Kaikilla on nykyään vaativa vauva!

En kiellä sitä, että vaativiakin vauvoja ei olisi.

Mutta omassa lähipiirissä vaativiksi kuvaillut ovat lähestulkoon kaikki syntyneet äideille, jotka ovat raskausaikana polttaneet tupakkaa. Siis heidän vauvansa ovat sitten joutuneet kärsimään vieroitusoireista pidempäänkin.

Lisäksi kyseisillä lapsilla on kaikki mahdolliset allergiat ja koliikit. Nyt taaperoikäisinä sääntöjä ei juurikaan ole, lapset saavat vaatia mitä tahansa ja heti. Ja vanhemmat antavat periksi. Ei ihme, jos tuntuvat kovin vaativilta.

"Minä olen aina sanonut lastani helpoksi, mutta ihmetellyt kun muut määrittelevät lapsensa vaativaksi mm. Sillä perusteella ettei vauva nuku hyvin öitä. No, ei minunkaan lapsi, mutta itselleni se on itsestäänselvyys että vauvat nyt heräilee öisin. Ja omanikin nukkui vain liikkuvissa vaunuissa, mutta mehän sitten liikuttiin :) Joillain lapset kitisevät tylsyyttään ollessaan aina kotona - ei vaadi paljoa touhuta lapsen kanssa kaikenlaista, jolloin lapsikin jaksaa olla aurinkoinen, kun on mielekästä tekemistä. Monilla omasta asenteesta ja toiminnasta kiinni tämä "vaativuus"."

Miten sä itse jaksoit, jos et nukkunut yöllä. Mun lapsi oli tississä kuin lapamato ja heräsi yöllä 1-2 tunnin välin itkemään ja syömään ja sain torkahdettua vain hetken, kun lysti alkoi uudestaan. Ensimmäisestä 3-vuodesta, jota tuo kesti, en ikävä kyllä paljoakaan muista, yhden kerran en edes muistanut mieheni sukunimeä, kun joku sitä minulta kysyi, kun hoidettavana oli 3-vuotias esikoinen. Ja sama juttu oli myös päivällä. Onneksi naapurin rouva huolehti esikoisen ulkoilusta, joka oli todella suuri apu ja sain olla  itkevän lapsen kanssa. Ja juostiin lääkäristä lääkäriin, eikä mitään erikoista vaivaa löytynyt.

PS. ulkonainen olemukseni oli kuin nälkämaan laulu ja painon perusteella muistutin lähinnä nälänhädässä olevaa äitiä.

Mutta PAKKOHAN se vain on jaksaa, jos ei halua laittaa lasten kodin ulkopuolelle unikouluun?!? En tiedä, mikä muu olisi vaihtoehtona kuin jaksaminen. Meillä ei ole ollut naapurin rouvia, kummin kaimoja tai mummin mammoja ottamaan lapsia ulos, nukuttamaan, ottamaan yökylään tai muutakaan. Silti halusimme lapsia.

KUITENKAAN minä en halunnut kolmatta lasta putkeen, koska kahden pienen vauva- ja taaperoajasta selviäminen ihan kohtuullisen toimintakykyisenä ja selväjärkisenä oli ihan riittävä haaste. Joskus nukuin, vaikka vauva itkikin. 

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:07"] 

Kiitos ihanista neuvoista ja todella olet hyvä ja osaava äiti,  vaikka neuvosi tulevat jälkijunassa. Tulipa hyvä mieli. Näin myös aikoinaan minulle ystäväni neuvoi, mutta hänenkin mieli muutui, kun sai kolmannen lapsensa.

Minäkin halusin lapsia, mutta en kuitenkaan pystynyt nukkumaan vauvan syödessä tai kun yritin nukuttaa häntä, sillä vauva söi muutaman minuutin kerrallaan ja itki välillä naama punaisena, jolloin omasta nukkumisesta ei tullut mitään, vaan yritin rauhoitella, paijata, heijata jne. vauvaa. samaa rataa mentiin yöstä ja päivästä toiseen.

