Kaikilla on nykyään vaativa vauva!

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:42"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:37"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:33"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:30"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:22"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:44"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:05"]Kellään ei ole nykypäivänä tavallista saati helppoa lasta. Ärsyttää kun jokaisen mukula on haastava ja vaativa! Miten vaativa vauva edes määritellään? Ansaitseeko vaativien lasten äidit jonkun sädekehän? Ennen oli mies kuollut sodassa, 8 lasta, joista pari sairasta eikä kukaan valittanut. Onko muut pistäneet merkille? Millä perusteella sanot omaa lastasi vaativaksi? [/quote] Silloin ennen samassa taloudessa/pihapiirissä asui monta sukupolvea ja oli piiat/rengit apuna talon töissä ja ihmiset oli yhteisöllisempiä. Että niitä vaativia vauvoja oli hoitamassa vähän muutkin kun se äiti yksinään. Nykyisin äidit ovat enemmän yksin kuin koskaan ja lähin omainen on tyyliin viranomainen. Netti ja some mahdollistaa asioista avoimen avautumisen, mikä on vaan hyvä asia että asioista puhutaan ja suoraan. Vaativia vauvoja on ollut aina ja tulee aina olemaan. Ei se elämä ole ennen ollut yhtään sen helpompaa, päinvastoin.

[/quote]

Harvalla pientilalla mitään piikoja ja renkejä oli :D

[/quote]

Minkä kokoiset mielletään pientiloiksi? Monella oli vähintään joku sukulainen auttamassa. Esim. äiini kotona oli äidinäidin kasvattisisar ja mummo, isäni kotona joku naispuolinen sukulainen, en muista tarkemmin. Lisäksi oli lasten pienuusaikana piikoja ja renkejä (ts. ennen kuin lapsista oli työhön).

[/quote]

Sota-aikana ainakin oma äitini oli lapsena evakossa ja asuivat ulkohuoneessa äidin ja kahdeksan sisaruksen kanssa. Kotona odotti pieni mökki ja pari lehmää.

Sotien jälkeen raivattiin rintamamietiloja tiettömiin korpiin. Asuttiin talvet maakuopassa, ennen kuin talo saatiin rakennettua.

Joten kyllä suurin osa oli pientiloja, joissa oli pari lehmää ja lapsia tupa täynnä ja isä talvet metsätöissä. Ei niissä renkejä ja piikoja ollut, eikä mummoja auttelemassa. Isommat hoisi pienempiä ja lapset oli keskenään, kun äidit meni navettaan.

[/quote]

Miksei ollut mummoja tai muita sukulaisia? Mihin esim. mummot laitettiin, jos niitä ei pientiloille huolittu?

[/quote]

Mummot oli varmaan kuolleet tai asuivat omissa kodeissaan. Näin teki äitini äitikin. Hän asui omassa kodissaan siihen asti, että joutui sairaalaan ja kuoli syöpään.

Sinulla on aika ruusuinen kuva sota-ajasta ja sen jälkeisestä elämästä. Jos naisella oli yhdeksän lasta, niin ei hän voinut mummona asua yhdeksän lapsensa luona hoitamassa lapsia. Kyllä hän jäi yleensä omaan kotiinsa asumaan miehensä kanssa ja jos hyvä tuuri oli, niin heitä jäi auttamaan peräkammarin poika.

[/quote]

Mä en ymmärrä, mistä sä keksit, että mulla on ruusuinen kuva sota-ajasta, kun en ole sota-ajasta puhunut mitään - mun vanhemmat on molemmat syntyneet sota-ajan jälkeen - toki heidän sisaruksistaan on osa syntynyt ennen sotia.

Mun molemmat suvut ovat niin maanviljelijäsukuja, joten mitään "omia koteja" ei isovanhemmilla ollut, vaan tila siirtyi aina seuraavalle sukupolvelle ja isovanhemmat jäivät sitten yleensä tilalle asumaan lastensa perheen kanssa. Näin taisi olla yleisesti muillakin. Kun ihminen tuli vanhemmaksi, alkoi olla vaikea pärjätä yksikseen.

[/quote]

Sinun vanhemmillasi on ollut niin ja heillä on ollut rikkaampi tila. Mutta vanhempiesi sisarusten on ollut lähdettävä pois ja luotava elämänsä jonnekin muualle, joten he eivät ole saaneet mummoa matkaan hoitamaan lapsiaan.

Olen itse köyhemmiltä seuduilta ja täällä ei isoja tiloja ollut montaa. Ja niissäkin vain vanhin poika jäi jatkamaan tilaa ja hoisi vanhempansa hautaan. Muiden oli lähdettävä luomaan elämä muualle eli kaupunkiin hellakomneroon tai sitten oma pientila jonnekin.

Olen asunut ns, korpeen raivatussa rintamamiestilalla, missä oli pienet talot kaikilla ja metsään raivattiin maata ja taloissa oli jokunen kanttura. Näitä tiloja ei peritty ja niihin ei jääneet mummot ja papat auttamaan, vaan ne raivattiin korpeen, minkä valtio antoi rintamamiehille tilaksi. Köyhää ja vielä köyhempää ja lapsia tuvat täynnä eli ne suuret ikäluokat. Kyllä niissä perheen äiti hoisi lapset ihan yksin ja isommat sisarukset sitten auttoivat ja kun kasvoivat, niin heti maatilan töihin kiinni.

