Nyt hallitus tuhoaa lastensuojelun!
Syyskuussa annetun lakiesityksen perusteella hallitus on siirtämässä ministeriön arvion mukaan noin 5 300 lasta pois lastensuojelun avopalveluista sosiaalihuoltolain piiriin.
Hallitus tavoittelee lakiuudistuksilla 100 miljoonan euron säästöjä ja lähes 900 työntekijän vähentämistä hyvinvointialueilla.
Yle pyysi uutista varten kommenttia myös sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanilta, mutta häntä ei tavoitettu.
Vahva ja välittävä Suomi.
Kommentit (308)
Tällä isolla lasuttelujen määrällä ei olla kuitenkaan saatu ratkaistua niiden nuorten ongelmia, jotka on isoissa vaikeuksissa ja syrjäytyneitä. Joten jokin tässä nyt oikeasti mättää. Eihän se mitenkään ole kestävää, että jos lapsella on koulussa jokin haaste jossakin oppaineessa niin kun koulu ei sitä ratkaise kuten ennenvanhaan tehtiin, tarjottiin tukiopetusta, koulu tekee kunnollisesta perheestä valheellisen lasun jossa väitetään, että vanhemmat tarvii vanhemmuuten apua. Sitten sieltä tulee perhetyöntekijä tekemään siistiin asialliseen kotiin siivous suunnitelmaa mikä kertoo jo siitä, että ei siinä vanhemmuudesssa mitään vikaa ollut ja piti vaan keksiä jotakin tekemistä kun "teille on niin helppo ja mukava tulla". No tottakai on kunnollisen ihmisen kotiin helppo tulla mutta mitään apua ja hyötyä tuosta ei ollut lapselle koulun käyntiin kun koulun omat tukitoimet nyt takkuaa. Ja vanhempana kannustanut lasta koulun käynnissä. Ja kun olen tosiaan sen nähnyt, että kaikki opettajat ei halua auttaa kaikkia lapsia ja antavat omien tunteiden ohjata sitä asennetta lasta kohtaan enemmän kuin, että suhtautuminen olisi ammattimaista.
Vierailija kirjoitti:

Jos perhetyötä annetaan koulunkäyntiongelmiin, silloin kyse on kyllä siitä, että lapsi ei käy koulua lainkaan. Muutenhan hän on koulun tukitoimien piirissä. Näitä koulua käymättömiä on nykyisin yllättävän paljon ja vanhemmat aivan käsiä sen edessä.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ihmiset jotka haluaa pienemmätkin jutut lastensuojeluun niin eipä se mua haittaa mutta aika ei kaikkeen riitä. On aika jo karsia ja oikeasti keskittyä niihin vaikeimpiin tapauksiin. En maksa veroja sen takia että pienimmätkin jutut kuormittaa kallista lastensuojelua. Nyt on aika leikata, suomi nousuun. Eikös se niin ollutkin ja jostainhan se on pakko leikata.
Tässä on vain se ongelma, että kaikkein kalleinta on juuri se, että lasu puuttuu vasta kun on suuret ongelmat. Silloin se on käytännössä laitos tai sijaisperhe. Ei lsulla ole tossa vaiheessa mitään annettavaa enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän vaihtaa toiseen, järkevämpään palveluun. Mitään olla tuhoamassa, mutta kyllä liberaali, narsistinen yhteiskunta tuottaa näitä vastuuttomia vanhempia paljon!
