Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe, helvetti vai taivas?
06.07.2020 |
Olen pohtinut paljon. Miksi uusperhekuvio on niin hankala monelle? Toki se asettaa haasteita, mutta en ymmärrä, miksi kaikesta täytyy tehdä niin sekavaa? Miksi täytyisi ottaa vastuuta myös puolison lapsesta? Saatika odottaa, että puoliso ottaisi isän/äidin roolin?
Minulle on se ja sama, milloin miehen lapsi on meillä. Aina on tervetullut, ellei olla sovittu jotain menoja tai yhteistä aikaa. Meilläpä vielä niin sekavaa, että miehen lapsi on miten sattuu. Mitä sitten? En stressaa. Kun lapsi tulee, hän kuuluu perheeseen. En kuitenkaan ole lapsen äiti, joten en ota päävastuuta lapsesta. Joten, elämäni ei merkittävästi muutu toisen lapsen saavuttua talouteemme äidiltään. Saan puuhata rauhassa omiani, toki lapsi on meillä, mutta mitä sitten. Ollaanko nykyään niin riippuvaisia puolisosta, että täytyisi olla 24/7 yhdessä? Sitä minä en ainakaan halua, ahdistaisi.
Oma lapseni on sitten systemaattisesti meillä ja vastuun kannan minä. Mieheni puuhailee välillä lapsen kanssa ja hoitaa sovitusti lapsen hoidosta. That's it. Itse olen lapseni tehnyt ja hänestä huolehdin. Samaa odotan toiselta.
Mikä siinä tuntuu niin ylivoimaiselta, kun toisen lapsi on paikalla? Vaikka hän tulisikin toiseen kotiinsa sen kummempia suunnittelematta? Suunnitteletteko te ihmiset viikot niin, että oletuksena on toisen huomio ja aika, jos muuta ei sovita? Itse olen tottunut elämään siten, että itse menen ja teen, ellei toisin sovita. Eikö jokaisen pitäisi olla sen verran vapaa itselleen ja omille tarpeilleen? Yhteinen aika mahdutetaan kalenteriin ja muu on omissa käsissä.
Kommentit (115)
Eikö ole muita uusperheessä eläviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helvetti. Itse kasvanut uusperheessä, en suosittele.
Vai olisiko se jotain siltä väliltä??
Kyllä, se voi olla sitäkin, jotain siltä väliltä.
Meillä se ydinperhe muodostui helvetiksi. Sanoisin siis että tapauskohtaista ja riippui pitkälti perheen aikuisista ja heidän asenteestaan. Ap, teidän kuvio ei mielestäni kuulosta hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka on sanonut, etten ottaisi vastuuta? En ota päävastuuta, kaksi täysin eri asiaa. Vallan kahvassa on aikuiset meillä. Toki mies ohjaa enemmän omaa lastansa ja minä omaani, mutta jos vaikka toinen ei ole samassa kerroksessa tai paikalla, niin kyllä rajat asettaa se aikuinen, joka on läsnä.
Pelisäännöt pitää olla. Lapsi tulee silloin kun on sovittu. Silloin myös molemmat aikuiset ovat vastuussa lapsesta. Aikuisella pitää olla myös omaa virkistysaikaa tai mahdollisuus harrastaa omia juttuja. Vaikka lapsi on puolison edellisestä suhteesta, olet aikuisena vastuussa myös hänestä silloin kun hän on paikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun oma lapsi syö voin nipistää poskea ja silittää hiuksia. Jos oma lapsi kiukuttelee niin otan kainaloon ja kannan pois. Tämä yhteys puuttuu bonuslapsen kanssa. En voi kantaa häntä pois ja sulkea huoneeseen ilman stigmaa. Kun kasvattaminen on kierretty niin vastenmielisyys kasvaa katsoessa kuinka iso lapsi keskeyttää puheen, kiipeää huonekaluilla, kierii lattialla ja liimaa purkkaa minne vaan.
Lapsi on samaan aikaan tärkeä ja samalla tekisi mieli antaa selkäsauna, kun vuosien ajan pitää sietää asioita, joita omat lapset eivät tee.
En olisi ikinä edes ajatellut uusperhettä, jos olisimme eronneet mieheni kanssa. En ikinä. En olisi edes harkinnut yhteen muuttamista jonkun miehen kanssa, jolla on omia kakaroita ja varsinkaan sitä en olisi tehnyt ikinä, että olisin pakottanut omat lapseni asumaan jonkun ventovieraan äijän ja tämän kakaroiden kanssa. Sitä paitsi en tykkää yleensä muiden lapsista niin paljoa, että viitsisin katsoa ja kuunnella heitä omassa kodissani. Omat lapseni ovat ihanat, muiden lapset ovat hyvin harvoin ihania.
