Lue keskustelun säännöt.
Hoidetaan vanhuksemme samoin periaattein, kuin he ovat kasvattaneet meidät.
18.10.2026 |
Millaisen hoivan sun vanhemmat tai appivanhemmat saa?
Mun äiti saa aika hyvä, mutta jonkin verran ehdollisen hoivan. Muistutan, kuinka naapurin Marjatta kykenee vielä siihen ja tuohon ja huokailen syvään, jos asiat ei mene kuten haluan.
Isän jätän heitteille.
Appivanhemmat eristetään muusta maailmasta ja kaikkiin heidän pyyntöihin suhtaudutaam pilkallisesti.
Mutta kukaan ei saa piiskaa tai tukistuksia. Kaikki saa ruokaa ja lämpöä. Kunnioitusta ja arvostusta saa mun äiti, ei muut.
Mites teillä?
Kommentit (930)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Voisiko joku kertoa miksi lapselle kotiavaimen mukana kantaminen on niin traumaattista?
Omat lapseni olivat ylpeitä kun oppivat saamaan oven auki ja saivat oman avaimen.
Ei tarvitse olla traumaa jotta voi osallistua keskusteluun. Moni on kertonut että hoitaisi äidin lempeydellä tai että katsoisi että isällä on aina kaikki hyvin. Sinulla taitaa olla jokin haaste kun et ymmärrä että ketjuun vastataan sillä millainen kasvatus ja lapsuus itsellä oli. Tarkoitus tuskin on että arvostellaan ja huuli pyöreänä ihmetellään muiden kertomukset.
Tämä ehkä väärä keskustelu kysellä mutta useassa keskustelussa jatkuvasti toistuu tuo traumaattinen kokemus kun vietiin hoitoon eikä äiti ollut kotona ja koululaisena avain kaulassa.
En siis itse pysty samaistumaan mikä siinä ahdistaa, itsellä äiti oli kotona, en ollut hoidossa. Avaimen sain teininä asuntooni kun teininä amikseen toiselle paikkakunnalle.
Joo, on tosiaan väärä ketju, kun kukaan täällä ei ole kertonut traumatisoituneensa avain kaulassa kulkemisesta.
En minäkään ikinään joutunut kulkemaan avain kaulassa, mutta ei se estä minua kuitenkaan ymmärtämästä sitä, miten se on voinut olla pienelle lapselle rankka kokemus. Lapsella saattaa lähteä mielikuvitus laukkaamaan aika villistikin ja silloin oma kotikin voi muuttua pelottavaksi paikaksi. Pimeinä aamuina voi olla aika ankeaa odotella yksin kotona sitä, että kello on niin paljon, että voi lähteä koulua kohti. Tai se, että ala-asteikäisenä tulet joka koulupäivän jälkeen tyhjään kotiin.
Ihminen on laumaeläin ja meille on täysin epäluonnollista, että lauman pienin poikanen viettää aikaa yksin lauman aikuisista erillään. Se ei ole meille missään määrin lajityypillistä käytöstä, vaan meistä lajina vieraantuneiden yhteiskuntarakenteiden aikaan saama pakko. Tämän varjossa on helppo ymmärtää, miksi se tuntuu avain kaulassa kulkevasta lapsesta niin pahalta.
Kyllä täälläkin on valitusta kun vietiin hoitoon ja kotiavain koululaisena
Hyvä kun nykyaikana ei äitien tarvitse käydä töissä.
Valittaminen on eri asia kuin traumatisoituminen.
Kyllä minäkin olen valittanut siitä, ettei me tehty koskaan mitään lomamatkoja tai päästy huvipuistoihin yms. kun olin lapsi, toisin kuin kaikki kaverit. En minä siitä kuitenkaan traumatisoitunut ja ymmärsin sen johtuvan siitä, että oltiin niin stanan köyhiä.
Jokainen negatiivinen kommentti ei ole yhtä kuin traumatisoituminen ja valittaa saa, vaikka kyse olisi pienestäkin epämukavuudesta, jonka syyt vielä ymmärtää. Tämä on leikkimielinen ketju ja jos kommentit täällä menevät jatkuvasti jostain käsittämättömästä syystä ihon alle, kannattaa siirtyä lukemaan ketjuja joiden kanssa pystyy hallitsemaan omia tunteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Voisiko joku kertoa miksi lapselle kotiavaimen mukana kantaminen on niin traumaattista?
Omat lapseni olivat ylpeitä kun oppivat saamaan oven auki ja saivat oman avaimen.