Äärivasemmalla on varsinkin pohjasakkaa olevia narsistisia piirteitä ilmentäviä jotka eivät sovi vanhemmaksi millään tavalla,
Kaikki kelpaa persupropagandan välineeksi, jopa lasten hätä. On helppo leikata, kun kuvittelee, että omilla ei ongelmaa muka olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä isolla lasuttelujen määrällä ei olla kuitenkaan saatu ratkaistua niiden nuorten ongelmia, jotka on isoissa vaikeuksissa ja syrjäytyneitä. Joten jokin tässä nyt oikeasti mättää. Eihän se mitenkään ole kestävää, että jos lapsella on koulussa jokin haaste jossakin oppaineessa niin kun koulu ei sitä ratkaise kuten ennenvanhaan tehtiin, tarjottiin tukiopetusta, koulu tekee kunnollisesta perheestä valheellisen lasun jossa väitetään, että vanhemmat tarvii vanhemmuuten apua. Sitten sieltä tulee perhetyöntekijä tekemään siistiin asialliseen kotiin siivous suunnitelmaa mikä kertoo jo siitä, että ei siinä vanhemmuudesssa mitään vikaa ollut ja piti vaan keksiä jotakin tekemistä kun "teille on niin helppo ja mukava tulla". No tottakai on kunnollisen ihmisen kotiin helppo tulla mutta mitään apua ja hyötyä tuosta ei ollut lapselle koulun käyntiin kun koulun omat tukitoimet nyt takkuaa. Ja vanhempana kannustanut lasta koulun käynnissä. Ja kun olen tosiaan sen nähnyt, että kaikki opettajat ei halua auttaa kaikkia lapsia ja antavat omien tunteiden ohjata sitä asennetta lasta kohtaan enemmän kuin, että suhtautuminen olisi ammattimaista.
Jos perhetyötä annetaan koulunkäyntiongelmiin, silloin kyse on kyllä siitä, että lapsi ei käy koulua lainkaan. Muutenhan hän on koulun tukitoimien piirissä. Näitä koulua käymättömiä on nykyisin yllättävän paljon ja vanhemmat aivan käsiä sen edessä.
Lapseni ei ole koulua käymätön vaan käy koulussa. Silti tuli perhetyö tyyliin väkisin. Vain koska opettajat niin halusi eikä vanhemmuudessa ollut mitään vikaa eikä puutteita joten lasut ei enää tule ja koska vanhemmudessani ei ollut puutteita niin he joutui sen jakson vain tekemään jotain siivous suunnitelmaa siistiin kotiini ja tyyliin itse leivoin pulla kun perhetyöntekijä toteaa, että äitipä ottaa leivotut pullat uunista. Siis osaava täysin kykenevä ihminen olen. Miten nöyryyttävältä tuollainen tuntuu. Ei mitään OIKEAA SYYTÄ.
Vierailija kirjoitti:
Tällä isolla lasuttelujen määrällä ei olla kuitenkaan saatu ratkaistua niiden nuorten ongelmia, jotka on isoissa vaikeuksissa ja syrjäytyneitä. Joten jokin tässä nyt oikeasti mättää. Eihän se mitenkään ole kestävää, että jos lapsella on koulussa jokin haaste jossakin oppaineessa niin kun koulu ei sitä ratkaise kuten ennenvanhaan tehtiin, tarjottiin tukiopetusta, koulu tekee kunnollisesta perheestä valheellisen lasun jossa väitetään, että vanhemmat tarvii vanhemmuuten apua. Sitten sieltä tulee perhetyöntekijä tekemään siistiin asialliseen kotiin siivous suunnitelmaa mikä kertoo jo siitä, että ei siinä vanhemmuudesssa mitään vikaa ollut ja piti vaan keksiä jotakin tekemistä kun "teille on niin helppo ja mukava tulla". No tottakai on kunnollisen ihmisen kotiin helppo tulla mutta mitään apua ja hyötyä tuosta ei ollut lapselle koulun käyntiin kun koulun omat tukitoimet nyt takkuaa. Ja vanhempana kannustanut lasta koulun käynnissä. Ja kun olen tosiaan sen nähnyt, että kaikki opettajat ei halua auttaa kaikkia lapsia ja antavat omien tunteiden ohjata sitä asennetta lasta kohtaan enemmän kuin, että suhtautuminen olisi ammattimaista.
Perheestä ei tehdä lasua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun nykyinen avohuolto jää pois. Asiakkuuskynnys siirtyy sinne huostaanoton valmisteluun ja sijaishuoltoon. Ennaltaehkäisevät palvelut puretaan pois perheneuvoloita myöten.
