Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe, helvetti vai taivas?
06.07.2020 |
Olen pohtinut paljon. Miksi uusperhekuvio on niin hankala monelle? Toki se asettaa haasteita, mutta en ymmärrä, miksi kaikesta täytyy tehdä niin sekavaa? Miksi täytyisi ottaa vastuuta myös puolison lapsesta? Saatika odottaa, että puoliso ottaisi isän/äidin roolin?
Minulle on se ja sama, milloin miehen lapsi on meillä. Aina on tervetullut, ellei olla sovittu jotain menoja tai yhteistä aikaa. Meilläpä vielä niin sekavaa, että miehen lapsi on miten sattuu. Mitä sitten? En stressaa. Kun lapsi tulee, hän kuuluu perheeseen. En kuitenkaan ole lapsen äiti, joten en ota päävastuuta lapsesta. Joten, elämäni ei merkittävästi muutu toisen lapsen saavuttua talouteemme äidiltään. Saan puuhata rauhassa omiani, toki lapsi on meillä, mutta mitä sitten. Ollaanko nykyään niin riippuvaisia puolisosta, että täytyisi olla 24/7 yhdessä? Sitä minä en ainakaan halua, ahdistaisi.
Oma lapseni on sitten systemaattisesti meillä ja vastuun kannan minä. Mieheni puuhailee välillä lapsen kanssa ja hoitaa sovitusti lapsen hoidosta. That's it. Itse olen lapseni tehnyt ja hänestä huolehdin. Samaa odotan toiselta.
Mikä siinä tuntuu niin ylivoimaiselta, kun toisen lapsi on paikalla? Vaikka hän tulisikin toiseen kotiinsa sen kummempia suunnittelematta? Suunnitteletteko te ihmiset viikot niin, että oletuksena on toisen huomio ja aika, jos muuta ei sovita? Itse olen tottunut elämään siten, että itse menen ja teen, ellei toisin sovita. Eikö jokaisen pitäisi olla sen verran vapaa itselleen ja omille tarpeilleen? Yhteinen aika mahdutetaan kalenteriin ja muu on omissa käsissä.
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelisäännöt pitää olla. Lapsi tulee silloin kun on sovittu. Silloin myös molemmat aikuiset ovat vastuussa lapsesta. Aikuisella pitää olla myös omaa virkistysaikaa tai mahdollisuus harrastaa omia juttuja. Vaikka lapsi on puolison edellisestä suhteesta, olet aikuisena vastuussa myös hänestä silloin kun hän on paikalla.
Seurustelen ekan kerran miehen kanssa, jolla lapsi. Meillä on ollu ristiriitaa, kun mitään selkeitä pelisääntöjä ei oo ollu. Nyt niitä harjoitellaan. Ne kun on selvät, niin ihan samalla tavalla sitoudun olemaan lapsen kanssa, kun on isän vuoro olla hänen kanssa.
Varoituksen sana. Kirjoitin tästä jo aiemmin. Minulla on teesi, miksi uusperheet hajoavat ja se on seuraava:
Mies antaa hoito-, kasvatus- ja viihdytysvastuun äitipuolelle. Mies on sellainen olento, että jos joku tuon vastuun ottaa, niin mies sen antaa. Lopulta äitipuoli huomaa tekevänsä suurimman osan asioista, kuulevansa ”sä et oo mun äiti”. Lopputuloksena nainen uupuu ja perhe hajoaa.
Toki on näitä miehiä, jotka kantavat vastuun. Mutta suhdeluku on 20-80. Tämä arvio kymmenen vuoden kavereiden valitusten ja av-ketjujen perusteella.
En ota toisen vastuualuetta itselleni. Omani olen jo hoitanut. Meillä mies hoitaa lapselle ruuat. Tekee kotitöitä, kun ollaan yhdessä. Ja viettää myös aikaa lapsen kanssa kahestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti jokainen aikuinen ymmärtää, miksi uusperhe syntyy. On luonnollista aikuisille haluta elää yhdessä.