Ei tarvitse olla traumaa jotta voi osallistua keskusteluun. Moni on kertonut että hoitaisi äidin lempeydellä tai että katsoisi että isällä on aina kaikki hyvin. Sinulla taitaa olla jokin haaste kun et ymmärrä että ketjuun vastataan sillä millainen kasvatus ja lapsuus itsellä oli. Tarkoitus tuskin on että arvostellaan ja huuli pyöreänä ihmetellään muiden kertomukset.
Tämä ehkä väärä keskustelu kysellä mutta useassa keskustelussa jatkuvasti toistuu tuo traumaattinen kokemus kun vietiin hoitoon eikä äiti ollut kotona ja koululaisena avain kaulassa.
En siis itse pysty samaistumaan mikä siinä ahdistaa, itsellä äiti oli kotona, en ollut hoidossa. Avaimen sain teininä asuntooni kun teininä amikseen toiselle paikkakunnalle.
Joo, on tosiaan väärä ketju, kun kukaan täällä ei ole kertonut traumatisoituneensa avain kaulassa kulkemisesta.
En minäkään ikinään joutunut kulkemaan avain kaulassa, mutta ei se estä minua kuitenkaan ymmärtämästä sitä, miten se on voinut olla pienelle lapselle rankka kokemus. Lapsella saattaa lähteä mielikuvitus laukkaamaan aika villistikin ja silloin oma kotikin voi muuttua pelottavaksi paikaksi. Pimeinä aamuina voi olla aika ankeaa odotella yksin kotona sitä, että kello on niin paljon, että voi lähteä koulua kohti. Tai se, että ala-asteikäisenä tulet joka koulupäivän jälkeen tyhjään kotiin.
Ihminen on laumaeläin ja meille on täysin epäluonnollista, että lauman pienin poikanen viettää aikaa yksin lauman aikuisista erillään. Se ei ole meille missään määrin lajityypillistä käytöstä, vaan meistä lajina vieraantuneiden yhteiskuntarakenteiden aikaan saama pakko. Tämän varjossa on helppo ymmärtää, miksi se tuntuu avain kaulassa kulkevasta lapsesta niin pahalta.
Kyllä täälläkin on valitusta kun vietiin hoitoon ja kotiavain koululaisena
Hyvä kun nykyaikana ei äitien tarvitse käydä töissä.
Valittaminen on eri asia kuin traumatisoituminen.
Kyllä minäkin olen valittanut siitä, ettei me tehty koskaan mitään lomamatkoja tai päästy huvipuistoihin yms. kun olin lapsi, toisin kuin kaikki kaverit. En minä siitä kuitenkaan traumatisoitunut ja ymmärsin sen johtuvan siitä, että oltiin niin stanan köyhiä.
Jokainen negatiivinen kommentti ei ole yhtä kuin traumatisoituminen ja valittaa saa, vaikka kyse olisi pienestäkin epämukavuudesta, jonka syyt vielä ymmärtää. Tämä on leikkimielinen ketju ja jos kommentit täällä menevät jatkuvasti jostain käsittämättömästä syystä ihon alle, kannattaa siirtyä lukemaan ketjuja joiden kanssa pystyy hallitsemaan omia tunteitaan.
Tässäkin keskustelusaa on useita tai yksi ja aama toistuvasti kertomassa käyvänsä lapsuuden takia terapiassa luetellen mm hoitoon viemisen. Ja että lapsuustuska voi puhjeta vasta 50-vuotiaana.
Täällä on niin paljon näitä äitihaava-terapiakeskusteluja.
Tottakai ne kiinnostaa kun äitiys nyt on kuitenkin useammalle naiselle tuttu elämänvaihe.
Normaali lapsuus ja terve mieli ja normaali suhde omiin vanhempiin aikuisena on outoja asioita vauvapalstalla.
Tajusin vasta vanhempana kuinka julma äitini välillä oli hoitolapsia kohtaan. Ei hän niin lämmin ollut aina omienkaan kanssa mutta pienten hoitolapsien kohtelu oli ihan eri tasolla. Anteeksi teidän puolesta joita kohdeltiin huonosti hoitopaikassa 80-luvulla!
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voisin kampittaa 50-vuotiasta hyvätuloista lastani?
Nämä oudot perhesymbioisit ovat minulle outoja. Taloudellisesti riippuvainen aikuinen lapsi tietysti on sitten.... niin, äidistään riippuvainen.