Ei, vaan siirretään pois lastensuojelulta, koska eivät sinne edes kuulu, eikä niitä haluta käyttää, kun perheet eivät halua lastensuojelun asiakkuutta, koska sieltä yritetään lapsia saada mahdollisimman paljon huostaan ilman minkään muun avun antamista. Suomi huostaa lapsia maailman eniten suhteessa lapsimäärään. Korruptio lastensuojelussa on suomalainen ilmiö.
Perhetyö on ollut puhdas vitsi, sehän on ollut pelkkää keskusteluaopua ilman oikean avun eli ruoanlaitto, lastenhoito, siivous ym. antanista.
Perhetyötä saa, kun perheessä on esim. väkivaltaa tai täyttä kädettömyyttä vanhemmilla. Millä tavalla se läpsiminen loppuu, jos joku käy siivoamassa?
Isoin ja yleisin ongelma perheissä on uupumus. Miten se auttaa univajeista ja uupunutta äitiä että joku täti tulee kerran viikossa istumaan sohvalle? Uupunut ihminen tarvitsee konkreettista apua eli juurikin sitä että joku auttaa esim siivoamisessa. Tai vie lapset ulos jotta äiti saa nukkua päiväunet tms. Keskusteluapua kyllä saa terveydenhuollosta jos uupumukseen liittyy usein ymmärrettävästi myös masennusta, lastensuojelun on turha sitä asiaa yrittää ratkoa osaamattomilla jutusteluillaan kun siihen on jo palvelut olemassa alan ammattilaisilta.
Miksi vanhemmat nykyään uupuvat?
Perusjuttu: hyvät ajat tekee heikkoja ihmisiä. Sen lisäks meidän autistinen kulttuuri, jossa omat sukulaisetkin ahdistaa, ni näillä mennään.
No, esim. meillä ysärillä äiti lähti kaverinsa kanssa etelänlomalle ja meille tuli kotiin kunnan kodinhoitaja joka siis siivosi ja teki ruoat. Ja siis meillä oli kyllä isäkin.
Ja siis meillä boomeri-vanhemmat. Lisäski olin useita viikkoja kesällä isovanhemmillani hoidossa.
Useimmilla äideillä ei ollut ennenkään varaa lähteä kahdeksi viikoksi ulkomaille uupumusta hoitamaan. Ei myöskään mahdollisuutta lähettää lapsia viikoiksi isovanhemmille. En muista lapsuusajaltani ketään jolla olisi käynyt kodinhoitaja. Ei ennen oletettu että äidin pitäisi saada päiväunet ettei uuvu. Nyt on koneet ja vempaimet ja kaikki helpompaa. Mutta kun se oma aika ja päiväunet ja joku tekemään kaikki valmiiksi on oletus ja vaatimus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä isolla lasuttelujen määrällä ei olla kuitenkaan saatu ratkaistua niiden nuorten ongelmia, jotka on isoissa vaikeuksissa ja syrjäytyneitä. Joten jokin tässä nyt oikeasti mättää. Eihän se mitenkään ole kestävää, että jos lapsella on koulussa jokin haaste jossakin oppaineessa niin kun koulu ei sitä ratkaise kuten ennenvanhaan tehtiin, tarjottiin tukiopetusta, koulu tekee kunnollisesta perheestä valheellisen lasun jossa väitetään, että vanhemmat tarvii vanhemmuuten apua. Sitten sieltä tulee perhetyöntekijä tekemään siistiin asialliseen kotiin siivous suunnitelmaa mikä kertoo jo siitä, että ei siinä vanhemmuudesssa mitään vikaa ollut ja piti vaan keksiä jotakin tekemistä kun "teille on niin helppo ja mukava tulla". No tottakai on kunnollisen ihmisen kotiin helppo tulla mutta mitään apua ja hyötyä tuosta ei ollut lapselle koulun käyntiin kun koulun omat tukitoimet nyt takkuaa. Ja vanhempana kannustanut lasta koulun käynnissä. Ja kun olen tosiaan sen nähnyt, että kaikki opettajat ei halua auttaa kaikkia lapsia ja antavat omien tunteiden ohjata sitä asennetta lasta kohtaan enemmän kuin, että suhtautuminen olisi ammattimaista.
Perheestä ei tehdä lasua.
