Lue keskustelun säännöt.
Hoidetaan vanhuksemme samoin periaattein, kuin he ovat kasvattaneet meidät.
18.10.2026 |
Millaisen hoivan sun vanhemmat tai appivanhemmat saa?
Mun äiti saa aika hyvä, mutta jonkin verran ehdollisen hoivan. Muistutan, kuinka naapurin Marjatta kykenee vielä siihen ja tuohon ja huokailen syvään, jos asiat ei mene kuten haluan.
Isän jätän heitteille.
Appivanhemmat eristetään muusta maailmasta ja kaikkiin heidän pyyntöihin suhtaudutaam pilkallisesti.
Mutta kukaan ei saa piiskaa tai tukistuksia. Kaikki saa ruokaa ja lämpöä. Kunnioitusta ja arvostusta saa mun äiti, ei muut.
Mites teillä?
Kommentit (874)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Fiksu mutsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Voisiko joku kertoa miksi lapselle kotiavaimen mukana kantaminen on niin traumaattista?
Omat lapseni olivat ylpeitä kun oppivat saamaan oven auki ja saivat oman avaimen.
Ei tarvitse olla traumaa jotta voi osallistua keskusteluun. Moni on kertonut että hoitaisi äidin lempeydellä tai että katsoisi että isällä on aina kaikki hyvin. Sinulla taitaa olla jokin haaste kun et ymmärrä että ketjuun vastataan sillä millainen kasvatus ja lapsuus itsellä oli. Tarkoitus tuskin on että arvostellaan ja huuli pyöreänä ihmetellään muiden kertomukset.
Tämä ehkä väärä keskustelu kysellä mutta useassa keskustelussa jatkuvasti toistuu tuo traumaattinen kokemus kun vietiin hoitoon eikä äiti ollut kotona ja koululaisena avain kaulassa.
En siis itse pysty samaistumaan mikä siinä ahdistaa, itsellä äiti oli kotona, en ollut hoidossa. Avaimen sain teininä asuntooni kun teininä amikseen toiselle paikkakunnalle.
Avaappa ihan itse ketju kysymyksellesi, se ei tosiaan kuulu tänne
Mitäköhän tähän pitäisi vastata? Jos hoitaisin vanhempani kuten he hoitivat minua ja sisaruksiani, veisin äitiäni satubalettiin, ratsastamaan ja isääni pianotunneille. Tekisimme kylpylämatkoja ja kerran vuodessa veisin molemmat etelän lämpöön. Tekisin äidilleni hyvää ruokaa ja isälle vähän huonompaa, ehkä vain einestä. Siivoaisin kodin ja pitäisin pihan kunnossa, tekisin lumityöt talvella ja leikkaisin ruohon kesällä. Kun heille alkaisi vaippaiän, hoitaisin heidät 4-5 kertaa vuorokaudessa puhtaisiin vaippojen, suihkuttelisin ja pitäisin heidät puhtaissa vaatteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kautta aikain vanhoina aikoina ei kukaan voinut edes jäädä roikkumaan vanhempiinsa paitsi varakkaissa perheissä ja isoissa maataloissa.
Satoja vuosia lapset lähteneet piioiksi ja palvelukseen varhaisteineinä ja pakko aikuistua. Pärjätä omillaan. Eikä valitraa kun piti tehdö raskaampaa kuin olisi jaksanut.
Luin hiljattainnkirjan huutolaislapsista. Räikeä ero kun täällä hyvinvoivien perheiden aikuiset valittaa hoidossa käynnistään, kaula-avaimistaan ja että kotona piti tehdä jotakin. Ja sit niin traumaa ja terapiaa ja keittiöpsykologiaa.
Ketju on leikkimielinen ajatusleikki siitä millaista hoitoa vanhempasi saisivat jos hoito olisi samanlaista kuin sinun hoitamisesi lapsena. Se että jonkun vanhukselle laitettaisiin avain kaulaan tai vanhus laitettaisiin yksin siivoamaan koko talo on näin kirjoittavan henkilön omaa lapsuutta huolimatta siitä mitä sinä asiasta ajattelet🤷
Voisiko joku kertoa miksi lapselle kotiavaimen mukana kantaminen on niin traumaattista?