Tässä ideoita
- Soittele kännykkään kesken työpäivän toistuvasti. Jos lapsesi ei vastaa, soita vaikka 20 kertaa peräkkäin.- Jos lapsi vastaa, vaadi häntä heti lähtemään töistä sinun tärkeiden tarpeittesi vuoksi
- jos tämä ei toimi, tai vaihteluna, soittele hänen lapsilleen ja järjestä tilanteita, joissa joku pitää heti hakea jostakin kesken työpäivän.
Käytä kaikki keinot, jotta lapsesi työnteko hankaloituisi. Sitten sano hänelle, ettei hän suoriudu töistään. Tavoite on saada lapselta pois ne hyvät tulot.
Lupaa hoitaa jokin asia ja sitten peru se siinä kohtaa, kun on vaikea enää muuttaa suunnitelmaa. Esimerkiksi ota lapsi tai koira hoitoon, vie se kauas mökille ja sitten soita kännykkään kesken työpäivän, että hoidokki pitää heti hakea pois tai muuten hylkäät hänet tai sen moottoritien bussipysäkille tms..
Muista aina haukkua lapsesi vaatteet, paino, ulkonäkö ja vanhenemisen merkit. Puutu lapsesi pukeutumiseen ja painosta häntä pukeutumaan mahdollisimman epäadekvaatisti. Jos hän uskoo sinua, voit olla pilkallinen. Jos lapsesi vastaa samalla mitalla, pöyristy.
Kuulustele tarkkaan, mitä aikuinen lapsesi tekee milloinkin. Näin voit puuttua vähän kaikkeen hänen elämässään. Jos hän ei vastaa kysymyksiin, kunnon haukkuryöpytys on aina hyvä. Ja katso ylempää kohta peräkkäisistä puhelinsoitoista.
Kutsu aikuinen lapsesi kylään usein, sinun määräämääsi ajankohtaan. Jos hän sanoo, ettei aika sovi, tee kumminkin ruoka ja sitten pommita syyllistäen, että täällä sinä odotat pöytä katettuna, miksi et tule, mehän sovittiin.
Sopiminen ylipäätään tarkoittaa sinulle sitä, että kerrot, mitä toisen pitää tehdä. Vastaväitteitä ei hyväksytä eikä muisteta. Mehän sovittiin.
Ilmesty oven taakse usein ja yllättäen ja rimputa ovikelloa niin että naapurit ihmettelevät, mikä hätänä. Jos sinua ei päästetä sisään, aloita riita. Jos naapuri osuu paikalle, ihmettele maireasti, mikä tuolle nyt tuli, onkohan sillä kaikki hyvin.
Ylipäätään kylvä ympäristöön epäilyksiä lapsesi mielenterveydestä. Kiistä ihmeissäsi normaaleja asioita, jotta ihmiset alkavat epäillä lapsesi juttuja. Keksi lapsestasi omia juttuja, joita levität totena, muka huolissasi.
Älä koskaan hukkaa tilaisuutta kylvää riitaa toisen avioliittoon, sisarussuhteisiin tai ystävyyssuhteisiin. Jos lapsesi on suunnitellut jotain ystäviensä tai oman perheensä kanssa, painosta hänet tekemään oharit. Sinut pitää viedä lääkäriin esimerkiksi (mutta kun lapsesi tulee hakemaan sinua, niin ei tarvitsekaan, muistit väärin, ÄLÄ nyt tuolla lailla suutu sattuuhan sitä, KUINKA sinä noin?)
Onko meillä sama äiti
Lisää hyviä ideoita kiusata aikuista lasta:
Sano että haluat muodostaa suhteen lapsenlapseesi, ja siksi hoidat häntä 1 päivän viikossa koko ekan vuoden. Kun lapsesi on ilmoittanut lapsenlapsen päiväkotiin hoitoajat, niin ekan viikon parin jälkeen ilmoita ettei tämä sovikaan, koska sinulla on harrastus tuona päivänä. Päivän vaihto ei sovi. Jätä lapsesi selviämään 3 kuukauden hoitoajan muutosilmoituksen ajaksi omilleen äläkä vastaa puhelimeen. Kun hoito on saatu järjestymään, ilmoita että aika sopiikin sinulle taas, ja voit vaikka hakea lapsen hoidosta joka päivä ajoissa. Noudata aikataulua 2 viikkoa, sitten tee koko loppuvuoden ajan joka kerta oharit paitsi kahdesti. Tee niistä iso haloo. Muista haukkua päiväkodilla vanhemmat etteivät he arvosta lasta vaan laittavat työnsä aina etusijalle.