Jos olet itse varakkaammasta suvusta, et ehkä osaa ajatella, miten muualla elettiin. Kun vanhin veli peri tilan (muutama lehmä ja suohon raivattua maata ja pieni mökkipahanen), muut saivat lähteä etsimään elannon, mistä löysivät. Moni lähti Ruotsiin, osa lähti kaupunkeihin. Siellä asuttiin pienissä tiloissa ja lapsia syntyi vielä niihin aikoihinkin paljon. Ei sielläkään ollut sukua auttamassa, kun harsoja pestiin käsin ja vauvoja hoidettiin ja etsittiin epätoivoisesti hoitopaikkaa lapsille, että äiti pääsee töihin, kun äitiysloma kesti vain 3kk

Ensimmäinen vauvani oli helppo. Seuraava oli jo sitten "Haastava". Oksensin raskauden ensimmäiset 7kk ja olin viikon parin väliajoin sairaalassa tiputuksessa ja jokaisesta 100g painonnoususta iloittiin.

Lapsi itki ensimmäiset 3-vuotta ja heräsi kahden tunnin välein. Seitsemän ensimmäistä kuukautta (imetysaika) katsoin jokaisen suupalan mitä suuhun pistin. Lääkärin kehotuksesta lopetin imetyksen, suppean ruokavalioni vuoksi (jotka mahdollisesti aiheutti vatsakipua vauvalle). Vauvalle tehtiin allergiatesti maidolle ja joutui tehohoitoon sairaalaan. Soijamaidolla jatkettiin ja nyt lapsen ensimmäiset 5-vuotta jokainen suupala tarkkailussa eli voin sanoa toisen vauvani olleen haastava, sillä ikävä kyllä, en ollut enkä ole mikään supermamma, niin kuin ap.

Luulen, että kautta aikojen haastavia vauvoja on ollut, mutta ne ovat olleet oman onnensa nojassa tai kodin seinien sisäpuolella, tosin on myös paljon tutkittua tietoa, myös kansainvälistä esim. allergioiden lisääntymisestä, koska ilmasto- ja ympäristö on muuttunut vuosien saatossa. Myös lapsikuolleisuus on vähentynyt ja jopa 500g keskoset saavat elämän.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:42"]Mulla on päinvastaisia kokemuksia. Itselläni mielestäni vaikea vauva 8kk:n ikään asti. Oli siis tosi itkuinen ja nukkui lyhyissä pätkissä, ei nukkunut esim. paikallaan olevissa vaunuissa ja heräsi jokaiseen pieneen ääneen. Kaikki tutut sitä kauhisteli ja muistutti omista ihanista vauvoistaan, jotka oli äärimmäisen helppoja. Silloin satutti kun koko ajan tuli vertailua, mutta onneksi aika auttoi ja vauvasta kasvoi tyytyväinen lapsi.
[/quote]

Samoja kokemuksia mulla. Lapsi nukkui max tunnin pätkissä (ja se oli jo luksusta!) päivin öin ja hereilläoloaikansa huusi kurkku suorana. Ei nukkunut eikä viihtynyt sängyssä, sitterissä, vaunuissa, autossa tai missään missä vauvat "yleensä" viihtyy, vaan karjui kuin syötävä jos noihin johonkin erehtyi laittamaan. Hän viihtyi ainoastaan sylissä ja kantoliinassa ja mun kainalossa kunhan suussa oli tissi. Noissakin piti heijata tai hytkyttää tai varoa ettei maitoa tule liikaa tai toinen sai raivarit. Sukulaiset ja tutut vaan ihmetteli että mikä sitä vaivaa, kyllä kaikki vauvat nyt autossa nukkuu!!!! Ja "mä olen opettanut mun lapset alusta asti nukkumaan omassa sängyssä, oon vaan laittanut vauvan sinne ja on kyllä nukkunut heti." Tai "onneksi mun vauva nukkuu 9 tuntia putkeen, en jaksaisi tuollaista" Yms. Neuvolan terkka katsoi hetken 3-viikkoista naama punaisena karjuvaa vauvaa ja totesi ettei ole kyllä vastaavaa nähnyt, mutta ehkä sillä on tylsää? En kyllä missään tavannut ketään jolla olisi ollut vaativa vauva. Vasta nyt kun hän on 4-vuotias ihana ja reipas pieni ihminen, olen kuullut ettei hän ollutkaan maailman ainoa tuollainen tapaus. :)

Ei meidän vauva ollut erityisen vaativa,se ei vaan nukkunut,eikä nukkunut kukaanmuukaan.

Minulla oli vaativa vauva ja nykyään hän on vaativa lapsi. Kuvailisin sanalla perustyytymätön. Aina nirsoillut ruoan kanssa, nukkunut huonosti, kiukuttelee jos lähdetään kylään/kaupungille/matkoille.

Mulla on helppo vauva, ainakin siihen nähden mikä käsitys mulla on "keskiarvosta'. Yöt nukkuu eikä itkemällä itke koskaan, pientä kitinää joskus enemmän useimmiten vähemmän.

Ei meillä oo kumpikaan ollu vaativia...  syö ja nukkuu, ei kiukuttele eikä oo vielä 2.5v ollu kertaakaan sairaana edes...

