Opettele kiihdytyskaistan käyttö, kiitos!
Toisen ketjun inpiroimana aloitan tälle aiheelle oman ketjunsa. Eli miksi ihmeessä hidastelet kiihdytyskaistalla tai mahdollisesti pysähdyt sille kokonaan? Koska näin toimivat ovat lähes poikkeuksetta naisia, uskoisin, että tältä palstalta saan kuulla syyn moiseen vaaralliseen käytökseen.
T:N36
Kommentit (138)
Täällä missä minä asun, ei ole lähimainkaan kiihdytyskaistaa. Kun sellaiselle joudun, niin yritän parhaani mukaan toimia niinkuin te täällä ohjeistatte, mutta usein tuntuu pelottavalta, kun sieltä tulee koko ajan autoja peräkkäin, eikä sopivaa väliä tunnu olevan. Onko se sitten parempi, että tuikkaan sieltä ahtaaseen väliin vai se, että ajan tarpeeksi hitaasti, jotta voin jopa tarvittaessa pysähtyä odottamaan?
Kyllä me korvessa asuvat vähän arkaillaan noita ajoympäristöjä, joissa harvon tarttee liikkua.
Ja sama muuten sitten toisinpäinkin: kun aikoo poistua motarilta, niin moottoritietä voi kuulkaas edelleen ajaa normaalia nopeutta siihen asti että siirtyy sille poislähtevälle rampille. Ei tarvitse pudottaa nopeutta kilometriä etukäteen!
Toinen mikä ärsyttää joissakin kiihdytyskaistalta tulijoissa on se, että siltä rampilta on tungettava välittömästi rampin päästä moottoritielle vaikka kaistaa jatkuisi satoja metrejä vielä ja oma nopeus on huomattavasti moottoritienopeutta alhaisempi. Käyttäkää ihan reippaasti vaan sitä kaistaa siihen, että kiihdytätte ja samalla tarkkailette liikennettä ja katsotte mihin väliin oma auto sopii.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 15:19"]
"tähtäsin kahden auton väliin ja nämä kuskit vetikin välin kiinni, juuri kun olin tulossa siihen."
Tai siis taaempi kuski veti välin kiinni, tokko ensimmäinen alkoi peruuttaa......
[/quote]
No voi sen näinkin sanoa. Olin juuri liittymässä liikenteeseen, niin se taempi auto painoi kaasun pohjaan ja siinä meni se väli. Pakko oli jarruttaa, etten aja kylkeen.
Tämä vain siksi, kun joku halusi tietää syyn, miksi jarruttaa kiihdytyskaistalla. Eli kerran olen joutunut jarruttamaan
"kun aikoo poistua motarilta, niin moottoritietä voi kuulkaas edelleen ajaa normaalia nopeutta siihen asti että siirtyy sille poislähtevälle rampille. Ei tarvitse pudottaa nopeutta kilometriä etukäteen"
Eikä tarvitse jarruttaa motarilla, senkun kääntää sinne poistumisrampille ja jarruttelee sitten siellä.
"Toinen mikä ärsyttää joissakin kiihdytyskaistalta tulijoissa on se, että siltä rampilta on tungettava välittömästi rampin päästä moottoritielle"
Juurikin. Kun ramppi on useimmiten pitkä ja se on pitkä nimenomaan siksi, että sillä ehtii kiihdyttää ja katsella sivupeilistä sopivaa rakoa johon kiihdyttää. Tyhmimmät pysähtyy siihen rampin keskelle vaikka ramppia on vielä puolet jäljellä ja siinä sitten katselee sivuikkunasta, josko voisi mennä. Rampilla takanatulijat on jo motarilla......
Ollakseen niinkin helppoa, ajaminen on monille yllättävän vaikeaa.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 15:15"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 15:02"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 14:56"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 14:36"]
Mikä siinä autoilussa on kun se saa suhteellisen järkevät ihmiset käyttäytymään kuin pahimmatkin murrosikäiset. Miten joku ei voi ymmärtää, että liikenteessä on paljon huonoja kuskeja ja se on asia minkä kanssa on elettävä ja ajettava. En voi käsittää miksi nämä "ylivertaiset kuskit" roikkuvat perseessä kun joku ajaa 10km/h alle sallitun maksiminopeuden. Miksi ajetaan niin kiinni esim risteyksessä, että edellä oleva saa pelätä tuleeko kolari, ja ehkä jopa tekee jonkun väistöliikkeen. Ajetaan vastaantulevien kaistalla. Kiihdytyskaistalla hidastelija voidaan jopa yksikaistaisella tiellä ohittaa. jne jne... Tahallaan vaarannetaan liikennettä. Ja kuvitellaan, että kolareita ei voi tulla, koska itse osataan ajaa hyvin.