Pyydä lapsenlapset hoitoon viikonlopuksi itsellesi ja kehota lastasi järjestämään parisuhdeaikaa. Pyydä pakkaamaan kassiin viikonloppukamat ja jotain vähän hienompaa vaikka museoretkeä varten. Vie lapset leikkipuistoon ulos sateeseen ja kastele sekä vaihtovaatekassi että päällä olevat ulkovaatteet. Pakkaa likaiset ulkovaatteet ulkovaatekassiin ja palauta lapset nälkäisinä 2-3h sen jälkeen kun olet hakenut heidät.
Kaiken tuon topakka perhe välttää kun ottaa itse vastuun lapsistaan. Eikä jää mumeleitten viereen asumaan on vaan rohkeutta mennä korttelia kauemmas äipästä, vaikka joskus nuorena ihan opiskelemaan ja hakea työn muualta.
Mutta väärinhän se on sekin, jos mummo niiiin sympaattisesti haluaisi vain viettää aikaa pienen kanssa eikö pienen silloin tarvitsisi mennä perjantaisin hoitoon! Jos kiellät tuon suorilta, niin olet vieraannuttava julmuri.
Isovanhemmathan käyttävät mielellään näitä ydinperheestä lainattuja termejä, koska kokevat olevansa ne oikeat original-vanhemmat, ja ne omat lapset ovat siinä vaan jotain palvelusväkeä välissä kun oikea tärkeä ihmissuhde on mummin ja pikku kullannupun välillä.
Tämä siis puheissa. Käytännössä palvelusväki saa hoitaa lapsensa itse heti, jos vaippa alkaa haiskahtaa.
Nuoren perheen isoäiti ei työelämässä eli ollut se hyvä kotiäiti, tyttärelle läheinen vielä aikuisiässä.
Nykyisin jokainen pääsee hoitopaikkaan eikö riitä se jos ne mummot jonkun sairauspäivän tai päiväkodin koulutuspäivän hoitavat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Mitä leikkia se on jos ihmiset kerran käyvät psykiatrilla näistä " piti imuroida ja oppia kotitöitä" leikkimielisistä asioista. Vielä 40 vuotta myöhemmin.
Itse ainakin pelkäisin jos lapsi olisi tasapainoton ja fantasioisi selkään antamisesta.
Niin ne lapsetkin pelkäsivät. Se ei teitä hidastanut. Päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Onhan nytkin nousevassa määrin tätä hopeavesi-väkeä. Ei lääkkeitä, ei rokotuksia vaan muita parannuskeinoja. Ei hampilääkärissä puudutusainetta, siinä alumiinia jne. Jäykkäkouristuskin paranee vitamiineilla. Lääkärit ei tiedä mitään. Ihan koulutetut ihmiset jakavat noita tietoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä tuollainen kostomentaliteetti? Itse tietenkin hoidan, ja autan kunnolla aina tarvittaessa.
Katsos kun tehtävänä oli kuvailla millaista hoitoa vanhukset saisivat, jos heitä kohdeltaisiin kuten he kohtelivat lapsiaan näiden lapsuudessa. Ilmeisesti jotkut ovat kohdelleet lapsiaan huonosti, jos tulkitset huonon vanhustenhoidon kostoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Voisiko joku kertoa miksi lapselle kotiavaimen mukana kantaminen on niin traumaattista?
Omat lapseni olivat ylpeitä kun oppivat saamaan oven auki ja saivat oman avaimen.
Ei tarvitse olla traumaa jotta voi osallistua keskusteluun. Moni on kertonut että hoitaisi äidin lempeydellä tai että katsoisi että isällä on aina kaikki hyvin. Sinulla taitaa olla jokin haaste kun et ymmärrä että ketjuun vastataan sillä millainen kasvatus ja lapsuus itsellä oli. Tarkoitus tuskin on että arvostellaan ja huuli pyöreänä ihmetellään muiden kertomukset.
Tämä ehkä väärä keskustelu kysellä mutta useassa keskustelussa jatkuvasti toistuu tuo traumaattinen kokemus kun vietiin hoitoon eikä äiti ollut kotona ja koululaisena avain kaulassa.
En siis itse pysty samaistumaan mikä siinä ahdistaa, itsellä äiti oli kotona, en ollut hoidossa. Avaimen sain teininä asuntooni kun teininä amikseen toiselle paikkakunnalle.