Omat lapseni olivat ylpeitä kun oppivat saamaan oven auki ja saivat oman avaimen.
Ei tarvitse olla traumaa jotta voi osallistua keskusteluun. Moni on kertonut että hoitaisi äidin lempeydellä tai että katsoisi että isällä on aina kaikki hyvin. Sinulla taitaa olla jokin haaste kun et ymmärrä että ketjuun vastataan sillä millainen kasvatus ja lapsuus itsellä oli. Tarkoitus tuskin on että arvostellaan ja huuli pyöreänä ihmetellään muiden kertomukset.
Tämä ehkä väärä keskustelu kysellä mutta useassa keskustelussa jatkuvasti toistuu tuo traumaattinen kokemus kun vietiin hoitoon eikä äiti ollut kotona ja koululaisena avain kaulassa.
En siis itse pysty samaistumaan mikä siinä ahdistaa, itsellä äiti oli kotona, en ollut hoidossa. Avaimen sain teininä asuntooni kun teininä amikseen toiselle paikkakunnalle.
Avaappa ihan itse ketju kysymyksellesi, se ei tosiaan kuulu tänne
Noita on kerrottu vanhuksille tehtävän, avain kaulaan ja hoitoon toimintapäiviin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on että minkään näköistä empatiaa ja sääliä ei ole pahoinpideltyjä lapsia kohtaan, mutta hirveä uhriutuminen ja raivo, jos ihmiset kuvailee IMAGINÄÄRISESTI miten hoitasivat TEORIASSA LEIKISTI vanhempansa JOS tekisivät niin kuin he tekivät. EI OIKEASTI EI OIKEASTI EI OIKEASTI EI OIKEASTI!!!!!!
Hyvin sanottu, tätä minäkin ihmettelen. Olen ennenkin huomannut, että joitain ihmisiä triggeröi ihan hirveästi se, että joku puhuu lapsuudessa kokemastaan väkivallasta tai laiminlyönnistä, en vaan ymmärrä miksi? Itse olen käsitellyt ongelmiani 4v psykoterapiassa ja olen psyykkisesti hyvässä kunnossa enkä kanna kaunaa kenellekään, mutta saan kai kohtalotoverien kanssa vääntää vitsiä asiasta vaikka tällä lailla anonyymisti?
Yleensä he ovat joko tekijöitä, uhreja tai mahdollistajia. Joko omatunto kolkuttaa tai ei halua/kykene kohtaamaan asiaa.
Jokainen on ollut lapsi ja jokaisella voi olla ikäviäkin muistoja. Kuitenkin nirmaalisti aikuistutaan, perustetaan oma perhe, on työ ja muuta. Lapsuus ei enää määritä mitään. Omiin vanhempiin suhde muuttuu aikuisen suhteeksi toiseen aikuiseen.
Minua ei ole ikinä lyöty, koti oli raitis, en ole lyönyt lapsiani mutta varmaan monta muuta virhettä, en luule olevani täydellinen.
Siksi ihmettelen vanhusten 50-60 v lapsia joiden elämää edelleen määrittää joku lapsuuden tapahtuma. Lapselliseen fantasiointiin asti. ( ja tosielämässä kun ne joskus toteutuvat).
Kuinka käsittääkseni aikuiset täällä päästelee näppäimiltä ihan sairaita fantasioita. Joskus kaikki saattaa napsahtaa omaan nilkkaan! On olemassa myös anteeksianto!
Jos joku sinua pahoinpitelee vuosia, annat anteeksi vaikkei pyydä edes ? Ja se pahoinpitelijä on se jonka pitäisi pitää huoli
Vedän rajat, en anna pahoinpitelyn tapahtua, en kanna kaunaa, koska olen reagoinut tilanteeseen, annan anteeksi, pidän huolta. Elämä on valintoja, ja toiset valitsevat olla rohkeita, ja puolustaa itseään tilanteessa, niin ei tarvitse antaa katkeruuden muhia vuosikymmeniä.
Lapsi ei voi vetää rajoja eikä päättää, antaako pahoinpitelyn tapahtua.