Jos olisin siis eronnut ja löytänyt lapsellisen miehen, niin olisimme asuneet omissa kodeissamme. Niin miehenkipeä en varmasti olisi ollut, että minun olisi pitänyt alkaa yhdistelemään perheitä yhtään sen enempää kuin pakko, eli käytännöllisesti katsoen en juuri ollenkaan. Omat lapseni ja heidän hyvinvointi on aina tärkeämpää ja menee muiden lasten ohi. Samoin on myös oma rauhani. Jos tämä ei olisi sopinut miehelle, niin hän ei olisi minun mieheni. Tuskinpa asian sopimattomuus olisi silloin ollut kummallekaan mikään pettymys. Omasta mielestäni uusperheiden elämä on siis ihan helvetti varsinkin lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saisinko perusteluja sille, miksi meidän tilanne ei kuulosta hyvältä? Otan mielelläni vastaan argumentteja, silloin asioita voi pohtia monesta näkökulmasta.
Täällä molempia lapsia rakastetaan ja meillä keskustellaan. Molempien lapset pyytää molempia aikuisia puuhailemaan kanssaan ja haluaa viettää aikaa myös toisen aikuisen puolison kanssa. Lapsilla on hyvät välit. Ollaan oltu uusperheessä yli 3-vuotta ja meillä on muovautunut yhteneväisemmät tavat noudattaa vanhemmuutta.
Minusta uusperhe vaatii paljon, sitä en kiellä. Menee vuosia, että roolit ja oma asema vakiintuu. Tie on kivinen ja voi nostaa vaikka mitä tunteita menneestäkin esille. Mielestäni monesti porukka luovuttaa juurikin tässä vaiheessa.
Täytyy löytyä joustavuutta ja toisen lapsesta täytyy aidosti välittää. Oman paikan hakeminen lienee ollut suurimman työtaakan alla. On vaatinut hakemista ja pieleen menneitä kokeilujakin, että olen vakiintunut tähän rooliin taloudessamme.
Vierailija kirjoitti:
Kun oma lapsi syö voin nipistää poskea ja silittää hiuksia. Jos oma lapsi kiukuttelee niin otan kainaloon ja kannan pois. Tämä yhteys puuttuu bonuslapsen kanssa. En voi kantaa häntä pois ja sulkea huoneeseen ilman stigmaa. Kun kasvattaminen on kierretty niin vastenmielisyys kasvaa katsoessa kuinka iso lapsi keskeyttää puheen, kiipeää huonekaluilla, kierii lattialla ja liimaa purkkaa minne vaan.
Lapsi on samaan aikaan tärkeä ja samalla tekisi mieli antaa selkäsauna, kun vuosien ajan pitää sietää asioita, joita omat lapset eivät tee.
Tähän? Nipisteletkö lapsesi? Tai suljetko lapsen huoneeseensa, jos tämä hieman kiukuttelee? Annat selkäsaunoja? Minä en. Kolme lasta olen teineiksi kasvattanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4 vuotta tuota p*skaa riitti, ei koskaan enää.
Omat lapset on kilttejä ja hiljaisia, bonuslapset kaikkea muuta. Päihdekokeilut heillä katkaisi nk kamelin selän.
Se voi ap vielä tuntua kun lapset on pieniä mutta ootas kun kotiisi pölähtää 13v kännissä ja uhkailee sun lasta antamaan rahaa. Kumpaakaan biologisista vanhemmistabei kiinnosta, miksi sitten muakaan pitäisi?
Pitäkööt ukot tunkkinsa ja penskansa, minä keskityn omiini. Yksi ainoa elämä, liian lyhyt toisten kakaroiden katseluun!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun oma lapsi syö voin nipistää poskea ja silittää hiuksia. Jos oma lapsi kiukuttelee niin otan kainaloon ja kannan pois. Tämä yhteys puuttuu bonuslapsen kanssa. En voi kantaa häntä pois ja sulkea huoneeseen ilman stigmaa. Kun kasvattaminen on kierretty niin vastenmielisyys kasvaa katsoessa kuinka iso lapsi keskeyttää puheen, kiipeää huonekaluilla, kierii lattialla ja liimaa purkkaa minne vaan.