Joo, on tosiaan väärä ketju, kun kukaan täällä ei ole kertonut traumatisoituneensa avain kaulassa kulkemisesta.
En minäkään ikinään joutunut kulkemaan avain kaulassa, mutta ei se estä minua kuitenkaan ymmärtämästä sitä, miten se on voinut olla pienelle lapselle rankka kokemus. Lapsella saattaa lähteä mielikuvitus laukkaamaan aika villistikin ja silloin oma kotikin voi muuttua pelottavaksi paikaksi. Pimeinä aamuina voi olla aika ankeaa odotella yksin kotona sitä, että kello on niin paljon, että voi lähteä koulua kohti. Tai se, että ala-asteikäisenä tulet joka koulupäivän jälkeen tyhjään kotiin.
Ihminen on laumaeläin ja meille on täysin epäluonnollista, että lauman pienin poikanen viettää aikaa yksin lauman aikuisista erillään. Se ei ole meille missään määrin lajityypillistä käytöstä, vaan meistä lajina vieraantuneiden yhteiskuntarakenteiden aikaan saama pakko. Tämän varjossa on helppo ymmärtää, miksi se tuntuu avain kaulassa kulkevasta lapsesta niin pahalta.
Kyllä täälläkin on valitusta kun vietiin hoitoon ja kotiavain koululaisena
Hyvä kun nykyaikana ei äitien tarvitse käydä töissä.
Valittaminen on eri asia kuin traumatisoituminen.
Kyllä minäkin olen valittanut siitä, ettei me tehty koskaan mitään lomamatkoja tai päästy huvipuistoihin yms. kun olin lapsi, toisin kuin kaikki kaverit. En minä siitä kuitenkaan traumatisoitunut ja ymmärsin sen johtuvan siitä, että oltiin niin stanan köyhiä.
Jokainen negatiivinen kommentti ei ole yhtä kuin traumatisoituminen ja valittaa saa, vaikka kyse olisi pienestäkin epämukavuudesta, jonka syyt vielä ymmärtää. Tämä on leikkimielinen ketju ja jos kommentit täällä menevät jatkuvasti jostain käsittämättömästä syystä ihon alle, kannattaa siirtyä lukemaan ketjuja joiden kanssa pystyy hallitsemaan omia tunteitaan.Tässäkin keskustelusaa on useita tai yksi ja aama toistuvasti kertomassa käyvänsä lapsuuden takia terapiassa luetellen mm hoitoon viemisen. Ja että lapsuustuska voi puhjeta vasta 50-vuotiaana.
Täällä on niin paljon näitä äitihaava-terapiakeskusteluja.
Tottakai ne kiinnostaa kun äitiys nyt on kuitenkin useammalle naiselle tuttu elämänvaihe.
Normaali lapsuus ja terve mieli ja normaali suhde omiin vanhempiin aikuisena on outoja asioita vauvapalstalla.
Kiinnostus ei ole sama kuin jokaisen kokemuksesta vänkääminen ja mussutus. Saati toisten subjektiivisien kokemusten yleistäminen objektiiviseksi ja sen jälkeen niiden kiistäminen omilla subjektiivisilla kokemuksillaan tai ajatuksillaan. Tuollainen käytös kertoo vain siitä, että itsellä on niitä käsittelemättömiä haavoja ja terapia olisi vauva-palstan sijasta oikea osoite. Meille muille menneisyys on osa elämää ja siitä on joskus kiva viestitellä vertaistuellisesta näkökulmasta, vaikka asioista menty yli ja eteen päin. Me olemme aina kuitenkin menneisyytemme summa ja kaikki kokemuksemme vaikuttavat siihen millaisia ihmisiä olemme tänä päivänä.
Eikä tämä ketju koske mitenkään pelkkää äitiyttä ja naisia. Täällä on lukuisia kertomuksia isistä ja myös meitä isähaavaisia miehiä, joilla on terapiat käyty aiheen tiimoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pysyvät kiltisti ja hoitavat tarpeensa ja asiansa itse minua vaivaamatta, saavat kehut siitä miten fiksuja ja hyvin käyttäytyviä ovat. Jos alkavat pyytää jotakin, osoitan ärtymystä ja ihmettelen, eikö tätäkin olisi voinut tehdä vaikka itse ja jo paljon aiemmin. Muistan myös kertoa, miten miehen vanhemmat ovat kyllä paljon reippaampia, vaikka ovat iäkkäämpiäkin. Vannotan, etteivät meidän asiamme kuulu kenellekään. Paitsi kun tekevät jotakin noloa tai huvittavaa, taivastelen sitä suureen ääneen.