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:51"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:42"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:37"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:33"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:30"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:22"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:44"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:05"]Kellään ei ole nykypäivänä tavallista saati helppoa lasta. Ärsyttää kun jokaisen mukula on haastava ja vaativa! Miten vaativa vauva edes määritellään? Ansaitseeko vaativien lasten äidit jonkun sädekehän? Ennen oli mies kuollut sodassa, 8 lasta, joista pari sairasta eikä kukaan valittanut. Onko muut pistäneet merkille? Millä perusteella sanot omaa lastasi vaativaksi? [/quote] Silloin ennen samassa taloudessa/pihapiirissä asui monta sukupolvea ja oli piiat/rengit apuna talon töissä ja ihmiset oli yhteisöllisempiä. Että niitä vaativia vauvoja oli hoitamassa vähän muutkin kun se äiti yksinään. Nykyisin äidit ovat enemmän yksin kuin koskaan ja lähin omainen on tyyliin viranomainen. Netti ja some mahdollistaa asioista avoimen avautumisen, mikä on vaan hyvä asia että asioista puhutaan ja suoraan. Vaativia vauvoja on ollut aina ja tulee aina olemaan. Ei se elämä ole ennen ollut yhtään sen helpompaa, päinvastoin.

[/quote]

Harvalla pientilalla mitään piikoja ja renkejä oli :D

[/quote]

Minkä kokoiset mielletään pientiloiksi? Monella oli vähintään joku sukulainen auttamassa. Esim. äiini kotona oli äidinäidin kasvattisisar ja mummo, isäni kotona joku naispuolinen sukulainen, en muista tarkemmin. Lisäksi oli lasten pienuusaikana piikoja ja renkejä (ts. ennen kuin lapsista oli työhön).

[/quote]

Sota-aikana ainakin oma äitini oli lapsena evakossa ja asuivat ulkohuoneessa äidin ja kahdeksan sisaruksen kanssa. Kotona odotti pieni mökki ja pari lehmää.

Sotien jälkeen raivattiin rintamamietiloja tiettömiin korpiin. Asuttiin talvet maakuopassa, ennen kuin talo saatiin rakennettua.

Joten kyllä suurin osa oli pientiloja, joissa oli pari lehmää ja lapsia tupa täynnä ja isä talvet metsätöissä. Ei niissä renkejä ja piikoja ollut, eikä mummoja auttelemassa. Isommat hoisi pienempiä ja lapset oli keskenään, kun äidit meni navettaan.

[/quote]

Miksei ollut mummoja tai muita sukulaisia? Mihin esim. mummot laitettiin, jos niitä ei pientiloille huolittu?

[/quote]

Mummot oli varmaan kuolleet tai asuivat omissa kodeissaan. Näin teki äitini äitikin. Hän asui omassa kodissaan siihen asti, että joutui sairaalaan ja kuoli syöpään.

Sinulla on aika ruusuinen kuva sota-ajasta ja sen jälkeisestä elämästä. Jos naisella oli yhdeksän lasta, niin ei hän voinut mummona asua yhdeksän lapsensa luona hoitamassa lapsia. Kyllä hän jäi yleensä omaan kotiinsa asumaan miehensä kanssa ja jos hyvä tuuri oli, niin heitä jäi auttamaan peräkammarin poika.

[/quote]

Mä en ymmärrä, mistä sä keksit, että mulla on ruusuinen kuva sota-ajasta, kun en ole sota-ajasta puhunut mitään - mun vanhemmat on molemmat syntyneet sota-ajan jälkeen - toki heidän sisaruksistaan on osa syntynyt ennen sotia.

Mun molemmat suvut ovat niin maanviljelijäsukuja, joten mitään "omia koteja" ei isovanhemmilla ollut, vaan tila siirtyi aina seuraavalle sukupolvelle ja isovanhemmat jäivät sitten yleensä tilalle asumaan lastensa perheen kanssa. Näin taisi olla yleisesti muillakin. Kun ihminen tuli vanhemmaksi, alkoi olla vaikea pärjätä yksikseen.

[/quote]

Sinun vanhemmillasi on ollut niin ja heillä on ollut rikkaampi tila. Mutta vanhempiesi sisarusten on ollut lähdettävä pois ja luotava elämänsä jonnekin muualle, joten he eivät ole saaneet mummoa matkaan hoitamaan lapsiaan.

Olen itse köyhemmiltä seuduilta ja täällä ei isoja tiloja ollut montaa. Ja niissäkin vain vanhin poika jäi jatkamaan tilaa ja hoisi vanhempansa hautaan. Muiden oli lähdettävä luomaan elämä muualle eli kaupunkiin hellakomneroon tai sitten oma pientila jonnekin.

Olen asunut ns, korpeen raivatussa rintamamiestilalla, missä oli pienet talot kaikilla ja metsään raivattiin maata ja taloissa oli jokunen kanttura. Näitä tiloja ei peritty ja niihin ei jääneet mummot ja papat auttamaan, vaan ne raivattiin korpeen, minkä valtio antoi rintamamiehille tilaksi. Köyhää ja vielä köyhempää ja lapsia tuvat täynnä eli ne suuret ikäluokat. Kyllä niissä perheen äiti hoisi lapset ihan yksin ja isommat sisarukset sitten auttoivat ja kun kasvoivat, niin heti maatilan töihin kiinni.

Jos olet itse varakkaammasta suvusta, et ehkä osaa ajatella, miten muualla elettiin. Kun vanhin veli peri tilan (muutama lehmä ja suohon raivattua maata ja pieni mökkipahanen), muut saivat lähteä etsimään elannon, mistä löysivät. Moni lähti Ruotsiin, osa lähti kaupunkeihin. Siellä asuttiin pienissä tiloissa ja lapsia syntyi vielä niihin aikoihinkin paljon. Ei sielläkään ollut sukua auttamassa, kun harsoja pestiin käsin ja vauvoja hoidettiin ja etsittiin epätoivoisesti hoitopaikkaa lapsille, että äiti pääsee töihin, kun äitiysloma kesti vain 3kk

[/quote]

Ei nyt puhuta mun vanhempieni sisaruksista (kukaan ei edes jatkanut äitini kotitilaa, eikä mun vanhemmat siis ole maanviljeilijöitä), vaan puhutaan siitä vanhemmasta ajasta, eli mun isovanhempieni sisaruksista. Isäni vanhempien sisaruksista en tiedä niin paljon, mutta äitini äidin sisaruksista suurimman osan olen tavannut, ja myös heillä on ollut niitä naispuolisia sukulaisia auttamassa - on ollut omia vanhempia, leskeksi jääneitä tätejä ym. ja yhdessä perheessä eräs lievästi kehitysvammainen sukulainen (en muista tarkkaa sukulaisuussuhdetta).