Jep. Tälle suu auki ihmettelijälle tarjolla "say what again"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä majoitan samalla vanhaa alkoholistia jonka vain löydän jostain ja koko perhe pyörii sen ehdoilla. Jos vaikka alkoholisti katoaa, niin ajelemme koko porukka yötä myöten etsimässä tyyppiä ja meidän on liikuttava varpaillaan ettei alkoholisti ala vaikka itkeä.
Otan äitini vanhan vihaamiehen meille kahviseuraksi ja kaveeraan hänen kanssaan. Jos äitini ihmettelee mitä isäni sidechick meillä tekee, niin vetoan siihen että mies sen perheen rikkoi ja minulla on oikeus olla tekemisissä kenen kanssa haluan.
Ainiin, vien vanhukset korpeen asumaan ja jätän heidät sinne milloin haluan ja miten pitkäksi aikaa haluan ja vien samalla perheen ainoan auton pois. Saatan myös jättää sähköt maksamatta.
Aina kun vanhemmillani on bridgeilta kavereineen, niin makaan vieraiden tultua sohvalla haisevana (vaikka asiasta olisi sovittu etukäteen) ja olen täyttänyt kaikki paikat vanhoilla ruoantähteillä, kaljapulloilla ja tumppivuorilla. saatan myös pieraista. Suutun jos vanhempani valehtelevat vierailleen, etten ole heidän tyttärensä.
Kun ilta on kiva ja ilo kovimmillaan, katkaisen sen alkamalla valehdella että isäni on vienyt rahani ja bileet jatkuu vasta kun rahat löytyvät. Masinoin tähän keksittyyn kampanjaani koko porukan mukaan. Etsintä päättyy kummasti juuri kun muun jengin tilataksi karauttaa pihaan ja menen loukkaantuneena nukkumaan kun vanhemmat itkevät pilalle mennyttä iltaa, joka on puolelta vuodelta ainoa sallittu ilta koska "en jaksa viedä heitä mihinkään" tai "ei meille aina tarvi tulla"
Jouluksi mulla vasta onkin ohjelmaa, oijettä, en malta odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Yli 75-vuotiaat eivät nykytiedon mukaan saa syödä tulehduskipulääkkeitä. Vain Panadolia. Tietysti joku leikkaus lääkärin valvonnassa eri asia.
Tuttu yli 80 v mies yritti apteekissa ostaa Buranaa. Ei myyty. Apteekit ovat tarkkoja. Ja lääkärit ei iäkkäälle kirjoita reseptejä "buranoihin."
No tämä ajatus on hänellä ollut aina ja se "vaara" koskee hänen mielestään kaikkia, ei vain iäkkäitä. Oli todella vaikeaa saada hänet antamaan parasetamolia lapsenlapselle, kun oli tätä hoitamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Yli 75-vuotiaat eivät nykytiedon mukaan saa syödä tulehduskipulääkkeitä. Vain Panadolia. Tietysti joku leikkaus lääkärin valvonnassa eri asia.
Tuttu yli 80 v mies yritti apteekissa ostaa Buranaa. Ei myyty. Apteekit ovat tarkkoja. Ja lääkärit ei iäkkäälle kirjoita reseptejä "buranoihin."
No tämä ajatus on hänellä ollut aina ja se "vaara" koskee hänen mielestään kaikkia, ei vain iäkkäitä. Oli todella vaikeaa saada hänet antamaan parasetamolia lapsenlapselle, kun oli tätä hoitamassa.
Kukapa lapsenlapselle lääkettä antaisi? Se ei tosiaan kuulu mummolle eikä mummon vastuulle.
Olen aika vanha minäkin, niin kauan kuin muistan on aspiriininkin vaaroista ( maha) varoiteltu.
Lääkkeitä ei pidä vähätellä ja napsia huvikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Jos osasit ajaa pyörällä, olisit osannut varmasti myös puhdistaa haavat ihan vain vedellä.
Sitä hiekkaa jäi puhdistamisesta huolimatta. Kaaduin soratiellä shortsit jalassa, ei ollut kyse mistään pintanaarmuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Yli 75-vuotiaat eivät nykytiedon mukaan saa syödä tulehduskipulääkkeitä. Vain Panadolia. Tietysti joku leikkaus lääkärin valvonnassa eri asia.