Omasta lapsuudesta ja nuoruudesta muistan selvästi sen, miten meitä lapsia verrattiin muihin lapsiin ja aina niin, että ne muut lapset oli joka asiassa parempia, lahjakkaampia ja kauniimpia mitä me. Tässä viime vuosina on muutaman kerran käynyt mielessä, että sanoisin äidille, miten miehen äiti pärjää paljon sinua paremmin vaikka on neljä vuotta vanhempi ja sairaampi. Anoppi suhtautuu kaikesta huolimatta elämään positiivisesti eikä jatkuvasti marise kuten sinä. En ole kuitenkaan sanonut.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että käytännössä omaa vanhempaa ei pysty kohtelemaan samoin, kuin vanhempi on kohdellut meitä. Ei vaan pysty vajoamaan samalle tasolle. Ja tässäkin esimerkkinä on vertailu, mikä on tämäkin ketjun esimerkeistä kevyimmästä päästä.
Sitä vaan mietin, että mistä me ollaan saatu tämä moraali ja empatia. Koska vanhemmiltamme emme ainakaan ole sitä perineet.
Mutta sitä kunnioitusta, mitä nuo vanhukset niin janoa.. sitä ei tipu rutistamallakaan.
Ajan henki on toinen ja olosuhteet on raikkaammat.
Pääsemme tuulettamaan mieltämme vaikka joka päivä. Emme elä hitaassa hierarkiayhteiskunnassa tai sen jälkeisessä välitilassa.
Erilaiset tunteet ja tarpeet tunnustetaan ilman jatkuvaa häpeää.
Näin olen kokenut sen ns. perstuntumalta. Olen tehnyt fyysisen ja psyykkisen siirtymän, ison sellaisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Mitä leikkia se on jos ihmiset kerran käyvät psykiatrilla näistä " piti imuroida ja oppia kotitöitä" leikkimielisistä asioista. Vielä 40 vuotta myöhemmin.
Itse ainakin pelkäisin jos lapsi olisi tasapainoton ja fantasioisi selkään antamisesta.
Niin ne lapsetkin pelkäsivät. Se ei teitä hidastanut. Päinvastoin.
Oletko jo eläkeläinen kun päivällä kirjoittelet? Sinun vanhempasi eivät kuitenkaan ole "kaikki", jonkun muun vanhemmat muulla tavoin epäpäteviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Voisiko joku kertoa miksi lapselle kotiavaimen mukana kantaminen on niin traumaattista?
Omat lapseni olivat ylpeitä kun oppivat saamaan oven auki ja saivat oman avaimen.
Ei tarvitse olla traumaa jotta voi osallistua keskusteluun. Moni on kertonut että hoitaisi äidin lempeydellä tai että katsoisi että isällä on aina kaikki hyvin. Sinulla taitaa olla jokin haaste kun et ymmärrä että ketjuun vastataan sillä millainen kasvatus ja lapsuus itsellä oli. Tarkoitus tuskin on että arvostellaan ja huuli pyöreänä ihmetellään muiden kertomukset.
Tämä ehkä väärä keskustelu kysellä mutta useassa keskustelussa jatkuvasti toistuu tuo traumaattinen kokemus kun vietiin hoitoon eikä äiti ollut kotona ja koululaisena avain kaulassa.
En siis itse pysty samaistumaan mikä siinä ahdistaa, itsellä äiti oli kotona, en ollut hoidossa. Avaimen sain teininä asuntooni kun teininä amikseen toiselle paikkakunnalle.
Joo, on tosiaan väärä ketju, kun kukaan täällä ei ole kertonut traumatisoituneensa avain kaulassa kulkemisesta.
En minäkään ikinään joutunut kulkemaan avain kaulassa, mutta ei se estä minua kuitenkaan ymmärtämästä sitä, miten se on voinut olla pienelle lapselle rankka kokemus. Lapsella saattaa lähteä mielikuvitus laukkaamaan aika villistikin ja silloin oma kotikin voi muuttua pelottavaksi paikaksi. Pimeinä aamuina voi olla aika ankeaa odotella yksin kotona sitä, että kello on niin paljon, että voi lähteä koulua kohti. Tai se, että ala-asteikäisenä tulet joka koulupäivän jälkeen tyhjään kotiin.
