Lue keskustelun säännöt.
Mies pettää varmasti, jos ei muuten saa.
26.04.2009 |
Moi vaan,
oon jo pitkään miettinyt, että millä palstalla tästä aiheesta olisi parasta käydä keskustelua. Olen kahden alle kouluikäisen lapsen isä ja aika monen vastaavan miehen kaveri. Omassa parisuhteessa seksi tyrehtyi ensimmäistä lasta odottaessa, sitten tietysti sitä todistettavasti oli jotta toinen saatiin aikaan. Mutta että vaikka parisuhteemme niin ulkoisesti, taloudellisesti kuin materiaalisesti on varmasti "kadehdittava", niin seksiä meillä ei ole ollut enää moneen vuoteen juuri kuin nimeksi.
Tästä on seurannut se, että itselläni on ollut useita, useita rakastajattaria. Yksikään heistä ei ole ollut mitään sellaista, että mielessä olisi edes käynyt ajatus oman perheen hajoittamisesta - eikä sellaista eteeni koskaa n edes tule, koska en vain halua hajottaa perhettäni seksin takia. Mutta ilmankaan en missään nimessä voi olla, mies kun kuitenkin olen. Ja vielä näin jälkikäteenkään en tekojani itseni kannalta kadu - mutta toki monta kertaa mietin, kuinka typerää on kuluttaa melkoisesti aikaa järjestääkseen itselleen seksiä, samalla kun asuu kuitenkin AVIOLIITOSSA. Ja siitähän seuraa eräänlaista "kahdensuuntaista pettämistä". Vaimon ei tietenkään tule saada asiasta tietää, mutta myös se rakastajatar on varjeltava monelta totuudelta. Yksinkertaisin tarina on kertoa, että elää parisuhteessa jossa ei vain ole seksiä. Monimutkaisempaa on tietysti jos sitä että on parisuhteessa, pitää ylipäätään piilotella.
No, monet teistä varmasti jo repivät hiuksiaan raivosta. Mutta sen enempää puolustautumatta on kerrottava, että koko tämän kirjoituksen syy ei ollut niinkään omat tekoni kuin se, että USEAT nuoret isät kaveripiirissäni ovat saman asian edessä. "Meillä oli seksiä viimeksi vuosi ja 2 kuukautta sitten". "Näinkö se seksi sitten loppui, vaikka ennen me pantiin joka päivä ja monta kertaa". "Mulla ei oo mitään valittamista mun perheestä, mutta mä TARVIN seksiä enkä mä sitä kotona saa". Nämä siis kolmen eri kaverini suusta kuultuna ja kaikki erittäin luottamuksellisesti ja kahden kesken kerrottuna, siis.
Olen oppinut tajuamaan, että ongelma ei ole mitenkään poikkeuksellinen tai "outo". Kyse on faktasta mikä on vaivannut ja tulee vaivaamaan miehiä aina: Seksiä on saatava vielä neljänkympinkin iässä yllättävän usein. Useampia kertoja viikossa. Ja sitten jos sitä ei kotona saa, niin hetken voi toki vetää käteensä, mutta sitten se alkaa olla aivan liian nöyryyttävää. Pää ei kestä sitä, mihin on itsensä ajanut velkoineen ja ajankäyttöineen - ja sitten ei saa seksiä enää omassa kotona. Ja vaikka te varmasti sanotte, että "keskustelkaa vaimonne kanssa", minkä toki ymmärrän, niin tekin varmasti ymmärrätte tämän:
On erittäin itsetunnolle käyvää, jos seksiä saa vain palaverin kautta. Eli siitä tehdään virallisen keskustelun kautta jotenkin "parisuhteeseen kuuluva asia" - ja sen jälkeen sitä sitten harrastetaan "koska se kuuluu parisuhteeseen". Paskat. Jokainen sinkku ainakin tietää, että seksi on sellaista, mitä HALUTAAN eikä sen harrastamisesta "sovita erikseen". Ja jos sitä ei, jumalauta sentään, omalta VAIMOLTA saa ilman eri sopimusta, niin onko oikeasti outoa, jos miehillä on rakastajattaria tai että he käyvät maksullisissa? Niin, nuo maksulliset olivatkin asia joista en ajatellut edes puhua. Mutta ilmiönä ne ovat tavallisempi ratkaisu ongelmaan kuin se rakastajatar edes...
Noh, ehkä tämä ei johda mihinkään muuhun kuin tämän kirjoituksen ja minun sättimiseen. Mutta loppuun totean silti, että en elä puutteessa. Enkä maksa rakastajattarilleni - eli suhde heidän kanssaan on aina perustunut molemmin puoliseen haluun.