Tarkoitat, että lasu ei velvoita lapsen perhettä mihinkään? Perhe voi vaikka käännyttää lastensuojelun pois oveltaan eikä siitä seuraa huostaanottoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun nykyinen avohuolto jää pois. Asiakkuuskynnys siirtyy sinne huostaanoton valmisteluun ja sijaishuoltoon. Ennaltaehkäisevät palvelut puretaan pois perheneuvoloita myöten.
Ei, vaan siirretään pois lastensuojelulta, koska eivät sinne edes kuulu, eikä niitä haluta käyttää, kun perheet eivät halua lastensuojelun asiakkuutta, koska sieltä yritetään lapsia saada mahdollisimman paljon huostaan ilman minkään muun avun antamista. Suomi huostaa lapsia maailman eniten suhteessa lapsimäärään. Korruptio lastensuojelussa on suomalainen ilmiö.
Perhetyö on ollut puhdas vitsi, sehän on ollut pelkkää keskusteluaopua ilman oikean avun eli ruoanlaitto, lastenhoito, siivous ym. antanista.
Perhetyötä saa, kun perheessä on esim. väkivaltaa tai täyttä kädettömyyttä vanhemmilla. Millä tavalla se läpsiminen loppuu, jos joku käy siivoamassa?
Isoin ja yleisin ongelma perheissä on uupumus. Miten se auttaa univajeista ja uupunutta äitiä että joku täti tulee kerran viikossa istumaan sohvalle? Uupunut ihminen tarvitsee konkreettista apua eli juurikin sitä että joku auttaa esim siivoamisessa. Tai vie lapset ulos jotta äiti saa nukkua päiväunet tms. Keskusteluapua kyllä saa terveydenhuollosta jos uupumukseen liittyy usein ymmärrettävästi myös masennusta, lastensuojelun on turha sitä asiaa yrittää ratkoa osaamattomilla jutusteluillaan kun siihen on jo palvelut olemassa alan ammattilaisilta.
Miksi vanhemmat nykyään uupuvat?
Perusjuttu: hyvät ajat tekee heikkoja ihmisiä. Sen lisäks meidän autistinen kulttuuri, jossa omat sukulaisetkin ahdistaa, ni näillä mennään.
No, esim. meillä ysärillä äiti lähti kaverinsa kanssa etelänlomalle ja meille tuli kotiin kunnan kodinhoitaja joka siis siivosi ja teki ruoat. Ja siis meillä oli kyllä isäkin.
Ja siis meillä boomeri-vanhemmat. Lisäski olin useita viikkoja kesällä isovanhemmillani hoidossa.Useimmilla äideillä ei ollut ennenkään varaa lähteä kahdeksi viikoksi ulkomaille uupumusta hoitamaan. Ei myöskään mahdollisuutta lähettää lapsia viikoiksi isovanhemmille. En muista lapsuusajaltani ketään jolla olisi käynyt kodinhoitaja. Ei ennen oletettu että äidin pitäisi saada päiväunet ettei uuvu. Nyt on koneet ja vempaimet ja kaikki helpompaa. Mutta kun se oma aika ja päiväunet ja joku tekemään kaikki valmiiksi on oletus ja vaatimus.
Ei tietenkään ole, mutta nykyään tajutaan, että asioille kannattaa ja voi tehdä jotakin. Ennen se vanhempi uupui uupumistaan eikä hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin purra hammasta. Ja jälki oli sen mukaista.
1970-1990 tutkituista vanhempien tekemistä lapsenmurhista merkittävässä osassa (23 tapauksessa 58:sta) tekijällä ei ollut tarkoitusta tappaa lastaan.
Taustalta paljastui syvä avuttomuuden ja uupumuksen tunne pikkulapsiarjessa, pitkälliset elämän hankaluudet sekä puutteelliset matalan kynnyksen tukitoimet. Uhreista suuri osa (39 %) oli alle vuoden ikäisiä vauvoja, ja teon tekijänä oli useimmiten oma äiti (41 %).