Oletan, että paljon keskustelijoista on pk-seudulta, koska ilmiöt on mulle ihan vieraita turkulaisena.
[/quote]
Minä en taas tajua, miksi niitä töpeksijöitä pitäisi sietää ja kohdella silkkihansikkain? Kun ne ovat nimenomaan ne töpeksijät, jotka rikkovat liikennesääntöjä? Tiesitkö, että alinopeutta ei saa ajaa ilman pätevää syytä (peräkärry, jonka suurin sallittu nopeus 80km/h, mopoauto tms.). Myöskin kiihdytyskaistalle pysähtyminen on lain vastaista. Ne on ne töpeksijät, jotka sen vaaran aiheuttaa.
Pitäisikö kaikkia lain rikkojia vaan sietää, antaa myymälävarkaiden varastella vapaasti, kun hehän saattavat olla vähävaraisia ja varastaa nälkäänsä?
[/quote]
Lähde noille sun väitteille? kiitos.
Autokouluopettajani sanoi minulle, että kiihdytyskaistan päähän saa pysähtyä. En tosin koskaan ole, enkä asiasta sen enempää tiedä. 1-2 kertaa elämässäni nähnyt jonkun pysähtyneen.
[/quote]
Tieliikennelaki, pykälä 24: Liikennettä ei saa estää tai haitata ajamalla aiheettoman hitaasti tai tarpeettomasti äkkiä jarruttamalla.
[/quote]
Samasta laista (lue toinen momentti)
10 §Ajoneuvojen välinen etäisyys
Etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon on sovitettava sellaiseksi, ettei päälleajon vaaraa ole, vaikka tämä ajoneuvo pysäytetään.
Taajaman ulkopuolella muuta liikennettä selvästi hitaammin ajavien moottorikäyttöisten ajoneuvojen on pidettävä toisiinsa sellaiset etäisyydet, että ohittava ajoneuvo voi vaaratta ajaa niiden väliin.
-------------
ei ole kiellettyä ajaa alinopeutta, kunhan se ei haittaa huomattavasti muuta liikennettä ja pitää sellaiset turvavälit, että ohitus onnistuu.
[/quote]
Eli taajaman ulkopuolella kahden peräkkäin ajavan töpeksijän on pidettävä sellainen turvaväli, että normaalisti ajavat pystyvät heidät turvallisesti ohittamaan!!
Ja se pykälä 24 sanoo, että hitaasti ajaminen on kiellettyä, mikäli se haittaa muuta liikennettä, eli työmatkaliikenteen aamuruuhkassa, mistä tässä on koko ajan keskusteltukin. Kyllä silloin sunnuntaiaamupäivällä saa ajaa ihan niin hitaasti kun itse haluaa, kun silloin EI HÄIRITSE MUUTA LIIKENNETTÄ.
Samaten kiihdytyskaistan loppuun pysähtyminen on tarpeetonta muuta liikennettä häiritsevää jarruttamista.
Minä ajan kiihdytyskaistalla 40-50 km/h ja tarvittaessa saatan pysähtyäkin.
En todellakaan uskalla ajaa satasen vauhtia ja siinä vauhdissa sitten arvioida, uskallanko työntyä johonkin rakoseen. Täytyisi sitäpaitsi varmaankin ajaa lähemmäs 120 km/h. Satanen ei edes riitä. Satasella kun tunkee pieneen rakoon, tulee äkkiä kolari.
Kiihdytyskaistat pitäisi mielestäni täysin poistaa, kun kaikki eivät niillä uskalla ajaa oikein. Joskus vaan minunkin on pakko sellaiselle mennä. Aina ei ole reittiä muuta kautta tai sitten tulee liittymä yllättäen vastaan.
En osaa käyttää oikein kiihdytyskaistoja. Olisin kuitenkin enemmän vaaraksi, jos hallitsemattomasti yrittäisin väkisin ylittää osaamiseni ajamalla 120 km/h.
Ajan päivittäin autoa.
Ne ovat aloittelevia kuskeja, joita pelottaa. Ihan ymmärrettävää. Aloittelija tulee kokeneeksi kuskiksi ajamalla, heitä ei voi määrätä pysymään pois liikenteestä. Ja yhtä vaarallista on rohkeiden aloittelijoiden tapa kiihdyttää sokkona.
Miksi sinä 49 toivot että luonnonvalinta korjaa pois henkilön, joka ei osaa ajaa "oikein" kiihdytyskaistalta. Olet todennäköisesti psykopaatti, joka ei ymmärrä muita.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 15:44"]
Minä ajan kiihdytyskaistalla 40-50 km/h ja tarvittaessa saatan pysähtyäkin.
