Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?

Vierailija
05.07.2014 |

Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.

 

Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus. 

 

Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa! 

 

Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.

 

Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani. 

 

Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...

 

Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.

 

Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.

Kommentit (8042)

Vierailija
2581/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoinkin jo tuossa aiemmin tänään, kuinka minut pakotettiin soittamaan vastentahtoisesti instrumenttia. "Kiva" kuulla, että meitä on muitakin! Olisipa mielenkiintoista kuulla, mikä ihme saa ihmiset pakottamaan toiset niinkin intohimoa vaativaan harrastukseen kuin jonkin soittimen soittamiseen. Omassa lähipiirissäni on paljon muusikoita, joten tiedän, että oikeasti taitavaksi tuleminen vaatii aitoa ja omaa mielenkiintoa, omistautumista. Jos lapsi vain lätkäistään pianon eteen, että tätä muuten tahkoat kunnes 16-vuotiaana uskallat sanoa vastaan, niin vituiksihan se todennäköisesti menee.

Meillä myös oli tuo pakotus instrumentin soittoon ja syykin on tiedossa: se oli tuohon aikaan STATUSsymboli. Ns paremmat perheet (jollainen me emme olleet!) laittoi lapsensa musiikiopistoon. Mun juntit vanhemmat selkeesti luuli että rupusakista nousee yläluokkaan kun lapset laittaa kulttuuriharrastukseen. Siksi piti aina soittaa niille vieraillekin! Jokaiset kinkerit, niin äiti pakotti soittamaan ja näyttämään että meillä on niiin kultivoitunut perhe. Rupusakkia oltiin ja se ei instrumentinsoitolla muuksi muutu.

Ulkokultaisuus oli silloin tärkein!

Juu status se oli, lasta käyttäen kilven kiillottamisena. Minä olin se, joka joulujuhlassa soitin kiltisti pianoa, vaikka en tykännyt siitä. Pakko oli soittaa, kun määrättiin, kotona ja koulussa. Jos joku pianonsoittoani kadehti niin turhaan, olisin vaihtanut jäätäkin kylmemmän ja ilkeän äitini pianoineen mihin tahansa, vaikka ruokaan.

Vierailija
2582/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsia pitää komentaa mutta vasta jossain tietyn ikäisenä itse en huuda 4v lapsille mitään jos menee rikki lasi leikissä jne niin ostetaan uus terveys ja rakkaus on tärkeämpi kun muut 

Täällä tietenkin toitotetaan että joku kuri pitää olla. mutta Siitä lapset oppivat kurittamaan omia lapsiaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2583/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun 40-luvulla syntynyt äiti oli suurperheen esikoinen ja koki, ettei vanhempien ja sisarusten välillä ollut aitoa yhteyttä. Koskaan ei puhuttu oikeista asioista, vain välteltiin ja suoritettiin. Päätti omalta osaltaan korjata tilanteen ja meillä kyllä jaettiin ja puhuttiin syvällisiä iltakaudet, ehkä koska ei ollut rahaa harrastaa. Sain jo lapsuus- ja nuoruusvuosina yliannoksen jatkuvasta analysoinnista. Ihmettelystä, asioiden, elämän valintojen ja ihmisten tarkoitusperien vatkaamisesta. Koen, etten ole saanut aidosti kasvaa omaksi itsekseni, koska hyvää tarkoittava ja hyvään tytärsuhteeseen pyrkivä äitini soluttautui aina nahan alle vääntämään jotain tikkua sekä tietenkin pelottelemaan ja kauhukuvia maalaamaan, koska elämä ei aina yllätä vain positiivisesti.  

Vasta nelikymppisenä tajusin, että loppupelissä kyse on ollut manipulaatiosta, vaikkei äitini varmasti ole tahtonut mulle mitään pahaa. Samalla hän hoivasi itseään ja jäsenteli elämäänsä. Tunteiden vaihtokauppaan nimittäin kuului tietenkin se, että olen kuunnellut ja pohtinut lapsesta lähtien hänen elämänsä epäkohtia. Ei se nyt niin mene. Tekisi mieli sanoa, että välttäkää kaverivanhemmuutta kaikin tavoin. On hyvä, että lapsi voi tukeutua vanhempiin ja kokee saavansa heiltä ymmärrystä elämän haasteissa, mutta omien rajojen vetäminen on tärkeää mielestäni molemmin puolin. Ehkä sitten jaksaisi paremmin senkin vaiheen, kun vanhemmat ovat vanhoja, tulevat jälleen lapsen kaltaisiksi ja tarvitsevat itse tukea loppusuoraan ja vääjäämättömän kuoleman kohtaamiseen. 

Vierailija
2584/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä näitä vuodelta 2014 aloitettuja ketjuja oikein löytyy..? Vai m0detko näitä nostaa?

Vierailija
2585/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mistä näitä vuodelta 2014 aloitettuja ketjuja oikein löytyy..? Vai m0detko näitä nostaa?

Asia edelleen ajankohtainen. 

Vierailija
2586/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Ostin itse ja pidin piilossa siteet ja rintaliivit. Pesin liivit salaa käsin. Ainakin yhdet talvikengät taisin joutua ostamaan itse. Jaksoi aina taivastella, kuinka paljon sain rahaa "omaan käyttöön!" - vaikka jouduin niillä rahoilla ostamaan mm. siteet, rintaliivit ja talvikengät. Päiväkirjan lukemisesta ei ole selvää muistikuvaa, mutta kaikki asiani hän on aina laverrellut eteenpäin. Nykyisin en kerro hänelle elämästäni yhtään mitään. En edes pidä yhteyttä, ja siitä hän on katkera ja raivoaa. Mutta mitenpä pitäisin yhteyttä, kun ei hän ole minulle läheinen ihminen. Jotenkin kylmät ja etäiset välit on ollut aina. Ei tehnyt minulle lapsena valmiiksi aamupalaa, ei toivottanut hyvää huomenta eikä hyvää yötä. Mitään ei ole pyytänyt koskaan anteeksi.