Vierailija kirjoitti:
Ja eiköhän leikkuri iske laitossijoituksiin. Laitoksiin jää vain kaikkein kipeimmät kiitäjät. Nykyväki laitetaan himaan "kypsymään" sekopääksi mt/huume/alkovanhemman luo, niin sitten kunnolla kipeenä pääsee uudestaan takasin laitosijoitukseen.
"nyt me säästeään"
Lopulta tulee moninverroin kalliimmaksi.
Yksi syrjäytynyt/syrjäytetty tulee elämänsä aikana maksamaan suomalaiselle yhteiskunnalle 1,5 miljoonaa euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä isolla lasuttelujen määrällä ei olla kuitenkaan saatu ratkaistua niiden nuorten ongelmia, jotka on isoissa vaikeuksissa ja syrjäytyneitä. Joten jokin tässä nyt oikeasti mättää. Eihän se mitenkään ole kestävää, että jos lapsella on koulussa jokin haaste jossakin oppaineessa niin kun koulu ei sitä ratkaise kuten ennenvanhaan tehtiin, tarjottiin tukiopetusta, koulu tekee kunnollisesta perheestä valheellisen lasun jossa väitetään, että vanhemmat tarvii vanhemmuuten apua. Sitten sieltä tulee perhetyöntekijä tekemään siistiin asialliseen kotiin siivous suunnitelmaa mikä kertoo jo siitä, että ei siinä vanhemmuudesssa mitään vikaa ollut ja piti vaan keksiä jotakin tekemistä kun "teille on niin helppo ja mukava tulla". No tottakai on kunnollisen ihmisen kotiin helppo tulla mutta mitään apua ja hyötyä tuosta ei ollut lapselle koulun käyntiin kun koulun omat tukitoimet nyt takkuaa. Ja vanhempana kannustanut lasta koulun käynnissä. Ja kun olen tosiaan sen nähnyt, että kaikki opettajat ei halua auttaa kaikkia lapsia ja antavat omien tunteiden ohjata sitä asennetta lasta kohtaan enemmän kuin, että suhtautuminen olisi ammattimaista.
Perheestä ei tehdä lasua.
Tarkoitat, että lasu ei velvoita lapsen perhettä mihinkään? Perhe voi vaikka käännyttää lastensuojelun pois oveltaan eikä siitä seuraa huostaanottoa?
Ei vaan tarkoitan että lasu tehdään lapsesta ei perheestä.
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun nykyinen avohuolto jää pois. Asiakkuuskynnys siirtyy sinne huostaanoton valmisteluun ja sijaishuoltoon. Ennaltaehkäisevät palvelut puretaan pois perheneuvoloita myöten.
Tämähän tulee jatkossa kalliimmaksi mutta ilmeisesti Rydman ei osaa laskea kunnolla 🙄 Miksi, oi miksi meillä on näin tollot päättäjät...

Ja sulta kysyttiin, että mitä sitten? Perhehän heidän kanssaan työskentelee, eikö?
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa,että kaikki kyyläys on lapsille hyvästä. Ennemminkin se lisää perheiden epävarmuutta ja pahoinvointia, pelkkä kuvitelma ja pelko mahdollisista epäilyistä ja lasuista.
Koulut joutuvat tekemään laskuja niistäkin lapsista, joilla ovat lääkärintodistuksen syöpähoidoista. Samoin heistä, jotka ovat muutaman kerran vuodessa flunssassa. Poissaolotunteja tulee liikaa. Sitten henkilökunnalla voi herätä huoli jos lapsella ovat eripariset sukat usein jalassa. Sillä ei ole mitään väliä, onko lapsi itse siihen tyytyväinen tai onko se ihan lapsen itsensä valitsema tapa ilmaista itseään pukeutumalla. Artisti saa kulkea eriväriset kengät jalassa. Päiväkotilapsille tai koululaiselle se ei ole sallittua. Herää huoli.

Huoli voi herätä myös vaikka siitä jos lapsi maanantaina syö lounaalla ison annoksen. Silloin opettaja ajattelee, että lasta pidetään kotona nälässä. Hyvin vaikea on lapsen ja perheen toimia niin, että koskaan ei huoli herää eikä lasu napsahda. Tätä on lastensuojelun varhaisen puuttumisen malli käytännössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun nykyinen avohuolto jää pois. Asiakkuuskynnys siirtyy sinne huostaanoton valmisteluun ja sijaishuoltoon. Ennaltaehkäisevät palvelut puretaan pois perheneuvoloita myöten.