Sä puhut nyt aika suppeasta tilanteesta, oman sukusi sodan jälkeisestä tilanteesta, joka oli jo aika erilaista aikaa kuin agraariyhteiskunta ennen sitä - mä luulin, että tämän ketjun tarkoituksena oli keskustella ylipäätään äitiydestä, ei pelkästään jostain ihan tietystä ajanjaksosta. 

Olen myös lukenut aika paljon historiaa ja tunnen paljon mua huomattavasti vanhempia naisia, joilta olen paljon kysellyt heidän nuoruudestaan, ja kyllä se enemmän on sääntö kuin poikkeus, että näitä sukulaisia, erityisesti naisia, on ollut aika monessa perheessä auttamassa. Ja tosiaan puhun nyt vanhemmista ajoista kuin sinä, ja enemmän maatalousyhteiskunnasta.

PS. Tuli harsojen pesemisestä sellainen yksityiskohta mieleen, että eräs tuntemani nainen sanoi, miten elämä helpottui, kun sai laittaa lapsille vaipat harsosta. Sitä ennen vaipat olivat esim. flanellia, joka kuivui hitaasti.

Minä olen aina sanonut lastani helpoksi, mutta ihmetellyt kun muut määrittelevät lapsensa vaativaksi mm. Sillä perusteella ettei vauva nuku hyvin öitä. No, ei minunkaan lapsi, mutta itselleni se on itsestäänselvyys että vauvat nyt heräilee öisin. Ja omanikin nukkui vain liikkuvissa vaunuissa, mutta mehän sitten liikuttiin :)

Joillain lapset kitisevät tylsyyttään ollessaan aina kotona - ei vaadi paljoa touhuta lapsen kanssa kaikenlaista, jolloin lapsikin jaksaa olla aurinkoinen, kun on mielekästä tekemistä.
Monilla omasta asenteesta ja toiminnasta kiinni tämä "vaativuus".

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:04"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:51"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:42"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:37"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:33"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:30"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:22"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:44"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:05"]Kellään ei ole nykypäivänä tavallista saati helppoa lasta. Ärsyttää kun jokaisen mukula on haastava ja vaativa! Miten vaativa vauva edes määritellään? Ansaitseeko vaativien lasten äidit jonkun sädekehän? Ennen oli mies kuollut sodassa, 8 lasta, joista pari sairasta eikä kukaan valittanut. Onko muut pistäneet merkille? Millä perusteella sanot omaa lastasi vaativaksi? [/quote] Silloin ennen samassa taloudessa/pihapiirissä asui monta sukupolvea ja oli piiat/rengit apuna talon töissä ja ihmiset oli yhteisöllisempiä. Että niitä vaativia vauvoja oli hoitamassa vähän muutkin kun se äiti yksinään. Nykyisin äidit ovat enemmän yksin kuin koskaan ja lähin omainen on tyyliin viranomainen. Netti ja some mahdollistaa asioista avoimen avautumisen, mikä on vaan hyvä asia että asioista puhutaan ja suoraan. Vaativia vauvoja on ollut aina ja tulee aina olemaan. Ei se elämä ole ennen ollut yhtään sen helpompaa, päinvastoin.

[/quote]

Harvalla pientilalla mitään piikoja ja renkejä oli :D

[/quote]

Minkä kokoiset mielletään pientiloiksi? Monella oli vähintään joku sukulainen auttamassa. Esim. äiini kotona oli äidinäidin kasvattisisar ja mummo, isäni kotona joku naispuolinen sukulainen, en muista tarkemmin. Lisäksi oli lasten pienuusaikana piikoja ja renkejä (ts. ennen kuin lapsista oli työhön).

[/quote]

Sota-aikana ainakin oma äitini oli lapsena evakossa ja asuivat ulkohuoneessa äidin ja kahdeksan sisaruksen kanssa. Kotona odotti pieni mökki ja pari lehmää.

Sotien jälkeen raivattiin rintamamietiloja tiettömiin korpiin. Asuttiin talvet maakuopassa, ennen kuin talo saatiin rakennettua.

Joten kyllä suurin osa oli pientiloja, joissa oli pari lehmää ja lapsia tupa täynnä ja isä talvet metsätöissä. Ei niissä renkejä ja piikoja ollut, eikä mummoja auttelemassa. Isommat hoisi pienempiä ja lapset oli keskenään, kun äidit meni navettaan.

[/quote]

Miksei ollut mummoja tai muita sukulaisia? Mihin esim. mummot laitettiin, jos niitä ei pientiloille huolittu?

[/quote]

Mummot oli varmaan kuolleet tai asuivat omissa kodeissaan. Näin teki äitini äitikin. Hän asui omassa kodissaan siihen asti, että joutui sairaalaan ja kuoli syöpään.