Lapsi on samaan aikaan tärkeä ja samalla tekisi mieli antaa selkäsauna, kun vuosien ajan pitää sietää asioita, joita omat lapset eivät tee.
Tähän? Nipisteletkö lapsesi? Tai suljetko lapsen huoneeseensa, jos tämä hieman kiukuttelee? Annat selkäsaunoja? Minä en. Kolme lasta olen teineiksi kasvattanut.
0/5
En jaksa nyt lähtee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tulee taas tähän virkistysaikaan niin kyllä, sitä saa kun asiasta keskustellaan. Monesti puolisoni patistaakin minua omiin puuhiin ja haluaa olla lapseni kanssa. Mutta jos esimerkiksi joka aamu hänelle täytyy muistaa antaa allergialääkettä, minä sen huolehdin ja annan. Katson, että epipen on repussa ja vaihtovaatetta. Huolehdin, että lapsella on aurinkorasvaa naamassa aurinkoisella säällä jne.
Tarkennuksena; meillä on välillä lapset samaan aikaan, välillä erikseen. Kun lapset on samaan aikaan, tottakai huolehdin miehenkin lapsen naaman rasvaukset yms. siinä samalla. Mutta en sitten tällaisia erikseen mieti, kun miehen lapsi on meillä ja omani ei ole. Puoliso toimii täysin samalla tavalla minun lapsen ja omansa kanssa, joten tämä toimii meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun oma lapsi syö voin nipistää poskea ja silittää hiuksia. Jos oma lapsi kiukuttelee niin otan kainaloon ja kannan pois. Tämä yhteys puuttuu bonuslapsen kanssa. En voi kantaa häntä pois ja sulkea huoneeseen ilman stigmaa. Kun kasvattaminen on kierretty niin vastenmielisyys kasvaa katsoessa kuinka iso lapsi keskeyttää puheen, kiipeää huonekaluilla, kierii lattialla ja liimaa purkkaa minne vaan.
Lapsi on samaan aikaan tärkeä ja samalla tekisi mieli antaa selkäsauna, kun vuosien ajan pitää sietää asioita, joita omat lapset eivät tee.
Tähän? Nipisteletkö lapsesi? Tai suljetko lapsen huoneeseensa, jos tämä hieman kiukuttelee? Annat selkäsaunoja? Minä en. Kolme lasta olen teineiksi kasvattanut.
Nykyään on hirviövanhempi jos rankaisee lasta tai ylipäätään edellyttää lapselta kunnioittavaa käytöstä.
Ainoa mitä suositusten mukaan saa tehdä ollessaan tyytymätön lapsen käytökseen on tunteiden sanoitus, eli lurittelee rimpsun "äiti näkee, että sinä Jannica olet vihainen, mutta ei silti saa tehdä toiselle rumasti, jooko". Tosin sitäkään ei saa tehdä kovin usein, sillä lapsen itsetunto ja luottamussuhde vanhempiin menevät pilalle jos lapsen käytöstä pyrkii kovin paljon rajoittamaan.
Ap kyllä kuulostaa kylmältä ja jotenkin vttumaiselta akalta. Ei ihme, että on jo ties monesko mies menossa.
Mahtaakohan täällä kirjoitella ydinperheläiset? Toki en tarkentanut, että tarkoitus on nyt keskustella uusperheissä olevien/olleiden näkökulmista. Mainitsen sen nyt tässä...
No kyllähän se vaikuttaa esim. viikottaisiin ruokaostoksiin ja aterioiden suunnitteluun, että kuinka monta henkeä taloudessa kulloinkin on. Lisäksi jos osa-aikalapsilla on jotain harrastuksia, joihin heitä pitää kuljettaa, niin vaikuttaahan se aika olennaisesti päivien kulkuun että ovatko he paikalla vai eivät.
Niin että miten olen kylmä ja vttumainen akka? Sinulla taitaa itselläsi olla nyt kovin paha olla? Neuvona sinulle, että silloin ei kyllä kannata riehua palstoilla.
Omissa ajatuksissa tuo kuulostaa kyllä olevan lähempänä helvettiä. Taloudessa pyörii siis ajoittain henkilöitä, joihin sinulla ei ole mitään valtaa eikä vastuuta? He voivat touhuta ihan mitä huvittaa, jos se toinen vanhemmista ei huomaa/välitä? Omatkin lapset saavat hienon esimerkin, kuinka aikuisia voi vedättää ja huijata ihan kuten huvittaa? Minä en moista suostuisi katselemaan.