Ei, vaan siirretään pois lastensuojelulta, koska eivät sinne edes kuulu, eikä niitä haluta käyttää, kun perheet eivät halua lastensuojelun asiakkuutta, koska sieltä yritetään lapsia saada mahdollisimman paljon huostaan ilman minkään muun avun antamista. Suomi huostaa lapsia maailman eniten suhteessa lapsimäärään. Korruptio lastensuojelussa on suomalainen ilmiö.
Perhetyö on ollut puhdas vitsi, sehän on ollut pelkkää keskusteluaopua ilman oikean avun eli ruoanlaitto, lastenhoito, siivous ym. antanista.
Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Miten nämä äidit ja isät oppisivat huolehtimaan perheestään ja lapsistaan, jos joku tekee puolesta sen sijaan että työstettäisiin sitä, että miten he oppisivat tulemaan toimeen omillaan? Siivousta ja lastenhoitopalveluita saa ostamalla ihan jokainen jos tarvitsee.
Onko sinulla mitään käsitystä mitä ostettu siivous tai lastenhoito maksaa? Miksi perhetyössä on rahaa löytynyt kyllä keskustelulle, mutta ei millekään käytännön asialle? Ketä se hyödyttää, kun ei hyödytä ainakaan perhettä?
Kunnallinen kodinhoitoapu lakkautettiin jo ysärin lamassa. He oli toimiva tapa auttaa. Monesti ongelmat ratkesivat kun äiti sai nukuttua muutamana päivänä enemmän ja lapset tuli hoidettua. Ei kodinhoitaja tehnyt mitään suursiivouksia vaan antoi akuuttia apua siten, että lapset hoidettiin, ruokittiin ja pidettiin puhtaina ja kuivina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti nämä ovat niitä yli 18 vuotiaita jälkihoidon piirissä olevia. Lastensuojelun asiakas saa jälkihuoltoa 25 vuotiaaseen asti ja se on ihan järjetöntä. Kaikki se raha on pois LAPSIlta.
- 4 v ekaa kertaan huostaanotettu
Tämä hallitus on jo alentanut jälkihuollon ikärajan 23 vuoteen, mutta siitäkin oppositio nosti aikanaan hirveän metelin.
Nyt on ilmeisesti tarkoitus karsia turhia lastensuojeluilmoituksia, kuten poliitikkojen, julkisten, ja muiden ihmisryhmien ilkivaltaista maalittamista. Nykyinen tilannehan on kestämätön. Kahdeksankymmentä prosenttia lastensuojeluilmoituksista ei johda esiselvityksen jälkeen mihinkään toimenpiteisiin, ja vakavat tapaukset hukkuvat tähän turhaan kohinaan.
Kuule: silloin pitäisi puuttua lainsäädännön keinoin anonyymeihin lasuihin. Onhan se häpeä, että niitä käytetään kiusaamiseen.
Se 8 v erika kuoli ja 4 v milo koska sossut ei tehneet mitään vaikka tiesivät vanhemmat mielenvikaisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelussa paljon turhaa. Alaikäisen alkoholitapahtuma vei 2-3 kertaa. Kävivät meillä ja me siellä ja vielä loppupalautus. Tämä kaikki kahden siiderin takia. Kaikki kännikokeilut menee lastensuojeluun ja se maksaa ja samoin myös pienet näpistykset. Paljon turhaa mihin menee aikaa ja se maksaa.
Tästä on jo aikaa noin 9 vuotta. Toivottavasti järki tulee.
Kivahan se on näin helppoja asioita käsitellä kun lapsikin mukava ja vanhemmat yhteistyökykyisiä.
Lait tehdään eduskunnassa. Virkahenkilöiden on pakko käsitellä päivänselvätkin asiat lakien ja asetusten vaatimalla tavalla.
Onko vielä jotain mitä ne ei olis tuhonnut.