Uusperhe, helvetti vai taivas?

Mulla ei ole lapsia, mutta tapailin hetken miestä, jolla oli. Heillä tämä bonusperhekuvio oli tosi uuvuttava; lapset olivat kiukkuisia äidiltään tullessa (ongelmallinen suhde, etenkin esikoisella) ja loppuviikosta itkettiin lähtöä. Sitten oli harrastukset ja omat harrastukset ja työt. Lapsettomat viikot olivat stressittömiä, mutta jatkuvat ongelmat toisen vanhemman luona vuotivat myös lapsettomille viikoille.

Olen ajeerannut tätä traumaani kohta vuoden, koska en osannut lapsettomana mennä tuohon kuvioon mukaan, enkä olisi halunnut niin pian joutua ottamaan niin aktiivisesti vastuuta. Harmittaa kun en osannut enkä ollut valmis, se osaltaan aiheutti eron. Jälkikäteen olen kyllä ajatellut, että kaikesta huolimatta se oli ihanaa aikaa. Tokikaan en osaa sanoa, kuinka hankalaksi tilanne olisi äitynyt esimerkiksi omien lasten myötä, tai kuinka kauan lapset jaksavat tuollaista painetta. Tilanne kuormitti kaikkia. Nyt kuitenkin sen verran tiedän, että haluan lapsia ehdottomasti. Ehkä kuitenkin vain omia.

Kun lapset oli pieniä, oli helppoa . Mutta tulee juhlia: yo, häitä jne tulee lapsenlapsia. Eli homma laajenee ja vaikeutuu.

Taidan boheemin luonteeni vuoksi olla stressaamatta liioin kauppareissuista tms. Jos ruoka näyttää loppuvan, menen kauppaan. Ostan useamman päivän eväät kerralla. En kuitenkaan aikatauluta kaikkea jetsulleen. Minua ei häiritse, jos suunnitelmat muuttuvat. Puolisoni osaa kyllä sopia minun ja entisen puolison kanssa, jos tarvitsee lasta kuljetella. Saadaan sovittua asiat, joku joustaa ja homma toimii.

Palatakseni ruoka aiheeseen, tehdään muuten yleensäkin ruokaa niin, että syödään sitä seuraavana päivänä, joten on tarjota aina kaikille. Meillä saa syödä omat ja naapurinkin lapsi, jos on kylässä ja vanhemmille sopii. Ehkä tämän ajattelun johdosta minua ei ala ärsyttää se, jos täällä pöydässä onkin jokin ylimääräinen ihminen.

Uusperheet ovat lasten uhraamista. Heidät uhrataan äidin/isän naintihalujen takia. Myös äidin/isän raha-asiat menevät lasten edelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun oma lapsi syö voin nipistää poskea ja silittää hiuksia. Jos oma lapsi kiukuttelee niin otan kainaloon ja kannan pois. Tämä yhteys puuttuu bonuslapsen kanssa. En voi kantaa häntä pois ja sulkea huoneeseen ilman stigmaa. Kun kasvattaminen on kierretty niin vastenmielisyys kasvaa katsoessa kuinka iso lapsi keskeyttää puheen, kiipeää huonekaluilla, kierii lattialla ja liimaa purkkaa minne vaan.

Lapsi on samaan aikaan tärkeä ja samalla tekisi mieli antaa selkäsauna, kun vuosien ajan pitää sietää asioita, joita omat lapset eivät tee.

Tähän? Nipisteletkö lapsesi? Tai suljetko lapsen huoneeseensa, jos tämä hieman kiukuttelee? Annat selkäsaunoja? Minä en. Kolme lasta olen teineiksi kasvattanut.

Nykyään on hirviövanhempi jos rankaisee lasta tai ylipäätään edellyttää lapselta kunnioittavaa käytöstä.

Ainoa mitä suositusten mukaan saa tehdä ollessaan tyytymätön lapsen käytökseen on tunteiden sanoitus, eli lurittelee rimpsun "äiti näkee, että sinä Jannica olet vihainen, mutta ei silti saa tehdä toiselle rumasti, jooko". Tosin sitäkään ei saa tehdä kovin usein, sillä lapsen itsetunto ja luottamussuhde vanhempiin menevät pilalle jos lapsen käytöstä pyrkii kovin paljon rajoittamaan.

Sinulla ei ole lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Taidan boheemin luonteeni vuoksi olla stressaamatta liioin kauppareissuista tms. Jos ruoka näyttää loppuvan, menen kauppaan. Ostan useamman päivän eväät kerralla. En kuitenkaan aikatauluta kaikkea jetsulleen. Minua ei häiritse, jos suunnitelmat muuttuvat. Puolisoni osaa kyllä sopia minun ja entisen puolison kanssa, jos tarvitsee lasta kuljetella. Saadaan sovittua asiat, joku joustaa ja homma toimii.