Mutta eikö ole mielipuolista, että minä yhtenä monista olen tilanteessa, jossa metsästän seksiä muualta, kun sitä ei kotona saa? Ja uskokaa tai älkää arvon äidit - on hyvin tavallista että mies pettää juuri silloin kun lapsi on syntymäisillään tai vasta syntynyt. Inhottavaa ja ällöttävää, myönnän. Mutta miehelle seksi on kuitenkin viime kädessä tarve siinä missä tarve käydä vessassa. Eikä sitä kerta kaikkiaan pysty pidättelemään kuukausia - jos ette usko, niin pidätelkääpäs kakkahätäänne muutama kuukausi, arvon naiset. Ja tokihan mies voi käteen vetää mutta.. ..ette edes usko kuinka nöyryyttävää se on miehelle muutaman kerran jälkeen, kun kuitenkin nukkuu naisen vieressä, jonka vuoksi on vannonut "uskollisuusvalan"sa, heh.
No, kuten jo sanoin, ilmiön yleisyys ällistytti minut täysin. Ja siitä tuli tarve, että ehkä tästä olisi kuitenkin syytä nostattaa keskustelua - ja ehkäpä juuri tällä sivustolla.
Kommentit (298)
221/298
|
11.06.2009 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Tai ette halua vastata kysymyksiini.. Olen siis useamman edellisen viestin kirjoittaja.
Kommentoisin vielä aiempaa kirjoitusta jossa moitittiin että vaimo painostaa miestä lastenhankkimiseen.
Meillä esikoinen saatiin yhteisellä innostuksella, toisesta tieto otettiin yhteisellä järkytyksellä (joka kyllä vaihtui onneksi). En ole missään tapauksessa painostanut miestäni lastenhankintaan. Jos painostaisin, olisin aika vittumainen ja itsekäs akka, eikä lapset voisi olla suhteen ainoa ongelma. (Pakottaako joku oikeasti puolisonsa hankkimaan lapsia?!?)
Tilanne on nimenomaan niin päin että kun minä puhun piuhojen katkaisemisesta ja rintojen korjaamisesta imetysten jäljiltä (kohtus+vähän lisää täytettä), mies on alkanut puhumaan iltatähdestä. Mikä ettei, onhan se kiva ajatus. Mutta minä ajattelen sen tarkoittavan myös vartaloni muuttumista vähemmän haluttavaksi sekä suhteessa uutta pikkulapsiaikaa. Itse ehkä jättäisin mielummin perheen tähän ja olisin mieheni kanssa onnellinen tuunatuista rinnoista, vähemmän kiusatusta pimpasta, rauhallista aamuheräämisistä ja vain meidän kahden makuuhuoneesta. Nyt muut naiset haukkuu minut kauheaksi äidiksi... Rakastan lapsiani enkä heistä luopuisi. Mutta lapset vaikuttvat liittoon ja ehkä mieluummin parannan seksielämää kuin hankin kolmannen lapsen. En luopuisi pojistani, mutta kaipaan valtavasti niitä ihan terhakoita ja täyteläisiä 75D:n rintoja joiden kanssa en koskaan käyttänyt rintaliivejä ja joista mieheni kädet eivät pysyneet irti. Nyt ne kädet ovat tippuneet rinnoilta pepulle joten tiedän miehenikin kaipaavan imetystä edeltänyttä mallia.
Onko muka monellakin miehellä vaimo joka painostaa miestään hankkimaan lapsia vaikkei tämä haluaisi enempää? Eikö miehen tahdolla ole merkitystä? Tai sillä että olisitte miehestänne fyysisesti haluttavia? Minä haluaisin miestäni vaikka joka päivä ja toivoisin hänenkin haluavan minua useammin (seksiä nyt 1-2kertaa viikossa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai ette halua vastata kysymyksiini.. Olen siis useamman edellisen viestin kirjoittaja.
Kommentoisin vielä aiempaa kirjoitusta jossa moitittiin että vaimo painostaa miestä lastenhankkimiseen.
Meillä esikoinen saatiin yhteisellä innostuksella, toisesta tieto otettiin yhteisellä järkytyksellä (joka kyllä vaihtui onneksi). En ole missään tapauksessa painostanut miestäni lastenhankintaan. Jos painostaisin, olisin aika vittumainen ja itsekäs akka, eikä lapset voisi olla suhteen ainoa ongelma. (Pakottaako joku oikeasti puolisonsa hankkimaan lapsia?!?)