Oma 70-luvun (loppupuoli) äitini on myös aina laverrellut asiani ympäriinsä. Ei osannut hienotunteisesti vaieta kipeistä asioista, vaan möläytteli ja juorusi, ikään kuin hänellä olisi ollut siihen oikeus. Isättömyydestäni lähtien, kaikki hän katsoi oikeudekseen lörpötellä ja tehdä asioistani omia ”uutislööppejää”: meidän Noorallakin on jossain veli josta me ei tiedetä mitään” jne. eli biologisen isäni toinen lapsi. Äitini oli lyhyen seurustelusuhteen aikana tullut raskaaksi ja sai minut.

Hyvin kipeä ja intiimi, omaan terveyteeni liittyvä asia oli myös sellainen, jonka hän koki asiakseen laverrella ympäriinsä. En edes tänä päivänä tiedä ketkä kaikki sen tietävät. Jouduin leikkaukseen, josta hän tietysti kertoi kaikille - myös minulle sattumalta samaan aikaan läksyistä soittaneelle luokkakaverille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2587/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Valittaja-mäkättäjät myös usein rivien väliim piilottaa käskyjä jotka pitäisi ymmärtää ja jos et sit ymmärrä, olet kiittämätön lapsi.

Esim. äiti soittaa ja valittaa että käsi on kipeä, pitäisi mennä lääkäriin, mutta ”en minä nyt sinne sitten taida mennä ollenkaan kun ei ole kyytiä ja taksi on niin kallis”. Tähän pitää HETI ymmärtää tarttua ja sitten tarjota kyytiä tai tarjota maksamaan taksi, suoraan ei pyydetä missään nimessä. Jos et osaa olla ajatustenlukija niin sitten sua haukutaan selän takana ja katkeroidutaan ja joskus räjähdetään miten ”kiittämätön lapsi olet kun silloinkaan et auttanut siinä ja siinä asiassa”.

Näiden kanssa ei voi voittaa, aina häviät :)

Just näin, tää on niin totta. Äitini tekee tätä mulle, ei mun veljilleni. Olen jatkuvasti sanonut, että sovitaan etukäteen ja minä kyllä kuskaan. (Toki yllättävät lääkärikäynnit asia erikseen, silloin käyttää se joka pystyy.) Mutta ei, puhuu aina arvoituksin ja sieltä pitäisi osata ymmärtää tarkoitus ja se mitä haluaa. Juurikin tuo "miten minä sinne pääsen, eihän mulla ole kyytiäkään" saa mut niin näkemään punaista nykyään. Varsinkin kun usein juri olen jälleen kerran sanonut hänelle, että kertoo jos tarvii jossain käydä, niin sovitaan ja mennään. Ei, ei mitenkään mahdollista. Hänet pyydetään juhliin, ei voi mennä kun ei ole kyytiä. Kutsuja on jo suunnitellut noutavansa hänet juhliin, mutta pitää vaan tehdä mulle suuri numero siitä kuinka ei voi mennä kun ei ole kyytiä. Ikinä ei ole mikään häneltä jäänyt käymättä sen takia että tuota h#€@n kyytiä ei olisi ollut. Ja kuulkaa, nyt minä en vaan enää jaksa, jos ei pyydä, etsiköön kyydin muualta.

Vaivoja on, olen sanonut että kannattaa mennä lääkäriin, minä en sellainen ole. No, ei ole sitä kyytiä!!! Toisekseen ei uskalla mennä, mutta tykkää valittaa. Ei auta vaikka sanon, että jospa sieltä löytyisi apu. Mielummin kärvistelee kipujensa kanssa, kun yrittää hoitaa niitä. Olen ollut myötätuntoinen ja tsempannut, mutta kun mikään ei muutu, niin enää ei jaksa.

Ymmärrän ettei haluaisi olla vaivaksi, mutta ihan normaali kanssakäyminen olisi minusta parempi kuin tämä jatkuva soutaminen ja huopaaminen🙄.

Vierailija
2588/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten yksityisasioista juoruilu kuulostaa tutulta. Ei niin pientä asiaa, etteikö sitä voisi lörpötellä ympäriinsä, ilman asianomistajan suostumusta toki. Anoppini tekee tätä hyvin mielellään, turinoi tuttaviensa peräpukamatkin kahvipöydässä. Olenkin oppinut varomaan oman lapseni asioista kertomista, ettei puoli Suomea kuule niistä.

Samoin päiväkirjojen ja kirjeiden lukeminen on valitettavan tuttua. Opin kätkemään kaiken taidokkaasti, välillä kodin ulkopuolellekin. Vanhempani ilmoittivat, että heillä ”on oikeus lukea päiväkirjani niin kauan kuin kotona asun”.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2589/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valittaja-mäkättäjät myös usein rivien väliim piilottaa käskyjä jotka pitäisi ymmärtää ja jos et sit ymmärrä, olet kiittämätön lapsi.

Esim. äiti soittaa ja valittaa että käsi on kipeä, pitäisi mennä lääkäriin, mutta ”en minä nyt sinne sitten taida mennä ollenkaan kun ei ole kyytiä ja taksi on niin kallis”. Tähän pitää HETI ymmärtää tarttua ja sitten tarjota kyytiä tai tarjota maksamaan taksi, suoraan ei pyydetä missään nimessä. Jos et osaa olla ajatustenlukija niin sitten sua haukutaan selän takana ja katkeroidutaan ja joskus räjähdetään miten ”kiittämätön lapsi olet kun silloinkaan et auttanut siinä ja siinä asiassa”.