Kiva kuulla, kun jotkut äidit kestävät äärettömästi univelkaa ja säilyttävät parhaan mahdollisen toimintakyvyn, itse en siihen pystynyt, vaikka mieheni kanssa vuoroteltiin viikonloppuisin valvomista, vaan se oli kaikille rankkaa aikaa, enkä tosiaan lapsen kolmesta ensimmäisestä vuodesta muista paljoakaan, mutta onhan se ihanaa, kun löytyy täydellisiä ja hyvää tarkoittavia äitejä.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:22"]

Minun lapseni ei ole aina hiljaa ja ei viihdy yksin kauaa, jos siivoan se on aivan hirveetä vauvan mielestä tai vessassa käynti... viihtyy yksin lelujen parissa jos minä teen ruokaa tai istun sohvalla mm. Luen tai katon telkkua, mutta ei kauaa. Näkyvistä ei saa lähteä eikä saa siivota, yöunille ei välttämättä nukahda heti välillä voi mennä yli tuntikin. Minun mielestäni vauvani ei ole vaativa vaan helppo, olin itse varautunut pahempaan kun lapsen halusin, mielestäni on normaalia että vauva haluaa olla vanhempien lähellä ja ei tykkää että vanhemmat tekee ns. Tärkeitä ja arkipäiväisiä asioita, itse olen oppinut että hoidan siivoamiset sun muut kun pikkunen nukkuu ja lapseni on 8kk

[/quote]

Mulla vähän sama, mutta lapsi on jo yli 1v ja on aina nukahtanut hyvin omaan sänkyynsä ja nukkunut aamut pitkään. Tietysti ne kaudet, kun hampaita on tullut ja on opittu uusia asioita, joita on täytynyt sitten pinnasängyssä unissaan opetella, niin silloin on ollut vaikeita yöt ja osin päivätkin kiukuttelua. Muuten heräsi yksivuotiaaksi asti kolme kertaa yössä syömään, pienempänä tietysti useammin. 8 tuntia yöunta putkeen nukuin ensimmäisen kerran lapsen ollessa vähän yli 1-vuotias. Hyvin pieniä aikoja viihtyy yksin, muuten alkaa huuto. Käytännössä mitään "omia juttuja" (=siivous, ruoanlaitto, pihatyöt, jne.) en ole pystynyt tekemään koko aikana, muuta kuin ehkä pienissä pätkissä tai päiväunien aikaan (max. 2 tuntia/päivä). Jos kakkoshätä yllättää, eikä mies ole kotona, niin on pakko ottaa pikkunen syöttötuolissa mukaan... Vauvana lähti aikaisin liikkeelle, joten on koko ajan ollut vahdittava, ettei telo itseään tai tipu päälleen tuolilta/sohvalta. Meilläkin kotihommat hoidetaan iltaisin ja öisin lapsen nukkuessa.

Olen joskus miettinyt, että jonkun mielestä tämäkin lapsi voisi olla haastava, kun vaatii jatkuvan läsnäolon ja huomion. Luulen, että ihmisten asennoitumisissa ja sietokyvyissä on paljon eroja. Tietysti on oikeasti todella hankalia ja vaativia lapsia (yhtään väheksymättä!), mutta varmasti on paljon äitejäkin, jotka vain tulkitsevat näin, kun joutuvat pois omalta mukavuusalueeltaan ja esim. heräämään kolmen tunnin välein. Mutta sellaistahan se on, kun on vauvan saanut. Miten sellainen tulee jollekin yllätyksenä. Itse olin varautunut paljon pahempaan, ja oli ihan lottovoitto saada näin helppo lapsi!

Totta kait tämän päivän äideille vauvat ovat paljon haasteellisempia, kuin sodanajan sukupolvelle, sillä naisen- ja lapsen asema on muuttunut  valtavasti 75-vuoden aikana ja seuraaville sukupolville luulen sen olevan vielä haasteellisempaa kuin edellisille, sillä kaiken uuden opettelu vaatii aikansa ja taitonsa.

Olen mummoikäinen ja lasten synnyttyä äitiyden taidon olivat jo hyppysissä, olihan jo tottunut viiden vanhasta lähtien hoitamaan nuorempia sisaruksia ja serkuksia. Muistan, kun olin toisella kymmenellä hoidin yksin serkkuni parin kuukauden ikäistä vauvaa ihan koko päiväisesti (kuka äiti antaisi lapsensa  tänä päivänä 13v. hoitoon) ja tekemään kodinaskareista, käsitöineen ja ompeluineen eli olen marttailut leikki-ikäisestä lähtien ja se kuului sen ajan tyttöjen kasvatukseen ja vaatimukseen. Silloin pojat ja isät olivat vapaamatkustajia ja perheen tyttäret passasi heidät.