Mutta ymmärtävätkö vanhemmat sitä, miten vähän lapsilla on tilanteessa todellisia vaihtoehtoja? Tottakai he pyrkivät sopeutumaan, haluavat miellyttää. He ovat 100% riippuvaisia aikuisista.
Lapsi rakastaa vanhempiaan pyyteettömästi. Hän on lojaali, ei hän halua olla toisten onnen esteenä.
Mutta aikuisilta pitäisi mielestäni löytyä epäitsekkyyttä ja selkärankaa, jotta lapsi ei tuohon positioon ikinä joutuisi vaan saisi elää turvassa omassa perheessään.
Eroja tapahtuu. Joskus ne ovat ilman muuta oikeasti pakollisia ja lapsenkin parhaaksi. Mutta uusperhe ei ole pakollinen. Se on aikuisten omaa etua ajava, itsekäs valinta.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti jokainen aikuinen ymmärtää, miksi uusperhe syntyy. On luonnollista aikuisille haluta elää yhdessä.
Mutta ymmärtävätkö vanhemmat sitä, miten vähän lapsilla on tilanteessa todellisia vaihtoehtoja? Tottakai he pyrkivät sopeutumaan, haluavat miellyttää. He ovat 100% riippuvaisia aikuisista.
Lapsi rakastaa vanhempiaan pyyteettömästi. Hän on lojaali, ei hän halua olla toisten onnen esteenä.
Mutta aikuisilta pitäisi mielestäni löytyä epäitsekkyyttä ja selkärankaa, jotta lapsi ei tuohon positioon ikinä joutuisi vaan saisi elää turvassa omassa perheessään.
Eroja tapahtuu. Joskus ne ovat ilman muuta oikeasti pakollisia ja lapsenkin parhaaksi. Mutta uusperhe ei ole pakollinen. Se on aikuisten omaa etua ajava, itsekäs valinta.
Tämä ei liity sinänsä uusperhekeskusteluun, haluan vain olla eri mieltä väitteen kanssa, että lapsi rakastaa vanhempaansa pyyteettömästi. Ei muuten rakasta.
Minulla on kaksi poikaa, jotka molemmat aikuisina paljastivat vihaavansa isäänsä. Tai jos eivät vihanneet, niin vahvasti eivät pitäneet. Toinen kertoi, ettei hän edes 8-vuotiaana pitänyt isästään.
Uusperheessä aluksi vaikeinta oli ulkopuoloset ihmiset jotka olettivat, odottivat ja tarkkailivat. En sitten ollutkaan se ilkeä kontrolloiva äitipuoli jota minusta toivottiin vaan nainen jolla myös oma elämä ja omat jutut. Osaan lukea ihmisiä melko hyvin ja opin olemaan asioiden edellä, opin tunnistamaan ja latistamaan tarkoitukselliset provokaatiot. Nonsoleeraamaan typeryydet ja heittäytymään tarvittaessa välinpitämättömäksi. Kuitenkin, meillä meidän säännöt ja hyvin pyörivä arki kuuden lapsen kanssa. Teinitkin tulevat mielellään, tietävät että meillä saa olla semmoinen kuin haluaa. Kaikki lapset eivät ole kavereita keskenään mutta tykkäävät olla porukassa.
Sitä joskus luuli että lasten saanti kasvattaa äitiäkin. Bonuslapset ne vasta oikeastaan kasvattavatkin.
Olen vastannut ketjuun aiemminkin, ja minulle tulee uutena nämä muiden odotukset. En koskaan kokenut kenenkään puolelta sellaista. Ehkä olen vain tyhmä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti jokainen aikuinen ymmärtää, miksi uusperhe syntyy. On luonnollista aikuisille haluta elää yhdessä.
Mutta ymmärtävätkö vanhemmat sitä, miten vähän lapsilla on tilanteessa todellisia vaihtoehtoja? Tottakai he pyrkivät sopeutumaan, haluavat miellyttää. He ovat 100% riippuvaisia aikuisista.
Lapsi rakastaa vanhempiaan pyyteettömästi. Hän on lojaali, ei hän halua olla toisten onnen esteenä.