Näiden kanssa ei voi voittaa, aina häviät :)

Just näin, tää on niin totta. Äitini tekee tätä mulle, ei mun veljilleni. Olen jatkuvasti sanonut, että sovitaan etukäteen ja minä kyllä kuskaan. (Toki yllättävät lääkärikäynnit asia erikseen, silloin käyttää se joka pystyy.) Mutta ei, puhuu aina arvoituksin ja sieltä pitäisi osata ymmärtää tarkoitus ja se mitä haluaa. Juurikin tuo "miten minä sinne pääsen, eihän mulla ole kyytiäkään" saa mut niin näkemään punaista nykyään. Varsinkin kun usein juri olen jälleen kerran sanonut hänelle, että kertoo jos tarvii jossain käydä, niin sovitaan ja mennään. Ei, ei mitenkään mahdollista. Hänet pyydetään juhliin, ei voi mennä kun ei ole kyytiä. Kutsuja on jo suunnitellut noutavansa hänet juhliin, mutta pitää vaan tehdä mulle suuri numero siitä kuinka ei voi mennä kun ei ole kyytiä. Ikinä ei ole mikään häneltä jäänyt käymättä sen takia että tuota h#€@n kyytiä ei olisi ollut. Ja kuulkaa, nyt minä en vaan enää jaksa, jos ei pyydä, etsiköön kyydin muualta.

Vaivoja on, olen sanonut että kannattaa mennä lääkäriin, minä en sellainen ole. No, ei ole sitä kyytiä!!! Toisekseen ei uskalla mennä, mutta tykkää valittaa. Ei auta vaikka sanon, että jospa sieltä löytyisi apu. Mielummin kärvistelee kipujensa kanssa, kun yrittää hoitaa niitä. Olen ollut myötätuntoinen ja tsempannut, mutta kun mikään ei muutu, niin enää ei jaksa.

Ymmärrän ettei haluaisi olla vaivaksi, mutta ihan normaali kanssakäyminen olisi minusta parempi kuin tämä jatkuva soutaminen ja huopaaminen🙄.

Luulin todella pitkään että vain meillä on ollut sitä että estetään tytärtä opiskelemasta pitkälle ja siihen mihin haluaa. Olen hävennyt asiaa ja kertonut asiasta vain miehelleni ja nyt tänne.

Olin todella hyvä oppilas yläasteella ja vanhemmat jankutti että pitää mennä keittäjälinjalle, siitä pääsee suoraan töihin. Lukion huippupapereilla olisi pitänyt mennä emäntä -tai talouskouluun. Mitenkähän niistä olisi hyötyä töihin pääsemiseen kun niistä ei saa mitään tutkintoa? Mutta tärkeintähän oli minun mitätöinti ja alentaminen. Sitten kun puhuin yliopistosta niin vanhemmat nauroivat räkäsesti että millä se meidän Tiina muka opiskelisi! Että he eivät mitään turhaa kustanna. No opiskelin opintorahalla ja opintolainalla sekä kesätöillä niin kuin muutkin.

Vanhemmille on piikki lihassa että olen valmistunut yliopistosta ja teen sen mukaista työtä. Siitä ei hiiskuta eikä kysytä mitään ikinä.

Vanhemmat ovat jauhaneet ja jauhavat yhä että keittäjät pääsee aina töihin ja jos joku olisi älynnyt! opiskella kampaajaksi niin olisi koko suvulle ilmaiset hiuskäsittelyt.

Tuohon ylemmän tekstin kyytipulmaan sellainen että ei siinä äidillä ole syynä se että ei halua olla vaivaksi vaan se että nimenomaan haluaa olla vaivaksi ja hankala. Oma äitini tekee juuri tuota. Hänellä on mm kelan myöntämiä taksikuponkeja mutta kun ei ole kyytiä sinne lapsenlapsen rippijuhlaan! Ja tosiaan sitä että eihän hän nyt teidän vaivoina olisi ja sitten arpoo vielä pihalla että viitsiikö sitä nyt lähteä sinne lakkiaisiin....sitten kun lähdetåän niin käyttäkåä minua tuolla ja tuolla ja tuolla....

Näin viime yönä unta että olin hakemassa äitiä mukaan johonkin ja hän tapansa mukaan jahkasi ja jahkasi ja lopulta ei lähtenyt, siihen heräsin.

Vierailija
2590/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valittaja-mäkättäjät myös usein rivien väliim piilottaa käskyjä jotka pitäisi ymmärtää ja jos et sit ymmärrä, olet kiittämätön lapsi.

Esim. äiti soittaa ja valittaa että käsi on kipeä, pitäisi mennä lääkäriin, mutta ”en minä nyt sinne sitten taida mennä ollenkaan kun ei ole kyytiä ja taksi on niin kallis”. Tähän pitää HETI ymmärtää tarttua ja sitten tarjota kyytiä tai tarjota maksamaan taksi, suoraan ei pyydetä missään nimessä. Jos et osaa olla ajatustenlukija niin sitten sua haukutaan selän takana ja katkeroidutaan ja joskus räjähdetään miten ”kiittämätön lapsi olet kun silloinkaan et auttanut siinä ja siinä asiassa”.

