Lue keskustelun säännöt.
Hoidetaan vanhuksemme samoin periaattein, kuin he ovat kasvattaneet meidät.
18.10.2026 |
Millaisen hoivan sun vanhemmat tai appivanhemmat saa?
Mun äiti saa aika hyvä, mutta jonkin verran ehdollisen hoivan. Muistutan, kuinka naapurin Marjatta kykenee vielä siihen ja tuohon ja huokailen syvään, jos asiat ei mene kuten haluan.
Isän jätän heitteille.
Appivanhemmat eristetään muusta maailmasta ja kaikkiin heidän pyyntöihin suhtaudutaam pilkallisesti.
Mutta kukaan ei saa piiskaa tai tukistuksia. Kaikki saa ruokaa ja lämpöä. Kunnioitusta ja arvostusta saa mun äiti, ei muut.
Mites teillä?
Kommentit (874)
Nytkö sitten vanhemmat ovat olleet huonojakin jos eivät ole aspiriinia urakalla syöttäneet lapsilleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Mitä leikkia se on jos ihmiset kerran käyvät psykiatrilla näistä " piti imuroida ja oppia kotitöitä" leikkimielisistä asioista. Vielä 40 vuotta myöhemmin.
Itse ainakin pelkäisin jos lapsi olisi tasapainoton ja fantasioisi selkään antamisesta.
Niin ne lapsetkin pelkäsivät. Se ei teitä hidastanut. Päinvastoin.
Oletko jo eläkeläinen kun päivällä kirjoittelet? Sinun vanhempasi eivät kuitenkaan ole "kaikki", jonkun muun vanhemmat muulla tavoin epäpäteviä.
Mitähän tässäkin yritetään sanoa? Tosiasia on, että lapsi pelkää, jos häntä piiskataan ja kohdellaan huonosti. Onko tämä sinulle uutta tietoa?
Työajan käyttöä mietin.
Jokaikinen lauantai noustaan siivoamaan kahdeksalta: jo sängystä noustessa otetaan petivaatteet mukaan ja viedään tuulettumaan. Aamupala nautitaan kuin muuton keskellä, imuri rojottaa pöydän vieressä lattialla odottamassa.
Selkäsauna on tiedossa pienimmästäkin syystä: jos ei tottele, jos väittää vastaan, jos rikkoo vaikka vahingossa jotain, jos kantelee jonkun toisen tekemisistä, jos lähtee ulos ennenkuin on kotityöt tehty, ja jos tulee liian myöhään kotiin tai ei ole ruoka-aikaan kotona. Nämä vain osa selkäsaunan aiheista.
Muistutetaan aina ettei heistä ole mihinkään, ja ihmetellään mitä pahaa olemme tehneet, että meille sattui noin huonot vanhemmat.
Tässä vain pieni otos kaikista kuvioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Mitä leikkia se on jos ihmiset kerran käyvät psykiatrilla näistä " piti imuroida ja oppia kotitöitä" leikkimielisistä asioista. Vielä 40 vuotta myöhemmin.
Itse ainakin pelkäisin jos lapsi olisi tasapainoton ja fantasioisi selkään antamisesta.
Niin ne lapsetkin pelkäsivät. Se ei teitä hidastanut. Päinvastoin.
Oletko jo eläkeläinen kun päivällä kirjoittelet? Sinun vanhempasi eivät kuitenkaan ole "kaikki", jonkun muun vanhemmat muulla tavoin epäpäteviä.
Mitähän tässäkin yritetään sanoa? Tosiasia on, että lapsi pelkää, jos häntä piiskataan ja kohdellaan huonosti. Onko tämä sinulle uutta tietoa?
Työajan käyttöä mietin.
Mitä se sinulle kuuluu?
Äidin kanssa kierrän samaa kehää. Olen supermukava ja huolehtivainen, hetken päästä alan ärtyneeksi ja ylihuolehtivaiseksi, tämän jälkeen olen vain ärtynyt, syyllistän ja kehitän jostain riidan, jonka päätteeksi alan uhriutumaan ja sitten olenkin ryyppäämässä seuraavat 3-4 viikkoa, jättäen hänet oman onnensa nojaan.