Sinulla on aika ruusuinen kuva sota-ajasta ja sen jälkeisestä elämästä. Jos naisella oli yhdeksän lasta, niin ei hän voinut mummona asua yhdeksän lapsensa luona hoitamassa lapsia. Kyllä hän jäi yleensä omaan kotiinsa asumaan miehensä kanssa ja jos hyvä tuuri oli, niin heitä jäi auttamaan peräkammarin poika.

[/quote]

Mä en ymmärrä, mistä sä keksit, että mulla on ruusuinen kuva sota-ajasta, kun en ole sota-ajasta puhunut mitään - mun vanhemmat on molemmat syntyneet sota-ajan jälkeen - toki heidän sisaruksistaan on osa syntynyt ennen sotia.

Mun molemmat suvut ovat niin maanviljelijäsukuja, joten mitään "omia koteja" ei isovanhemmilla ollut, vaan tila siirtyi aina seuraavalle sukupolvelle ja isovanhemmat jäivät sitten yleensä tilalle asumaan lastensa perheen kanssa. Näin taisi olla yleisesti muillakin. Kun ihminen tuli vanhemmaksi, alkoi olla vaikea pärjätä yksikseen.

[/quote]

Sinun vanhemmillasi on ollut niin ja heillä on ollut rikkaampi tila. Mutta vanhempiesi sisarusten on ollut lähdettävä pois ja luotava elämänsä jonnekin muualle, joten he eivät ole saaneet mummoa matkaan hoitamaan lapsiaan.

Olen itse köyhemmiltä seuduilta ja täällä ei isoja tiloja ollut montaa. Ja niissäkin vain vanhin poika jäi jatkamaan tilaa ja hoisi vanhempansa hautaan. Muiden oli lähdettävä luomaan elämä muualle eli kaupunkiin hellakomneroon tai sitten oma pientila jonnekin.

Olen asunut ns, korpeen raivatussa rintamamiestilalla, missä oli pienet talot kaikilla ja metsään raivattiin maata ja taloissa oli jokunen kanttura. Näitä tiloja ei peritty ja niihin ei jääneet mummot ja papat auttamaan, vaan ne raivattiin korpeen, minkä valtio antoi rintamamiehille tilaksi. Köyhää ja vielä köyhempää ja lapsia tuvat täynnä eli ne suuret ikäluokat. Kyllä niissä perheen äiti hoisi lapset ihan yksin ja isommat sisarukset sitten auttoivat ja kun kasvoivat, niin heti maatilan töihin kiinni.

Jos olet itse varakkaammasta suvusta, et ehkä osaa ajatella, miten muualla elettiin. Kun vanhin veli peri tilan (muutama lehmä ja suohon raivattua maata ja pieni mökkipahanen), muut saivat lähteä etsimään elannon, mistä löysivät. Moni lähti Ruotsiin, osa lähti kaupunkeihin. Siellä asuttiin pienissä tiloissa ja lapsia syntyi vielä niihin aikoihinkin paljon. Ei sielläkään ollut sukua auttamassa, kun harsoja pestiin käsin ja vauvoja hoidettiin ja etsittiin epätoivoisesti hoitopaikkaa lapsille, että äiti pääsee töihin, kun äitiysloma kesti vain 3kk

[/quote]

Ei nyt puhuta mun vanhempieni sisaruksista (kukaan ei edes jatkanut äitini kotitilaa, eikä mun vanhemmat siis ole maanviljeilijöitä), vaan puhutaan siitä vanhemmasta ajasta, eli mun isovanhempieni sisaruksista. Isäni vanhempien sisaruksista en tiedä niin paljon, mutta äitini äidin sisaruksista suurimman osan olen tavannut, ja myös heillä on ollut niitä naispuolisia sukulaisia auttamassa - on ollut omia vanhempia, leskeksi jääneitä tätejä ym. ja yhdessä perheessä eräs lievästi kehitysvammainen sukulainen (en muista tarkkaa sukulaisuussuhdetta).

Sä puhut nyt aika suppeasta tilanteesta, oman sukusi sodan jälkeisestä tilanteesta, joka oli jo aika erilaista aikaa kuin agraariyhteiskunta ennen sitä - mä luulin, että tämän ketjun tarkoituksena oli keskustella ylipäätään äitiydestä, ei pelkästään jostain ihan tietystä ajanjaksosta. 

Olen myös lukenut aika paljon historiaa ja tunnen paljon mua huomattavasti vanhempia naisia, joilta olen paljon kysellyt heidän nuoruudestaan, ja kyllä se enemmän on sääntö kuin poikkeus, että näitä sukulaisia, erityisesti naisia, on ollut aika monessa perheessä auttamassa. Ja tosiaan puhun nyt vanhemmista ajoista kuin sinä, ja enemmän maatalousyhteiskunnasta.

[/quote]

Olen itse syntynyt v.57 ja siksi on ihan omaa kokemusta aiheesta ja olen jutellut äitini ja mummoni kanssa. Joten nämä pientilajutut on tuttuja. Lisäksi se, kuinka vanhuksia myytiin huutolaisiksi (suvussani sitäkin on tapahtunut) ja tilattomien tilanteen. Olen köyhemmältä seudulta ja myös nähnyt työläiselämää kaupungissa, joten omakohtaista kokemusta on.