Näiden kanssa ei voi voittaa, aina häviät :)

Just näin, tää on niin totta. Äitini tekee tätä mulle, ei mun veljilleni. Olen jatkuvasti sanonut, että sovitaan etukäteen ja minä kyllä kuskaan. (Toki yllättävät lääkärikäynnit asia erikseen, silloin käyttää se joka pystyy.) Mutta ei, puhuu aina arvoituksin ja sieltä pitäisi osata ymmärtää tarkoitus ja se mitä haluaa. Juurikin tuo "miten minä sinne pääsen, eihän mulla ole kyytiäkään" saa mut niin näkemään punaista nykyään. Varsinkin kun usein juri olen jälleen kerran sanonut hänelle, että kertoo jos tarvii jossain käydä, niin sovitaan ja mennään. Ei, ei mitenkään mahdollista. Hänet pyydetään juhliin, ei voi mennä kun ei ole kyytiä. Kutsuja on jo suunnitellut noutavansa hänet juhliin, mutta pitää vaan tehdä mulle suuri numero siitä kuinka ei voi mennä kun ei ole kyytiä. Ikinä ei ole mikään häneltä jäänyt käymättä sen takia että tuota h#€@n kyytiä ei olisi ollut. Ja kuulkaa, nyt minä en vaan enää jaksa, jos ei pyydä, etsiköön kyydin muualta.

Vaivoja on, olen sanonut että kannattaa mennä lääkäriin, minä en sellainen ole. No, ei ole sitä kyytiä!!! Toisekseen ei uskalla mennä, mutta tykkää valittaa. Ei auta vaikka sanon, että jospa sieltä löytyisi apu. Mielummin kärvistelee kipujensa kanssa, kun yrittää hoitaa niitä. Olen ollut myötätuntoinen ja tsempannut, mutta kun mikään ei muutu, niin enää ei jaksa.

Ymmärrän ettei haluaisi olla vaivaksi, mutta ihan normaali kanssakäyminen olisi minusta parempi kuin tämä jatkuva soutaminen ja huopaaminen🙄.

Luulin todella pitkään että vain meillä on ollut sitä että estetään tytärtä opiskelemasta pitkälle ja siihen mihin haluaa. Olen hävennyt asiaa ja kertonut asiasta vain miehelleni ja nyt tänne.

Olin todella hyvä oppilas yläasteella ja vanhemmat jankutti että pitää mennä keittäjälinjalle, siitä pääsee suoraan töihin. Lukion huippupapereilla olisi pitänyt mennä emäntä -tai talouskouluun. Mitenkähän niistä olisi hyötyä töihin pääsemiseen kun niistä ei saa mitään tutkintoa? Mutta tärkeintähän oli minun mitätöinti ja alentaminen. Sitten kun puhuin yliopistosta niin vanhemmat nauroivat räkäsesti että millä se meidän Tiina muka opiskelisi! Että he eivät mitään turhaa kustanna. No opiskelin opintorahalla ja opintolainalla sekä kesätöillä niin kuin muutkin.

Vanhemmille on piikki lihassa että olen valmistunut yliopistosta ja teen sen mukaista työtä. Siitä ei hiiskuta eikä kysytä mitään ikinä.

Vanhemmat ovat jauhaneet ja jauhavat yhä että keittäjät pääsee aina töihin ja jos joku olisi älynnyt! opiskella kampaajaksi niin olisi koko suvulle ilmaiset hiuskäsittelyt.

Tuohon ylemmän tekstin kyytipulmaan sellainen että ei siinä äidillä ole syynä se että ei halua olla vaivaksi vaan se että nimenomaan haluaa olla vaivaksi ja hankala. Oma äitini tekee juuri tuota. Hänellä on mm kelan myöntämiä taksikuponkeja mutta kun ei ole kyytiä sinne lapsenlapsen rippijuhlaan! Ja tosiaan sitä että eihän hän nyt teidän vaivoina olisi ja sitten arpoo vielä pihalla että viitsiikö sitä nyt lähteä sinne lakkiaisiin....sitten kun lähdetåän niin käyttäkåä minua tuolla ja tuolla ja tuolla....

Näin viime yönä unta että olin hakemassa äitiä mukaan johonkin ja hän tapansa mukaan jahkasi ja jahkasi ja lopulta ei lähtenyt, siihen heräsin.

Lisäys:

Olen joskus kun vanhemmat ovat taas jankanneet siitä että keittäjät pääsee aina töihin että ketkä heidän tutuistaan on keittäjiä? No tuli hiljaista ja selvisi että heillä ei ole keittäjätuttuja mutta isä sanoi että onhan niitä tehtaan ruokalassakin. Vanhemmillani ei ole siis mitään tietoa keittäjien työllistymisestä. Se ei toki estä heitä yhä edelleen jankkaamasta että keittäjät työllistyy aina ja perskales kun kukaan ei ole älynnyt opiskella kampaajaksi kun tarvittais ilmainen hiustenleikkuu....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2591/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valittaja-mäkättäjät myös usein rivien väliim piilottaa käskyjä jotka pitäisi ymmärtää ja jos et sit ymmärrä, olet kiittämätön lapsi.

Esim. äiti soittaa ja valittaa että käsi on kipeä, pitäisi mennä lääkäriin, mutta ”en minä nyt sinne sitten taida mennä ollenkaan kun ei ole kyytiä ja taksi on niin kallis”. Tähän pitää HETI ymmärtää tarttua ja sitten tarjota kyytiä tai tarjota maksamaan taksi, suoraan ei pyydetä missään nimessä. Jos et osaa olla ajatustenlukija niin sitten sua haukutaan selän takana ja katkeroidutaan ja joskus räjähdetään miten ”kiittämätön lapsi olet kun silloinkaan et auttanut siinä ja siinä asiassa”.