Isän kanssa hassuttelen jotain pari kertaa kuussa, kun olen sopivassa nousuhumalassa ja muuten annan olla aikalailla omissa oloissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Mitä leikkia se on jos ihmiset kerran käyvät psykiatrilla näistä " piti imuroida ja oppia kotitöitä" leikkimielisistä asioista. Vielä 40 vuotta myöhemmin.
Itse ainakin pelkäisin jos lapsi olisi tasapainoton ja fantasioisi selkään antamisesta.
Niin ne lapsetkin pelkäsivät. Se ei teitä hidastanut. Päinvastoin.
Oletko jo eläkeläinen kun päivällä kirjoittelet? Sinun vanhempasi eivät kuitenkaan ole "kaikki", jonkun muun vanhemmat muulla tavoin epäpäteviä.
Mitähän tässäkin yritetään sanoa? Tosiasia on, että lapsi pelkää, jos häntä piiskataan ja kohdellaan huonosti. Onko tämä sinulle uutta tietoa?
Työajan käyttöä mietin.
Huolehdi omastasi vain. Minä taas osaan huolehtia omastani ja hyvin osaankin. Seuraavan kerran matkustan töihin Norjaan marraskuussa. Ihania nämä pitkät vapaat ja rahatkin riittää. :)
Ruokaahan vanhus saa vain jos minä itse olen kotona ja tarvitsen ruokaa. Esimerkiksi minun työpäiväni aikana ei tarvitse olla mitään jääkaapissa. Korkeintaan ketsuppipullo ja kaapissa vehnäjauhoja.
Jos valmistamani ruoka ei maistu, voi olla ilman.
Jos minä laihdutan, kukaan muukaan ei saa syödä. Jaan vanhuksille vielä pienemmän annoksen sitä superkaloritonta ruokaa kuin itselleni, koska koen silloin voittavani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nytkö sitten vanhemmat ovat olleet huonojakin jos eivät ole aspiriinia urakalla syöttäneet lapsilleen?
No tämän kierteen mä ainakin onnistuin katkaisemaan, oman jo aikuisen lapsen ei ole tarvinnut kärsiä kipua. 2000-luvulla meno oli jo muuttunut. Eivät mun vanhempani olleet varsinaisesti huonoja, vaan kylmiä ja etäisiä. Huonomminkin olisi voinut olla. Ja nyt, kun hoidan heidän asioitaan, teen sen samalla tavalla kärsimättömästi ja selvästikin vain velvollisuudentunnosta, ei meille koskaan kehittynyt mitään lämpimiä välejä. Se on ihan ok, olen saanut rakkautta parisuhteessa ja pystynyt antamaan sitä omalle lapselle. Hän sitten on pettynyt johonkin muuhun asiaan omassa lapsuudessaan. Kukaan ei kuitenkaan ole tarvinnut terapiaa. Ja heille, joita on aidosti kaltoinkohdeltu ja pahoinpidelty traumoihin saakka, terapia on tilaisuus korjata jotain, mikä on rikki, sitä ei pidä väheksyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Mitä leikkia se on jos ihmiset kerran käyvät psykiatrilla näistä " piti imuroida ja oppia kotitöitä" leikkimielisistä asioista. Vielä 40 vuotta myöhemmin.
Itse ainakin pelkäisin jos lapsi olisi tasapainoton ja fantasioisi selkään antamisesta.
Niin ne lapsetkin pelkäsivät. Se ei teitä hidastanut. Päinvastoin.
Oletko jo eläkeläinen kun päivällä kirjoittelet? Sinun vanhempasi eivät kuitenkaan ole "kaikki", jonkun muun vanhemmat muulla tavoin epäpäteviä.
Mitähän tässäkin yritetään sanoa? Tosiasia on, että lapsi pelkää, jos häntä piiskataan ja kohdellaan huonosti. Onko tämä sinulle uutta tietoa?
Työajan käyttöä mietin.
Sulla on varmasti ihan niissä omissa asioissasi ihan tarpeeksi miettimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysäyttävää luettavaa 😳.