Ihminen on laumaeläin ja meille on täysin epäluonnollista, että lauman pienin poikanen viettää aikaa yksin lauman aikuisista erillään. Se ei ole meille missään määrin lajityypillistä käytöstä, vaan meistä lajina vieraantuneiden yhteiskuntarakenteiden aikaan saama pakko. Tämän varjossa on helppo ymmärtää, miksi se tuntuu avain kaulassa kulkevasta lapsesta niin pahalta.
Kyllä täälläkin on valitusta kun vietiin hoitoon ja kotiavain koululaisena
Hyvä kun nykyaikana ei äitien tarvitse käydä töissä.
Valittaminen on eri asia kuin traumatisoituminen.
Kyllä minäkin olen valittanut siitä, ettei me tehty koskaan mitään lomamatkoja tai päästy huvipuistoihin yms. kun olin lapsi, toisin kuin kaikki kaverit. En minä siitä kuitenkaan traumatisoitunut ja ymmärsin sen johtuvan siitä, että oltiin niin stanan köyhiä.
Jokainen negatiivinen kommentti ei ole yhtä kuin traumatisoituminen ja valittaa saa, vaikka kyse olisi pienestäkin epämukavuudesta, jonka syyt vielä ymmärtää. Tämä on leikkimielinen ketju ja jos kommentit täällä menevät jatkuvasti jostain käsittämättömästä syystä ihon alle, kannattaa siirtyä lukemaan ketjuja joiden kanssa pystyy hallitsemaan omia tunteitaan.Tässäkin keskustelusaa on useita tai yksi ja aama toistuvasti kertomassa käyvänsä lapsuuden takia terapiassa luetellen mm hoitoon viemisen. Ja että lapsuustuska voi puhjeta vasta 50-vuotiaana.
Täällä on niin paljon näitä äitihaava-terapiakeskusteluja.
Tottakai ne kiinnostaa kun äitiys nyt on kuitenkin useammalle naiselle tuttu elämänvaihe.
Normaali lapsuus ja terve mieli ja normaali suhde omiin vanhempiin aikuisena on outoja asioita vauvapalstalla.
Kyllä ihmisellä voi olla täysin terve mieli, vaikka hän käsittelee ikäviä asioita pohtimalla niitä jälkeenpäin. Tämä on ihan hyvä paikka siihen, ilmainen ja anonyymi.
Viisikymppisenä monella on ensimmäistä kertaa elämässään omaa aikaa ja turvallinen tilanne pohtia menneitä. Ihan hyvä hetki se on asioiden miettimiseen. Voi saavuttaa seesteisemmän elämän jälkipuoliskon. Usein auttaa jo sekin, kun pystyy toteamaan varmuudella, että minua ei kohdeltu tai kohdella edelleenkään oikein. Tässäkin ketjussa näkyy hyvin, miten tiukassa vanhemmalla sukupolvella on uhrin syyllistäminen. Jos iäkäs vanhempi tekee kaikkensa pilatakseen aikuisen lapsensa elämän, rientää paikalle joukko korppikotkia rääkymään, että se on tuon aikuisen lapsen oma vika, mitäs on niin huono ja epäkelpo aikuinen! Oikea aikuinen ei tulisi kohdelluksi noin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isän varmaan hylkäisin aina muutamaksi vuodeksi kerrallaan. Välillä kävisin vetämässä turpiin ja/tai pöllisin rahaa.
Äitiä pilkkaisin, antaisin tukkapöllyä, nolaisin julkisesti, syyttäisin aivan kaikesta mikä on pielessä omassa elämässäni ja uhkaisin its***rahalla jos hän ei tekisi juuri kuten tahdon.
Miehen isä hoidettaisiin erinomaisen hyvin, lämmöllä ja huolellisesti, hänen toiveitaan kuunnellen.
Anoppi varmaan hoidettaisiin myös hyvin, ehkä vähän motkottaen ja mieltä osoittaen. Hän on hyvin hankala ihminen ja inhoaa vähän joka toista sukulaista, mutta hoiti lapsensa esimerkillisesti jonnekin teini-ikään asti. Itsenäistyminen ja lasten yksilöllisyys tuntuvat olevan hänelle vähän vaikeita konsepteja.
Joten jos tässä mietitään kasvatusmeriittejä, saisi hänkin hyvän hoidon, vaikka minua inhoaakin ja on kunnolla kyykyttänyt 😁😅
(Lienee sanomattakin selvää, että en ole omien vanhempieni kanssa tekemisissä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Yli 75-vuotiaat eivät nykytiedon mukaan saa syödä tulehduskipulääkkeitä. Vain Panadolia. Tietysti joku leikkaus lääkärin valvonnassa eri asia.