Näiden kanssa ei voi voittaa, aina häviät :)

Just näin, tää on niin totta. Äitini tekee tätä mulle, ei mun veljilleni. Olen jatkuvasti sanonut, että sovitaan etukäteen ja minä kyllä kuskaan. (Toki yllättävät lääkärikäynnit asia erikseen, silloin käyttää se joka pystyy.) Mutta ei, puhuu aina arvoituksin ja sieltä pitäisi osata ymmärtää tarkoitus ja se mitä haluaa. Juurikin tuo "miten minä sinne pääsen, eihän mulla ole kyytiäkään" saa mut niin näkemään punaista nykyään. Varsinkin kun usein juri olen jälleen kerran sanonut hänelle, että kertoo jos tarvii jossain käydä, niin sovitaan ja mennään. Ei, ei mitenkään mahdollista. Hänet pyydetään juhliin, ei voi mennä kun ei ole kyytiä. Kutsuja on jo suunnitellut noutavansa hänet juhliin, mutta pitää vaan tehdä mulle suuri numero siitä kuinka ei voi mennä kun ei ole kyytiä. Ikinä ei ole mikään häneltä jäänyt käymättä sen takia että tuota h#€@n kyytiä ei olisi ollut. Ja kuulkaa, nyt minä en vaan enää jaksa, jos ei pyydä, etsiköön kyydin muualta.

Vaivoja on, olen sanonut että kannattaa mennä lääkäriin, minä en sellainen ole. No, ei ole sitä kyytiä!!! Toisekseen ei uskalla mennä, mutta tykkää valittaa. Ei auta vaikka sanon, että jospa sieltä löytyisi apu. Mielummin kärvistelee kipujensa kanssa, kun yrittää hoitaa niitä. Olen ollut myötätuntoinen ja tsempannut, mutta kun mikään ei muutu, niin enää ei jaksa.

Ymmärrän ettei haluaisi olla vaivaksi, mutta ihan normaali kanssakäyminen olisi minusta parempi kuin tämä jatkuva soutaminen ja huopaaminen🙄.

Luulin todella pitkään että vain meillä on ollut sitä että estetään tytärtä opiskelemasta pitkälle ja siihen mihin haluaa. Olen hävennyt asiaa ja kertonut asiasta vain miehelleni ja nyt tänne.

Olin todella hyvä oppilas yläasteella ja vanhemmat jankutti että pitää mennä keittäjälinjalle, siitä pääsee suoraan töihin. Lukion huippupapereilla olisi pitänyt mennä emäntä -tai talouskouluun. Mitenkähän niistä olisi hyötyä töihin pääsemiseen kun niistä ei saa mitään tutkintoa? Mutta tärkeintähän oli minun mitätöinti ja alentaminen. Sitten kun puhuin yliopistosta niin vanhemmat nauroivat räkäsesti että millä se meidän Tiina muka opiskelisi! Että he eivät mitään turhaa kustanna. No opiskelin opintorahalla ja opintolainalla sekä kesätöillä niin kuin muutkin.

Vanhemmille on piikki lihassa että olen valmistunut yliopistosta ja teen sen mukaista työtä. Siitä ei hiiskuta eikä kysytä mitään ikinä.

Vanhemmat ovat jauhaneet ja jauhavat yhä että keittäjät pääsee aina töihin ja jos joku olisi älynnyt! opiskella kampaajaksi niin olisi koko suvulle ilmaiset hiuskäsittelyt.

Tuohon ylemmän tekstin kyytipulmaan sellainen että ei siinä äidillä ole syynä se että ei halua olla vaivaksi vaan se että nimenomaan haluaa olla vaivaksi ja hankala. Oma äitini tekee juuri tuota. Hänellä on mm kelan myöntämiä taksikuponkeja mutta kun ei ole kyytiä sinne lapsenlapsen rippijuhlaan! Ja tosiaan sitä että eihän hän nyt teidän vaivoina olisi ja sitten arpoo vielä pihalla että viitsiikö sitä nyt lähteä sinne lakkiaisiin....sitten kun lähdetåän niin käyttäkåä minua tuolla ja tuolla ja tuolla....

Näin viime yönä unta että olin hakemassa äitiä mukaan johonkin ja hän tapansa mukaan jahkasi ja jahkasi ja lopulta ei lähtenyt, siihen heräsin.

Lisäys:

Olen joskus kun vanhemmat ovat taas jankanneet siitä että keittäjät pääsee aina töihin että ketkä heidän tutuistaan on keittäjiä? No tuli hiljaista ja selvisi että heillä ei ole keittäjätuttuja mutta isä sanoi että onhan niitä tehtaan ruokalassakin. Vanhemmillani ei ole siis mitään tietoa keittäjien työllistymisestä. Se ei toki estä heitä yhä edelleen jankkaamasta että keittäjät työllistyy aina ja perskales kun kukaan ei ole älynnyt opiskella kampaajaksi kun tarvittais ilmainen hiustenleikkuu....

Kyse on siitä, ettei se lapsi saa olla parempi, kuin he. Siksi eivät kykene edes siitä hyvästä yliopistokoulutuksessa ja ammatista keskustelemaan tai olemaan iloisia.

Ovat itse niin rikki ja haavoilla, että eivät kertakaikkiaan kykene käsittelemään menestyvää lasta. Uhkaa heidän omaa arvoa. Jos lapsi on parempi, kuintenkin, tarkoittaako se, että he onkin huonoja? Mikä on ihan sairasta, mutta kertoo paljon tuon ikäpolven traumoista, kun se oma lapsi on uhka ja voi murskata sen olemattoman itsetunnon.

Tasapainoinen vanhempi nimenomaa toivoo, että lapset pärjää ja menestyy ja menee pidemmälle, kuin itse.