Tilanne on nimenomaan niin päin että kun minä puhun piuhojen katkaisemisesta ja rintojen korjaamisesta imetysten jäljiltä (kohtus+vähän lisää täytettä), mies on alkanut puhumaan iltatähdestä. Mikä ettei, onhan se kiva ajatus. Mutta minä ajattelen sen tarkoittavan myös vartaloni muuttumista vähemmän haluttavaksi sekä suhteessa uutta pikkulapsiaikaa. Itse ehkä jättäisin mielummin perheen tähän ja olisin mieheni kanssa onnellinen tuunatuista rinnoista, vähemmän kiusatusta pimpasta, rauhallista aamuheräämisistä ja vain meidän kahden makuuhuoneesta. Nyt muut naiset haukkuu minut kauheaksi äidiksi... Rakastan lapsiani enkä heistä luopuisi. Mutta lapset vaikuttvat liittoon ja ehkä mieluummin parannan seksielämää kuin hankin kolmannen lapsen. En luopuisi pojistani, mutta kaipaan valtavasti niitä ihan terhakoita ja täyteläisiä 75D:n rintoja joiden kanssa en koskaan käyttänyt rintaliivejä ja joista mieheni kädet eivät pysyneet irti. Nyt ne kädet ovat tippuneet rinnoilta pepulle joten tiedän miehenikin kaipaavan imetystä edeltänyttä mallia.
Onko muka monellakin miehellä vaimo joka painostaa miestään hankkimaan lapsia vaikkei tämä haluaisi enempää? Eikö miehen tahdolla ole merkitystä? Tai sillä että olisitte miehestänne fyysisesti haluttavia? Minä haluaisin miestäni vaikka joka päivä ja toivoisin hänenkin haluavan minua useammin (seksiä nyt 1-2kertaa viikossa)
Kyllä meidän ensimmäinen lapsi oli enemmänkin niin että muijalla alkoi biologinen kello tikittämään kun mulla. Ei siinä mitään painostusta (painostuksen suorassa merkityksessä ollut) ,saatikka sitten pakottamista, ollut mutta kyllä siinä oli enemmänkin niin että mulle (kärjistäen) ilmoitettiin että pistetääs lapsia tehden. En minä ole koskaan pahoillani ollut tai asiaa katunut mutta kyllä uskoisin monessa parisuhteessa menevän niin että toisella alkaa ajatus kuumottamaan ja siitä sitten alkaa jonkin sortin "painostus" sitä toista osapuolta kohtaan. Kyllähän parisuhteessa aina vedellään pitkälti molempien fiilisten mukaan ja silloin harvoin kun ollaan eri mieltä jostain asiasta niin aletaan painostamaan toista (vaikka nyt lomamatkat, mitäs tänään syötäisiin, pimppiin vai peppuun, jalkapalloon vai balettiin, yms tms...)
Mikäs siinä jos arvostaa oman pimppinsa kiusaamista ja tuunattuja imettimiä enemmän kuin iltatähteä, jokaisella on prioriteettinsä. Kannattaa kummiskin miettiä että onko se pimppi ja peppu nyt sitten se juttu vai onko tämä vaan ruoho vihreämpää aidan toisella puolen, mitäs seuraavaksi? Mies arvostikin rypyttömiä kasvoja, vähemmän roikkuvaa nahkaa, punaisempaa tukkaa, akateemisempaa akkaa,...
Kyllä meillä lapset on tehty enemmänkin fiiliksen mukaan vuoden välein ja niinkauan kun paukkuja riittää. Kyllä voin myös käsi sydämellä sanoa että vastaan tulee paljon paremman näköisiä, nuoria ja kauniita muijia kun mitä oma eukko on. On tehty työ jättänyt jäljet niin minuun kuin häneenkin. Mutta jos haluaisin häntä eri kropassa, eri luonteella ja eri vaatteissa niin enhän sitten haluaisikaan häntä vaan jotain toista?
jossa minun "olisi pakko" pettää miestäni, valitsisin ehdottomasti 2 nyrkkiä pitkä -tyyppisen miehen. AP:n kaltaisen miehen kiertäisin kaukaa - hänen tekstinsä huokuu halveksuntaa ja väheksyntää niin omaa vaimoaan kuin kakkosnaistakin kohtaan
Ensiksikään, puhut kuten sellainen nainen puhuu, jota kirjoitukseni loukkaa. Sinä, eikä toki moni muukaan, ei yksinkertaisesti kestä sitä erilaisuutta, mitä mielipiteilläni edustan. Ja sen sijaan, että käyttäisit tilaisuuden hyväksesi ja alkaisit käydä keskustelua siitä näkökulmasta, että "voi kuinka erilailla jotkut ajattelevatkaan kuin minä - yritänpä ottaa selvää mistä se johtuu", niin sen sijaan käyt barrikadeile.