En todellakaan uskalla ajaa satasen vauhtia ja siinä vauhdissa sitten arvioida, uskallanko työntyä johonkin rakoseen. Täytyisi sitäpaitsi varmaankin ajaa lähemmäs 120 km/h. Satanen ei edes riitä. Satasella kun tunkee pieneen rakoon, tulee äkkiä kolari.
Kiihdytyskaistat pitäisi mielestäni täysin poistaa, kun kaikki eivät niillä uskalla ajaa oikein. Joskus vaan minunkin on pakko sellaiselle mennä. Aina ei ole reittiä muuta kautta tai sitten tulee liittymä yllättäen vastaan.
En osaa käyttää oikein kiihdytyskaistoja. Olisin kuitenkin enemmän vaaraksi, jos hallitsemattomasti yrittäisin väkisin ylittää osaamiseni ajamalla 120 km/h.
Ajan päivittäin autoa.
[/quote]
Kiihdyttäisit edes kahdeksaankymppiin niin olisi kaikille turvallisempaa. Siis jos nopeusrajoitus tiellä, jonne yrität on 100-120km/h. Kun siellä tiellä on muitakin liikkujia kuin sinä.
Minä en hallitse hyvin kiihdytyskaistan käyttöä. Ajan niin hitaasti, että voin tarvittaessa pysähtyä kaistan loppuessa, jos riittävän suurta väliä ei löydy.
Olisiko mielestänne sitten parempi niin, että pistäisin nastan lautaan ja silmät kiinni ja työntyisin kaistalle täysin hallitsemattomasti. 120 km/h nopeus tuntuu minusta jo itsessään pelottavalta ja siinä sitten vielä pitäisi muka pystyä arvioimaan, pystynkö vaihtamaan kaistaa. Minulle mahdotonta. Siksi nopeuteni on hiljainen.
"Kiihdytyskaistat pitäisi mielestäni täysin poistaa, kun kaikki eivät niillä uskalla ajaa oikein"
Miten mielestäsi moottoritielle silloin ajettaisiin? Anna kun arvaan; mielestäsi moottoritietkin olisi poistettava, koska kaikki eivät niillä uskalla ajaa.
Koska kaikki eivät saa tai hanki koskaan lapsia, minusta lapsilisät olisi poistettava. Ja koska kaikki eivät koskaan joudu työttömiksi, myös ansiosidonnaiset päivärahat joutaisivat poistoon.
52:lle
Olisi ehkä turvallisempaa, jos kiihdyttäisin 80:iin, mutta siitä nopeudesta olisi vaikeaa sitten pysähtyä kaistan lopussa, jos en pääsisikään liittymään.
"Olisiko mielestänne sitten parempi niin, että pistäisin nastan lautaan ja silmät kiinni ja työntyisin kaistalle täysin hallitsemattomasti. 120 km/h nopeus tuntuu minusta jo itsessään pelottavalta"
Onko sinun pakko aja moottoritiellä? Yleensä on muitakin vaihtoehtoja. Ja varsinkin kun tapauksessasi moottoritiestä ei ole edes aikahyötyä kun et aja motarinopeutta.
Motarilla nopeudet on niin suuria, että ei tarvita kuin yksi tumpelointi väärässä kohdassa niin rytisee. Siellä kun ei ole tarkoitus ajaa mitään 60km/h tai muuten hitailla. Sitä varten on tavallisia teitä.
Mielestäni kiihdytyskaistaiset liittymät pitäisi poistaa. Tilalle voisi laittaa kiertoliittymät, joissa olisi pienempi nopeusrajoitus tai sitten ihan liikennevalot.
Joskus vaan on lähes pakko ajaa juuri moottoritietä. Aika hankalaa ajaa pitkiä matkoja koko matka jotain pikkuteitä.
Juu, ajan kyllä moottoritiellä sitten sitä 120 km/h. Liittymissä kuitenkin ajan hitaasti 40-50 km/h, sillä en koe kykeneväni muuten hallitsemaan liittymistäni.
"Olisi ehkä turvallisempaa, jos kiihdyttäisin 80:iin, mutta siitä nopeudesta olisi vaikeaa sitten pysähtyä kaistan lopussa, jos en pääsisikään liittymään."