Mutta en jaksa asiaa jauhaa enempää. Mutta toivon, että et viljele tällaisia harhoja, että äideillä oli ennen apua mummoista ja naimattomista sisaruksista ja piioista, jotka asuivat sulassa sovussa pirtti ja kamari-talossa ja saivat apua aina, kun halusivat ja pääsivät helpommalla, kuin nyt, kun on subjektiivinen päivähoito, vesihanat ja mikrot ja purkkiruoat.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:12"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:04"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:51"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:42"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:37"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:33"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:30"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:22"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:44"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:05"]Kellään ei ole nykypäivänä tavallista saati helppoa lasta. Ärsyttää kun jokaisen mukula on haastava ja vaativa! Miten vaativa vauva edes määritellään? Ansaitseeko vaativien lasten äidit jonkun sädekehän? Ennen oli mies kuollut sodassa, 8 lasta, joista pari sairasta eikä kukaan valittanut. Onko muut pistäneet merkille? Millä perusteella sanot omaa lastasi vaativaksi? [/quote] Silloin ennen samassa taloudessa/pihapiirissä asui monta sukupolvea ja oli piiat/rengit apuna talon töissä ja ihmiset oli yhteisöllisempiä. Että niitä vaativia vauvoja oli hoitamassa vähän muutkin kun se äiti yksinään. Nykyisin äidit ovat enemmän yksin kuin koskaan ja lähin omainen on tyyliin viranomainen. Netti ja some mahdollistaa asioista avoimen avautumisen, mikä on vaan hyvä asia että asioista puhutaan ja suoraan. Vaativia vauvoja on ollut aina ja tulee aina olemaan. Ei se elämä ole ennen ollut yhtään sen helpompaa, päinvastoin.

[/quote]

Harvalla pientilalla mitään piikoja ja renkejä oli :D

[/quote]

Minkä kokoiset mielletään pientiloiksi? Monella oli vähintään joku sukulainen auttamassa. Esim. äiini kotona oli äidinäidin kasvattisisar ja mummo, isäni kotona joku naispuolinen sukulainen, en muista tarkemmin. Lisäksi oli lasten pienuusaikana piikoja ja renkejä (ts. ennen kuin lapsista oli työhön).

[/quote]

Sota-aikana ainakin oma äitini oli lapsena evakossa ja asuivat ulkohuoneessa äidin ja kahdeksan sisaruksen kanssa. Kotona odotti pieni mökki ja pari lehmää.

Sotien jälkeen raivattiin rintamamietiloja tiettömiin korpiin. Asuttiin talvet maakuopassa, ennen kuin talo saatiin rakennettua.

Joten kyllä suurin osa oli pientiloja, joissa oli pari lehmää ja lapsia tupa täynnä ja isä talvet metsätöissä. Ei niissä renkejä ja piikoja ollut, eikä mummoja auttelemassa. Isommat hoisi pienempiä ja lapset oli keskenään, kun äidit meni navettaan.

[/quote]

Miksei ollut mummoja tai muita sukulaisia? Mihin esim. mummot laitettiin, jos niitä ei pientiloille huolittu?

[/quote]

Mummot oli varmaan kuolleet tai asuivat omissa kodeissaan. Näin teki äitini äitikin. Hän asui omassa kodissaan siihen asti, että joutui sairaalaan ja kuoli syöpään.

Sinulla on aika ruusuinen kuva sota-ajasta ja sen jälkeisestä elämästä. Jos naisella oli yhdeksän lasta, niin ei hän voinut mummona asua yhdeksän lapsensa luona hoitamassa lapsia. Kyllä hän jäi yleensä omaan kotiinsa asumaan miehensä kanssa ja jos hyvä tuuri oli, niin heitä jäi auttamaan peräkammarin poika.

[/quote]

Mä en ymmärrä, mistä sä keksit, että mulla on ruusuinen kuva sota-ajasta, kun en ole sota-ajasta puhunut mitään - mun vanhemmat on molemmat syntyneet sota-ajan jälkeen - toki heidän sisaruksistaan on osa syntynyt ennen sotia.

Mun molemmat suvut ovat niin maanviljelijäsukuja, joten mitään "omia koteja" ei isovanhemmilla ollut, vaan tila siirtyi aina seuraavalle sukupolvelle ja isovanhemmat jäivät sitten yleensä tilalle asumaan lastensa perheen kanssa. Näin taisi olla yleisesti muillakin. Kun ihminen tuli vanhemmaksi, alkoi olla vaikea pärjätä yksikseen.

[/quote]

Sinun vanhemmillasi on ollut niin ja heillä on ollut rikkaampi tila. Mutta vanhempiesi sisarusten on ollut lähdettävä pois ja luotava elämänsä jonnekin muualle, joten he eivät ole saaneet mummoa matkaan hoitamaan lapsiaan.

Olen itse köyhemmiltä seuduilta ja täällä ei isoja tiloja ollut montaa. Ja niissäkin vain vanhin poika jäi jatkamaan tilaa ja hoisi vanhempansa hautaan. Muiden oli lähdettävä luomaan elämä muualle eli kaupunkiin hellakomneroon tai sitten oma pientila jonnekin.

Olen asunut ns, korpeen raivatussa rintamamiestilalla, missä oli pienet talot kaikilla ja metsään raivattiin maata ja taloissa oli jokunen kanttura. Näitä tiloja ei peritty ja niihin ei jääneet mummot ja papat auttamaan, vaan ne raivattiin korpeen, minkä valtio antoi rintamamiehille tilaksi. Köyhää ja vielä köyhempää ja lapsia tuvat täynnä eli ne suuret ikäluokat. Kyllä niissä perheen äiti hoisi lapset ihan yksin ja isommat sisarukset sitten auttoivat ja kun kasvoivat, niin heti maatilan töihin kiinni.