Tuttu yli 80 v mies yritti apteekissa ostaa Buranaa. Ei myyty. Apteekit ovat tarkkoja. Ja lääkärit ei iäkkäälle kirjoita reseptejä "buranoihin."
No tämä ajatus on hänellä ollut aina ja se "vaara" koskee hänen mielestään kaikkia, ei vain iäkkäitä. Oli todella vaikeaa saada hänet antamaan parasetamolia lapsenlapselle, kun oli tätä hoitamassa.
Kukapa lapsenlapselle lääkettä antaisi? Se ei tosiaan kuulu mummolle eikä mummon vastuulle.
Olen aika vanha minäkin, niin kauan kuin muistan on aspiriininkin vaaroista ( maha) varoiteltu.
Lääkkeitä ei pidä vähätellä ja napsia huvikseen.
Kyllä muuten kuuluu. Jankkaaminen ei kuulu tähän ketjuun, mutta mikä hitto siinä on, että näin yksinkertaisesta asiasta joutuu vanhempien ihmisten kanssa vääntämään: jos jätät antamatta lapselle lääkkeet, jotka hänelle kuuluvat, niin syyllistyt rikokseen. Se on kaltoinkohtelua. Jos lapsella on korvatulehdus ja kovia kipuja, niin ne lääkkeet annetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Yli 75-vuotiaat eivät nykytiedon mukaan saa syödä tulehduskipulääkkeitä. Vain Panadolia. Tietysti joku leikkaus lääkärin valvonnassa eri asia.
Tuttu yli 80 v mies yritti apteekissa ostaa Buranaa. Ei myyty. Apteekit ovat tarkkoja. Ja lääkärit ei iäkkäälle kirjoita reseptejä "buranoihin."
No tämä ajatus on hänellä ollut aina ja se "vaara" koskee hänen mielestään kaikkia, ei vain iäkkäitä. Oli todella vaikeaa saada hänet antamaan parasetamolia lapsenlapselle, kun oli tätä hoitamassa.
Kukapa lapsenlapselle lääkettä antaisi? Se ei tosiaan kuulu mummolle eikä mummon vastuulle.
Olen aika vanha minäkin, niin kauan kuin muistan on aspiriininkin vaaroista ( maha) varoiteltu.
Lääkkeitä ei pidä vähätellä ja napsia huvikseen.
Kovasti se mummo tunki kuitenkin hoitamaan. On se kumma jos ei lääkärin ohjeita kykene noudattamaan jonkun harhaluulon vuoksi. Saa sitten mummo ihmetellä itsekseen, jos jatkossa näkee lapsenlapsia vain harvoin.
Parasetamoli ja aspiriini ovat muuten aivan eri lääkkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Yli 75-vuotiaat eivät nykytiedon mukaan saa syödä tulehduskipulääkkeitä. Vain Panadolia. Tietysti joku leikkaus lääkärin valvonnassa eri asia.
Tuttu yli 80 v mies yritti apteekissa ostaa Buranaa. Ei myyty. Apteekit ovat tarkkoja. Ja lääkärit ei iäkkäälle kirjoita reseptejä "buranoihin."
No tämä ajatus on hänellä ollut aina ja se "vaara" koskee hänen mielestään kaikkia, ei vain iäkkäitä. Oli todella vaikeaa saada hänet antamaan parasetamolia lapsenlapselle, kun oli tätä hoitamassa.
Kukapa lapsenlapselle lääkettä antaisi? Se ei tosiaan kuulu mummolle eikä mummon vastuulle.
Olen aika vanha minäkin, niin kauan kuin muistan on aspiriininkin vaaroista ( maha) varoiteltu.
Lääkkeitä ei pidä vähätellä ja napsia huvikseen.
Kovasti se mummo tunki kuitenkin hoitamaan. On se kumma jos ei lääkärin ohjeita kykene noudattamaan jonkun harhaluulon vuoksi. Saa sitten mummo ihmetellä itsekseen, jos jatkossa näkee lapsenlapsia vain harvoin.