Tuttu yli 80 v mies yritti apteekissa ostaa Buranaa. Ei myyty. Apteekit ovat tarkkoja. Ja lääkärit ei iäkkäälle kirjoita reseptejä "buranoihin."
Haukkuisin ja hakkaisin päivittäin, ruokaa saa vain silloin kun itse haluan sitä antaa.
P. S. En ole ollut vuosikymmeniin tekemisissä heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Isän varmaan hylkäisin aina muutamaksi vuodeksi kerrallaan. Välillä kävisin vetämässä turpiin ja/tai pöllisin rahaa.
Äitiä pilkkaisin, antaisin tukkapöllyä, nolaisin julkisesti, syyttäisin aivan kaikesta mikä on pielessä omassa elämässäni ja uhkaisin its***rahalla jos hän ei tekisi juuri kuten tahdon.
Miehen isä hoidettaisiin erinomaisen hyvin, lämmöllä ja huolellisesti, hänen toiveitaan kuunnellen.
Anoppi varmaan hoidettaisiin myös hyvin, ehkä vähän motkottaen ja mieltä osoittaen. Hän on hyvin hankala ihminen ja inhoaa vähän joka toista sukulaista, mutta hoiti lapsensa esimerkillisesti jonnekin teini-ikään asti. Itsenäistyminen ja lasten yksilöllisyys tuntuvat olevan hänelle vähän vaikeita konsepteja.
Joten jos tässä mietitään kasvatusmeriittejä, saisi hänkin hyvän hoidon, vaikka minua inhoaakin ja on kunnolla kyykyttänyt 😁😅
(Lienee sanomattakin selvää, että en ole omien vanhempieni kanssa tekemisissä).
Tuon itsemurhalla uhkailun olin itse jo unohtanut.
Seuraavan kerran kun vanhemmat valittaa jotain sanon: en jaksa teitä enää, tapan itseni, sitten teillä on parempi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Yli 75-vuotiaat eivät nykytiedon mukaan saa syödä tulehduskipulääkkeitä. Vain Panadolia. Tietysti joku leikkaus lääkärin valvonnassa eri asia.
Tuttu yli 80 v mies yritti apteekissa ostaa Buranaa. Ei myyty. Apteekit ovat tarkkoja. Ja lääkärit ei iäkkäälle kirjoita reseptejä "buranoihin."
Mä itse asiassa muistan yhden kerran kun suurella hartaudella pohdittiin, että nyt, kun olen täyttänyt 12 ja riittävän painava, voidaan antaa puolikas aspiriini. Sairautta en enää muista. Jotenkin hellyttävääkin, kun aikuisvuosina olen sitten joutunut vetelemään sytostaatteja ja kohta myös biologisia lääkkeitä niin, että hyvä kun ei pimeässä loista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Mitä leikkia se on jos ihmiset kerran käyvät psykiatrilla näistä " piti imuroida ja oppia kotitöitä" leikkimielisistä asioista. Vielä 40 vuotta myöhemmin.
Itse ainakin pelkäisin jos lapsi olisi tasapainoton ja fantasioisi selkään antamisesta.
Niin ne lapsetkin pelkäsivät. Se ei teitä hidastanut. Päinvastoin.
Oletko jo eläkeläinen kun päivällä kirjoittelet? Sinun vanhempasi eivät kuitenkaan ole "kaikki", jonkun muun vanhemmat muulla tavoin epäpäteviä.
Mitähän tässäkin yritetään sanoa? Tosiasia on, että lapsi pelkää, jos häntä piiskataan ja kohdellaan huonosti. Onko tämä sinulle uutta tietoa?
Mutta väärinhän se on sekin, jos mummo niiiin sympaattisesti haluaisi vain viettää aikaa pienen kanssa eikö pienen silloin tarvitsisi mennä perjantaisin hoitoon! Jos kiellät tuon suorilta, niin olet vieraannuttava julmuri.
Isovanhemmathan käyttävät mielellään näitä ydinperheestä lainattuja termejä, koska kokevat olevansa ne oikeat original-vanhemmat, ja ne omat lapset ovat siinä vaan jotain palvelusväkeä välissä kun oikea tärkeä ihmissuhde on mummin ja pikku kullannupun välillä.
Tämä siis puheissa. Käytännössä palvelusväki saa hoitaa lapsensa itse heti, jos vaippa alkaa haiskahtaa.