Pistää miettimään mitä kaikkea kodin seinien sisäpuolella tapahtuu ja on tapahtunut aikoinaan ja kuinka paljon ihmisillä on lapsuustraumoja. Miten paljon vihaa ihmissuhteisiin sisältyy, puolin ja toisin.
Kun oli ihan normaalia elämää silloin 70-80 luvuilla, en minä edes tiedä miksi piti kolme lasta tehdä kun tuntuu että äiti syyllisti meitä meidän syntymästä. Kyllä olen kuullut koko lapsuuteni kuinka minusta odotettiin poikaa, no ei tullut ja nimikin keksittiin vasta kun olivat jo kastetilaisuuteen lähdössä. Sitten syyllistettiin siitä kun äiti sai tuberkuloosin meidän lasten vikahan sekin oli tietenkin, eikä me ymmärretty kuinka vaikeaa oli, joo kyllähän nyt pitäisi alle kouluikäisenä tajuta. Niin naapureille kaikki muutkin esitti hyvää vanhempaa, mutta niin vain naapurin lapsetkin juoksi välillä vähissä vaatteissa pakoon selkäsaunaa, yhden kotona kattoivat pöytää ihan arkipäivänä ja pöytäviina pullo siihen maitopurkin viereen. Oli se kivaa aikaa olla lapsi, sattui mitä vaan ei uskaltanut kotona kertoa jne
Meillä ei noina vuosikymmeninä ihan noin rajua ollut vaikka alkoholistiperhe oltiinkin. Mutta sen käsityksen itsekin olen saanut että lapset tehtiin koska kuului niitä tehdä. Hoitaminen ja kasvattaminen ei sitten niin kiinnostavaa ollutkaan.
Mä ainakin olen saanut koko ikäni kuulla olevani vahinko ja sikäli turha ja ylimääräinen. Kohtelu sen mukaista.
Lapseni taas aika pidättyvästi antoi kipulääkettä lapsilleen jos joku kuume nousi. Heillä oli se taas ettei lääke estä tunnistamasta missä kuumeen aihe on. Onko maha, kurkku, korva, joku muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli hirveän huono äiti mutta silti olen hänen antanut määräillä itseäni tähän eläkeikääni asti.
Onko mitään logiikkaa?
Lapsuusvuodet ovat kuin talon kivijalka. Jos se menee vinoon, ei seinistäkään tule suoria. Talon suoristaminen pitää ulottua kivijalkaan asti ja se on hidas, työläs ja kallis prosessi.
Oletko koskaan miettinyt suuren osan ihmisistä selvinneen todella kurjista oloista 15-vuotiaina omilleen lähteneinä ilman psykiatria. Vinoa ei ole oikaistu vaan viereen rakennettu mieleinen pytinki.
Näitä oli vielä keskustelussa mainituissa isoissa ikäluokissa. Nyt vanhuksia.
Niin se viereinen mieleinen pytinki on ollut se kulissi-elämä jota moni 40,-ja 50-luvuilla syntynyt on elänyt.
Ei se seinien vinous sillä lähtenyt, että elettiin täysin irti omasta itsestään, tuntematta itseään tai läheisiään ja täysin kaikki tunteet tai kasvimaan hoitoa koskevia syvällisemmät ajatukset kieltäen.
Jos hoitaisin omat vanhempani kuten minua hoidettiin lapsena, kaikki itkeminen olisi märsäämistä, eihän tuon ikäisellä voi olla mitään kipua (tuloksena hoitamattomasta kivusta krooninen migreeni ja kuulon alenema, kun korvatulehduksia ei hoidettu. Kipua ei hoidettu lainkaan.)
Kaikki muukin itkeminen olisi sitä märsäämistä, mitään tunteita ei saanut olla. Nauraakaan ei saanut, sen puoleen.
Lisäksi olisin täysin arvaamaton, kiihtyisin hallitsemattomaan raivoon sekunneissa pienimmistäkin asioista, vanhukseni ilmeet, ääni, hengittäminen, eleet, kaikki oleminen ja tekeminen ärsyttäisi niin paljon, että haukkuisin häntä ja jos oikein ottaisi päähän, löisin.