Parasetamoli ja aspiriini ovat muuten aivan eri lääkkeitä.
" tunki hoitamaan. " ( velvollisuudesta? ) Olen joskus ollut sairaan lapsen kanssa mutta kyllä lääkkeet ja vitskutkin on vanhempien annettava. Niin, siksi parasetamolia lääkärit nykyisin suosittaa nuoremmillekin buranoiden sijaan. Aspiriinia syödäänkö enää ollenkaan? Mun maha tuli aina kipeeksi siitä, disperin vatsaystävällisempi.
Taitaa muuten olla 70 noiden " buranoiden" raja nykyisin.
Mummo ei nää lapsia jos varoo antamasta lapselle käsikauppalääkkeitä? Ei ota vastuuta joka kuuluu vanhemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Yli 75-vuotiaat eivät nykytiedon mukaan saa syödä tulehduskipulääkkeitä. Vain Panadolia. Tietysti joku leikkaus lääkärin valvonnassa eri asia.
Tuttu yli 80 v mies yritti apteekissa ostaa Buranaa. Ei myyty. Apteekit ovat tarkkoja. Ja lääkärit ei iäkkäälle kirjoita reseptejä "buranoihin."
No tämä ajatus on hänellä ollut aina ja se "vaara" koskee hänen mielestään kaikkia, ei vain iäkkäitä. Oli todella vaikeaa saada hänet antamaan parasetamolia lapsenlapselle, kun oli tätä hoitamassa.
Kukapa lapsenlapselle lääkettä antaisi? Se ei tosiaan kuulu mummolle eikä mummon vastuulle.
Olen aika vanha minäkin, niin kauan kuin muistan on aspiriininkin vaaroista ( maha) varoiteltu.
Lääkkeitä ei pidä vähätellä ja napsia huvikseen.
Kyllä muuten kuuluu. Jankkaaminen ei kuulu tähän ketjuun, mutta mikä hitto siinä on, että näin yksinkertaisesta asiasta joutuu vanhempien ihmisten kanssa vääntämään: jos jätät antamatta lapselle lääkkeet, jotka hänelle kuuluvat, niin syyllistyt rikokseen. Se on kaltoinkohtelua. Jos lapsella on korvatulehdus ja kovia kipuja, niin ne lääkkeet annetaan.
Silloin ei pyydetä ihmistä joka ei halua ottaa vastuuta lääkkeiden antamisesta lapselle.
Lääkkeet eivät ole karamellejä. Sit työnbetään kipeä lapsi mummolle joka pelkää jos tulee joku häikkä. Toisen lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Yli 75-vuotiaat eivät nykytiedon mukaan saa syödä tulehduskipulääkkeitä. Vain Panadolia. Tietysti joku leikkaus lääkärin valvonnassa eri asia.
Tuttu yli 80 v mies yritti apteekissa ostaa Buranaa. Ei myyty. Apteekit ovat tarkkoja. Ja lääkärit ei iäkkäälle kirjoita reseptejä "buranoihin."
No tämä ajatus on hänellä ollut aina ja se "vaara" koskee hänen mielestään kaikkia, ei vain iäkkäitä. Oli todella vaikeaa saada hänet antamaan parasetamolia lapsenlapselle, kun oli tätä hoitamassa.
Kukapa lapsenlapselle lääkettä antaisi? Se ei tosiaan kuulu mummolle eikä mummon vastuulle.
Olen aika vanha minäkin, niin kauan kuin muistan on aspiriininkin vaaroista ( maha) varoiteltu.
Lääkkeitä ei pidä vähätellä ja napsia huvikseen.
Kyllä muuten kuuluu. Jankkaaminen ei kuulu tähän ketjuun, mutta mikä hitto siinä on, että näin yksinkertaisesta asiasta joutuu vanhempien ihmisten kanssa vääntämään: jos jätät antamatta lapselle lääkkeet, jotka hänelle kuuluvat, niin syyllistyt rikokseen. Se on kaltoinkohtelua. Jos lapsella on korvatulehdus ja kovia kipuja, niin ne lääkkeet annetaan.
Äiti tai lääkeluvallinen hoitaja hoitaa silloin. Ei epävarma mummo.