Mutta aikuisilta pitäisi mielestäni löytyä epäitsekkyyttä ja selkärankaa, jotta lapsi ei tuohon positioon ikinä joutuisi vaan saisi elää turvassa omassa perheessään.
Eroja tapahtuu. Joskus ne ovat ilman muuta oikeasti pakollisia ja lapsenkin parhaaksi. Mutta uusperhe ei ole pakollinen. Se on aikuisten omaa etua ajava, itsekäs valinta.
Ei sillä lapsella ole vaihtoehtoa myös kun tulee sisaruksia. Tai kun muutetaan työn perässä. Tai kun edes muutetaan. Ei elämä ole ”pelkkää kivaa”
Miten ne lapset voivatkaan elää tuolla maailman slummeissa kun Suomessa ne menee rikki uusperheistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti jokainen aikuinen ymmärtää, miksi uusperhe syntyy. On luonnollista aikuisille haluta elää yhdessä.
Mutta ymmärtävätkö vanhemmat sitä, miten vähän lapsilla on tilanteessa todellisia vaihtoehtoja? Tottakai he pyrkivät sopeutumaan, haluavat miellyttää. He ovat 100% riippuvaisia aikuisista.
Lapsi rakastaa vanhempiaan pyyteettömästi. Hän on lojaali, ei hän halua olla toisten onnen esteenä.
Mutta aikuisilta pitäisi mielestäni löytyä epäitsekkyyttä ja selkärankaa, jotta lapsi ei tuohon positioon ikinä joutuisi vaan saisi elää turvassa omassa perheessään.
Eroja tapahtuu. Joskus ne ovat ilman muuta oikeasti pakollisia ja lapsenkin parhaaksi. Mutta uusperhe ei ole pakollinen. Se on aikuisten omaa etua ajava, itsekäs valinta.
Tämä ei liity sinänsä uusperhekeskusteluun, haluan vain olla eri mieltä väitteen kanssa, että lapsi rakastaa vanhempaansa pyyteettömästi. Ei muuten rakasta.
Minulla on kaksi poikaa, jotka molemmat aikuisina paljastivat vihaavansa isäänsä. Tai jos eivät vihanneet, niin vahvasti eivät pitäneet. Toinen kertoi, ettei hän edes 8-vuotiaana pitänyt isästään.
Mulle oma isä oli täysin yhdentekevä jo ennen kouluikää. Äidille toivoin uutta miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheen säännöt on vaikea aihe. Pitää toki kunnioittaa bonuslapsen lähivanhemman sääntöjä - mutta usein erotessa ei konkreettisesti tajuta että se ex kumppani voi perustaa uuden perheen eikä lapsi silloin määrittele arkea kuten ydinperheessä. Tästä kontrollista voi olla hankala luopua. Minun ainakin olisi.
Meillä kun on nyt useita yhteisiä lapsia. En minä voi muuttaa sääntöjä tai pikemminkin rytmiä tietyiksi päiviksi kun bonuslapsi tulee. Hänen on sopeuduttava aika pitkälti viiden muun elämään, mikä tietysti on vaikeaa kun kotona on ainoa ja voi hallinnoida ilmatilaa viivyttelyllä, selittämisellä ja sotkuilla. Lähivanhemman luona jollain on eri tavalla aikaa kuunnella, siivota ja odottaa. Mutta meillä on pari muuta isoa/pientä kainalossa ja sotkemassa. Pitäisi olla omatoimisempaa ja itsenäisempi. Vaikeinta bonuslapsen on oppia pois ainoan lapsen asenteesta, ei niinkään sääntöjen noudattaminen. Jos kaikki lapset käyttäytyisivät aamuisin kuin bonuslapsi ei kukaan ehtisi kouluun/päiväkotiin/töihin. Hänellä on aina ”etuoikeus” tehdä asiat hitaasti muiden kustannuksella. Mutta onneksi lapsi kasvaa ja jonain päivänä itsenäistyy se hitainkin hakunamatata.