Osaatko sä ajaa muutenkaan? Olet varmaankin niitä ihmisiä, jotka tuijottavat suoraan menevän valoja vaikka ovat kääntymässä ja itselle on nuolivalo ja sitten kun takana painaa torvea, että mene jo kun sulla on vihreä nuolivalo, painetaan jarrua entistä kovempaa naama eteenpäin. Tai kun ajat yksisuuntaista väärään suuntaan, kuvitytelet että hymyilemällä vastaantulijalle, vastaantulija peruuttaa sinun tieltäsi ja kun ei peruuta, alat ruikuttaa kuinka et osaa peruuttaa. No katso sitten tarkemmin liikennemerkit ja pysäköityjen autojen suunta niin et aja väärään suuntaan.
"Mielestäni kiihdytyskaistaiset liittymät pitäisi poistaa. Tilalle voisi laittaa kiertoliittymät, joissa olisi pienempi nopeusrajoitus tai sitten ihan liikennevalot."
MOOTTORITIEN LIITTYMIIN, kiertoliittymät ja liikennevalot? Joko tämä oli vitsi, provo tai et tosiaan ymmärrä liikenteestä yhtään mitään.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 16:03"]
"Olisi ehkä turvallisempaa, jos kiihdyttäisin 80:iin, mutta siitä nopeudesta olisi vaikeaa sitten pysähtyä kaistan lopussa, jos en pääsisikään liittymään."
Osaatko sä ajaa muutenkaan? Olet varmaankin niitä ihmisiä, jotka tuijottavat suoraan menevän valoja vaikka ovat kääntymässä ja itselle on nuolivalo ja sitten kun takana painaa torvea, että mene jo kun sulla on vihreä nuolivalo, painetaan jarrua entistä kovempaa naama eteenpäin. Tai kun ajat yksisuuntaista väärään suuntaan, kuvitytelet että hymyilemällä vastaantulijalle, vastaantulija peruuttaa sinun tieltäsi ja kun ei peruuta, alat ruikuttaa kuinka et osaa peruuttaa. No katso sitten tarkemmin liikennemerkit ja pysäköityjen autojen suunta niin et aja väärään suuntaan.
[/quote]
Tänne asti voi aistia naaman punoituksen ja kohoavan verenpaineen. Ja tämä vain netissä, mitenkähän kihiset liikenteessä?
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 15:15"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 15:02"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 14:56"]
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 14:36"]
Mikä siinä autoilussa on kun se saa suhteellisen järkevät ihmiset käyttäytymään kuin pahimmatkin murrosikäiset. Miten joku ei voi ymmärtää, että liikenteessä on paljon huonoja kuskeja ja se on asia minkä kanssa on elettävä ja ajettava. En voi käsittää miksi nämä "ylivertaiset kuskit" roikkuvat perseessä kun joku ajaa 10km/h alle sallitun maksiminopeuden. Miksi ajetaan niin kiinni esim risteyksessä, että edellä oleva saa pelätä tuleeko kolari, ja ehkä jopa tekee jonkun väistöliikkeen. Ajetaan vastaantulevien kaistalla. Kiihdytyskaistalla hidastelija voidaan jopa yksikaistaisella tiellä ohittaa. jne jne... Tahallaan vaarannetaan liikennettä. Ja kuvitellaan, että kolareita ei voi tulla, koska itse osataan ajaa hyvin.
Oletan, että paljon keskustelijoista on pk-seudulta, koska ilmiöt on mulle ihan vieraita turkulaisena.
[/quote]
Minä en taas tajua, miksi niitä töpeksijöitä pitäisi sietää ja kohdella silkkihansikkain? Kun ne ovat nimenomaan ne töpeksijät, jotka rikkovat liikennesääntöjä? Tiesitkö, että alinopeutta ei saa ajaa ilman pätevää syytä (peräkärry, jonka suurin sallittu nopeus 80km/h, mopoauto tms.). Myöskin kiihdytyskaistalle pysähtyminen on lain vastaista. Ne on ne töpeksijät, jotka sen vaaran aiheuttaa.
Pitäisikö kaikkia lain rikkojia vaan sietää, antaa myymälävarkaiden varastella vapaasti, kun hehän saattavat olla vähävaraisia ja varastaa nälkäänsä?
[/quote]
Lähde noille sun väitteille? kiitos.
Autokouluopettajani sanoi minulle, että kiihdytyskaistan päähän saa pysähtyä. En tosin koskaan ole, enkä asiasta sen enempää tiedä. 1-2 kertaa elämässäni nähnyt jonkun pysähtyneen.
[/quote]
Tieliikennelaki, pykälä 24: Liikennettä ei saa estää tai haitata ajamalla aiheettoman hitaasti tai tarpeettomasti äkkiä jarruttamalla.
[/quote]
Samasta laista (lue toinen momentti)
10 §
Ajoneuvojen välinen etäisyys