Jos olet itse varakkaammasta suvusta, et ehkä osaa ajatella, miten muualla elettiin. Kun vanhin veli peri tilan (muutama lehmä ja suohon raivattua maata ja pieni mökkipahanen), muut saivat lähteä etsimään elannon, mistä löysivät. Moni lähti Ruotsiin, osa lähti kaupunkeihin. Siellä asuttiin pienissä tiloissa ja lapsia syntyi vielä niihin aikoihinkin paljon. Ei sielläkään ollut sukua auttamassa, kun harsoja pestiin käsin ja vauvoja hoidettiin ja etsittiin epätoivoisesti hoitopaikkaa lapsille, että äiti pääsee töihin, kun äitiysloma kesti vain 3kk

[/quote]

Ei nyt puhuta mun vanhempieni sisaruksista (kukaan ei edes jatkanut äitini kotitilaa, eikä mun vanhemmat siis ole maanviljeilijöitä), vaan puhutaan siitä vanhemmasta ajasta, eli mun isovanhempieni sisaruksista. Isäni vanhempien sisaruksista en tiedä niin paljon, mutta äitini äidin sisaruksista suurimman osan olen tavannut, ja myös heillä on ollut niitä naispuolisia sukulaisia auttamassa - on ollut omia vanhempia, leskeksi jääneitä tätejä ym. ja yhdessä perheessä eräs lievästi kehitysvammainen sukulainen (en muista tarkkaa sukulaisuussuhdetta).

Sä puhut nyt aika suppeasta tilanteesta, oman sukusi sodan jälkeisestä tilanteesta, joka oli jo aika erilaista aikaa kuin agraariyhteiskunta ennen sitä - mä luulin, että tämän ketjun tarkoituksena oli keskustella ylipäätään äitiydestä, ei pelkästään jostain ihan tietystä ajanjaksosta. 

Olen myös lukenut aika paljon historiaa ja tunnen paljon mua huomattavasti vanhempia naisia, joilta olen paljon kysellyt heidän nuoruudestaan, ja kyllä se enemmän on sääntö kuin poikkeus, että näitä sukulaisia, erityisesti naisia, on ollut aika monessa perheessä auttamassa. Ja tosiaan puhun nyt vanhemmista ajoista kuin sinä, ja enemmän maatalousyhteiskunnasta.

[/quote]

Olen itse syntynyt v.57 ja siksi on ihan omaa kokemusta aiheesta ja olen jutellut äitini ja mummoni kanssa. Joten nämä pientilajutut on tuttuja. Lisäksi se, kuinka vanhuksia myytiin huutolaisiksi (suvussani sitäkin on tapahtunut) ja tilattomien tilanteen. Olen köyhemmältä seudulta ja myös nähnyt työläiselämää kaupungissa, joten omakohtaista kokemusta on.

Mutta en jaksa asiaa jauhaa enempää. Mutta toivon, että et viljele tällaisia harhoja, että äideillä oli ennen apua mummoista ja naimattomista sisaruksista ja piioista, jotka asuivat sulassa sovussa pirtti ja kamari-talossa ja saivat apua aina, kun halusivat ja pääsivät helpommalla, kuin nyt, kun on subjektiivinen päivähoito, vesihanat ja mikrot ja purkkiruoat.

[/quote]

Missähän kohtaa olen sanonut, että ennen oli helpompaa ja päästiin helpommalla? Keksit sen kyllä ihan itse.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 10:19"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:38"]Miten sä itse jaksoit, jos et nukkunut yöllä. Mun lapsi oli tississä kuin lapamato ja heräsi yöllä 1-2 tunnin välin itkemään ja syömään ja sain torkahdettua vain hetken, kun lysti alkoi uudestaan. Ensimmäisestä 3-vuodesta, jota tuo kesti, en ikävä kyllä paljoakaan muista, yhden kerran en edes muistanut mieheni sukunimeä, kun joku sitä minulta kysyi, kun hoidettavana oli 3-vuotias esikoinen. Ja sama juttu oli myös päivällä. Onneksi naapurin rouva huolehti esikoisen ulkoilusta, joka oli todella suuri apu ja sain olla  itkevän lapsen kanssa. Ja juostiin lääkäristä lääkäriin, eikä mitään erikoista vaivaa löytynyt.

PS. ulkonainen olemukseni oli kuin nälkämaan laulu ja painon perusteella muistutin lähinnä nälänhädässä olevaa äitiä.

[/quote]

Mä en ole tuo, jota lainasit - mutta siis itse nukuin ja torkuin senkin ajan, minkä vauva söi. Meillä ei ollut naapurin rouvaa viemään esikoista/vauvaa ulos. Itse jaksoin sillä, että yritin mennä illalla ajoissa sitten nukkumaan ja nukuin ne ajat, kun nukutin lapsia tai imetin. Joskus nukahdin vauvan kanssa sohvalle kun esikoinen (silloin siis alle 2v) katseli tv:tä. 

Yritin vain hyväksyä sen, että unenpuute kuuluu vauva-aikaan ja tietty väsymys. Koska ihan itse halusin lapsia, niin se nyt vaan oli ikäänkuin selviydyttävä. Ja pidin aika kirkkaana mielessä täältä lukemani kommentin: Unenpuutteeseen EI kuole, vaikka se tuntuu siltä! Pienillä unilla jaksaa pitkään. Eikä kannata laskea kuinka paljon on nukkunut, eikä voivotella asiaa sen enempää. Vauva-aika tuntuu pitkältä, mutta on ohi ennen kuin huomaakaan.

Sen lisäksi meillä pidettiin unikoulu kun vauvat oli 9kk. Lisäksi jaksamista, kun ei tarvinnut kerätä vuosia univelkaa.