Niinkuin moni muukin, toki.
Mutta vaikka te miten yrittäisitte itsellenne väittää, niin te ette pysty ajamaan minua ja vaimoani siihen muottiin mihin haluaisitte meidät ajaa. Muslimeina te varmasti kivittäisitte minut kuten vääräuskoisen. Äärioikeistolaisina mukiloisitte minut kuin pakolaisen tai muun mutiaisen.
Siis sen sijaan, että ajattelisitte että "no, tuo on erilainen kuin minä - mutta eihän tuo kenellekään pahaa tee, joten eläköön kuten lystää".
No, ehkä erilaisuutemme liittyy siihenkin, että en ole ihan keskiverto ammatissa. Valtavasti matkustamista, valtavasti erilaisia ihmisiä. Eri rotuja. Eri kansallisuuksia. Taviksia ja seksuaalisia vähemmistöjä. Nuoria. Vanhoja. Rumia. Kauniita. Seksikkäitä. Harmaita. Kaikki sulassa sovussa ja ketään - ainkaan minun toimestani - väheksymättä.
No, näissä nettikeskusteluissa on yksi fakta tekijä, joka teidän kannattaa opetella on tämä:
Vastuu on lukijalla.
Siis:
Vastuu on lukijalla.
Eli minä en synnytä reaktiota päässänne. TE synnytätte sen itse. Eikä se synny sen takia millaista elämää minä elän, VAAN sen takia minkälaista elämää te ITSE elätte. Te tuomitsette minut, koska en elä kuten te. Ja te ette kestä sitä, että joku rikkoo noin räikeästi niitä "pyhiä arvoja", joiden varaan elämänne on rakentuvinaan. Aika itseriittoista mielestäni, muuten. Mutta siksipä kysyn:
Noinko heikoilla jäillä te liikutte? Ette kestä sitä, että joku tekee näin? Uhkaako se teitä? Tuleeko turvaton olo? Ehkä pelkäätte että tällaiset piirteet elävät puolisossannekin eikä vain pahassa minussa. Vapautan teidät pahasta ja kerron:
Kyllä. Olette oikeassa. Tämä kaikki löytyy suurimman osan puolisoista myös. Ja ennenkaikkea - se löytyy teistä ITSESTÄNNE.
Joten kun taistelette "minua" - eli käytännössä ap:ksi itseään nimittämää nimimerkitöntä hahmoa - vastaan, niin onko kyse loppujen lopuksi "minusta" vai teistä?
Sillä mitä minuun tulee, niin ei minulla ole mitään velvollisuutta kertoa teille yhtään mitään. Saati puhua totta. Mutta yhtäkaikki, olen taas kerran onnistunut luomaan puheenaiheen, joka keikkuu kärkisijoilla tälläkin palstoilla. No, täällä se on vain huvia ja ajantappamista. Työelämässä siitä jopa maksetaan minulle ;-)
kun piti hakea vaimonsa hätiin: ...ette pysty ajamaan minua ja vaimoani siihen muottiin...
Hei, mikset heti alussa kertonut, että olette sopinut yhdessä vaimosi kanssa avoimesta avioliitosta! Eihän kyse ole pettämisestä, jos kerran vaimosikin haluaa elää saman muotin mukaisessa liitossa kanssasi.
Kukaan ei taatusti yritä pakottaa sinua elämään oman mallinsa mukaisesti.
Mutta sinä et pysty estämään toisia ajattelemasta sinusta, että olet sika mieheksi ja että estät vaimoasi elämästä ja kokemasta todellisen miehen rakkautta ja kiintymystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, sekosin. Mut kun keskustelu alkoi junnaamaan, you know.
Mutta eikös ole silti aika sietämätöntä, että ihan varmaksi et tiedä minusta mitään ;-) Mutta hei, minulla olisi silti yksi pyyntö sinulle:
Kuvaile millainen minä olen? Minkä ikäinen? Minkä näköinen? Miten käyttäytyvä? Siis - millainen minä olen?
jossa hän sanoi, ettei hänen pettämisensä kuulu lapsille. No ei kuulukaan - vielä. Omakohtaisesti voin kuitenkin sanoa, että kun 16-vuotiaana kuulin kuinka systemaattisesti oma isäni oli äitiäni pettänyt, (ja saanut sivusuhteessa aikaan lapsen, jota ei ollut edes tunnustanut omakseen) tunsin niin suurta kuvotusta, etten ole sen koommin isäni kanssa puhunut sanaakaan saati sitten tavannut häntä.