Käsittelemättömiä traumoja riittää tuolla ikäpolvella, ei heillä ollut puhumisen kulttuuria tai terapiaa nuorina. Toki nyt vanhana siihen mahdollisuus, mutta eivät kaikki tajua mennä. Omat lapsethan on monesti niitä parhaita terapeutteja ja pa&kan kuuntelijoita. Siksikin niiden menestyminen on estettävä, että pysyvät lieassa ja palvelijoina.

Täytyy vaan koittaa ymmärtää, vaikkei tapahtunutta tarvitsekaan hyväksyä, että eivät pysty muuhun, ovat niin rikki. Itse sitten tehdä valinta olla etäällä/ puhumatta omista asioista / mikä konsti se kullakin on heidän kanssaan toimeen tuloon.

Vierailija
2592/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä tuo kouluttautuminen on ollut myös tosi hankalaa vanhemmille. Eivät tukeneet yhtään lukiota eikä yliopisto-opintoja. Heidän mukaansa olen ’työtön’, tosiasiassa jo pitkään hyvässä virassa. Lastenvaatteet ’on luultavasti varastettu jostain’, ja talo maksettu ’huumekaupoilla’. Nuo huume-epäilyt tuli aikoinaan kun maksoin opintoni itse, tylsää kyllä, siivoamalla. Mahtaa jollain kaukaisilla sukulaisilla olla erikoinen käsitys elämästäni äidin juttujen perusteella.

En ole juuri tekemisissä ja lapsiani he ei tapaa, en halua mollausta, lyttäystä ja ilkeilyä monessa sukupolvessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2593/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo kouluttautuminen on ollut myös tosi hankalaa vanhemmille. Eivät tukeneet yhtään lukiota eikä yliopisto-opintoja. Heidän mukaansa olen ’työtön’, tosiasiassa jo pitkään hyvässä virassa. Lastenvaatteet ’on luultavasti varastettu jostain’, ja talo maksettu ’huumekaupoilla’. Nuo huume-epäilyt tuli aikoinaan kun maksoin opintoni itse, tylsää kyllä, siivoamalla. Mahtaa jollain kaukaisilla sukulaisilla olla erikoinen käsitys elämästäni äidin juttujen perusteella.

En ole juuri tekemisissä ja lapsiani he ei tapaa, en halua mollausta, lyttäystä ja ilkeilyä monessa sukupolvessa.

😂 sukulaisilta voi tulla tuimaa katsetta, jos eivät kykene omaan ajatteluun ja suodattamaan tämän ikäpolven naisten mielenkiintoisia juttuja. Itseasiassa aika harva kykenee ajattelemaan omilla aivoilla. Nauti nyt maineesta pahamaineisena huumeparonina!

Vierailija
2594/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo kouluttautuminen on ollut myös tosi hankalaa vanhemmille. Eivät tukeneet yhtään lukiota eikä yliopisto-opintoja. Heidän mukaansa olen ’työtön’, tosiasiassa jo pitkään hyvässä virassa. Lastenvaatteet ’on luultavasti varastettu jostain’, ja talo maksettu ’huumekaupoilla’. Nuo huume-epäilyt tuli aikoinaan kun maksoin opintoni itse, tylsää kyllä, siivoamalla. Mahtaa jollain kaukaisilla sukulaisilla olla erikoinen käsitys elämästäni äidin juttujen perusteella.

En ole juuri tekemisissä ja lapsiani he ei tapaa, en halua mollausta, lyttäystä ja ilkeilyä monessa sukupolvessa.

Ei hitto! Mun vanhemmilla on tuo sama, eli talo on ”varmaan ostettu huumerahoilla”, eivät vaan voi vanhemmat myöntää että olen hyvissä töissä ja tienaan kohtalaisesti. Olen tekn.lis ja R&D päällikkö, ja vanhemmat puhuu muille (suku, naapurit jne) että olen toimistossa joku kahvinkeittäjä, ja autan miesinsinöörejä. Eivät myöskään tyhmyyttään tajua tutkintoani, ovat siis sitä mieltä että ne miesinsinöörit on mua koulutetumpia ja pätevämpiä. Eivät tajua tai halua tajuta, että olen monen insinöörin esimies ja alallani arvostettu osaamisestani.

Naurattaisi jos ei itkettäisi - niin samanlaisia on monissa perheissä vallankäytön, mitätöinnin ja vähättelyn välineet.

Noista asunnoista vielä sen verran: vanhemmat ilmoittivat jo hyvin aikaisin (lukiossa) että emme sitten takaa lainaa, tai auta yhtään mitenkään opinnoissa tai elämässä eli omillasi sitten olet. Samalla kuitenkin ilkkuivat miten vuokra-asujat on tyhmiä. Olivat onnessaan kun mulla ei ollut tietenkään vuosiin varaa ostaa omaa asuntoa vaan asuin opiskeluajan ja vielä joitain vuosia sen jälkeenkin vuokralla omarahoitusosuutta säästäen. Nämä vuodet vuokralla oli heille riemua, kun ilkkuivat miten typerä olen kun maksan toisten pussiin vuokraa, laskivat oikein miten paljon vuodessa menetän rahaa, muistuttivat että alhaiset sosiaaliluokat asui vuokralla. Eivät siis halunneetkaan että ostaisin oman eivätkä vahingossakaan olisi auttaneet takaamalla - tarkoitus oli pitääkin mut vuokralla jolloin voisivat harjoittaa vallankäyttöään ja alistaa ja nöyryyttää asiasta.

Ahkeralla työllä ja säästämisellä kun sain ekan asuntoni, ilkkuivat että varmaan halvalla ostit purkukuntoisen homepommin. Sittemmin kaikki asunnot on haukuttu, ja viimeisin uusi rakennutettu omakotitalo on siis ”huumerahoilla maksettu” koska enhän nyt missään kahvinkeittäjän hommassa voi asuntolainaa saada.

