki huoneet oli maalattu 70-luvun väreillä. Oli myrkynvihreää ja oranssia ja p-nruskeaa, ja se oli 80-lukua jolloin kaikilla muilla oli puhtaanvalkoista ja selkeää. Huonekalut oli surkeits 60-luvun kamoja, osa itse kyhättyjä. Isä oli juoppo ja häntä tietysti häpesin erityisen paljon. Turha kai sanoakaan etten koskaan pyytänyt harvoja kavereitani meille.

Nyt nautin suunnaattomasti kodikkaasta, siististä ja kauniista talostamme, jossa alkoholia käytetään vain harvoin ja kohtuullisesti. Ihanaa, että saan tarjota lapsilleni kodin, jossa he viihtyvät ja johon on kiva tuoda kavereita.

Sotkuisuus ahdistaa ja hermostuttaa minua. Meillä käy joka toinen viikko siivooja puunaamassa paikat kuntoon. Siskoni koti on todella sotkuinen, veljeni perheen koti aiva kauhea kaatopaikka. Mistä lie johruu.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 19:41"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 17:10"]

Lapsuuden koti oli ihan ok puhdas, ei mitenkään kovin siisti, mutta ei likainenkaan. Itselleni on taas siivous tuottanut aina enemmän tai vähemmän ongelmia, jotka pahenivat lapsen saatuani ja jäädessäni välittömästi yh:ksi. Meillä on suurimman osan ajasta paskaista, hävettää. Pahemman asiasta tekee vielä se, että siivoan lähes kokoajan, ilman mainittavaa lopputulosta. Pelkästään tiskaamiseen saattaa mennä parhaimillaan reilut pari tuntia, vaikka astioitakaan ei olisi paljoa. Olen vain jotenkin käsittömän hidas. Lapseni on jo isompi, eikä ole koskaan voinut pyytää ystäviään kylään, kun en saa kämppää siihen kuntoon että sinne voisi vieraita päästää. Siivous ja siivottomuus hallitsee muutenkin vahvasti elämäämme, en jotenkin vaan voi "tehdä miitään" ennen kuin olen siivonnut, joten väistämättä tilanne on ajautunut siihen,että vastaus lapsen kaikkiin kysymyksiin on "Odota, äiti siivoo ensin" Ja no, valmista ei koskaan tule, yleisin lapsen komentti on taasen "Aina sä vaan siivoot!" Eikä silti tule valmista. Kävin jopa avautumassa tilantessta sossuun, jossa tarjottin avuksi "silloin tällöin" käyvää kodinhoitajaa, joka neuvoisi siisteyden ylläpitämisessä, muuten hyvä, mutta tiedän kyllä mitä pitää tehdä, mistä aloittaa jne. Isompi ongelma on asioden aikaan saaminen, yrittämisestä huolimatta.

Kun näitäkin kertomuksia lukee, tulee (ja on toki aina enemmän tai vähemmän ollutkin)huono-omatunto lapsen vuoksi.   

En vain oikein osaa tehdä asialle mitään, teoriassa tämänkn pitäisi olla helppoa. Käytännössä, jostakin syystä ei vain ole.

[/quote]

Onko sinulla ongelmia minkään muiden asioiden kanssa? Kuvauksesi sopisi hyvin ADHD tai ADD-oireisiin.

[/quote]

Itseasiassa on :D Mulla on sekä lapsuusiän, että aikuisuuden adhd-diagnoosit, vaikka koenkin itse olevani enemmän add. Tämä tieto ei vaan oikeastaan auta millään tapaa tässä asiassa. Olen kyllä yrittänyt koko aikuisikäni harjoitella erilaisia rutiineja ja tekniikoita arjen hallintaan, mutta huonolla menestyksellä.

Yök ! Missä ihmiset voivat asua? Matoja ja rottia:O ymmärrän että vika ei missään tapauksessa ollut lapsiasa jotka joutuivat sekaisessa talossa olemaan. Vanhemmissahan se, mutta ihmettelen vaan miten joku voi tuollaisessa asua (siis taaskin miten vanhemmat tähän kuntoon talon päästävät, suurin osa henkisesti sairaita)

UP.

no miksi sotkitte, teidän vaatteita ja leluja siellä kuitenkin lojui. Hankala siivoita kun toisten tavarat on pitkin lattioita.

Yhdellä kaverilla oli sotkuista, mutta siellä sai tehdä mitä halusi eikä vanhemmat nipottaneet. Yhdellä toisella oli esim. olohuoneenssa sellainen nauha, että sinne ei saa mennä. Sama oli ruokahuone. Se oli katettu juhlakuntoon eikä huoneeseen saanut mennä. Siellä oli muutenkin vaikea olla, koska piti varoa kaikkea jos sisään meno oli kovan puhdistyön takana. Ottaisin sen sekaisen talon.