Omilla lapsillani on ollut jonkin verran haasteita vauvojensa kanssa, sillä he saivat viettää melko vapaan lapsuuden ja nuoruuden, ilman lastenhoito tai kotitöiden paineita ja keskittyä opiskeluun ja elintason  tuomiin etuihin esim. harrastuksiin jne. ja vielä 30v. marttailu ja lastenhoito oli hakusessa ja heille kaikki oli vauvojensa kanssa uutta ja ihmeellistä, mutta kunnialla ovat selviintyneet, tosin kantapään kautta. Myös isän rooli perheessä ja lastenhoidossa on merkittävä.

Kun ajattelen, lähes 17-vuotiasta tyttärentytärtäni, niin hän on edelleen vielä "pieni tyttö", mutta hän elää aivan toisenlaista nuoruutta kuin isoäitinsä, niin naisena kuin myöhemmin äitinä, sillä maailman on hänelle avoin, ilman, että sukupuoli rajoittaisi opiskelua, työuraa tai harrastuksia, toisin kuin minun nuoruudessani, jolloin moni tyttö oli jo itsekkin äiti ja naisen ainoa tehtävä oli hoitaa lapset ja olla hyvä vaimo, vaikka hammasta purren.

Ja tästä kaikesta kehityksestä olen todella iloinen, vaikka vauvat nyt olisivatkin vähän haasteellisempiä äideilleen (missä isät?), sillä koskaan Suomen historiassa lapsen asema ja oikeudet eivät ole olleet näin hyvin, puhumattakaan lapsen hyvinvoinnista, jota tämän päivän vanhemmat tarjoavat lapsilleen.

"Olen joskus miettinyt, että jonkun mielestä tämäkin lapsi voisi olla haastava, kun vaatii jatkuvan läsnäolon ja huomion. Luulen, että ihmisten asennoitumisissa ja sietokyvyissä on paljon eroja. Tietysti on oikeasti todella hankalia ja vaativia lapsia (yhtään väheksymättä!), mutta varmasti on paljon äitejäkin, jotka vain tulkitsevat näin"

Jokainen vauva ja vanhempi on oma yksilönsä ja toisiinsa vertaaminen on hyödytöntä, koska se aiheuttaa yleensä vain pahaa mieltä, eikä paranna kenenkään tilannetta tai etua. Ja erityisesti äidin.

Luulen, jokaisen vanhemman useimmiten yrittävän parhaansa, mutta jokainen hoitaa vauvansa niillä eväillä mitä sillä hetkellä on käytettävissä ja siinä ympäristössä ja olosuhteissa. Jolloikin niitä eväitä on annettu enemmän ja toiselle vähemmän, jo syntymä hetkellä  ja hoito voi olla haasteellista, mutta silti voi olla hyvä vanhempi, muilla arvoilla mitattuna.

Eikä olosuhteetkaan ole kaikissa perheessä samat, on taloudellisia huolia, parisuhdeongelmia, työpaineita, sairauksia tai muuta murhetta, joka ei voi olla vaikuttamatta vanhemman jaksamiseen, huolehtia lapsesta ja arjen pyörittämisestä.

Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että nykyaikana on pelkästään erittäin vaatimattoman tasoisia vanhempia jotka eivät osaa mitään. Viimeiset vanhemmuuteen edes jokseenkin kelpaavat suomalaiset ovat syntyneet 1940-luvulla ja sen jälkeiset sukupolvet ovat kasvattaneet pelkästään hulttiokakaroita.

"Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että nykyaikana on pelkästään erittäin vaatimattoman tasoisia vanhempia jotka eivät osaa mitään. Viimeiset vanhemmuuteen edes jokseenkin kelpaavat suomalaiset ovat syntyneet 1940-luvulla ja sen jälkeiset sukupolvet ovat kasvattaneet pelkästään hulttiokakaroita."

Minä seuraan hyvin läheltä neljän eri sukupolven naisen elämää, josta vanhin on yli 93-vuotias ja nuorin 17-vuotias, niin pakko olla eri mieltä, sillä iäkkään äitini ja minun osaaminen on hyvin rajallinen ja liittyy ainoastaan omaan perheeseen ja sen hyvinvointiin, mutta nuoremmat sukupolvet osaaminen liittyy paljon laajemmin esim. työhön ja sitä kautta jopa kansantalouden hyvinvointiin ja yhteiseen hyvään.

Ja tiedätkö, tuota "tämän päivän" huonouden mantraa on veisattu jo 1900-luvun alussa, äitini kertoman mukaan ja sama virsi jatkuu edelleen vielä vuonna 2015, sillä jokainen sukupolvi kuvittelee olevansa parempi kuin edellinen tai seuraava, mutta lapsen kasvatustulokset näkyvät vasta sitten kun lapsi on aikuinen ja miten hän kohtelee omia lapsia ja vanhoja omia vanhempiaan. 