Palatakseni ruoka aiheeseen, tehdään muuten yleensäkin ruokaa niin, että syödään sitä seuraavana päivänä, joten on tarjota aina kaikille. Meillä saa syödä omat ja naapurinkin lapsi, jos on kylässä ja vanhemmille sopii. Ehkä tämän ajattelun johdosta minua ei ala ärsyttää se, jos täällä pöydässä onkin jokin ylimääräinen ihminen.

Teetkö siis esim. ruokaa aina varmuuden vuoksi niin että siitä riittäisi pienelle armeijalle? Entäs jos teillä ei olekaan kuin kaksi syömässä tuota ruokaa (jos lapsenne lähtevätkin yhtäkkiä toisille vanhemmilleen)? 

Kuulostaa siltä, että teille ei itsellänne ole kauheasti harrastuksia tai säännöllisiä menoja. Kyllä se meillä vaikuttaa viikottaiseen ohjelmaan aika paljon, että täytyykö tällä viikolla kuskata lapsia vai ei. Ja me emme ajattele lapsista noin, että on sinun lapset ja on minun lapset. Ne ovat meidän uusperheen lapsia, ja molemmat aikuiset ovat heistä vastuussa silloin kun ovat meillä. (Esim. tuo kun sanoit, että puolisosi osaa kyllä sopia lasten äidin kanssa esim. harrastuskuskailut. Meillä silloin kun lapset ovat meillä, ne harrastuskuskailut hoitaa ne vanhemmat keiden luona lapset ovat).

Vierailija kirjoitti:

Niin että miten olen kylmä ja vttumainen akka? Sinulla taitaa itselläsi olla nyt kovin paha olla? Neuvona sinulle, että silloin ei kyllä kannata riehua palstoilla.

Lopeta sinäkin täällä riehuminen. Jos sinun tavastasi ja kirjoituksestasi ei pidetä, niin hyväksy se.

Eli olenko nyt ymmärtänyt oikein. Ajattelet, että lapsen/lapsia omaavien eronneiden ihmisten täytyisi asustella yksin lasten kanssa niin kauan, kun lapset lentävät pesästä?

Minusta ei kuulosta 2000-luvulle. Nykysin iso osa avioliitoistakin päätyy eroon ja uusperheet ovat varmaan kohta yleisempiä, kun ydinperheet. Nyt en osaa tämän hetkisistä tilastoista sanoa.

Vieras ajatus minulle, ettei mietitä, miten kuvio sujuisi. Aika moni saisi viettää ison osan ajasta yksikseen asustellen täysin vastuussa perheen arjesta, jos ajatus on, että uusperheen perustaminen on itsekästä ja niin ei saa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Taidan boheemin luonteeni vuoksi olla stressaamatta liioin kauppareissuista tms. Jos ruoka näyttää loppuvan, menen kauppaan. Ostan useamman päivän eväät kerralla. En kuitenkaan aikatauluta kaikkea jetsulleen. Minua ei häiritse, jos suunnitelmat muuttuvat. Puolisoni osaa kyllä sopia minun ja entisen puolison kanssa, jos tarvitsee lasta kuljetella. Saadaan sovittua asiat, joku joustaa ja homma toimii.

Palatakseni ruoka aiheeseen, tehdään muuten yleensäkin ruokaa niin, että syödään sitä seuraavana päivänä, joten on tarjota aina kaikille. Meillä saa syödä omat ja naapurinkin lapsi, jos on kylässä ja vanhemmille sopii. Ehkä tämän ajattelun johdosta minua ei ala ärsyttää se, jos täällä pöydässä onkin jokin ylimääräinen ihminen.

Entäs jos syötte edellisen päivän ruokaa, jota on jäänyt sopivasti kaksi annosta, lapset pölähtävät yhtäkkiä teille?

Meillä tehdään ruokaa yleensä niin, että sitä riittää aina vähintään neljälle ja yleensä jää tähteeksi. Monesti seuraavanakin päivänä syödään samaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tehdään ruokaa yleensä niin, että sitä riittää aina vähintään neljälle ja yleensä jää tähteeksi. Monesti seuraavanakin päivänä syödään samaa.

Siitäkin huolimatta vaikka olisitte kahdestaan? Mahtaa teillä olla aika iso ruokahävikki...