Sitten kun vanhus olisi peloteltu hiljaiseksi ja sisäänpäin kääntyneeksi, pilkkaisin armotta. Tyhmäksi, hitaaksi, miksi se on tommonen, olisi kuin ne työkaverin reippaat ja hymyilevät vanhukset.
Niin, ruokaa meillä oli pöydässä, katto pään päällä ja vaatettakin, jos nyt sopivia ei ollutkaan. Mutta siinä vanhempien kotileikissä ei kukaan oppinut tuntemaan itseään tai toisiaan. Mitään taitojakaan ei opetettu, mistään sosiaalisista taidoista puhumattakaan.
Mä en tuntenut muita ihmisiä kuin vanhempani, kaksi nuorempaa sisarustani ja mummoni kunnes menin kouluun. Eristäytyminen oli täydellistä. Sen eristämisen seuraukset olivat karuja, olin koulukiusaajille kuin tarjottimella.
Joten kaipa mä ne vanhemmat ruokkisin, mutta muusta on turha kuvitellakaan.
Kokemukseni on lapsuudesta 80-luvulla. Kasvoin siistinnäköisessä tiilitalossa kaupungin lähiössä, jossa oli vieri vieressä samannäköisiä pytinkejä. Vanhemmat olivat maalta kotoisin ja kaupunkiin olivat tulleet töihin. Rakensivat ulkoisen elämän mieluisine pytinkeineen, mutta sisäinen elämä oli rikki tai mitään sisäistä elämää ei edes ollut.
Oikeasti en tietenkään kohtelisi ketään kuten minua lapsena kohdeltiin. Mutta en tiedä jaksanko hoitaa vanhempiani lainkaan kun tuosta vielä vanhenevat ja alkaa tulla terveysongelmia.
Oman elämän saaminen edes suurinpiirtein raiteilleen tuollaisen lapsuuden jälkeen on ollut iso rakennus,-ja korjaustyö. En uskalla ottaa sitä riskiä, että läheisempi kanssakäyminen vanhempien kanssa romuttaisi tekemäni työn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli hirveän huono äiti mutta silti olen hänen antanut määräillä itseäni tähän eläkeikääni asti.
Onko mitään logiikkaa?
Lapsuusvuodet ovat kuin talon kivijalka. Jos se menee vinoon, ei seinistäkään tule suoria. Talon suoristaminen pitää ulottua kivijalkaan asti ja se on hidas, työläs ja kallis prosessi.
Oletko koskaan miettinyt suuren osan ihmisistä selvinneen todella kurjista oloista 15-vuotiaina omilleen lähteneinä ilman psykiatria. Vinoa ei ole oikaistu vaan viereen rakennettu mieleinen pytinki.
Näitä oli vielä keskustelussa mainituissa isoissa ikäluokissa. Nyt vanhuksia.
Niin se viereinen mieleinen pytinki on ollut se kulissi-elämä jota moni 40,-ja 50-luvuilla syntynyt on elänyt.
Ei se seinien vinous sillä lähtenyt, että elettiin täysin irti omasta itsestään, tuntematta itseään tai läheisiään ja täysin kaikki tunteet tai kasvimaan hoitoa koskevia syvällisemmät ajatukset kieltäen.
Jos hoitaisin omat vanhempani kuten minua hoidettiin lapsena, kaikki itkeminen olisi märsäämistä, eihän tuon ikäisellä voi olla mitään kipua (tuloksena hoitamattomasta kivusta krooninen migreeni ja kuulon alenema, kun korvatulehduksia ei hoidettu. Kipua ei hoidettu lainkaan.)
Kaikki muukin itkeminen olisi sitä märsäämistä, mitään tunteita ei saanut olla. Nauraakaan ei saanut, sen puoleen.
Lisäksi olisin täysin arvaamaton, kiihtyisin hallitsemattomaan raivoon sekunneissa pienimmistäkin asioista, vanhukseni ilmeet, ääni, hengittäminen, eleet, kaikki oleminen ja tekeminen ärsyttäisi niin paljon, että haukkuisin häntä ja jos oikein ottaisi päähän, löisin.