Ei ollut ihan noin pahasti sotkuista kuin ap:lla, mutta roinaa kyllä riitti. Isä oli hamstraaja ja tuurijuoppo. En oppinut kotoa juuri minkäänlaisia kodinhoidollisia taitoja saati rutiineja, opettelin aikuisena kaikki itse. Toki lapsuudessani oli monia muitakin vakavia laiminlyöntejä. Ensimmäiset vuodet omillani olivat yhtä kaatopaikkaa. En tiennyt tai osannut kuinka kodista pidetään huoli, enkä kyllä olisi jaksanutkaan. Saastaa, törkyä, tavarakasoja, haisevaa tiskivuorta, eteinen kuin kirppiskoju. Mulla oli siis tuolloin muitakin elämänhallinnallisia ongelmia. Olen nyt saanut elämäni osa-alue kerrallaan suunnilleen hanskaan, ja asunto on pääsääntöisesti ihan ok-kunnossa,  jopa siisti. Sanoisin olevani nyt lähellä normaalia sillä jotkut (ihan tavalliset ihmiset) jopa siivoaa vähemmän kuin minä nykyään. Mutta pitkä oli tie!

Lapsuuden koti oli ihan ok puhdas, ei mitenkään kovin siisti, mutta ei likainenkaan. Itselleni on taas siivous tuottanut aina enemmän tai vähemmän ongelmia, jotka pahenivat lapsen saatuani ja jäädessäni välittömästi yh:ksi. Meillä on suurimman osan ajasta paskaista, hävettää. Pahemman asiasta tekee vielä se, että siivoan lähes kokoajan, ilman mainittavaa lopputulosta. Pelkästään tiskaamiseen saattaa mennä parhaimillaan reilut pari tuntia, vaikka astioitakaan ei olisi paljoa. Olen vain jotenkin käsittömän hidas. Lapseni on jo isompi, eikä ole koskaan voinut pyytää ystäviään kylään, kun en saa kämppää siihen kuntoon että sinne voisi vieraita päästää. Siivous ja siivottomuus hallitsee muutenkin vahvasti elämäämme, en jotenkin vaan voi "tehdä miitään" ennen kuin olen siivonnut, joten väistämättä tilanne on ajautunut siihen,että vastaus lapsen kaikkiin kysymyksiin on "Odota, äiti siivoo ensin" Ja no, valmista ei koskaan tule, yleisin lapsen komentti on taasen "Aina sä vaan siivoot!" Eikä silti tule valmista. Kävin jopa avautumassa tilantessta sossuun, jossa tarjottin avuksi "silloin tällöin" käyvää kodinhoitajaa, joka neuvoisi siisteyden ylläpitämisessä, muuten hyvä, mutta tiedän kyllä mitä pitää tehdä, mistä aloittaa jne. Isompi ongelma on asioden aikaan saaminen, yrittämisestä huolimatta.

Kun näitäkin kertomuksia lukee, tulee (ja on toki aina enemmän tai vähemmän ollutkin)huono-omatunto lapsen vuoksi.   

En vain oikein osaa tehdä asialle mitään, teoriassa tämänkn pitäisi olla helppoa. Käytännössä, jostakin syystä ei vain ole.

Meillä oli taas liian siistiä johtuen ylihygienisesta äidistä. Kavereita ei saanut tulla kylään, mitään ei saanut syödä ruoka-ajan ulkopuolella, pienikin epäjärjestys sai äidin raivon valtaan ja koko perhe oli varpaillaan jatkuvasti! Se oli ahdistavaa... Ja on edelleenkin, kun sinne menee. Ihan pikkujutuistakin tulee napinaa ja huutoa... Tyyliin YKSI puun lehti eteisessä, joka tuli kenkien pohjassa "kauheaa sotkua tulee"...

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 17:31"]Meillä oli taas liian siistiä johtuen ylihygienisesta äidistä. Kavereita ei saanut tulla kylään, mitään ei saanut syödä ruoka-ajan ulkopuolella, pienikin epäjärjestys sai äidin raivon valtaan ja koko perhe oli varpaillaan jatkuvasti! Se oli ahdistavaa... Ja on edelleenkin, kun sinne menee. Ihan pikkujutuistakin tulee napinaa ja huutoa... Tyyliin YKSI puun lehti eteisessä, joka tuli kenkien pohjassa "kauheaa sotkua tulee"...
[/quote]

Ei tuokaan tervettä oo.