Tämän takia ei ole muuta vaihtoehtoa kuin se, että joka paikassa on omat säännöt. Koulussa tietyt säännöt, isoäidin luon omat säännöt, isän luona omat ja äidin luona omat. Hitainkin lapsi kyllä oppii tämän. Jos ei opi, tulee koko elämä olemaan vaikeaa.
Valitettavasti kaikki eivät opi. Joillekin on punainen vaate se että sääntöjä ylipäätään on. Ja elämä todellakin on vaikeaa niin sääntöjenvihaajalla kuin kaikilla ympärillä olevilla.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, että tässä ketjussa on useampia ap:n kaltaisia fiksuja, aikuisia ihmisiä. Uusperhe on aikuisten, kypsien ihmisten juttu. Aivan liian usein siihen ajautuu epävarmat, epäkypsät ihmiset (tytöt), jotka haluavat leikkiä kotia, mutta eivät loppujen lopuksi kestä ajatusta siitä, että puolisolla on todistettavasti ollut perhe-elämää jo ennen heitä. Ja ketkäs silloin saavat vihat niskoilleen: miehen ex (jännä, että miehellä onkin ollut niin huono naismaku aiemmin) ja miehen lapset (joiden luulisi olevan rakkaita jo siksi, että heillä on puolet geeneistä samoja kuin sillä prinssillä valkealla ratsullaan), vaikka oikeasti pitäisi ehkä mennä terapiaan tai ihan vaan myöntää, että ei ole riittävän aikuinen tällaiseen suhteeseen. Niitä lapsettomiakin miehiä nimittäin on.
Kuulostat just sellaiselta kahjolta exältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä menee mukavasti, kummallakin 2 lasta. Kaikki tulevat toimeen keskenään ja rakkautta riittää. Tuolta kuuluu juuri iloinen pulina kun mies ja kaikki lapset pelaavat lautapeliä. Meillä onnen avaimet ovat olleet tosi hyvä aikuisten välinen suhde ja intohimo, rento asenne, lapsirakkaus, ahkeruus kotitöissä ja aktiivinen ote elämään. Molempien exät aika paskoja, lapsista huomaa että tämä on heille hyvä paikka ja he ovat tyytyväisiä uusista ”sisaruksistaan”. Parempaa elämää kuin yh-kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee mukavasti, kummallakin 2 lasta. Kaikki tulevat toimeen keskenään ja rakkautta riittää. Tuolta kuuluu juuri iloinen pulina kun mies ja kaikki lapset pelaavat lautapeliä. Meillä onnen avaimet ovat olleet tosi hyvä aikuisten välinen suhde ja intohimo, rento asenne, lapsirakkaus, ahkeruus kotitöissä ja aktiivinen ote elämään. Molempien exät aika paskoja, lapsista huomaa että tämä on heille hyvä paikka ja he ovat tyytyväisiä uusista ”sisaruksistaan”. Parempaa elämää kuin yh-kodissa.
Mitäs sitten kun pelatessaan lapsi huijaa, keksii omia sääntöjä, selittää muiden päälle, käy välillä roikkumassa kerrossängyssä, komentaa pikkuveljeä, liimaa purkan pöytään, hiukset roikkuu mukissa, kaataa mukinsa, käy veskissä pesemättä käsiään ja puhuu lässyttävällä äänellä matkien jotain tubettajaa mitä mukulat fanittaa.
Hymähtelen näille idyllisille perhehetkille. Meillä kun nekin on työtä, ihan se pelkkä pelaaminen kuormittaa. Toisilla arki sujuu kuin itsestään kun lapset tosiaan on ”helppoja” - ja sitten ihmetellään miten voi muilla olla niin vaikeaa, senkun vaan antaisivat lautapelien ja lapsirakkauden laulaa. Tämä tosin pätee kyllä ihan ydinperheisiinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapset ja muitten kakarat.