Sitten kun vanhus olisi peloteltu hiljaiseksi ja sisäänpäin kääntyneeksi, pilkkaisin armotta. Tyhmäksi, hitaaksi, miksi se on tommonen, olisi kuin ne työkaverin reippaat ja hymyilevät vanhukset.
Niin, ruokaa meillä oli pöydässä, katto pään päällä ja vaatettakin, jos nyt sopivia ei ollutkaan. Mutta siinä vanhempien kotileikissä ei kukaan oppinut tuntemaan itseään tai toisiaan. Mitään taitojakaan ei opetettu, mistään sosiaalisista taidoista puhumattakaan.
Mä en tuntenut muita ihmisiä kuin vanhempani, kaksi nuorempaa sisarustani ja mummoni kunnes menin kouluun. Eristäytyminen oli täydellistä. Sen eristämisen seuraukset olivat karuja, olin koulukiusaajille kuin tarjottimella.
Joten kaipa mä ne vanhemmat ruokkisin, mutta muusta on turha kuvitellakaan.
Kokemukseni on lapsuudesta 80-luvulla. Kasvoin siistinnäköisessä tiilitalossa kaupungin lähiössä, jossa oli vieri vieressä samannäköisiä pytinkejä. Vanhemmat olivat maalta kotoisin ja kaupunkiin olivat tulleet töihin. Rakensivat ulkoisen elämän mieluisine pytinkeineen, mutta sisäinen elämä oli rikki tai mitään sisäistä elämää ei edes ollut.
Oikeasti en tietenkään kohtelisi ketään kuten minua lapsena kohdeltiin. Mutta en tiedä jaksanko hoitaa vanhempiani lainkaan kun tuosta vielä vanhenevat ja alkaa tulla terveysongelmia.
Oman elämän saaminen edes suurinpiirtein raiteilleen tuollaisen lapsuuden jälkeen on ollut iso rakennus,-ja korjaustyö. En uskalla ottaa sitä riskiä, että läheisempi kanssakäyminen vanhempien kanssa romuttaisi tekemäni työn.
Sinä koet kodissa kasvamisen ilman päivähoitoa virheellisenä kasvatuksena. ( kai nyt okt alueella oli kuitenkin lapsia ja päiväkerhoja? )
Päinvastoin kuin taas osa kanraa taakkana äitinsä työssäkäymiisen ja hoitoon viemiset.
Yksilöitä olemme kaikki kuten vanhempammekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli slogan: onni asuu tiilitalossa.
Tiilitalojen lapset opetettiin halveksimaan koulupiirin vuokrakerrostaloissa asuvia.
Vaikkei heillä olisi mitään käsitystä miten joku asiointi hoidetaan, kehotan tekemään sen nyt vaan reippaasti itse. Neuvomaan en ala, koska kyse on ihan perusasioista minkä jokainen vähänkään reipas kyllä osaa. Kun ovat hoitaneet sen jotenkin, annan palautetta ja ohjeistan hoitamaan uudestaan paremmin. Jos joku asia jännittää, sanon että sinne reippaasti nyt vaan. Reipas pitää olla, kaikki muutkin sen osaavat!
Vierailija kirjoitti:
Vaikkei heillä olisi mitään käsitystä miten joku asiointi hoidetaan, kehotan tekemään sen nyt vaan reippaasti itse. Neuvomaan en ala, koska kyse on ihan perusasioista minkä jokainen vähänkään reipas kyllä osaa. Kun ovat hoitaneet sen jotenkin, annan palautetta ja ohjeistan hoitamaan uudestaan paremmin. Jos joku asia jännittää, sanon että sinne reippaasti nyt vaan. Reipas pitää olla, kaikki muutkin sen osaavat!