Nää tavallaan naurattaa auki kirjoitettuna, mutta saa sitten vakavoitumaan ja miettimään, että mikä h*lvetti ihmistä riivaa kun kaikin tavoin, tieten tahtoen, halua olla lapselleen... siis pahansuopa. Pahansuopa on paras sana kuvaamaan tätä kaikkea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2595/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jännä, että jotkut täällä peräänkuuluttavat ymmärrystä vanhempia, olosuhteidensa uhreja, kohtaan. Ihan kuin sille asialle ei itse, tai vanhemmat mitään ikinä voisi.

Kyse on kuitenkin hyvin useissa tapauksissa henkisestä (fyysisestäkin) väkivallasta. Väkivallasta toista kohtaan. Ei sitä mitkään selitykset tai lieventävät asianhaarat muuta. Pahin tietysti jos ei ole edes halua muuttaa käytöstään. Miten kukaan voi kehottaa sietämään väkivaltaa tai vähätellä sitä? Tarpeetonta tietenkään sanoa, että vanhemman lastaan kohtaan harjoittama väkivalta on sitä mahdollisesti kaikkein tuhoisinta mallia. Sille ei kertakaikkiaan ole hyväksyttäviä perusteita, se on väärin ja julmaa, ei ole mikään näkemysasia.

Vierailija
2596/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jännä, että jotkut täällä peräänkuuluttavat ymmärrystä vanhempia, olosuhteidensa uhreja, kohtaan. Ihan kuin sille asialle ei itse, tai vanhemmat mitään ikinä voisi.

Kyse on kuitenkin hyvin useissa tapauksissa henkisestä (fyysisestäkin) väkivallasta. Väkivallasta toista kohtaan. Ei sitä mitkään selitykset tai lieventävät asianhaarat muuta. Pahin tietysti jos ei ole edes halua muuttaa käytöstään. Miten kukaan voi kehottaa sietämään väkivaltaa tai vähätellä sitä? Tarpeetonta tietenkään sanoa, että vanhemman lastaan kohtaan harjoittama väkivalta on sitä mahdollisesti kaikkein tuhoisinta mallia. Sille ei kertakaikkiaan ole hyväksyttäviä perusteita, se on väärin ja julmaa, ei ole mikään näkemysasia.

Mua myös raivostuttaa tuo sama asia, eli ”pitää ymmärtää niitä vanhempia, niillä oli vaikeaa, lässynlää”. No NIIN OLI MINULLAKIN, hakattiin ja alistettiin ja nöyryytettiin. Tuon ajatusmallin mukaan sit mullakin olisi oikeus hakata lapsiani mielin määrin ja mua pitäis vaan ymmärtää kun oli niin vaikeaa ja lapsena hakattiin.

Kas kummaa, minä katkaisin kierteen, ja väkivallan ketju loppui tähän. Tajuatteko puolustelijat että SAMAN VALINNAN olisi ne meidän vanhemmatkin voineet tehdä?! Mutta kun eivät vaan viitsineet ja halunneet.

Mun mielestä, jos lapsena on itse ollut hakattu niin entistä suuremmalla syyllä on velvoite katkaista koko ketju, koska itse tietää ja muistaa miten hirveää se kohtelu oli. Ja en jaksa kuunnella sitäkään että ”niinmutta kun on niin vaikeaa katkaista se ketju”. Ei ole. Ei lainkaan ole. Minäkin sen tein, olihan siinä henkistä työtä ja taakkaa mutta ihan onnistui kyllä kun vaan PÄÄTTI tehdä niin.

Suurten ikäluokkien paska-boomereita on puolusteltu ja silitelty ja pehmoteltu ihan kaikessa, mistään tekemästään eivät ole joutuneet vastuuseen. Ryöstivät kolmen sukupolven rahat, kaltoinkohtelivat lapsensa, tuhosivat maapallon ja perseilivät kaikin tavoin.

En enää jaksa ymmärtää noita yhtään.

Vierailija
2597/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli mieleen; te joita lapsena pieksettiin, oletteko aikuisena uskaltaneet nostaa jostain kunnon riitaa pelkäämättä enää sitä pieksäjää? Tuli vaan mieleen tuosta ”aikuisena isä läimäytteli” tjsp, että esim minä ja sisarukset selvästi isän kanssa vältellään riitaisia aiheita, varotaan suututtamasta isää, pehmennellään ja loivennellaan tilannetta jos näyttää että alkaa hermostumaan ja niin edelleen. Tajusin juuri että itse asiassa me eräällä tapaa pelätään, ja vieläpä aiheesta. Jos isälle raivostuisi ja jotenkin huutaisi, olen melko varma että isällä vanhat mallit nousisi pintaan ja laittaisi uhmakkaat lapsensa kuriin. On edelleen fyysisesti voimakas vaikka on 71v iältään.

Sellainen kummallinen valppaus ja takakireys leimaa kaikkea kanssakäymistä. Oletteko huomanneet samaa?

Vierailija
2598/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jännä, että jotkut täällä peräänkuuluttavat ymmärrystä vanhempia, olosuhteidensa uhreja, kohtaan. Ihan kuin sille asialle ei itse, tai vanhemmat mitään ikinä voisi.