Eikö silloin edellisillä sukupolvella olisi peiliin katsomisen paikka, jos tämän päivän vanhemmat eivät osaa mitään, sillä jokin on pahasti mennyt kasvatuksessa vikaan, kun eväät eivät ole riittäneet lapsen aikuisuuteen.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:27"]Tiedätkö miksi? Koska nykyajan vanhemmat on niin uusavuttomia.
[/quote]

Emävalhe. Huonot vanhemmat kasvattaa huonosti käyttäytyviä lapsia, joista kasvaa huonosti käyttäytyviä aikuisia ja potentiaalisia huonoja vanhempia. Ei ne tyhjästä ilmesty. Veikkaan että kuulut tähän kategoriaan.

Mulla ovat lapset olleet tyytyväisiä vauvoja, enpä viitsinyt asialla paljon kehuskella, koska silloisissa äitipiireissä jäin keskustelujen ulkopuolelle koska  "en tiennyt mistään mitään"  ja jollain tapaa olin vähempiarvoinen äiti kun en ole kokenut kaikkia mahdollisia vaikeuksia. "Sä et kuule tiiä".

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:24"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:09"][quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 22:00"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:54"]Minusta tuntuu että vauvani on vaativa. Karjuu koko hereilläoloajan ja nukkuu huonosti. En kehtaa valittaa kellekään kun tuntuu että tämä on muotia ja kaikilla on vielä vaativampi... vauvs ei viihdy edes kantoliinassa. En ole viimeisen 5 kk aikana nukkunut yli 3 h putkeen, en ehdi päivällä tehdä kotitöitä tms. Joskus imuroin vauva sylissä. [/quote] Kuule saat valittaa ja hakea vertaistukea. Älä välitä noista empatiakyvyttömistä kusipäistä joiden helppo vauva-arki saa leimaamaan muut marttyyreiksi. Heille voi huvittuneesti pyöritellä silmiään sitten kun pahin on ohi. Ja kyllä se rankka aika ohi menee! Ei ne vaan tajua! [/quote] Juuri tätä tarkoitan sillä, että saa pahoja katseita kun erehtyy sanomaan, että vauva-aika oli helppoa ja mukavaa. Se katkeruus siitä saa rankan vauva-ajan eläneen ihmisen "huvittuneesti pyörittelemään silmiä" sille helpon vauvan äidille. En mä koe olevani kusipää vaikka mulla oli helppo vauva. En mä koskaan ole kellekään mennyt sanomaan, että ei sulla niin rankkaa ole koska mullakaan ei ollut". Mulle sen sijaan on tultu sanomaan, että "odotas kun sitä ja tätä, kyllä se mieli muuttuu..". Trendi vain tuntuu olevan se, että mitä suurempaan ääneen kertoo rankoista ajoista, sen parempi äiti on. Me helppojen vauvojen ja lasten äidit "emme tiedä mitään", jos erehdymme olemaan avoimesti iloisia helpoista vauvoistamme. 14 [/quote] Etkö ymmärrä, että kun täälläkin haukutaan rankan vauva-arjen kokevia äitejä turhan valittajiksi ja rankkuudella kilpailijoiksi niin se nimenomaan on sitä kusipäisyyttä? Mikä siinä on niin kamalaa, jos joku on sinua turhaan varoitellut rankoista vauva-ajan kausista, joita ei sitten olekaan teidän tapauksessa tullut, että sen perusteella pitää haukkua toisia äitejä liioittelijoiksi ja turhan valittajiksi. Eihän kukaan tässä sinua kritisoi siitä, että olet sattunut olemaan onnekas vauva-aikana, vaan siitä, että paheksut muiden vertaistuen etsimistä vauvavuoden väsymykseen.

[/quote]

Enhän minäkään kritisoi ketään siitä, että jollain sattuu olemaan rankkaa. Totesin vain, että trendi tuntuu olevan se, että mitä rankempaa lasten kanssa on, sitä parempi äiti on. En mä ole paheksunut kuin sitä, että en "saisi" olla avoimesti tyytyväinen helppoon lapseen. Sinä taas teet hyvin selväksi, että minä olen kusipää kun kerroin vain sen minkä olen pannut merkille.

Tuolla joku toinenkin vastaaja sanoi hiukan liioittelevansa lasten kanssa elämisen rankkuutta, jotta voi täysin sulautua muiden äitien joukkoon. Onko hänkin kusipää?