Vs. Nykyaika. Vanhemmat hakevat kesätöitä teineilleen ja kuulemma soittelevat varuskuntaankin päällystölle "villasukista."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikkei heillä olisi mitään käsitystä miten joku asiointi hoidetaan, kehotan tekemään sen nyt vaan reippaasti itse. Neuvomaan en ala, koska kyse on ihan perusasioista minkä jokainen vähänkään reipas kyllä osaa. Kun ovat hoitaneet sen jotenkin, annan palautetta ja ohjeistan hoitamaan uudestaan paremmin. Jos joku asia jännittää, sanon että sinne reippaasti nyt vaan. Reipas pitää olla, kaikki muutkin sen osaavat!
Vs. Nykyaika. Vanhemmat hakevat kesätöitä teineilleen ja kuulemma soittelevat varuskuntaankin päällystölle "villasukista."
Myönnän suoraan syyllistyneeni ajoittain puolesta tekemiseen juuri siksi, kun lapsuudessa jäin kokonaan ilman minkäänlaista tukea. (Tai vanhemmat varmaan pitivät tekemään käskemistä ja muihin vertaamista tukena ja kannustamisena.) Sitten on muistutettava itseäänkin, että ei kun neuvotaan ja opastetaan, tarvittaessa tehdään yhdessä. Ja kun on tehty, annetaan positiivista palautetta. Ystävän vanhemmat osasivat tuon jo silloin aikanaan, ja voi että kun olin kateudesta vihreänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli hirveän huono äiti mutta silti olen hänen antanut määräillä itseäni tähän eläkeikääni asti.
Onko mitään logiikkaa?
Lapsuusvuodet ovat kuin talon kivijalka. Jos se menee vinoon, ei seinistäkään tule suoria. Talon suoristaminen pitää ulottua kivijalkaan asti ja se on hidas, työläs ja kallis prosessi.
Oletko koskaan miettinyt suuren osan ihmisistä selvinneen todella kurjista oloista 15-vuotiaina omilleen lähteneinä ilman psykiatria. Vinoa ei ole oikaistu vaan viereen rakennettu mieleinen pytinki.
Näitä oli vielä keskustelussa mainituissa isoissa ikäluokissa. Nyt vanhuksia.
Niin se viereinen mieleinen pytinki on ollut se kulissi-elämä jota moni 40,-ja 50-luvuilla syntynyt on elänyt.
Ei se seinien vinous sillä lähtenyt, että elettiin täysin irti omasta itsestään, tuntematta itseään tai läheisiään ja täysin kaikki tunteet tai kasvimaan hoitoa koskevia syvällisemmät ajatukset kieltäen.
Jos hoitaisin omat vanhempani kuten minua hoidettiin lapsena, kaikki itkeminen olisi märsäämistä, eihän tuon ikäisellä voi olla mitään kipua (tuloksena hoitamattomasta kivusta krooninen migreeni ja kuulon alenema, kun korvatulehduksia ei hoidettu. Kipua ei hoidettu lainkaan.)
Kaikki muukin itkeminen olisi sitä märsäämistä, mitään tunteita ei saanut olla. Nauraakaan ei saanut, sen puoleen.
Lisäksi olisin täysin arvaamaton, kiihtyisin hallitsemattomaan raivoon sekunneissa pienimmistäkin asioista, vanhukseni ilmeet, ääni, hengittäminen, eleet, kaikki oleminen ja tekeminen ärsyttäisi niin paljon, että haukkuisin häntä ja jos oikein ottaisi päähän, löisin.
Sitten kun vanhus olisi peloteltu hiljaiseksi ja sisäänpäin kääntyneeksi, pilkkaisin armotta. Tyhmäksi, hitaaksi, miksi se on tommonen, olisi kuin ne työkaverin reippaat ja hymyilevät vanhukset.
Niin, ruokaa meillä oli pöydässä, katto pään päällä ja vaatettakin, jos nyt sopivia ei ollutkaan. Mutta siinä vanhempien kotileikissä ei kukaan oppinut tuntemaan itseään tai toisiaan. Mitään taitojakaan ei opetettu, mistään sosiaalisista taidoista puhumattakaan.
Mä en tuntenut muita ihmisiä kuin vanhempani, kaksi nuorempaa sisarustani ja mummoni kunnes menin kouluun. Eristäytyminen oli täydellistä. Sen eristämisen seuraukset olivat karuja, olin koulukiusaajille kuin tarjottimella.