No eihän se entinen puoliso kysele herranen aika ihan hetkeä ennen kun olisi tuomassa lasta. Jos taas meillä ei olisi ruokaa sille lapselle jostain syystä x, niin puoliso sopii, että lapsi ruokitaan siellä ja tuo sitten. Lapsi saa ruuan eikä siitä tule ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Kuka on sanonut, etten ottaisi vastuuta? En ota päävastuuta, kaksi täysin eri asiaa. Vallan kahvassa on aikuiset meillä. Toki mies ohjaa enemmän omaa lastansa ja minä omaani, mutta jos vaikka toinen ei ole samassa kerroksessa tai paikalla, niin kyllä rajat asettaa se aikuinen, joka on läsnä.

Oletko ap? Ihan itsehän sinä aloituksessa ihmettelet, että miksi täytyisi ottaa vastuuta puolison lapsesta.

Ihan kuten ydinperhekin - voi olla sekä helvetti että taivas. Moni elää perhehelvetissä sekä ydin- että uusperheessä. Ja moni onnellinen molemmissa. Valtaosa keskivertoa kaikissa perhemuodoissa.

Siis joo joo, meillä syödään monesti kahdestaan samaa ruokaa useampi päivä. Pakastetaankin välillä.

Vierailija kirjoitti:

No eihän se entinen puoliso kysele herranen aika ihan hetkeä ennen kun olisi tuomassa lasta. Jos taas meillä ei olisi ruokaa sille lapselle jostain syystä x, niin puoliso sopii, että lapsi ruokitaan siellä ja tuo sitten. Lapsi saa ruuan eikä siitä tule ongelmia.

No jos nyt palataan ap:n tapaukseen, niin siinähän lapset tuntuu tulevan ja menevän miten huvittaa kummempia suunnittelematta.

Vierailija kirjoitti:

Siis joo joo, meillä syödään monesti kahdestaan samaa ruokaa useampi päivä. Pakastetaankin välillä.

Niin. Tarkoitin tilannetta, että jossa olette tehneet itsellenne ruokaa ja syötte sitä nyt vaikka jo kolmatta päivää (tai millaisia annoksia nyt teettekään, mutta silloin kun sitä ruokaa on vielä ne viimeiset annokset jäljellä). Että mitä jos tässä vaiheessa yhtäkkiä pölähtää ne lapset kavereineenkin paikalle.

Miehen eX haluaa lapsen tunteiden takia pitää välit ex anoppiin ja sisaruksiin. Kutsuja, lahjoja, puheluita. Usein heitetään se tunnekortti muussakin arjessa miehelle. Mutta ex on vain kerran puhunut lapsensa puolisisaruksella, tätä kasvavaa poikaa jaloissaan hän ei huomaa ollenkaan, on kuin ilmaa. EVVK. Vaikka on biologisesti se läheisin. Jotenkin siihen kiteytyy se itsekkyys, joka vuosi vuodelta saa pikkuhiljaa inhoamaan sitä sakkia ja heidän omanedun maailmaansa enemmän ja enemmän.

Kaverillani uusioperhekuvio. Jäätävää kuraa. Kaveri asennoituu noin miehen tyttäreen kuten ap mutta oman lapsensa kohdalla tehnyt mahdollisimman hankalaksi lapsen ja biologisen isän tapaamismahdollisuuden muutettuaan monen tunnin ajomatkan päähän ja kieltäydyttyään siitä että lapsi voisi nähdä isäänsä viikoittain. Elareita vaatii paljon. Biologinen isä haluaisi yhteishuoltajuuden ja tapaamismahdollisuuden useammin kuin pari päivää kuukaudessa jotka saanut vain silloin kuin naiselle sopii (lapsen äiti menee tuolloin nykyisen kumppanin kanssa treffi-illoille). Asiasta riitauduttua ovat nyt lakimiehiin yhteyksissä

Minusta tuntuu, että usein kuuleekin olevan uusperheiden toimimattomuuden taustalla ex ja huonot välit. Silloin uusi puoliso voi jopa inhota puolison lasta, mikä on todella väärin. Asiat eivät varmasti suju joustavasti ja toisen lapsi nähdään rasitteena.

Jokaisen tulisi kunnioittaa toisiaan ja puhaltaa yhteen hiileen. Sopassa on toki monta ihmistä, tekijää ja historiakin sotkemassa. Joskus sellaiset asiat voivat koitua ongelmiksi, jotka eivät olisi ongelmia jos ei olisi katkeruutta sinne toiseen suuntaan.

Ehkäpä joustavuuden ja tämän ajattelun vuoksi nyt kolmen vuoden jälkeen sujuukin.