Nyt 4v ja 5v tyttöjen äiti

[/quote]

Minäkin vastaan valvotuista öistä; ei niistä meinannut hengissä selvitäkään. Pikkukakkonen heräili 3v saakka 4-7 x yössä huolimatta siitä meninkö aamulla töihin vai en (olin vain normi äitiysloman kotona). Tuosta ajasta muistan hyvin vähän ja ystäväni kommentti tuolta ajalta: En ole koskaan nähnyt ihmistä joka on ihan vihreän kalpea naamaltaan. No minä olin. Miehestä kun ei hirveästi ollut apua yövalvomisissa...

Selvittiin tuostakin - tavallaan. Mä kärsin yhä unettomuudesta 31 vuoden jälkeen, nukun max 4h putkeen ja valvon aamuyöt...

92

Minun lapseni ei ole aina hiljaa ja ei viihdy yksin kauaa, jos siivoan se on aivan hirveetä vauvan mielestä tai vessassa käynti... viihtyy yksin lelujen parissa jos minä teen ruokaa tai istun sohvalla mm. Luen tai katon telkkua, mutta ei kauaa. Näkyvistä ei saa lähteä eikä saa siivota, yöunille ei välttämättä nukahda heti välillä voi mennä yli tuntikin. Minun mielestäni vauvani ei ole vaativa vaan helppo, olin itse varautunut pahempaan kun lapsen halusin, mielestäni on normaalia että vauva haluaa olla vanhempien lähellä ja ei tykkää että vanhemmat tekee ns. Tärkeitä ja arkipäiväisiä asioita, itse olen oppinut että hoidan siivoamiset sun muut kun pikkunen nukkuu ja lapseni on 8kk

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:09"][quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:00"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:54"]Minusta tuntuu että vauvani on vaativa. Karjuu koko hereilläoloajan ja nukkuu huonosti. En kehtaa valittaa kellekään kun tuntuu että tämä on muotia ja kaikilla on vielä vaativampi... vauvs ei viihdy edes kantoliinassa. En ole viimeisen 5 kk aikana nukkunut yli 3 h putkeen, en ehdi päivällä tehdä kotitöitä tms. Joskus imuroin vauva sylissä. [/quote] Kuule saat valittaa ja hakea vertaistukea. Älä välitä noista empatiakyvyttömistä kusipäistä joiden helppo vauva-arki saa leimaamaan muut marttyyreiksi. Heille voi huvittuneesti pyöritellä silmiään sitten kun pahin on ohi. Ja kyllä se rankka aika ohi menee! Ei ne vaan tajua!

[/quote]

Juuri tätä tarkoitan sillä, että saa pahoja katseita kun erehtyy sanomaan, että vauva-aika oli helppoa ja mukavaa. Se katkeruus siitä saa rankan vauva-ajan eläneen ihmisen "huvittuneesti pyörittelemään silmiä" sille helpon vauvan äidille.

En mä koe olevani kusipää vaikka mulla oli helppo vauva. En mä koskaan ole kellekään mennyt sanomaan, että ei sulla niin rankkaa ole koska mullakaan ei ollut". Mulle sen sijaan on tultu sanomaan, että "odotas kun sitä ja tätä, kyllä se mieli muuttuu..".

Trendi vain tuntuu olevan se, että mitä suurempaan ääneen kertoo rankoista ajoista, sen parempi äiti on. Me helppojen vauvojen ja lasten äidit "emme tiedä mitään", jos erehdymme olemaan avoimesti iloisia helpoista vauvoistamme.

14
[/quote]

Etkö ymmärrä, että kun täälläkin haukutaan rankan vauva-arjen kokevia äitejä turhan valittajiksi ja rankkuudella kilpailijoiksi niin se nimenomaan on sitä kusipäisyyttä?

Mikä siinä on niin kamalaa, jos joku on sinua turhaan varoitellut rankoista vauva-ajan kausista, joita ei sitten olekaan teidän tapauksessa tullut, että sen perusteella pitää haukkua toisia äitejä liioittelijoiksi ja turhan valittajiksi.

Eihän kukaan tässä sinua kritisoi siitä, että olet sattunut olemaan onnekas vauva-aikana, vaan siitä, että paheksut muiden vertaistuen etsimistä vauvavuoden väsymykseen.

Serkku tyttö on lapseton, sillä ei ole minkäänlaista vauvaa.

Eivät vauvat ole sen vaativampia. Nykyään naiset vaativat. Pitää olla omaa aikaa koko ajan ja lapsista irtoo ote heti taaperoiässä kun ei kuria osata pitää. Vanhemmista tämä kiinni on, kiitos vapaa kasvatuksen :) tässä on tulos

Heh! Niinpä muuten onkin, en olekaan tullut ajatelleeksi, mutta ei ollut ennen noin yleinen tuo sanaparii "vaativa vauva".

Sitä sädekehää ne varmaan on vailla.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:29"]

Eivät vauvat ole sen vaativampia. Nykyään naiset vaativat. Pitää olla omaa aikaa koko ajan ja lapsista irtoo ote heti taaperoiässä kun ei kuria osata pitää. Vanhemmista tämä kiinni on, kiitos vapaa kasvatuksen :) tässä on tulos

[/quote]

naiset... eikö näillä penskoilla ole kuin äiti pitämässä kuria?

Ei ollut helpompaa ennen Se elämä vaanoli muutenkin kotikeskeisempaa ja sitten niitä lapsia syntyi siihen oheen. Nykyään taas yhtäkkiä uusi äiti putoaa ulos vahoista kuvioistaan, sukeutuu pariksi vuodeksi kotiin. Yhtäkkinen eristäytyminen on se uusi asia.