Mä en ymmärrä miksi mua pitäisi varoitella mistään. Miksi ihmiset eivät voi olla iloisia puolestani kun lapseni on ollut helppo? Miksi iloani pitää yrittää latistaa sanomalla, että odotas vain, ei se helppous kauaa kestä?

Lopettakaa noi HEHTAARILAINAUKSET!!

Olen seurannut läheltä nuorien perheiden elämää ja heti on vauva vaativa, jos nuoret eivät kykyne elämään sinkkuelämää vauvan vuoksi.

Vanhemmuus on hukassa.

t. mummeli

Tyttäreni, rakas esikoiseni syntyi pitkän lapsettomuuden jälkeen suurien toiveiden täyttymyksenä. Vauva-arjen vaativuus yllätti täysin, se lapsellisten kavereiden hehkutus ei pitänytkään paikkansa. Yksi hymy ei todellakaan korvannut valvottua yötä, äiti ei todellakaan osannut luonnostaan rauhoittaa huutavaa lasta, leppoisat vaunulenkit kesäillassa meinasi tiputtaa lähiseudun pikkulinnut puista kun karjunta vaununkopassa oli ihan hillitön. Mikään ei tuntunut sujuvan helposti, joka asian kanssa sai laskelmoida, suunnitella ja lopulta kiirehtiä kädet täristen kun arvon neidille ei kelvannut palvelijan hidas tahti.Oli huutoa, itkua, kitinää, levottomuutta ja valvomista, taaperoaika lähes samaa ja uhma alkoi heti kun suusta alkoi tulla sanoja. Nyt lapseni on 3,5-vuotias, todella reipas, rohkea ja sanavalmis pieni tyttö, josta olen ihmekyllä saanut kasvatettua harkitsevan, kohteliaan ja oikeudenmukaisen pienen lapsen. Kaikesta näkee, että luonnetta piisaa mutta myös sydämmellistä suhtautumista ihmisiin. Halusin vain kertoa, että ns. vaikeaksi koetun vauvan luontainen temperamentti voi iän myötä kääntyä ominaisuuksiksi, joista tässä yhteiskunnassa on vain hyötyä. Itse olen tätä nykyä ihan järjettömän ylpeä viisaasta pienestä lapsestani, jonka pärjäämisen puolesta ei tarvitse pelätä. En mielelläni muistele vauva-aikaa ja koen jollain tasolla ehkä "menettäneeni" jotain kun en pitkän lapsettomuuden jälkeen saanutkaan kokea sitä ihanaa leppoisaa vauva-aikaa josta haaveilin, mutta näin jälkeenpäin on myös lämmittävää ajatella sitä millaisista ajoista kannoin läpi oman tyttäreni nyt tähän tilanteeseen, jossa alkaa näkyä jo valoa ja iloa :)

Mitä tapahtui normaalille kotikasvatukselle ja lapsen normaalille kohtelulle, ja sille että lapsi kunnioittaa vanhempiaan eikä ole heidän kaveri?

Kaikkia lapsia näytetään palvovan nykyään, nostetaan jalustoille, jormaelinat ja irmapetterit saavat jopa päättää kaupassa että mitä koko perhe syö!

Mä luulen että tuo johtuu siitä ettei vanhemmat ole tajunneet mitä vauva tuo tullessaan - lapsi ei ole vaativa, vanhemmat vain kyvyttömiä sopeutumaan vauvan tarpeisiin.

Mulla on 4 lasta ja vain yhtä voisin sanoa vaativaksi vaikka kaikilla koliikkia ja yövalvomisia olikin. Mutta pikkukakkonen heräsi 3v saakka 4-7 kertaa yössä ja oli hyvin levoton.

Mun mielestä on normaalia että lapsi heräilee jopa vuoden ikäiseksi saakka öisin ainakin satunnaisesti, on nukahtamisvaikeuksia, on levottomuutta joissain kehitysvaiheissa ja koliikkia sen 3kk.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:25"]Vai olisko se kuitenkin niin, että niillä, joilla ei ole vaativaa vauvaa, ei ole tarvetta avautua aiheesta?
[/quote]
Minä en kehdannut edes kertoa kenellekään helposta vauva-arjestani. Pelkäsin että olisin loukannut niitä joilla on raskaampaa. Helppoudesta mainitseminen kuulostaa leuhottamiselta sen korvissa joka on ongelmissa saman asian kanssa.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:05"]

Kellään ei ole nykypäivänä tavallista saati helppoa lasta. Ärsyttää kun jokaisen mukula on haastava ja vaativa! Miten vaativa vauva edes määritellään? Ansaitseeko vaativien lasten äidit jonkun sädekehän? Ennen oli mies kuollut sodassa, 8 lasta, joista pari sairasta eikä kukaan valittanut. Onko muut pistäneet merkille? Millä perusteella sanot omaa lastasi vaativaksi?