Kyse on kuitenkin hyvin useissa tapauksissa henkisestä (fyysisestäkin) väkivallasta. Väkivallasta toista kohtaan. Ei sitä mitkään selitykset tai lieventävät asianhaarat muuta. Pahin tietysti jos ei ole edes halua muuttaa käytöstään. Miten kukaan voi kehottaa sietämään väkivaltaa tai vähätellä sitä? Tarpeetonta tietenkään sanoa, että vanhemman lastaan kohtaan harjoittama väkivalta on sitä mahdollisesti kaikkein tuhoisinta mallia. Sille ei kertakaikkiaan ole hyväksyttäviä perusteita, se on väärin ja julmaa, ei ole mikään näkemysasia.

Ymmärrys en eri asia kuin hyväksyntä. Voi ymmärtää mistä heidän käytös kumpuaa, vaikka ei ymmärrä miksi eivät hae apua ja koita siitä pahasta päästä pois.

Vierailija
2599/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo kouluttautuminen on ollut myös tosi hankalaa vanhemmille. Eivät tukeneet yhtään lukiota eikä yliopisto-opintoja. Heidän mukaansa olen ’työtön’, tosiasiassa jo pitkään hyvässä virassa. Lastenvaatteet ’on luultavasti varastettu jostain’, ja talo maksettu ’huumekaupoilla’. Nuo huume-epäilyt tuli aikoinaan kun maksoin opintoni itse, tylsää kyllä, siivoamalla. Mahtaa jollain kaukaisilla sukulaisilla olla erikoinen käsitys elämästäni äidin juttujen perusteella.

En ole juuri tekemisissä ja lapsiani he ei tapaa, en halua mollausta, lyttäystä ja ilkeilyä monessa sukupolvessa.

Ei hitto! Mun vanhemmilla on tuo sama, eli talo on ”varmaan ostettu huumerahoilla”, eivät vaan voi vanhemmat myöntää että olen hyvissä töissä ja tienaan kohtalaisesti. Olen tekn.lis ja R&D päällikkö, ja vanhemmat puhuu muille (suku, naapurit jne) että olen toimistossa joku kahvinkeittäjä, ja autan miesinsinöörejä. Eivät myöskään tyhmyyttään tajua tutkintoani, ovat siis sitä mieltä että ne miesinsinöörit on mua koulutetumpia ja pätevämpiä. Eivät tajua tai halua tajuta, että olen monen insinöörin esimies ja alallani arvostettu osaamisestani.

Naurattaisi jos ei itkettäisi - niin samanlaisia on monissa perheissä vallankäytön, mitätöinnin ja vähättelyn välineet.

Noista asunnoista vielä sen verran: vanhemmat ilmoittivat jo hyvin aikaisin (lukiossa) että emme sitten takaa lainaa, tai auta yhtään mitenkään opinnoissa tai elämässä eli omillasi sitten olet. Samalla kuitenkin ilkkuivat miten vuokra-asujat on tyhmiä. Olivat onnessaan kun mulla ei ollut tietenkään vuosiin varaa ostaa omaa asuntoa vaan asuin opiskeluajan ja vielä joitain vuosia sen jälkeenkin vuokralla omarahoitusosuutta säästäen. Nämä vuodet vuokralla oli heille riemua, kun ilkkuivat miten typerä olen kun maksan toisten pussiin vuokraa, laskivat oikein miten paljon vuodessa menetän rahaa, muistuttivat että alhaiset sosiaaliluokat asui vuokralla. Eivät siis halunneetkaan että ostaisin oman eivätkä vahingossakaan olisi auttaneet takaamalla - tarkoitus oli pitääkin mut vuokralla jolloin voisivat harjoittaa vallankäyttöään ja alistaa ja nöyryyttää asiasta.

Ahkeralla työllä ja säästämisellä kun sain ekan asuntoni, ilkkuivat että varmaan halvalla ostit purkukuntoisen homepommin. Sittemmin kaikki asunnot on haukuttu, ja viimeisin uusi rakennutettu omakotitalo on siis ”huumerahoilla maksettu” koska enhän nyt missään kahvinkeittäjän hommassa voi asuntolainaa saada.

Nää tavallaan naurattaa auki kirjoitettuna, mutta saa sitten vakavoitumaan ja miettimään, että mikä h*lvetti ihmistä riivaa kun kaikin tavoin, tieten tahtoen, halua olla lapselleen... siis pahansuopa. Pahansuopa on paras sana kuvaamaan tätä kaikkea.

Juu, tahallista pahansuopuutta. Sitä voi vaan ihmetellä.

Vierailija
2600/8042 |
27.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen; te joita lapsena pieksettiin, oletteko aikuisena uskaltaneet nostaa jostain kunnon riitaa pelkäämättä enää sitä pieksäjää? Tuli vaan mieleen tuosta ”aikuisena isä läimäytteli” tjsp, että esim minä ja sisarukset selvästi isän kanssa vältellään riitaisia aiheita, varotaan suututtamasta isää, pehmennellään ja loivennellaan tilannetta jos näyttää että alkaa hermostumaan ja niin edelleen. Tajusin juuri että itse asiassa me eräällä tapaa pelätään, ja vieläpä aiheesta. Jos isälle raivostuisi ja jotenkin huutaisi, olen melko varma että isällä vanhat mallit nousisi pintaan ja laittaisi uhmakkaat lapsensa kuriin. On edelleen fyysisesti voimakas vaikka on 71v iältään.

Sellainen kummallinen valppaus ja takakireys leimaa kaikkea kanssakäymistä. Oletteko huomanneet samaa?

Kyllä olen selittänyt isälle hänen väkivaltaisen käytäksensä olevan väärin ja vahingoittavaa lapsia kohtaan. Tuhahti, poistui paikalta ja levitti suvulle minun puhuvan hulluja. En pelkää enää isää, koska pidän häntä heikkona narsistina, enkä enää välitä kun tiedän mistä on kyse. Oli joskus isä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi kaksi