Vierailija kirjoitti:
Mummo ei nää lapsia jos varoo antamasta lapselle käsikauppalääkkeitä? Ei ota vastuuta joka kuuluu vanhemmille.
Miten lapsia voisi sitten ikinä antaa esimerkiksi yökylään isovanhempien luo, jos asenne on tuo? Ei vanhemmat välttämättä asu niin lähellä että ovat heti paikalla jos lapsi sairastuu. Melkoiselta kiduttajamummolta kuulostat.
Kun tätä viestiketjua lukee, niin ei muuta voi kuin todeta, että tämä kansa on päästään ihan sairas. Etenkin kommentoijat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä minua ihmetyttää lapsuudessa on kivunlievityksen puuttuminen. Vaikka itkin kivusta (esim korvasärky), kipulääkettä en saanut. Ei kyllä lääkäriinkään juuri viety. Kerran kesällä minulla oli syvät haavat polvissa kun olin kaatunut pyörällä. Haavat olivat täynnä hiekkaa ja minulle nousi kuume. Ei viety lääkäriin.
Näinkö sitten toimin kun omat vanhemmat valittavat sairaina?
Meillä oli tätä myös. Olen 70-luvun lopulla syntynyt, ja meillä uskottiin vakaasti siihen, että kipulääkkeet eivät sovi lapsille. Niitä ei saanut myöskään kuumeen alentamiseksi, vaan kuume piti "hikoilla pois" kaikkien huushollin täkkien alla, sydärin partaalla. Viis siitä, että ensiavussakin kuumepotilasta odotti jääkylpy eikä kasa villahuopia. Ilmeisesti lapsia (vauvoja) on menneinä aikoina myös leikattu ilman kipulääkkeitä, eli ilmeisesti ei vaan uskottu lasten edes kokevan kipua. Flunssaan sai sipulimaitoa ja asfaltti-ihottumat parannettiin ratamonlehdillä. Mut kyllä vietiin lääkäriin sitten kun olin jo keuhkokuumeessa enkä enää tajuissani. Koti oli ihan "normaali", ei päihteitä rai väkivaltaa, ja toinen vanhemmista akateeminen, käytännön järki vaan hakusessa.
Mun suuriin ikäluokkiin kuuluva äitini taitaa kuvitella yhä edelleen että pari kipulääkettä tuhoaa maksan tai aiheuttaa ainakin vatsahaavan.
Yli 75-vuotiaat eivät nykytiedon mukaan saa syödä tulehduskipulääkkeitä. Vain Panadolia. Tietysti joku leikkaus lääkärin valvonnassa eri asia.
Tuttu yli 80 v mies yritti apteekissa ostaa Buranaa. Ei myyty. Apteekit ovat tarkkoja. Ja lääkärit ei iäkkäälle kirjoita reseptejä "buranoihin."
No tämä ajatus on hänellä ollut aina ja se "vaara" koskee hänen mielestään kaikkia, ei vain iäkkäitä. Oli todella vaikeaa saada hänet antamaan parasetamolia lapsenlapselle, kun oli tätä hoitamassa.
Kukapa lapsenlapselle lääkettä antaisi? Se ei tosiaan kuulu mummolle eikä mummon vastuulle.
Olen aika vanha minäkin, niin kauan kuin muistan on aspiriininkin vaaroista ( maha) varoiteltu.
Lääkkeitä ei pidä vähätellä ja napsia huvikseen.
Kyllä muuten kuuluu. Jankkaaminen ei kuulu tähän ketjuun, mutta mikä hitto siinä on, että näin yksinkertaisesta asiasta joutuu vanhempien ihmisten kanssa vääntämään: jos jätät antamatta lapselle lääkkeet, jotka hänelle kuuluvat, niin syyllistyt rikokseen. Se on kaltoinkohtelua. Jos lapsella on korvatulehdus ja kovia kipuja, niin ne lääkkeet annetaan.
Äiti tai lääkeluvallinen hoitaja hoitaa silloin. Ei epävarma mummo.
Taidat olla joku trolli.
Jos osasit ajaa pyörällä, olisit osannut varmasti myös puhdistaa haavat ihan vain vedellä.