Jos älysi ei riitä kuin tuohon ylläolevaan, niin älä lähde uusperhekuvioon. Älysi ei sellaiseen riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee mukavasti, kummallakin 2 lasta. Kaikki tulevat toimeen keskenään ja rakkautta riittää. Tuolta kuuluu juuri iloinen pulina kun mies ja kaikki lapset pelaavat lautapeliä. Meillä onnen avaimet ovat olleet tosi hyvä aikuisten välinen suhde ja intohimo, rento asenne, lapsirakkaus, ahkeruus kotitöissä ja aktiivinen ote elämään. Molempien exät aika paskoja, lapsista huomaa että tämä on heille hyvä paikka ja he ovat tyytyväisiä uusista ”sisaruksistaan”. Parempaa elämää kuin yh-kodissa.
Mitäs sitten kun pelatessaan lapsi huijaa, keksii omia sääntöjä, selittää muiden päälle, käy välillä roikkumassa kerrossängyssä, komentaa pikkuveljeä, liimaa purkan pöytään, hiukset roikkuu mukissa, kaataa mukinsa, käy veskissä pesemättä käsiään ja puhuu lässyttävällä äänellä matkien jotain tubettajaa mitä mukulat fanittaa.
Hymähtelen näille idyllisille perhehetkille. Meillä kun nekin on työtä, ihan se pelkkä pelaaminen kuormittaa. Toisilla arki sujuu kuin itsestään kun lapset tosiaan on ”helppoja” - ja sitten ihmetellään miten voi muilla olla niin vaikeaa, senkun vaan antaisivat lautapelien ja lapsirakkauden laulaa. Tämä tosin pätee kyllä ihan ydinperheisiinkin.
Kuten itsekin sanot, niin samat ongelmat ovat ydinperheissä. On lottovoitto, kun ydinperheessa ja uusperheessä kemiat sopivat yhteen. Esim. Meillä minun ja miehen samanikäiset ovat läheisiä kavereita, ”bro” kuten itse sanovat.
Mutta: salaisuus ehkä onkin siinä, että näkevät toisiaan harvakseltaa. Yhdessä asuessa se maagisuus olisi poissa.
Toisen lapseni kanssa asiat ovat toisin. Mutta toisaalta, kuuntelen ydinperheissä eläviä kavereitani. Kenellä 17-vuotias asuu mummonsa kanssa, koska välit isään raastavat, ja kenellä erilaiset temperamentit aiheuttavat kitkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä yhtään miksi "uusperhe" olisi joku ongelma. Meillä uusperhe ja voin hyvin sanoa että se helvetti oli kyllä se ydinperhe aikoinaan. Kaikki kärsivät, sekä aikuiset että lapset. Nyt paljon seesteisempää ja lapsetkin ehkä saavat paremman käsityksen mitä tarkoittaa kun on perheessä kaksi aikuista jotka aidosti kunnioittavat ja rakastavat toisiaan. Nimittäin se on erittäin tärkeää lapselle, nähdä oikeanlainen malli parisuhteesta. Tämä luo turvaa lapselle, uskon näin.
Meillä aikuiset eivät milloinkaan kyseenalaista toista kummankaan lapsien silmissä aikä oikeastaan muutenkaan. Olenkin ehkä erittäin onnekas että olen löytänyt sen puuttuvan puoliskon jota en milloinkaan löytänyt siinä ydinperheessä. Uskon puolisoni ajattevan samoin.
Ja niin, olen mies.
Monella "ydinperheen" kulissit pidetään väkisin yllä vaikka sisällä olis mitä paskaa vaan. Ei Hyvä
Se on tosi että uusioperhe on aikuisten itsekäs leikki lasten kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Se on tosi että uusioperhe on aikuisten itsekäs leikki lasten kustannuksella.
Einstein? :)
Vierailija kirjoitti:
Monella "ydinperheen" kulissit pidetään väkisin yllä vaikka sisällä olis mitä paskaa vaan. Ei Hyvä
Onneksi uusperheessä on uusi mahdollisuus - myös lapset voivat olla aidosti onnellisempia, jos useamman kerran paksuksi hankkiutunut äiti saakin jäädä makaamaan kotiin, ja lapset pääsevät huvipuistoihin uusperheen lasten seurassa. Win-win.
Aamen. Suhdeluvuista en tiedä, mutta kokemusta on.