Meilläkään ei ollut noin sotkuista mutta sotkua kyllä riitti  Vanhemmat oli tosi välinpitämättömiä siisteyden suhteen ja on yhä, aina kun käyn siellä alan nalkuttamaan asiasta koska häpeän sitä niin paljon vaikka olen omassa kodissa asunut jo vuosia. Häpeän niinkin paljon että yhtäkkiä tuli mieleen joku nolo muisto kun toin kavereita lapsena kylään ja oli pakko katsoa netistä vertaiskokemuksia. Meillä vanhemmat piti lapsista ihan hyvin huolta mutta asumiseen ei oikein panostettu. Oman huoneenkin sain vasta tosi myöhään koska vanhemmat eivät jaksaneet raivata yhtä rojuhuonetta minun huoneekseeni vuosiin. Muutenkin huonejörjestelyt oli aika epäkonventionaalisia. Asunto näytti varmasti sossutapauksen kodilta mutta onneksi muita pahoja ongelmia ei ollut. Osa kavereista tosin vaikutti huolestuneelta ja kyseli kerran tästäkin aspektista kun olin kolmannella luokalla tai jotain. Tai no sellaista vihjailua. 

Ahdistaa ja hävettää, varsinkin kun osa lapsuudenkavereista on yhä kavereitani. He eivät ole koskaan sanoneet mitään kodista mutta itse todella häpeän ja ties mitä selän takana on puhuttu. Varsinkin yllätysvierailuita jännitin aina kauhuissani. Nyt vanhempien itsekkyys suorastaan raivostuttaa. Heitä ei ehkä kiinnosta mitä muut ajattelevat mutta lapsiakin voisi ajatella. En ole yhtäkään poikaystävää kehdannut viedä kotiini myöskään. Tää häpeä seuraa pitkälle elämään. Toisaalta yritän ajatella että on pahempiakin ongelmia ihmisillä, oma lapsuus oli sentään muuten ok.

Mun äiti piti kyllä järjestystä ja meillä oli siistiä, mutta tunnistan silti tuon yhden ketjun kirjoittajan kokemuksen omassa äidissäni, että kun vieraita tuli äiti siivosi ihan liikaa ennen sitä ja vielä hermoili kodin "kodikkuutta" tai kauneutta peläten, ettei se "riitä". Lisäksi hän raivosi minulle silloin kaikesta. Ja kun vieraita oli näin, että äitiä jännitti ja hän pingotti. Usein sain kokea, että hän oli samalla jotenkin vihainen minulle, kun vieraat olivat paikalla. 

Se sai minut tuntemaan meidät jotenkin riittämättömiksi, vaikka tajusin, ettei se ollut realistista. Mutta kun äiti jotenkin jännitti ja syytti minua, että vieraat ei ehkä viihdy, jos emme ole täydellisiä. 

En itse oikein kykene siivoamaan aikuisena, se ei ole "luonnollinen" juttu minulle, koska äidilläni oli siihen outo ja negatiivinen suhtautuminen. Meillä käy kotisiivous, joten likaista ei ole, mutta meillä on aina kaaos (paitsi noin vuorokauden ajan, jolloin raivaamme siivoojia varten ja kun he ovat käyneet) ja kärsin siitä kyllä. Mutta minulla on ongelmia poimia toisten aiheuttamia sotkuja, ja koska olen huono keräämään omianikaan, eikä mieskään pidä siivoamista asiana nro 1 niin meillä kertyy sotkua nelinkertaisessa tahdissa verrattuna sinkkuaikoihini, enkä todellakaan nauti tästä :( Lapset vielä niin pieniä, etteivät ole ymmärtäneet, että poikkeamme muista. Tämä poikkeaminen onkin ihan kauhea asia, koska lapsena en poikennut muista siinä. Tosin harvoin mulla silti kavereita kävi meillä, mulla ei ollut erityisesti "omia" kavereita.

Täällä taas yksi supersotkuisesta kodista kotoisin oleva. Helpottavaa kuulla, että muitakin on.

Meillä tilanne on mennyt vain pahempaan suuntaan. Runsas tavaramäärä ja normikaaos tiskivuorineen muuttui lasten muutettua omilleen järkyttäväksi hamstrauspainajaiseksi. Vanhemmillani käy kotisiivooja kahden viikon välein, mutta se auttaa vain vähän. Pölyallergiani vuoksi minun on vaikea olla koko talossa. 120m2 omakotitalo on kutistunut 60m2 kaksioksi. Kolme makuuhuonetta on seinästä seinään, lattiasta kattoon täpötäynnä kaikkea aivan tyhjänpäiväistä roinaa. Vaan kun on halvalla saatu tai dyykattu jostain.