[/quote]

En ole huomannut samaa. Ja joo, eivät varmaan valittaneet netissä. Eivät välttämättä kuitenkaan jaksaneet ja osa lapsista kuoli ihan hoidon puutteeseen.

Mä taas olen ollut huomaavinani sen, että nykyään kaikki kitisevät vauvat kärsivät jostain allergiasta ja jos ei muusta, niin silent refluksista. On vallalla ajatus, että vauva on lähtökohtaisesti säännöllinen ja helposti tyynnyteltävä - jos ei ole, niin sitten on joku sairaus, allergia tai muu. Vaikka ei kymmenenkään lastenlääkäriä löytäisi tutkimuksissa vikaa, niin vauva pistetään dieetille ja hoidetaan kuin potilasta.

Sitten kun se vauva on 2-3v niin vaivat ovat ohitse, temperamentti taas saattaa säilyä nopeasti tulistuvana tai herkkäunisena.

Mulla on paljon tuttuja joilla helppo vauva. Syö 3-4h välein, nukkuu pitkiä unia ja hereillä katselee tyytyväisenä. Oikeasti.

Mun eka oli melko helppo vauvana, 8kk se tosin lakkasi nukkumasta hyvin.
Mun toka ja kolmas taas vaativia. Nukkuvat vain tissi suussa, yöt ja päivät. Korkeintaan 5min ilman sitä. Hereillä viihtyi max 2min ilman syliä. Itkuisia. Keskimmäinen varsinkin, tarvitsi aina nimenomaan äidin syliä, tai siis lohtua tissistä 15min välein, en voinut edes kaupassa käydä alle 1v iässä.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:38"]Miten sä itse jaksoit, jos et nukkunut yöllä. Mun lapsi oli tississä kuin lapamato ja heräsi yöllä 1-2 tunnin välin itkemään ja syömään ja sain torkahdettua vain hetken, kun lysti alkoi uudestaan. Ensimmäisestä 3-vuodesta, jota tuo kesti, en ikävä kyllä paljoakaan muista, yhden kerran en edes muistanut mieheni sukunimeä, kun joku sitä minulta kysyi, kun hoidettavana oli 3-vuotias esikoinen. Ja sama juttu oli myös päivällä. Onneksi naapurin rouva huolehti esikoisen ulkoilusta, joka oli todella suuri apu ja sain olla  itkevän lapsen kanssa. Ja juostiin lääkäristä lääkäriin, eikä mitään erikoista vaivaa löytynyt.

PS. ulkonainen olemukseni oli kuin nälkämaan laulu ja painon perusteella muistutin lähinnä nälänhädässä olevaa äitiä.

[/quote]

Mä en ole tuo, jota lainasit - mutta siis itse nukuin ja torkuin senkin ajan, minkä vauva söi. Meillä ei ollut naapurin rouvaa viemään esikoista/vauvaa ulos. Itse jaksoin sillä, että yritin mennä illalla ajoissa sitten nukkumaan ja nukuin ne ajat, kun nukutin lapsia tai imetin. Joskus nukahdin vauvan kanssa sohvalle kun esikoinen (silloin siis alle 2v) katseli tv:tä. 

Yritin vain hyväksyä sen, että unenpuute kuuluu vauva-aikaan ja tietty väsymys. Koska ihan itse halusin lapsia, niin se nyt vaan oli ikäänkuin selviydyttävä. Ja pidin aika kirkkaana mielessä täältä lukemani kommentin: Unenpuutteeseen EI kuole, vaikka se tuntuu siltä! Pienillä unilla jaksaa pitkään. Eikä kannata laskea kuinka paljon on nukkunut, eikä voivotella asiaa sen enempää. Vauva-aika tuntuu pitkältä, mutta on ohi ennen kuin huomaakaan.

Sen lisäksi meillä pidettiin unikoulu kun vauvat oli 9kk. Lisäksi jaksamista, kun ei tarvinnut kerätä vuosia univelkaa.

Nyt 4v ja 5v tyttöjen äiti