Olen ehkä leppymätön luonne, mutta tämä on lopputulema, joka ensisijaisesti johtuu isäni omasta käyttäytymisestä ja hänen valinnoistaan. Lapset siis muistavat ja isän törttöily voi viedä vaimon lisäksi myös lopulta ne lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli äitisi päätti kostaa isällesi kertomalla asian lapselleen. No, onnistunut kosto, eikö vain? Mahtaa äiti-kulta olla nyt onnellinen. Hyvä äiti! Noin sitä pitää! Mikäpä parempi vaihtoehto olisikaan, kun laittaa oma keskenkasvuinen lapsi ratkomaan parisuhdeongelmiaan. Sotkea syytön suohon, jota aikuisetkaan ei osaa tarpoa.
Omasta mielestäni mikään ei ole kuvottavampaa kuin se, että lasten vielä varsin keskeneräinen maailman kuva pirstotaan haukkumalla heille omaa puolisoa, sukulaisia tai muuta lähipiiriä. Kas kun lapsen on mahdoton käsittää, että ennenkaikkea kaikki panettelu ja katkera puheenparsi kertoo panettelijasta itsestään. Hänen ongelmistaan. Hänen omasta kyvyttömyydestään ratkaissta omia ongelmiaan.
En puolusta isääsi, mutta sen enempää ei ole sympatioita äitisikään puolella, jos hän on sinulle moisen asian paljastanut kun olit vielä noin lapsi vasta. Olisi eronnut jos kerta tuo "järjestelmällinen pettäminen" noin koville otti. Ja jos ei ottanut, niin miksei eronnut? Ja ennenkaikkea: miksi helvetissä kertoi sen lapselleen, joka nyt jatkaa kyvyttömyyden perinnnettä eikä edes puhu isälleen saati että tapaisi häntä.
Se, että on "isä" tai "äiti" ei valitettavasti tee kenestäkään pyhää olentoa. Tai viisampaa tai vastuullisempaa. Senhän tämäkin tarina opettaa. Ei, kyllä isät ja äiditkin ovat kautta aikain olleet heikkomielisiä, erehtyväisiä, ilkeitä, tyhmiä, kateellisia, vieraisiin vilkuilevia, petollisia ja niin edelleen. Kaikki tuo kun on vain meissä eli se on hyvin:
Inhimillistä.
Mutta vaikka on, niin kaikkein kohtuuttominta se on silloin, kun lapset sekoitetaan ratkomaan tuota kyvyttömyyden sekametelisoppaa.
AP
ja että oli vaimo minkä näköinen tahansa, mies pettää. Mutta onhan se niinkin päin, että jollei vaimosi kävisi suihkussa, pukeutuisi nätisti etc niin sinäkin varmaan haluaisit häntä vähemmän? Ei niin että alkaisit pettämään, mutta etkö toivo että vaimo yrittää olla mieleisesi?
Jos mieheni todella haluaisi kolmatta lasta, toki sen hänelle antaisin ja olisin itsekin lapsesta onnellinen. Mutta kun mies toivoo tyttöä kahden pojan jälkeen ja tätähän en voi luvata. Ja tämä nyt on pariskunnilla eri asia, miten lapset vaikuttavat parisuhteeseen kelläkin. Esim meillä poika 1,5 vuotias ja mies sanoi edelleen että parisuhdeaikaa ehtii saada myöhemminkin. Viimeksi sanoi noin kun olisimme päässeet yhdessä saunaan kun olimme miehen vanhemmilla ja hänen äitinsä lupautui lapsenvahdiksi.
Nyttemmin olen luovuttanut sen toivomisen. Mies puhuu aina siitä minne matkustetaan ja mitä kaikkea tehdään kun pojat muuttavat kotoa. Niin kauan sitten pitäisi tyytyä siihen, että saan miehestäni pikaseksiä lasten mentyä nukkumaan? Ei yhteisiä harrastuksia, yhteistä rentoutumista, yhteisiä seikkailuja. En kaipaa omaa aikaa, mutta tarvitsen aikaa kahdestaan mieheni kanssa. Kaipaan saada olla vaimo enkä pelkkä äiti. Eikä tuo kaipuu mieheni seurasta yhtään vähennä rakkauttani lapsiani kohtaan.
Mutta jos kolmannen lapsen saaminen tarkoittaa taas vähintään kahden vuoden putkea jolloin emme edes sauno kaksistaan mieheni kanssa, saati että kävisimme joskus kaksin syömässä, oluella, elokuvissa, nuotioretkellä, missä vain... Tämän vaimon pää lahoaa sellaiseen.