Koko aikuisikäni olen pyrkinyt askeettisuuteen. Se myös auttaa pitämään ilman puhtaana allergiaa ajatellen. Nyt olen kuitenkin sitten rakastunut ja muuttanut yhteen miehen kanssa, jolla on tavaraa kuin kierrätyskeskuksella ja yhtä surkeat siivoojanlahjat kuin minulla. Ahdistaa vähän. Tai aika paljonkin. Lisäksi äiti tuo pari kertaa vuodessa henkilöautollisen suvulta kierrätettyjä tavaroita ja Lidlistä hamstrattuja, laaduttomia heräteostoksia, ja loukkaantuu sydänjuuriaan myöten jos sitä roinaa ei vastaanota. 

Ei helvetti, pakko alkaa miettiä käytännön ratkaisuja ennen kuin tilanne etenee siihen, etten voi hengittää täälläkään. Miten tavaran paljoudesta ok voinutkaan tulla tällainen vitsaus? Jos joku aikamatkustaisi sadan vuoden taakse ja kertoisi ihmisille, nauraisivat pihalle.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 21:39"]

Kyllä minuu nauratti tää ketju positiivisessa mielessä :D

[/quote]

No kiva, että toisten vaikeat traumat naurattavat, oikein positiivisessa mielessä! Et ole ihan terve.

Olenkin tähän ketjuun jo näköjään kirjoittanut.

Kävin pitkästä aikaa äidin luona viikonloppuna. Ovelta löi vastaan kissankusen haju, laskin lattioilta ainakin viidet kissanoksennukset (jätetty kuivumaan, ei yritettykään siivota), kaikki pinnat pölyn ja kissan ja koiran karvojen peitossa, joka paikka pinttynyt (esim. ruokakaapin hyllyt aivan ruskeassa tahmassa ja siihen takertuneessa pölyssä, jääkaapin ovi paksun paskakerroksen peitossa), hämähäkinseittejä sisällä kämpässä, tiskipöydällä yläkaappeihin saakka ulottuva läjä likaisia astioita ja sekalaista rojua ja mm. vati, jossa haisevia kalanperkuujätteitä uimassa ruskeassa liemessä, parvekkeella ruoka-astioita säilytyksessä (huom.ulkolämpötila viikonlopun aikana..), eläimet hoitamattomia, takkuisia ja haisevia, yhden hengen taloudessa 2 isoa arkkupakastinta ja iso jääkaappipakastinyhdistelmä täynnä ruokia, joista suuri osa pilaantuneita jo kuukausia tai vuosia sitten..

Mutsi on työelämässä, on miesystävä, harrastaa jumppaa jne. Taustalla on kuitenkin mielenterveydenhäiriöitä ja on tuo suljetullakin ollut pariin otteeseen. Sekä minä että sisko räkytämme aina käydessämme epäsiisteydestä, eläinten huonosta hoidosta jne. Reaktio tähän on äidin välitön kilahtaminen siitä kuinka häntä syytetään ja arvostellaan ja kuinka on kiittämättömät kakarat ja ettekö pennut tajua että teidän passaamisen takia tässä ei ole aikaa eikä rahaa laittaa paikkoja kuntoon eikä tässä iässä enää jaksa (olemme siis siskon kanssa kolmenkympin molemmin puolin ja olemme vuosikausia asuneet omissa talouksissamme, äiti on vähän yli 50 ja asunto 60-70m2 kokoinen kerrostalokolmio).

Kyse siis on jonkinlaisesta elämänhallinnan ongelmasta. Normaalia ihmistä oksettaisi ja inhottaisi asua tuollaisissa olosuhteissa, äiti taas kokee romahtavansa taakkansa alle jos pitäisi työpäivän jälkeen jaksaa pyyhkäistä kissanyrjö lattialta roskiin tai heittää homeiset sämpylät menemään. Ei ole normaalia. Itsellä oikeasti ihoa syyhyttää ja on likainen olo pari päivää aina tuolla käymisen jälkeen, vaikka koitan kuurata käsiä joka välissä ja heitellä pahimpia ryöniä roskiin ja putsata pintoja.

En oikein tiedä mitä tehdä. Asiasta ei voi äidin kanssa puhua, koska epäkohtien rauhallinenkin esille ottaminen on "pentujen v*ttuilua". Nykyään käyn vain harvoin, 1-2krt vuodessa, ja tappelu tulee joka kerta. Sanomattakin selvää on, että yhtäkään kaveria tai miesystävää en ole kotiin ikinä vienyt enkä vie. Tavallaan helpottavinta olisi katkaista välit kokonaan. Toisaalta haluaisi, että äidillä olisi asiat kunnossa ja että perheemme olisi ns normaali. 

Miksi todella sotkuisilla ihmisillä on usein kissoja ja koiria?