Joten kaipa mä ne vanhemmat ruokkisin, mutta muusta on turha kuvitellakaan.
Kokemukseni on lapsuudesta 80-luvulla. Kasvoin siistinnäköisessä tiilitalossa kaupungin lähiössä, jossa oli vieri vieressä samannäköisiä pytinkejä. Vanhemmat olivat maalta kotoisin ja kaupunkiin olivat tulleet töihin. Rakensivat ulkoisen elämän mieluisine pytinkeineen, mutta sisäinen elämä oli rikki tai mitään sisäistä elämää ei edes ollut.
Oikeasti en tietenkään kohtelisi ketään kuten minua lapsena kohdeltiin. Mutta en tiedä jaksanko hoitaa vanhempiani lainkaan kun tuosta vielä vanhenevat ja alkaa tulla terveysongelmia.
Oman elämän saaminen edes suurinpiirtein raiteilleen tuollaisen lapsuuden jälkeen on ollut iso rakennus,-ja korjaustyö. En uskalla ottaa sitä riskiä, että läheisempi kanssakäyminen vanhempien kanssa romuttaisi tekemäni työn.
Sinä koet kodissa kasvamisen ilman päivähoitoa virheellisenä kasvatuksena. ( kai nyt okt alueella oli kuitenkin lapsia ja päiväkerhoja? )
Päinvastoin kuin taas osa kanraa taakkana äitinsä työssäkäymiisen ja hoitoon viemiset.
Yksilöitä olemme kaikki kuten vanhempammekin.
Olen tuo jota lainasit, päivähoidosta kirjoitit.
Kyllä meillä äitikin oli töissä, asia ratkaistiin niin, että mummokin muutti sieltä maalta meitä hoitamaan.
Mummon mainitsinkin jo kirjoituksessani.
Eli tuohon soppaan oli mausteena mummo, joka oli rajaton, ei tullut toimeen isäni kanssa, hoiti meitä
lapsia aika oudoilla periaatteilla.
Päiväkoti olisi tietysti löytynyt jo 80-luvun lähiöstä, mutta eihän me sinne päästy tai vanhempieni mukaan jouduttu. Ties mitä siellä olisi oppinut muiden kakaroiden joukossa. Sosiaalisia taitoja kenties?
Ja kyllä niitä lapsia olisi naapurustossa ollut, mutta me ei päästy niiden kanssa leikkimään.
En siis tosiaankaan tuntenut muita ihmisiä kuin oman perheen kouluikään saakka. Nykyisin tuollainen eristäminen herättäisi huolta ja johtaisi toimenpiteisiin, ihan syystä.
Välimuotoja on todella paljon sillä, että elää lapsuuden eristettynä kotiin ja sillä että on vauvasta saakka päiväkodissa sen maksimin mitä siellä voi olla.
Samantyylistä mustavalkoista ajattelua oli mun vanhemmillakin, mitään välimuotoja ei ollut missään. Ne välimuodot tunnetaan myös kohtuutena.
Huutaisin äidille, että kiltti pitää olla, kiltti, hiljainen ja arka. Ei saa puuttua keskusteluun, eikä ottaa kantaa jos naapurin Reino uittaa pihalla (koulumatkalla) kuralätäkössä ja vetää turpaan niin, että veri roiskuu. Reino on poika ja pojat on poikia.
Mutta sitten! REIPAS pitää olla. On uskallettava mennä yksin uuteen kouluun. Alle kymmenen vuotiaana. Jos kysyy, että mistä ovesta menen (ovia koulurakennuksessa on 8) nii huutaisi, että tyhmäkö olet, menet SIITÄ OVESTA. Näillä eväillä lähettäisin vaikka terveyskeskukseen.
Avaimet kaulaan ja ruokaa jääkaappiin. Pesen kerran viikossa pyykit. Laitan heidät siivoamaan koko talon viikonloppuna ja tuhahtelen kärsimättömästi kun kestää niin kauan saada valmista.