Jätän mielummin saamatta sen suuren perheen josta haaveilin vielä esikoisen synnyttyä, hoidan vartaloani ja mieltäni ja yritän saada miehen hyväksymään että lapset voi laittaa yökylään mummille viimeistään kouluikäisinä.
2np:llä taitaa silti olla myös parisuhde eikä vain perhe-elämä? Vai oletteko vain äiti ja isä jotka kiiruhtavat töistä lasten luo ja purkavat illala pahimmat himot pikaseksillä ja menevät väsyneinä nukkumaan jaksamatta edes keskustella sen kummemmin mistään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja että oli vaimo minkä näköinen tahansa, mies pettää. Mutta onhan se niinkin päin, että jollei vaimosi kävisi suihkussa, pukeutuisi nätisti etc niin sinäkin varmaan haluaisit häntä vähemmän? Ei niin että alkaisit pettämään, mutta etkö toivo että vaimo yrittää olla mieleisesi?
Jos mieheni todella haluaisi kolmatta lasta, toki sen hänelle antaisin ja olisin itsekin lapsesta onnellinen. Mutta kun mies toivoo tyttöä kahden pojan jälkeen ja tätähän en voi luvata. Ja tämä nyt on pariskunnilla eri asia, miten lapset vaikuttavat parisuhteeseen kelläkin. Esim meillä poika 1,5 vuotias ja mies sanoi edelleen että parisuhdeaikaa ehtii saada myöhemminkin. Viimeksi sanoi noin kun olisimme päässeet yhdessä saunaan kun olimme miehen vanhemmilla ja hänen äitinsä lupautui lapsenvahdiksi.
Nyttemmin olen luovuttanut sen toivomisen. Mies puhuu aina siitä minne matkustetaan ja mitä kaikkea tehdään kun pojat muuttavat kotoa. Niin kauan sitten pitäisi tyytyä siihen, että saan miehestäni pikaseksiä lasten mentyä nukkumaan? Ei yhteisiä harrastuksia, yhteistä rentoutumista, yhteisiä seikkailuja. En kaipaa omaa aikaa, mutta tarvitsen aikaa kahdestaan mieheni kanssa. Kaipaan saada olla vaimo enkä pelkkä äiti. Eikä tuo kaipuu mieheni seurasta yhtään vähennä rakkauttani lapsiani kohtaan.
Mutta jos kolmannen lapsen saaminen tarkoittaa taas vähintään kahden vuoden putkea jolloin emme edes sauno kaksistaan mieheni kanssa, saati että kävisimme joskus kaksin syömässä, oluella, elokuvissa, nuotioretkellä, missä vain... Tämän vaimon pää lahoaa sellaiseen.
Jätän mielummin saamatta sen suuren perheen josta haaveilin vielä esikoisen synnyttyä, hoidan vartaloani ja mieltäni ja yritän saada miehen hyväksymään että lapset voi laittaa yökylään mummille viimeistään kouluikäisinä.
2np:llä taitaa silti olla myös parisuhde eikä vain perhe-elämä? Vai oletteko vain äiti ja isä jotka kiiruhtavat töistä lasten luo ja purkavat illala pahimmat himot pikaseksillä ja menevät väsyneinä nukkumaan jaksamatta edes keskustella sen kummemmin mistään?
Aiempi viestini keskittyi aika voimakkasti fyysiseen puoleen, mutta se että en halua enää uutta pikkulapsi perustuu sille, miten kaikin puolin pikkulapsiaika on tähän mennessä heikentänyt minun ja mieheni liittoa, siis meitä pariskuntana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toisin kuin kuvittelet, on äitini kaiken mollaamisen yläpuolella eikä hän ole isästäni koskaan pahaa sanaa sanonut, vaikka ovat eronneet vuosikymmeniä sitten.
Sain tietää kaiken isäni syrjähypyistä kun niiden syrjähyppyjen ihka elävä tulos otti minuun yhteyttä. Hän halusi etsiä käsiinsä sisarensa, jota ei ollut koskaan tavannut. Voitte kenties kuvitella järkytykseni kun kuulin etten olekaan se isäni ainoa lapsi, joka olin aina kuvitellut olevani. Samalla sitten selvisi kaikki muutkin erittäin yököttävät yksityiskohdat.
No, elämähän usein on tarua ihmeellisempää.
Minä sain sisaren, pyyhin kylmästi isäni elämästäni ja jatkan muuten kuten ennenkin. Todellisen tappion koki kaiketi kuitenkin se mies, jolla hetken oli kaksi perhettä ja jolla nyt ei ole ainuttakaan.
Eli jos olet onnellinen ja tyytyväinen valitsemallasi tiellä, niin kukapa - en ainakaan minä - voi tuohon mitään sanoa. Tilannetta, henkilöitä ja asiayhteyksiä tuntematta isäsi toki saattaa olla aivoton häntäheikki ja vastuunpakoilija, sillä niitäkin toki täällä paljon vilisee - eli sellaisia jotka eivät kykene käsittelemään/hoitamaan aiheuttamiaan sotkuja puhumattakaan siitä, että kävisivät purkamassa paineitaan niin, että siitä ei jää mitään jälkiä ja sotkuja.
Mutta tuntematta ja tietämättä sinusta ja isä-suhteestasi ja muusta yhtään mitään sanon rakentavassa hengessä yhden faktan kuitenkin, jota kannattaa ehkä pohtia:
Ilman isääsi sinua ei olisi edes olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lukenut kaikki tämän keskusteluaiheen kirjoitukset,ja minun on sanottava etten ole koskaan ollut mistää lukemasta kirjoittelusta niin identisesti samaamieltä.Hyvää jatkoa valitsemallasi uralla ,kumpa minäkin uskaltaisin tehdä tuon minkä oikeaksi näen.
Oletko ajatellut, etta niitten vieraitten naisten kanssa vehtaaminen saattaa saada alkuunsa uuden lapsen? Kun se perhe-elama siita yleensa lahtee kayntiin. Nyt kaivelet ne koulun puutyotuntivehkeet esille ja poraat puuhun reian, helppo ratkaisu.
Tuosta "vain ystäviä/kavereita"lopetuksestasi tuli mieleeni seuraavanlaista:
Tunteet tasaantuvat aikaa myöten, ne voi tasaantua niin, että luulee, ettei ole enää rakastavaisia, vaan pelkkiä kavereita. Ei se alkuhuuma ikuisuuksia kestä. Muista, että olette myös toistenne parhaita ystäviä, niitä keiden välillä pitäisi olla myös se kaikista syvin ystävyys ja kaikista suurin luottamus.
Vieläkö haluat jatkaa avioliittoasi? Vieläkö vaimosi haluaa? Voisikohan vaimo olla masentunut, jos ei muuten reagoinut tunnustukseesi? Jos te haluatte jatkaa yhdessä, tehkää jotain, menkää pariterapiaan tai perheneuvolaan. Meillä mentiin, vaikka mies vastusti. Tuli kyllä kiltisti ja käytiin, kunnes palaset alkoivat loksahtaa paikalleen. Auttavat myös eroamaan siististi, jos olette erota päättäneet. Ei parisuhdetta kannata jatkaa, jos siinä itse kärsii henkisesti. Vanhempien viileät välit näkyvät suoraan lasten käyttäytymisessä ja mielenterveysongelmissa. Ero kuitenkin on niin suuri stressi kaikille osapuolille, että kannattaa yrittää tehdä kaikkensa, ettei erota tarvisi. Mikäli siis jotain voi vielä tehdä ja on halua pelastaa liitto.
Toivottavasti jotain sait tästä tekstistäni.
Olet selvästi sosiaalisesti älykäs. Tiedät mistä naruista vedellä.
Kirjoitat tyhjyydestä hyvin, koska vastausten perusteella elät sitä. Olet hedonisti. Luulenpa, että et rakasta itseäsi, vaan seuraat itseäsi kuin ulkopuolinen. Olet tehnyt itsestäsi pelihahmon, jota ohjailet. Nautit menosta. Sinua selkeästi ohjaa nautinnon tavoittelu. Olet oppinut toimimaan siten, että tekosi aiheuttaa huomattavan vähän harmia ympäristössä, koska et tietenkään halua, että itse kärsisit omassa elämässäsi. Sinulle kärsimys ei olisi ehkä ero, tai ihmissuhteen päättyminen, mutta se, että et saisi elää helppoa arkea, jossa elät tällä hetkellä. Läheiset ihmiset tuottavat sinulle kuitenkin mielihyvää, niin kauan, kun et joudu heidän kanssaan hankaluuksiin.
Et selvästikään kuuntele tai vastaa muiden viestien olennaiseen sisältöön, koska et edes näe sitä. Et pysty samaistumaan kenenkään muun tilanteeseen, koska et näe omaa elämääsikään kuin sarjana toimintoja, jotka ovat mielestäsi loogisia ja oikeutettuja. Järkeilet kaiken. Muiden tekemiset selität myös nojautuvat miesten ja naisten biologisiin eroihin tai milloin mihinkin, mikä järjellä ne selittää. Et näe yksilöitä.
Tiedostat kuitenkin, että muut ihmiset tekevät ratkaisuja myös tunteella. Tiedät sen, koska sinusta nämä ratkaisut väistämättä johtavat eri lopputulokseen kuin omasi. Ne johtavat huonoihin lopputuloksiin, tilanteisiin, joissa joku kärsii. Et voi ymmärtää sitä, etkä näe näissä ratkaisuissa mitään järjellistä, et edes pitemmällä tähtäimellä. Yksi näistä ratkaisuista on ero. Elät sen verran hetkessä ja vihaten, peläten, halveksuen tunnetiloja, että et koskaan itse tekisi ratkaisua, joka edes hetkellisesti aiheuttaisi hankaluuksia.
Kuvaamasi tyhjyys on itse asiassa tyypillinen ongelma ihmisillä, jotka yrittävät välttää negatiivisien tunteiden kokemuksia. Tyhjyys nimen omaan johtuu siitä, että pinnalliset hyvän olon tunteet, jatkuvat elämän helppouden tavoittelu, negatiivisten tunteiden olemassaolon kieltäminen ja käsittely ei anna aivoille riittävää ja pitkäkestoista stimulaatiota.
Ihminen on kyllä myös eläin kuvaamallasi tavalla, mutta ihmisen erottaa eläimestä se, että ihmisen on mahdollista myös epäonnistua ja se epäonnistuminen yhdistettynä onnen tavoitteluun tuottaa pitkäkestoisia muistikuvia ja jättää mieleen muistikuvia. Tähän sopisi verrata kuvaamaasi vessassakäyntityyppistä naintia, joka on helppo unohtaa vs. sivusuhde, joka saattaa johtaa kiperään eroon, tunnemyrskyihin ja riitoihin.
Et ehkä itse tiedosta omassa elämässäsi tätä asiaa. Tunnet ehkä tyhjyyttä, kun mikään ei tunnu miltään ja toisaalta uskottelet itsellesi ja muillekin, että nautit pikaisista panoista vieraiden naisten kanssa ja se on ok. Varmasti nautit, mutta ne ei tuo sellaista sisältöä elämään, joka tekee elämästä elämisen arvoista. Elämä nimittäin on parhaimmillaan vuorovaikutusta, missä ihmiset kommunikoi.
Se ei ole yksinäistä pelaamista tietokonetta vastaan. Se on hyväksyntää, että on osa tätä kaikkea ja muut ovat yhtä arvokkaita ja heitä tulee kunnioittaa. Joskus joutuu tekemään ratkaisuja, jotka enemmän tai vähemmän satuttavat muita. Salasuhde ei satuta kumppania, se on käytännössä elämätöntä elämää puolisollesi. Ainut tapa vaikuttaa ympäristöön, on tulla itse alttiiksi muiden vaikutuksille. Esimerkiksi petoksen paljastaminen voi olla vaikeaa, mutta se kokemus, jonka siitä saa on itse asiassa enemmän kuin petos koskaan oli. Ja se on hyvin hyvin pelottavaa monelle.
Elämä on näyttelemistä monelle, koska he eivät elä vuorovaikutuksessa, vaan ovat tunnottomia omista valinnoistaan johtuen. He eivät puhu tunteistaan, koska he eivät joko tunnista niitä tai näe niiden esille tuomisen merkitystä. Jatkuva kontrollointi, manipulointi, vaikutusten välttäminen ja oman edun tavoittelu tekee elämästä tyhjän ja yksinäisen.
Jännästi osasit muotoilla nuo asiat oikeaan raamiinsa.
N29
Itsellä oli ajatus herättää vastaavaa keskustelua mutta tänne eksyttyäni huomasin ongelman olevan uskomattoman yleinen ja valtaosa viesteistä onkin kuin olisin ihan itse ne kirjoittanut=D
Ja näin ensi kertaa näillä vauva.fi sivuilla vieraillessani pisti silmään kuinka paljon onkaan vastaavasti myös puutteisia Yh äitejä.
Pelastetaan perheemme ja muodostetaan oma isien&äitien senssi palsta josta ko.löytävät muita treffi palveluita turvallisempia ja enemmän samanhenkisiä vakio fuckbudyja...
Onhan noita vastaavia palveluita toki mielin määriin kuten itsesuosimani "alastonsuomi" mutta yhteinen ongelma yhdistäisi varmaan parempiin tuloksiin.
Itse ollut suhteessa 8v. josta 4 viimeistä osa-aika puutteessa eli kokeiltu on handut,huorat&satunnaiset/vakinaiset salanaiset.
t.DrunkenSailor